Rintasyövän väestöseulonnan tunnusluvut ja 2000-luvuilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rintasyövän väestöseulonnan tunnusluvut 1990- ja 2000-luvuilla"

Transkriptio

1 Katsaus tieteessä Tytti Sarkeala FT, erikoistutkija Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri Tero Näveri VTM, tutkija Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri Nea Malila LT, professori, johtaja Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri Ahti Anttila FT, dosentti, tutkimusjohtaja Suomen Syöpärekisteri, Joukkotarkastusrekisteri Rintasyövän väestöseulonnan tunnusluvut ja 2000-luvuilla Rintasyövän väestöseulonnan laadun tunnusluvut, kuten osallistumisaktiivisuus tai rintasyöpien osuus varmistustutkittujen seulontalöydöksistä, ovat Suomessa olleet hyvällä eurooppalaisella tasolla ja seulonta on vähentänyt kohdeväestön rintasyöpäkuolleisuutta noin viidenneksellä. Seulontaan kutsutaan nykyään lähes 85 % iältään vuotiaista naisista, ja seulontatiedot rekisteröidään kaikista kunnista. Viime vuosina seulontaan osallistuminen on vähentynyt. Osallistumisaktiivisuuden lisäämiseen tulee panostaa. Kohdeväestön laajentuminen vuotiaista vuotiaisiin on suurentanut rintasyöpien osuutta varmistustutkittujen seulontalöydöksistä, minkä seurauksena seulonnan positiiviset ennustearvot, eli tiedot varmistuneista kasvaimista, ovat tarkentuneet. Ennustearvoissa on kuitenkin alueellista vaihtelua. Laadun tunnuslukujen parantuminen vähentää seulonnan haittoja, mutta ei todenna sitä, vähentääkö seulonta rintasyöpäkuolleisuutta. Vertaisarvioitu VV Suomessa aloitettiin rintasyövän väestöseulonta vuonna Ensimmäisen viiden vuoden aikana seulontaan kutsuttiin 50 59(64)-vuotiaita, parillisina vuosina syntyneitä naisia Lääkintöhallituksen hyväksymän erillisen ohjelman mukaisesti (1,2). Vuonna 1992 säädettiin kansanterveysasetus, joka velvoitti kunnat tarjoamaan maksutonta rintasyövän seulontaa vuotiaille naisille. Kunnilla oli mahdollisuus kutsua seulontaan myös vuotiaita naisia. Valtioneuvoston asetus vuodelta 2006 laajensi seulonnan kohdeväestöä asteittain, ja nykyään rintasyövän seulontaan kutsutaan vuotiaat, vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneet naiset noin kahden vuoden välein (3). Seulonnassa rintasyöpä pyritään toteamaan varhaisessa vaiheessa, jolloin syöpä on vielä parannettavissa. Tavoitteena on rintasyöpäkuolleisuuden vähentäminen. Seulonta perustuu mammografiatutkimukseen. Poikkeava mammografialöydös varmistetaan yleisimmin täydentävällä mammografialla, kaikututkimuksella ja/ tai neulanäytteellä. Jos myös varmistuslöydös poikkeaa normaalista, henkilö lähetetään jatkotutkimuksiin sairaalaan ja tarvittaessa leikkausharkintaan. Lain mukaan kunnat päättävät seulontaan kutsuttavat ikäryhmät ja seulonnan toteuttajan ja vastaavat siitä, että seulontatiedot toimitetaan valtakunnalliseen seulontarekisteriin. Rintasyövän väestöseulonnan tuloksellisuutta on Suomessa seurattu toiminnan alusta lähtien. Tutkimuksia on julkaistu muun muassa seulonnan organisoinnista, seulontaprosessin kulusta ja syöpämääristä vuosina , sekä seulonnan vaikutuksesta rintasyöpäkuolleisuuteen vuosina ja (2,4 12). Seulonnan on todettu vähentäneen seulontaiässä todettujen rintasyöpien aiheuttamaa kuolleisuutta noin % (2,8,11,12). Tämä on samaa suuruusluokkaa kuin satunnaistetuista tutkimuksista muualla Euroopassa saadut tulokset (13,14). Myös seulonnan laadun tunnusluvut, kuten osallistumisaktiivisuus, varmistustutkittujen osuus osallistuneista tai rintasyöpien osuus varmistustutkittujen seulontalöydöksistä, ovat Suomessa pääosin olleet EU:n suositusten mukaisia (9,14,15). Väestöseulontaa on syytä arvioida jatkuvasti. Näin voidaan varmistaa, että seulonnan laatu pysyy hyvällä tasolla ja että se vähentää rintasyöpäkuolleisuutta. Muutaman viime vuoden aikana Euroopassa on julkaistu useita tutkimuksia väestöseulonnan vaikutuksesta rintasyöpäkuolleisuuteen. Tulokset ovat sekä vahvistaneet että kyseenalaistaneet aiempien tutkimusten kuolleisuustuloksia (16,17,18,19). Myös seulonnan laadussa on todettu vaihtelua sekä eri maiden välillä että niiden sisällä (14,15,20, 21). Tämä katsaus valottaa rintasyövän väestöseulonnan laadun tunnuslukujen kehitystä Suomessa vuosina , jolloin seulonta- 225

2 katsaus Kirjallisuutta 1 Lääkintöhallituksen ohjekirje seulonnoista 10/ Hakama M, Pukkala E, Heikkilä M ym. Effectiveness of the public health policy for breast cancer screening in Finland: population based cohort study. BMJ 1997;314: Valtioneuvoston asetus seulonnoista alkup/2006/ Hakama M, Pukkala E, Söderman B ym. Implementation of screening as a public health policy: issues in design and evaluation. J Med Screening 1999;6: Saarenmaa I, Salminen T, Geiger U, Hakama M. The visibility of cancer on earlier mammograms in a population-based mammography screening programme. Eur J Cancer 1999;35: Saarenmaa I, Salminen T, Geiger U ym. The visibility of cancer on previous mammograms in retrospective review. Clin Radiol 2001;56: (2001a). 7 Saarenmaa I, Salminen T, Geiger U ym. Validity of radiological examinations of patients with breast cancer in different age groups in a population based study. Breast 2001;10:78 81 (2001b). 8 Anttila A, Koskela J, Hakama M. Programme sensitivity and effectiveness of mammography service screening in Helsinki, Finland. J Med Screening 2002:9: Taulukko 1. Euroopan unionin laatusuositukset vuotiaan kohdeväestön rintasyövän seulonnalle (15). Laadun tunnusluvut toiminta ulottui koko Suomen alueelle. Näinä vuosina tapahtui muutoksia myös seulonnan organisoinnissa (seulontakeskusten yksityistäminen), kohdeväestössä (laajentuminen) ja seulontateknologiassa (digitalisointi) erityisesti vuosina Sen vuoksi tätä ajanjaksoa tarkastellaan katsauksessa yksityiskohtaisemmin kuin edeltävää jaksoa Hyväksyttävä taso % Suositeltava taso % Seulontakutsujen peittävyys (24 kk) > Osallistumisaktiivisuus > 70 > 75 Varmistustutkittujen osuus osallistuneista < 5 < 3 In situ ja invasiivisten kasvainten osuus seulontalöydöksistä > 50 > 75 Seulontatiedot toimitetaan Joukkotarkastusrekisteriin Vuonna 1968 perustettu Joukkotarkastusrekisteri on Suomen Syöpärekisterin osasto, joka rekisteröi yksilötason tiedot syöpäseulontoihin kutsutuista ja osallistuneista naisista THL:n joukkotarkastusrekisteriin. Tietoja käytetään seulontojen tilastointiin ja arviointiin sekä terveyspoliittisen päätöksenteon tueksi. Joukkotarkastusrekisterin toiminta perustuu seulontaasetukseen, lakiin terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä ja lakiin väestötietojärjestelmistä (3,22,23). Kunnat toimittavat seulontaan kutsuttavien henkilöiden tiedot rekisteröitäviksi vuosittain. Näiden kutsutietojen avulla Joukkotarkastusrekisterissä lasketaan seulonnan peittävyys, eli Taulukko 2. Seulonnan vuotias kohdeväestö ja seulonnan peittävyys vuotiaana (%) tuhatta naista kohden vuosina Väestö/seulontakierros Seulonnan vuotias kohde väestö koko maassa kahden vuoden seulontakierroksen aikana Väestö rekisteröinnin piirissä/ seulontakierros Seulonnan vuotias kohdeväestö seulontatietonsa rekisteröineissä kunnissa kahden vuoden seulonta - kierroksen aikana Osuus koko väestöstä/seulontakierros, % Kutsutut rekisteröinnin piirissä/vuosi Seulontaan vuosittain kutsutut vuotiaat naiset seulontatietonsa rekisteröineissä kunnissa Kutsutut rekisteröinnin piirissä/ seulontakierros Seulontaan kahden vuoden seulontakierroksen aikana kutsutut vuotiaat naiset seulontatietonsa rekisteröineissä kunnissa Osuus rekisteröidystä väestöstä/ seulontakierros, %

3 tieteessä 9 Sarkeala T, Anttila A, Forsman H, Luostarinen T, Saarenmaa I, Hakama M. Process indicators from ten centers in the Finnish breast cancer screening programme from Eur J Cancer 2004;40: Sarkeala T, Hakama M, Saarenmaa I, Hakulinen T, Forsman H, Anttila A. Episode sensitivity in association with process indicators in the Finnish breast cancer screening programme. Int J Cancer 2006;118: Sarkeala T, Heinävaara S, Anttila A. Organised mammography screening reduces breast cancer mortality: a cohort study from Finland. Int J Cancer 2008;122: Sarkeala T, Heinävaara S, Anttila A. Breast cancer mortality with varying invitational policies in organised mammography. Br J Cancer 2008;98: Sankila R, Demaret E, Hakama M, Lynge E, Schouten L, Parkin M, toim. Evaluation and monitoring of screening programmes. EC, Europe Against Cancer Programme, Brussels-Luxembourg, se, kuinka suuri osa kohdeväestöön kuuluvista naisista on saanut kutsun seulontaan kahden vuoden mittaisen seulontakierroksen aikana. Jos kaikki kohdeväestöön kuuluvat henkilöt on kutsuttu seulontaan kahden vuoden aikana, on seulonnan peittävyys 100 %. Kutsutietojen lisäksi kunnat toimittavat Joukko tarkastusrekisteriin vuosittain tiedot siitä, kuinka moni kutsutuista osallistui seulontaan, kuinka moni osallistuneista lähetettiin varmistustutkimuksiin ja kuinka monelta varmistustutkimuksiin lähetetyltä lopulta löytyi rintasyöpä. Joukkotarkastusrekisteriin kirjattuja kutsu-, osallistumis- ja löydöstietoja verrataan EU:n antamiin rintasyövän väestöseulonnan laatusuosituksiin (taulukko 1), jotka perustuvat kansainvälisen syöväntutkimusjärjestö IARC:n työryhmän julkaisemaan katsaukseen rintasyövän seulonnoista (14). Vuodesta 2006 alkaen Joukkotarkastusrekisteri on julkaissut rintasyövän seulonnan kutsu-, osallistumis- ja löydöstiedot vuosittain Suomen Syöpärekisterin verkkosivuilla (24). Vuonna 2012 verkkosivuilla julkaistiin myös aikasarjataulukot vuosilta Rekisteröinti on parantunut ja kohdeväestö laajentunut Suomessa 1990-luvun alkupuolella ainoastaan Suomen Syöpäyhdistyksen omien seulontakeskusten tiedot saatiin rekisteröidyksi joukkotarkastusrekisteriin. Suomen Syöpäyhdistyksen ja sen jäsenjärjestöjen seulontayksiköiden toiminta kattoi tuolloin noin 60 % seulonnan kohdeväestöstä. Vuosikymmenen loppua kohden seulontatietojen rekisteröinti laajeni, ja 2000-luvun alusta alkaen rekisteröinnin piirissä on ollut yli 95 % vuotiaasta naisväestöstä (taulukko 2). Taulukko 3. Kutsutut ja osallistuneet 5-vuotisikäryhmittäin vuosina vuotiaat Kutsutut Osallistuneet Osallistuneet, % 88,6 87,7 87,3 87,3 86,9 86,0 84,6 84,8 85,4 86, vuotiaat Kutsutut Osallistuneet Osallistuneet, % 88,8 88,5 88,4 88,3 87,5 86,7 85,2 85,5 85,7 87, vuotiaat Kutsutut Osallistuneet Osallistuneet, % 79,2 84,5 86,6 88,2 88,0 86,5 84,1 84,8 86,0 85, vuotiaat Kutsutut Osallistuneet Osallistuneet, % 81,6 80,1 85,5 86,8 86,4 85,7 81,3 83,1 83,3 83, vuotiaat Kutsutut Osallistuneet Osallistuneet, % 87,1 87,3 87,5 87,7 87,2 86,3 84,4 84,9 85,5 86,7 227

4 katsaus 14 International Agency for Research on Cancer. Breast cancer screening. IARC Handbooks of cancer prevention, vol 7. Lyon: IARC Perry N, Broeders M, Törnberg S, Holland R, von Karsa L, toim. European guidelines for quality assurance in breast cancer screening and diagnosis, 4. painos. Luxembourg: European Commission Kalager M, Zelen M, Langmark F, Adami HO. Effect of screening on breast cancer mortality in Norway. NEJM 2010;363: Gotzsche PC, Jorgensen KJ, Zahl PH, Maehlen J. Why mammography screening has not lived up to expectations from the randomized trials. Cancer Causes Control 2012;23: Olsen AH, Lynge E, Njor SH ym. Breast cancer mortality in Norway after the introduction of mammography screening. Int J Cancer 2012;doi Otto SJ, Fracheboud J, Verbeek AJ ym. Mammography screening and risk of breast cancer death: a population-based case-control study. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev 2012;21: luvulla vuotiaiden seulonnan peittävyys eli seulontaan vuotiaana kahden vuoden välein kutsuttujen naisten osuus saman alueen kaikista vuotiaista naisista, oli runsaat 60 %. Vuosina vastaava luku oli jo 83 % (taulukko 2). Peittävyysprosentti suureni, kun valtioneuvosto antoi vuonna 2006 asetuksen, jonka velvoittamana väestöseulonnat laajenevat vuoden 2017 alkuun mennessä kattamaan kaikki vuotiaat suomalaisnaiset (3). Seulontaan kutsuttujen naisten määrä on kasvanut tasaisesti. Vuosina seulontakutsun sai vuotiaista naisista jo lähes (taulukko 3). Kunnat ovat tähän mennessä varsin tarkasti noudattaneet asetuksen mukaista ikäryhmätavoitetta ja osa on laajentanut seulonnat koskemaan kaikkia vuotiaita naisia jo etuajassa. Onkin todennäköistä, että vuosina seulontakutsun saa koko vuotiaiden naisten ikäluokka, nykyennusteiden mukaan yhteensä noin naista (23). Viime vuosina osallistuminen on vähentynyt Seulontaan osallistuminen on Suomessa ollut aktiivista, sillä lähes yhdeksän kymmenestä naisesta on käynyt seulonnassa kutsun saa tuaan. Viime vuosina osallistumisaktiivisuus on kuitenkin hieman vähentynyt kaikissa ikäryhmissä (taulukko 3). Vanhimpien, vuotiaiden naisten seulontaan osallistuminen on 2000-luvulla heikentynyt erityisesti vuosina Nykyinen, vuotiaiden suomalaisnaisten, noin 85 %:n osallistumisaktiivisuus on muihin Euroopan maihin verrattuna edelleen hyvä. Norjassa ja Tanskassa osallistumisprosentit ovat olleet 70 80, Ruotsissa alueesta riippuen Hollannin luvut ovat 2000-luvulla pysytelleet hieman yli 80 prosentissa (20). EU:n laadunvarmistusohjeissa edellytetään vähintään prosentin osallistumisaktiivisuutta (15) (taulukko 1). Taulukko vuotiaat seulontaan kutsutut, osallistuneet, varmistustutkitut, tehdyt kasvainlöydökset sekä positiiviset ennustearvot vuosina Kutsutut Osallistuneet Osallistuneet, % 87,1 87,3 87,5 87,7 87,2 86,3 84,4 84,9 85,5 86,7 Varmistustutkitut Varmistustutkitut/1 000 osallistunutta 28,1 29,2 26,3 27,6 27,9 23,7 23,7 26,4 26,2 27,1 Kasvaimia yhteensä Kasvaimia/1 000 osallistunutta 5,5 5,7 5,9 6,3 6,1 5,8 6,1 7,2 6,9 6,1 In situ/1 000 osallistunutta 0,4 0,5 0,5 0,8 0,7 0,7 0,9 0,8 0,7 0,6 Invasiivinen/1 000 osallistunutta 3,1 3,3 3,7 3,9 4,1 4,0 4,1 4,9 4,9 3,9 Hyvänlaatuinen/1 000 osallistunutta Laadusta ei tietoa/1 000 osallistunutta 1,9 0,1 1,7 1,5 1,4 1,1 1,0 0,1 1,0 0,1 1,4 0,1 1,1 1,4 PEA varmistustutkitut (%) Tutkimusten positiivinen ennustearvo (in situ + invasiiviset kasvaimet)/100 varmistustutkittua PEA kirurgia (%) Kirurgisen lähetteen positiivinen ennustearvo (in situ + invasiiviset kasvaimet)/100 kasvainta 12,6 13,3 16,0 17,0 17,1 20,0 21,3 21,5 21,5 16,8 63,5 67,6 71,8 74,6 78,5 81,3 82,4 79,2 81,7 74,4 228

5 tieteessä 20 Giordano L, Tomatis M, von Karsa L ym. and the Eunice Working Group. Mammographic screening programmes in Europe: organization, coverage and participation. J Med Screen 2012;19(Suppl 1): Törnberg S, Kemetli L, Ascunce N ym. A pooled analysis of interval cancer rates in six European countries. Eur J Cancer Prev 2010;19: Laki terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä Laki väestötietojärjestelmistä smur/ pxweb2.stat.fi/database/statfin/ vrm/vaenn/vaenn_fi.asp 24 Willems SM, van Deurzen CH, van Dienst PJ. Diagnosis of breast lesions: fine-needle aspiration cytology or core needle biopsy? A review. J Clin Pathol 2012;65: Lipasti S, Anttila A, Pamilo M. Mammographic findings of women recalled for diagnostic work-up in digital versus screen-film mammography in a population-based screening program. Acta Radiologica 2009;5: Saltz T, Richman AR, Brewer NT. Meta-analysis on the effect of false-positive mammograms on generic and specific psychosocial outcomes. Psycho-Oncol 2010;19: Hakama M, Auvinen A, Day NE, Miller AB. Sensitivity in cancer screening. J Med Screen 2007;14: Sairaanhoitopiirien väliset erot osallistumisessa ja ennustearvoissa Osallistumisaktiivisuus on 2000-luvulla ollut vähenemään päin kaikissa Suomen sairaanhoitopiireissä (kuvio 2A). Suurin, runsaan kolmen prosentin suhteellinen lasku havaittiin Kanta- Hämeen, Länsi-Pohjan ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiireissä. HUS-piirissä oli muihin sairaanhoitopiireihin verrattaessa selkeästi pienin osallistumisaktiivisuus sekä vuosina että vuosina Tämä selittynee ainakin osittain kaupungistumisen aikaansaamalla terveydenhuoltopalvelujen laajalla tarjonnalla (paljon yksityistä mammografiaseulontaa). Satakunnassa osallistumisaktiivisuus oli vuosina niinkin suuri kuin 90 %. Muita lähes yhtä suuren osallistumisaktiivisuuden sairaanhoitopiirejä olivat esimerkiksi Etelä-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Etelä- Savo, Vaasa ja Etelä-Pohjanmaa. Varmistustutkimusten positiivisissa ennustearvoissa on ollut melko suurta vaihtelua saikuvio 1. Varmistustutkimusten positiiviset ennustearvot 5-vuotisikäryhmittäin vuosina % Varmistustutkimus harvoille ennustearvot parantuneet Varmistustutkimuksiin on mammografian jälkeen ohjattu vuosittain noin 27 naista tuhatta osallistunutta kohden (taulukko 4). Määrä on pysynyt melko samana 1990-luvulta 2000-luvulle ja täyttää EU:n suosituksen (15). Eniten varmistustutkimuksiin on ohjattu vuotiaita naisia. Tähän ikäryhmään sisältyvät vuotiaat naiset, jotka kutsutaan seulontaan ensimmäistä kertaa. Tällöin kartoitetaan kaikki viiteenkymmeneen ikävuoteen mennessä ilmaantuneet muutokset. Kynnys varmistustutkimuksiin lähettämiselle voi ensimmäisellä seulontakerralla olla matala myös sen vuoksi, ettei vertailukuvia aiemmista mammografioista yleensä ole käytettävissä. Varmistustutkimuksiin ohjattujen naisten invasiivisten ja in situ -kasvainten löydösmäärät ja niiden osuudet kaikista seulontalöydöksistä suurenivat 2000-luvulle tultaessa (taulukko 4). Kaikkiaan joukkotarkastusrekisteriin ilmoitettiin invasiivista ja in situ -kasvainta. EU:n laadunvarmistusohjeistus edellyttää, että vähintään 75 % kirurgisen lähetteen saaneiden naisten seulontalöydöksistä on joko invasiivisia tai in situ -kasvaimia (18). Tämä tavoite saavutettiin vuosina Myös varmistustutkimusten ja kirurgisen lähetteen positiiviset ennustearvot parantuivat (taulukko 4). Positiivisilla ennustearvoilla kuvataan sitä, v v v v kuinka suurelta osalta varmistustutkimuksiin lähetetyistä tai kirurgisen lähetteen saaneista naisista lopulta löytyy invasiivinen tai in situ -kasvain. Ikäryhmittäiset erot varmistustutkimusten positiivisissa ennustearvoissa olivat 2000-luvulla selkeät (kuvio 1). Verrattaessa vuotiaiden ikäryhmään, vuotiailla naisilla oli 50 %, vuotiailla 82 % ja vuotiailla naisilla 218 % parempi positiivinen ennustearvo, eli vanhemmissa ikäluokissa useammalta löytyi invasiivinen tai in situ -kasvain (p = 0,001). Kaiken kaikkiaan varmistustutkimusten positiivinen ennustearvo oli 11 % parempi, eli kasvaimia löytyi enemmän 2000-luvun loppuvuosina kuin alkuvuosina (p = 0,001). Pääasiallinen selitys rintasyöpien löydösosuuksien kasvuun ja varmistustutkimusten positiivisen ennustearvon parantumiseen näyttäisi siis olevan vuotiaiden suhteellisen osuuden kasvu kohdeväestössä. Ikääntyneillä on enemmän rintasyöpiä. Lisäksi ikääntyminen vähentää rinnan tiiviyttä, jolloin säteilyn läpäisevyys rinnoissa paranee. Myös paksuneulanäytteen yleistyminen on voinut vaikuttaa näihin laadun tunnuslukuihin (24), samoin digitaalisen seulonnan yleistyminen vuodesta 2006 alkaen (25). 229

6 katsaus raanhoitopiirien välillä (kuvio 2B). Ennustearvot parantuivat vuosina useissa sairaanhoitopiireissä, selkeimmin Pirkanmaalla, Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa, mutta myös vastakkaista kehitystä oli havaittavissa. Suurimmillaan ennustearvot olivat vuosina Satakunnassa, missä keskimäärin neljällä kymmenestä varmistustutkimuksiin ohjatusta vuotiaasta naisesta löytyi rintasyöpä. Suuriin ennustearvoihin pääskuvio 2A vuotiaiden naisten osallistumisaktiivisuus 20 sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ovat väkiluvun mukaisessa järjestyksessä (Ahvenanmaa ei mukana). HUS Pirkanmaa Turku Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Satakunta Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Kymenlaakso Kanta-Häme Pohjois-Karjala Vaasa Etelä-Karjala Lappi Etelä-Savo Kainuu Keski-Pohjanmaa Länsi-Pohja Itä-Savo Pohdinta Suomalaisen väestöseulonnan laadun tunnusluvuissa ei 2000-luvulle tultaessa ole tapahtunut dramaattisia muutoksia. Varmistustutkittujen osuus on pysynyt melko pienenä ja invasiivisten sekä in situ -kasvainten löydösosuudet ovat suurentuneet, minkä seurauksena positiiviset ennustearvot ovat parantuneet lähes koko maassa. Koska ikäryhmittäiset löydösosuudet ja ennustearvot ovat muuttuneet 2000-luvulla vain hieman, ja erot löydösosuuksissa ja ennustearvoissa ovat suuria ikäryhmien välillä, on todennäköistä, ettei seulontakeskusten yksityistäminen tai seulontojen digitalisointi ole juurikaan vaikuttanut näihin tunnuslukuihin. Muutoksen taustalla on kohdeikäryhmän asteittainen laajentuminen vuotiaista vuotiaisiin. Laadun tunnuslukujen alueelliseen vaihteluun tulisi kiinnittää huomiota. Myös osallistumisosuuden pieneneminen tulisi ottaa vakavasti, ja osallistumisaktiivisuuden parantamiselle tulisi etsiä keinoja. Yksi tällainen keino voisi olla uusintakutsujen lähettäminen. Myös muista osallistumiseen vaikuttavista tekijöistä, kuten seulontakeskusten sijainnista, osoitetietojen päivityksestä tai ajanvarauskäytännöistä, tarvitaan tutkimustietoa. Väestöseulonta on prosessi, joka alkaa seulontakutsusta ja jatkuu seulontamammografian ja mahdollisten jatkotutkimusten kautta kasvainlöydökseen, sairaalahoitoon ja hoidon jälkeiseen seurantaan. Vuosittain seulontaan kutsutaan Suomessa yli iältään vuotiasta naista, ja heistä lähes 3 % kutsutaan jatkotutkimuksiin. Noin neljä kahdestakymmenestä jatkotutkimukseen osallistuneesta saa kirurgisen lähetteen koepalan ottoa varten, minkä jälkeen kolme naista ohjataan edelleen leikkaukseen. Loput edustavat tervettä naisjoukkoa, joka on mammografiakuvauksessa tai jatkotutkimuksissa saanut väärän positiivisen tuloksen. Väärän positiivisen seulontatuloksen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan pitkään kestävää huolta ja ahdistusta (26). Turhat jatkotutkimukset tulevat myös yhteiskunnalle kalliiksi. On siis tärkeää, että mammografiakuvauksessa ja jatkotutkimuksissa pyritään mahdollisimman hyvin erottamaan ne henkilöt, jotsidonnaisuudet Kirjoittajat ovat ilmoittaneet sidonnaisuutensa seuraavasti (ICMJE:n lomake): Tytti Sarkeala, Tero Näveri, Nea Malila, Ahti Anttila: Ei sidonnaisuuksia % tiin myös HUS-piirissä, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. 230

7 tieteessä kuvio 2B ja vuotiaiden naisten varmistustutkimusten positiiviset ennustearvot 20 sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ovat väkiluvun mukaisessa järjestyksessä. (Ahvenanmaa ei mukana). HUS Pirkanmaa Turku Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Satakunta Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Kymenlaakso , v , v , v , v ka todella tarvitsevat leikkaus- ja muuta sairaalahoitoa. Lopuksi Laadun tunnuslukujen hyvä taso vähentää seulonnan haittoja eli terveiden naisten turhia jatkotutkimuksia ja leikkauksia. Niiden avulla ei kuitenkaan voida selvittää seulonnan hyötyä, eli sitä, kuinka hyvin seulonnalla löytyy rintasyöpiä kohdeväestöstä tai sitä, vähentääkö seulonta rintasyöpäkuolleisuutta (14). Tällaista tietoa saadaan analysoimalla kaikki kohdeväestön rintasyövät ja rintasyöpäkuolemat. Kohdeväestön rintasyöpiä ovat seulonnassa löytyneiden syöpien lisäksi rintasyövät, jotka todetaan seulontaan osallistuneilta ja terveeksi todetuilta naisilta ennen seuraavaa seulontakutsua (välisyövät) sekä rintasyövät, jotka todetaan seulontaan osallistumattomilta naisilta (27). Kohdeväestön seulonnassa ja seulontojen välillä todettuja rintasyöpiä, seulonnan episodisensitiivisyyttä, on Suomessa aiemmin tutkittu vuoteen 2003 saakka kunnissa, joiden seulonnoista vastasivat Suomen Syöpäyhdistyksen ylläpitämät seulontayksiköt (10). Seulonnan sensitiivisyyttä ja seulonnan vaikutusta rintasyöpäkuolleisuuteen tullaan jatkossa seuraamaan koko maassa. n Kanta-Häme Pohjois-Karjala Vaasa Etelä-Karjala English summary > in english Performance of population-based breast cancer screening in Finland in Lappi Etelä-Savo Kainuu Keski-Pohjanmaa Länsi-Pohja Itä-Savo % 231

8 english summary Tytti Sarkeala Ph.D., Senior Researcher Cancer Society of Finland, Finnish Cancer Registry Tero Näveri Nea Malila Ahti Anttila Performance of population-based breast cancer screening in Finland in Population-based breast cancer screening was started in Finland in Nowadays, women born in 1947 or later are invited to screening biennially between ages 50 to 69. The main goal of screening is to reduce mortality from breast cancer by detecting tumours at a pre-clinical stage. Performance of breast cancer screening has previously been evaluated in municipalities where screening was provided by the Cancer Society of Finland. This article examines the performance of the population-based breast cancer screening register in the whole country during the period The registration of screening invitations improved over the years, and became complete in Based on the Decree on Screening from 2006, the age of the screening target population gradually expanded from 50 59(64) to years in the study period. In 2009, the coverage of invitations in the age group years was 83 per cent. The participation rate decreased slightly in all age groups, and was 85 per cent in The recall rates remained stable and low, less than 27 women per 1000 invitees. The proportion of breast cancers out of all screen-detected findings increased. Therefore, the positive predictive values of recall and surgical biopsy improved, especially in the late 2000s. There was, however, variation in positive predictive values between the hospital districts. The main factor influencing screening performance was the gradual expansion of invitations to ages years. The incidence of breast cancer increases and the density of breast tissue decreases with age. Consequently, abnormalities in breast tissue are easier to detect in older women. In the future, emphasis should be put on attendance and variation in performance parameters, such as positive predictive values, within the country. Since performance parameters do not imply validity and effectiveness of screening, these should be assessed by examining breast cancers in nonattendees of screening, and in attendees with false-negative screening findings, and by evaluating breast cancer mortality among the invitees to screening. 231a

VUOSIKATSAUS 2017 RINTASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO

VUOSIKATSAUS 2017 RINTASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA YHTEENVETO mammografia sekä tarvittaessa jatkotutkimukset (täydentävä mammografia, ultraäänitutkimus ja neulanäytteet) ja kirurgia. Mammografiakuvat otetaan kahdesta suunnasta molemmista rinnoista. Kuvat lukee ja

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän seulonnassa suuria alueellisia eroja

Kohdunkaulan syövän seulonnassa suuria alueellisia eroja Terveydenhuoltotutkimus tieteessä Ahti Anttila FT, tutkimusjohtaja Tero Näveri VTM, suunnittelija Tytti Sarkeala FT, seulontatoimintojen päällikkö Joukkotarkastusrekisteri, Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Syöpäseulontojen yhtenäistäminen EU:ssa

Syöpäseulontojen yhtenäistäminen EU:ssa Syöpäseulontojen yhtenäistäminen EU:ssa Cancer Control Joint Action WP 9 Cancer Screening Ahti Anttila Suomen Syöpärekisteri STM 8.2. 2016 Taustaa Syöpäseulonnan vaikuttavuus hyödyt ja haitat ja vaikuttavuusnäyttöön

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA

VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA RINTASYÖVÄN SEULONTAOHJELMA VUOSIKATSAUS 2018 JOUKKOTARKASTUSREKISTERI 50 VUOTTA Reilut 30 vuotta käynnissä ollut rintasyövänsyövän seulontaohjelma on osoittautunut tehokkaaksi. Vuonna 2016 seulontoihin

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

1 Johdanto 3. 2 Määritelmiä 3. 3 Seulonnan oikeutuksen toteaminen 3. 4 Seulontaohjelma 3. 5 Seulottavat väestöryhmät 4. 6 Ohjelman toteuttaja 4

1 Johdanto 3. 2 Määritelmiä 3. 3 Seulonnan oikeutuksen toteaminen 3. 4 Seulontaohjelma 3. 5 Seulottavat väestöryhmät 4. 6 Ohjelman toteuttaja 4 OHJE 28.3.2001 ST 3.7 Mammografiaan perustuva rintasyöpäseulonta 1 Johdanto 3 2 Määritelmiä 3 3 Seulonnan oikeutuksen toteaminen 3 4 Seulontaohjelma 3 5 Seulottavat väestöryhmät 4 6 Ohjelman toteuttaja

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Syöpäseulonnat II - sairauksien

Syöpäseulonnat II - sairauksien Syöpäseulonnat II - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit Human Papilloma Virus DNA-virus Ilman HPV:tä ei synny kohdunkaulan syöpää Harald zur Hausen,

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

Seulonnan avulla syövät pyritään löytämään

Seulonnan avulla syövät pyritään löytämään SYÖVÄN EHKÄISY KATSAUS TEEMA Tytti Sarkeala, Stefan Lönnberg, Ahti Anttila, Nea Malila ja Sirpa Heinävaara Syöpäseulontojen nykytila ja tulevaisuus Suomessa on kaksi valtakunnallista syöpäseulontaohjelmaa,

Lisätiedot

Yli 180 vrk jonottaneiden lkm kehitys sairaanhoitopiireissä (thl 6:52,3)

Yli 180 vrk jonottaneiden lkm kehitys sairaanhoitopiireissä (thl 6:52,3) Akselin otsikko 70000 66032 Yli 180 vrk jonottaneiden lkm kehitys sairaanhoitopiireissä (thl 6:52,3) 60000 50000 40000 41000 34207 30000 00 10000 0 30 12326 9 691 7332 7092 5520 4 2204 3 9373 527 4 330

Lisätiedot

Syöpärekisteri ja seulonnat

Syöpärekisteri ja seulonnat Syöpärekisteri ja seulonnat Ahti Anttila, FT, dosentti Joukkotarkastusrekisterin tutkimusjohtaja Suomen Syöpärekisteri, Helsinki LabQuality päivät 7.2.2009, Sessio 16: Patologia Tärkeimmät suositukset

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 30.4.2010 tilanne 1 Yleistä 30.4.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta

Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta Miksi Suomessa mammografia on valittu rintasyövän seulontamenetelmäksi? rintasyövän ilmaantuvuus v. 2006 4069 naista ja 20 miestä rintasyövän vaaratekijät rintasyöpä ja ammatti? varhaismuutokset havaitaan

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Potilasturvallisuus 26.3.2014

Potilasturvallisuus 26.3.2014 Potilasturvallisuus Ritva Salmi THL Potilasturvallisuutta taidolla - ohjelma 26.3.2014 27.03.2014 1 Miten paljon? 700-1700 kuolee hoitovirheisiin Pasternack 2006 Suomessa: 1500 kuolee hoitoon liittyvään

Lisätiedot

MAMMOGRAFIASEULONTA Varkauden kaupunki Sosiaali- ja terveyskeskus Vastaanottopalvelut Röntgenosasto

MAMMOGRAFIASEULONTA Varkauden kaupunki Sosiaali- ja terveyskeskus Vastaanottopalvelut Röntgenosasto MAMMOGRAFIASEULONTA Varkauden kaupunki Sosiaali- ja terveyskeskus Vastaanottopalvelut Röntgenosasto MIKSI MAMMOGRAFIASEULONTAAN? Rintasyöpä on yleisin naisten sairastama syöpä Suomessa. Vuosittain todetaan

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING Veijalainen O, Kares S, Kujala P, Vuento R, TirKkonen M, Kholová I, Osuala V, Mäenpää J University and University Hospital of Tampere, Finland,

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 31.8.2009 tilanne 1 Yleistä 31.8.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta

Lisätiedot

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006)

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Tutkimuksen

Lisätiedot

RINTASYÖVÄN SEULONTA MAMMOGRAFIALLA

RINTASYÖVÄN SEULONTA MAMMOGRAFIALLA RINTASYÖVÄN SEULONTA MAMMOGRAFIALLA Millaisia hyödyllisiä ja haitallisia seurauksia rintasyöpäseulontaan osallistumisella on? Miten moni hyötyy seulontaan osallistumisesta ja monelleko koituu haittaa?

Lisätiedot

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1147/06.01.01/2012 134 Valtuustokysymys suolistosyövän seulonnoista (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pohjanpalo Aila, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?

Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences

Lisätiedot

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Syöpäseulonnat II - sairauksien

Syöpäseulonnat II - sairauksien Syöpäseulonnat II - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Syöpäseulonnan perusteet

Syöpäseulonnan perusteet Syöpäseulonnan perusteet Ahti Anttila FT, dosentti, tutkimusjohtaja Joukkotarkastusrekisteri Suomen Syöpärekisteri Helsinki Syöpäseulontojen tulevaisuus Suomessa STM seulontatyöryhmän järjestämä seminaari

Lisätiedot

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi 10.11.2014 Mielenterveystalon esittely 2 MIELENTERVEYSTALO PÄHKINÄNKUORESSA LUOTETTAVAA JA AJANTASAISTA TIETOA OIRENAVIGAATTORI

Lisätiedot

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti

Lisätiedot

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö 40 vuotta Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö Tutkimuspäällikkö, Kela 14.10.2005 40 vuotta Sairausperusteisia etuuksia Oikeudet erityiskorvattaviin lääkkeisiin Reseptitiedosto Vammaisetuudet Kuntoutus

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP Käytännön vaatimustaso: TEO edellyttää samaa laatustandardia kaikkialla maassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013 Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä Jouko Isolauri 26.9.2013 Sen jälkeen kun kuntien valtionosuuksia on edelleen leikattu 500 me toimintaa tehostettu toisella 500 me:lla velvoitteita kevennetty niin,

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at

Lisätiedot

Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi

Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi Yhteyshoitajakoulutus 29.9.2011 Nea Malila Suomen Syöpärekisteri ja Tampereen yliopisto Milloin

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa

Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa Terveysfoorumi 2011 Terveydenhuollon valinnat Hanasaari 3.-4.2.2011 Ilmo Keskimäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Terveydenhuollon tutkijan

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA YLEISKATSAUS eterveys on täällä nyt Terveys/hyvinvointiteknologian hurja kasvu (Suomi on kärkimaita) Netin käyttö on arkipäivää, myös ikäihmisillä : Yli neljännes 75-89-vuotiaista suomalaisista käyttää

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Säästöjä tehostamalla ja rakenteita uudistamalla ilman että laatu kärsii utopia? Professori Teemu Malmi Aalto-yliopisto Laskentatoimen laitos

Säästöjä tehostamalla ja rakenteita uudistamalla ilman että laatu kärsii utopia? Professori Teemu Malmi Aalto-yliopisto Laskentatoimen laitos Säästöjä tehostamalla ja rakenteita uudistamalla ilman että laatu kärsii utopia? Aalto-yliopisto Laskentatoimen laitos 19.3. AGENDA Taloustilanne: Miksi julkisin varoin rahoitettu SOTEsektori ei voi enää

Lisätiedot

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma TEM:n seminaari 19.8.2009 Marjukka Vallimies-Patomäki Neuvotteleva virkamies, TtT Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Syöpäseulontapalvelujen hankinta ostopalveluna. Ohjeita tarjouspyynnön laatimiseksi

Syöpäseulontapalvelujen hankinta ostopalveluna. Ohjeita tarjouspyynnön laatimiseksi Syöpäseulontapalvelujen hankinta ostopalveluna Ohjeita tarjouspyynnön laatimiseksi Liisa-Maria Voipio-Pulkki, hallintoylilääkäri, Suomen Kuntaliitto Nea Malila, Joukkotarkastusrekisterin johtaja Leena

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot. Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen

Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot. Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen Työkyvyttömyyseläkettä saavat 25-64-vuotiaat (%), 2011 Ahvenanmaa 5,3 Etelä-Karjala 9,9 Etelä-Pohjanmaa 10,4 Etelä-Savo 11,9

Lisätiedot

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Suolisyövän ehkäisy 1. Suolisyövän yleisyys väestössä 2. Suolisyövän riskiryhmät 3. Suolisyövän

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 201 Accommodation statistics 201, May Nights spent by foreign tourists in Finland up by 11 per cent in May 201 Overnight stays by foreign tourists continued increasing at Finnish

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2013, July Nights spent by foreign tourists in Finland up by 1.9 per cent in July 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists at Finnish

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2014, October Nights spent by foreign tourists in Finland decreased by 1. per cent in October The number of recorded nights spent by foreign tourists

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/33 4.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/33 4.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) 33 Kohdunkaulan syövän seulontatutkimusten hankinta HUSLABliikelaitokselta Pöydälle 14.05.2013 HEL 2013-006323 T 02 08 02 01 Päätösehdotus Esittelijä Taustaa

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, October Overnight stays at accommodation establishments increased by per cent in October The total number of overnight stays at Finnish accommodation

Lisätiedot

Kirurgian tulevaisuus julkisessa erikoissairaanhoidossa

Kirurgian tulevaisuus julkisessa erikoissairaanhoidossa Kirurgian tulevaisuus julkisessa erikoissairaanhoidossa Professori Martti Talja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Tulevaisuuden megatrendejä (1) Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kansantuotetta

Lisätiedot

Syöpäjärjestöt. Sopeutumisvalmennus Neuvonpalvelut. Syöpätutkimuksen rahoittaminen

Syöpäjärjestöt. Sopeutumisvalmennus Neuvonpalvelut. Syöpätutkimuksen rahoittaminen Potilaan näkökulma Syöpäjärjestöt Suomen Syöpäyhdistys ja Suomen Syöpäsäätiö Suomen Syöpäyhdistys = 12 alueellista ja kuusi valtakunnallista potilasyhdistystä. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää Suomen Syöpärekisteriä.

Lisätiedot

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä? Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus VANHUUS JA SUKUPUOLI Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n, Ikäinstituutin ja Gerontologian tutkimuskeskuksen yhteisseminaari 2.1.215, Tieteiden

Lisätiedot

Cervical cancer screening in Finland where are we now?

Cervical cancer screening in Finland where are we now? Cervical cancer screening in Finland where are we now? Pekka Nieminen, M.D. Chief Physician, Associate Professor Dept. of Obstetrics & Gynaecology Helsinki University Central Hospital Finland Conflict

Lisätiedot

Lapin keskussairaala vm ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset. Prof. Raimo Kettunen

Lapin keskussairaala vm ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset. Prof. Raimo Kettunen Lapin keskussairaala vm. 1988 ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset Prof. Raimo Kettunen 27.3.2014 Lapin keskussairaala: harvaan asutun alueen keskussairaala, II-taso, THL raportti 30/2012

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

RINTASYÖVÄN SEULONTATUTKIMUSTEN HANKINTA KIRKKONUMMEN PERUS- TURVALLE

RINTASYÖVÄN SEULONTATUTKIMUSTEN HANKINTA KIRKKONUMMEN PERUS- TURVALLE RINTASYÖVÄN SEULONTATUTKIMUSTEN HANKINTA KIRKKONUMMEN PERUS- TURVALLE Hankinnan kohde Hankinnan yksilöinti Kirkkonummen kunta pyytää tarjousta rintasyöpä- (mammografia) seulontatutkimusten palvelujen tuottamisesta

Lisätiedot

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 7.11.2014 J. Moring 1 Muutoksen tarve Suomi ja muut maat Viime vuosien kehitys 15.10.2014

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

Waiting times in health care - Finland. Mika Gissler, Pirjo Häkkinen and Petri Matveinen

Waiting times in health care - Finland. Mika Gissler, Pirjo Häkkinen and Petri Matveinen Waiting times in health care - Finland Mika Gissler, Pirjo Häkkinen and Petri Matveinen Health care guarantee Introduced in health care legislation in 2005 Included in the current Health Care Act 2011

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, July Nights spent by foreign tourists in Finland up by.5 per cent in July The number of recorded nights spent by foreign tourists at Finnish accommodation

Lisätiedot

... Future Ward Tulevaisuuden vuodeosasto 19.9.2006. Nykyinen vuodeosasto vs. kehitystarpeet. Sairaalakiinteistöjen kehitystarpeet

... Future Ward Tulevaisuuden vuodeosasto 19.9.2006. Nykyinen vuodeosasto vs. kehitystarpeet. Sairaalakiinteistöjen kehitystarpeet Nykyinen vuodeosasto vs kehitystarpeet Future Ward Tulevaisuuden vuodeosasto 99200 Kari Reijula, professori Teemajohtaja Laadukas sisäympäristö teema-alue Työterveyslaitos Rakennus: Sairaalarakennusten

Lisätiedot