Tiina Koskelainen TEKNOLOGIAN HYVÄKSYMINEN JA KÄYTTÖÖNOTTO INSTRUMENTOIVIEN LEIKKAUSHOITAJIEN KOKEMUKSIA SIMULAATTORIHARJOITTELUSTA

Transkriptio

1 Tiina Koskelainen TEKNOLOGIAN HYVÄKSYMINEN JA KÄYTTÖÖNOTTO INSTRUMENTOIVIEN LEIKKAUSHOITAJIEN KOKEMUKSIA SIMULAATTORIHARJOITTELUSTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS 2012

2 TIIVISTELMÄ Koskelainen, Tiina Elina Teknologian hyväksyminen ja käyttöönotto instrumentoivien leikkaushoitajien kokemuksia simulaattoriharjoittelusta Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2012, 67 s. Tietojärjestelmätiede, pro gradu -tutkielma Ohjaajat: Rosqvist, Eerika; Silvennoinen, Minna Teknologian hyväksymistä ja käyttöönottoa tutkivien teorioiden mukaan yksilön halukkuuteen käyttää uutta teknologiaa vaikuttavat eniten koettu hyödyllisyys ja koettu helppokäyttöisyys. Teknologian ja lääketieteen nopea kehitys asettavat haasteita sairaalan hoitohenkilökunnan koulutukseen. Leikkaussalin teknistyessä leikkaushoitajien on jatkuvasti opittava käyttämään uusia teknologioita. Tutkimusten mukaan leikkaushoitajan ammatillisen pätevyyden kolme tärkeintä osa-aluetta ovat potilasturvallisuudesta huolehtiminen, leikkaushoidon tekniikka sekä hyvät yhteistyötaidot. Simulaation käyttö opetuksessa on lisääntynyt eri aloilla. Kirurgisia leikkaussimulaattoreita käytetään yleisesti kirurgien koulutuksessa, koska ne tarjoavat turvallisen ympäristön tähystystoimenpiteissä tarvittavien taitojen harjoitteluun. Instrumentoiva leikkaushoitaja työskentelee kirurgin assistenttina tähystyskirurgisissa toimenpiteissä, mutta hoitajien koulutukseen ei sisälly kirurgisella leikkaussimulaattorilla harjoittelua. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää instrumentoivien leikkaushoitajien kokemuksia laparoskooppisesta simulaattoriharjoittelusta. Samalla tutkitaan voidaanko teknologian hyväksymismalleja soveltaa laparoskooppisen simulaattoriharjoittelun tutkimiseen. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Aineiston hankintamenetelmänä käytetään teemahaastattelua ja stimulated recall menetelmää. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että teknologian hyväksymismalleja voidaan soveltaa simulaattoriharjoittelun tutkimiseen. Teoreettiseksi malliksi valittiin yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä. Tärkeimmäksi laparoskooppisen simulaattorin hyväksymiseen ja käyttöön vaikuttavaksi tekijäksi nousi organisaation antama tuki. Hoitajat kokivat teknisten taitojensa sekä itseluottamuksensa parantuvan harjoittelun aikana. Lisäksi leikkaushoitajat kokivat harjoittelun vaikuttavan yhteistyöhön leikkaavan lääkärin kanssa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kirurgiset leikkaussimulaattorit soveltuvat oppimisvälineeksi myös sairaanhoitajien koulutukseen. Asiasanat: teknologian hyväksyminen ja käyttöönotto, instrumentoiva leikkaushoitaja, kirurginen leikkaussimulaattori

3 ABSTRACT Koskelainen, Tiina Elina The Acceptance of Technology Perioperative nurses Experiences of Simulation Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2012, 67 p. Information Systems Science, Master s Thesis Supervisors: Rosqvist, Eerika; Silvennoinen, Minna The theories of technology acceptance are used to forecast user acceptance and usage behavior of new technology. Fast technological development has increased the use of simulation as a learning method in various fields. Surgical simulators are widely use in surgical training, because they provide a safe environment for surgeons to practice their basic laparoscopic skills. The role of the perioperative nurse is to assist the surgeon in the operating room. Despite the fact that the perioperative nurses need technical skills as well as knowledge of the operation, surgical simulator exercises are not included in their education. The first objective of this study is to investigate perioperative nurses experiences of the laparoscopic simulator. Furthermore, the second objective of this study is to find out whether existing technology acceptance models can be applied for studying acceptance and usage of laparoscopic simulator. The results of the study showed that technology acceptance models could be applied to study the acceptance and use of laparoscopic simulator. Unified Theory of Acceptance and Use of Technology was use to describe individual variables that affect perioperative nurses acceptance and usage of surgical simulator. In this study, the most important core determinant for successful simulator training was organizational support. Furthermore, practical results indicated that the surgical simulator could be a suitable tool for nurse education. Simulation training improved both technical skills as well as self-confidence of the nurses. In addition, perioperative nurses felt that the simulator training effect also their non-technical skills as cooperation with the surgeon. Keywords: technology acceptance, perioperative nurse, surgical simulator

4 KUVIOT KUVIO 1 Teknologian hyväksymismalli (Davis, 1989; Davis ym., 1989) KUVIO 2 Koettuun helppokäyttöisyyteen vaikuttavat tekijät (Venkatesh, 2000, s. 345) KUVIO 3 Laajennettu teknologian hyväksymismalli (Venkatesh & Davis, 2000, s. 188) KUVIO 4 Yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä (Vankatesh ym., 2003, s. 447) KUVIO 5 Malli laparoskooppisen simulaattorin hyväksymisestä ja käyttöönotosta TAULUKOT TAULUKKO 1 Teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat tekijät pääryhmittäin TAULUKKO 2 Haastateltavien työkokemus TAULUKKO 3 Haastateltavien odotukset simulaattoriharjoittelusta... 36

5 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 2 ABSTRACT... 3 KUVIOT... 4 TAULUKOT... 4 SISÄLLYS TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS TEKNOLOGIAN HYVÄKSYMISEN JA KÄYTTÖÖNOTON TUTKIMUS Teknologian hyväksymismalli Koettuun helppokäyttöisyyteen vaikuttavat tekijät Koettuun hyödyllisyyteen vaikuttavat tekijät Näkökulmia teknologian hyväksymismalliin Myöhempi tutkimus teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä Yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä Informaatioteknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat tekijät Yhteenveto teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä INSTRUMENTOIVAN LEIKKAUSHOITAJAN TYÖNKUVA JA SIMULAATION AVULLA OPPIMINEN Instrumentoivan leikkaushoitajan työnkuva Simulaation avulla oppiminen Simulaation käyttö terveydenhuollon koulutuksessa Kirurgiset leikkaussimulaattorit TUTKIMUSMENETELMÄT JA AINEISTONKERUU Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat Aineistonkeruu Analyysimenetelmät Eettiset näkökohdat TUTKIMUKSEN TULOKSET Haastateltavien taustatiedot Tutkimuksen teemat... 36

6 5.2.1 Asenne teknologiaa kohtaan Koettu hyödyllisyys Koettu helppokäyttöisyys Käytön tukeminen ja resurssit Sosiaaliset tekijät Instrumentoivien leikkaushoitajien kokemukset laparoskooppisesta simulaattoriharjoittelusta Asenne teknologiaa kohtaan Harjoittelun koettu hyödyllisyys Leikkaussimulaattorin koettu helppokäyttöisyys Käytön tukeminen ja resurssit harjoittelun aikana Kommunikointi ja yhteistyö leikkaavan lääkärin kanssa Teknologian hyväksymistä kuvaavien mallien soveltaminen instrumentoivien leikkaushoitajien simulaattoriharjoitteluun Valitun mallin soveltaminen tässä tutkimuksessa Suorituskykyodotukset Vaivattomuusodotukset Sosiaaliset vaikutukset Käytön tukeminen ja resurssit POHDINTA Tutkimustulosten tarkastelu Käytännön tulokset Havainnot suhteessa teknologian hyväksymistä ja käyttöönottoa tutkivaan teoriaan Luotettavuuden tarkastelu Tulosten merkitys tieteelle ja hoitotyölle Jatkotutkimusehdotukset LÄHTEET LIITE 1 TIEDOTE HAASTATTELUSTA LIITE 2 TEEMAHAASTATTELUN KYSYMYKSET... 67

7 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Teknologian hyväksymistä ja käyttöönottoa on tutkittu laajasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Alan keskeisin teoria on teknologian hyväksymismalli (Davis, 1989; Davis, Bagozzi & Warshaw, 1989). Teknologian hyväksymistä ja käyttöä selittävien teoreettisten mallien mukaan teknologiaasenteeseen, eli halukkuuteen käyttää tiettyä teknologiaa tai järjestelmää, vaikuttavat eniten koettu helppokäyttöisyys ja hyödyllisyys. Tutkimusten mukaan muita aiottuun käyttäytymiseen vaikuttavia seikkoja ovat mm. tietoisuus teknologian olemassaolosta, odotukset teknologian käytöstä, teknologiaan ja käyttäjään liittyvät tekijät, käytön tukeminen sekä sosiaaliset tekijät (Davis, 1989; Davis ym., 1989; Davis & Venkatesh, 1996, 2000; Moore & Bembasat, 1991; Mathieson, 1991; Mathieson, Peacock & Chin, 2001; Mahmood, Hall & Swanberg, 2001; Venkatesh ym., 2003; Lee, Kozae & Larsen, 2003; Jeyaraj, Rottman & Lacity, 2006; King & He, 2006). Teknologian ja lääketieteen nopea kehitys sekä työelämän jatkuva muutos asettavat haasteita niin lääkärien kuin sairaanhoitajienkin koulutukseen. Ammatillinen osaaminen on turvallisen hoidon keskeinen edellytys (Potilasturvallisuus, 2009). Leikkausyksikössä työskentelee monen eri ammattiryhmän edustajia, joista jokaisen työpanos vaikuttaa potilaan hoidon lopputulokseen. Leikkaussalissa teknisen välineistön määrä ja käyttö korostuu, jolloin lääkäreiden lisäksi myös hoitajilta vaaditaan yhä enemmän teknistä osaamista. Teknologian nopea kehitys muuttaa myös terveydenhuollon ammattilaisten rooleja ja työnkuvia (Kneebone, Nestel, Vincent & Darzi, 2007). Hoitajien koulutus vaatii uusia käytäntöjä, jotta he saisivat tarpeelliset tiedot ja taidot vaativaan ja jatkuvassa muutoksessa olevaan työhönsä (Murphy, Hartigan, Walshe, Flynn & O Brien, 2011). Tutkimusten mukaan simulaation käyttö yhtenä oppimisympäristön osana tehostaa oppimista (Lasater, 2007; Kneebone, 2005). Simulaation käyttöönotto ja sitä hyödyntävän koulutuksen kehittäminen sairaanhoitajien opetuksessa vaatii kuitenkin kaikkien asianosaisten tahojen saumatonta yhteistyötä (Nagle, McHale, Alexander & French 2009). Simulaatiolla tarkoitetaan yleisesti Räsäsen (2004) mukaan tuotteen, prosessin tai järjestelmän olennaisten osien tai kokonaisuuden jäljittelyä mahdolli-

8 8 simman hyvin. Simulaatio tarkoittaa siis todellisuuden mallintamista tarjoten turvallisen ja realistisen oppimisympäristön, jossa on mahdollisuus toistuvaan harjoitteluun ja taitojen oppimiseen (mm. Beyea & Kobokovich, 2004; Kneebone ym., 2007). Simulaatio on käytännöllinen opetusmetodologia kaiken tasoisille opiskelijoille (Nagle ym., 2009) ja sitä käytetään nykyään sekä lääkäreiden että sairaanhoitajien koulutuksessa (Baillie & Curzio, 2009; Nagle ym., 2009). Simulointi tukee kokemuksellista oppimista (Kneebone, 2003; Nagle ym., 2009) ja soveltuu hyvin perustekniikoiden harjoitteluun (mm. Sturm, Windsor, Cosman, Cregan, Hewett & Maddern, 2008; Baillie & Curzio, 2009). Tämän lisäksi simulaatio tarjoaa mahdollisuuden psykomotoristen taitojen, kriittisen ajattelun, ongelmanratkaisun sekä päätöksentekokyvyn harjoitteluun (Rauen, 2004; Beyea & Kobokovich, 2004; Murphy ym., 2011; Moule, 2011). Lääketieteelliset simulaattorit voidaan jakaa potilassimulaattoreihin ja kirurgisiin leikkaussimulaattoreihin. Potilassimulaattorit kuvaavat fyysisiä tai lääketieteellisiä tiloja, joiden avulla hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus harjoitella todellisia hoitotilanteita ja operaatioita. Kirurgisten leikkaussimulaattoreiden avulla voidaan harjoitella ja ylläpitää tähystyskirurgiassa tarvittavia teknisiä taitoja. (Basdogan, Sedef, Harders & Wesarg, 2007; Combs, 2010). Vaikka kirurgisia leikkaussimulaattoreita käytetään jo laajasti kirurgien koulutuksessa (mm. Combs, 2010; Palter & Grantcharov, 2010), sairaanhoitajien koulutuksessa niitä ei vielä hyödynnetä (Schiavenato, 2009). Perinteinen tapa leikata potilaita on ollut pitkään avokirurgia. Toinen, teknologian ja lääketieteen kehittymisen myötä yhä yleistyvämpi tapa, on laparoskooppinen- eli tähystyskirurgia, jossa leikkaus tehdään usean pienen (5 12 mm) viiltohaavan kautta kameran ja pitkävartisten instrumenttien avulla. Toimenpiteessä käytetään avuksi modernia videoavusteista tekniikkaa (Wind, 2006; Kellokumpu, 2011). Laparoskooppiset eli tähystyskirurgiset toimenpiteet vaativat uusien laitteiden ja tekniikoiden omaksumista sekä erilaista taitavuutta ja asiantuntevuutta kuin avokirurgiassa (Sheinin, 2007; Silvennoinen, Mecklin, Saariluoma & Antikainen, 2009; Madan, Frantzides, Tebbit & Quiros, 2005). Leikkausyksiköissä tapahtuvaa hoitotyötä tekevät sairaanhoitajat ovat joko leikkaus- tai anestesiahoitajia. Leikkaushoitaja toimii kirurgin työparina joko valvovan tai instrumentoivan hoitajan tehtävässä. Anestesiahoitaja työskentelee puolestaan yhdessä anestesiologin kanssa. Valvova leikkaushoitaja vastaa potilaan turvallisuudesta, koko leikkaustiimin avustamisesta sekä toiminnan koordinoinnista. Instrumentoiva leikkaushoitaja vastaa puolestaan hoitotyössä tarvittavan välineistön valmiudesta, ympäristön steriiliyden varmistamisesta sekä assisteerauksesta eli kirurgin avustamisesta leikkauksessa. (Tengvall, 2010; Väisänen, 2001.) Assisteerauksen aikana instrumentoiva leikkaushoitaja avustaa leikkaavaa kirurgia käyttämällä toimenpiteessä tarvittavaa kameraa tai pitelemällä paikallaan muita tähystysinstrumentteja. Leikkaushoitajat toimivat ns. passiivisina assistentteina, jolloin he eivät käytä toimenpiteessä tarvittavia instrumentteja itsenäisesti, vaan toimivat ainoastaan kirurgin antamien ohjeiden mukaan.

9 9 Sairaanhoitajan ammatillista pätevyyttä kuvataan kansainvälisesti kompetenssi-käsitteellä, jolla tarkoitetaan havaittavissa ja mitattavissa olevaa sairaanhoitajan toimintaa. Perioperatiivinen eli leikkaushoidon kompetenssi sisältää potilaan hoidon, kriittiset ajattelutaidot, turvallisuuden hallinnan, assisteeraustaidot sekä ammattitaidon kehittämisen ja ylläpidon. (Firlit, Collier, Spera & Fogg, 2002.) Leikkaushoitajan ammatillisen pätevyyden osa-alueet leikkauksen aikaisessa hoitotyössä ovat potilasturvallisuudesta huolehtiminen, leikkaushoidon tekniikka sekä hyvät yhteistyö- ja tiimityötaidot (Tengvall, 2010). Huolimatta instrumentoivan leikkaushoitajan tärkeästä roolista toimenpiteen aikana sekä siitä, että kirurgisten leikkaussimulaattoreiden käytöstä kirurgien koulutuksessa on saatu hyviä tuloksia, ei simulaattoreiden käytöstä leikkaushoitajien koulutuksessa löydy tutkimusta. Tietokantahakujen (mm. IEEE, ACM) perusteella aiempaa tutkimusta kirurgisten leikkaussimulaattoreiden hyväksymisestä ja käytöstä ei löydy, vaikka teknologian hyväksymistä kuvaavia teorioita käytetään nykyään laajasti tutkittaessa yksilöiden asennoitumista uuteen teknologiaan. Tähän tutkimukseen osallistuvat instrumentoivat leikkaushoitajat eivät ole koskaan harjoitelleet tähystysleikkauksessa tarvittavien kameran ja instrumenttien käyttöä kirurgisen leikkaussimulaattorin avulla, vaikka he ovat toimineet monia vuosia kirurgien assistentteina erilaisissa tähystystoimenpiteissä. Tarvittavat taidot on opittu käytännön työssä yrityksen ja erehdyksen kautta. Vaikka instrumentoivat leikkaushoitajat toimivat tähystystoimenpiteessä assistenttina, on tärkeää selvittää millaisena he kokevat kirurgisen leikkaussimulaattorin käytön, sillä harjoittelun sekä sen mahdolliset vaikutukset leikkaushoitajan työhön. Tutkimusmenetelmänä tässä tutkimuksessa on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka kohderyhmänä ovat instrumentoivat leikkaushoitajat. Aineiston hankintamenetelmänä on teemahaastattelu, jota tuetaan stimulated recall menetelmällä. Tarkoituksena on selvittää haastattelun avulla laparoskooppiseen simulaattoriharjoitteluun osallistuneilta instrumentoivilta leikkaushoitajilta heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan simulaattoriharjoittelusta. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena on kerätä leikkaushoitajien kokemuksia laparoskooppisesta simulaattoriharjoittelusta sekä saada uutta tietoa simulaattoriharjoittelun mahdollisista vaikutuksista instrumentoivan leikkaushoitajan työhön, tietotaitoon sekä potilasturvallisuuteen. Toisena tavoitteena on selvittää, voidaanko olemassa olevia teknologian hyväksymismalleja soveltaa laparoskooppisen simulaattoriharjoittelun tutkimiseen. Kerättyä tietoa voidaan käyttää hyväksi mm. sairaanhoitajien jatkokoulutuksen kehittämisessä sekä kirurgisten leikkaussimulaattoreiden hyödyntämisessä sairaanhoitajien koulutuksessa. Tutkimustehtävät tässä tutkimuksessa ovat: 1. Millaisia näkemyksiä ja kokemuksia instrumentoivilla leikkaushoitajilla on laparoskooppisesta simulaattoriharjoittelusta? 2. Voidaanko teknologian hyväksymistä ennustavia malleja soveltaa instrumentoivien leikkaushoitajien laparoskooppisen simulaattoriharjoittelun tutkimiseen?

10 10 Kirurgisia leikkaussimulaattoreita ei ole aiemmin käytetty hoitajien koulutuksessa, joten tutkimuksen tulosten perusteella saadaan tärkeää tietoa instrumentoivien leikkaushoitajien kokemuksista koskien laparoskooppista simulaattoriharjoittelua. Lisäksi kerätään tietoa simulaattoriharjoittelun mahdollisista vaikutuksista instrumentoivien leikkaushoitajien taitoihin ja työhön. Kirurgisen leikkaussimulaattorin hyväksymistä ja käyttöä ei ole aiemmin tutkittu teknologian hyväksymistä ja käyttöönottoa kuvaavien mallien avulla. Tavoitteena on selvittää soveltuvatko kyseiset teoriat ja mallit laparoskooppisen simulaattoriharjoittelun tutkimiseen. Samalla kerätään tietoa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat laparoskooppisen leikkaussimulaattorin hyväksymiseen ja käyttöön instrumentoivien leikkaushoitajien harjoittelu- ja oppimisvälineenä. Käytännön tavoitteena on saada tietoa siitä, voidaanko kirurgista simulaattoriharjoittelua hyödyntää kirurgien koulutuksen lisäksi mahdollisesti myös sairaanhoitajien koulutuksessa. Kerätty aineisto antaa tukea muun muassa sairaanhoitajien koulutuksen suunnittelutyöhön. Tehty tutkimus antaa myös hyvän pohjan laajempaan jatkotutkimukseen, jonka avulla voidaan esimerkiksi selvittää simulaattoriharjoittelun konkreettisia vaikutuksia leikkaushoitajan työhön leikkaussalissa. Tutkimus on jaettu kuuteen lukuun. Luvussa kaksi kuvataan lyhyesti teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon liittyviä teorioita ja tutkimuksia. Saman luvun lopussa tehdään oma yhteenveto teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista yleisimmistä tekijöistä. Kolmannessa luvussa kerrotaan instrumentoivien leikkaushoitajien työstä, oppimisesta simulaation avulla sekä simulaation käytöstä terveydenhuollon koulutuksessa. Tutkimuksen kulku ja käytetyt menetelmät sekä eettiset näkökohdat käydään läpi luvussa neljä. Viidennessä luvussa kerrotaan tutkimuksen tulokset ja vastataan tutkimustehtäviin. Viimeinen eli kuudes luku sisältää pohdinnan, jossa tutkimustulosten tarkastelun lisäksi arvioidaan tutkimuksen luotettavuutta sekä tulosten merkitystä tieteelle ja hoitotyölle. Lopuksi esitetään aiheita mahdollista jatkotutkimusta varten.

11 11 2 TEKNOLOGIAN HYVÄKSYMISEN JA KÄYT- TÖÖNOTON TUTKIMUS Tässä luvussa käydään läpi teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon liittyvää tutkimusta. Ensimmäisessä kappaleessa esitellään teknologian hyväksymismalli (Davis, 1989; Davis ym., 1989), jota pidetään uuden teknologian käyttöönottoa tutkivien teorioiden perustana (Venkatesh, Morris, Davis & Davis, 2003). Lisäksi käsitellään myöhempää tutkimusta teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä esittelemällä mm. yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä (Venkatesh ym., 2003). Viimeisessä kappaleessa esitetään oma yhteenveto teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä läpikäytyjen teorioiden pohjalta. 2.1 Teknologian hyväksymismalli Teknologian hyväksymismalli (Technology Acceptance Model, TAM) (Davis, 1989; Davis ym., 1989) eli TAM malli on alkujaan kehitetty selittämään tietokoneiden ja -järjestelmien hyväksymistä ja käyttöönottoa työpaikoilla, mutta on sittemmin laajentunut koskemaan yleisesti uuden teknologian käyttöönottoa. Malliin on vaikuttanut sosiaalipsykologiassa käytetty perustellun toiminnan malli (Theory of Reasoned Action, TRA) (Fishbein & Ajzen, 1975), jonka mukaan aikomus ennustaa käyttäytymistä. Käyttäytymisaikomukseen ja siten myös käyttäytymiseen vaikuttavat sekä henkilön asenne eli arvot ja uskomukset, subjektiivinen normi eli motivaatio toimia yleisesti hyväksyttyjen normien mukaan ja koettu käyttäytymisen kontrolli eli yksilön oma kokemus käyttäytymisen kontrollistaan. Teknologian hyväksymismallissa teknologiaa kohtaan muodostetaan asenne koetun helppokäyttöisyyden ja koetun hyödyllisyyden perusteella (kuvio 1). Davisin (1989) mukaan helppokäyttöisyydellä tarkoitetaan yksilön kokemaa fyysisen ja psyykkisen vaivan vähyyttä. Hyödyllisyys taas kuvaa käyttäjän kokemusta siitä, onko järjestelmän/teknologian käytöstä hyötyä hänen työl-

12 12 leen. Mitä helpompi järjestelmää on käyttää, sitä hyödyllisempi se on työn kannalta, joten koettu helppokäyttöisyys vaikuttaa myös koettuun hyödyllisyyteen. Yksilön uskomuksiin järjestelmästä ja sen käytöstä voivat vaikuttaa ulkoiset tekijät, joita ovat esim. järjestelmän piirteet, käyttäjäkoulutus, käyttäjän osallistuminen suunnitteluun tai käyttöönottoprosessin luonne. Davis (1989) huomasi tutkimuksissaan varsinkin järjestelmän laadun, kuten toiminnallisuus, välineet, vuorovaikutus, ympäristö ja käyttöliittymä, vaikuttavan koettuun hyödyllisyyteen ja helppokäyttöisyyteen. KUVIO 1 Teknologian hyväksymismalli (Davis, 1989; Davis ym., 1989) Sekä koettu hyödyllisyys että koettu helppokäyttöisyys vaikuttavat käyttäjän asenteeseen ja halukkuuteen käyttää järjestelmää/teknologiaa. Tätä asennetta kutsutaan teknologia-asenteeksi, ja se voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Järjestelmän tai teknologian käytön kokeminen hankalaksi tai vaikeaksi voi aiheuttaa negatiivisen teknologia-asenteen. Käytön kokeminen hankalaksi tai vaikeaksi voi johtua esimerkiksi siitä, että käyttäjän taidot eivät ole järjestelmän tai teknologian käyttöön tarvittavien taitojen tasolla. Asenne ja koettu hyödyllisyys vaikuttavat käyttäytymisaikomukseen, joka taas puolestaan ennustaa todellista järjestelmän/teknologian käyttöä. (Davis ym., 1989.) Tuomivaara (2000, s. 21, 38) on tutkinut väitöskirjassaan teknologian käyttöhalukkuutta, jolla hän tarkoittaa samaa asiaa kuin edellä mainittu teknologiaasenne. Käyttöhalukkuutta eli yksilön suhdetta teknologiaan ja halua sen käyttämiseen voidaan Tuomivaaran mukaan tutkia asenteena tai kompetenssina. Asennemallissa käyttöhalukkuus on toiminnan selittäjä, joka on jaettu käyttöasenteisiin ja käyttöaikomuksiin, kun taas kompetenssimallissa käyttöhalukkuus kuvaa käyttöön motivoitumista ja sitoutumista. Edellä kuvattu teknologian hyväksymismalli edustaa asennemallia, jolloin halu teknologian käyttöön määräytyy siihen liittyvien uskomusten perusteella. Tällöin koettu helppokäyttöisyys ja koettu hyödyllisyys muodostavat koetun luottamuksen. Tuomivaaran tutkimuksen mukaan teknologian käyttöä selittää suoraan käyttöhalukkuus ja epäsuoraan halukkuuden kautta käyttöön liittyvät uskomukset, kuten tietokoneluottamus, käytön statusarvo ja yleishyödyllisyys. Koettu helppokäyttöisyys ja koettu hyödyllisyys ovat siis teknologian hyväksymismallin mukaan tärkeimmät asenteeseen ja käyttäytymisaikomukseen vaikuttavat tekijät (Davis, 1989). Myöhemmin mallista on jätetty pois asenne

13 13 käyttöä kohtaan, koska tutkimuksissa huomattiin koetun helppokäyttöisyyden ja koetun hyödyllisyyden vaikuttavan suoraan käyttäytymisaikomukseen (Venkatesh & Davis, 1996). Koetun helppokäyttöisyyden ja koetun hyödyllisyyden vaikutus käyttäytymisaikomukseen on todistettu lukuisissa empiirisissä tutkimuksissa viimeisten reilun kahdenkymmenen vuoden aikana (Davis, 1989; Davis ym., 1989; Venkatesh & Davis, 1996, 2000; Venkatesh, 2000; Venkatesh ym., 2003; Mahmood, Hall & Swanberg, 2001; King & He, 2006; Lee ym., 2003). Koska kummankin tekijän vaikutus käyttäytymisaikomukseen ja teknologian käyttöön on niin selvä, monet tutkijat ovat yrittäneet selvittää sekä koettuun helppokäyttöisyyteen että koettuun hyödyllisyyteen vaikuttavia tekijöitä Koettuun helppokäyttöisyyteen vaikuttavat tekijät Davisin (1989) mukaan koetulla helppokäyttöisyydellä tarkoitetaan sitä, kuinka vaivattomana yksilö kokee tietotekniikan käytön. Tuomivaara (2000) kuvaa puolestaan koettua helppokäyttöisyyttä yksilön luottamuksena selvitä tietokoneen käytöstä. Käsitys tietokoneen käytön helppoudesta muodostuu siis käyttäjän näkemyksestä käyttöön tarvittavien taitojen ja hänen omien taitojensa suhteesta. Käyttäjän itseluottamuksen onkin todettu vaikuttavan koettuun helppokäyttöisyyteen ja siten myös käyttäytymisaikomukseen sekä teknologian käyttöön useissa tutkimuksissa (mm. Venkatesh & Davis, 1996; Venkatesh, 2000; Mathieson ym., 2001; Igbaria & Iivari, 1995; King & He, 2006). Esimerkiksi Igbaria ja Iivari (1995) tutkivat tietotekniikan käyttöä suomalaisissa yrityksissä, ja totesivat itseluottamuksella olevan sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia tietotekniikan käyttöön. Tutkimuksen mukaan itseluottamuksella on vahva, suora vaikutus koettuun helppokäyttöisyyteen, ja sitä kautta myös epäsuora vaikutus koettuun hyödyllisyyteen. Kokemuksella on puolestaan vahva, positiivinen ja suora vaikutus itseluottamukseen, ja sitä myötä myös koettuun helppokäyttöisyyteen, hyödyllisyyteen sekä itse tietotekniikan käyttöön. Myös Venkatesh (2000) on tutkinut kokemuksen ja teknologian käytön vaikutusta koettuun helppokäyttöisyyteen (kuvio 2). Hänen mukaansa uuden ja vieraan teknologian kohdalla koettu helppokäyttöisyys perustuu kolmen ankkuriin: kontrollin kokemukseen eli yksilön itseluottamukseen yleensä tietotekniikan käytössä, sisäiseen motivaatioon sekä emootioon eli haluun käyttää tietotekniikkaa. Ankkurit ovat järjestelmästä riippumattomia, mutta vaikuttavat käsitykseen uuden järjestelmän helppokäyttöisyydestä. Käytön ja kokemuksen myötä käyttäjän yleiset uskomukset muuttuvat, jolloin arvio koetusta helppokäyttöisyydestä perustuu objektiiviseen käytettävyyteen, ulkoiseen kontrolliin eli organisaation tukeen sekä teknologian käytön nautittavuuteen. Kun käyttäjä saa käyttökokemuksen myötä tarkempaa tietoa järjestelmästä tai teknologiasta, hän perustaa arviointinsa tilannekohtaisiin tekijöihin aikaisempien kokemusten sijaan. Käyttäjä muokkaa siis käsitystään järjestelmän tai teknologian koetusta helppokäyttöisyydestä heijastamalla vuorovaikutustaan sen kanssa. (Venkatesh, 2000.)

14 14 KUVIO 2 Koettuun helppokäyttöisyyteen vaikuttavat tekijät (Venkatesh, 2000, s. 345) Venkateshin (2000) tutkimuksen mukaan yleiset odotukset tietotekniikasta ovat vahvin vaikuttaja järjestelmäkohtaiseen koettuun helppokäyttöisyyteen myös käyttökokemuksen jälkeen. Tästä johtuen yleisiä tietotekniikan käyttötaitoja tulisi kehittää, koska ne ovat vahva vaikuttaja koettuun helppokäyttöisyyteen ja siten uusien järjestelmien / teknologioiden hyväksymiseen ja käyttöönottoon Koettuun hyödyllisyyteen vaikuttavat tekijät Tutkijat kuvaavat koettua hyödyllisyyttä eri nimikkeillä, kuten havaittavat tulokset (Moore & Benbasat, 1991), näkyvyys (Rogers, 2003), suorituskykyodotukset (Venkatesh ym., 2003) tai suhteellinen hyöty (Jeyaraj ym., 2006). Tietokoneen käytön hyödyllisyys voidaan Tuomivaaran (2000) mukaan määritellä käyttäjän näkemykseksi tietotekniikasta apuvälineenä ja erilaisten toimintojen edistäjänä. Igbarian ja Iivarin tutkimuksen (1995) mukaan koettuun hyödyllisyyteen vaikuttavat helppokäyttöisyyden lisäksi halu käyttää tietokonetta, kokemus ja organisaation tuki. Kuten edellä jo mainittiin, saman tutkimuksen mukaan itseluottamuksella ja kokemuksella on epäsuora vaikutus koettuun hyödyllisyyteen koetun helppokäyttöisyyden kautta. Venkatesh & Davis (2000) laajensivat alkuperäistä teknologian hyväksymismallia lisäämällä siihen koettuun hyödyllisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Laajennetussa teknologian hyväksymismallissa (TAM2) (kuvio 3) koettuun hyödyllisyyteen vaikuttavat tekijät on jaettu sosiaalisiin ja kognitiivisiin tekijöihin. So-

15 15 siaaliset tekijät, kuten subjektiivinen normi, vapaaehtoisuus ja mielikuva, vaikuttavat yksilön päätökseen siitä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö uusi järjestelmä. Erityisesti järjestelmän pakollisessa käyttötilanteessa sosiaalisilla tekijöillä on huomattava vaikutus yksilön käyttöaikomukseen. Kognitiivisiin tekijöihin sisältyvät työtehtävien relevanssi, työtulosten laatu, tulosten esiteltävyys sekä koettu helppokäyttöisyys. Lisäksi mallissa on huomioitu kokemus, joka vähentää subjektiivisen normin vaikutusta koettuun hyödyllisyyteen sekä käyttäytymisaikomukseen. KUVIO 3 Laajennettu teknologian hyväksymismalli (Venkatesh & Davis, 2000, s. 188) Näkökulmia teknologian hyväksymismalliin Vaikka alkuperäistä teknologian hyväksymismallia on moitittu muun muassa siitä, että siinä ei oteta huomioon sosiaalisia muuttujia, se on kuitenkin pitänyt paikkansa tietojärjestelmien ja uuden teknologian käyttöönottoa tutkivien teorioiden perustana (Venkatesh ym., 2003). Mallia on arvosteltu myös siitä, että siinä ei oteta huomioon ulkoisia tai tilannekohtaisia muuttujia, vaan päätöksenteon päämuuttujat ovat aina koettu hyödyllisyys ja helppokäyttöisyys (Mathieson, 1991). Bagozzin (2007) mielestä malli ei myöskään tarjoa konkreettisia suunnitteluideoita tai parannuksia käytettävyyteen vaikuttaviin tekijöihin, vaan

16 16 mittaa ainoastaan käsitystä käytettävyydestä. Bagozzi kiinnittää huomiota myös siihen, soveltuuko malli enää tämän päivän verkostoituneisiin organisaatioihin, joissa teknologian hyväksymiseen vaikuttavat yhä enemmän ulkoiset, yksilöstä riippumattomat muuttujat. Alkuperäisessä teknologian hyväksymismallissa oletetaan lisäksi että teknologian käyttö on vapaavalintaista, mutta Tuomivaaran (2000) tutkimuksen mukaan tämän päivän työelämässä yksilöllä ei ole mahdollisuutta valita käyttääkö hän työssään teknologiaa vai ei. Tällöin teknologia on välineellisessä asemassa. Käytön vapaavalintaisuuteen vaikuttavat muutkin syyt. Monissa tapauksissa teknologian tai tietojärjestelmien käyttö ei halusta huolimatta onnistu esimerkiksi resurssien puutteen takia. Monet tutkijat ovatkin todenneet, että resursseilla on suuri vaikutus järjestelmien käyttöönottoon ja käytön oppimiseen (mm. Ajzen, 1991; Mathieson, 1991; Mathieson ym., 2001). Käytettävissä olevat resurssit voivat liittyä käyttäjään, annettuun tukeen, järjestelmään itseensä tai yleiseen kontrollointimahdollisuuteen (Mathieson, 1991; Mathieson ym., 2001). Käyttäjään liittyviä resursseja ovat mm. ikä, koulutus, työkokemus, itseluottamus, asema organisaatiossa ja aika. Annettu tuki sisältää sekä organisaation antaman tuen että teknisen tuen. Järjestelmään liittyviä resursseja ovat puolestaan järjestelmän saavutettavuus, kustannukset ja helppokäyttöisyys. Yleisellä kontrollointimahdollisuudella tarkoitetaan yksilön omia hallintauskomuksia järjestelmän käytöstä. Teknologian käyttöönotossa on aina muistettava ottaa huomioon käytettävissä olevien resurssien riittävyys eritasoisten käyttäjien koulutukseen, neuvontaan ja tukemiseen (Mathieson ym., 2001). Osalle käyttäjistä uuden järjestelmän käyttöönotto ja käyttö ei tuota ongelmia. Toisaalta osa käyttäjistä voi tuntea itsensä epävarmaksi uuden teknologian tai järjestelmän kanssa, jolloin he tarvitsevat enemmän sekä käyttäjätukea että organisaation antamaa tukea oppimiseen ja harjoitteluun. 2.2 Myöhempi tutkimus teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä Tässä kappaleessa esitellään Venkatesh ym. (2003) muodostama yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä (UTAUT), joka on yksi tunnetuimmista yksilön teknologian hyväksymistä ja käyttöä tutkivista teorioista. Lisäksi vertaillaan Mahmood ym. (2001) ja Jeyarad ym. (2006) tekemiä kirjallisuuskatsauksia, joissa tarkastellaan tutkimuksissa ilmenneitä informaatioteknologian käyttöön vaikuttavia tekijöitä Yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä Perinteisesti teknologian hyväksymismallia on käytetty tutkittaessa niin yksilön tietokoneiden kuin koko organisaation tietojärjestelmien hyväksymistä ja käyt-

17 17 töä. Nopean teknologisen kehityksen myötä mallia sovelletaan nykyään yleisesti informaatioteknologian hyväksymisen ja käytön tutkimiseen. Tutkimuksen myötä tietojärjestelmätieteen alalle on syntynyt useita eri malleja alkuperäisen teknologian hyväksymismallin lisäksi. Käytössä olevien mallien moninaisuus ja osittainen päällekkäisyys on hankaloittanut monien tutkijoiden työtä (Venkatesh ym., 2003, s. 426). Osittain tästä syystä Venkatesh ym. (2003) ovat muodostaneet ja validoineet yhdistetyn teorian teknologian käyttöönotosta ja käytöstä (Unified Theory of Acceptance and Use of Technology, UTAUT). Yhdistetty teoria kokoaa yhteen kahdeksan teknologian hyväksymistä käsittelevää teoriaa, sisältäen mm. Rogersin innovaatioiden diffuusioteorian sekä teknologian hyväksymismallin (Venkatesh ym., 2003, s ). Yhdistetyn teorian pohjalta luodussa mallissa (kuvio 4) käyttäytymisaikomukseen ja käyttötapaan vaikuttavat tekijät on jaettu kahteen ryhmään. Mallin alareunassa näkyvät yksilömuuttujat sisältävät sukupuolen, iän, kokemuksen ja käytön vapaaehtoisuuden. Toisen ryhmän muodostavat mallin vasemmassa reunassa näkyvät neljä päätekijää, jotka vaikuttavat suoraan joko käyttäytymisaikomukseen tai käyttötapaan. Päätekijöitä ovat suorituskykyodotukset, vaivattomuusodotukset, sosiaaliset vaikutukset ja käyttöä tukevat olosuhteet. Yksilömuuttujien vaikutukset päätekijöihin on merkitty kuvassa nuolilla. Suorituskykyodotuksiin kuuluvat koettu hyödyllisyys, ulkoinen motivaatio, yhteys työtehtävään, suhteellinen hyöty ja havaittavat tulokset. Suorituskykyodotukset kuvaavat sitä hyötyä, minkä yksilö kokee saavansa käyttäessään teknologiaa hyväkseen työssään, ja niihin vaikuttavat yksilömuuttujista sukupuoli ja ikä. Vaivattomuusodotukset, kuten koettu helppokäyttöisyys, monimutkaisuus/hankaluus sekä helppokäyttöisyys, kuvaavat käyttäjän käsitystä teknologian helppokäyttöisyydestä. Vaivattomuusodotuksiin vaikuttavat yksilömuuttujista sukupuoli, ikä sekä kokemus. Sosiaaliset vaikutukset käsittävät käyttäjän kuvan sekä omista että muiden uskomuksista liittyen teknologian käyttöön, ja niihin vaikuttavat kaikki teorian yksilömuuttujat. Käyttöä tukevat olosuhteet puolestaan kuvaavat käytettävissä olevia resursseja sekä organisaation tarjoamaa tukea teknologian käytölle sisältäen koetun käyttäytymisen kontrollin, ympäröivät olosuhteet sekä yhteensopivuuden käyttäjän arvojen, tarpeiden ja kokemusten kanssa. Yksilömuuttujista käyttöä tukeviin olosuhteisiin vaikuttavat ikä ja kokemus. (Venkatesh ym., 2003, s )

18 18 KUVIO 4 Yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä (Vankatesh ym., 2003, s. 447) Yhdistetyn teorian mukaan sekä käyttäytymisaikomuksella että käyttöä tukevilla olosuhteilla on suora vaikutus käyttötapaan eli teknologian käyttöön. Käyttäytymisaikomuksen on todettu tutkimusten perusteella ennakoivan todellista käyttöä (Venkatesh ym., 2003). Käyttäytymisaikomukseen vaikuttavia päätekijöitä ovat suorituskyky- ja vaivattomuusodotukset sekä sosiaaliset vaikutukset. Teknologian hyväksymismalliin verrattuna yhdistetyssä teoriassa ei ole otettu omiksi muuttujikseen koettua helppokäyttöisyyttä eikä koettua hyödyllisyyttä. Molemmat muuttujat sisältyvät teoriassa esitettyihin päätekijöihin: koettu helppokäyttöisyys sisältyy vaivattomuusodotuksiin ja koettu hyödyllisyys puolestaan suorituskykyodotuksiin. Huomionarvoista on myös se, että käyttäytymisaikomukseen eivät vaikuta suoraan asenne teknologian käyttöä kohtaan, itseluottamus eikä kiinnostus tietokoneita kohtaan, vaikka ne näyttelevät tärkeää roolia koetun helppokäyttöisyyden syntymisessä. (Venkatesh ym., 2003, s ). Yhdistetyn teorian pohjalta luotu malli on käyttökelpoinen mm. seurattaessa yksilömuuttujien välisten suhteiden muuttumista ajan kuluessa. Mallin avulla voidaan tutkia esimerkiksi iän ja sukupuolen vaikutusta informaatioteknologian käyttöönottoon ja käyttöön, sekä kyseisten muuttujien välisten suhteiden muuttumista. Tutkijoiden mukaan suhteet edellä mainittujen muuttujien välillä saattavat muuttua huomattavasti nykyisen, teknologiaan tottuneen, ns. digitaalisen sukupolven vanhetessa. (Venkatesh ym., 2003.)

19 Informaatioteknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat tekijät Vaikka edellä esitetty yhdistetty teoria teknologian käyttöönotosta ja käytöstä on varsin kattava, on hyvä tuoda esille myös muiden tutkijoiden tuloksia uuden teknologian hyväksymiseen ja käyttöön vaikuttavista tekijöistä. Seuraavaksi esitellään kahden eri tutkijaryhmän alan tutkimuksista tekemät yhteenvedot. Mahmood, Hall ja Swanberg (2001) ovat tutkineet informaatioteknologian käyttöön ja tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä jakaen ne neljään pääkategoriaan: koettu helppokäyttöisyys ja hyödyt, yksilölliset käyttäjäpiirteet, organisaation IT:n kypsyystaso sekä organisaation rakenteelliset piirteet. Pääkategoriat on jaettu 11 mitattuun attribuuttiin. Tutkimus on tehty kirjallisuuskatsauksena vuosina tehdyistä informaatioteknologian käyttöä ennustavista tutkimuksista. Mahmood ym., (2001) tekemän tutkimuksen mukaan yksittäisistä muuttujista helppokäyttöisyys ja hyödyllisyys ovat kaksi tärkeintä yksilön järjestelmänkäyttöä määrittelevää tekijää. Käyttäjän taitotaso ja positiivinen asenne yleensä organisaation tietojärjestelmiä kohtaan sekä organisaation antama tuki nousivat myös esiin informaatioteknologian käyttöön vahvasti vaikuttavina muuttujina. Teknologian helppo saatavuus ja käyttäjäystävälliset ohjelmistot sekä organisaation antama tuki vaikuttavat positiivisesti teknologian käyttöön. Yksilön koulutus- ja harjoittelutaso vaikuttavat myös teknologian käyttöön ja tehokkuuteen, mutta ei niin paljon kuin käyttäjän taitotaso ja positiivinen asenne. (Mahmood ym., 2001.) Jeyaraj ym. (2006) ovat tutkineet alan kirjallisuutta koskien sekä yksilön että organisaation IT -pohjaisten innovaatioiden omaksumista vuosilta He toteavat tekemässään yhteenvedossa, että yksilön omaksumista ja hyväksymistä tutkivat teoriat voidaan jakaa joko käyttäytymisaikomusta tai tosiasiallista käyttäytymistä tutkiviin teorioihin. Kaikissa teorioissa esitetään lisäksi muuttujia, jotka liittyvät yksilöön, innovaatioon tai organisaatioon. Jeyaraj ym. (2006) tutkimuksen mukaan yksilön informaatioteknologian käyttöönottoon vaikuttavat eniten johdon tuki, kokemus tietokoneiden käytöstä, koettu hyödyllisyys, käyttäytymisaikomus sekä käyttäjätuki. Järjestelmän käyttöä puolestaan ennakoivat parhaiten kokemus, käyttäytymisaikomus, asenteet ja koettu hyödyllisyys. Käyttäytymisaikomusta, joka siis vaikuttaa sekä informaatioteknologian käyttöönottoon että käyttöön, ennakoivat puolestaan koettu hyödyllisyys, suhteellinen hyöty sekä subjektiivinen normi. Huonoimmin yksilön informaatioteknologian käyttöönottoa ennustavat vapaaehtoisuus, sukupuoli, ikä ja ympäröivät olosuhteet. Tutkimuksen perusteella löydetyt riippumattomat muuttujat on jaettu innovaatioon, yksilöön, organisaatioon ja ympäristöön liittyviksi. Yksilön innovaation omaksumiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat yksilön, innovaation ja organisaation piirteet, kun taas organisaation innovaation käyttöönottoon ja omaksumisen nopeuteen vaikuttavat innovaation, organisaation sekä ympäristön piirteet. (Jeyaraj ym., 2006.)

20 20 Molemmissa edellä mainituissa yhteenvedoissa yksilön järjestelmänkäyttöön vaikuttavina tekijöinä nousivat esiin organisaation tuki, taitotaso/kokemus tietotekniikan käytöstä sekä koettu hyödyllisyys. Myös positiivisen asenteen (Mahmood ym., 2001) sekä käyttäjätuen (Jeyaraj ym., 2006) todetaan vaikuttavan yksilön IT:n omaksumiseen ja käyttöönottoon. Tutkimuksen mukaan yleisimmät muuttujat ovat koettu helppokäyttöisyys ja koettu hyödyllisyys. Jeyaraj ym. (2006) mukaan edellä mainitut muuttujat eivät kuitenkaan ennusta parhaiten IT:n käyttöönottoa, vaan niiden yleisyys johtuu osittain siitä, että teknologian hyväksymismalli on eniten käytetty teoria tutkittaessa IT:n hyväksymistä ja käyttöä. 2.3 Yhteenveto teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä Edellä läpikäytyjen teorioiden pohjalta voidaan todeta, että tärkeimmiksi tekijöiksi yksilön teknologian hyväksymisessä ja käyttöönotossa nousivat koettu hyödyllisyys ja koettu helppokäyttöisyys. Muiden vaikuttavien tekijöiden selvittämistä vaikeuttaa teorioiden osittainen päällekkäisyys sekä se, että eri teorioissa samaa asiaa kuvaavat muuttujat on nimetty ja määritelty eri tavoin. Esimerkiksi kahdessa edellisessä kappaleessa esitettyjen tutkijaryhmien tulokset teknologian käyttöä ennakoivista tekijöistä ja niihin sisältyvistä muuttujista eroavat huomattavasti toisistaan. Venkatesh ym. (2003) esittämän teorian mukaan teknologian käyttöä ennakoivat suoraan ainoastaan käyttäytymisaikomus sekä käyttöä tukevat olosuhteet. Jeyaraj ym. (2006) tutkimuksen mukaan käyttäytymisaikomuksen lisäksi teknologian käyttöä ennakoivat kokemus, asenteet ja koettu hyödyllisyys. Mahmood ym. (2001) tutkimuksen mukaan taas yksilön teknologian käyttöä ennakoivat koetun hyödyllisyyden ja koetun helppokäyttöisyyden lisäksi käyttäjän taitotaso ja positiivinen asenne sekä organisaation antama tuki. Yhteistä edellä mainituille teorioille on kuitenkin se, että teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat tekijät liittyvät käyttäjään tai teknologiaan, koettuun hyödyllisyyteen, koettuun helppokäyttöisyyteen, sosiaalisiin tekijöihin tai teknologian käytön tukemiseen. Selkeyttääkseni tämän tutkimuksen teoreettista viitekehystä, olen jakanut teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat tekijät kuuteen pääryhmään alla olevan taulukon mukaisesti (taulukko 1). Lisäksi olen koonnut taulukkoon eri teorioista kuhunkin pääryhmään sisältyvät muuttujat. Näin muodostetun taulukon avulla voi nähdä helposti mitkä eri muuttujat kuuluvat mihinkin pääryhmään.

21 21 TAULUKKO 1 Teknologian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttavat tekijät pääryhmittäin Pääryhmät Eri teorioissa mainitut muuttujat Teknologiaan liittyvät tekijät teknologian piirteet, tietoisuus teknologiasta, odotukset teknologian käytöstä, saavutettavuus, laatu, kustannukset Koettu helppokäyttöisyys helppokäyttöisyys / käytettävyys, vaivattomuusodotukset, itseluottamus, yleiset odotukset teknologian käytöstä Koettu hyödyllisyys yhteys työtehtävään, havaittavat tulokset, mielikuva, suorituskykyodotukset, näkyvyys, suhteellinen hyöty, organisaation tuki Käyttäjään liittyvät tekijät ikä, sukupuoli, koulutus, ammattitaso, asema organisaatiossa, taitotaso, kokemus, positiivinen asenne, halu käyttää tietotekniikkaa, motivaatio, yhteensopivuus käyttäjän arvojen, kokemusten ja tarpeiden kanssa, itseluottamus, yleinen kontrollointimahdollisuus Käytön tukeminen vapaaehtoisuus, resurssit, organisaation tuki, johdon tuki, saavutettavuus, kokeiltavuus, tekninen tuki, käyttäjäkoulutus Sosiaaliset tekijät subjektiivinen normi, mielikuva, imago, vapaaehtoisuus, kommunikointi, vuorovaikutus

22 22 3 INSTRUMENTOIVAN LEIKKAUSHOITAJAN TYÖNKUVA JA SIMULAATION AVULLA OPPI- MINEN Tässä luvussa käydään läpi instrumentoivan leikkaushoitajan työnkuvaa ja ammatillisen osaamisen osa-alueita. Lisäksi kerrotaan oppimisesta simulaation avulla ja simulaation käytöstä terveydenhuollon koulutuksessa. Lopuksi esitellään kirurgisia leikkaussimulaattoreita ja niiden käyttöä terveydenhuollon koulutuksessa. 3.1 Instrumentoivan leikkaushoitajan työnkuva Työelämän jatkuva muutos, teknologian ja lääketieteen nopea kehitys sekä ammattien kehittyminen asettavat uusia vaatimuksia ammatilliselle pätevyydelle terveydenhuollossa ja vaikuttavat eri ammattiryhmien työnjakoon ja vastuiden uudistamiseen (Potilasturvallisuus, 2009). Leikkausyksikössä työskentelee monen eri ammattiryhmän edustajia, joista jokaisen työpanos ja ammattitaito vaikuttavat potilaan hoidon lopputulokseen. Hoitotyö on muuttumassa yhä enemmän yksilötyöstä tiimityöksi, jolloin työntekijöiden roolit muuttuvat (Kneebone ym., 2007). Tiimityön yleistyessä hoitotyössä korostuvat teknisten taitojen hallinnan lisäksi ei-tekniset taidot kuten kommunikointi sekä potilaiden että kollegojen kanssa ja riskien hallinta (Kneebone ym., 2007; Mitchell & Flin, 2008; Potilasturvallisuus, 2009). Kaikkien edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutuksena hoitotyöntekijältä vaaditaan ammattialueen laaja-alaista hallintaa, vuorovaikutus-, verkosto- ja yhteistyötaitoja, päätöksentekokykyä, ohjaustaitoja sekä eettistä toimintaa. Tämän lisäksi hoitotyöntekijällä tulee olla monipuoliset tieto- ja viestintätekniikan käyttövalmiudet sekä erilaisten tietojärjestelmien ja sovellusten käyttötaidot. (Jauhiainen, 2004; Tengvall, 2010.) Leikkaus- ja anestesiaosastojen sairaanhoitajien tekemää hoitotyötä kutsutaan perioperatiiviseksi hoitotyöksi, joka jakautuu kolmeen vaiheeseen kattaen potilaan hoidon ennen leikkausta, leikkauksen aikana ja sen jälkeen (Lukkari,

23 23 Kinnunen & Korte, 2007, s. 11; Jurikkala, 2010, s. 4). Leikkaushoitajan työnkuva sisältää leikkausyksikössä tapahtuvan intraoperatiivisen eli leikkauksen aikana tehtävän hoitotyön, jolloin leikkaushoitaja toimii kirurgin työparina joko valvovan tai instrumentoivan hoitajan tehtävässä. Leikkaushoitaja muodostaa yhdessä kirurgin, anestesiologin ja anestesiahoitajan kanssa moniammatillisen ryhmän eli leikkaustiimin (Sevdalis, Shabnam, Henry, Sydney, Koutantji, Darzi & Vincent, 2009). Siihen, toimiiko leikkaushoitaja valvovana vai instrumentoivana hoitajana, vaikuttavat mm. potilaalle tehtävä toimenpide, erikoisala, hoitajan kokemus ja ammattitaito sekä työvuorot ja muut organisatoriset tekijät, jotka vaihtuvat päivittäin. (Jurikkala, 2010; Tengvall, 2010.) Potilaan intraoperatiivinen hoitovaihe sisältää useita yksityiskohtaisia hoitotyön toimintoja, jotka vaativat leikkaushoitajalta monipuolista ja laaja-alaista osaamista. Huolimatta siitä, että leikkaushoitajalla on tärkeä rooli leikkaustiimin jäsenenä, hänet saatetaan vieläkin mieltää tehtäväkeskeiseksi suorittajaksi tai lääkärin assistentiksi (Mitchell & Flin, 2008; Tengvall, 2010, s. 9). Leikkaus- ja anestesiahoitajien ammatillisella pätevyydellä tarkoitetaan Tengvallin (2010, s. 12) mukaan tietojen, taitojen ja asenteiden osaamisen kokonaisuutta sekä hoitotyön toimintojen hallintaa ja ammatillista käyttäytymistä. Kansainvälisesti sairaanhoitajan ammatillista pätevyyttä kuvataan kompetenssi käsitteen avulla (Firlit ym., 2002). Kompetenssilla tarkoitetaan havaittavissa ja mitattavissa olevaa sairaanhoitajan toimintaa. Perioperatiiviseen kompetenssiin sisältyy teknisen ja välineellisen tietotaidon hallinnan lisäksi niin kommunikaatio- ja yhteistyötaidot kuin johtamis- ja koordinaatiotaidotkin (Tengvall, 2010, s. 11). Kompetenssi on jaettu kuuteen osa-alueeseen sisältäen potilaan hoidon suunnittelun ja toteutuksen, kriittiset ajattelutaidot, turvallisuuden hallinnan, assisteeraukseen tarvittavat taidot, leikkauksen jälkeisen potilaan hoidon sekä ammattitaidon kehittämisen ja ylläpidon (Firlit ym., 2002). Erja Tengvall (2010) on tutkinut väitöskirjassaan leikkaus- ja anestesiahoitajien ammatillista pätevyyttä intraoperatiivisessa hoitotyössä. Tutkimuksen tuloksista nousee esiin kolme tärkeää leikkaushoitajan ammatillisen pätevyyden osa-aluetta; potilasturvallisuudesta huolehtiminen, leikkaushoidon tekniikka sekä hyvät yhteistyö- ja tiimityötaidot. Koska potilasturvallisuus on hoitotyön tärkein kriteeri, intraoperatiivisessa hoitotyössä korostuu ensisijaisesti aseptiikan ja turvallisuuden hallinta, kuten potilaan hoito, hoitovälineet, steriili toiminta ja desinfektio. Toisena tärkeänä pätevyyden osa-alueena esiin nouseva leikkaushoidon tekniikka sisältää leikkaussalin valmistelun, sujuvan instrumentaation, hallitun kudoskäsittelyn, välineellisen valmiuden ja toiminnan ennakoinnin sekä assisteerauksen. Leikkaushoidon tekniikka edellyttää leikkaushoitajalta lisäksi kirurgisen toimenpiteen kulun ymmärtämistä, hyvää anatomian ja fysiologian tietämystä sekä sovelluskykyä. Toimenpiteen kulun ymmärtäminen näkyy joustavana, tilannekohtaisena ja sujuvana instrumentaationa. Kolmantena leikkaushoitajan ammatillisen pätevyyden osa-alueena korostuvat hyvät yhteistyö- ja tiimitaidot sekä tilanteen mukainen kommunikaatiotaito ja toiminta. (Tengvall, 2010, s )

24 Simulaation avulla oppiminen Simulaatiolla tarkoitetaan todellisuuden mallintamista (Räsänen, 2004), jonka avulla voidaan tarjota realistinen ja turvallinen oppimisympäristö toistuvaan harjoitteluun, taitojen oppimiseen ja kokemusten saamiseen (Kneebone ym., 2007; Beyea & Kobokovich, 2004). Simulaation käyttö yhtenä oppimisympäristön osana tehostaa tutkitusti oppimista (Lasater, 2007; Kneebone, 2005). Opetuksessa simulaatiota onkin käytetty jo vuosikymmeniä esimerkiksi lentäjäkoulutuksessa, armeijassa ja ydinvoimateollisuudessa (Rauen, 2004; Sheinin, 2007). Simulointi tukee kokemuksellista oppimista (Kneebone, 2003; Nagle ym., 2009) ja soveltuu hyvin perustekniikoiden hankintaan (mm. Sturm, Windsor, Cosman, Cregan, Hewett & Maddern, 2008; Baillie & Curzio, 2009). Sen avulla voidaan lisäksi mm. harjoitella harvinaisia tapauksia, havainnoida ja oppia eri toimenpiteiden seurauksia sekä harjoitella vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja (Kobokovich, 2004; Nagle ym., 2009). Opiskelijan näkökulmasta simulaatio on todellisuutta jäljittelevä oppimisympäristö, jossa oppiminen perustuu konkreettisiin tapahtumiin ja kokemuksellisuuteen (Kneebone, 2003; Räsänen, 2004). Simulaation käytön hyötyjä oppimisessa ovat mm. turvallinen harjoitteluympäristö, harjoittelun toisto, opiskelijan harjoittelutarpeiden huomiointi, objektiivisen ja välittömän palauutteen saaminen, teorian ja käytännön helpompi yhdistäminen sekä kokemuksen kertyminen virheistä oppimalla (mm. Kneebone, 2003; Räsänen, 2004; Beyea & Kobokovich, 2004; Lasater, 2007; Nagle ym., 2009). Sen lisäksi, että simulaatio tarjoaa mahdollisuuden tutkia ja kokeilla realistisia tilanteita turvallisessa ympäristössä, voidaan sen avulla harjoittaa psykomotorisia taitoja, kriittistä ja luovaa ajattelua, ongelmanratkaisua sekä kykyä tehdä päätöksiä (Rauen, 2004; Beyea & Kobokovich, 2004; Murphy ym., 2011; Moule, 2011). Rauenin (2004) mukaan simulaation käytön tärkein tehtävä on kriittisten ajattelutaitojen kehittymisen tukeminen, jonka kautta opiskelijat oppivat huomaamaan omat heikot taitonsa ja mahdollisuudet niiden kehittämiseen. Harjoittelu ja siitä saatu palaute sekä kriittisten ajattelutaitojen kehittyminen parantavat myös opiskelijoiden itseluottamusta (Seropian, Brown, Gavilanes & Driggers, 2004; Moule, 2011). Lasaterin (2007) mukaan simulaation oppimista edistävä vaikutus ilmenee vuorovaikutteisuuden lisäksi opiskelijoiden aktiivisena roolina, joka puolestaan parantaa ja syventää oppimista sekä vaikuttaa opiskelijoiden motivaatioon. Oppimismotivaation ylläpitämiseksi on tärkeää myös seurata ja arvioida oppimistuloksia sekä antaa opiskelijalle palautetta oppimisesta (Antikainen, Silvennoinen, Scheinin, Isojärvi, Mäkinen & Ikonen, 2011). Jotta simulaation käyttö opetuksessa onnistuisi, on se integroitava jo olemassa oleviin rakenteisiin. Lisäksi kaikkien osapuolten on sitouduttava simulaation käyttöön; kouluttajien on hankittava ajantasaiset taidot ja koulutusohjelmat on suunniteltava uudelleen, organisaatiolta vaaditaan investointien lisäksi riittävät resurssit ja koulutettavien on opittava omaksumaan uusia oppimismenetelmiä. (Nagle ym., 2009.) Simulointi ei kuitenkaan yksinään riitä te-