Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy"

Transkriptio

1 Aikuisten diabetes Markku Laakso ja Matti Uusitupa Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy Diabeteksen esiintyvyyden huomattava lisääntyminen aiheutuu ennen muuta ympäristömme ja elintapojemme muutoksista, jotka yhdessä tyypin 2 diabeteksen altistegeenien kanssa saavat aikaan taudin puhkeamisen. Tärkeimmät tyypin 2 diabeteksen vaaratekijät ovat ylipaino ja liikunnan vähäisyys. Ehkäisytutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että elintapamuutokset (painon lasku, liikunnan lisääminen, ruokavalion muutokset) ovat tehokkain tapa ehkäistä diabetesta tai siirtää sen puhkeamista tuonnemmaksi. Lääkehoidon (metformiini, akarboosi, orlistaatti) teho diabeteksen ehkäisyssä on noin puolet elintapamuutoksen tehosta. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä tarvitaan sekä koko väestöön että suuren riskin henkilöihin kohdistuvia toimenpiteitä. Tavoitteena on liikunnan ja terveyttä edistävien ruokailutottumusten yleistyminen, jotta ylipainoisten ja lihavien osuus väestöstä saataisiin vähentymään. D iabetes lisääntyy nopeasti melkein kaikissa maissa, ja se on vuosisatamme merkittävimpiä terveysuhkia (Zimmet ym. 2001). Tyypin 2 diabeteksen osuus kaikista diabetestapauksista on noin %.»Diabetesepidemiaan» ovat johtaneet ennen muuta ympäristömme ja elintapojemme muutokset, jotka geneettisesti altistuneilla saavat aikaan diabeteksen puhkeamisen. Tyypin 2 diabeteksen yleistyminen johtaa myöhäiskomplikaatioiden erityisesti sydänsairauksien lisääntymiseen. Tämän vuoksi diabeteksen ehkäisy on tärkeä haaste koko terveydenhuoltojärjestelmälle. Tyypin 2 diabetesta edeltää vuosia jatkunut oireeton veren glukoosipitoisuuden suurentuminen, johon liittyy monien sydänsairauksien vaaratekijöiden kasaantuminen. Tätä vaihetta voidaan kutsua prediabetekseksi, jolle tyypillisiä piirteitä ovat aterianjälkeisten glukoosiarvojen lievä suureneminen, heikentynyt glukoosinsieto (IGT) ja %:lla myös metabolinen oireyhtymä. Duodecim 2007;123: Diabeteksen ehkäisytutkimukset voidaan jakaa isojen väestöotosten avulla tehtyihin epidemiologisiin tutkimuksiin, joissa on selvitetty diabetesriskiin liittyviä vaaratekijöitä, ja interventiotutkimuksiin, joista on selvitetty elintapamuutosten tai lääkehoidon tehoa. Jälkimmäisiin on yleensä valittu potilaita, joilla on erityisen isoon sairastumisriskiin liittyvä tekijä, kuten heikentynyt glukoosinsieto. Tyypin 2 diabeteksen vaaratekijät Useimpiin tyypin 2 diabeteksen vaaratekijöistä voidaan vaikuttaa elämäntapamuutoksilla. Näitä tekijöitä ovat ylipaino, vyötärölihavuus, vähäinen liikunta ja epäterveellinen ruokavalio. Vaaratekijöitä, joita ei voi muuttaa, ovat ikä, rotu, geneettiset tekijät sekä pieni syntymäpaino. Elämäntapamuutos voi vaikuttaa joko insuliinin eritykseen tai insuliinin heikentyneeseen vaikutukseen eli insuliiniresistenssiin. Haiman 1439

2 insuliininerityksen lisääntyminen kompensoi insuliiniresistenssiä ja pitää glukoosipitoisuuden pitkään normaalialueella, mutta niillä henkilöillä, joilla on epäedullisia perintötekijöitä, haiman insuliinineritys ei riitä, jolloin veren glukoosipitoisuus kasvaa ja kehittyy diabetes. Vain pienellä osalla diabeteksen syynä on haiman insuliinin erityksen primaarinen häiriö. Henkilöistä, joilla on IGT, 2 14 %:lle (keskimäärin noin 5 %:lle), kehittyy vuosittain tyypin 2 diabetes (Haffner 1998) ja kymmenen vuoden aikana diabetes kehittyy jopa puolelle (Valsania ym. 1994). Ylipaino on tärkein tyypin 2 diabeteksen vaaratekijä. Kahdessa isossa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa (Chan ym. 1994, aineistossa miestä, Hu ym. 2001, aineistossa naista) todettiin, että henkilöillä, joiden painoindeksi oli vähintään 35 kg/m 2, oli kertainen riski sairastua diabetekseen verrattuna niihin, joiden painoindeksi oli alle 23 kg/m 2. Myös painon jakautuminen on tärkeää, sillä etenkin vyötärölihavuus lisää tyypin 2 diabeteksen vaaraa. Liikunta. Nurses Health Study osoitti, että vähintään seitsemän tuntia liikuntaa viikossa vähensi tyypin 2 diabeteksen vaaraa 39 % verrattuna henkilöihin, jotka liikkuivat alle puoli tuntia viikossa (Hu ym. 1999). Säännöllinen liikunta vähensi olennaisesti diabeteksen vaaraa myös englantilaismiehen aineistossa iästä ja painoindeksistä riippumatta (Perry ym. 1995). Liikunta lisää glukoosinkäyttöä lihaksissa, parantaa insuliiniherkkyyttä ja vähentää vyötärölihavuutta. Ravinnon rasvat ja kuitu. Runsasrasvainen ja runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävä ruokavalio lisää diabetesriskiä mahdollisesti heikentämällä insuliiniherkkyyttä (Vessby ym. 2001). Toisaalta runsaasti kuituja ja hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja (Schulze ja Hu 2005) sekä runsaasti tyydyttymättömiä rasvoja ja vähän tyydyttyneitä ja transrasvoja sisältävä ruokavalio vähensi diabeteksen vaaraa (Hu ym. 2001, Meyer ym. 2001). Muut elintavat. Nurses Heath Studyn tulosten mukaan tupakointi (yli 14 savuketta vuorokaudessa) lisäsi diabeteksen riskiä 39 % mutta alkoholinkäyttö (yli 10 g/vrk) vähensi sitä 41 % (Hu ym. 2001). Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy elintapamuutoksilla Malmö-tutkimukseen osallistui 181 henkilöä, joilla oli IGT. Tämä kontrolloimaton tutkimus alkoi kuuden kuukauden satunnaistetulla pilottitutkimuksella, jonka tarkoituksena oli selvittää, vaikuttavatko ruokavalion muutos ja liikunnan lisääminen edullisesti tyypin 2 diabeteksen riskiin. Kuuden vuoden seurannan aikana painonlasku oli 3,3 kg ja tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuus väheni 67 % (Eriksson ja Lindgräde 1991). Panin ym. (1997) kiinalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa oli mukana 577 henkilöä, joilla oli IGT (keski-ikä 45 v, painoindeksin keskiarvo 25,6 kg/m 2 ). Koska satunnaistaminen kohdistui keskuksiin eikä yksittäisiin henkilöihin, tutkimuksen tuloksia on vaikea verrata muissa tutkimuksissa saatuihin. Ruokavalion muutokset vähensivät tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta kuuden vuoden seurannan aikana 31 %, liikunta 46 % ja niiden yhdistelmä 42 %. Suomalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (Tuomilehto ym. 2001) satunnaistettiin 522 ylipainoista henkilöä (keski-ikä 55 v, keskimääräinen painoindeksi 31 kg/m 2 ), joilla oli IGT, interventio- ja verrokkiryhmään. Interventioryhmään kuuluvat saivat yksilökohtaista neuvontaa, jonka tarkoituksena oli saavuttaa seuraavat tavoitteet: painon lasku 5 % tai enemmän, rasvojen osuus kokonaisenergiasta alle 30 %, tyydyttyneiden rasvojen osuus kokonaisenergiasta alle 10 %, kuitujen osuus vähintään 15 g/1 000 kcal ja liikuntaa vähintään neljä tuntia viikossa. Verrokeille annettiin yleistä kirjallista ja suullista informaatiota ruokavaliosta ja liikunnasta. Ensimmäisen vuoden aikana paino laski interventioryhmässä 4,7 ± 5,4 % ja verrokeilla 0,9 ± 4,2 %. Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus oli yhden ja neljän vuoden kuluttua puolet pienempi interventioryhmässä (1 vuosi 3 % vs 6 %, neljä vuotta 11 % vs 23 %, ero 58 %) eikä sukupuolieroa ollut. Interventioryhmään osallistuneista niillä, joiden paino oli ensimmäisen vuoden aikana laskenut yli 5 % alkuperäisestä, 1440 M. Laakso ja M. Uusitupa

3 oli 70 % pienempi riski sairastua kuin niillä, joiden paino oli laskenut vähemmän (RR 0,3, 95 %:n luottamusväli 0,1 0,7). Kukaan vähintään neljä tavoitetta saavuttanut ei sairastunut diabetekseen, kun taas noin kolmasosa niistä sairastui, jotka eivät saavuttaneet yhtään tavoitetta. Insuliiniherkkyys parani olennaisesti elämäntapamuutosten seurauksena (Uusitupa ym. 2003). Seitsemän vuoden kuluttua tutkimuksen alusta (kuva 1) eli vielä kolme vuotta intervention päättymisen jälkeen diabeteksen ilmaantuvuus oli interventioryhmässä 43 % pienempi (Lindström ym. 2006). Diabetesriskin pieneneminen liittyi vahvasti elintapaintervention tavoitteiden saavuttamiseen. Elintapainterventioryhmässä elämäntapamuutokset säilyivät tutkimuksen päättymisen jälkeen ja diabeteksen suhteellinen riski oli 39 % pienempi (kuva 2). Tämä johtuu joko elämäntapamuutoksien pysyvyydestä tai intervention aiheuttamista pitkäaikaisesta vaikutuksista glukoosiaineenvaihduntaan. Yhdysvaltalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (Diabetes Prevention Program, DPP) satunnaistettiin henkilöä (keski-ikä 51 v, keskimääräinen painoindeksi 34 kg/m 2 ), joilla oli hieman suurentunut paastoglukoosiarvo ja IGT, kolmeen ryhmään: lumelääkeryhmään, metformiiniryhmään ja elintaparyhmään (Knowler ym. 2002). Alkuperäinen neljäs ryhmä, troglitatsoniryhmä, lopetettiin v lääkkeen maksatoksisuuden vuoksi. Elintaparyhmän tavoitteena oli saavuttaa vähintään 7 %:n painonlasku vähän energiaa sisältävällä ruokavaliolla ja liikkumalla esimerkiksi reippaasti kävellen vähintään 150 minuuttia viikossa. Puolet elämäntaparyhmään kuuluvista saavutti painotavoitteen puolessa vuodessa, ja 38 %:lla paino oli lähtötilanteeseen verrattuna vähintään 7 % pienempi viimeisellä seurantakäynnillä. Tutkittavista 74 % liikkui vähintään 150 minuuttia viikossa puolen vuoden seurannan kuluttua ja 58 % viimeisen seurantakäynnin aikana (Knowler ym. 2002). Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus oli kolmen vuoden kuluttua 14 % interventioryhmässä ja 29 % verrokkiryhmässä. Ilmaantuvuus oli 58 % pienempi (95 %:n luottamusväli %) elämäntaparyhmässä kuin verrokeilla. Tulokset olivat samanlaiset miehillä ja naisilla, nuorilla ja vanhoilla sekä kaikissa etnisissä ryhmissä. Japanilaistutkimuksessa 456 miestä, joilla oli IGT, satunnaistettiin interventio- tai verrokkiryhmään (Kosaka ym. 2005). Tavoitteena oli pitää painoindeksi pienempänä kuin 24,0 kg/m 2 Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus (%) 40 Verrokit Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus (%) 30 Verrokit Interventioryhmä 10 Interventioryhmä 10 0 Interventio lopetettu Seuranta-aika (v) Seuranta-aika (v) Kuva 1. Diabeteksen ilmaantuvuus suomalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa koko seurantajakson aikana (Lindström ym. 2006). HR = 0,57 (95 %:n luottamusväli 0,43 0,76) Kuva 2. Diabeteksen ilmaantuvuus suomalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa elämäntapaintervention jälkeisenä aikana (Lindströn ym. 2006). HR = 0,61 (95 %:n luottamusväli 0,38 0,98) Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy 1441

4 ruokavalion ja liikunnan avulla. Interventioryhmään kuuluvat saivat yksityiskohtaisia neuvoja elämäntavoista 3 4 kuukauden välein seurantakäyntien aikana. Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus neljän vuoden aikana oli verrokeilla 9,3 % ja interventioryhmässä 3,0 %. Diabetesriski väheni 67,4 % (p < 0,001). Paino laski verrokeilla 0,4 kg ja 2,2 kg interventioryhmässä (p < 0,001). Intialaisessa Ramachandranin ym. (2006) tutkimuksessa satunnaistettiin 531 henkilöä, joilla oli IGT, neljään ryhmään: 1) verrokit, 2) elämäntapainterventio, 3) metformiini (250 mg x 2) ja 4) elämäntapainterventio ja metformiini. Tutkittavien ikä oli keskimäärin 46 vuotta ja keskimääräinen painoindeksi 25,8 kg/m 2. Elämäntapainterventio sisälsi terveellisen ruokavalion ja säännöllistä liikuntaa vähintään 30 minuuttia päivässä (esim. reipasta kävelyä tai pyöräilyä). Ruokavalion muutos sisälsi kokonaisenergiamäärän sekä rasvan ja sokerin vähentämisen ja kuitumäärän käytön lisäämisen. Kolmen vuoden diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus oli verrokeilla 55 % ja interventioryhmissä (ryhmät 2 4) 39,3 40,5 %. Verrokkiryhmään nähden diabeteksen vaara väheni elämäntapamuutoksilla 28,5 % (95 %:n LV 20,5 37,3), metformiinilla 26,4 % (19,1 35,1) ja elintapamuutoksilla ja metformiinilla 28,2 % (20,3 37,0). Diabeteksen ehkäisy lääkehoidolla Metformiini on biguanidi, jota käytetään yksinään tai toisten lääkkeiden kanssa diabeteksen hoidossa. Se vähentää maksan glukoosintuotantoa ja lisää mahdollisesti insuliiniherkkyyttä, joskin jälkimmäinen mekanismi on kyseenalainen. Edellä kuvattu DPP-tutkimus sisälsi myös metformiiniryhmän (Knowler ym. 2002). Alkuannos 850 mg/vrk kaksinkertaistettiin kuukauden hoidon jälkeen. Metformiiniryhmässä paino laski enemmän kuin verrokeilla (2,1 vs 0,1 kg, p < 0,001) ja diabeteksen ilmaantuvuus oli 31 % pienempi (95 %:n LV %). Metformiinin vaikutus oli vähäisempi niillä, joiden painoindeksi tai glukoosipitoisuuden paastoarvo oli lähtötilanteessa pieni. Elämäntapainterventio oli metformiinihoitoa tehokkaampi vanhemmilla henkilöillä ( 60 v). Se myös laski painoa (5,6 kg) ja korjasi kahden tunnin glukoosiarvoa tehokkaammin, mutta hoidot palauttivat yhtä tehokkaasti normaalin paastoglukoosinarvoon. Gastrointestinaaliset sivuvaikutukset olivat odotetusti tavallisempia metformiiniryhmässä. Jo 1 2 viikkoa lääkityksen lopettamisen jälkeen tehdyssä seurantatutkimuksessa (The Diabetes Prevention Program Research Group 2003) metformiinin ehkäisyvaikutus väheni 31 %:sta 25 %:iin. Akarboosi on alfaglukosidaasin estäjä. Sen vaikutuksesta hiilihydraattien imeytyminen ja hajoaminen suolistossa hidastuvat, mikä vähentää aterianjälkeistä glukoosipitoisuuden kasvua. Study to Prevent Non-insulin-dependent Diabetes Mellitus (STOP-NIDDM) oli kansainvälinen kaksoissokkotutkimus, jossa henkilöä satunnaistettiin joko akarboosi- tai lumeryhmään (Chiasson ym. 2002). Tutkituilla oli IGT, ja heidän ikänsä oli v ja painoindeksi kg/m 2. Aloitusannos oli vain 50 mg/vrk, jotta gastrointestinaaliset haittavaikutukset olisi vältetty. Annosta suurennettiin vähitellen maksimiannokseen 100 mg x 3. Akarboosiryhmässä 31 % ja lumeryhmässä 19 % lopetti hoidon haittavaikutusten vuoksi. Tutkittavien paino pysyi varsin vakaana; keskimääräinen paino laski puoli kiloa akarboosiryhmässä ja nousi 0,3 kg lumeryhmässä. Akarboosihoito vähensi diabetekseen sairastumista 25 % (95 %:n LV %) verrokkeihin nähden kolmen vuoden aikana. Tämän lisäksi akarboosia käyttäneiden glukoosinsieto muuttui useammin normaaliksi (p < 0,0001). Akarboosin vaikutus oli riippumaton iästä, sukupuolesta ja painoindeksistä. Tutkimuksenjälkeisen kolmen kuukauden»washout»-jakson aikana 15 % tutkittavista akarboosiryhmässä ja 10 % lumeryhmässä sairastui diabetekseen. Näin ollen akarboosihoidon hyöty väheni lääkityksen lopettamisen jälkeen. Akarboosi vähensi tässä tutkimuksessa myös sydänsairauksien määrää 49 % (95 %:n LV 5 72 %), mutta tapauksien määrä oli kaikkiaan 1442 M. Laakso ja M. Uusitupa

5 Taulukko. Tiivistelmä tyypin 2 diabeteksen interventiotutkimuksista. Tutkimus Interventio Tutkittujen määrä Ehkäisyteho (%) Tutkimuksen kesto (v) Eriksson ym (Malmö) Elintavat Pan ym (Da Qing) Elintavat Tuomilehto ym (DPS) Elintavat Knowler ym (DPP) Elintavat Metformiini Kosaka ym Elintavat Ramachandran ym Elintavat Metformiini Metformiini elintavat Buchanan ym (TRIPOD) Troglitatsoni ,5 Chiasson ym (STOP-NIDDM) Akarboosi Torgeson ym (XENDOS) Orlistaatti Knowler ym (DPP) Troglitatsoni Gerstein ym (DREAM) Rosiglitatsoni pieni. Huomattavin vähenemä sydänsairauksissa koski sydäninfarkteja. Akarboosi ehkäisi myös verenpainetaudin kehittymistä (Chiasson ym. 2003). Glitatsonit lisäävät insuliiniherkkyyttä aktivoimalla ns. PPARγ-reseptorin (peroxisome proliferator-activated receptor) aktiivisuutta, joka puolestaan muuttaa useiden glukoosimetaboliaa säätelevien geenien aktiivisuutta. Ne parantavat myös glukoosinsietoa. Troglitatsoni ei ole enää markkinoilla maksatoksisuutensa vuoksi. Ensimmäinen kliininen koe, jossa käytettiin glitatsoneja diabeteksen ehkäisyyn, oli Troglitazone in Prevention of Diabetes Study (TRIPOD). Siinä 266 suuressa diabeteksen vaarassa olevaa naista satunnaistettiin saamaan troglitatsonia (400 mg/vrk) tai lumelääkettä. Seurannan mediaani oli 30 kuukautta. Diabeteksen vuosittainen ilmaantuvuus oli lume- ja troglitatsoniryhmissä 12,1 % ja 5,4 % (p < 0,01). Keskimäärin 30 kuukauden aikana troglitatsoni vähensi diabeteksen vaaraa koko ryhmässä yli puolella ja IGT-ryhmässä 49 % (95 %:n luottamusväli 5 72 %). Troglitatsonin diabetekselta suojaava vaikutus kesti kahdeksan kuukautta lääkityksen lopettamisen jälkeen. Suojavaikutuksen ajateltiin liittyvän haiman beetasolujen toiminnan Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy säilymiseen, mutta insuliinin eritystä ei yksityiskohtaisesti mitattu. Troglitatsoniryhmä (585 henkilöä) sisältyi alun perin myös DPP-tutkimukseen (Knowler ym. 2002), mutta tutkimus keskeytettiin trogalitsonin osalta v lääkkeen maksatoksisuuden vuoksi. Keskimäärin 0,9 vuoden (0,5 1,5 v) seurannan aikana diabeteksen ilmaantuvuus sataa henkilövuotta kohden oli troglitatsoniryhmässä merkitsevästi pienempi (3,0) kuin lumelääke- (12,0, p < 0,001) ja metformiiniryhmässä (6,7, p = 0,012), mutta ero elämäntapainterventioryhmään ei ollut merkitsevä (Knowler ym. 2005). Rosiglitatsoni on nykyään toinen markkinoilla olevista glitatsoneista. Sillä ei ole todettu haitallisia maksavaikutuksia. DREAM-tutkimukseen (Diabetes Reduction assessment with ramipril and rosiglitazone medication) osallistui vähintään 30-vuotiasta henkilöä, joilla oli IGT, suurentunut paastoglukoosiarvo tai molemmat ja joilla ei ollut aikaisempaa sydän- ja verisuonitautia (Gerstein ym. 2006). Nämä henkilöt satunnaistettiin saamaan rosiglitatsonia (8 mg/vrk) tai lumelääkettä keskimäärin kolmen vuoden ajan. Rosiglitatsoniryhmässä 12 %:lle ja lumeryhmässä 26 %:lle kehittyi primaarinen 1443

6 päätetapahtuma (kuolema tai uusi diabetes) (suhteellinen riski 0,40, 95 %:n LV 0,35 0,46). Diabetesta ehkäisevä vaikutus oli rosiglitatsonilla 62 % (56 67 %), ja rosiglitatsoniryhmässä 51 %, ja lumeryhmässä 30 % saavutti normoglykemian (1,71, 1,57 1,87). Sydänsairauksien ilmaantuvuudet eri ryhmissä eivät poikenneet merkitsevästi toisistaan lukuun ottamatta sydämen vajaatoimintaa, joka kehittyi 14 henkilölle (0,5 %) rosiglitatsoniryhmässä ja kahdelle (0,1 %) lumelääkeryhmässä. Orlistaatti on mahalaukun ja haiman lipaasien inhibiittori. Lääke estää rasvojen imeytymistä, ja sitä voidaan käyttää ylipainon hoidossa elämäntapamuutoksen lisäksi. Ruotsalaisen Xenical in the Prevention of Diabetes in Obese Subjects (XENDOS) tutkimuksen tarkoituksena oli alun perin tutkia orlistaatin pitkäaikaisvaikutuksia elämäntapamuutosten kanssa diabeteksen ja ylipainon ehkäisyssä neljän vuoden aikana. Aineistoon otettiin ylipainoisia henkilöitä, joilla oli joko normaali glukoosinsieto (79 %) tai IGT (21 %) (Torgeson ym. 2004). Tutkittavat olivat vuotiaita, heidän painoindeksinsä piti olla vähintään 30 kg/m 2, eikä heillä saanut olla diabetesta. Heidät satunnaistettiin saamaan orlistaattia tai 120 mg lumelääkettä kolme kertaa päivässä aterioiden yhteydessä. Vain 52 % orlistaattia saaneista ja 34 % verrokeista pysyi mukana tutkimuksen loppuun saakka. Neljän vuoden hoidon jälkeen orlistaattihoito yhdistettynä elintapamuutoksiin oli vähentänyt sairastumista diabetekseen 37,3 %:lla lumeryhmään verrattuna (p = 0,0032). Diabeteksen kumulatiivinen ilmaantuvuus oli 6,2 % vs 9,0 %. Orlistaatin ehkäisevä vaikutus johtui hoitovasteesta IGT-ryhmässä. Siinä orlistaatti vähensi diabetesriskiä 45 % (p = 0,0032). Painon lasku oli orlistaattiryhmässä suurempi (5,8 kg vs 3,0 kg, p < 0,001). Muu lääkehoito. Heart Outcomes Prevention Evaluation (HOPE) tutkimus osoitti ramipriilin vähentävän diabetesta lumelääkkeeseen verrattuna (3,6 vs 5,4 %, suhteellinen riski 0,66) (Yusuf ym. 2001). Captopril Prevention Project tutkimuksessa, joka tehtiin verenpainetautia sairastavilla potilailla, 6,5 % sai diabeteksen kaptopriiliryhmässä ja 7,2 % verrokkiryhmässä (Hansson ym. 1999). Losartan Intervention For Endpoint (LIFE) tutkimuksessa diabeteksen riski todettiin losartaanihoitoa saavilla hypertensiopotilailla pienemmäksi kuin atenololihoitoa saavilla (13,0 vs 17,5/1 000 henkilövuotta) (Lindholm ym. 2002). Edellä mainituissa tutkimuksissa diabeteksen ehkäisy ei ollut kuitenkaan primaarinen päätetapahtuma. ACE:n estäjien tehosta diabeteksen ehkäisyssä on tehty yksi satunnaistettu lumekontrolloitu tutkimus, jonka päätetapahtumana oli uuden diabeteksen ilmaantuminen varmistettuna oraalisella glukoosirasitustestillä. DREAMtutkimuksessa satunnaistettiin henkilöä saamaan joko ramipriilia (15 mg/vrk) tai lumelääkettä kolmen vuoden ajan (Bosch ym. 2006). Primaarinen päätetapahtuma (kuolema tai diabetes) ilmaantui yhtä usein ramipriili- ja lumeryhmässä (18,1 % vs 19,5 %, p = 0,15). Sen sijaan ramipriili vaikutti edullisesti glukoosinsiedon normaalistumiseen. Kaksi muuta tyypin 2 diabeteksen ehkäisytutkimusta on edelleen meneillään. Nateglinide and Valsartan in Impaired Glucose Tolerance Outcomes Research (NAVIGATOR) -tutkimuksessa satunnaistettiin henkilöä, joilla oli IGT, neljään ryhmään: neteglinidiä, valsartaania, molempia ja lumelääkettä saaviin (Prisant 2004). Tutkimuksen tulokset raportoidaan todennäköisesti v Primaarinen päätetapahtuma on sydänsairauksien ehkäisy ja sekundaarinen diabeteksen ehkäisy. ORIGIN-tutkimuksessa selvitetään varhaisen insuliinihoidon merkitystä tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. Diabeteksen ehkäisy on tässä tutkimuksessa primaarinen päätetapahtuma. Tutkimus päättynee v Mitä diabeteksen ehkäisytutkimukset ovat opettaneet? Diabeteksen ehkäisyn tärkein kysymys on se, kuinka pitkäkestoinen teho ehkäisyssä saavutetaan. Diabeteksen todellinen ehkäisy merkitsee sitä, että veren glukoosipitoisuuden kasvu voidaan pysyvästi estää. Jos interventio ei muuta diabeteksen luonnollista kulkua, taudin puhkeaminen ainoastaan siirtyy. Tässäkin tapauksessa 1444 M. Laakso ja M. Uusitupa

7 diagnoosin siirtymisestä joillakin vuosilla on hyötyä diabeteksen komplikaatioiden ehkäisyn kannalta. Tähän mennessä julkaistut tutkimukset osoittavat, että diabeteksen ehkäisy (tai diagnoosiin siirtyminen tuonnemmaksi) on mahdollista. Tutkimusten heikkous on se, että niissä on ollut mukana ainoastaan henkilöitä, joilla on ollut IGT tai suurentunut paastoglukoosiarvo (impaired fasting glucose, IFG), vaikka myös metabolinen oireyhtymä on tyypin 2 diabeteksen vaaratekijä. Julkaistujen tutkimusten perusteella ei ole varmaa, voidaanko tyypin 2 diabetes pysyvästi ehkäistä millään hoitomuodolla. Paras näyttö diabeteksen ehkäisystä koskee elämäntapamuutoksia, joiden tehon suomalainen pitkäaikaisseuranta on vakuuttavasti osoittanut (Lindström ym. 2006). Sen sijaan akarboosin vaikutus STOP-NIDDM-tutkimuksessa (Chiasson ym. 2002), metformiinin vaikutus DPP-tutkimuksesessa (Knowler ym. 2002) ja rosiglitatsonin vaikutus DREAM-tutkimuksessa (Gerstein ym. 2006) vähenivät nopeasti muutamassa viikossa lääkityksen lopettamisen jälkeen. Mikäli näitä lääkkeitä käytettäisiin diabeteksen ehkäisyyn, pitäisi hoidon olla todennäköisesti pysyvä, sillä näyttö lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksesta diabeteksen ehkäisyssä rajoittuu 3 4 vuoteen. Elintapamuutokset ovat siis ensisijainen diabeteksen ehkäisykeino, sillä lääkehoidon tulokset ovat olleet keskimäärin selvästi huonommat. Metformiini- tai akarboosihoito vähensivät diabeteksen riskiä ainoastaan puolet siitä, mitä elintapamuutoksella saavutettiin (31 %, 25 % ja 58 %). Rosiglitatsoni ehkäisi tyypin 2 diabetesta 62 %, mutta lääkkeen vaikutus meni nopeasti ohi ja sen käyttöön liittyi haittavaikutuksia. Myös orlistaatin teho diabeteksen ehkäisyssä (37 %) oli selvästi huonompi, kuin elintapamuutoksilla on parhaimmillaan saatu aikaan. Riittävätkö resurssit tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn? DPS ja DPP ovat selkeästi osoittaneet elintapamuutosten tehon tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä, mutta molemmissa tutkimuksissa tarvittiin varsin paljon resursseja ruokavaliohoidon ja liikuntaintervention toteuttamiseen. Suurista kustannuksista huolimatta elämäntapamuutokset ovat olleet kustannusvaikuttavia. Ei ole realistista olettaa, että tyypin 2 diabeteksen yleistymistä voitaisiin torjua soveltamalla suoraan ehkäisytutkimusten ohjelmia, sillä jopa kolmasosa aikuisväestöstä on vaarassa sairastua tyypin 2 diabetekseen, jos kriteerinä pidetään lievää glukoosiaineenvaihdunnan häiriötä. Silti elintapamuutosten toteuttamiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja. Tällaisia testataan parhaillaan laajasssa suomalaisessa diabeteksenehkäisyhankkeessa (D2D-hanke). Perusterveydenhuoltoon tarvitaan uusia työkaluja (mm. ryhmäohjausta) paljon resursseja vievän yksilökohtaisen ohjauksen lisäksi. On todennäköistä, että elämäntapaintervention teho on huomattavasti heikompi tavallisessa kliinisessä työssä verrattuna ehkäisytutkimuksiin, joskin tästä ei ole vielä julkaistuja tutkimuksia. Toisaalta kaikki henkilöt eivät pysty tai eivät ole riittävän motivoituneita y d i n a s i a t Ylipaino ja vähäinen liikunta ovat tyypin 2 diabeteksen yleistymisen tärkeimmät syyt. Elintapamuutokset ovat tehokkain ja pysyvin tapa ehkäistä tyypin 2 diabetesta tai siirtää diagnoosia tuonnemmaksi suuren riskin henkilöillä. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä tarvitaan myös väestöstrategiaa, jotta liikunta ja terveyttä edistävät ruokailutottumukset yleistyisivät koko väestössä. Riskihenkilöiden seulonnassa pitäisi käyttää tähänastista laajemmin glukoosirasituskoetta. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy 1445

8 muuttamaan riittävästi elintapojaan, ja tämän vuoksi tarvitaan muita keinoja, mahdollisesti myös lääkehoitoa. Tähänastisen näytön perusteella metformiini soveltuu tutkituista lääkkeistä parhaiten diabeteksen ehkäisyyn erityistapauksissa suuressa diabetesvaarassa oleville, jos elämäntapamuutokset epäonnistuvat tai jos niitä ei ole mahdollista toteuttaa. Tyypin 2 diabetesta ei voida ehkäistä, jos suuressa vaarassa olevia ei löydetä perusterveydenhuollossa. Pitäisikö koko väestö seuloa riskihenkilöiden löytämiseksi? Kohdistamaton seulonta ei yleensä ole paras keino riskihenkilöiden löytämiseksi, kuten kokemukset useista muista sairauksista osoittavat. Miten sitten löytää suuressa diabetesvaarassa olevat? Raskaudenaikainen diabetes ja aikaisemmat lievät glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt (IGT, IFG) ennustavat selvästi diabetesta. Diabetes yleistyy myös huomattavasti iän mukana. Vaikka ylipaino ja vähäinen liikunta ennustavat väestötasolla diabetesta, ei niiden ennustearvo yksittäistapauksissa ole kovin suuri. Huomattava vyötärölihavuus etenkin yhdessä rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden kanssa (suuri triglyseridipitoisuus, pieni HDL-kolesteroliarvo) viittaavat suureen diabetesriskiin. On huomattavaa, että glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt ovat sangen tavallisia henkilöillä, jotka ovat sairastaneet sydäninfarktin, kroonista sepelvaltimotautia tai aivovaltimotautitapahtuman. Myös tupakointi on kiistatta tyypin 2 diabeteksen vaaratekijä. Diabetesriskin arvioimiseksi on kehitetty erilaisia yksinkertaisia kyselylomakkeita, joista professori Jaakko Tuomilehdon ja FT Jaana Lindströmin kehittämä riskitesti on maassamme yleisimmin käytetty ( Diagnoosin varmistamiseksi tarvitaan aina glukoosipitoisuuden mittaamista joko paaston jälkeen tai glukoosirasituskokeessa. Normaali paastoglukoosiarvo ei sulje pois diabetesta. Näin ollen glukoosirasituskoetta pitäisi käyttää tähänastista laajemmin etenkin tapauksissa, joissa esiintyy samanaikaisesti useita diabeteksen vaaratekijöitä. Glukoosirasituskoe on tärkeä myös iäkkäille, sillä heillä tyypin 2 diabetes diagnosoidaan usein kahden tunnin glukoosiarvon perusteella. Lopuksi Kaikki tähän mennessä julkaistut diabeteksen ehkäisytutkimukset ovat kohdistuneet suuren riskin henkilöihin, joilla on jo ollut lievä glukoosiaineenvaihdunnan häiriö. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä tämä ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan väestötason strategiaa lihavuus-diabetesepidemian pysäyttämiseksi. Pelkkään terveydenhuoltoon panostamisella ei diabetesepidemiaa ratkaista, vaan tarvitaan laaja-alaisia koko yhteiskuntaa ja kaikkia ikäryhmiä koskevia ratkaisuja. Tavoitteena on liikunnan (vähintään 30 minuuttia päivässä) ja terveyttä edistävien ruokatottumusten yleistyminen, jotta ylipainoisten ja lihavien osuus väestöstä saataisiin vähentymään. Ilman koko väestön painonlaskua ei diabetesepidemiaa voida tulevaisuudessa hallita. Kun tarkastellaan diabeteksen epidemiologiaa, sen keskeisiä vaaratekijöitä ja taudin rajua yleistymistä ja toisaalta jo varsin pienten elämäntapamuutoksien vaikutuksia riskin vähenemiseen myös pitkällä aikavälillä, on hyvä syy olettaa, että tyypin 2 diabetes on paljolti ehkäistävissä pysyvin elämäntapamuutoksin. Kirjallisuutta Bosch J, Yusuf S, Gerstein HC, ym. for the DREAM trial investigators. Effect of ramipril on the incidence of diabetes. N Engl J Med 2006; 355: Buchanan T, Xiang AH, Peters RK, ym. Preservation of pancreatic beta-cell function and prevention of type 2 diabetes by pharmacological treatment of insulin resistance in high-risk Hispanic women. Diabetes 2002;51: Chan JM, Rimm EB, Colditz GA, Stampfer MJ, Willett WC. Obesity, fat distribution, and weight gain as risk factors for clinical diabetes in men. Diabetes Care 1994;17: Chiasson J-L, Gomis R, Hanefeld M, Josse RG, Karasik A, Laakso M; STOP- NIDDM Trial Research Group. Acarbose for prevention of type 2 diabetes mellitus: the STOP-NIDDM randomized trial. Lancet 2002;359: Chiasson J-L, Gomis R, Hanefeld M, Josse RG, Karasik A, Laakso M; STOP-NIDDM Trial Research Group. Acarbose treatment and the risk of cardiovascular disease and hypertension in patients with impaired glucose tolerance: the STOP-NIDDM trial. JAMA 2003;290: Diabetes Prevention Program Research Group. Effect of withdrawal from metformin on the development of diabetes in the diabetes prevention program. Diabetes Care 2003;26: Eriksson K-F, Lindgräde F. Prevention of type 2 (non-insulin-dependent) diabetes mellitus by diet and physical exercise. The 6-year Malmö 1446 M. Laakso ja M. Uusitupa

9 feasibility study. Diabetologia 1991;34: Gerstein HC, Yusuf S, Bosch J, ym. for the DREAM trial investigators. Effect of rosiglitazone on the frequency of diabetes in patients with impaired glucose tolerance or impaired fasting glucose: a randomized controlled trial. Lancet 2006;368: Haffner SM. Epidemiology of type 2 diabetes: risk factors. Diabetes Care 1988;21 Suppl 3: C3 6. Hansson L, Lindholm LH, Niskanen L, ym. Effect of angiotensinconverting-enzyme inhibition compared with conventional therapy and cardiovascular morbidity and mortality in hypertension: the Captopril Prevention Project (CAPPP) randomized trial. Lancet 1999;35: Hu FB, Sigal RJ, Rich-Edwards JW, ym. Walking compared with vigorous physical activity and risk of type 2 diabetes in women: a prospective study. JAMA 1999;282: Hu FB, Manson JE, Stampfer MJ. Diet, lifestyle, and the risk of type 2 diabetes mellitus in women. N Engl J Med 2001;345: Kosaka K, Noda M, Kuzuya T. Prevention of type 2 diabetes by lifestyle intervention: a Japanese trial in IGT males. Diab Res Clin Pract 2005;67: Knowler WC, Barrett-Connor E, Fowler SE, ym. for the Diabetes Prevention Program Research Group. Reduction in the incidence of type 2 diabetes with lifestyle intervention or metformin. N Engl J Med 2002;346: Knowler WC, Hamman RF, Edelstein SL, ym. Diabetes Prevention Program Research Group. Prevention of type 2 diabetes with troglitazone in the Diabetes Prevention Program. Diabetes 2005;54: Lindholm LH, Ibsen H, Borch-Johnsen K, ym. for the LIFE study group. Risk of new-onset diabetes in the Losartan Intervention For Endpoint reduction in hypertension study. J Hypert 2002: Lindström J, Ilanne-Parikka P, Peltonen M, ym. Sustained reduction in the incidence of type 2 diabetes by lifestyle intervention: follow-up of the Finnish Diabetes prevention Study. Lancet 2006;368: Meyer K, Kushi LH, Jacobs DR, Folsom AR. Dietary fat and incidence of type 2 diabetes in older Iowa women. Diabetes Care 2001; 24: Pan, XR, Li GW, Hu YH, ym. Effects of diet and exercise in preventing NIDDM in people with impaired glucose tolerance. The Da Qing IGT and Diabetes Study. Diabetes Care 1997;20: Perry IJ, Wannamethee SG, Walker MK, ym. Prospective study of risk factors for development of non-insulin dependent diabetes in middle aged British men. BMJ 1995;310; Prisant LM. Preventing type II diabetes mellitus. J Clin Pharmacol 2004; 44: Ramachandran A, Snehalatha C, Mary S, ym. Indian Diabetes Prevention Programme (IDPP). The Indian Diabetes Prevention Programme shows that lifestyle modification and metformin prevent type 2 diabetes in Asian Indian subjects with impaired glucose tolerance (IDPP-1). Diabetologia 2006;49: Schulze MB, Hu FB. Primary prevention of diabetes:what can be done and how much can be prevented? Annu Rev Public Health 2005; 26: Torgeson JS, Hauptman J, Boldrin MN, Sjöström L. XENical in the prevention of diabetes in obese subjects (XENDOS) study: a randomized study of orlistat as an adjunct to lifestyle changes for the prevention of type 2 diabetes in obese patients. Diabetes Care 2004;27: Tuomilehto J, Lindström J, Eriksson JG, ym. Finnish Diabetes Prevention Study Group. Prevention of type 2 diabetes mellitus by changes in lifestyle among subjects with impaired glucose tolerance. N Engl J Med 2001;344: Uusitupa M, Lindi V, Louheranta A, Salopuro T, Lindström J, Tuomilehto J. Finnish Diabetes Prevention Study Group. Long-term improvement in insulin sensitivity by changing lifestyles of people with impaired glucose tolerance: 4-year results from the Finnish Diabetes prevention Study. Diabetes 2003;52: Valsania P, Micossi P. Genetic epidemiology of non-insulin-dependent diabetes. Diabetes/Metabolism Rev 1994;10: Vessby B, Uusitupa M, Hermansen K, ym. Substituting dietary saturated for monounsaturated fat impairs insulin sensitivity in healthy men and women: The KANWU Study. Diabetologia 2001;44: Yusuf S, Gerstein H, Hoogwerf B, ym. for the HOPE Study Investigators. Ramipril and the development of diabetes. JAMA 2001;286: Zimmet P, Alberti KGMM, Shaw J. Global and societal implications of the diabetes epidemic. Nature 2001;414: MARKKU LAAKSO, akatemiaprofessori markku.laakso@kuh.fi KYS:n sisätautien klinikka ja Kuopion yliopisto Kuopio MATTI UUSITUPA, rehtori, professori Kuopion yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitos PL 1627, Kuopio

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Markku Peltonen PhD, dosentti, yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30.11.2011 Terveydenhuoltotutkimuksen päivät

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetesepidemia aikamme tsunami Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetes on valtava terveysongelma maailmassa 2014 2035 Suomessa on n. 500,000

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Dehkon 2D-hankkeen (D2D:n) keskeiset tulokset

Dehkon 2D-hankkeen (D2D:n) keskeiset tulokset Dehkon 2D-hankkeen (D2D:n) keskeiset tulokset Timo Saaristo ehkäisyohjelman toimeenpanohanke viidessä sairaanhoitopiirissä 2003-2008 D2D:n käytännön tavoitteet Selvittää, onko diabeteksen ehkäisyohjelman

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin jättäisi tekemättä

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin jättäisi tekemättä Tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän ennaltaehkäisy elintapamuutos vai lääkehoito? Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin

Lisätiedot

Interventioiden vaikuttavuuden arviointi: esimerkkinä kansallisen diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon 2D-hankkeen arviointitutkimus

Interventioiden vaikuttavuuden arviointi: esimerkkinä kansallisen diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon 2D-hankkeen arviointitutkimus SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2008: 45 317 322 Tutkimusseloste Interventioiden vaikuttavuuden arviointi: esimerkkinä kansallisen diabeteksen ehkäisyohjelman Dehkon 2D-hankkeen arviointitutkimus

Lisätiedot

Diabeteksen ehkäisymalli toimii, mutta vielä on tehtävää..

Diabeteksen ehkäisymalli toimii, mutta vielä on tehtävää.. DIABETEKSEN EHKÄISY KANNATTAA Seminaari Pohjois Pohjanmaan D2Dhankkeen tuloksista 27.9 klo 11.30 15.30 OYS, luentosali 8 Diabeteksen ehkäisymalli toimii, mutta vielä on tehtävää.. Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Elämänkaari GDM- raskauden jälkeen. Riitta Luoto Lääket tri, dos, tutkimusjohtaja UKK-instituutti

Elämänkaari GDM- raskauden jälkeen. Riitta Luoto Lääket tri, dos, tutkimusjohtaja UKK-instituutti Elämänkaari GDM- raskauden jälkeen Riitta Luoto Lääket tri, dos, tutkimusjohtaja UKK-instituutti Sidonnaisuudet -UKK-instituutti, tutkimusjohtaja -Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, seksuaali- ja lisääntymisterveyden

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi?

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Sepelvaltimotauti Ei ole vielä voitettu Olisi 80%:sti ehkäistävissä, jos syötäisiin terveellisimmin, liikuttaisiin enemmän ja vältettäisiin

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus

Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä sairastuvuus TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 14 TOUKOKUU 19 Päälöydökset sairastuivat vuoden aikana tyypin 2 diabetekseen, sepelvaltimotautiin, astmaan, polvi- tai lonkkanivelrikkoon, kihtiin tai sappikivitautiin huomattavasti

Lisätiedot

Joka 10. suomalainen sairastaa diabetesta

Joka 10. suomalainen sairastaa diabetesta Joka 10. suomalainen sairastaa diabetesta Suomessa on jo lähes 500 000 diabeetikkoa, eli noin joka 10. suomalainen sairastaa diabetesta. Diabetes on voimakkaasti lisääntyvä kansansairaus, joka on saavuttanut

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy

Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy Katsaus MARKKU LAAKSO Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa sydänsairauksien vaaratekijöiden kasaumaa. Oireyhtymä on tunnettu jo useiden vuosikymmenten ajan.

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Alkuperäistutkimus Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Tyypin 2 diabeteksen toteaminen lapsella tai nuorella on ollut

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä (MO) on ollut käsitteenä

Metabolinen oireyhtymä (MO) on ollut käsitteenä Lihavuus David E. Laaksonen ja Leo Niskanen Metabolinen oireyhtymä ja diabetes lihavuuden hoidon ykköskohteet Rasvakudoksen jakauma on merkityksellinen terveysriskien arvioinnissa. Glukoosi, insuliini

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013 Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

DPS-tutkimus: Elintapaohjaukseen kannattaa panostaa

DPS-tutkimus: Elintapaohjaukseen kannattaa panostaa DPS-tutkimus: Elintapaohjaukseen kannattaa panostaa Jaana Lindström Dosentti, tutkimuspäällikkö Diabeteksen ehkäisyn yksikkö 1 vai kannattaako? Verrattuna kulttuurin, ympäristön, perimän ja sattuman vaikutuksiin

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014

Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014 Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta Muistityöryhmä 25.8.2014 Ikäihmisten kuntouttamisesta laajemmin Sari Kehusmaa: Hoidon menoja hillitsemässä - heikkokuntoisten

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Kansallisen lihavuusohjelman käynnistämisseminaari THL 26.10.2012 Jussi Pihlajamäki, sisätautilääkäri Professori,

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos

National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos SOKERIT JA TERVEYS Antti Reunanen Kansanterveyslaitos RAVINNON SOKERIT Monosakkaridit Glukoosi Fruktoosi Maltoosi Disakkaridit Sakkaroosi Laktoosi Oligosakkaridit Raffinoosi Stakyoosi RAVINNON SOKEREIDEN

Lisätiedot

Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa

Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa Liikuntalääketiede Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa Matti Uusitupa Metabolinen oireyhtymä on länsimaiseen elämäntyyliin liittyvä monisyinen riskitekijäkasauma, jolle tunnusomaisia

Lisätiedot

Palauteluento. 9. elokuuta 12

Palauteluento. 9. elokuuta 12 Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!

Lisätiedot

Liikuntaa diabeteksen ehkäisyyn mutta. Osasto / Tekijä Ensimmäinen, Tekijä Toinen. minkälaista? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti & THL

Liikuntaa diabeteksen ehkäisyyn mutta. Osasto / Tekijä Ensimmäinen, Tekijä Toinen. minkälaista? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti & THL Liikuntaa diabeteksen ehkäisyyn mutta Osasto / Tekijä Ensimmäinen, Tekijä Toinen minkälaista? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti & THL 14.2.2011 1 Sisältö Väestötason tarpeet Käypä hoito liikunnan

Lisätiedot

Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä. 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL

Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä. 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL Lasten ylipaino ja kasvunseurannan merkitys ylipainon ehkäisyssä 26.10.2012 Jarmo Salo, LT, lastentautien erikoislääkäri, THL TAUSTAA 27.10.2012 2 Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/601943/2014 Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Trulicity-valmisteen riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä?

Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä? Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä? 14.11.2013 Professori Pirjo Nuutila Turun yliopisto pirjo.nuutila@utu.fi Sisält ltö Tyypin 2 diabeteksen syistä Lihavuusleikkauksen

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETEKSEN EHKÄISY

TYYPIN 2 DIABETEKSEN EHKÄISY Puheeksi ottaminen TYYPIN 2 DIABETEKSEN EHKÄISY Dh Heli Varoma, TYKS sisätautien poliklinikka 020 15.4.2011 Tyypin 2 DIABETES Plasman paasto glukoosi 6 mmol/l tai alle normaali 6,1 6,9 mmol/l heikentynyt

Lisätiedot

Hallitsematon tyyppi 2 DM tilanne. Kaj Lahti Ylilääkäri Vaasan Kaupunginsairaala Valtakunnallinen DM päivä 17.11.2015

Hallitsematon tyyppi 2 DM tilanne. Kaj Lahti Ylilääkäri Vaasan Kaupunginsairaala Valtakunnallinen DM päivä 17.11.2015 Hallitsematon tyyppi 2 DM tilanne Kaj Lahti Ylilääkäri Vaasan Kaupunginsairaala Valtakunnallinen DM päivä 17.11.2015 Juhon ja Kallen tarinat Kahden diabeetikko miehen tarinat haasteellisia mutta opettavaisia

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Puukko vai pistos lihavan diabeetikon hoidoksi? dosentti Heikki Koistinen Ylilääkäri, Erikoislääkäripalvelut Lääkärikeskus 5.3.

Puukko vai pistos lihavan diabeetikon hoidoksi? dosentti Heikki Koistinen Ylilääkäri, Erikoislääkäripalvelut Lääkärikeskus 5.3. Puukko vai pistos lihavan diabeetikon hoidoksi? dosentti Heikki Koistinen Ylilääkäri, Erikoislääkäripalvelut Lääkärikeskus 5.3.2011 Lihavuus Suomessa 2 000 000 työikäisistä (18-64 v) BMI >25 kg/m 2 650

Lisätiedot

GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi

GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi 1. Knudsen ym. J Med Chem 2000;43:1664 9; Merchenthaler et al. J Comp Neurol 1999;403:261

Lisätiedot

Äidin ja sikiön ongelmia

Äidin ja sikiön ongelmia Raskausdiabetes Poikkeava sokeriaineenvaihdunta, joka todetaan 1. kerran raskausaikana Taustalla insuliiniresistenssi / insuliinierityksen puutteellisuus Äidin ja sikiön ongelmia Raskaushypertension ja

Lisätiedot

Diabetes ja lääkäri. diabetes.fi. 3 2015 kesäkuu 44. vuosikerta Suomen Diabetesliitto

Diabetes ja lääkäri. diabetes.fi. 3 2015 kesäkuu 44. vuosikerta Suomen Diabetesliitto Mitä tiedetään tyypin 2 diabeteksen ehkäisystä nyt? Diabeetikon verenpaine Samanaikainen haiman- ja munuaisensiirto 3 2015 kesäkuu 44. vuosikerta Suomen Diabetesliitto Diabetes ja lääkäri Tänä kesänä 122

Lisätiedot

Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi?

Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi? Miten hyvät terveyden edistämisen käytännöt muuttuvat käytänteiksi? Elintapaohjausprosessin jalkauttaminen 15 kuntaan Risto Kuronen Päijät-Hämeen Sosiaali- ja Terveysyhtymä Ikihyvä Päijät-Häme, seurantatutkimus

Lisätiedot

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden

Lisätiedot

Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan

Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 25.11.2012 1 Kolesterolitason muutokset 1982-2012 Miehet 6,4 6,2

Lisätiedot

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet Karita Pesonen suunnittelija, ravitsemusterapeutti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä D2D-hanke 2003: Miksi 2D-hanke?

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta?

Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta? Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta? Tommi Vasankari Prof., LT UKK-instituutti & THL Kaarinan kaupungin stretegiaseminaari Kaarina 1.6.2009

Lisätiedot

Diabetesriskiä voidaan vähentää perusterveydenhuollon keinoin

Diabetesriskiä voidaan vähentää perusterveydenhuollon keinoin TIETEESSÄ TIMO SAARISTO LL, ylilääkäri, projektipäällikkö Pirkanmaan shp, D2Dseurantahanke, Suomen Diabetes - liitto, Dehkon 2D -hanke (D2D) timo.saaristo@diabetes.fi ja timo.saaristo@pshp.fi LEENA MOILANEN

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo

Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat. Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo Lasten lihavuuden määrittely ja mittaaminen uudet suomalaiset lasten BMI-rajat Neuvolapäivät 18.10.2012 Jarmo Salo TAUSTAA Taustaa Ylipainolla tarkoitetaan kehon lisääntynyttä rasvan määrää Ylipainoa hoidetaan

Lisätiedot

Lonkkamurtumariski diabetesta sairastavilla

Lonkkamurtumariski diabetesta sairastavilla Lonkkamurtumariski diabetesta sairastavilla Tomi Istolainen 1, Reijo Sund 1,2, Toni Rikkonen 1, Heikki Kröger 1,3 1. TULES-tutkimusyksikkö, Itä-Suomen yliopisto 2. Yhteiskuntatieteiden menetelmäkeskus,

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot

LEENA K. SAASTAMOINEN FaT Erikoistutkija, Kelan tutkimusosasto

LEENA K. SAASTAMOINEN FaT Erikoistutkija, Kelan tutkimusosasto KATRI AALTONEN Proviisori Tutkija, Kelan tutkimusosasto LEENA K. SAASTAMOINEN FaT Erikoistutkija, Kelan tutkimusosasto PITKÄVAIKUTTEISTEN INSULIINIANALOGIEN JA GLIPTIINIEN KÄYTTÖ yleistyy diabeteksen hoidossa

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta

Lisätiedot

Interventiotutkimuksen arviointi

Interventiotutkimuksen arviointi Interventiotutkimuksen arviointi 11.1.2018 Tutkimustiedon kriittisen arvioinnin kurssi Marja Pöllänen Käypä hoito toimittaja HLT, erikoishammaslääkäri Marja.pollanen@duodecim.fi Sidonnaisuudet Päätyö:

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä tieto Hoidon tavoitteet

Lisätiedot

ALKUPERÄISTUTKIMUS. Akuutin alkoholipankreatiitin. jälkeisten glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden

ALKUPERÄISTUTKIMUS. Akuutin alkoholipankreatiitin. jälkeisten glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden ALKUPERÄISTUTKIMUS Akuutin alkoholipankreatiitin jälkeiset glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt Juha Saltevo, Kati Valtola, Jukka-Pekka Mecklin, Antero Palmu, Leo Niskanen ja Markku Laakso Tutkimuksessa selvitettiin

Lisätiedot

terveysvalmennus Erja Oksman Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009

terveysvalmennus Erja Oksman Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009 TERVA Päijät-Hämeen terveysvalmennus Erja Oksman projektipäällikkö Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009 Yhteistyöhankeen osapuolet Toteutus ja rahoitus: SITRA, TEKES,

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Aikuistyypin diabetes on vuosikausia jatkuneen

Aikuistyypin diabetes on vuosikausia jatkuneen Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Hyperglykemian hoito aikuistyypin diabeteksessa Hannele Yki-Järvinen Hyperglykemian hoito on yksi osa aikuistyypin diabeteksen nelikohtaista täsmähoitoa, jolla voidaan

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

Laura Nyrövaara. Liikuntalääketieteen pro gradu -tutkielma Syksy 2013 Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto

Laura Nyrövaara. Liikuntalääketieteen pro gradu -tutkielma Syksy 2013 Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto RUOKAILUTOTTUMUKSET JA TIETOISUUS TYYPIN 2 DIABETEKSEN RISKITEKIJÖISTÄ 5 vuoden seurantatutkimus aikaisemmin tunnistamattomilla tyypin 2 diabetekseen sairastuneilla, heikentyneet sokeriarvot omaavilla

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Pioglitazone Actavis

Pioglitazone Actavis Tutustu Pioglitazone Actavis -valmisteyhteenvetoon ennen lääkkeen määräämistä Hoidollisten riskien minimointiohje Pioglitazone Actavis 15 mg ja 30 mg tabletit Päivitetty viimeksi 10/2018 Pioglitazone minimointiohje

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes. Lataa

Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes. Lataa Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes Lataa ISBN: 9789522453532 Sivumäärä: 70 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.41 Mb Diabetes on ryhmä sairauksia, joihin liittyy pitkäaikaisesti kohonnut verensokeri.

Lisätiedot

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan?

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan? Raskausdiabetes Mitä raskausdiabetes on? Raskausdiabetes on sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka puhkeaa raskauden aikana, koska äidin insuliinintuotanto ei riitä kattamaan raskaudenajan lisääntynyttä tarvetta.

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Bioanalytiikan koulutusohjelma

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Bioanalytiikan koulutusohjelma POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Bioanalytiikan koulutusohjelma Nina Hirvonen Jenni Sutinen TYYPIN 2 DIABETEKSEN JA MUIDEN GLUKOOSIAINEENVAIH- DUNNAN HÄIRIÖIDEN SEULONTATUTKIMUS Opinnäytetyö Lokakuu

Lisätiedot