1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle 11.8.2010-4.6.2011"

Transkriptio

1 1.YKSIKKÖ Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA Ajalle Esiopetusta annetaan n. 700 tuntia vuodessa Päivittäin keskimäärin 4 tuntia. Tiikereiden ryhmässä on 20 lasta ja Kenguilla on yksi esiopetusikäinen lapsi. Toiminta-aika on klo Lomat: syysloma joululoma talviloma TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS Esiopetus on tavoitteellista kokonaisvaltaista kasvatusta ja ohjausta, joka pyrkii antamaan lapselle myönteisiä kokemuksia ja elämyksiä, sekä riittävästi haasteita uuden oppimiselle. Esiopetuksessa keskeisellä sijalla on ryhmän jäsenten vuorovaikutus. Jokainen tuo oman kokemusmaailmansa, tietonsa ja taitonsa yhteisiin vuorovaikutustilanteisiin. Luottamus aikuisen ja lapsen välillä luo pohjan turvalliselle oppimiselle, jossa uskalletaan yrittää ja erehtyä. Opetus perustuu leikinomaiseen toimintaan. Leikki on tärkeällä sijalla myös esiopetuksessa. Päiväkodissamme on ryhmätilojen lisäksi tiloja pienryhmäleikille, vesileikille, puutöille ja pienille kotitaloustöille. Päiväkodissamme on myös oma liikuntasali. Pelit, lelut sekä askartelu- ja oppimisvälineet ovat lasten ulottuvilla. Syrjälän koulun liikuntasali on myös viikoittain käytössämme sekä koulun kenttä sopimuksen mukaan. Päiväkodin ympäristö mahdollistaa monipuoliset liikunta- ja ulkoiluleikit eri vuodenaikoina. Lähialueen metsät ja leikkikentät tarjoavat lapsille oivan oppimis- ja seikkailuympäristön. Päiväkodissamme on esiopetusikäisiä kahdessa ryhmässä. Tiikereillä 20 lasta ja Kenguilla yksi lapsi. Tiikereiden ryhmässä lapset ovat kokopäiväisesti hoidossa, esiopetus sisältyy hoitopäivään. Esiopetusaika on klo Esiopetusryhmä on jaettu kolmeen pienryhmään. Jokaisella pienryhmällä on oma nimetty ohjaajansa. Kengujen yksi lapsi osallistuu yhden toiminnallisen pienryhmän toimintaan kerran viikossa. Esiopetus tapahtuu toiminnallisissa pienryhmissä. Toiminnallisia pienryhmiä ovat musiikki, ohjattu leikki, äidin-

2 kielen ja matematiikan tehtävätuokiot ja kädentaidot. Liikunta- ja retkipäivinä toimitaan vaihtelevasti pien- ja suurryhmissä. 4. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET lasten keskinäinen vuorovaikutus sosiaaliset taidot pienryhmä- ja omaohjaajatoiminnan kautta lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi lapsen yksilölliset tarpeet huomioidaan 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET TAVOITTEET toimivan kasvatuskumppanuuden saavuttaminen päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien välillä toimivan lapsikohtaisen esiopetussuunnitelman tekeminen lapsen kasvun tueksi sosiaalisten taitojen kehittäminen luomalla hyvää ryhmähenkeä ja arvostamalla kaveria monipuolisten pienryhmähetkien toteuttaminen lasten yksilölliset tarpeet huomioiden lasten ohjaaminen ja kannustaminen omatoimiseen vuorovaikutukseen oppia keskittyneeseen työskentelyyn ja tekemään tehtävät alusta loppuun 6. MENETELMÄT Äidinkielessä merkittävä osuus on päivittäisillä keskusteluhetkillä lasten kanssa. Lapset kertovat tapahtuneista asioista, ilmaisevat mielipiteitään toiminnasta ja suunnittelevat tulevaa. Riimitämme, lorutamme ja rytmitämme sanoja päivittäin. Lisäksi luemme satuja, jatkokertomuksia ja kuvakirjoja. Vuoden aikana tutustumme kirjaimiin. Ryhmätilassa on myös kirjoitettua kieltä uteliaisuuden herättämiseksi. Esiopetuksen runkona käytämme Salaisen maan Kisu Pikkukuun esiopetusmateriaalia.

3 Erilaisia teemoja ja projekteja sekä arjen askareita pyrimme käsittelemään monipuolisesti, eri sisältöalueet huomioiden. Teemme retkiä lähimetsiin ja viikoittaisilla liikuntatuokioilla aktivoimme lapsia liikkumaan. Leikeissä ja ohjatuissa tuokioissa sekä sisällä että ulkona lapsi saa kokemuksia vuorovaikutustilanteista. Lasta ohjataan työskentelemään erilaisten lasten kanssa. Vastuuntunnon kehittymistä tuemme pienillä luottamustehtävillä. Lelujen ja tavaroiden paikoilleen laittaminen ja omasta repusta huolehtiminen opastaa myös vastuun ottamiseen. Päivittäinen leikkiaika kehittää yhteisiin sääntöihin sitoutumista, kaverin arvostamista ja huomioimista. Vapaa leikki mahdollistaa myös jo opittujen taitojen harjoittamisen. Lasten leikkiä tuetaan järjestämällä siihen aikaa ja tilaa. Leikki mahdollistaa vuorovaikutustaitojen ja dialogisuuden kehittymisen. Aikuiset havainnoivat leikkiä ja sosiaalisia suhteita. Toiminnassa pyritään kiireettömyyteen ja pysähdytään kuuntelemaan lasta. Lasten ja aikuisten välillä sekä lasten kesken pyritään molemminpuoliseen luottamukseen. Lapsi oppi itse toimimalla konkreettisesti arkipäivän tilanteissa. Matemaattiset valmiudet kehittyvät myös havainnoimalla ja päättelemällä. 7. ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLO Toteutamme kasvatuskumppanuutta siten,että olemme aktiivisessa vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa päivttäin. Mahdolliset huolet otamme puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Konsultoiva erityslastentarhanopettaja on aloittanut tiiviin yhteistyön ryhmämme kanssa. Lisäksi psykologi ja puheterapeutti ovat kansamme yhteistyössä. Kiusaamiseen puutumme heti ja selvitämme tilanteet sitä mukaan kuin ne tulevat esille. Tarvittaessa selvitämme asioita yhdessä vanhempien kanssa. i 8. RETKET JA TAPAHTUMAT päiväkodin olympialaiset Isovanhempienpäivä Aleksis Kiven päivä joulujuhla eskariuinnit Rajamäen uimahallilla ystävänpäivätapahtuma

4 kevätretki kevätjuhla retkiä lähiympäristöön jäähalliluistelut varpaat vauhtiin Nuoren Suomen liikuntatempaus Päiväkeskus-projekti 9. YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA Syksyn ryhmäkohtaisessa vanhempainillassa kerromme toiminnastamme ja vanhemmat voivat tutustua materiaaleihin ja kysellä lisää. Vanhemmilta toivotaan ehdotuksia toiminnan suhteen ja tarjotaan mahdollisuutta osallistua toiminnan suunnitteluun. Yhteistyön pohjana on molemminpuolinen luottamus, avoimuus, kunnioitus ja rohkeus yhdistäen vanhempien sekä henkilökunnan tiedot ja kokemukset. Tavoitteena on saada toimiva kasvatuskumppanuus. Jos lapsesta nousee huoli, otamme sen puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vanhempien kanssa. Tarvittaessa teemme vanhempien suostumuksella yhteistyötä konsultoivan erityislastentarhanopettajan kanssa. Perheellä ja esiopetuksella on yhteinen vastuu lapsen oppimisesta. Lokakuun aikana teemme yhdessä vanhempien kanssa jokaiselle lapselle oman esiopetuksen suunnitelman, jota seurataan pitkin esiopetusvuotta. Keväällä kasvua ja kehitystä arvioidaan. Vanhempien antaessa luvan suunnitelma ja arviointi toimitetaan ensimmäisen luokan opettajalle. Päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa lasta tuotaessa ja haettaessa ovat tärkeitä. Yhteistyöhön kuuluvat myös vanhempainillat, tiedotteet sekä juhlat. 10. YHTEISTYÖ KOULUN KANSSA Esiopetusryhmät tekevät yhteistyötä alkuopetusryhmien kanssa. Tarkemmin yhteistyöstä sovitaan alkuopettajien kanssa kuluvan vuoden aikana

5 11. ARVIOINTI Esiopetuksen arvioijina toimivat lapsi itse, esiopettaja, päiväkodin henkilökunta, vanhemmat ja muut yhteistyötahot. A) Keskustelut vanhempien kanssa Lapsen kehityksen seuranta Tavoitteiden toteutuminen Lapsen toiminta ja innostus B) Lapsen itsearviointi Oman kansion tekeminen Työskentelytapojen miettiminen Omatoimisuus ja ryhmässä työskenteleminen C) Opetuksen arviointi ja kehittäminen Tavoitteiden toteutuminen opetus- ja työskentelytapojen sekä tilojen käytön osalta Sisältöjen monipuolisuus ja vaihtelevuus D) Osallistumistodistus Esiopetusvuodesta jaetaan lapsille osallistumistodistus

6 SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

7

1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle

1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle 1.YKSIKKÖ Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA Ajalle 16.8.2011-31.5.2012 Esiopetusta annetaan n. 700 tuntia vuodessa, päivittäin keskimäärin 4 tuntia. Tiikereiden ryhmässä on 11 esiopetusikäistä lasta,

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1 ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 2 SISÄLTÖ: 1. Yksikkö 1 2. Toiminta-aika 1 3. Toimintaympäristön kuvaus 1 4. Toiminnan painopistealueet 2 5. Toiminnan yksikkökohtaiset

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Noona Parkkonen, Soraset Sanna Pippuri, Kiviset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Noona Parkkonen, Soraset Sanna Pippuri, Kiviset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Noona Parkkonen, Soraset Sanna Pippuri, Kiviset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Talossamme toimii viisi ympärivuorokautista ryhmää (Kiiltomadot

Lisätiedot

Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015

Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 1 Sisältö 1. YKSIKKÖ... 2 2.TOIMINTA-AIKA... 3 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS... 3 4. TOIMINNAN TAVOITTEET JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Tiina Eränummi, Soraset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset : 3-6-vuotiaiden ryhmä

Lisätiedot

Toivojentien, Länsikaaren ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015 2016

Toivojentien, Länsikaaren ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015 2016 Toivojentien, Länsikaaren ja Kylänpään päiväkotien Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015 2016 1. YKSIKÖT Toivojentien päiväkoti Aarne Einari Toivojentie 4 Toivojentie 1 05200 Rajamäki 05200 Rajamäki p.040-317

Lisätiedot

Ylitilantien päiväkodin. Esiopetuksen toimintasuunnitelma

Ylitilantien päiväkodin. Esiopetuksen toimintasuunnitelma Ylitilantien päiväkodin Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 1. YKSIKKÖ Ylitilantien päiväkoti Ylitilantie 5 01800 Klaukkala Puh. 040 317 4447 2. TOIMINTA-AIKA Ajalla 11.8. 2010-31.5.2011 Esiopetusta

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Päiväkotimme tarjoaa lapsille ainoana kunnassa ympärivuorokautista

Lisätiedot

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 Yksikkö Perttulan päiväkoti, esiopetusryhmä Leijonat. Ryhmään kuuluu sekä osa- että kokopäiväeskareita. Uotilan koulutie 81, 01860 Perttula Toiminta-aika

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 1. YKSIKKÖ Perttulan päiväkodin koko- ja osapäiväryhmä. Osoite: Uotilan koulutie 50, 01860 Perttula Puhelin: kokopäiväryhmä 040-317 2691,

Lisätiedot

Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2013-2014

Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2013-2014 Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2013-2014 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Kylänpään päiväkoti. Esiopetuksen toimintasuunnitelma

Kylänpään päiväkoti. Esiopetuksen toimintasuunnitelma NURMIJÄRVEN KUNTA Kylänpään päiväkoti Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2013-2014 Luku 1 Sisällysluettelo Esiopetuksen toimintasuunnitelma... 3 1. Yksikkö... 3 2. Toiminta-aika... 3 Esiopetuksen loma-ajat:...

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty: 5.9.2012 Leena Mäntylä Päiväkodin johtaja Tiina Heino Johtokunnan puheenjohtaja Kettukallion päiväkoti Esiopetusryhmän

Lisätiedot

Pallopuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Pallopuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pallopuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pallopuiston päiväkoti on perustettu vuonna 1975. Päiväkoti kuuluu Tampereen kaupungin Keskisen palvelualueen Hervannan tulostiimiin. Päiväkodissa on

Lisätiedot

RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Röykän päiväkoti Kangastie 1, 05100 Röykkä Esiopetusikäisiä lapsia on 29. Esiopetusta toteutetaan Metsäläisten, Tiitiäisten ja Maahisten

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011-2012 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti sijaitsee Nurmijärven kirkonkylässä, osoitteessa Toreenintie 30. Esiopetusta annetaan

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. YKSIKKÖ Mäkituvan päiväkoti Toreenintie 4 01900 NURMIJÄRVI 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetuksessa noudatetaan koulun toiminta-aikoja. Esiopetusta

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut Sipoon kunta Päivämäärä TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 Lukuvuosi 2015-2016 Lisäys kunnalliseen opetussuunnitelmaan perusopetuslain 9 mukaan 1. Esiopetuspaikan yhteystiedot Nimi Huvikumpu pk, Pitkätossut Osoite

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2010 31.5.2011

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2010 31.5.2011 LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2010 31.5.2011 Seikkailusaaren esiopetusryhmä Tärkeintä, mitä aikuinen voi antaa lapselle tässä maailmassa, ovat Juuret ja Siivet. 1. YKSIKKÖ

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA Pikkuniitun päiväkoti Työsuunnitelma 2015 2016 hyväksytty:. 2015 Johanna Jalli-Karimäki Päiväkodin johtaja Pauli Hurvi Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI....ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI....ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012 SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI...ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2012-2013 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Päiväkotimme tarjoaa lapsille ainoana kunnassa ympärivuorokautista

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

Opetusta ei anneta päiväkodin kehittämispäivinä ja mahdollisina henkilökunnan koulutuspäivinä.

Opetusta ei anneta päiväkodin kehittämispäivinä ja mahdollisina henkilökunnan koulutuspäivinä. ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Aitohelmen eskari kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät/ Klaukkalan koulu

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 1 Syrjälän päiväkoti Päiväkotimme on valmistunut 1987 ja sijaitsee Syrjälän koulun yhteydessä Klaukkalan eteläisellä päivähoitoalueella. Talossamme

Lisätiedot

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 14.8.2012 31.5.2013

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 14.8.2012 31.5.2013 LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 14.8.2012 31.5.2013 Satumetsän ja Seikkailusaaren esiopetusryhmät Tärkeintä, mitä aikuinen voi antaa lapselle tässä maailmassa, ovat Juuret ja Siivet.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA LUKUVUOSISUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA LUKUVUOSISUUNNITELMA ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA LUKUVUOSISUUNNITELMA Esiopetusyksikkö: Kangasniemen pk lukuvuosi 2015-2016 Esiopetusyksikön yhteistyökoulu: Metsäkylän koulu Käsitelty päiväkodissa (pvm) 15.09.2015

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Tammentuvan päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma

Tammentuvan päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma Tammentuvan päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 SISÄLTÖ 1. Yksikkö 2. Toiminta-aika Ajalle Päivittäinen toteutus Loma-ajat 3. Toimintaympäristön kuvaus 4. Toiminnan painopistealueet 5.

Lisätiedot

Kirkonkylän päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 16.8.2011 31.5.2012. Jukolan esiopetusryhmä. (& Männistön integroidun erityisryhmän esiopetus)

Kirkonkylän päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 16.8.2011 31.5.2012. Jukolan esiopetusryhmä. (& Männistön integroidun erityisryhmän esiopetus) Kirkonkylän päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 16.8.2011 31.5.2012 Jukolan esiopetusryhmä (& Männistön integroidun erityisryhmän esiopetus) 1 Sisältö 1. Yksikkö... 3 2. Toiminta-aika... 3 3. Toimintaympäristö...

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2013 2014 Pikkuniitun vuoropäiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Päiväkoti / Koulu Pikkuniitun vuoropäiväkoti

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

SORVANKAAREN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

SORVANKAAREN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 SORVANKAAREN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014...ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2012 2013

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2012 2013 Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2012 2013 1. YKSIKKÖ Maaniitun päiväkoti, Väinöläntie 2, 01900 Nurmijärvi 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetuksessa noudatetaan koulun toiminta-aikoja. Esiopetus

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Inkereen päiväkodin varhaiskasvatusja esiopetussuunnitelma

Inkereen päiväkodin varhaiskasvatusja esiopetussuunnitelma Inkereen päiväkodin varhaiskasvatusja esiopetussuunnitelma Varhaiskasvatusyksikköömme kuuluvat Inkereen päiväkoti Päiväkoti toimii Inkereen monitoimitalossa naapurinaan neuvola ja hammashoitola. Päiväkodissa

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2014 2015 hyväksytty:. 2014 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jere Lindroos Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILI Taikapeilin ryhmä koostuu 3 6 vuotiaista lapsista, joista esikoululaisia on kahdeksan. Ryhmässämme on tällä hetkellä 30 lasta. Lastentarhanopettajina

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015

HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015 HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015 Tutustumme suomalaisiin perinnejuhlapäiviin omilla osastoillamme. (Ystävänpäivää juhlistamme kokoontumalla laulamaan yhdessä ystävyyteen liittyviä

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA LUKUVUOSI LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA ESIOPETUSPAIKKA TÄMÄ SUUNNITELMA ON MYÖS Suomen/ruotsin kielen tukemisen suunnitelma Valmistavan opetuksen oppimissuunnitelma Tehostetun tuen suunnitelma (Perusopetuslaki

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 16.1.2018 Keravan varhaiskasvatus Mitä esiopetus on? Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä ennen koulun aloittamista. Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

Työsuunnitelma. 1. Yksikön perustiedot. 2. Esiopetuksen keskeiset tavoitteet. 3. Esiopetuksen järjestäminen ja toteuttaminen

Työsuunnitelma. 1. Yksikön perustiedot. 2. Esiopetuksen keskeiset tavoitteet. 3. Esiopetuksen järjestäminen ja toteuttaminen Sivu 1/5 Työsuunnitelma 1. Yksikön perustiedot Yksikkö: Tyyskylän esiopetus Ylläpitäjä: Siuntion kunta Opetuskieli: Suomi Oppilasmäärä: 20 Opettajien määrä: 1 2. Esiopetuksen keskeiset tavoitteet Esiopetuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yksikkö 2. Toiminta-aika 3. Toimintaympäristön kuvaus 3.1 Psyykkinen toimintaympäristö 3.2 Fyysinen toimintaympäristö 3.3

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLTÖ: 2 JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON ALUEET Karunki 3 Arpela...4 Juhannussaari..5 Jokivarren perhepäivähoito.5 Alueet kartalla...6 NÄIN MEILLÄ..7 KASVATUSKUMPPANUUS

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Haltian vuoropäiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Haltian vuoropäiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA Haltian vuoropäiväkoti Työsuunnitelma 2015 2016 hyväksytty:. 2015 Riitta Ranta Päiväkodin johtaja Annikki Pietilä Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Rajamäen esiopetusryhmä. Toimintasuunnitelma 2013 2014

Rajamäen esiopetusryhmä. Toimintasuunnitelma 2013 2014 Rajamäen esiopetusryhmä Toimintasuunnitelma 2013 2014 1. YKSIKKÖ Rajamäen esiopetusryhmä Villentie 2 05200 Rajamäki aamupäiväryhmän puh. 040 317 4067 iltapäiväryhmän puh. 040 317 4888 esiopetus.rajamaki@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot