Kuva tähän. Miten saamme kaiken potentiaalin käyttöön, Jyri Juusti, kehityspäällikkö, Varma
|
|
- Kalevi Auvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuva tähän Miten saamme kaiken potentiaalin käyttöön, Jyri Juusti, kehityspäällikkö, Varma Upskilling: työstä työhön uudistuminen työelämän murroksessa, Pauliina Inervo, toimitusjohtaja, Trimmi Inspire
2 Työ Työkykyjohtamisen opintopolku, osa 2/9: Miten saamme kaikkien potentiaalin käyttöön?
3 Työkyky ja työkykyjohtaminen Työkyky on yksilön kykyä vastata työn vaatimuksiin. Se on myös yksilön, työn ja organisaation muodostaman systeemin ominaisuus. Työkykyjohtaminen on yrityksen strategisia päämääriä tukeva kokonaisuus, jossa ennakoidaan työkykyä uhkaavat riskit, asetetaan toiminnalle selkeät tavoitteet ja mittarit, tuetaan työn sujuvuutta ja hyvää esimiestyötä, varmistetaan sujuva työterveysyhteistyö, tuetaan henkilöstön palautumista, seurataan toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta ja ehkäistään näin työkyvyttömyyttä sekä vaikutetaan liiketoiminnan tuloksellisuuteen. Työkykyriski Yksilöllä voi olla erilaisia oireita tai sairauksia, joista osaa voidaan hoitaa ja osa voi edetä. Työkykyriski näistä voi muodostua, mikäli ne hankaloittavat arjen sujumista ja työn tekemistä. Työkyky on myös yksilön, työn ja organisaation muodostaman systeemin ominaisuus. Tällöin häiriöt systeemissä voivat näkyä työkykyriskeinä. Häiriöt voivat ilmetä esimerkiksi sairauspoissaoloina, käytöksen muuttumisena, ihmissuhdeongelmina ja työn tekemiseen liittyvinä kiistoina. Häiriöiden taustalla voi olla organisaation muutokseen liittyvä epäselvyys tavoiteltavasta tuloksesta sekä siitä, miten siihen on tarkoitus päästä, osaamisongelmat, epäselvä työnjako ja yhteisesti sovittujen toimintatapojen puute. Pitkittyessään ja kärjistyessään työkykyriskit voivat aiheuttaa työkyvyttömyyden uhkaa sekä riskiä joutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Työkyvyttömyysriski Työkyvyttömyysriski on yritystasoinen käsite, jolla tarkoitetaan vaaraa siitä, että työntekijä joutuu työntekijän eläkelain (TyEL) mukaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, josta aiheutuu kustannuksia yritykselle ja työeläkeyhtiölle. Työkyvyttömyysriskejä hallitsemalla yritykset säästävät työkyvyttömyys- ja sairauspoissaolokustannuksissa Työkyvyttömyyden uhka Työkyvyttömyyden uhka on yksilötason käsite. Se on lakisääteinen työeläkekuntoutuksen edellytys, jolla tarkoitetaan uhkaa siihen, että ilman kuntoutustoimenpiteitä on todennäköistä, että henkilö siirtyy noin viiden vuoden kuluessa osittaiselle tai täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle.
4 Millaisella osaamisella, työtavoilla, ajattelutavoilla? Välineet Osaajat Tekijä Palveluprosessi Kohde Myynti, asiakaspito Laatu/ toimitusvarmuus Asiakastyytyväisyys Tulos Säännöt Millaisilla asiakaslupauksilla, viranomaissäännöillä ja ja pelisäännöllä? Yhteisö Millaisessa työntekijöiden ja asiakkaiden yhteisössä? Millaisella töiden nivoutumisella? Työnjako
5
6 UPSKILLING: työstä työhön uudistuminen työelämän murroksessa Pauliina Inervo Trimmi Inspire Oy
7 Trimmi Inspire oy Trimmi Inspire Oy keskittyy verkottuneen ekosysteeminsä yritysten tuottavuuden, tuloksellisuuden ja työhyvinvoinnin kohottamiseen Upskilling-ratkaisulla Trim your skills and get inspired!
8 Työelämän murros Globalisaatio Digitalisaatio Tietotyön automatisoituminen Robotisaatio Osaamine n Osaamine n Trimmi Upskilling
9 Uudistumisen investoinnit Työhyvinvointi ja tuottavuus Kurssitus Upskilling (Jatkuva) En tee mitään Yt:t ja ulkoistaminen (Hetkittäinen) Kustannustehokkuus
10 UPSKILLING Tuottavuus Kiihdytyskaistan tehokkuus Tavoitetaso Aika
11 1. Upskilling osaamisvaje -tilanteessa Yritys A Trimmi Upskilling Yritys B Kohtaanto, valmennus ja seuranta = henkilö = uusi osaamisalue
12 2. Upskilling osaamisen rikastamisessa Trimmi Upskilling = henkilö = osaamisalue 1 = osaamisalue 2 = uusi innovaatio/synergiaetu
13 3. Upskilling aikaisen tunnistamisen välineenä Kaista työstä työhön Upskilling jatkuvana työssä jaksamisen ja ennakoivan kuntoutuksen keinona Trimmi Upskilling Passiivisuus, lamaantuneisuus Osaamattomuuspaineiden aikaansaamat poissaolot/ kuntoutustarpeet Passiivisuus, lamaantuneisuus Jonkinlainen koulutus, työllistyminen/työttömyys = hyvä vaihtoehto =ei-toivottu vaihtoehto = henkilö = uusi osaamisalue
14 4. Ekosysteemin muodostuminen 1/2 Trimmi Upskilling
15 4. Ekosysteemin muodostuminen 2/2 Trimmi Upskilling Trimmi Upskilling Trimmi Upskilling Trimmi Upskilling Trimmi Upskilling
16 Upskilling: osaamisesta elinvoimaa ja tuloksentekokykyä Elinvoimainen ja rikastava ekosysteemi Yritysten ja yksilöiden osaamisvajeen täyttäminen Tuottavuuden kohottaminen osaamista verkostossa rikastamalla ja oikea-aikaisesti kohdentamalla Osaaminen Työkokemus Tutkinnot Osaamispääoma ja -potentiaali hyötykäyttöön Yksilöiden työmarkkina-arvon kohottaminen Työurien pidentäminen työstä työhön toimintamallilla Kilpailukyvyn vahvistaminen, tuottavuuden ja hyvinvoinnin kohottaminen
17 Aurinkoista kevättä ja kiitos! Trim your skills and get inspired!
18 Lisätietoja Pauliina Inervo Toimitusjohtaja Trimmi Inspire Oy Lapinniemenranta Tampere Puh
19 Trimmi Inspire Oy - Upskilling Upskilling on Trimmi Inspire Oy:n kehittämä konsepti, joka nopeuttaa yritysten ja yksilöiden uudistumista ja uuden osaamisen omaksumista Upskillingin tavoitteena on tuottavuuden ja hyvinvoinnin kohottaminen sekä yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen ekosysteemin avulla Palvelu sisältää mm. toimintaprosessit, osallistujien sparrauksen ja coachauksen, edistymisen seurannan ja raportoinnin Trim your skills and get inspired!
20
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017
Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015
Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin
Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen
ehkäisee työkyvyttömyyttä Työkyvyttömyyden hinta Suomessa Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuodessa Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy vuodessa Työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 4 171*milj. 18 800 henkilöä
Sujuvampi arki, parempi työkyky
Sujuvampi arki, parempi työkyky 1 Hallinnan maailmasta ketteryyden maailmaan Olemme eläneet pitkään hallinnan maailmassa, jossa asiat ovat järjestyksessä ja jonka ihanteena on ahkera, osaava ja tottelevainen
Työkykyriskit ennakoiden haltuun
Työkykyriskit ennakoiden haltuun Työkyky on kriittinen menestystekijä tulevaisuuden organisaatioissa Laadukas työkykyjohtaminen pitää työkyvyttömyysriskin ja työkyvyttömyyskustannukset hallinnassa ja lisää
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen
Seinäjoen työhyvinvointiseminaari
Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7. 8.2.2018 Työhyvinvointijohtamisen merkitys muutoksessa Susanna Gardemeister työelämäasiantuntija Julkisen alan työeläkeosaaja Hoidamme koko julkisen sektorin henkilöstön
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin
Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?
Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme
Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri
Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus
Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö
Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Aamiaistilaisuus 5.9.2014 Raahe Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Raahe 5.9.2014 klo 8.00 9.00
Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö
Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA
Työkykyjohtaminen osaksi kokonaisvaltaista henkilöstöjohtamista
Työkykyjohtaminen osaksi kokonaisvaltaista henkilöstöjohtamista Taina Tuomi Kehittämispäällikkö, KT Keva Kuntamarkkinat / 12.9.2018 klo 12-12.45 Tämän session sisältö Työkykyjohtamisen käsite Palvelutavoitteiden,
Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia
Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka
OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA. Suomi ja työtulevaisuus Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo
OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA Suomi ja työtulevaisuus 16.3.2016 Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo Hämeenmaa on yksi 20 S-ryhmän alueosuuskaupasta 2 Hämeenmaalla
Inspectan työkykyjohtamisen arviointipalvelut Läpinäkyvyyttä työkykyjohtamiseen. Tomi Kasurinen 05.09.2012
Inspectan työkykyjohtamisen arviointipalvelut Läpinäkyvyyttä työkykyjohtamiseen Tomi Kasurinen 05.09.2012 Inspecta TYKY-arviointi Mistä on kyse? Työkykyjohtamiskäytäntöjen arviointi näkökulmana riskienhallinta
SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA
1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät
Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa
ELON VERKKOPALVELU Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET Hoida TyEL- ja YEL-vakuutuksiasi Kartoita työyhteisösi
Aloitustilaisuus
Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua
Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Elisa Vahteristo Länsirannikon koulutus Oy WinNova AMKE 28.10.2015
Strategisen työhyvinvoinnin kehittämishanke
Strategisen työhyvinvoinnin kehittämishanke 2011-2014 Kaiku-hankkeiden teemapäivä / Hotelli Seurahuone Marianne Turja 4/6/2014 KEHITTÄMISHANKKEEN PÄÄKOHDAT Tavoitteena kokonaisvaltainen hyvinvointijohtaminen,
Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot
Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot
Osaamisen Aika. Jatkuva oppiminen ja rahoitus. Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra
Jatkuva oppiminen ja rahoitus Osaamisen Aika Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra Ennakointikamari Osaavan työvoiman saatavuus on meidän kaikkien asia näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia kohtaanto-ongelmaan
Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.
Pidempiä työuria työkaarimallin avulla Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.2018 Haasteena työurien pidentäminen 2 Työkyky ja ikääntyminen
Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet
Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen
Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?
Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan
ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen
ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,
Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto
Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta
Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia
Suomi ja työtulevaisuus Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia Pasi Papunen, liiketoimintajohtaja Työtulevaisuuspalvelut Edut, hyödyt ja lupaukset Suomi ja työtulevaisuus Mitä Terveystalo
Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu
1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.
Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio
Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei
Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014
Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014 Työkyvyttömyydestä valtavat kustannukset työnantajille ja kansantaloudelle Suomi on OECD:n kärkimaita sairauspoissaoloissa
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA
TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA Jan Gustafsson Henkilöstöjohtaja Paroc Group Paroc Pähkinänkuoressa 2 25.11.2014 Paroc Group Oy Parocin Asiakkaat Monipuolinen asiakaskuntamme koostuu
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen
26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee
26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Arja Iisakkala, asiakaspalvelupäällikkö, Varma 30 Työnantaja työterveyshuolto:
Työterveyslaitos Laakso
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointi ja tuottavuus Sirpa Laakso; työsuojelupäällikkö, erityisasiantuntija 28.3.2017 29.3.2017 Työterveyslaitos Laakso www.ttl.fi 2 1 Sirpa Laakso - Kauppatieteiden maisteri,
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön
Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille
Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan
Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan
Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa
YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen
YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014 SOTE yritysten kasvu ja kansainvälistyminen SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen Esityksen sisältö Yritystoiminnan kehittämispalvelut
Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020
Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa
31.8. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 6/9: Kun yritys muuttuu, miten työkykyjohtamisen käytännöt muuttuvat?
31.8. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 6/9: Kun yritys muuttuu, miten työkykyjohtamisen käytännöt muuttuvat? Johanna Kontio, kehityspäällikkö, Varma Katja Moilanen, HR Specialist, Helvar
Työelämä muuttuu entä osaaminen?
Työelämä muuttuu entä osaaminen? Vapaan sivistystyön päivät 29.8.2019 Milma Arola, @MilmaArola Johtava asiantuntija Osaamisen aika Lähde: https://publicdomainreview.org/collections/france-in-the-year-2000-1899-1910/
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa Pauli Forma, VTT, dosentti Työelämäpalvelujen johtaja, Keva Puheenvuoro KUNTA Henkilöstö 2015- tapahtumassa 20.5.2015. Esitelmän teemat 1. Kunta-alan
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita
Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön
Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön -etukäteiskyselyn tulokset -kokemukset Kaari-laskurista Risto Kaartinen Dmitry Poletaev Työterveyspäivän ennakkokyselyn vastaukset
5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla
5.10. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla Hanna Kankainen, työkykyjohtaja, Varma Juho Kettunen, suurasiakasjohtaja, Varma Työkyvyn johtaminen tiedolla Liiketoimintalähtöinen
Vaikuttavuutta työterveysyhteistyöllä vaikuttavan työterveysyhteistyön indikaattorit ja hyvät käytännöt (ESR )
Vaikuttavuutta työterveysyhteistyöllä vaikuttavan työterveysyhteistyön indikaattorit ja hyvät käytännöt (ESR 2015-2018) Yhtenä hankkeen tuotoksena syntyivät työterveysyhteistyön indikaattorit. ovat kuvailevia
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi
Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar
Helena Åhman Helena Åhman on työpsykologian tohtori ja arvostettu johtamisen huippuasiantuntija, jonka intohimona on ihmismielen ymmärtäminen eri näkökulmista. Helena on palkittu tietokirjailija, jonka
Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014
Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan
Työhyvinvointia yhdessä Pori
Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja
Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?
Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar
Esko Valtaoja Esko Valtaoja on arvostettu tieteentekijä ja kiitetty tieteellisen tiedon popularisoija. Hänet valittiinkin vuonna 2013 merkittävimmäksi elossa olevaksi suomalaiseksi tieteentekijäksi Tieteen
Uudista ja uudistu 2011
Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän
Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä
Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien
Työkykyjohtamisella tuloksiin Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Työkykyjohtamisella tuloksiin 4.4.2017 Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK Sairaus- ja tapaturmapoissaolot eri henkilöstöryhmillä sukupuolen mukaan vuonna 2015 2 EK:n työaika- ja poissaolotiedustelu
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
Työkykyjohtamisen tila
Työkykyjohtamisen tila Kaari-laskurin lisäanalyysipalvelussa tehdään Kevan asiantuntijoiden arviointi siitä, miten organisaation työkykyjohtamisen toimintatavat tukevat työkyvyttömyyskustannusten hallintaa.
29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
Työurat pidemmiksi mitä meistä kunkin on hyvä tietää työurista nyt ja tulevaisuudessa?
Työurat pidemmiksi mitä meistä kunkin on hyvä tietää työurista nyt ja tulevaisuudessa? Video Työkaarimallin taustat Työuria on saatava pitenemään alusta, keskeltä ja lopusta Työmarkkinajärjestöjen raamisopimus
Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ
Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että
Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä 19.9.2014 Työkykyinen työntekijä -yhteinen tavoitteemme terveydenhuollossa Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn verkostoseminaari 19.9.2014 Lahti Timo Leino, ylilääkäri TTL 19.9.2014
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
Yksilötason ennakointi ja työnantajat mahdollistajina
Yksilötason ennakointi ja työnantajat mahdollistajina Työryhmä 32: Suomalaisen työn kiperimmät haasteet tulevaisuudessa, työn tulevaisuuden rakentaja 1 2 Tulevaisuuden työ edellyttää ja mahdollistaa uudenlaista
Uhkana työkyvyttömyysloppuuko
Uhkana työkyvyttömyysloppuuko työterveydessä y välineet, kun yhtenä osatekijänä on muukin kuin sairaus? Olli Kaidesoja Kuntoutuspäällikkö, Diacor 6.11.2012 Työnantajan havainnot Kohderyhmä työpanos heikentynyt
Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin
Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin 10.6.2013 Katri Wänninen ETK:n tilastojen mukaan v 2011 lopussa Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä oli 60,5 vuotta Työeläkkeelle vuonna
Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2.
Hyvinvointia työstä 1 Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla 20.4.2015, Tampere Rauno Hanhela, johtava asiantuntija, aluevastaava 2 Esittäjän nimi / 8.2.2011 1 Ihmisen mittainen työ
Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari
Parempaa työelämää 2020. Ulkoisen arvioinnin tuloksia SoteNavi-hankkeen loppuseminaari 15.1.2019 Tuottava ja tuloksellinen työelämäkoordinaatiohanke 2014-2020 www.tuottavajatuloksellinentyoelama.blogspot.fi
Työhyvinvoinnin johtaminen
Työhyvinvoinnin johtaminen Pauli Forma Kirkon johtamisfoorumi Paasitorni, Helsinki, 19.1.2018. Esittely Pauli Forma, VTT, dosentti Työterveyslaitoksen tietojohtaja Aikaisemmin toiminut Kevan työelämäpalvelujen
Työhyvinvointi johtaa tuloksiin
Riitta Hyppänen Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Parhaat käytännöt kymmenen vuoden ajalta Talentum Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kustantaja: Talentum
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos
Työterveyshuollon ajankohtaisseminaari 7.2.2013 Lapin aluehallintovirasto, Rovaniemi Puheenvuoro yksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri Riitta Pöllänen, Lapin avi Diat kehittämispäällikkö Maria Rautio,
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut
Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista
Tulevaisuus on hybrideissä
Tulevaisuus on hybrideissä HENRY-seminaari 25.9.2003 Liiketoimintaverkostot ja verkostojohtaminen Kesko Oyj, Strateginen kehitys Lasse Mitronen Sivu 1 Liiketoimintaverkostot ja verkostojohtaminen, HENRY-seminaari
Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015
Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvoinnin kehittäminen Marja-Liisa Manka Alueseminaari 1. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin- Työhyvinvointi Työhyvinvointi on strateginen menestystekijä Yksilön terveys 1900-luvun alku =
Yhteistyö tuloksellisessa työkykyjohtamisessa
Yhteistyö tuloksellisessa työkykyjohtamisessa Timo Leino, LT, Dos. ylilääkäri timo.leino@ttl.fi 14.10.2016 Työterveyslaitos TL/IP/JT/PJP www.ttl.fi 1 Taustaa Seppo Viljamaa 14.10.2016 Työterveyslaitos
Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla
Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Toimintatavan suunnittelu ja käyttö Laura Pekkarinen Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7.2.2018 Tietoon perustuen - Kevassa tehdään tutkimuksia Kevan tutkimukset
Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä
Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä
Miten hallita työkyvyttömyysriskiä kunta-alalla?
Miten hallita työkyvyttömyysriskiä kunta-alalla? Pauli Forma, Keva Puheenvuoro TalviTyhyt-seminaarissa Vaasassa.2.. Työuran tukeminen Työuran vaihe Ei työkykyongelmia, mahdollisesti ajoittaisia työhyvinvoinnin
Työkykyjohtamisen edelläkävijäksi. Julkisen sektorin työntekijöiden työhyvinvoinnin edistäminen tulosperusteista palkkiomallia hyödyntäen (TyHy-SIB)
Työkykyjohtamisen edelläkävijäksi Julkisen sektorin työntekijöiden työhyvinvoinnin edistäminen tulosperusteista palkkiomallia hyödyntäen (TyHy-SIB) Julkisen sektorin työntekijöiden työhyvinvoinnin edistäminen
Työhyvinvoinnin ja työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö seurakunnissa vuonna Laura Pekkarinen Keva
Työhyvinvoinnin ja työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö seurakunnissa vuonna 2015 Laura Pekkarinen Keva 13.10.2015 2 Kirkon työpaikkoihin kohdistuu muutospaineita Toimintaympäristö muuttuu.
Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018
Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli
Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
Julkisen alan työhyvinvointi ja muutos: Varhainen tuki esimiestyön tukena muutoksessa
Julkisen alan työhyvinvointi ja muutos: Varhainen tuki esimiestyön tukena muutoksessa Laura Pekkarinen ja Sanna Pesonen, Työelämäpalvelut 5.6.2017, Muutoksen hallinta seminaari, Kuntatalo Julkisen alan
Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi
Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet
Työsuojelun ja työterveyshuollon yhteistyö
Työsuojelun ja työterveyshuollon yhteistyö Yhteistyöllä työterveyttä ja työturvallisuutta Työterveys- ja työturvallisuusalan neuvottelupäivät 11.3. 2015 Varatuomari Ahtela Consulting Oy www.ahtela.eu Työ
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden