Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy"

Transkriptio

1 Katsaus MARKKU LAAKSO Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa sydänsairauksien vaaratekijöiden kasaumaa. Oireyhtymä on tunnettu jo useiden vuosikymmenten ajan. Viime vuosina sille on esitetty useita erilaisia määritelmiä, jotka ovat olleet osittain toistensa kanssa ristiriidassa. Tämän vuoksi Kansainvälisen diabetesliiton (IDF) asettama työryhmä laati oireyhtymälle vastikään uudet kriteerit. Uuden määritelmän tarkoituksena on helpottaa metabolisen oireyhtymän diagnoosia perusterveydenhuollossa kaikkialla maailmassa. Metabolinen oireyhtymä (MO) yleistyy kaikkialla maailmassa, mutta sen esiintyvyys eri väestöissä vaihtelee varsin paljon. Vaihteluun vaikuttavat geneettinen tausta, ruokavalio, fyysisen aktiivisuuden määrä, ikä ja sukupuoli. MO:lle on esitetty useita määritelmiä. Oireyhtymän esiintyvyys väestössä on varsin samanlainen sovellettaessa aikaisemmin esitettyjä MO:n kriteereitä, mutta eri kriteerejä käytettäessä eri henkilöt tunnistetaan oireyhtymää sairastaviksi (Hu ym. 2004). Toukokuussa 2004 järjestettiin Kansainvälisen diabetesliiton IDF:n kokous, johon osallistuivat suomalaisista asiantuntijoista professorit Leif Groop, Markku Laakso ja Jaakko Tuomilehto. Kokouksen puheenjohtajina toimivat professorit Sir K.G.M.M. Alberti ja Paul Zimmet. Kokouksen tarkoituksena oli laatia MO:lle uusi määritelmä, jonka avulla voitaisiin helposti löytää perusterveydenhuollossa ne henkilöt, jotka ovat vaarassa sairastua tyypin 2 diabetekseen ja sydänsairauksiin. IDF:n uudessa määritelmässä korostetaan erityisesti ylipainon ja sen jakautumisen merkitystä, koska lihavuus yleistyy kaikkialla. Asiantuntijapaneeli antoi myös suosituksia MO:n hoidosta. Uudet kriteerit on julkaistu vastikään (Alberti ym. 2005). Myös Yhdysvalloissa Duodecim 2005;121: on aloitettu MO:n kriteerien tarkistaminen (National Heart, Lung and Blood Institute ja American Heart Association). Tässä katsauksessa esitetään MO:n uudet kriteerit ja hoidon suuntaviivat (Alberti ym. 2005) sekä tuorein tieto oireyhtymän patofysiologiasta. Metabolisen oireyhtymän aikaisemmat määritelmät Metabolisen oireyhtymä kuvattiin jo 1920-luvulla, mutta vasta Gerald Reaven määritteli sen yksiselitteisesti vuonna Hän käytti oire yhtymästä nimitystä syndrome X, eikä hän katsonut ylipainon kuuluvan oireyhtymään alku peräisessä määritelmässään eikä myöskään myöhemmin (Reaven 2005). Oireyhtymää on sittemmin kutsuttu myös insuliiniresistenssisyndroomaksi (Haffner ym. 1992). Metabolinen oire yhtymä on nykyään yleisesti hyväksytty nimitys. Maailman terveysjärjestö (World Health Organization 1999), European Group for the Study of Insulin Resistance (EGIR) (Balkau ja Charles 1999) ja National Cholesterol Education Program Third Adult Treatment Panel (NCEP ATP III) (Adult Treatment Panel III 2001) ovat 1521

2 esittäneet MO:lle toisistaan poikkeavia määritelmiä. Ylipaino, insuliiniresistenssi, lipidihäiriöt ja kohonnut verenpaine kuuluvat MO:n piirteisiin kaikkien näiden määritelmien mukaan, mutta niiden painotukset poikkeavat toisistaan (taulukot 1 3). Esim. ATP III:n kriteerien mukaan glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt ja insuliiniresistenssi eivät ole MO:n välttämättömiä kriteerejä. Lisäksi MO:n eri komponenttien rajaarvot ovat vaihdelleet määritelmissä. WHO:n määritelmä WHO:n määritelmä perustuu siihen, että oireyhtymän aiheuttaa insuliiniresistenssi (Alberti ja Zimmet 1998, World Health Organization 1999). Määritelmän mukaan diagnoosiin tarvitaan insuliiniresistenssin osoittaminen ns. clampmenetelmällä tai vastaavalla tavalla, heikentynyt glukoosinsieto tai diabetes ja lisäksi kaksi muuta oireyhtymään kuuluvaa komponenttia (taulukko 1). Määritelmää tarkennettiin myöhemmin, ja esimerkiksi verenpainerajoja muutettiin v WHO:n määritelmä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, ja etenkin mikroalbuminurian sisällyttämisestä määritelmään on keskusteltu paljon. Toinen kritiikin kohde on ollut insuliiniresistenssin mittaaminen, sillä clamp-tekniikan soveltaminen epidemiologisiin tutkimuksiin, kliiniseen käytäntöön ja perusterveydenhuollon diagnostiikkaan on mahdotonta. Tämän lisäksi keskustelua on herättänyt keskivartalolihavuuden mittaaminen vyötärö-lantiosuhteen avulla. Pelkkä vyötärön ympärysmitta on tietokonetomo grafiatutkimusten mukaan parempi viskeraalisen (intra-abdominaalisen) rasvan kokonaismäärään mittari kuin vyötärö-lantiosuhde (Pouliot ym. 1994). EGIR:n määritelmä TAULUKKO 1. Metabolisen oireyhtymän määritelmä WHO:n kriteerien mukaan. Glukoosimetabolian häiriöt: heikentynyt glukoosinsieto tai diabetes tai insuliiniresistenssi 1 ja lisäksi vähintään kaksi seuraavista kriteereistä: Kohonnut verenpaine (vähintään 140/90 mmhg) Suurentunut triglyseridipitoisuus (vähintään 1,7 mmol/l, 150 mg/dl) tai pieni HDL-kolesterolipitoisuus (alle 0,9 mmol/l, 35 mg/dl miehillä; alle 1,0 mmol/l, 39 mg/dl naisilla) Keskivartalolihavuus (vyötärö-lantiosuhde miehillä yli 0,90 ja naisilla yli 0,85) tai painoindeksi yli 30 kg/m 2 Mikroalbuminuria (virtsan albumiinieritys vähintään 20 µg/min) 1 insuliiniherkkyys mitattuna hyperinsulineemisella euglykeemisellä»clamp»-tutkimuksella; glukoosi-infuusio alle alimman kvartiilirajan kyseisessä väestössä. EGIR (European Group for Insulin Resistance) esitti MO:lle uuden määritelmän v lähinnä soveltuvaksi diabetesta sairastamattomiin epidemiologisissa tutkimuksissa (Balkau ja Charles 1999). Määritelmä ei edellyttänyt clamp-tutkimusta insuliiniherkkyyden mittaamiseksi (taulukko 2). Sen sijaan EGIR ehdotti insuliinipitoisuuden paastoarvon käyttöä insuliini resistenssin arvioimisessa ja plasman glukoosi pitoisuuden suurentuneen paastoarvon (impaired fasting glucose, IFG) käyttöä heikentyneen glukoosinsiedon (impaired glucose tolerance, IGT) sijasta. Lisäksi kohonneen verenpaineen sekä triglyseridi- ja HDL-kolesterolipitoisuuksien rajoja muutettiin, ja keskivartalolihavuuden kriteeriksi otettiin ensimmäistä kertaa yksistään vyötärön ympärysmitta. Vyötärömitan käyttö MO:n määrittelyssä oli tärkeä muutos, koska lihavuuden sijasta haluttiin korostaa ylipainon paikantumista keskivartaloon. ATP III:n määritelmä ATP III:n määritelmä esitettiin v osana sepelvaltimotaudin ehkäisyohjelmaa (Adult Treatment Panel III 2001). Tarkoituksena oli helpottaa MO:n diagnoosia kliinisessä työssä. Määritelmä erosi aikaisemmista kahdessa suhteessa. Ensiksikin insuliiniresistenssi ei sisältynyt siihen lainkaan. Toiseksi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä ei korostettu, vaan niiden merkitys diagnoosin kannalta katsottiin samanlaiseksi kuin oireyhtymän muiden komponenttien. ATP III:n määritelmän mukaan MO-diagnoosi edellyttää vähintään kolmea seuraavista kriteereistä: keskivartalolihavuus, suurentunut triglyseridipitoisuus, pienentynyt HDL-kolesterolipitoisuus, 1522 M. Laakso

3 TAULUKKO 2. Metabolisen oireyhtymän määritelmä EGIR:n (European Group for the Study of Insulin Resistance) kriteerien mukaan. Insuliiniresistenssi (plasman insuliinipitoisuuden paastoarvo ylittää kyseisen väestön ylimmän kvartiilirajan ei-diabeetikolla) ja lisäksi kaksi seuraavista kriteereistä: Keskivartalolihavuus (vyötärön ympärysmitta miehillä vähintään 94 cm ja naisilla vähintään 80 cm) Suurentunut triglyseridipitoisuus (vähintään 2,0 mmol/l) tai pieni HDL-kolesterolinpitoisuus (alle 1,0 mmol/l) tai lipidilääkitys Plasman glukoosin paastoarvo / kahden tunnin glukoosikokeen tulos vähintään 6,1 / 7,8 mmol/l mutta alle 7,0 / 11,1 mmol/l Kohonnut verenpaine (vähintään 140/90 mmhg) tai verenpainelääkitys kohonnut verenpaine ja verenglukoosin suurentunut paastoarvo (taulukko 3). Keskivartalolihavuus määriteltiin vyötärön ympärysmitan perusteella. San Antonio Heart Study on osoittanut, että ATP III:n kriteerit ennustavat WHO:n kriteereitä paremmin kuolleisuutta sydänsairauksiin (Hunt ym. 2004) ja riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen (Lorenzo ym. 2003). Myös päinvastaisia tuloksia on julkaistu. Metabolisen oireyhtymän patogeneesi Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito TAULUKKO 3. Metabolisen oireyhtymän kriteerit, jotka on laatinut National Cholesterol Education Program Third Adult Treat ment Panel (ATP III). Vähintään kolme seuraavista viidestä kriteeristä: Vyötärön ympärysmitta miehet yli 102 cm naiset yli 88 cm Triglyseridit vähintään 1,7 mmol/l (150 mg/dl) HDL-kolesteroli miehet alle 1,03 mmol/l (40 mg/dl) naiset alle 1,29 mmol/l (50 mg/dl) Verenpaine vähintään 130/85 mmhg Plasman glukoosipitoisuuden paastoarvo vähintään 5,6 mmol/l (100 mg/dl) 1 1 Vuoden 2001 määritelmän mukaan plasman glukoosin paastoarvo oli vähintään 6,1 mmol/l, mutta sitä pienennettiin v arvoon vähintään 5,6 mmol/l vastaamaan (the American Diabetes Associationin) uutta määritelmää suurentuneesta glukoosin paastoarvosta (impaired fasting glucose, IFG) (Grundy ym. 2004). MO:n ja sen komponenttien patogeneesi on tuntematon, mutta oireyhtymä voi johtua kahdesta eri tekijästä: insuliiniresistenssistä tai viskeraalisen rasvan (keskivartalolihavuus) kertymisestä. Muita mahdollisia MO:n syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat krooninen tulehdusreaktio, perinnölliset tekijät, vähäinen liikunta ja ikääntyminen (Eckel ym. 2005). Keskivartalolihavuus ja insuliini resistenssi liittyvät kiinteämmin yhteen kuin mitkään muut MO:n komponentit lähes 15 tutkimuksen mukaan, joissa on sovellettu faktorianalyysiä (Meigs 2000, Salmenniemi ym. 2004). Tämä tilastollinen menetelmä mahdollistaa useiden toistensa kanssa korreloivien muuttujien analyysin. Täten keskivartalolihavuus ja insuliini resistenssi ovat MO:n ydinhäiriöt. Kumpi näistä on primaarinen häiriö, ei ole tiedossa. Faktorianalyysiä soveltavat tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että näihin ydinhäiriöihin korreloi seuraavaksi voimakkaimmin suuri triglyseridipitoisuus ja pieni HDL-kolesterolipitoisuus. Heikoimmin MO:hon liittyy kohonnut verenpaine, ja joissakin väestöissä esimerkiksi insuliiniherkkyys ei korreloi lainkaan verenpaineeseen (Saad ym. 1991). MO:hon liittyvät metaboliset häiriöt on esitetty kuvassa (Reilly ja Rader 2003). Sekä perinnölliset että ympäristötekijät vaikuttavat keskivartalolihavuuteen ja immuunijärjestelmään. Rasvasolut erittävät adipokiineja ja monosyytit ja makrofagit sytokiinejä, mitkä vaikuttavat suoraan insuliinin vaikutuksiin kohdekudoksissa. Maksa erittää tulehduksenvälittäjäaineita, jotka myös heikentävät insuliinin vaikutuksia eri kohdekudoksissa. Lopputuloksena on sydänsairauksien kehittyminen. Ylipaino ja keskivartalolihavuus. Ylipainon lisääntyminen on MO:n yleistymisen tärkein syy. Viime vuosien kuvantamismenetelmät ovat mahdollistaneet keskivartalolihavuuden entistä tarkemman arvioimisen, koska esimerkiksi tietokonetomografialla pystytään erottamaan toisistaan viskeraalinen ja ihonalainen rasva. 1523

4 Perinnölliset tekijät Ympäristötekijät Keskivartalolihavuus Immuunijärjestelmä Adipokiinit Sytokiinit Rasvasolu Tulehdusvälittäjäaineet Monosyytti/ makrofagi Insuliiniresistenssi TG METABOLINEN OIREYHTYMÄ Verenpaine HDL ATEROSKLEROOSI Plakkiruptuura / Tromboosi SYDÄNSAIRAUDET KUVA. Metabolisen oireyhtymän kehittyminen ja sydänsairaudet (Reilly ja Reider 2003). TG = triglyseridit, HDL = kolesteroli. Tyypin 2 diabeteksen, lipidihäiriöiden ja sydäntautien vaara lisääntyy viskeraalisen rasvamassan kertymisen myötä painoindeksistä riippumatta (Ohlson ym. 1985, Rexrode ym. 1998, Carr ym. 2004). Täten myös normaalipainoisilla voi olla runsaasti viskeraalista rasvaa ja MO. Vyötärön ympärysmitta yhdessä suuren triglyseridipitoisuuden kanssa on varsin hyvä viskeraalisen rasvan määrän mittari (Underwood 2004). Vyötärön ympärysmitan diagnostiset raja-arvot on määritettävä jokaisessa väestössä erikseen, koska vyötärön ympärysmitan suhde ylipainoon ja viskeraalisen rasvan määrään on erilainen eri väestöissä (Després ym. 2000). Miksi keskivartalolihavuus liittyy MO:hon? Yhtenä selittävänä tekijänä ovat välittäjäaineet, joita vapautuu rasvakudoksesta (erityisesti viskeraalinen rasva), esimerkiksi vapaat rasvahapot, 1524 M. Laakso

5 Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito leptiini, tuumorinekroositekijä alfa (TNF-α), interleukiini 6 (IL-6) ja resistiini, jotka muuttavat haitallisesti insuliinin vaikutuksia kohdesoluissa. Toisaalta rasvakudos erittää adiponektiinia, jolla on edullisia vaikutuksia glukoosimetaboliaan, insuliiniherkkyyteen sekä tulehdusreaktion ja sydänsairauksien estoon (Lau ym. 2005). Rasvakudoksen runsas määrä vähentää adiponektiinin määrää, jolla puolestaan on vaikutusta insuliiniherkkyyteen. Keskivartalolihavuus liittyy usein myös rasvamaksaan ja triglyseridien kertymiseen luurankolihaksiin ja haimaan. Nämä muutokset aiheuttavat insuliiniresistenssiä, insuliinin erityksen häiriöitä ja lipidihäiriöitä. Kroonisen tulehduksen (low-grade inflammation) merkkinä MO:hon liittyy C-reaktiivisen proteiinin (CRP) suurentunut pitoisuus (Yudkin 2003). CRP-pitoisuus korreloi myös ylipainon, insuliiniresistenssin (Lemieux ym. 2001) ja MO:n komponenttien määrän kanssa. Ylipaino on tässä suhteessa tärkeässä asemassa, sillä rasvasolut ja makrofagit erittävät tulehdusreaktiota ylläpitäviä sytokiineja. Vaikka MO on kiistatta tila, johon liittyy lisääntynyt tulehdus- ja sytokiinivaste, ei CRP-pitoisuuden (tai jonkin muun tulehdusparametrin) sisällyttämisestä MO:n määritelmään ole syntynyt yhteisymmärrystä. Insuliiniresistenssillä on tärkeä merkitys MO:n kehittymisessä, ja se on tyypillinen löydös suurimmalla osalla henkilöistä, joilla on tämä syndrooma (Nesto 2003). Bruneck-tutkimuksessa (Bonora ym. 1998) insuliiniresistenssin todettiin korreloivan moniin metabolisiin poikkeavuuksiin. Vaikka insuliiniresistenssi liittyy kiinteästi MO:hon, ei insuliiniresistenssin ja sen komponenttien välistä yhteyttä osata selittää. Insuliiniresistenssi liittyy vahvimmin lipidihäiriöihin ja tulehdusreaktioon ja selvästi vähemmän verenpaineen nousuun ja tromboositaipumukseen. Insuliiniresistenssin solutasoisia mekanismeja MO:ssa ei tunneta. Periaatteessa insuliiniresistenssi voi paikantua useisiin eri kudoksiin (lihakset, rasvakudos, maksa jne.), mikä tekee insuliiniresistenssin mekanismien selvittämisestä haastavan tehtävän. Vapaiden rasvahappojen merkitys insuliiniresistenssin kannalta on keskeinen. Insuliini estää lipolyysiä, ja insuliinin puutteellinen vaikutus rasvakudoksessa johtaa suuriin rasvahappopitoisuuksiin, jotka puolestaan estävät insuliinin vaikutuksia lihassoluissa (erityisesti glukoosin kuljetus). Suuri insuliinipitoisuus ja insuliiniresistenssi liittyvät myös tyypin 2 diabetekseen ja sydänsairauksiin. Vaikka insuliiniresistenssiä ei kaikissa tutkimuksissa ole todettu sydänsairauksien itsenäiseksi vaaratekijäksi, meta-analyysi on osoittanut, että suuri insuliinipitoisuus (insuliiniresistenssin epäsuora mittari) ennustaa sydän sai rauksia ei-diabeetikoilla (Ruige ym. 1998). Miten insuliiniresistenssi lisää sydänsairauksien vaaraa, on toistaiseksi selvittämättä (Grundy ym. 2004, Wang ym. 2004). Lipidihäiriöt. Tyypillinen MO:hon liittyvä lipidipoikkeavuus ovat suurentunut triglyseridipitoisuus ja pieni HDL-kolesterolipitoisuus. Rasvakudoksen insuliiniresistenssin aiheuttama suuri rasvahappopitoisuus ja sen ohjautuminen maksaan kiihdyttää triglyseridisynteesiä. Muita häiriöitä ovat apolipoproteiini B:n suurentunut pitoisuus sekä pienten ja tiheiden LDL- ja HDLpartikkelien lisääntynyt esiintyminen (Grundy ym. 2004). Insuliiniresistenssi selittää vain osittain nämä lipidihäiriöt. Kaikki mainitut poikkeavuudet lisäävät sydänsairauksien vaaraa. Kohonnut verenpaine liittyy ylipainoon ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöihin, ja sitä todetaan usein insuliiniresistenteillä henkilöillä. Väestöjen välillä on kuitenkin suuria eroja tässä suhteessa. Miten kohonnut verenpaine liittyy MO:hon, on toistaiseksi selvittämättä. Mahdollisia mekanismeja ovat insuliiniresistenssin aiheuttama verisuonten vähentynyt laajeneminen, sympaattinen yliaktiivisuus, natriumin takaisin imeytymisen lisääntyminen munuaisissa ja suuri rasvahappopitoisuus, joka aiheuttaa verisuoniston supistumisalttiutta (Eckel ym. 2005). Tromboositaipumus. MO:ssa todetaan sekä lisääntynyttä tromboositaipumusta että heikentynyttä fibrinolyysiä. Plasminogeenin aktivaattorin estäjä 1:n (PAI-1) pitoisuuden kasvu on tyypillisin löydös (Grundy ym. 2004). Toistaiseksi tromboositaipumusta tai fibrinolyysin häiriöitä mittaavia parametreja ei ole sisällytetty MO:n määritelmään. 1525

6 Muut tekijät. MO:n kehittymiseen vaikuttavat lisäksi vähäinen liikunta ja ikääntyminen, jotka johtavat lihasmassan vähentymiseen sekä rasvamassan lisääntymiseen erityisesti keskivartalossa. Molemmat muutokset lisäävät insuliiniresistenssiä. MO:n genetiikasta tiedetään vielä varsin vähän. Metaboliseen oireyhtymään liittyvät sairaudet Sydänsairaudet. Koska MO:n määritellään useiden sydänsairauksien vaaratekijöiden perusteella, ei ole yllätys, että se ennustaa sydänsairauksia. Botnia-tutkimuksen aineiston henkilöillä, joilla oli MO, oli kolme kertaa suurempi vaara sairastua sepelvaltimotautiin kuin niillä, joilla tätä syndroomaa ei todettu (Isomaa ym. 2001). MO liittyy myös kokonaiskuolleisuuden sekä sydän- ja verisuonitautien aiheuttaman kuolleisuuden kasvuun (Hunt ym. 2004). Samanlaisia tuloksia on saatu myös kliinisissä lääketutkimuksissa, kuten WOSCOPS- ja VA-HIT -tutkimuksissa (Sattar ym. 2003, Robins ym. 2003). Toisaalta joidenkin muiden tutkimusten mukaan MO ei lisää sydänsairauksien vaaraa enempää kuin sen yksittäiset komponentit (Stern ym. 2004). Diabetes. MO lisää jopa viisinkertaisesti tyypin 2 diabeteksen vaaraa (Stern ym. 2004). Tämä voi johtua siitä, että glukoosi metabolian häiriöt ovat tavallisia henkilöillä, joilla on MO. Tyypin 2 diabetes lisää puolestaan sepelvaltimotaudin ja aivovaltimotaudin vaaraa 2 4-kertaisesti (Laakso 2001). IDF:n uusi metabolisen oireyhtymän määritelmä IDF:n asettaman työryhmän tarkoituksena oli laatia yksinkertainen MO:n määritelmä, jota olisi mahdollista soveltaa sekä kliinisessä diagnostiikassa että tutkimuksessa kaikkialla maailmassa. Määrittelyn lähtökohtana oli v esitetty ATP III:n kriteeristö, jota tarkennettiin uuden tiedon valossa. Vaikka insuliiniresistenssi on tärkeä MO:n komponentti, sen mittaaminen ei ole välttämätöntä IDF:n laatimien uusien kriteerien mukaan sen vuoksi, että insuliiniresistenssiä ei voida määrittää jokapäiväisessä kliinisessä työssä. Sen sijaan vyötärön ympärys on helppo mitata. MO:n uusi määritelmä perustuu taulukossa 4 esitettyihin kriteereihin (Alberti ym. 2005). Vertailu ATP III:n kriteereihin Keskivartalolihavuus. IDF:n määritelmä eroaa ATP III:n määritelmästä siinä suhteessa, että diagnoosia ei voida tehdä ilman keskivartalolihavuutta. Vyötärön ympärysmitta mitataan alimpien kylkiluiden ja suoliluun harjun välisestä keskikohdasta. Jos painoindeksi on yli 30 kg/m 2, vyötärön ympärysmitan määrittäminen ei ole välttämätöntä, koska yli 95 %:lla tällaisista henkilöistä vyötärön ympärysmitta ylittää diagnostiset kriteerit. Uudet rajat (miehet 94 cm, naiset 80 cm) seulovat parhaiten esiin henkilöt, joiden painoindeksi on vähintään 25 kg/m 2 tai vyötärölantiosuhde 0,90 tai suurempi (miehet) tai vähintään 0,85 (naiset) (Lean ym. 1995). Vyötärön ympärysmitan rajat asetetaan eri tavoin eri väestöissä. Edellä esitetyt kriteerit pätevät eurooppalaisiin, suomalaiset mukaan luettuna. Yhdysvaltojen väestöön sovelletaan IDF:n uuden määrittelyn mukaan ATP III:n kanssa identtisiä rajoja (miehet 102 cm ja naiset 88 cm). Aasiassa rajat ovat miehillä 90 cm ja naisilla 80 cm. Myös glukoosin paastoarvon raja on IDF:n kriteereissä mukaan alempi (5,6 mmol/l) kuin ATP III:n kriteereissä (6,1 mmol/l). Tämä muutos perustuu siihen, että American Diabetes Association (2004) alensi hiljattain IFG:n diagnostista rajaa arvosta 6,1 mmol/l arvoon 5,6 mmol/l. Lipidihäiriöt ja kohonnut verenpaine määritellään samoin kuin ATP III:n kriteereissä. Verenglukoosin suurentunut pitoisuus. Hyperglykemia määritellään IFG:n, IGT:n tai diabeteksen perusteella. Mikä tahansa näistä riittää MO:n kliiniseen diagnoosiin. Kuitenkin epidemiologisissa tutkimuksissa glukoosikriteerin pitäisi perustua IFG:hen (vähintään 5,6 mmol/l) tai aikaisemmin todettuun tyypin 2 diabetekseen. Jos glukoosipitoisuuden paastoarvo on 5,6 6,9 mmol/l, suositellaan oraalista glukoosirasituskoetta IGT:n ja aikaisemmin diagnosoi M. Laakso

7 TAULUKKO 4. Metabolisen oireyhtymän uusi määritelmä International Diabetes Federationin kriteerien mukaan. Keskivartalolihavuus Vyötärön ympärysmitta 1 miehet vähintään 94 cm naiset vähintään 80 cm Lisäksi kaksi seuraavista kriteereistä: Triglyseridipitoisuus vähintään 1,7 mmol/l tai suureen triglyseridipitoisuuteen kohdistuva lääkehoito HDL-kolesterolipitoisuus miehillä alle 1,03 mmol/l naisilla alle 1,29 mmol/l tai pieneen HDL-kolesterolipitoisuuteen kohdistuva lääkehoito Kohonnut verenpaine systolinen vähintään130 mmhg diastolinen vähintään 85 mmhg tai aikaisemmin todetun verenpaineen lääkehoito Plasman glukoosipitoisuuden paastoarvo 2 vähintään 5,6 mmo/l tai aikaisemmin todettu tyypin 2 diabetes 1 Jos painoindeksi on vähintään 30 kg/m 2, keskivartalolihavuuden kriteeri täyttyy eikä vyötärön ympärysmittaa tarvitse mitata 2 Kliinisessä työssä heikentynyt glukoosinsieto voidaan myös hyväksyä, mutta metabolisen oireyhtymän esiintyvyyden arvioimisessa pitäisi käyttää ainoastaan plasman glukoosipitoisuuden paastoarvoa tai aikaisemmin todettua tyypin 2 diabetesta. Jos arvo on yli 5,6 mmol/l, oraalista glukoosirasituskoetta suositellaan, mutta se ei ole välttämätöntä oireyhtymän diagnosoimiseksi. Kahden tunnin glukoosikokeeseen perustuvat tulokset voidaan hyväksyä lisäinformaationa. mattoman diabeteksen löytämiseksi. Oraalista glukoosirasituskoetta ei kuitenkaan välttämättä tarvita MO:n diagnosoi miseksi. IFG:n suhteen määritelmä on samanlainen kuin ATP III:n kriteereissä, mutta ATP III:ssa ei suositeltu lainkaan oraalista glukoosirasituskoetta. Metabolisen oireyhtymän hoito MO:n hoidossa päähuomio on sydänsairauksien ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. Kaikki sydänsairauksien vaaratekijät tulee kartoittaa tupakointi mukaan luettuna. Koska MO:n syy on tuntematon, täsmähoitoa ei ole. Hoito kohdistuu ensisijaisesti oireyhtymän perushäiriöihin eli ylipainoon, keskivartalolihavuuteen ja insuliiniresistenssiin (Alberti ym. 2005). Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito Elintapojen muutokset korjaavat kaikkia MO:n perushäiriöitä, ja siksi ne ovat aina ensisijaisia tämän syndrooman hoidossa. Muutosten tärkeimmät tavoitteet ovat: 1) painon laskeminen 5 10 % ensimmäisen vuoden aikana vähentämällä energian saantia, 2) liikunnan lisääminen (vähintään puoli tuntia päivässä esimerkiksi reipasta kävelyä, uintia tai pyöräilyä) ja 3) tyydyttyneen rasvan ja muidenkin rasvojen, kolesterolin ja suolan kulutuksen vähentäminen sekä kuitujen lisääminen ruokavaliossa. Elämäntapojen muutoksella pyritään normaaliin painoindeksiin tai normaaliin vyötärön ympärysmittaan. Suomalainen että yhdysvaltalainen tutkimus diabeteksen ehkäisystä ovat osoittaneet, että kohtuullinen laihduttaminen vähentää merkitsevästi (58 %) tyypin 2 diabetekseen sairastumisen vaaraa henkilöillä, joiden glukoosinsieto on heikentynyt (Tuomilehto ym. 2001, The Diabetes Prevention Program Research Group 2002). Tämän lisäksi kohtuullinen liikunta kolme tuntia viikossa vähentää MO:n riskiä noin 50 %. Toistaiseksi on epäselvää, vähentävätkö elämäntapamuutokset sydänsairauksien riskiä MO:ta potevilla. Kun vaara sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on suuri eivätkä elämätapamuutokset korjaa riittävästi sydänsairauksien vaaratekijöitä, on harkittava lääkehoitoa. Koska MO:n syy on edelleen epäselvä, ei oireyhtymään ole voitu kehittää spesifistä lääkehoitoa. Tämän vuoksi keskitytään MO:n komponenttien hoitoon. Lipidihäiriöt. Suurentunut LDL-kolesterolipitoisuus on MO:ta sairastavilla erityisen tärkeä sydänsairauksien vaaratekijä, vaikka se ei sinänsä liity tähän oireyhtymään. Lisäksi tavoitteena on triglyseridipitoisuuksien pienentäminen ja HDL-kolesteroliarvon suurentaminen. Statiinit vähentävät apolipoproteiini B:tä sisältävien lipoproteiinien määrää, ja ne ovat tehokkaita myös MO:n hoidossa (Grundy ym. 2004). Myös fibraatit normaalistavat lipidi- ja lipoproteiinipitoisuuksia ja vähentävät sydänsairauksien vaaraa. Gemfibrotsiili suurensi HDL-kolesterolipitoisuutta ja vähensi merkitsevästi sepelvaltimotautitapahtumia verrattuna lumelääkkeeseen VA-HITtutkimuksessa (Veterans Affairs High-density 1527

8 lipoprotein Intervention Trial) potilailla, joiden HDL- ja LDL-kolesteroliarvot olivat tutkimuksen alussa pienet (Robins ym. 2003). Statiinien ja fibraattien yhdistelmä on myös mahdollinen, mutta siihen saattaa liittyä haittavaikutuksia. Kohonnut verenpaine. Kun potilaan verenpaine pysyy kohonneena (systolinen vähintään 140 mmhg, diastolinen 90 mmhg tai enemmän) elämäntapamuutoksista huolimatta, tarvitaan lääkehoitoa (Chobanian ym. 2003). Diabeetikoilla verenpainelääkityksen aloitusrajat ovat vielä matalammalla (130/80 mmhg). Nykytietämyksen mukaan mikään verenpainelääke ei ole ensisijainen MO:ta sairastaville. Suuret annokset diureetteja ja beetasalpaajaa voivat lisätä insuliiniresistenssiä ja pahentaa entisestään lipidihäiriöitä. Tämän vuoksi tiatsididiureettien annokset tulisi pitää mahdollisimman pieninä. Beetasalpaajat ovat edullisia lääkkeitä myös diabeetikkojen sydänsairauksien ehkäisyssä. ACE:n estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat ovat tehokkaita verenpainelääkkeitä ja joidenkin tutkimusten mukaan erityisen tehokkaita diabeetikoilla. Nykytiedon valossa tärkeintä verenpainetaudin hoidossa on kohonneen verenpaineen alentaminen. Näyttöä siitä, että sydänsairauksien vaaran väheneminen riippuisi erityisesti tietyn verenpainelääkkeen käytöstä, ei tois taiseksi ole. Insuliiniresistenssi ja hyperglykemia. Kiinnostus insuliiniresistenssiä vähentäviin lääkkeisiin on suuri, koska ne ehkäisevät tyypin 2 diabetesta ja vähentävät sydänsairauk sien vaaraa MO:ta sairastavilla. Yhdysvaltalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (Diabetes Prevention Program) metformiini vähensi tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta 31 % (The Diabetes Prevention Program Research Group 2002) ja troglitatsoni peräti 75 % (The Diabetes Prevention Program Research Group 2005) henkilöillä, joiden glukoosinsieto oli heikentynyt. Myös akarboosi (Chiasson ym. 2002) ja orlistaatti (Torgerson ym. 2004) vähensivät merkitsevästi tyypin 2 diabeteksen riskiä kyseisessä potilasryhmässä. Lääkitystä ei kuitenkaan voida suositella ensisijaiseksi hoitomuodoksi tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. UKPDS-tutkimus osoitti metformiinin vähentävän kuolleisuutta sydänsairauksiin ylipainoisilla tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla, joskin tutkimusaineisto oli pieni ja tulosten analyysitapaa voidaan kritisoida (UKPDS Group 1998, Laakso 1999). Toistaiseksi ei ole tehty tutkimuksia siitä, vähentääkö insuliiniherkisteiden (glitatsonien) käyttö sydänsairauksia. Myös akarboosi saattaa vähentää sydänsairauksia henkilöillä, joiden glukoosinsieto on heikentynyt (Chiasson ym. 2003). Tästä tarvitaan kuitenkin lisänäyttöä. Meneillään olevat tutkimukset insuliiniherkisteistä tyypin 2 diabeteksen (DREAM) ja sydänsairauksien ehkäisyssä (PROactive, RECORD) tulevat antamaan tärkeää lisätietoa. Y D I N A S I A T Metabolisen oireyhtymän syy on tuntematon, mutta aiheuttajana saattaa olla keskivartalolihavuus tai insuliiniresistenssi tai niiden yhdistelmä. Kansainvälinen Diabetesliitto (IDF) on julkaissut uudet metabolisen oireyhtymän kriteerit, joiden tarkoituksena on tehdä tämän oireyhtymän diagnosointi entistä helpommaksi perusterveydenhuollossa kaikkialla maailmassa. IDF:n määritelmän mukaan keskivartalolihavuus (vyötärön suuri ympärysmitta) on metabolisen oireyhtymän välttämätön kriteeri. Lisäksi diagnoosiin tarvitaan kaksi seuraavista kriteereistä: suuri triglyseridipitoisuus, pieni HDL-kolesteroliarvo, kohonnut verenpaine tai plasman glukoosipitoisuuden suurentunut paastoarvo. Metabolisen oireyhtymän hoidon kulmakivi ovat elämäntapamuutokset (laihduttaminen, liikunnan lisääminen ja ruokavalion muutokset). Lisäksi voidaan tarvita lääkehoitoa M. Laakso

9 MO lisää olennaisesti sydänsairauksien vaaraa tyypin 2 diabeetikoilla. Tämän vuoksi lipidihäiriöiden ja kohonneen verenpaineen hoito on näille potilaille erityisen tärkeää. Ellei elämäntapojen muutos korjaa glukoositasapainoa riittävästi, aloitetaan hyperglykemian lääkehoito hyväksyttyjen hoitosuositusten mukaisesti. Tromboositaipumusta voidaan hoitaa pienellä annoksella asetyylisalisyylihappoa (ASA) tai muulla tromboositaipumusta vähentävällä lääkkeellä (Coldwell 2004). ASAa suositellaan kaikille suuren riskin potilaille, ellei sen käytölle ole vasta-aihetta. Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, estääkö ASA sydänsairauksia tyypin 2 diabeetikoilla, jotka eivät ole aiemmin poteneet tällaista sairautta. Lopuksi IDF:n uudessa metabolisen oireyhtymän määritelmässä korostetaan keskivartalolihavuuden keskeistä merkitystä. Määritelmä on yksinkertainen, ja MO:n diagnoosin pitäisi olla sen perusteella helppo tehdä perusterveydenhuollossa kaikkialla maailmassa. Monia kysymyksiä on kuitenkin jäänyt ratkaisematta. Emme edelleenkään tiedä, mikä MO:n aiheuttaa. Emme myöskään tiedä, kattaako nykyinen määritelmä kaikki oireyhtymän olennaiset komponentit. MO:n diagnosointiin ei sisällytetty glukoosirasituskoetta, mitä useat IDF:n asiantuntijaryhmän jäsenet pitivät puutteena, koska kahden tunnin glukoosiarvo ennustaa paremmin sekä diabeteksen että sydänsairauksien vaaraa kuin plasman glokoosipitoisuuden paastoarvo. On varsin todennäköistä, että MO:n määritelmää täsmennetään lähitulevaisuudessa. On myös epäselvää, voidaanko oireyhtymän perushäiriö(i)tä tulevaisuudessa hoitaa täsmähoidolla vai kohdistuuko hoito ainoastaan oireyhtymän eri komponentteihin. Nykysuositusten mukaan elämätapojen muutos on aina ensimmäinen hoitomuoto, mutta usein oire yhtymää sairastavalle on tarpeen aloittaa myös lääkitys. Kirjallisuutta Adult Treatment Panel III. Executive summary of the third report of The National Cholesterol Education Program (NCEP) expert panel on detection, evaluation, and treatment of high blood cholesterol in adults. JAMA 2001;285: Alberti KGMM, Zimmet PZ. Definition, diagnosis and classification of diabetes mellitus and its complications. Part 1: diagnosis and classification of diabetes mellitus. Provisional Report of a WHO Consultation. Diabet Med 1998;15: Alberti KGMM, Zimmet P, Grundy S, ym. Metabolic syndrome a new global definition. A consensus statement from the International Diabetes Federation 2005 (painossa). American Diabetes Association. Standards of medical care in diabetes. Diabetes Care 2004; 27:S Balkau B, Charles MA. Comment on the provisional report from the WHO consultation. Diabet Med 1999;16: Bonora E, Kiechl S, Willeit J, ym. Prevalence of insulin resistance in metabolic disorders: the Bruneck Study. Diabetes 1998;47: Carr DB, Utzschneider KM, Hull RL, ym. Intra-abdominal fat is a major determinant of the National Cholesterol Education Program Adult Treatment Panel III criteria for the metabolic syndrome. Diabetes 2004;53: Chiasson JL, Josse RG, Gomis R, ym. STOP-NIDDM Trial Research Group: Acarbose for prevention of type 2 diabetes mellitus: the STOP- NIDDM randomized trial. Lancet 2002; 359: Chiasson JL, Josse RG, Gomis R, ym. For the STOP-NIDDM Trial Research Group. Acarbose treatment and the risk of cardiovascular disease and hypertension in patients with impaired glucose tolerance: the STOP-NIDDM trial. JAMA 2003;290: Chobanian AV, Bakris GL, Black HR, ym. Seventh report of the Joint National Committee on Prevention, Detection, Evaluation, and Treatment of High Blood Pressure. Hypertension 2003;42: Coldwell JA. Antiplatelet agents in the prevention of cardiovascular disease in diabetes mellitus. Am J Cardiovasc Drugs 2004;4: Després JP, Couillard C, Gagnon J, ym. Race, visceral adipose tissue, plasma lipids, and lipoprotein lipase activity in men and women: the Health, Risk Factors, Exercise Training, and Genetics (HERITAGE) family study. Arterioscler Thromb Vasc Biol 2000;20: The Diabetes Prevention Program Research Group. Reduction in the incidence of type 2 diabetes with lifestyle intervention or metformin. N Engl J Med 2002;346: The Diabetes Prevention Program Research Group. Prevention of type 2 diabetes with troglitazone in the Diabetes Prevention Program. Diabetes 2005;54: Eckel RH, Grundy SM, Zimmet PZ. The metabolic syndrome. Lancet 2005;365: Grundy SM, Hansen B, Smith SC, ym. Clinical management of metabolic syndrome. Report of the American Heart Association/National Heart, Lung, and Blood Institute/American Diabetes Association Conference on Scientific Issues Related to Management. Circulation 2004;109: Haffner SM, Valdez RA, Hazuda HP, ym. Prospective analysis of the insulin-resistance syndrome (syndrome X). Diabetes 1992;41: Hu G, Qiao Q, Tuomilehto J, Balkau B, ym. for the DECODE Study Group: Prevalence of the metabolic syndrome and its relation to all-cause and cardiovascular mortality in nondiabetic European men and women. Arch Intern Med 2004;164: Hunt KJ, Resendez RG, Williams K, ym. National Cholesterol Education Program versus World Health Organization metabolic syndrome in relation to all-cause and cardiovascular mortality in the San Antonio Heart Study. Circulation 2004;110: Isomaa B, Almgren P, Tuomi T, ym. Cardiovascular morbidity and mortality associated with the metabolic syndrome. Diabetes Care 2001;24: Laakso M. Hyperglycemia and cardiovascular disease in type 2 diabetes. Circulation 1999;48: Laakso M. Cardiovascular disease in type 2 diabetes: challenge for treatment and prevention. J Intern Med 2001;249; Lau DCW, Dhillon B, Yan H, ym. Adipokines: molecular links between obesity and atherosclerosis. Am J Physiol Heart Circ Physiol 2005;288:H2031 H2041. Lean MEJ, Han,TS, Morrison,CE. Waist circumference as a measure for indicating need for weight management. BMJ 1995;311: Lemieux I, Pascot A, Prud homme D, ym. Elevated C-reactive protein: another component of the atherothrombotic profile of of abdominal obesity. Arterioscler Thromb Vasc Biol 2001;21: Metabolisen oireyhtymän uudet kriteerit ja hoito 1529

10 Lorenzo C, Okoloise M, Williams K, ym. The metabolic syndrome as predictor of type 2 diabetes. The San Antonio Heart Study. Diabetes Care 2003;26: Meigs JB. Insulin reistance syndrome? Syndrome X? Multiple metabolic syndrome? A syndrome at all? Factor analysis reveals patterns in the fabric of correlated metabolic risk factors. Am J Epidemiol 2000;152: Nesto RW. The relation of insulin resistance syndrome to risk of cardiovascular disease. Rev Cardiovasc Med 2003;4:S11 S18. Ohlson LO, Larsson B, Svardsudd K, Welin L, ym. The influence of body fat distribution on the incidence of diabetes mellitus: 13.5 years of follow-up of the participants in the study of men born in Diabetes 1985;34: Pouliot, M-C, Després, J-P, Lemieux S, ym. Waist circumference and abdominal sagittal diameter: best simple anthropometric indexes of abdominal visceral adipose tissue accumulation and related cardiovascular risk in men and women. Am J Cardiol 1994;73: Reaven GM. Banting Lecture Role of insulin resistance in human disease. Diabetes 1988;37: Reaven GM. The metabolic syndrome: requiescat in pace. Clin Chem 2005 (painossa). Reilly MP, Rader DJ. The metabolic syndrome. More than the sum of its parts? Circulation 2003;108: Rexrode KM, Carey VJ, Hennekens CH, ym. Abdominal adiposity and coronary heart disease in women. JAMA 1998;280: Robins SJ, Rubins HB, Faas FH, ym. Insulin resistance and cardiovascular events with low HDL cholesterol. The Veterans Affairs HDL Intervention Trial (VA-HIT). Diabetes Care 2003;26: Ruige JB, Assendelft WJ, Dekker JM, ym. Insulin and risk of cardiovascular disease: a meta-analysis. Circulation 1998;97: Saad MF, Lillioja S, Nyomba BL, ym. Racial differences in the relation between blood pressure and insulin resistance. N Engl J Med 1991; 324: Salmenniemi U, Ruotsalainen E, Pihlajamäki J, ym. Multiple abnormalities in glucose and energy metabolism and coordinated changes in levels of adiponectin, cytokines, and adhesion molecules in subjects with metabolic syndrome. Circulation 2004;110: Sattar N, Graw A, Scherbakova O. Metabolic syndrome with and without C-reactive protein as a predictor of coronary heart disease and diabetes in the West of Scotland Coronary Prevention Study. Circulation 2003;108: Stern M, Williams K, Gonzalez-Villalpando C, ym. Does the metabolic syndrome improve identification of individuals at risk of type 2 diabetes and/or cardiovascular disease? Diabetes Care 2004;27: Torgerson JS, Hauptman J, Boldrin MN, ym. XENical in the Prevention of Diabetes in Obese Subjects (XENDOS) Study. A randomized study of orlistat as an adjunct to lifestyle changes for the prevention of type 2 diabetes in obese patients. Diabetes Care 2004;27: Tuomilehto J, Lindström J, Eriksson JG, ym. Prevention of type 2 diabetes mellitus by changes in lifestyle among subjects with impaired glucose tolerance. NEJM 2001;344: UKPDS Group. Effect of intensive blood-glucose control with metformin on complications in overweight patients with type 2 diabetes (UKPDS 34). Lancet 1998;352: Underwood PM. Cardiovascular risk, the metabolic syndrome and the hypertriglyceridaemic waist. Curr Opin Lipidol 2004;15: Wang CCL, Goalstone ML, Drazin B. Molecular mechanisms of insulin resistance that impact cardiovascular biology. Diabetes 2004;53: World Health Organization. Definition, diagnosis and classification of diabetes mellitus and its complications. Report of a WHO consultation Yudkin JS. Adipose tissue, insulin action and vascular disease: inflammatory signals. Int J Obes 2003;27: MARKKU LAAKSO, professori markku.laakso@kuh.fi Sisätautien klinikka Kuopion yliopisto ja KYS PL 1777, Kuopio 1530

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

The evolution of mankind... 80

The evolution of mankind... 80 L1: RESISTENSSI JA INTEGROIVA AINEENVAIHDUNTA PAINOINDEKSI = paino / pituus 2 112.213 Biomedicum Helsinki Anna Kotronen, dosentti Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Normaali painoindeksi

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy Aikuisten diabetes Markku Laakso ja Matti Uusitupa Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy Diabeteksen esiintyvyyden huomattava lisääntyminen aiheutuu ennen muuta ympäristömme ja elintapojemme muutoksista, jotka

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Lena Thorn HYKS, sisätaudit, nefrologian klinikka, Biomedicum Helsinki Sipoon terveyskeskus VIII Valtakunnallinen diabetespäivä 12.11.2009, Dipoli, Espoo Väitöskirjan

Lisätiedot

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala

Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetesepidemia aikamme tsunami Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetes on valtava terveysongelma maailmassa 2014 2035 Suomessa on n. 500,000

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä (MO) on ollut käsitteenä

Metabolinen oireyhtymä (MO) on ollut käsitteenä Lihavuus David E. Laaksonen ja Leo Niskanen Metabolinen oireyhtymä ja diabetes lihavuuden hoidon ykköskohteet Rasvakudoksen jakauma on merkityksellinen terveysriskien arvioinnissa. Glukoosi, insuliini

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

15/02/2012. Perimään ja elintapoihin liittyvä sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöiden summa

15/02/2012. Perimään ja elintapoihin liittyvä sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöiden summa Perimään ja elintapoihin liittyvä sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöiden summa Sairaanhoitaja, Farmaseutti Susanna Hannikka Kohonnut verenpaine Kohonneet veren rasva-arvot Heikentynyt sokerinsieto

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa LL Sergei Iljukov Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos Terveys on täydellinen fyysisen,

Lisätiedot

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin jättäisi tekemättä

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin jättäisi tekemättä Tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän ennaltaehkäisy elintapamuutos vai lääkehoito? Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin

Lisätiedot

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Alkuperäistutkimus Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Tyypin 2 diabeteksen toteaminen lapsella tai nuorella on ollut

Lisätiedot

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO Näyttöä väestötutkimuksista, 1960 2015 www.puolikiloa.fi 2 Meta- analyysi Tutkimus Maa Vuodet Key ym. 1999 Adven7st Mortality USA 1960 65 Mukana Adven7st

Lisätiedot

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa. Anna Kotronen, dos Nuorten akatemiaklubi Suomalainen tiedeakatemia 18.3.

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa. Anna Kotronen, dos Nuorten akatemiaklubi Suomalainen tiedeakatemia 18.3. Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa Anna Kotronen, dos Nuorten akatemiaklubi Suomalainen tiedeakatemia 18.3.2013 Omaa taustaa - Olen tehnyt kliinistä tutkimusta = tutkitaan

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi?

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Sepelvaltimotauti Ei ole vielä voitettu Olisi 80%:sti ehkäistävissä, jos syötäisiin terveellisimmin, liikuttaisiin enemmän ja vältettäisiin

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02. Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.2016 Ihmiskunnan kriittisen tärkeät sairaudet ja riskitekijät Global Burden

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa Professori Tiina Laatikainen 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään, diabetekseen ja kroonisiin

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä tieto Hoidon tavoitteet

Lisätiedot

Suolan terveyshaitat ja kustannukset

Suolan terveyshaitat ja kustannukset Suolan terveyshaitat ja kustannukset Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL Seminaari Suola Näkymätön vaara 8.2.2011 Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi?

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Aikuisten diabetes Mikko Syvänne Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Diabetes määritellään plasman glukoosipitoisuuden mukaan, mutta glykemian tehokas hoito ehkäisee lähinnä diabeteksen

Lisätiedot

Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa

Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa Liikuntalääketiede Liikunta ja ruokavalio ovat metabolisen oireyhtymän täsmähoitoa Matti Uusitupa Metabolinen oireyhtymä on länsimaiseen elämäntyyliin liittyvä monisyinen riskitekijäkasauma, jolle tunnusomaisia

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle?

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Timo Strandberg Geriatrian professori, LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri, Helsingin ja Oulun yliopistot, Hyks Tyypin 2 diabetes ja riskit

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Optimaalista liikuntaa painonpudottajalle. 12.12.2013, Pori Timo Haikarainen, LitM

Optimaalista liikuntaa painonpudottajalle. 12.12.2013, Pori Timo Haikarainen, LitM Optimaalista liikuntaa painonpudottajalle 12.12.2013, Pori Timo Haikarainen, LitM Sisältö Liikunnan vaikutus fysiologiaan Liikunta painon pudotusta vai painonhallintaa? Liikunnan psyykkiset vaikutukset

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot

Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä?

Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä? Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä? 14.11.2013 Professori Pirjo Nuutila Turun yliopisto pirjo.nuutila@utu.fi Sisält ltö Tyypin 2 diabeteksen syistä Lihavuusleikkauksen

Lisätiedot

KIPU METABOLISESSA OIREYHTYMÄSSÄ

KIPU METABOLISESSA OIREYHTYMÄSSÄ KIPU METABOLISESSA OIREYHTYMÄSSÄ Apteekkifarmasian erikoistumisopinnot proviisoreille, PD Projektityö Proviisori Anne Kumpusalo- Vauhkonen Kuopion yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Heinäkuu 2008

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETEKSEN RISKITEKIJÄT JA POIKKEAVAN GLUKOOSIAINEENVAIHDUNNAN SEULONTA PERUSTERVEYDEN- HUOLLOSSA

TYYPIN 2 DIABETEKSEN RISKITEKIJÄT JA POIKKEAVAN GLUKOOSIAINEENVAIHDUNNAN SEULONTA PERUSTERVEYDEN- HUOLLOSSA TYYPIN 2 DIABETEKSEN RISKITEKIJÄT JA POIKKEAVAN GLUKOOSIAINEENVAIHDUNNAN SEULONTA PERUSTERVEYDEN- HUOLLOSSA JOUKO SARAMIES Lääketieteellinen tiedekunta, Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos,

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Reetta Haikola Anne Karppinen MBO-POLIKLINIKAN ASIAKKAIDEN KOKEMUKSET SAAMASTAAN ELÄMÄNTAPAMUUTOSTEN HOIDONOHJAUKSESTA LIEKSAN TERVEYSKESKUKSESSA

Lisätiedot

Diabetes, ylipaino ja ilmailulääketiede. Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri KYS 19.9.2010

Diabetes, ylipaino ja ilmailulääketiede. Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri KYS 19.9.2010 Diabetes, ylipaino ja ilmailulääketiede Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri KYS 19.9.2010 Esityksen sisältö T2DM epidemiologiaa Lihavuuden epidemiologiaa Diabeetikoiden

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 4/2013 1 Outline Uusia tutkimustuloksia ylipainoisuuden yleisyydestä

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Valtimotaudin vaaran yksilöllinen arvioiminen Kalevi Pyörälä Viimeaikaisissa sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin aiheuttamien valtimotautien ehkäisyä koskevissa

Lisätiedot

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI Outi Heikkilä Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI 1. AIVOJEN INSULIININ FYSIOLOGINEN ROOLI? 2. MITÄ AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

Lisätiedot

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö

Lisätiedot

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 FIMM - Institiute for Molecular Medicine Finland Terveyden ylläpito vauvasta vanhuuteen Elintavat Taudit Terve

Lisätiedot

Katsaus tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon uusiin tuuliin. LT Merja Laine Tampere

Katsaus tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon uusiin tuuliin. LT Merja Laine Tampere Katsaus tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon uusiin tuuliin LT Merja Laine 23.1.2018 Tampere Eriksson, Laine. Duodecim 2016 Tyypin 2 diabeteksen patofysiologia Nykyisten perusinsuliinien rajoi8eet

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa Anna Kotronen ja Hannele Yki-Järvinen KATSAUS Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa Ylipainoepidemia on johtanut metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen lisääntymiseen.

Lisätiedot

Seerumin suurentunut kolesterolipitoisuus on

Seerumin suurentunut kolesterolipitoisuus on Alkuperäistutkimus Miesten LDL-partikkelit ovat pienikokoisempia ja aterogeenisempia kuin naisten Matti Nikkilä, Timo Pitkäjärvi, Pekka Laippala, Timo Koivula, Tiina Solakivi, Terho Lehtimäki, Hannu Jokela,

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Oireita Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Saattohoito Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä

Lisätiedot

Insuliini on anabolinen hormoni, joka säätelee

Insuliini on anabolinen hormoni, joka säätelee Kuvat kertovat n vaikutukset Veikko Koivisto ja Pertti Ebeling lla on keskeinen osuus glukoosi, lipidi ja proteiiniaineenvaihdunnan säätelyssä. Sen lisäksi insuliini vaikuttaa geenien ilmentymiseen, solujen

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016 Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito Mikä on verenpaine? Ellei painetta, ei virtausta Sydän supistuu sykkivä paineaalto Paineaallon kohdalla systolinen (yläpaine) Lepovaiheen aikana diastolinen (alapaine)

Lisätiedot

Palauteluento. 9. elokuuta 12

Palauteluento. 9. elokuuta 12 Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

Diabeteksen hoidon kompastuskiviä: kortisoni, ENE, lihavuuskirurgia. Valtakunnallinen Diabetespäivä Minna Koivikko

Diabeteksen hoidon kompastuskiviä: kortisoni, ENE, lihavuuskirurgia. Valtakunnallinen Diabetespäivä Minna Koivikko Diabeteksen hoidon kompastuskiviä: kortisoni, ENE, lihavuuskirurgia Valtakunnallinen Diabetespäivä 23.11.2016 Minna Koivikko Steroidien indusoima diabetes SIDM: määritelmä poikkeava sokeritason nousu glukokortikoidihoitoa

Lisätiedot

GLUKOOSI- JA LIPIDIRASITUSKOKEIDEN KESKINÄINEN KORRELAATIO

GLUKOOSI- JA LIPIDIRASITUSKOKEIDEN KESKINÄINEN KORRELAATIO GLUKOOSI- JA LIPIDIRASITUSKOKEIDEN KESKINÄINEN KORRELAATIO ATTE HÖLTTÄ SYVENTÄVIEN OPINTOJEN KIRJALLINEN TYÖ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Lääketieteellisen biokemian tutkimusryhmä 12/2013 Tampereen

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot

Maksakokeiden viiterajat

Maksakokeiden viiterajat Maksakokeiden viiterajat - ovatko ne kohdallaan? Päivikki Kangastupa erikoistuva kemisti, tutkija Mistä tulen? Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kliinisen kemian laboratorio Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto

Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Valintakoe klo 13-16 12.5.2015 Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Mediteknia Nimi Henkilötunnus Tehtävä 1 (max 8 pistettä) Saatte oheisen artikkelin 1 Exercise blood pressure and the risk for future

Lisätiedot

GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi

GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi 1. Knudsen ym. J Med Chem 2000;43:1664 9; Merchenthaler et al. J Comp Neurol 1999;403:261

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Markku Peltonen PhD, dosentti, yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30.11.2011 Terveydenhuoltotutkimuksen päivät

Lisätiedot

Hoitokäytännöt muuttuneet. WHO Global Health Report. Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen

Hoitokäytännöt muuttuneet. WHO Global Health Report. Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen Hoitokäytännöt muuttuneet Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen Leikkauksen jälkeisen mobilisaation varhaistaminen Vammojen aktiivisempi hoito Harri Helajärvi, LL (väit.)

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot