Sovellettavat lainkohdat Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999, MRL) 6, 62, 74.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sovellettavat lainkohdat Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999, MRL) 6, 62, 74."

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) 237 Asianro 2826/ /2012 Lausunto / Suovun ranta-asemakaavan muutos ja laajennus Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Kuopion hallinto-oikeus pyytää Kuopion kaupungin lausuntoa Suovun rantaasemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta tehtyyn valitukseen. Kuopion kaupunki antaa seuraavan lausunnon: Asia Valitusoikeus Vaatimukset Kunnallisvalitus, jossa neljätoista loma-asunnon omistajaa on jättänyt yhteisen päivätyn valituksen Kuopion kaupunginvaltuuston antamasta päätöksestä 12 koskien Suovun ranta-asemakaavan muutosta ja laajennusehdotusta. Kuntalain 92 :n mukaan kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Valitus on tehty kuntalain 93 :n mukaisen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valittajat vaativat Kuopion kaupunginvaltuuston kaavapäätöksen kokonaan kumottavaksi menettelyvirheen, muotovirheiden, maanomistajien eriarvoisen kohtelun ja sisällöllisen laittomuuden vuoksi Sovellettavat lainkohdat Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999, MRL) 6, 62, 74. Valittajien perustelut Valittajat olisivat halunneet muuttaa loma-asuntotonttinsa ympärivuotisen asumisen AO-tonteiksi. Koska tämä ei ole kaavassa toteutunut, valittajat kokevat kaavoitusmenettelyn ja kuulemisen puutteelliseksi ja virheelliseksi. Valittajat pitävät muotovirheenä sitä, että heitä ei ole kutsuttu kuultavaksi sen jälkeen, kun he päivätyssä muistutuksessaan ovat anoneet lomaasuntojen rakennuspaikkojen muuttamista pientalojen rakennuspaikoiksi. Valittajien mielestä heitä ei ole otettu mukaan asian valmisteluun lainmukaisen menettelyn vaatimalla tavalla, vaikka kaavan esittelyssä mainitaan, että maanomistajia on kuultu. Valittajat korostavat erikseen sitä, että kyseessä on maanomistajien ranta-asemakaava. Valittajien mielestä kaavan sisältöön vaikuttava vuorovaikutus on tehty tosiasiallisesti kaupungin ja suurimman maanomistajan A. Ahlström Oy:n välillä. Loma-asuntojen asukkaat ovat odottaneet saavansa muistutuksen jälkeen kirjallisen vastauksen kaupungin viranomaisilta. Valittajat jopa epäilevät, että heidät on unohdettu kaavan valmistelussa, koska kaavan sisältö olisi jo etukäteen ratkaistu. Valittajat kokevat, että kaavan valmistelu on ollut puutteellista, epätasaarvoista, eikä vuorovaikutusmenettely ole tosiasiallisesti lainmukaista, koska

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (2) Valituksen oikeudellinen arviointi maanomistajia ei ole kohdeltu tasapuolisesti. Kaavaselostusta valittajat pitävät heikkotasoisena. Valittajat kokevat epäkohtana, että suurin maanomistaja A. Ahlström sai useita omarantaisia AO-tontteja, kun taas loma-asuntojen omistajat eivät tätä oikeutta saaneet. Valittajien mielestä tämä tarkoittaa, että kuntalaisia on kohdeltu eriarvoisesti. Valittajien näkemyksen mukaan kaavassa olisi pitänyt alusta alkaen suunnitella entisten loma-asuntorantatonttien muuttaminen AO-tonteiksi. Valittajat pitävät tätä sekä muotovirheenä, että sisältövirheenä. Kyseinen Suovun ranta-asemakaava on tullut vireille alueen suurmaanomistajan, A. Ahlström Oy:n aloitteesta. Kaavan vireilletulovaiheessa kaavan pääasiallisena tarkoituksena on ollut järjestää A. Ahlström Oy:n omistamien maiden rantarakentamisoikeus. Muut maanomistajat, jotka ovat yksittäisten lomaasuntokiinteistöjen omistajia, ovat tulleet kaavaan mukaan. Kaavan keskeisenä tarkoituksena on ollut siirtää rakentamisoikeutta virkistyskäytössä olevalta järvialueelta Kallavedelle, jotta retkeilyalueelle voidaan jättää virkistyskäyttöön rakentamatonta rantaviivaa. Rakennuspaikkojen siirrossa on annettu kahta järvialueelta poistettua rakennuspaikkaa kohti yksi rakennuspaikka Kallavedeltä. Tämä rakentamisen ohjaaminen palvelee sekä kestävää kehitystä, yleistä etua, että Kuopion kaupungin ja Kuopion seudun maakuntakaavan tavoitteita. Valittajien mielestä olisi kaavatyön alusta lähtien pitänyt suunnitella entisten loma-asuntorantatonttien muuttamista AO-tonteiksi. Tämä ei kuitenkaan ole ollut kaavan lähtökohtainen tarkoitus, eivätkä maanomistajat ole tuoneet tätä tavoitetta esiin kaavan aloitusvaiheessa. Tästä osoituksena muun muassa se, että luonnosvaiheessa vain kolme loma-asunnon omistaja on esittänyt halunsa muuttaa rakennuspaikkansa AO-tontiksi. Kaikkien olemassa olevien lomaasuntotonttien muuttaminen AO-tonteiksi ei olisi ranta-asemakaavassa mahdollista, eikä kestävän kehityksen tai Kuopion kaupungin rakentamisen ohjaamista koskevien tavoitteiden mukaista. Valittajien mukaan heitä ei ole kutsuttu kuultavaksi, eikä otettu mukaan lainmukaisen menettelyn vaatimalla tavalla asian valmisteluun. Vuorovaikutuksesta kaavoituksessa säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 6 :ssä sekä 62 :ssä. Kaavoitusmenettelyssä maanomistajille ja muille osallisille on annettava mahdollisuus mielipiteiden lausumiseen kirjallisesti tai suullisesti. Suullinen kutsuttavaksi kuuleminen ei ole välttämätöntä. MRL:n kaavoituksen vuorovaikutusta sääntelevän 62 :n sisältö painottuu erityisesti tiedottamiseen. Kyseisen säännöksen keskeinen sisältö on, että kaavoitusmenettely ja tiedottaminen tulee järjestää niin, että osallisilla on mahdollisuus arvioida kaavan vaikutuksia ja mahdollisuus mielipiteiden lausumiseen. Valituksen alaisessa kaavassa mielipiteiden lausumisen mahdollisuus on tosiasiallisesti toteutunut lainmukaisesti. Valituksen alainen kaava on niin sanottu maanomistajien kaava, eli MRL 74 :n mukainen maanomistajien toimesta laadittu, maanomistajien ehdottama kaava. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että maanomistajat tosiasiallisesti voisivat päättää kaavan sisällöstä. Maanomistajat laativat kaavan, ja kaavoitusmenettelyssä osallisilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa kaavan sisältöön. Kunnalla on kuitenkin kaavan hyväksymisrooli, jota maanomistajien tai muiden osallisten vaikuttamisoikeus ei sisällön osalta sido. Valituksenalainen kaava

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (3) on tehty tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa, ja kaupungin tehtävänä on hyväksyä kaava. Maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus edellyttää, että rakennusoikeuksia jaetaan maanomistajien kesken samoilla perusteilla. Rakentamisoikeutta ei ole jaettavissa rajattomasti, vaan rakentamisoikeuden määrä suhteutetaan rantaviivan pituuteen. Kyseisen kaavan lähtökohtaisena tavoitteena on ollut jättää rakentamatonta rantaviivaa virkistyskäyttöön painottuvalla retkeilyalueella. Tällöin erityisesti on rajoitettava rakennuspaikkojen määrää ja sijaintia. Valittajien toiveena on ollut saada ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettuja AO-tontteja. Ranta-asemakaavan pääasiallinen tarkoitus on lomaasuminen, joten AO-tonttien määrä ei voi ylittää puolta rajallisista rakennuspaikoista. On täysin selvää, että kaikkien valittajien loma-asuntotontteja ei olisi voitu muuttaa AO-tonteiksi. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu olisi vaarantunut, jos jotkut olemassa olevan rakennuksen omistajat tämän oikeuden olisivat saaneet. Poikkeamisluvalla aiemmin ympärivuotiseksi asunnoksi muutettu kohde on valituksenalaisessakin kaavassa merkitty ympärivuotiseksi, kuten myös sen viereinen rakennuspaikka, joka on aiemmin ollut ympärivuotisessa käytössä. Nämä kaksi tonttia ovat myös pinta-alaltaan huomattavasti muita tontteja suurempia. Valittajien näkemyksen mukaan maanomistajia on kohdeltu epätasa-arvoisesti, kun uudet AO-tontit on kaavassa merkitty suurmaanomistajalle. Kuitenkin juuri maanomistajien tasapuolinen kohtelu vaatii, että AO-tontit on jaettu kuten nyt valituksenalaisessa kaavassa on tehty. Valittajien näkemyksen mukaan kaavan valmistelu on ollut puutteellista, ja kaavaselostus heikkolaatuinen. Osallistuminen kaavoitukseen vaatii aktiivisuutta myös maanomistajilta. Kaavoitusmenettelyllä voidaan taata vain osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuus, mutta osallisten on itse kaavoitusmenettelyn aikana tuotava esille arvionsa kaavan vaikutuksista ja mielipiteensä kaavan sisältöön. Tämä vaikuttaminen vaatii aktiivisuutta, mutta on omiaan parantamaan kaavan sisältöä. Yhteenveto Vaatimukset: Valittajat vaativat kaavapäätöksen kumoamista kokonaan - Maanomistajien kuulemisessa tapahtuneen puutteellisuuden vuoksi - Kaavan sisällöllisen virheellisyyden vuoksi - Maanomistajia ei ole kohdeltu tasapuolisesti. - Kaavan sisältö on sovittu etukäteen suurmaanomistajan kanssa, ja muut maanomistajat sivuutettu kaavan valmistelussa Vastineet: - Vuorovaikutus ja osallisten mielipiteiden antamisen mahdollisuus on ranta-asemakaavan valmistelussa järjestetty maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. - Ranta-asemakaavan laadinnassa on otettu huomioon maanomistajien tasapuolinen kohtelu kaava-alueella. - Kaikkien osallisten toiveita ei ole mahdollista kaavassa toteuttaa. Valittajien kaavan sisältöä koskevat huomautukset eivät tee kaavasta lainvastaista. - Maanomistajat eivät voi ehdottamassaan kaavassa sitovasti päättää rantaasemakaavan sisällöstä, vaan kaavan hyväksyminen kuuluu kaupungille. - Ranta-asemakaavaa ei ole laadittu yksinomaan A- Ahlström Oy:n tavoitteiden mukaisesti, vaan kokonaisuutena palvelemaan yleistä etua, virkistyskäyttöä ja Kuopion kaupungin rakentamisen ohjaamista ja Kuopion

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (4) seudun maakuntakaavaa koskevia tavoitteita sekä alueen maanomistajien tarpeita siinä määrin kuin se on tasapuolisen kohtelun kannalta mahdollista. Johtopäätös Kuopion kaupunginvaltuuston päätös 12 Suovun rantaasemakaavan muutoksesta ja laajennusehdotuksesta on kaikilta valituksessa osoitetuilta kohdilta voimassa olevan lainsäädännön mukainen, eikä päätöksen muuttamiseen näin ollen ole syytä. Esitys hyväksyy lausunnon. Liitteet /2012 Kunnallisvalitus Valmistelija Juha Romppanen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kh. hyväksyy yleiskaavajohtajan esityksen. Päätös hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien suunnittelutarveratkaisua Haminanlahti, Vuorenlehto 410-5-110 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen Ympäristölautakunta 128 13.11.2012 Ympäristölautakunta 96 26.08.2015 Kaupunginhallitus 224 14.09.2015 Ympäristölautakunta 173 09.12.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 143 06.06.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 834/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaava hankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus

Lisätiedot

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 21.3.2013 NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta.

1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta. Pöyry Finland Oy UPM-Kymmene Oyj Tervamäen ranta-asemakaavan muutos ja kumoaminen Päiväys 14.1.2013 Viite 16WWE0247 Sivu 1 (5) KAAVOITTAJAN VASTINEET 16.2.2012 PÄIVÄTYSTÄ JA 20.4. 21.5.2012 NÄHTÄVILLÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 5070/10.02.03/2013 137 Kivenlahti I A, muutos, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411450, 34. kaupunginosa Espoonlahti

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava)

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Pori 609 Lampaluoto 420 SISÄLTÖ 1. Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 16WWE0492 5/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KEHVONSALON KARTANON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelutilanne

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava

JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 07.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee Jämin palvelukeskuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus: Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä on esitetty OAS:n tarkoitus. Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/2015 Oikeuspalvelut 27.01.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/2015 Oikeuspalvelut 27.01.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Viivästyskorko- ja perintäkulusaatavasta luopuminen HEL 2015-000828 T 02 06 07 Oike PK 20141618 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että kaupunki luopuu viivästyskorko-

Lisätiedot

LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.11.2012, korjattu 15.1.2015 LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut KAAVASELOSTUS Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 12.04.2016 2 Kaavaselostuksen sisällysluettelo: 1 Perus- ja

Lisätiedot

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.5.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue...

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Kaava-alue sijaitsee Träskissä Houtskarin Näsbyn eteläpuolella (punainen rengas).

Kaava-alue sijaitsee Träskissä Houtskarin Näsbyn eteläpuolella (punainen rengas). MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 14.10.2015 PARAINEN HOUTSKARI TRÄSK, BRÄNDHOLM RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.10.2013 SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

26 Tileistä poistettavat saatavat v. 2013 / Rakennuslautakunta

26 Tileistä poistettavat saatavat v. 2013 / Rakennuslautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 5/2015 1 (12) Aika 03.11.2015, klo 16:30-16:50 Paikka Kunnantalo, kaavoittajan huone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Talousarvio

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, G ä d d a n a l u e S e p ä n k y l ä s s ä S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUONENJOKI RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 3.3.2016 SUONENJOKI Rastilan ranta-asemakaavan muuttaminen Maankäytönsuunnittelu (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET HN-Consult Oy on yhdessä maanomistajan Strand Skogs Ab allekirjoittanut konsulttisopimuksen 17.9. 2012 missä HN-Consultille annetaan oikeus kaavoittaa alue. Maanomista on Vöyrin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

Päätökset ( ) 269 271, 279. Sovellettava lainkohta: kuntalain (365/1995) 91. Päätökset ( ): 272 278, 280-288

Päätökset ( ) 269 271, 279. Sovellettava lainkohta: kuntalain (365/1995) 91. Päätökset ( ): 272 278, 280-288 LUUMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (365/1995) 89 :ssä tarkoitettua oikaisuvaatimusta eikä 90 :ssä tarkoitettua kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 SIIKAISTEN KUNTA 28.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KALLIJÄRVEN RANNALLA TILOJA: MARJAMÄKI 747-411-3-207 JA RANTAMÄKI 747-411-3-218 2 1.

Lisätiedot