ALKUPERÄISTUTKIMUS. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on Suomessa selvästi suurenemassa. Ahti Anttila, Eero Pukkala, Pekka Nieminen ja Matti Hakama

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALKUPERÄISTUTKIMUS. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on Suomessa selvästi suurenemassa. Ahti Anttila, Eero Pukkala, Pekka Nieminen ja Matti Hakama"

Transkriptio

1 ALKUPERÄISTUTKIMUS Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on Suomessa selvästi suurenemassa Ahti Anttila, Eero Pukkala, Pekka Nieminen ja Matti Hakama Kohdunkaulan syöpää ehkäisevä valtakunnallinen seulonta aloitettiin Suomessa luvun puolivälissä ensimmäisten maiden joukossa luvulle tultaessa maassamme vältyttiin Papa-kokeiden ansiosta yli 200 syöpäkuolemalta joka vuosi. Tällä vuosikymmenellä kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on kuitenkin alkanut kasvaa erityisesti parhaiten seulotuissa ikäluokissa. Pohdimme tässä artikkelissa viimeaikaisia kehityssuuntia. Suurentunut ilmaantuvuus saattaa heijastaa riskitekijöiden yleistymistä viime vuosikymmenten aikana sekä terveyskäyttäytymisessä ja terveydenhuollossa 1990-luvun lamavuosina tapahtuneita muutoksia. Seulontaketjun laatukysymyksiin ja vaikuttavuuteen tulee kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Joukkotarkastukset kohdunkaulan syövän varhais- ja esiasteiden toteamiseksi käynnistettiin Suomessa vuonna 1963 ensimmäisten maiden joukossa. Koska kohdunkaulan pahanlaatuiset kasvaimet kehittyvät yleensä hitaasti, varhais- ja esiasteistaan tyypillisesti 5 15 vuodessa, seulonnassa todettujen solumuutosten varhaisella hoitamisella on voitu tehokkaasti vaikuttaa syöpäkasvainten esiintyvyyteen ja niiden aiheuttamaan kuolleisuuteen (Hakama ja Joutsenlahti 1975, Hakama ym ja 1986, Hakama 1981) luvun puolivälistä lähtien kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus pienentyi maassamme nopeasti. Tämän syövän torjunnassa Suomi on ollut aivan kehityksen kärjessä (Coleman ym. 1993, Gustafsson ym. 1997). Seulonnasta on tullut osa terveydenhuoltoa, ja se kattaa lähes koko väestön luvun alussa kohdunkaulan syövän ikävakioitu ilmaantuvuus oli meillä enää noin viidennes 1960-luvun huippuvuosien ilmaantuvuudesta. Irtosolukokeiden ansiosta Suomessa vältyttiin tällöin yli 200:lta kohdunkaulansyövän aiheuttamalta kuolemalta joka vuosi ja saatiin vähentyneiden syöpätapausmäärien myötä aikaan myös kansantaloudellista säästöä (Hristova ja Hakama 1997). Aikakauskirja Duodecimissa julkaisemamme edellisen raportin (Kallio ym. 1995) jälkeen kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on alkanut Suomessa 1990-luvulla kuitenkin selvästi kasvaa. Tutkimuksemme tarkoituksena on esitellä viimeaikaisia kehityssuuntia ja pohtia trendien syitä erityisesti seulontojen vaikuttavuuden kannalta. Aineisto ja menetelmät Tarkastelu perustuu Suomen Syöpärekisterin ja Tilastokeskuksen Kuolemansyyrekisterin aineistoihin vuosilta , Syöpärekisterin yhteydessä toimivaan joukkotarkastusrekisteriin sekä Syöpäjärjestöjen joukkotarkastusten tilastoihin Joukkotarkastuslähteiden kattavuus on ollut vuosittain noin % kaikista kutsuista ja tehdyistä tarkastuksista. Ikäluokkatarkastelu perustuu kymmenvuotisikäryhmiin. Jaottelu noudattelee seulonnan kannalta tärkeimpiä ikäkynnyksiä: vuodesta 1965 seulontaohjelma on ollut laajinta vuotiailla, kun taas vuotiaiden ja vuotiaiden seulonta ei ole ollut historiallisesti yhtä kattavaa (kuva 1). Duodecim 114: ,

2 Kutsut (tuhansia) Ikä, v K u v a 1. Joukkotarkastuskutsujen määrät ikäryhmittäin vuosina (Joukkotarkastusrekisteri). Alle 25- ja yli 64-vuotiaita on seulottu joukkotarkastuksin vain harvoin. Alueellisia analyysejä tehtiin sairaanhoitopiireistä muodostuvien syövän hoidon vastuualueiden mukaan, kuntatyypin mukaan (Helsinki, Tampere, Turku; muut vanhat kaupungit; uudet kaupungit; maaseutukunnat), ja vuonna 1993 joukkotarkastusohjelmaan kuuluneiden kymmenen sytologialaboratorion toiminta-alueen mukaan. Kuntatason ilmaantuvuusluvut ryhmiteltiin seulontatietojen perusteella. Tätä varten joukkotarkastusten arkistoista selvitettiin kuntakohtaisesti 1990-luvun lamavuosia kuvaava osallistumisosuus (huono: 65 %, keskinkertainen: %, hyvä: 80 %) sekä seulontaikäryhmien lukumäärä kunnittain ( 5, 6 7, 8). Kuntatasoiset seulontatiedot kerättiin vuodelta 1993, koska sinä vuonna laman aiheuttamat supistukset näkyivät terveydenhuollon kokonaismenoissa ensimmäistä kertaa erityisen selvästi (Kansaneläkelaitos 1997). Elokuussa 1992 annetun kansanterveysasetuksen mukaan kuntien tulee järjestää kohdunkaulan syöpää ehkäisevää seulontaa vuotiaille. Kun nainen kutsutaan viiden vuoden välein tarkastukseen, tämänikäisistä tulee seitsemän ikäryhmää. Keräsimme lisäksi tiedon siitä, oliko seulontaikäryhmien määrää kunnassa lamavuosien aikana supistettu vai ei. Kuntatasoisia ryhmiteltyjä ilmaantuvuuslukuja mallinnettiin Poisson-regressiolla. Tulokset Kuvassa 2 on esitetty kohdunkaulan syövän ikävakioitu ilmaantuvuus vuosittain. Ilmaantuvuus oli suurimmillaan 1960-luvun alkupuolella, noin 150 tapausta miljoonaa naista kohti vuo- dessa, ja pienimmillään 1991, jolloin päästiin alle 30 tapaukseen miljoonaa naisvuotta kohti. Vuoden 1991 jälkeen ilmaantuvuus on alkanut kasvaa melko jyrkästi. Kasvua on ollut joka vuosi; vuonna 1995 sairastui 175 naista kohdunkaulan syöpään, mikä on 46 tapausta (36 %) enemmän kuin vuonna Ilmaantuvuuden kasvu ei ole selitettävissä tilastosattumaksi. Seulonta on ajan myötä vähentänyt pääasiassa levyepiteelikarsinoomien ilmaantuvuutta. Adenokarsinoomien ilmaantuvuus on pysynyt vuosikymmenten ajan ennallaan. Siten adenokarsinoomien osuus uusista tapauksista on suurentunut huomattavasti luvulla ilmaantuvuuden suhteellinen kasvu on ollut lähes sama molemmissa kasvaintyypeissä (kuva 2) tosin adenokarsinoomaa koskevat luvut perustuvat hyvin pieneen tapausmäärään ja ovat siten alttiita satunnaisvaihtelulle. Kuolleisuus kohdunkaulan syöpään on vähentynyt aina 1980-luvun puoliväliin jonkin verran hitaammin tai myöhemmin kuin ilmaantuvuus luvulla kuolleisuus on edelleen pienentynyt (kuva 2). Trendit tarkastetuissa ikäluokissa. Kuvassa 3 on esitetty ilmaantuvuustrendit seulontaikäluokissa. Kahdessa varhimmin ja systemaattisimmin seulotussa ikäryhmässä (35 44, v) näkyy 1118 A. Anttila ym.

3 Tapauksia/ henkilövuotta Kokonaisilmaantuvuus Levyepiteelikarsinooma Adenokarsinooma Kuolleisuus Ilmaantuvuus/ henkilövuotta Vuosi K u v a 2. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus ja kuolleisuus tähän syöpään Suomessa vuosina miljoonaa henkilövuotta kohti, ikävakioitu maailman standardiväestöön. K u v a 4. Kohdunkaulan in situ -karsinoomien ilmaantuvuus Kokonaisilmaantuvuus (0 89-vuotiaat) ikävakioitu maailman standardiväestöön. Ilmaantuvuus/ henkilövuotta K u v a 3. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus seulontaryhmissä nelivuotisjaksoittain miljoonaa henkilövuotta kohti. Ikäryhmä v seulottu järjestelmällisimmin, ja vuotiaita ei seulottu yhtä säännöllisesti, ja yli 65-vuotiaita ei juuri seulota luvun lopulle asti suunnilleen samansuuruinen ilmaantuvuuden väheneminen luvulla ilmaantuvuus on suurentunut kaikissa alle 55-vuotiaiden ikäryhmissä. Ilmiö näkyy erityisen selvästi vuotiailla, joilla ilmaantuvuus on nykyään samanveroinen kuin viimeksi 1970-luvun puolivälissä. Yli 65-vuotiailla vähenevä suuntaus viittaa siihen, että aiemmin elämän aikana tehty seulonta on vähin erin pienentänyt ilmaantuvuutta. Seulonnat ovat laajentuneet 50-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin ikäryhmiin melko myöhään, pääosin vasta 1990-luvulla. Kuvassa 4 on esitetty in situ -karsinoomien ilmaantuvuus vuosina Syöpärekisteritietojen perusteella. Vuoteen 1964 saakka Syöpärekisteriin tosin ilmoitettiin ainoastaan ne tapaukset, joiden hoito oli samanlaista kuin pahanlaatuisten kasvainten. Toisaalta 1990-luvulla rekisteriin on alettu kerätä tiedot myös vaikeista esiasteista (dysplasia gravis), jolloin in situ -tapausten rekisteröintiperuste on saattanut tiukentua. Rekisteröintierojen vuoksi nelivuotisjaksotus vuodesta 1968 vuoteen 1991 antaa kenties vertailukelpoisimman aikaikkunan. Kyseisenä aikana in situ -karsinoomien kokonaisilmaantuvuus on pienentynyt, varsinkin seulonnan kohdeikäryhmissä (35 54-vuotiaat). Ilmaantuvuus on kuitenkin suurentunut seulomattomassa väestössä, alle 35- vuotiailla sekä yli 65-vuotiailla. Viime vuosina kohdunkaulan syövän suurentunut ilmaantuvuus näkyy muissa paitsi Oulun seudun syövän hoidon vastuualueella (kuva 5). Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on Suomessa selvästi suurenemassa 1119

4 Ilmaantuvuus/ henkilövuotta Helsinki Turku Tampere Kuopio Oulu Ilmaantuvuus/ henkilövuotta Suurkaupungit Vanhat kaupungit Uudet kaupungit Maaseutu K u v a 5. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus vastuualueittain nelivuotisjaksoina (25 54-vuotiaat). K u v a 6. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus kuntatyypin mukaan, nelivuotisjaksoina (25 54-vuotiaat). Ilmaantuvuus suurentui alle 55-vuotiailla useimpien sytologialaboratorioiden alueella; ainoastaan Oulun ja Joensuun laboratorioiden alueilla kasvua ei ollut nähtävissä. Maaseudulla kehitys on ollut suotuisampaa kuin kaupungeissa (kuva 6). Vanhempien ikäryhmien ( 55 vuotta) osalta kehitys on jatkunut maaseutukunnissa hyvänä, kun taas suurkaupungeissa ja vanhoissa kaupungeissa ilmaantuvuus on aavistuksen verran suurentunut myös tässä ikäryhmässä. Kohdunkaulan syövän trendit kunnan seulontatietojen mukaan Vuonna 1995 kaikkiaan noin 90 % seulontapalveluista oli Syöpäjärjestöjen valvonnassa; muutamat kunnat olivat järjestäneet joukkotarkastuksia myös muuta kautta. Viiden vuoden välein lähetettyjen henkilökohtaisten seulontakutsujen määrä on pysynyt liki :ssa, kun koko väestöstä 30, 35, 40, 45, 50, 55 ja 60 vuoden ikäisiä naisia on ollut korkeintaan noin joka vuosi. Seulontamäärät ovat säilyneet luvun puolivälistä ennallaan, jopa kasvaneet hieman 1990-luvulla (kuva 7). Osallistumisaktiivisuus on ajan myötä hieman hiipunut, alkuaikojen noin 80 %:sta 70 %:iin, mutta lama-aikana osallistumisaktiivisuus ei ole pienentynyt. Huonon osallistumisosuuden (<66 %) kunnissa (n=38) kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on ollut suurempi kuin erinomaisen osallistumisaktiivisuuden kunnissa (taulukko 1). Huonon osallistumisosuuden kunnissa ilmaantuvuus lisääntyi vuosina edelliseen nelivuotisjaksoon verrattuna 52 % ja 31 % keskinkertaisen ja 35 % hyvän osallistumisosuuden kunnissa. Vuosina huonon osallistumisosuuden kunnissa todettiin vuotiailla keskimäärin 19 tapausta vuodessa. Huono kuntakohtainen osallistumisosuus selitti suunnilleen kymmenen ylimääräistä tapausta vuonna Vuonna 1993 seulontaikäryhmien lukumäärä oli 81 kunnassa alle kuusi; 255 kunnassa seulottiin 6 7 ikäryhmää; ja 93 kunnassa vähintään kahdeksan ikäryhmää; 22 kunnan seulontatietoja ei ollut käytettävissämme. Syövän ilmaantuvuudessa ei ollut kovin selviä tasoeroja seulontaikäryhmien määrän mukaan (taulukko 1). Ilmaantuvuus lisääntyi hieman nopeammin niissä kunnissa, joissa seulontaikäryhmien määrää oli supistettu lama-aikana (n=64, joista noin puolessa asetuksen mukainen seulontaikäryhmien vähimmäis A. Anttila ym.

5 T a u l u k k o 1. Kohdunkaulan syövän riskisuhde vuotiailla vuoden 1993 kuntakohtaisten seulontatietojen mukaan (Poisson-regressio). Kuntaryhmä Tapauksia Riski- 95 %:n suhde luottamusväli Osallistumisosuus, % vertailutaso Seulontaikäryhmiä vertailutaso Seulontaikäryhmiä vähennetty laman aikana Kyllä Ei vertailutaso määrä kuitenkin säilyi). Kasvu oli kahden nelivuotisjakson välillä 50 %, kun muissa kunnissa kasvu oli keskimäärin 35 %. Supistusten vaikutus syöpätapausten lisääntymiseen on voinut olla korkeintaan 2 3 tapausta vuonna Pohdinta Mikä on saanut aikaan kohdunkaulan syöpien lisääntymisen? Tiedossamme ei ole diagnoosikriteereihin sen paremmin kuin diagnosointitekniikkaan tai rekisterikäytäntöihin liittyviä muutoksia, jotka selittäisivät ilmiön. Kohdunkaulan syövän riskiä lisäävien infektiotartuntojen kuten ihmisen papilloomavirusten (HPV) yleisyyttä väestössä ei tunneta varmasti. Seksuaalikäyttäytymisessä on tapahtunut virustartuntojen yleistymiseen viittaavia muutoksia ainakin pitkällä aikavälillä: sukupuolielämän alkamisikä on varhentunut ja partnerien määrä suurentunut, vaikka toisaalta kondomin käyttö on yleistynyt (ks. Kontula ja Haavio-Mannila 1993, Kontula 1994). Naisten tupakointi lisääntyi vielä 1980-luvulla (Kansanterveyslaitos 1997); myös tupakointi suurentaa kohdunkaulan pahanlaatuisten kasvainten vaaraa. Toisaalta 1990-luvulle tultaessa päivittäin tupakoivien naisten määrä vähentyi. Valtakunnallisessa joukkotarkastusaineistossa histologisesti varmistettujen esiastelöydösten osuus on ollut suunnilleen 0.3 % tarkastuksista eikä löydöstaajuudessa kokonaisuutenaan ole ollut kasvua (Kallio ja Hakama 1998). Koska seulonnassa havaittu kondyloomien, lievien esiastei- Tuhansia Osallistumattomat Osallistuneet K u v a 7. Seulontakutsujen ja tarkastusten määrä vuosina Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on Suomessa selvästi suurenemassa 1121

6 den ja in situ -karsinoomien löydöstaajuus ei ole suurentunut, ei ole olemassa täyttä varmuutta virusperäisten vaaratekijöiden yleistymisestä. Toisaalta keskivahvojen ja vaikeiden dysplasioiden ja erityisen selvästi pahanlaatuisten kasvainten löydöstaajuus on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana (Kallio ja Hakama 1998). Havaintomme Syöpärekisteriin ilmoitettujen in situ -karsinoomien ilmaantuvuuden kasvusta seulomattomassa, suhteellisen nuoressa naisväestössä viittaa siihen suuntaan, että vaaratekijät ovat saattaneet yleistyä jo seulontaikää edeltävissä elämänvaiheissa. On tosin mahdollista, että in situ -karsinoomien rekisteröinnin kattavuuden tai luokitteluperusteiden muutokset voivat selittää osan kasvusuuntauksesta tuskin kuitenkaan havaittuja ikäryhmien välisiä eroja. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuuden kasvu näyttää olleen nopeinta juuri niissä ikäryhmissä, joissa seulonta on ollut historiallisesti kattavinta. Siksi tuntuu epätodennäköiseltä, että suuntauksen selittäisivät yksistään mahdolliset muutokset riskitekijöiden yleisyydessä luvun tilanteen taustalla talouslaman ja säästötarpeiden puristuksessa saattaakin olla myös terveydenhuoltojärjestelmään ja seulonta- ja hoitoprosessiin liittyviä ongelmia. Mahdollisia selityksiä seulonnan antaman suojan heikkenemiselle ovat tällöin erot terveyskäyttäytymisessä, kuten hoitoon hakeutumisessa tai muun terveydenhuollon yhteydessä otettujen Papa-näytteiden määrissä, hoidon huonompi saatavuus tai laatu tai seulonnan heikentynyt laatu (aiempaa enemmän vääriä negatiivisia löydöksiä). Muussa yhteydessä kuin joukkotarkastuksissa tehtyjen Papa-kokeiden määrästä ei ole toistaiseksi saatavilla luotettavia tietoja. Kuolleisuuden jatkuva vähentyminen viittaa siihen, että syövän hoidon laatu on säilynyt hyvänä. Kuolemaa edeltävä keskimääräinen sairastamisaika on tosin kohdunkaulan syöpää potevilla liki 15 vuotta (Pukkala ym. 1997), joten voidaan olettaa kestävän vuosia, ennen kuin suurentunut ilmaantuvuus voi näkyä kuolleisuusluvuissa. Esiasteiden hoidon laiminlyönti tai hoidon laadun heikkeneminen voi sen sijaan näkyä nopeammin syövän ilmaantuvuuden kasvussa. Eri maissa on viime vuosikymmenen aikana tullut esille useampiakin esimerkkejä siitä, että kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on suurentunut, lähinnä seulontojen huonon kattavuuden tai puutteellisen organisoinnin takia (esimerkiksi Coleman ym kuvaavat kokemuksia Englannista ja Lynge 1998 Tanskasta). Koska organisoitujen seulontojen kattavuus on ollut monissa kehittyneissäkin maissa paljon pienempi kuin Suomessa tai seulonta on perustunut yksistään spontaaninäytteisiin, kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on monessa maassa, kuten Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Norjassa, edelleen monta kertaa suurempi kuin meillä. Suomessa joukkotarkastusmäärät ovat säilyneet lamavuosien aikana ennallaan, jopa kasvaneet jonkin verran. Joukkotarkastusten kattavuuden väheneminen ei siten voi selittää ilmaantuvuuden suurentumista. Tutkimuksessamme tosin saatiin viitteitä huonon osallistumisaktiivisuuden sekä organisoitujen seulontojen supistusten merkityksestä. Vaikka seulonnassa havaittujen puutteiden vaikutus tarkastelujaksolla oli melko vähäinen, saattaa hyvinkin olla, että vaikutukset näkyvät selvemmin syövän ilmaantuvuudessa vasta myöhempinä vuosina. Tässä tutkimuksessa emme ole voineet tarkastella systemaattisesti mahdollisia laadullisia muutoksia seulontaprosessissa. Joukkotarkastukset on toteutettu kolmenkymmenen vuoden ajan keskitetysti, pääosin samoilla periaatteilla; analyysilaatu on voinut joissain asioissa ajan myötä parantuakin, kun kokemus on lisääntynyt ja näytteenottovälineet kehittyneet. Toisaalta seulontaan sisältyy runsaasti aikaa vieviä ja tarkkuutta vaativia vaiheita, kuten Papa-näytteiden esitarkastus ja tarkastus, ja on mahdollista, että kun seulontaorganisaatio on ajan myötä laajentunut, niin käytäntöihin on ilmaantunut eroja (Timonen 1997). Seulontanäytteitä tutkivan laboratorion vaihdolla näyttää olevan selvä vaikutus Papalöydösten määrään (P. Nieminen, julkaisematon havainto). Havaitsimme vähäisen osallistumisen joukkotarkastuksiin korreloivan syövän ilmaantuvuuteen. Havainto on yhdenmukainen eri maissa saatujen tulosten kanssa (Kristensen ym. 1991, Kenter ym. 1996, Sasieni ym. 1996, Baldauf ym. 1997). Papa-kokeissa käymättömyys, tai vähäinen osallistumisaktiivisuus, on selvästi suurin yksittäinen syöpäriskiä lisäävä tekijä seulontojen 1122 A. Anttila ym.

7 suhteen. Jo nyt voidaan ehdottaa toimia osallistumisaktiivisuuden suurentamiseksi. Terveyskasvatus ja tiedon levittäminen seulontojen ja varhaistoteamisen merkityksestä samoin kuin yhden muistutuksen postittaminen ensi kutsun perusteella osallistumattomille auttavat tässä asiassa mielestämme parhaiten. Syöpärekisterissä pyritään parhaillaan tallentamaan kaikista Suomessa tehdyistä joukkotarkastuksista mahdollisimman kattavasti. Tästä saatavaa tietoa voidaan myöhemmin hyödyntää yksilökohtaisten seulontatietojen kuten joukkotarkastuksiin osallistumisen ja seulontavälin samoin kuin mahdollisten laatuongelmien tutkimiseksi. Erityisesti kaivattaisiin tietoja suhteellisen nuorten naisten seulontahistorian merkityksestä. Papa-analyysien mahdollisten laatuongelmien tarkastelemiseksi tai pois sulkemiseksi tietty määrä arkistoituja näytteitä voitaisiin tarkastaa retrospektiivisesti uudelleen. Koska kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on hälyttävästi suurentunut, Papa-kokeiden laadunvalvontaa samoin kuin seulontojen vaikuttavuuden ja kattavuuden seuraamista tulee tehostaa. Nykyaikaisilla analyysilaitteilla, kuten neuroverkkotekniikkaa käyttävällä Papnet-järjestelmällä (Farnsworth ym. 1996, Kok ja Boon 1996) tai digitaalitekniikkaa hyödyntävällä AutoPap-systeemillä (Wilbur ym. 1996, Patten ym. 1997a, b), saattaa myös olla mahdollista parantaa analyysitulosten laatua perinteiseen mikroskopiaan verrattuna (CCOHTA 1997, Franco ja Monsonego, 1997). Suunnittelemme siksi hanketta, jossa voitaisiin selvittää automaatiomenetelmien vaikuttavuutta seulontatulokseen. Koska ihmisen papilloomaviruksilla epäillään olevan suuri osuus taudin kehityksessä (International Agency for Research on Cancer 1995), on syytä hankkia yksityiskohtaisempia tietoja näiden virusten epidemiologiasta myös Suomessa. HPV-DNA-pohjaista seulontaa (Rozendaal ym. 1996), jossa eri HPV-tyyppejä analysoidaan objektiivisella ja erityisen herkällä menetelmällä, tulisi kokeilla myös meillä. Tulevaisuudessa voidaan harkita taudin sekundaarista ehkäisyä rokotusten avulla. *** Kiitämme M. Heikkilää, A. Piristä, E. Voutilaista ja B. Södermania (Syöpärekisteri) arvokkaasta avusta joukkotarkastus- ja syöpärekisteriaineistojen käsittelyssä. Kirjallisuutta Baldauf J J, Dreyfus M, Ritter J, Meyer P, Philippe E. Screening histories of incidence cases of cervical cancer and high grade SIL. A comparison. Acta Cytol 1997; 41: Canadian Coordinating Office for Health Technology Assessment (CCOHTA). Assessment of techniques for cervical cancer screening. CCOHTA Report 1997; 2E: Coleman M P, Esteve J, Damiecki P, Arslan A, Renard H. Trends in cancer incidence and mortality. International Agency for Research on Cancer, IARC scientific publications No 121. IARC, Lyon, 1993, s Farnsworth A, Chambers F M, Goldschmidt C S. Evaluation of the PAPNET system in a general pathology service. Med J Aust 1996; 165(8): Franco E, Monsonego, J, toim. New developments in cervical cancer screening and prevention. Oxford: Blackwell Science, Gustafsson L, Ponten J, Zack M, Adami H O. International incidence rates of invasive cervical cancer after introduction of cytological screening. Cancer Causes Control 1997; 8: Hakama M. Seulonnan vaikutus kohdunkaulan syövän ilmaantuvuuteen Pohjoismaissa. Duodecim 1981; 97: Hakama M, Joutsenlahti U. Kohdunkaulansyövän hoidon tulokset Suomessa Duodecim 1975; 91: Hakama M, Joutsenlahti U, Virtanen A, Räsänen-Virtanen U. Mass screenings for cervical cancer in Finland Ann Clin Res 1975; 7: Hakama M, Miller A B, Day N E. Screening for cancer of the uterine cervix. International Agency for Research on Cancer, IARC Scientific publications No 76. IARC, Lyon, Hristova L, Hakama M. Effect of screening for cancer in the Nordic countries on deaths, costs and quality of life up to the year Acta Oncol 1997; 36 Suppl 9: International Agency for Research on Cancer. IARC monographs on the evaluation of carcinogenic risks to humans, Vol 64. Human papillomaviruses. Lyon: IARC, Kallio M, Hakama M. Kohdunkaulan syöpä- ja esiastelöydökset organisoiduissa seulonnoissa Suomessa. Suom Lääkäril 1998 (painossa). Kallio M, Nieminen P, Hakama M. Kohdunkaulan syövän seulontojen vaikuttavuus Suomessa. Duodecim 1995; 111: Kansaneläkelaitos. Terveyspalvelujen kustannukset ja rahoitus Suomessa Helsinki: Kansaneläkelaitoksen julkaisuja T9:54, Kansanterveyslaitos. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen, kevät Julkaisusarja B10, Kenter G G, Schoonderwald E M, Koelma I A, Arentz N, Hermans J, Fleuren G J. The cytological screening history of 469 patients with squamous cell carcinoma of the cervix uteri; does interval carcinoma exist? Acta Obstet Gynecol Scand 1996; 75: Kok M R, Boon M E. Consequences of neural network technology for cervical screening. Cancer 1996; 78: Kontula O. Seksuaalikäyttäytyminen ja sukupuolitaudit. Kirjassa: Reunala T, Paavonen J, Rostila T, toim. Sukupuolitaudit. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki, 1994, s Kontula O, Haavio-Mannila E, toim. Suomalainen seksi: tietoa suomalaisten sukupuolielämän muutoksesta. Juva: WSOY, Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on Suomessa selvästi suurenemassa 1123

8 Kristensen G B, Skyggebjerg K D, Holund B, Holm K, Hansen K. Analysis of cervical smears obtained within three years of the diagnosis of invasive cervical cancer. Acta Cytol 1991; 35: Lynge E. Can cervical cancer screening be cost-effective? Cervical cancer screening in Denmark. Kirjassa: Tabor A, Ottesen B, toim. New insights in gynecology and obstetrics. Research and practice. Lanos: Parthenon Publishing, Patten S F, Lee J S J, Wilbur D C, ym. The AutoPap 300 QC system multicenter clinical trials for use in quality control rescreening of cervical smears. I: Prospective intended use study. Cancer (Cancer Cytopathology) 1997(a); 81: Patten S F, Lee J S J, Wilbur D C, ym. The AutoPap 300 QC system multicenter clinical trials for use in quality control rescreening of cervical smears. II: Prospective and archival sensitivity studies. Cancer (Cancer Cytopathology) 1997(b); 81: Pukkala E, Sankila R, Vertio H. Syöpä Suomessa. Helsinki: Suomen Syöpärekisteri, Rozendaal L, Walboomers J M M, van der Linden J C, ym. PCRbased high-risk HPV test in cervical cancer screening gives objective risk assessment of women with cytomorphologically normal cervical smears. Int J Cancer 1996; 68: Sasieni P D, Cuzick J, Lynch-Farmery E. Estimating the efficacy of screening by auditing smear histories of women with and without cervical cancer. Br J Cancer 1996; 73: 1 5. Timonen S. Onko kohdunkaulan syöpä todella lisääntymässä? Hels Lääkäril 1997; 6: Wilbur D C, Bonfiglio T A, Rutkowski M A, ym. Sensitivity of the AutoPap 300 QC system for cervical cytologic abnormalities. Biopsy data confirmation. Acta Cytol 1996; 40: AHTI ANTTILA, FT, tutkimuspäällikkö Suomen Syöpärekisteri, joukkotarkastusrekisteri Liisankatu 21 B, Helsinki ahti.anttila@cancer.fi Jätetty toimitukselle Hyväksytty julkaistavaksi EERO PUKKALA, FT, suunnittelupäällikkö Suomen Syöpärekisteri Liisankatu 21 B, Helsinki PEKKA NIEMINEN, dosentti, erikoislääkäri HYKS:n naistenklinikka Haartmaninkatu 2, Helsinki MATTI HAKAMA, VTT, professori Tampereen yliopiston terveystieteen laitos PL 607, Tampere 1124

Kohdunkaulan syövän joukkoseulontalöydösten erot pääkaupunkiseudulla

Kohdunkaulan syövän joukkoseulontalöydösten erot pääkaupunkiseudulla Alkuperäistutkimus Kohdunkaulan syövän joukkoseulontalöydösten erot pääkaupunkiseudulla Pekka Nieminen, Jussi Tarkkanen, Tuomo Timonen, Bengt Meyer, Matti Hakama ja Ahti Anttila Vuodesta 1991 kohdunkaulan

Lisätiedot

Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten kolposkooppinen hoito Suomessa. Robert Zilliacus ja Pekka Nieminen

Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten kolposkooppinen hoito Suomessa. Robert Zilliacus ja Pekka Nieminen Alkuperäistutkimus Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten kolposkooppinen hoito Suomessa Robert Zilliacus ja Pekka Nieminen Kohdunkaulan syöpää ehkäisevän joukkoseulonnan teho perustuu koko seulontaketjuun;

Lisätiedot

Organisoidun seulonnan teho verrattuna spontaaniin Papa-kokeeseen invasiivisen kohdunkaulasyövän torjunnassa

Organisoidun seulonnan teho verrattuna spontaaniin Papa-kokeeseen invasiivisen kohdunkaulasyövän torjunnassa Alkuperäistutkimus Organisoidun seulonnan teho verrattuna spontaaniin Papa-kokeeseen invasiivisen kohdunkaulasyövän torjunnassa Mervi Kallio, Pekka Nieminen, Ahti Anttila ja Matti Hakama Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/33 4.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/33 4.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) 33 Kohdunkaulan syövän seulontatutkimusten hankinta HUSLABliikelaitokselta Pöydälle 14.05.2013 HEL 2013-006323 T 02 08 02 01 Päätösehdotus Esittelijä Taustaa

Lisätiedot

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit Human Papilloma Virus DNA-virus Ilman HPV:tä ei synny kohdunkaulan syöpää Harald zur Hausen,

Lisätiedot

Pinnallisesti invasoiva levyepiteelikarsinooma (Stage IA1; invaasio < 3 mm, laajuus < 7 mm)

Pinnallisesti invasoiva levyepiteelikarsinooma (Stage IA1; invaasio < 3 mm, laajuus < 7 mm) Levyepiteeli Lievät muutokset Atypia condylomatosa/litteä kondylooma CIN 1 (lievä dysplasia) Esiastemuutokset CIN 2 (= keskivahva dysplasia) CIN 3 (= vahva dysplasia ja carcinoma in situ) Pinnallisesti

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän seulonnassa suuria alueellisia eroja

Kohdunkaulan syövän seulonnassa suuria alueellisia eroja Terveydenhuoltotutkimus tieteessä Ahti Anttila FT, tutkimusjohtaja Tero Näveri VTM, suunnittelija Tytti Sarkeala FT, seulontatoimintojen päällikkö Joukkotarkastusrekisteri, Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan

Lisätiedot

Kohdunkaulan muutosten sähkösilmukkahoito ja seuranta. Maarit Mentula ja Pekka Nieminen

Kohdunkaulan muutosten sähkösilmukkahoito ja seuranta. Maarit Mentula ja Pekka Nieminen Alkuperäistutkimus Kohdunkaulan muutosten sähkösilmukkahoito ja seuranta Maarit Mentula ja Pekka Nieminen Kohdunkaulan solumuutosten hoito on vuosien saatossa vaihdellut, ja yhdeksänkymmentäluvun alusta

Lisätiedot

Raportti 5.11.2007. Syöpäjärjestöjen näkemys HPV-rokotteesta

Raportti 5.11.2007. Syöpäjärjestöjen näkemys HPV-rokotteesta Raportti 5.11.2007 Syöpäjärjestöjen näkemys HPV-rokotteesta Suomen Syöpäyhdistys päätti toukokuussa 2007 perustaa työryhmän valmistelemaan Syöpäjärjestöjen näkemystä HPV-rokotetta koskevista kysymyksistä.

Lisätiedot

Kohdunkaulasyövän esiasteiden hoitojen pitkäaikaisvaikutukset syöpäriski ja obstetriset komplikaatiot

Kohdunkaulasyövän esiasteiden hoitojen pitkäaikaisvaikutukset syöpäriski ja obstetriset komplikaatiot Gynekologinen syöpä Ilkka Kalliala ja Pekka Nieminen Kohdunkaulasyövän esiasteiden hoitojen pitkäaikaisvaikutukset syöpäriski ja obstetriset komplikaatiot Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti toiseksi

Lisätiedot

Syöpäseulontojen yhtenäistäminen EU:ssa

Syöpäseulontojen yhtenäistäminen EU:ssa Syöpäseulontojen yhtenäistäminen EU:ssa Cancer Control Joint Action WP 9 Cancer Screening Ahti Anttila Suomen Syöpärekisteri STM 8.2. 2016 Taustaa Syöpäseulonnan vaikuttavuus hyödyt ja haitat ja vaikuttavuusnäyttöön

Lisätiedot

Syöpäseulonnat II - sairauksien

Syöpäseulonnat II - sairauksien Syöpäseulonnat II - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

Syöpäseulonnan perusteet

Syöpäseulonnan perusteet Syöpäseulonnan perusteet Ahti Anttila FT, dosentti, tutkimusjohtaja Joukkotarkastusrekisteri Suomen Syöpärekisteri Helsinki Syöpäseulontojen tulevaisuus Suomessa STM seulontatyöryhmän järjestämä seminaari

Lisätiedot

Cervical cancer screening in Finland where are we now?

Cervical cancer screening in Finland where are we now? Cervical cancer screening in Finland where are we now? Pekka Nieminen, M.D. Chief Physician, Associate Professor Dept. of Obstetrics & Gynaecology Helsinki University Central Hospital Finland Conflict

Lisätiedot

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta?

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Tomi Mikkola! Helsinki University Central Hospital! Department of Obstetrics and Gynecology! Helsinki, Finland!! Hormonihoito - Heilurin liike Government Labels Estrogen

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Syöpärekisteri ja seulonnat

Syöpärekisteri ja seulonnat Syöpärekisteri ja seulonnat Ahti Anttila, FT, dosentti Joukkotarkastusrekisterin tutkimusjohtaja Suomen Syöpärekisteri, Helsinki LabQuality päivät 7.2.2009, Sessio 16: Patologia Tärkeimmät suositukset

Lisätiedot

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING Veijalainen O, Kares S, Kujala P, Vuento R, TirKkonen M, Kholová I, Osuala V, Mäenpää J University and University Hospital of Tampere, Finland,

Lisätiedot

Miten Papa-lausuntoa tulee lukea?

Miten Papa-lausuntoa tulee lukea? DIAGNOSTISIA ONGELMIA Miten Papa-lausuntoa tulee lukea? Pekka Nieminen Vuoden 1991 jälkeen kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus alkoi Suomessa nopeasti kasvaa. Tätä ennen tilanne oli ollut hyvä miltei 40 vuoden

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HPV-SEULONNASTA TAMPEREELLA Paula Kujala

KOKEMUKSIA HPV-SEULONNASTA TAMPEREELLA Paula Kujala KOKEMUKSIA HPV-SEULONNASTA TAMPEREELLA 7.4.2016 Paula Kujala KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONNASSA Taustaa - 2012 Fimlab Laboratoriot, joka toteuttaa kohdunkaulansyövän seulonnan suurimmassa osassa Pirkanmaan

Lisätiedot

Gynekologisen irtosolunäytteen, papakokeen tulevaisuus

Gynekologisen irtosolunäytteen, papakokeen tulevaisuus Pekka Nieminen ja Tuomo Timonen TEEMA: SYTOLOGIA Gynekologisen irtosolunäytteen, papakokeen tulevaisuus Papakokeella tehdyt kohdunkaulasyövän seulonnat ovat Suomessa pienentäneet taudin ilmaantuvuutta

Lisätiedot

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

Tuberkuloosi maahanmuuttajilla. Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija

Tuberkuloosi maahanmuuttajilla. Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija Tuberkuloosi maahanmuuttajilla Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija Sidonnaisuudet Apurahat Hengityssairauksien tutkimussäätiö Suomen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen säätiö Tampereen

Lisätiedot

Syöpäseulonnat II - sairauksien

Syöpäseulonnat II - sairauksien Syöpäseulonnat II - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän seulonta - mikä muuttuu? Anni Virtanen Erikoistuva lääkäri, HUSLAB Patologia Vastaava lääkäri, Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän seulonta - mikä muuttuu? Anni Virtanen Erikoistuva lääkäri, HUSLAB Patologia Vastaava lääkäri, Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän seulonta - mikä muuttuu? Anni Virtanen Erikoistuva lääkäri, HUSLAB Patologia Vastaava lääkäri, Suomen Syöpärekisteri Esityksen sisältö 1. YLEISTÄ SYÖPÄSEULONNOISTA 2. NYKYISEN KOHDUNKAULASEULONNAN

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2017 KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO

VUOSIKATSAUS 2017 KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA VUOSIKATSAUS 2017 Kohdunkaulasyövän seulontaohjelmassa on merkittäviä alueellisia eroja. Ohjelman yhtenäistäminen edellyttää valtakunnallisen ja alueellisen ohjausrakenteen

Lisätiedot

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Suolisyövän ehkäisy 1. Suolisyövän yleisyys väestössä 2. Suolisyövän riskiryhmät 3. Suolisyövän

Lisätiedot

Kohdunkaulasyöpä: seulonta ja esiasteet. Dos. Pekka Nieminen Osastonylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset HYKS

Kohdunkaulasyöpä: seulonta ja esiasteet. Dos. Pekka Nieminen Osastonylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset HYKS Kohdunkaulasyöpä: seulonta ja esiasteet Dos. Pekka Nieminen Osastonylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset HYKS Kuolleisuus kohdunkaulan syöpään Euroopassa Nordic countries 80% reduction Cervical cancer

Lisätiedot

Potilasohje papanäytteestä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän naistentautien poliklinikalle

Potilasohje papanäytteestä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän naistentautien poliklinikalle Potilasohje papanäytteestä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän naistentautien poliklinikalle LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaali- ja terveysala Hoitotyönkoulutusohjelma Sairaanhoitaja AMK Opinnäytetyö

Lisätiedot

Suomalaiset vahvuudet

Suomalaiset vahvuudet Suomalaiset vahvuudet Korkealaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä Luotettavat terveydenhuollon rekisterit Väestöaineistot ja terveydenhuollon näytekokoelmat Geneettisesti homogeeninen väestö Kansainvälisesti

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2018 KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO

VUOSIKATSAUS 2018 KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO KOHDUNKAULASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA Yli 50-vuotta käynnissä ollut kohdunkaulasyövän seulontaohjelma on ollut vaikuttava. Erinomaisista tuloksista huolimatta

Lisätiedot

Onko kolorektaalisyövän tähystysseulonta taloudellisesti kannattavaa? Juhani Santavirta

Onko kolorektaalisyövän tähystysseulonta taloudellisesti kannattavaa? Juhani Santavirta Alkuperäistutkimus Onko kolorektaalisyövän tähystysseulonta taloudellisesti kannattavaa? Juhani Santavirta Tähystysseulonnan kustannuksia ja vaikutusta kuolleisuuteen 60-vuotiailla suomalaisilla arvioitiin

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Millainen on hyvä seulonta?

Millainen on hyvä seulonta? Matti Hakama ja Nea Malila KATSAUS Millainen on hyvä seulonta? Seulonta on terveydenhuollon pitkä toimintaketju, jolle Suomessakin on esitetty laaja kriteeristö. Ehdotamme, että päätettäessä seulonnan

Lisätiedot

4. SYÖPÄTAUTIEN ILMAANTUVUUS

4. SYÖPÄTAUTIEN ILMAANTUVUUS 4. SYÖPÄTAUTIEN ILMAANTUVUUS Simo Näyhä, ja Eero Pukkala 3 Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos Oulun aluetyöterveyslaitos 3 Suomen Syöpärekisteri 4. Johdanto Lapin miehillä

Lisätiedot

HPV-infektion ja kohdunkaulan syövän esiasteiden luonnollinen kulku

HPV-infektion ja kohdunkaulan syövän esiasteiden luonnollinen kulku HPV-infektion ja kohdunkaulan syövän esiasteiden luonnollinen kulku Olli Carpén VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI HOSPITAL DISTRICT OF VARSINAIS-SUOMI Kohdunkaulan syöpä ja esiasteet HPV ja kohdunkaulan

Lisätiedot

Potilaiden elämänlaatu paranee, kun sairaus

Potilaiden elämänlaatu paranee, kun sairaus Seulonnat Syöpätautien seulonta edelleen tarpeellista ja tehokasta Lyly Teppo, Ahti Anttila, Anssi Auvinen ja Matti Hakama Tietyn syöpätaudin seulonnalla on kaksi päätavoitetta: pienentää kyseisen syövän

Lisätiedot

HPV-epidemiologiasta ja diagnostiikasta

HPV-epidemiologiasta ja diagnostiikasta HPV-epidemiologiasta ja diagnostiikasta Eeva Auvinen dosentti, vs. laboraattori HUSLAB Kliininen mikrobiologia, virologia Labquality 15.10.2004 1 Papilloomavirukset Ihmisillä ja useilla muilla eläinlajeilla,

Lisätiedot

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2017 RINTASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO

VUOSIKATSAUS 2017 RINTASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO mammografia sekä tarvittaessa jatkotutkimukset (täydentävä mammografia, ultraäänitutkimus ja neulanäytteet) ja kirurgia. Mammografiakuvat otetaan kahdesta suunnasta molemmista rinnoista. Kuvat lukee ja

Lisätiedot

Yleistä seulontatutkimuksista & mihin ollaan menossa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri www.syoparekisteri.fi

Yleistä seulontatutkimuksista & mihin ollaan menossa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri www.syoparekisteri.fi Yleistä seulontatutkimuksista & mihin ollaan menossa Nea Malila Suomen Syöpärekisteri www.syoparekisteri.fi Syöpäseulontojen tavoitteet Ensisijainen tavoite laadukas = vaikuttava seulontatoiminta vaikuttavuus

Lisätiedot

Jyviä ja akanoita Milloin seulonta lisää terveyttä? Prof. Marjukka Mäkelä FinOHTA/Stakes

Jyviä ja akanoita Milloin seulonta lisää terveyttä? Prof. Marjukka Mäkelä FinOHTA/Stakes Jyviä ja akanoita Milloin seulonta lisää terveyttä? Prof. Marjukka Mäkelä FinOHTA/Stakes Jyviä ja akanoita Leikkuupuimuri seuloo jyvät mukaan ja akanat pois. Terveydenhuollon seulonnoissa halutaan löytää

Lisätiedot

Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin?

Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin? Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin? Kalevi Luoma To be or Well be IV seminaari Oulu 11.2.2010 Julkisen talouden kestävyysvaje Suomen julkisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1147/06.01.01/2012 134 Valtuustokysymys suolistosyövän seulonnoista (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pohjanpalo Aila, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA

VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA RINTASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA Reilut 30 vuotta käynnissä ollut rintasyövänsyövän seulontaohjelma on osoittautunut tehokkaaksi. Vuonna 2016 seulontoihin

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Rintasyövän väestöseulonnan tunnusluvut 1990- ja 2000-luvuilla

Rintasyövän väestöseulonnan tunnusluvut 1990- ja 2000-luvuilla Katsaus tieteessä Tytti Sarkeala FT, erikoistutkija Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri tytti.sarkeala@cancer.fi Tero Näveri VTM, tutkija Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri Nea

Lisätiedot

HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla

HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla HPV rokotus Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla Uusi rokote tulossa markkinoille! Gardasil 9 HPV16 ja 18 HPV 6 ja 11 kondyloomasuoja

Lisätiedot

Oili Aumo, kätilö 25.9.2015 Vantaa

Oili Aumo, kätilö 25.9.2015 Vantaa Oili Aumo, kätilö 25.9.2015 Vantaa SIKIÖSEULONNAT SUOMESSA Seulonta-asetus annettiin v 2007 (1339/2006 päivitys 339/2011), jolloin annettiin kolmen vuoden siirtymäaika. Seulonta Seulonta on osa ehkäisevää

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Matkapuhelimet ja syöpävaara

Matkapuhelimet ja syöpävaara Matkapuhelimet ja syöpävaara Anssi Auvinen LT, tutkimusprofessori Säteilyturvakeskus Miksi tutkitaan Radiotaajuinen sähkömagneettikenttä Heikko energia Paikallinen: kantama joitain cm Tutkimuksen edellytykset

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa

Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa Labqualityn neuvottelukokous 17.10.2008 Irja Davidkin Tuhkarokko ja sikotauti virusten aiheuttamia lastentauteja, jotka ennen rokotuksia esiintyivät epidemioina

Lisätiedot

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 15 esitetään ikävakioidut suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2007 2014 todetuilla ja 2012 2014 seuratuilla

Lisätiedot

Syöpäseulonnoista Suomessa

Syöpäseulonnoista Suomessa Muistio 25.3.2009 1(5) Syöpäseulonnoista Suomessa Tähän muistioon on koottu tietoa paksu- ja peräsuolisyövän (lyhyemmin suolistosyövän) seulonnasta sekä eturauhassyövän PSA-seulonnasta peruspalveluministerin

Lisätiedot

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien

Lisätiedot

Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi

Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi Yhteyshoitajakoulutus 29.9.2011 Nea Malila Suomen Syöpärekisteri ja Tampereen yliopisto Milloin

Lisätiedot

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Pertti Era Gerontologisen kuntoutuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteiden laitos Johtaja, tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 1147/06.01.01/2012 Kaupunginhallitus 134 7.5.2012 Valtuusto 68 21.5.2012 83 Valtuustokysymys suolistosyövän seulonnoista (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2008 KOM(2008) 882 lopullinen KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE syöpäseulonnasta

Lisätiedot

THL HPV-rokotekampanja

THL HPV-rokotekampanja Lähtökohta Brief Kampanja HPV-rokotteelle Kohderyhmänä tyttäret ja äidit/vanhemmat Tavoite: herättää mielenkiinto, jakaa tietoa Sävy: luotettava, selkeä Konsepti Taloustutkimus kartoitti lähtötilanteen

Lisätiedot

Rekisteriaineistojen käyttö väestön ikääntymisen tutkimuksessa. Pekka Martikainen Väestöntutkimuksen yksikkö Sosiaalitieteiden laitos

Rekisteriaineistojen käyttö väestön ikääntymisen tutkimuksessa. Pekka Martikainen Väestöntutkimuksen yksikkö Sosiaalitieteiden laitos Rekisteriaineistojen käyttö väestön ikääntymisen tutkimuksessa Pekka Martikainen Väestöntutkimuksen yksikkö Sosiaalitieteiden laitos Mitä rekisteriaineistot ovat? yleensä alkuaan hallinnollisia tarpeita

Lisätiedot

Nuuska ja nuoret käytön yleisyys ja haitat

Nuuska ja nuoret käytön yleisyys ja haitat Nuuska ja nuoret käytön yleisyys ja haitat Hanna Ollila, asiantuntija Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö, THL 4.12. Hanna Ollila / Nuuskaa taskussa -seminaari 3.12. 1 Nuuska Eri tuotteita eri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Terveyslautakunta Tja/6 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Terveyslautakunta Tja/6 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 151 Terveyslautakunnan lausunto suolistosyövän seulontaa koskevasta talousarvioaloitteesta HEL 2012-003464 T 00 00 03 Päätös päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 10. lokakuuta 2003 PE 331.672/17-47 TARKISTUKSET 17-47 Mietintöluonnos (PE 331.672) Antonio Mussa Syöpäseulonta

Lisätiedot

Rokote papilloomavirusinfektioita ja syöpää vastaan

Rokote papilloomavirusinfektioita ja syöpää vastaan Sukupuolitaudit Rokote papilloomavirusinfektioita ja syöpää vastaan Matti Lehtinen, Dan Apter, Riitta Heikkilä, Pirkko Heino, Ilona Idänpään-Heikkilä, Kaisa Rimpilä, Christian Malm ja Robert Zilliacus

Lisätiedot

Tampereen yliopisto Terveystieteen laitos. KOHDUNKAULAN SYÖVÄN JOUKKOTARKASTUSTEN ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET Kätilöiden ja terveyssisarten kokemuksia

Tampereen yliopisto Terveystieteen laitos. KOHDUNKAULAN SYÖVÄN JOUKKOTARKASTUSTEN ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET Kätilöiden ja terveyssisarten kokemuksia Tampereen yliopisto Terveystieteen laitos KOHDUNKAULAN SYÖVÄN JOUKKOTARKASTUSTEN ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET Kätilöiden ja terveyssisarten kokemuksia Pro gradu -tutkielma Sanni Helander Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä

Lisätiedot

SUOSITUKSET SYÖPÄSEULONNASTA EUROOPAN UNIONISSA

SUOSITUKSET SYÖPÄSEULONNASTA EUROOPAN UNIONISSA SYÖVÄN EHKÄISEMISEN NEUVOA-ANTAVAN KOMITEAN SUOSITUKSET SYÖPÄSEULONNASTA EUROOPAN UNIONISSA LAADITTU SYÖVÄN SEULONTAA JA VARHAISTA HAVAITSEMISTA KÄSITTELEVÄN KONFERENSSIN JÄLKEEN Wien, 18. 19. marraskuuta

Lisätiedot

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa)

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa) Tutkimuksen laadunvarmistus laitostasolla: Itsearviointi Tutkimuksen laadunvarmistukseen ja laadun arviointiin liittyvä kysely on tarkoitettu vastattavaksi perusyksiköittäin (laitokset, osastot / laboratoriot,

Lisätiedot

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa Sepelvaltimotautikuolleisuuden alueelliset erot Suomessa -10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus Marika Hakala Tutkimuksen taustaa Suomessa kuolleisuudessa on merkittävää alueellinen vaihtelua: Itä-

Lisätiedot

PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE

PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE TYÖN TARKASTUKSEN JA PAINATUKSEN ETENEMINEN Timo Suutama 8.10.2014 Artikkeliväitöskirjan

Lisätiedot

Miksi nainen ei osallistu kohdunkaulan syövän seulontaan?

Miksi nainen ei osallistu kohdunkaulan syövän seulontaan? Julkaistu 20.11.2014 www.laakarilehti.fi Alkuperäistutkimus verkossa ensin tieteessä Meri Niironen LL meri.niironen@helsinki.fi Tytti Sarkeala FT, seulontatoimintojen päällikkö Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri

Lisätiedot

Syöpäjärjestöt. Sopeutumisvalmennus Neuvonpalvelut. Syöpätutkimuksen rahoittaminen

Syöpäjärjestöt. Sopeutumisvalmennus Neuvonpalvelut. Syöpätutkimuksen rahoittaminen Potilaan näkökulma Syöpäjärjestöt Suomen Syöpäyhdistys ja Suomen Syöpäsäätiö Suomen Syöpäyhdistys = 12 alueellista ja kuusi valtakunnallista potilasyhdistystä. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää Suomen Syöpärekisteriä.

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL

Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL Sisällöstä Riskitekijät istuminen ja liikunnan puute Kaksi erillistä riskitekijää tarvitsee kahdet erilaiset toimenpiteet

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena

Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Katri Hämeen Anttila, FaT, dosentti tutkimus ja kehittämispäällikkö Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimea

Lisätiedot

Papilloomavirukset ja HPV-testaus kohdunkaulasyövän seulonnassa

Papilloomavirukset ja HPV-testaus kohdunkaulasyövän seulonnassa Papilloomavirukset ja HPV-testaus kohdunkaulasyövän seulonnassa Eeva Auvinen Virologian dosentti, laboraattori Virologian ja immunologian osasto Kliinisen mikrobiologian vastuualue HUSLAB Virologian osasto

Lisätiedot

Järjestö tiedon tuottajana ja välittäjänä

Järjestö tiedon tuottajana ja välittäjänä 13 Järjestö tiedon tuottajana ja välittäjänä Kansanterveystyötä, syövän syiden tutkimusta ja perusta syöpää koskevalle päätöksenteolle Suomen Syöpärekisteri on syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (7) 171 Kohdunkaulan syövän seulontatutkimusten hankinta HUSLABliikelaitokselta HEL 2013-006323 T 02 08 02 01 Päätös Käsittely päätti esityslistalla esitetyin perusteluin,

Lisätiedot

ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012.

ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012. ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067 Selvitys 1/2012 Asunnottomat 2011 16.2.2012 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998

Lisätiedot

TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia

TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS 19.3.2014 Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia Tehtävän suoritus Palautuksia: 51 Tiivistelmien keskipituus 97 sanaa hyvä! OTSIKOT Otsikko tutkimuksen

Lisätiedot

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1)

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1) Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 14 esitetään suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2005 2012 todetuilla ja 2010 2012 seuratuilla potilailla

Lisätiedot

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS 26.09.2013 Helsinki Arto Leminen 2 Yleisimmät syövät Suomessa 2011 3 Naiset N Miehet N Rinta 4865 Eturauhanen 4719 Paksusuoli 874 Keuhko + ht 1570

Lisätiedot

GENOMITIETO JA TERVEYSTALOUS Riittävätkö rahat? terveystaloustieteen näkökulma

GENOMITIETO JA TERVEYSTALOUS Riittävätkö rahat? terveystaloustieteen näkökulma GENOMITIETO JA TERVEYSTALOUS Riittävätkö rahat? terveystaloustieteen näkökulma Miika Linna, dos. TkT. Aalto-yliopisto HEMA / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Taustaa Uudet genomitietoon perustuvat hoidon

Lisätiedot

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus? Miten tieteen avoimuutta voi mitata? - artikkelit Open Access -lehdissä -

Lisätiedot