Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen"

Transkriptio

1 Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä selvää eriarvoisuutta vuonna 2014: suurituloiset käyttivät palveluja tarpeeseen suhteutettuna selvästi pienituloisia enemmän (1). Eriarvoisuus näyttää muodostuvan pääosin yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytöstä. Työterveyshuollon lääkäripalvelut ovat muuttuneet tarkastelujaksolla tasavertaisemmiksi, mutta suurituloiset käyttivät vuonna 2014 näitä palveluja edelleen selvästi muita enemmän, kun palvelujen tarve otetaan huomioon. Terveyskeskuspalvelut ja julkisten sairaaloiden poliklinikkapalvelut jakautuivat tarve huomioon ottaen puolestaan useammin alemmille tuloryhmille (Kuvio 1). Poliklinikkapalvelut ovat vuodesta 2009 vuoteen 2014 muuttuneet pienituloisia suosiviksi. Jos tarkastellaan kaikkia käyntejä, erot ovat säilyneet melko vakaina vuodesta 1987 lähtien, joskin palvelut näyttävät jakautuneen vuonna 2014 hieman aiempaa tasaisemmin. Vastaavia eroja on raportoitu Suomessa aiemminkin (2) ja OECD:n vertailun mukaan erot ovat Suomessa olleet kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen suuret (3, 4)

2 Kuvio 1. Avohoidon lääkärikäyntien horisontaalisen oikeudenmukaisuuden indeksit (ja niiden 95 % luottamusvälit) sektoreittain vuosina Avohoidon lääkäripalvelujen käyttöerojen syntyyn vaikuttavat monet tekijät. Palvelujen kysyntään liittyviä tekijöitä ovat ainakin sosiaaliryhmien väliset mahdolliset erot hoitoon hakeutumisessa sekä tiedoissa terveydestä ja tarjolla olevista palveluista. Avoterveydenhuollon kolmikanavainen rakenne, jossa palveluja tarjotaan kunnallisissa terveyskeskuksissa, työterveyshuollossa ja yksityisissä yrityksissä, taas saa aikaan eroja palvelujen saatavuudessa ja käytöstä asiakkaalle aiheutuneissa kustannuksissa. Terveyskeskus on ainoa, työmarkkina-asemasta ja tuloista riippumaton, koko väestölle avoin avoterveydenhuollon palveluja tarjoava kanava. Terveyskeskusten asiakasmaksut ovat pääosin olleet suhteellisen pieniä, mutta saatavuudessa on ollut alueellisia ongelmia. Palvelujen tarpeenmukaiseen käyttöön on vielä matkaa Terveydenhuollon tarpeenmukaisen käytön tavoite riippumatta sosioekonomisesta asemasta ja taloudellisista edellytyksistä ei näytä kaikilta osin toteutuvan suomalaisessa avoterveydenhuollossa, vaikka joiltakin osin tavoitteen suunnassa on edistytty.

3 Miten eriarvoisuutta mitattiin? Vuoden 2014 tulokset perustuvat Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tietoihin (N= , vastausprosentti 53 %), joihin on yhdistetty tulotiedot Tilastokeskuksen rekistereistä. Lääkäripalvelujen käytöstä laskettiin ikä-, sukupuoli- ja tarvevakioitu oikeudenmukaisuusindeksi. Oikeudenmukaisuusindeksin arvot vaihtelevat -1 ja 1 välillä. Indeksi saa arvon 0, jos palvelut jakautuvat tarpeen mukaan tasaisesti. Positiiviset arvot viittaavat siihen, että hyvätuloiset käyttävät palveluja tarve huomioon ottaen muita enemmän ja negatiiviset arvot puolestaan siihen, että alempiin tuloryhmiin kuuluvat käyttävät enemmän palveluja. Tarpeen mittarina käytettiin itse arvioitua koettua terveyttä ja pitkäaikaista sairastavuutta. Oikeudenmukaisuusindeksin arvot vuosille 1987 ja 1996 on laskettu Terveysturvan väestötutkimuksista, vuosille 2000/2001 Terveys tutkimuksesta ja vuosille 2006 ja 2009 Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut (HYPA) - tutkimuksista. Kristiina Manderbacka Sosiaali- ja terveyspalvelujen tutkimusyksikkö (Kuvaaja: Harriet Bruce)

4 Unto Häkkinen tutkimusprofessori Terveys- ja sosiaalitalous yksikkö, CHESS (Kuvaaja: Harriet Bruce) Anna-Mari Aalto Sosiaali- ja terveyspalvelujen tutkimusyksikkö Laura Kestilä Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö

5 Anu Muuri johtava asiantuntija Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Lisää tietoa: (1) Manderbacka K, Aalto A, Kestilä L, Muuri A, Häkkinen U. Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa. Tutkimuksesta tiiviisti 9/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2) Häkkinen U, Nguyen L. Rikas käy edelleen lääkärissä köyhää enemmän. Optimi 2010; 2. (3) OECD. Health at a Glance: Europe OECD Publishing; (4) van Doorslaer E, Masseria C, Koolman X, for the OECD Health Equity Research Group. Inequalities in access to medical care by income in developed countries. CMAJ 2006;174: Päivitetty:

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluita maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein

Lisätiedot

Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa

Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 HUHTIKUU 2017 Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa SUOMEN SOSIAALINEN TILA 2/2017 Päätulokset Sosioekonomiset erot avohoidon palvelujen käytössä ovat selvät Suurituloiset

Lisätiedot

Väestöryhmien välinen tasa-arvo on jo pitkään ollut yksi suomalaisen terveyspolitiikan. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa

Väestöryhmien välinen tasa-arvo on jo pitkään ollut yksi suomalaisen terveyspolitiikan. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa Kristiina Manderbacka, Martti Arffman, Anna-Mari Aalto, Anu Muuri, Laura Kestilä ja Unto Häkkinen 12 Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa Sosioekonomiset erot avoterveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa

Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa Terveysfoorumi 2011 Terveydenhuollon valinnat Hanasaari 3.-4.2.2011 Ilmo Keskimäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Terveydenhuollon tutkijan

Lisätiedot

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-

Lisätiedot

ONKO OIKEUDENMUKAISUUS MAHDOLLISTA TERVEYDENHUOLLOSSA?

ONKO OIKEUDENMUKAISUUS MAHDOLLISTA TERVEYDENHUOLLOSSA? ONKO OIKEUDENMUKAISUUS MAHDOLLISTA TERVEYDENHUOLLOSSA? Ilmo Keskimäki XV Terveydenhuollon laatupäivä Helsinki 8.5.2018 OIKEUDENMUKAISUUS - YHDENVERTAISUUS Horisontaalinen Vertikaalinen Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Terveyspalvelut ja terveyserot. Kristiina Manderbacka SLY-seminaari 14.4.2015

Terveyspalvelut ja terveyserot. Kristiina Manderbacka SLY-seminaari 14.4.2015 Terveyspalvelut ja terveyserot Kristiina Manderbacka SLY-seminaari 14.4.2015 Yksinkertaistettu teoreettinen kehikko terveyserojen synnystä Sosioekonominen ja poliittinen ympäristö Hallintojärjestelmä Politiikat

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot sosiaali- ja terveydenhuollossa

Sosioekonomiset erot sosiaali- ja terveydenhuollossa Sosioekonomiset erot sosiaali- ja terveydenhuollossa Kajaani 27.5.2009 Ilmo Keskimäki, LT, tutkimuspäällikkö, professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Terveystieteen laitos, Tampereen yliopisto 28.5.2009

Lisätiedot

Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö

Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö Somaattisen erikoissairaanhoidon kustannukset olivat vuonna 2015 noin 6,6 miljardia euroa, mikä on noin 37 prosenttia kaikista sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa

Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa Suomen väestön ikärakenne on muuttumassa Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan jopa aiemmin ennustettua nopeammin. Kun sosiaali- ja terveysmenojen

Lisätiedot

Sosioekonominen eriarvoisuus terveydenhuollossa

Sosioekonominen eriarvoisuus terveydenhuollossa Sosioekonominen eriarvoisuus terveydenhuollossa Suomalaisten sosiaaliset suhteet ja hyvinvointi -seminaari Sonja Lumme 22.11.2017 Sosioekonomisen oikeudenmukaisuuden mittaaminen alueilla Lähtökohtana oli

Lisätiedot

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Tiedosta hyvinvointia 1 Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Marita Sihto Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Esityksen sisältö! Terveyspolitiikan

Lisätiedot

Terveyspalveluiden oikeudenmukaisuuden tutkimus Metodifestivaali 2015

Terveyspalveluiden oikeudenmukaisuuden tutkimus Metodifestivaali 2015 Terveyspalveluiden oikeudenmukaisuuden tutkimus Metodifestivaali 2015 Sonja Lumme 1 Esityksen rakenne Terveyspalveluiden tutkimus rekisteriaineistoilla Oikeudenmukaisuus terveydenhuollossa Rekisterit Oikeudenmukaisuuden

Lisätiedot

Lakialoite laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a :n muuttamisesta

Lakialoite laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a :n muuttamisesta Lakialoite LA 1/2018 vp Hanna Sarkkinen vas ym. Lakialoite laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a :n muuttamisesta Eduskunnalle Aloitteessa ehdotetaan lakia muutettavaksi

Lisätiedot

Terveyspalveluiden saatavuuden alue-erot Suomessa ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet)

Terveyspalveluiden saatavuuden alue-erot Suomessa ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) Ydinviestit Terveyskeskuslääkärillä käyntiä oli tarvinnut vuoden sisällä 59-vuotiaista naisista puolet ja miehistä. 6 74-vuotiaista

Lisätiedot

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA FINSOTE 2018- KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA Asiakkaat ja Sote-seminaari Anna-Mari Aalto Tutkimuspäällikkö, THL 25.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI VÄESTÖN KOKEMUKSILLA PALVELUJÄREJSTELMÄSTÄ

Lisätiedot

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Erikoistutkija Riikka Shemeikka ja tutkija Hanna Rinne Kuntoutuspäivät 9.-1.3.215 Messukeskus,

Lisätiedot

Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system 2

Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system

Lisätiedot

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off 21.3.2017 22.3.2017 1 THL:n uudet sote-laissa suoraan määritellyt tehtävät 30 Palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 Keski-Suomen maakunnan väestörakenne ja väestöennuste vuodesta 2014 vuosiin 2030 ja 2040. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Keski-Suomen maakunnassa vuonna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää?

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Tiedosta hyvinvointia KansalaisenParas 17.4.2008 Anu Muuri 1 Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Anu Muuri Kehittämispäällikkö Stakes/Sosiaalipalvelut Tiedosta hyvinvointia KansalaisParas 17.4.2008

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen. Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,

Lisätiedot

Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila

Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Liiteosa II Keski-Suomen Sote - aineistoa, syksy 2017 Markku Harvisalo, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA, SYKSY 2017 15.9.2017

Lisätiedot

Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys

Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Research Group 2. Agency in health, well-being and care in old Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016

Lisätiedot

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa 24.3.2015 Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa 1 Mitä ovat sosioekonomiset erot hyvinvoinnissa Sosioekonomisilla tekijöillä (koulutus,

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2.

Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2. Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2.2013 1 Terveyspalvelujärjestelmän tavoitteet Päätavoitteet: Terveyden

Lisätiedot

Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia

Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia - Kristian Wahlbeck THL Mielenterveys ja päihdepalvelut -osasto Länsi-Suomen mielenterveyskysely seuraa tutkimuksen keinoin mielenterveyden

Lisätiedot

Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys. Johtava asiantuntija Juha Teperi

Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys. Johtava asiantuntija Juha Teperi Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys Johtava asiantuntija Juha Teperi Suomalaisten terveys 1945 Eliniän odote 22 vuotta nykyistä lyhyempi Kolmannes kuolemista johtui tartuntataudeista

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve ja käyttö eroavat tulotason mukaan

Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve ja käyttö eroavat tulotason mukaan TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 3 HELMIKUU 018 tarve ja käyttö eroavat tulotason mukaan Pääviestit SUOMEN SOSIAALINEN TILA 1/018 Kolme neljästä 65 vuotta täyttäneestä tarvitsee terveyskeskuslääkärin palveluita,

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA Päivi Nurmi-Koikkalainen Johtava asiantuntija paivi.nurmi-koikkalainen@thl.fi @paivink VAMMAINEN VAI EI? 21.8.2018 Päivi Nurmi-Koikkalainen 2 TIETOA JA TIETOTARPEITA

Lisätiedot

Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia. Perjantai-yliopisto 30.5.2008 Juha Teperi

Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia. Perjantai-yliopisto 30.5.2008 Juha Teperi Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia Perjantai-yliopisto 30.5.2008 Juha Teperi Valitut näkökulmat oikeudenmukaisuus ennaltaehkäisyn + sekundääriprevention ensisijaisuus 2 30.5.2008 Juha Teperi Valitut

Lisätiedot

Tulevaisuustiedon käyttö sosiaali- ja terveyspolitiikan taloudellisessa suunnittelussa 28.9.2007

Tulevaisuustiedon käyttö sosiaali- ja terveyspolitiikan taloudellisessa suunnittelussa 28.9.2007 Tulevaisuustiedon käyttö sosiaali- ja terveyspolitiikan taloudellisessa suunnittelussa Veli Laine Erikoistutkija STM 28.9.2007 Sosiaalimenomalli- SOME Pitkän aikavälin sosiaalimenojen ja niiden rahoituksen

Lisätiedot

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kati Myllymäki, Kouvolan terveyskeskus Miika Linna,

Lisätiedot

Palvelujärjestelmän perustaminen tietoon. Simo Kokko Pohjois-Savon shp:n perusterveydenhuollon yksikkö Kuopio

Palvelujärjestelmän perustaminen tietoon. Simo Kokko Pohjois-Savon shp:n perusterveydenhuollon yksikkö Kuopio Palvelujärjestelmän perustaminen tietoon Simo Kokko Pohjois-Savon shp:n perusterveydenhuollon yksikkö Kuopio 13.5.2014 Väestöstä vastaaminen on velvoite Suomessa on asumispohjainen sote-perusratkaisu Perustoimijoina

Lisätiedot

Peruspalvelujen kustannukset ja vaikuttavuus

Peruspalvelujen kustannukset ja vaikuttavuus Peruspalvelujen kustannukset ja vaikuttavuus Ismo Linnosmaa, THL/CHESS, ismo.linnosmaa@thl.fi Jutta Järvelin THL/CHESS, jutta.jarvelin@thl.fi Unto Häkkinen THL/CHESS, unto.hakkinen@thl.fi 1 Teemat I. CHESS:n

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

- Tavoite - Soten vaikutus

- Tavoite - Soten vaikutus Kuntien tuottavuuden parantaminen rakennepoliittisessa ohjelmassa - Tavoite - Soten vaikutus 8.5.2014 Martti Hetemäki 12.6.2014 Martti Hetemäki Rakennepoliittinen ohjelma: - julkisten palvelujen tuottavuus

Lisätiedot

KEVÄT 2009: Mallivastaukset TERVEYSTALOUSTIEDE. 1. Määrittele seuraavat käsitteet (4. p, Sintonen - Pekurinen - Linnakko):

KEVÄT 2009: Mallivastaukset TERVEYSTALOUSTIEDE. 1. Määrittele seuraavat käsitteet (4. p, Sintonen - Pekurinen - Linnakko): KEVÄT 2009: Mallivastaukset TERVEYSTALOUSTIEDE 1. Määrittele seuraavat käsitteet (4. p, Sintonen - Pekurinen - Linnakko): 1.1. Vakuutettujen epätoivottava valikoituminen (1 p.) Käsite liittyy terveysvakuutuksen

Lisätiedot

Mitä tyydyttämätön palvelutarve kertoo terveyspalvelujen saatavuudesta?

Mitä tyydyttämätön palvelutarve kertoo terveyspalvelujen saatavuudesta? SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2012: 49 4 12 A r t i k k e l i Mitä tyydyttämätön palvelutarve kertoo terveyspalvelujen saatavuudesta? Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus on monitahoinen

Lisätiedot

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi Hyvinvointiklinikka Terveytemme.fi Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin 26.4.2018 Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi 1 Seuraavat THL:n väestötutkimus- ja rekisteriaineistot hyödyntävät

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila

Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila Lähteet: Seppo.Koskinen, Pasi Moisio & työryhmä, THL TALOUDELLINEN ERIARVOISUUS ON SÄILYNYT SUOMESSA ENNALLAAN Tuloerot kasvoivat 1990-luvun puolivälistä aina

Lisätiedot

Suomen terveydenhuollon suoriutumiskyky vertailussa. Unto Häkkinen, CHESS-seminaari 4.12.2012

Suomen terveydenhuollon suoriutumiskyky vertailussa. Unto Häkkinen, CHESS-seminaari 4.12.2012 Suomen terveydenhuollon suoriutumiskyky vertailussa Unto Häkkinen, CHESS-seminaari Suoriutumiskyvyn mittaaminen Neljä potilasryhmää: sydäninfarkti aivoinfarkti lonkkamurtuma erittäin pienipainoiset keskoset

Lisätiedot

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla vuonna 1950. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto Linda Enroth, Tohtoriopiskelija Terveystieteiden yksikkö

Lisätiedot

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Mika Kortelainen Tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)

Lisätiedot

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi Lataa ISBN: 9789522457387 Sivumäärä: 397 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.86 Mb Raportissa tarkastellaan venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten maahanmuuttajien

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Joensuu 28.1.2016 28.1.2016 Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Jukka Murto, kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

ATH laajeni kansalliseksi vuosina

ATH laajeni kansalliseksi vuosina Helsinki 18.12.2014 Terveyden edistämisen suunnittelun työkaluja ja tietolähteitä johtamisen ja kehittämistyön tukena: Esittelyssä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulospalvelun käyttö

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN Anne Lounamaa, FT, Johtava asiantuntija, Yksikön päällikkö Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö THL 8.5.2019 Anne Lounamaa 1 SOSIAALISESTI KESTÄVÄ Ihmisarvon kunnioitus

Lisätiedot

Askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta

Askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta Askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta Maijaliisa Junnila, johtava asiantuntija Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen -seminaari 15.3.2016 Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Sosiaalibarometri 2015 Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Aineisto Kysely tehtiin marras-joulukuussa 2014 Kokonaistutkimus Kolme vastaajatahoa: - Sosiaali- ja terveysjohtajat

Lisätiedot

Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen

Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen Tavoitteet ja sisältö Osallistujat tutustuvat käytännönläheiseen ennakoinnin työkaluun (tulevaisuuskartta) ja työstävät

Lisätiedot

Palaute RAI-vertailukehittämisen 15-vuotisjuhlaseminaarista: Onnistuminen, Helsinki Congress Paasitorni

Palaute RAI-vertailukehittämisen 15-vuotisjuhlaseminaarista: Onnistuminen, Helsinki Congress Paasitorni 1 Palaute RAI-vertailukehittämisen 15-vuotisjuhlaseminaarista: Onnistuminen, Helsinki Congress Paasitorni 2.10.2014 Ole hyvä ja arvioi esityksiä asteikolla: 5 erittäin hyvä 1 erittäin heikko YHTEINEN AAMUPÄIVÄ:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hiv-tartunnan vaikutus somalialaisja venäläistaustaisten maahanmuuttajien terveys- ja palvelukokemuksiin

Hiv-tartunnan vaikutus somalialaisja venäläistaustaisten maahanmuuttajien terveys- ja palvelukokemuksiin Hiv-tartunnan vaikutus somalialaisja venäläistaustaisten maahanmuuttajien terveys- ja palvelukokemuksiin LK Kanerva Rautila, ei sidonnaisuuksia Ohjaajat: LL Paula Tiittala, LT Pia Kivelä, Dos. Matti Ristola

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saadaan toimivaksi? Vesa Rantahalvari 26.5.2015

Miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saadaan toimivaksi? Vesa Rantahalvari 26.5.2015 Miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saadaan toimivaksi? Vesa Rantahalvari 26.5.2015 Sote-uudistuksen lähtötilanne järjestämisen, tuottamisen ja rahoituksen linjaukset lyödään kiinni hallitusohjelmaneuvotteluissa

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosten julkistamistilaisuus 21.11.2012 Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Seppo Koskinen Miksi tarvittiin Terveys 2011 -tutkimus? Yhteiskuntapolitiikan keskeisiin

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2009

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2009 Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2009 Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kotka, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vantaa ISBN 978-952-213-717-3 Lukijalle 3 4 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilun arvioinnista

Palvelusetelikokeilun arvioinnista Palvelusetelikokeilun arvioinnista Pia Maria Jonsson Yksikön päällikkö Reformit yksikkö Palvelusetelikokeilun päätavoitteena on tuottaa tietoa kansallisen päätöksenteon tueksi Kokeilun arvo päätöksentekijöille

Lisätiedot

Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto

Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja Julkistamistilaisuus 3.4.2009 1 Kustannukset 2006, miljardia euroa Kustannukset ja henkilöstö eri sektoreilla 2006 julkiset palveluntuottajat

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

Sotkanet.fi. Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet 1

Sotkanet.fi. Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet 1 Sotkanet.fi Tilasto- ja indikaattoripankki 25.5.2018 Sotkanet 1 Sotkanet.fi / yleistä 1 Laaja tilasto- ja indikaattoripankki n. 2 600 indikaattoria väestön hyvinvoinnista ja terveydestä sekä sosiaali-

Lisätiedot

Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus

Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus 17.9.2015 Oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin IV, Turku Timo Hujanen, Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto Valinnanvapaus ja monikanavarahoitus (MKR)? Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

SOTE. Suuri mahdollisuus TEESIT

SOTE. Suuri mahdollisuus TEESIT SOTE Suuri mahdollisuus TEESIT SOTE Suuri mahdollisuus Hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut on yksi suomalaisen yhteiskunnan suurimmista lupauksista Suomessa asuville. Tämän lupauksen lunastaminen maksaa

Lisätiedot

Tilastotiedote 2007:1

Tilastotiedote 2007:1 TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ TIETOTUOTANTO JA LAADUNARVIOINTI Tilastotiedote 2007:1 25.1.2007 TULONJAKOINDIKAATTORIT 1995 2004 Tilastokeskus kokosi vuodenvaihteessa kotitalouksien tulonjakoa

Lisätiedot

Sairastavuuden ja hyvinvoinnin seurannan indikaattorit - alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos

Sairastavuuden ja hyvinvoinnin seurannan indikaattorit - alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos Sairastavuuden ja hyvinvoinnin seurannan indikaattorit - alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos Hiiden alueen hyvinvointiseminaari 30.8.2007 31.8.2007

Lisätiedot

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Anu Nemlander Mari Sjöholm Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelikysely

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Attendo Terveyden Tuottajat Oy PL 750 00181 Helsinki

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Attendo Terveyden Tuottajat Oy PL 750 00181 Helsinki Hallitus 8 21.01.2015 Ilmoitusasiat H 8 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: 1) Päätös 26.11.2014: Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari, Helsinki 29.11.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden

Lisätiedot

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet)

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) Ydinviestit Joka viides nuori aikuinen koki terveytensä huonoksi tai keskitasoiseksi. Miehillä koettu terveys oli huonompi Läntisellä

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

15.11.2011 Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten

15.11.2011 Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten 15.11.2011 Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten hyvinvoinnin parantaminen Projektin tavoite ja tulos Projektin

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

Terveysseuranta ja alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos

Terveysseuranta ja alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos Terveysseuranta ja alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos 1.4.2008 Kansanterveyslaki (25/11/2005) 3 LUKU Kunnan kansanterveystyö 14 Kansanterveystyöhön

Lisätiedot

Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia 1

Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia 1 TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 7 TOUKOKUU 2016 Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia 1 Ydinviestit Terveydenhuollon järjestäjiä oli Suomessa 151 kappaletta vuonna 2015.

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostolle, VNS 3/2016 vp SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT. Yleistä asiakasmaksujärjestelmästä

Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostolle, VNS 3/2016 vp SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT. Yleistä asiakasmaksujärjestelmästä 1(5) Olli Retulainen HSO/SUKE Johanna Huovinen/ Salla Kokko STO/AHE 30.5.2015 Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostolle, VNS 3/2016 vp SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT Yleistä asiakasmaksujärjestelmästä

Lisätiedot

SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista

SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista TAUSTAA: Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 19.3.2013 52, että avosairaanhoidon lääkäripalveluista

Lisätiedot