HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA"

Transkriptio

1 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2013 Euran kunta

2 1. 1

3 2 Yleistä Euran kunnan henkilöstöraportin tavoitteena on antaa tietoa kunnan henkilöstövoimavaroista. Osaava, motivoitunut ja työkykyinen henkilöstö on avainasemassa kuntamme menestyksessä ja tuloksellisuuden saavuttamisessa. Henkilöstöraportti kuvaa Euran kunnan henkilöstön osalta toteutunutta kehitystä ja antaa tietoa kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Tämän henkilöstöraportin tiedot on il moitettu pääsääntöisesti tilanteen mukaan. Vertailua on tehty pääosin vuosiin 2012 ja Oheisessa taulukossa on henkilöstömäärän kehitys eroteltuina vaki tuisiin, määräaikaisiin, työllistettyihin sekä oppisopimussuhteisiin vakinaiset määräaikaiset työllistetyt oppisopimus Yhteensä Vakinaisen henkilöstön määrä tulosalueittain 2. Henkilöstökulut ja henkilöstön määrä 2.1 Henkilöstökulut Palkkakustannukset milj. euroa muutos ,6 1,7 % ,3 2,8 % ,7 5,5 % Henkilöstökulut milj. euroa muutos ,0 2,2 % ,9 2,8 % ,8 5,7 % Palkat tulosalueittain Tulosalue osuus % Kuntajohtaminen ,0 Perusturvapalvelut ,6 Kasvatus- ja opetuspalvelut ,5 Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalv ,8 Tekniset palvelut ,0 Yhteensä ,0 Määräaikaisten ja sijaisten määrä tulosalueittain Tulosalue määräaikaiset sijaiset Kuntajohtaminen 11 4 Perusturvapalvelut Kasvatus- ja opetuspalvelut Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalv Tekniset palvelut 11 8 Yhteensä * Laitoshuoltajat siirtyivät kaikki lukien teknisiin palveluihin 2.2 Henkilöstön lukumäärä 2.4

4 3 Johtopäätökset Vuoden 2012 tammikuussa valtuustossa hyväksyttiin Euran kunnan henkilöstöpoliittinen ohjelma, joka määrittelee Euran kunnan tavoitteet ja linjaukset henkilöstöönsä liittyvissä asioissa. Vuosien henkilöstöpolitiikan painopistealueiksi valittiin työhyvinvointi ja osaamisen kehittäminen. Vuonna 2013 järjestettiin ns. työhyvinvointikorttikolutus. Tavoitteena oli perehdyttää henkilöstöä työhyvinvoinnin osatekijöihin ja keinovalikoimaan, jolla työpaikan hyvinvointia parannetaan. Vuoden 2013 aikana perustettiin 12 uutta tointa/virkaa perusturvapalvelujen tulosalueelle. Vakinaisen henkilöstön suhteellinen osuus on pysynyt lähes samana. Määräaikaisten osuus on viimeisen viiden vuoden aikana vähentynyt selvästi, mutta kasvoi jälleen vuonna 2013: vuoden 2010 lopussa 28,8 %, vuoden 2011 lopussa 27,0 %, vuoden 2012 lopussa 25,2 % ja vuoden 2013 lopussa 28,0 %. Määräaikaisten osuus kunnan työntekijöistä on siirtynyt kohti valtakunnan keskitasoa, mikä on ollut noin 21 %:n tasoa viime vuosina. Euran kunnan henkilöstösuunnitelma on hyväksytty talousarvion yhteydessä ja henkilöstösuunnitelman yhtenä tavoitteena on sopeuttaa henkilöstösuunnitelma yhteen vakauttamisohjelman ja muiden taloutta tasapainottavien ohjelmien ja suunnitelmien kanssa. Kunnan käyttötalouden menoihin kohdistuu edelleen kovia paineita, ja menoleikkauksia tulisi saada aikaan. Käyttömenojen kasvu tulee rajata ainakin lähivuosiksi noin 2 %:n tasolle. Tämä ei ole mahdollista, mikäli kunnan henkilöstömäärän/henkilöstökulujen kasvua ei saada pysähtymään. Henkilöstösuunnitelman keskeneräiset asiat pitää ratkaista ja vuosittain päivittää suunnitelmaa. Suunnitelmallisuutta pitää lisätä, jotta uusien virkojen ja toimien perustamisesitykset ja ratkaisut tehdään talousarviokäsittelyn yhteydessä. Yhtenä ratkaisuvaihtoehtona on pidetty sitä, että tavoitellaan toistaiseksi voimassa olevia työja virkasuhteita. Tässä tapauksessa pitää määritellä sitovasti eri tulosyksiköiden henkilömitoitukset, joista voidaan poiketa vain erityistapauksissa. 2.5 Toimenpiteet Henkilöstösuunnitelman päivitys tehdään vuosittain talousarvion valmistelun yhteydessä ja henkilöstösuunnitelma on osa talousarviota ja taloussuunnitelmaa. Uudet virat ja toimet perustetaan talousarviossa. Määräaikaisen ja tilapäisen henkilöstön palkkaamiseen pitää aina löytyä työsopimuslain mukainen peruste. Ehdottomana tavoitteena tulee edelleenkin olla vähentää määräaikaisen ja tilapäisen henki löstön määrää. Tilapäisen henkilöstön palk kaaminen on perusteltua vain kausitöihin sekä määräaikaisiin projekteihin. Edellä oleva ohje on säilytetty tulosalueita sitovana. Palkkakustannusten kehitys oli vuoden 2013 aikana 5,9 %. Lisähenkilökuntaa palkattiin, kun tavoitteena oli varsinkin perusturvapaleluissa vähentää palvelujen ostoa siirtämällä palveluja kunnan omaksi toiminnaksi. 3 Henkilöstön rakenne 3.1 Osa-aikaiset (vakinaiset) henkilöä Tulosalue Kuntajohtaminen 4 4 Perusturvapalvelut Kasvatus- ja opetuspalvelut Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalv. 1 1 Tekniset palvelut 7 7 Yhteensä Osittaisella osa-aikaeläkkeellä on 15 henkilöä.

5 4

6 5 3.2 Sukupuolirakenne Vakinainen henkilökunta: nainen mies Kuntajohtaminen Perusturva Kasvatus- ja opetus Kulttuuri- ja vapaa-ajanp Tekninen Naisten osuus Euran kunnan koko henkilöstöstä on 85,9 % ( ,2 %). Naisten osuus kuntien henkilöstöstä on keskimäärin n. 80 %. 3.3 Ikärakenne Kunta-alan henkilöstön keski-ikä on korkeampi kuin muilla työmarkkinasektoreilla. Vuonna 2012 kunta-alalla työskentelevän henkilöstön keski-ikä oli n. 45,6 vuotta. Kuntien nykyisestä henkilöstöstä lähes kaksi kolmas osaa jää eläkkeelle vuoteen 2030 mennessä. yht Eläkkeelle siirtyminen Vuonna 2013 siirtyi eläkkeelle 17 henkilöä. henkilöä Tulosalue Kuntajohtaminen 5 4 Perusturvapalvelut 6 3 Kasvatus- ja opetuspalvelut 6 8 Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut 1 0 Tekniset palvelut 3 2 Yhteensä Kuntien eläkevakuutus on arvioinut Euran kunnan eläkkeelle siirtymisten määrän seuraavan kuvion mukaiseksi. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrän on arvioitu olevan 7-9 henkilöä per vuosi, mikä on ollut ylimitoitettu luku viime vuosina ainakin Euran kunnan osalta. Vuoden 2013 lopussa Euran kunnan koko henki löstön keski-ikä oli n. 46,0 vuotta. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli n. 48,3 vuotta ja määräaikaisten 40,5 vuotta. Vakinaisesta henki lös töstä yli 50-vuotiaita oli 47,0 % ja yli 55-vuo tiaita 28,8 %. Vakinaisen henkilöstön suu rimmat ikäryhmät ovat sekä vuotiaat. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne Vakinainen henkilökunta Ikäryhmittäin alle Kuntien Eläkevakuutuksen on myös laatinut taulukon eläkepoistumasta ammattiryhmittäin. Euran kunnasta vuosina vuoteen 2015 asti eniten eläkkeelle siirtyviä on ammattiryhmässä kokit ja keittäjät (38,1 %), palkanlaskijat, toimistotyötä tekevät ym, (35,4 %) ja sosiaalialan hoitajat (34,9 %). 3.5 Johtopäätökset Eläketapahtumien suunnittelulla on jatkossa organisaatiossa tärkeä merkitys. Tähän osaltaan liittyvät ratkaisut työtehtävien sisällöllisestä sekä osa-aikaisten

7 6 eläkejärjestelyjen mahdollisuudesta. Osa-aikaeläke on yksi keino pi dentää työssäoloaikaa henkilökohtai seen elä keikään. Osa-aikaeläkejärjestelyihin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota niin, että jär jestelyt ovat myös tehtävän hoidon kan nalta tarkoituksenmukaiset. Osittainen työkyvyttömyyseläke on kustannusten kannalta edullinen työnantajalle, koska siitä ei aiheudu varhe-maksua. Kun henkilöstöstä yli 50 % on yli 50 -vuotiaita, kasvaa eläkkeelle siirtyminen tulevaisuudessa. Suurten ikäluokkien eläköityminen kiihtyy ja haasteita tuo uusien työntekijöiden rekrytointi sekä hiljaisen tiedon ja osaamisen siirtäminen uusille työntekijöille suhteutettuna tehtävään kohdistuviin muuttuneisiin toimintaympäristön vaatimuksiin. Työnantaja on velvollinen maksamaan varhaiseläke menoperusteista ns. varhemaksua, mikäli työntekijä jää ensimmäistä kertaa työkyvyt tömyyseläkkeelle, yksilölliselle varhaiseläk keelle, työkyvyttömyyseläkkeelle tai työnte kijä saa kuntoutustukea eli määräaikaista työ kyvyttömyyseläkettä. Varhemaksua makse taan 36 kuukauden ajalta kutakin eläketapah tumaa kohti. Kustannukset kohdistuvat aina siihen toimintayksikköön, jossa työntekijä on viimeksi työskennellyt. Euran kunta kuuluu ns. keskisuurten työnantajien maksuluokkaan ja joutuu osallistumaan varhemaksuun myös yhteisvastuullisesti koko kuntakenttää ajatellen. Kuntien eläkevakuutuksen tilinpäätösennuste Euran kunnan varhemak susta vuodelle 2013 on noin euroa. Varhemaksujen lisäksi eläkemenoperus teista maksua maksa vat kunnat, joiden ennen 2005 palveluksessa olleille työntekijöille on kalenterivuoden ai kana maksettu eläkettä. Vuoden 2013 talousarvion toteuma oli euroa. Luvut tarkentuvat vuoden 2014 lopulla. 3.6 Toimenpiteet Aktiivinen varhainen tuki, ammatil linen kuntoutus, työhyvinvoinnin edistäminen ovat esimerkkejä keinoista, joilla työnantaja ja työntekijät yhdessä voivat vaikuttaa siihen, että työssä jaksetaan omaan henkilökohtai seen eläkeikään saakka. Työkyvyn varhaisen tuen malli on päivitetty ja hyväksytty käyttöönotettavaksi koko organisaatiossa. Työkyvyn ylläpitäminen on yksi oleellinen osa henkilöstöpoliittista ohjelmaa. 4 Osaaminen, sen kehittäminen ja johtami nen 4.1 Koulutustaso Henkilöstön koulutustasosta ei tietojärjestelmistä saada tietoja. Systemaattista kou lutustietojen keräämistä ei vielä tietojärjestelmiin si sälly. 4.2 Osaamisen kehittäminen Sähköisen toimintatavan mukaisten web-ohjelmien koulutusta on järjestetty omana sisäisenä koulutuksena. Perusturva- sekä kasvatus- ja opetuspalvelut ovat huo lehtineet henkilöstönsä lakisääteisestä täyden nyskoulutuksesta. Koulutuskustannusten vuotuiseksi määräksi Euran kunnassa on arvioitu n euroa. Näiden kustan nusten lisäksi koulutuk seen useasti liittyy myös matka- ja majoituskustannuksia, jotka eivät tähän summaan sisälly. 4.3 Johtopäätökset

8 7 Osaamisen kehittäminen ja ammattitaidon ylläpito jatkuvassa muutoksessa on korostunut erityisen tärkeäksi asiaksi. Lakisääteisestä täydennyskoulutuksesta on huolehdittu. Sähköisten palvelujen kehittäminen ja hyödyntäminen on entistä tärkeämpää tulevaisuudessa. 4.4 Toimenpiteet Kehityskeskustelujen yhteydessä on vuosit tain käytävä läpi täydennyskoulutustarve, jotta osaaminen pysyy ajan tasalla. 5 Terveydellinen toimintakyky ja työhyvin vointi 5.1 Sairauspoissaolot Alla olevassa taulukossa on erittely poissaololajeittain. Taulukko kuvaa eräitä poissaoloja kalenteripäivinä per vakinainen työntekijä. sairau s työtap. perhevapa a muu vapaa Kuntajohtaminen 13,9 1,9 3,2 21,1 Perusturvapalvelut 21,4 1,5 28,5 29,8 Kasvatus- ja opetuspalvelut 13,7 0,8 7,8 22,7 Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut 20,6 3,6 23,4 8,6 Tekniset palvelut 21,8 7,2 3,9 1,9 Kaikki yhteensä (614) 17,9 2,1 15,1 22,1 Sairauspoissaolot työpvt kalenteripvt l ä ä k ä r i n / t e r v e y d e n h o i t a j a n todistuksella v. 2012/85,6 %, v. 2013/72,5 % Sairauspoissaoloja oli yhteensä vuonna kalenteripäivää (noin 12,9 kalenteripäivää/työntekijä, noin 9,2 työpäivää/ työntekijä). Keskimääräiset luvut toimivat karkean tason mittarina, koska sairauslomien pituudet vaihtelevat ja osalla henkilöstöstä ei ole yhtään sairauslomapäivää. Kunta-alan tutkimuksissa on pidemmällä aikajaksolla havaittu, että kunta-alalla on hieman enemmän sairauspoissaoloja kuin muilla työnantajasektoreilla. Euran kunnan sairauspoissaolojen määrät ovat alle kunta-alan keskiarvotason. Sairauspoissaolokustannukset ovat vuositasolla merkittävät, kokonaiskustannuksia kasvattavat vielä mahdolli set sijaiskus tannukset. Kaikki poissaolot

9 8

10 9 5.2 Työterveyshuolto Työterveyshuoltopalveluja kunnan henkilöstölle ostettiin Euran kunnan työterveyshuollosta ja lääkärikeskus Minervalta. Työterveyshuolto Käynnit kpl Työterveyshuolto lääkäri terveydenhoitaja fysioterapeutti psykologi - - laboratorio muut tutkimukset Sairaanhoito lääkäri terveydenhoitaja fysioterapeutti erikoislääkärit tutkimukset Työterveyshuollon kustannukset olivat vuonna euroa (v eu roa). Kela korvaa hyväksyttävistä kustannuk sista ehkäisevän työterveyshuollon osalta 60 % ja sairaanhoidon osalta 50 %. I korvausluokassa vuosi kustannus II korvausluokassa vuosi kustannus Työsuojelu ja yhteistoiminta Työsuojeluryhmä, johon kuuluvat työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutetut ja työterveyshoitajat, kokoontui vuoden aikana 6 ker taa. Työpaikkakäyntejä työsuojeluryhmä teki vuonna 2013 viiteen eri kunnan toimipisteeseen. Työpaikkakäynneistä laaditaan aina raportti, johon kirjataan havaitut puutteet, korjauseh dotukset sekä korjausaikataulu. Tarkastus käyntejä (työpaikkakäynti jo tehty) tehtiin kolme. Tällöin tarkastetaan aikaisem malla käynnillä havaittujen puutteiden korja usti lanne. Ensiapukoulutustilaisuuksina järjestettiin kunnan henkilöstölle sekä kevätkaudella että syyskaudella kumpanakin 2 yhden päivän pituista hätäensiapukoulutustilaisuutta. Ensiapukoulutustilaisuudet järjestettiin kunnanviraston valtuustosalissa. Ensiapukoulutustilaisuuksiin osallistui 65 henkilöä vuonna Euran kunnan henkilökunnalle sattui vuonna 2013 yhteensä 69 työtapaturmaa (v yht. 49 työtapaturmaa). Työpaikalla tapahtui 58 tapaturmaa ja työmatkalla 11 tapaturmaa. Euraan perustettiin vuonna 2012 sisäilmatyöryhmä, joka kokoontui vuonna 2013 neljä kertaa. Sisäilmatyöryhmälle tuli vuoden aikana neljä haittailmoitusta työpaikan sisäilmasta. Vuoden 2013 aikana sisäilmatyöryhmä käsitteli kuusi sisäilma-asiaa. Kunnan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa varten on asetettu yhteistyötoimikunta, jonka tehtäviin kuuluu käsitellä ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat 1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien välisessä yhteistyössä 2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olennaisia henki-

11 10 löstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liikkeen luovutusta 3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäi seen tietojen vaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia 4) taloudellisista tai tuotannolli sista syistä toimeenpantavaa osa-aikaista mista, lomauttamista tai irtisanomista. Yhteistyötoimikunta toimii myös työsuojelun valvonnasta annetussa laissa ja asetuksessa sekä kunnallisen alan työsuojelusopimuksessa tarkoitettuna työsuojelutoimikuntana. Yhteistyötoimikunta kokoontui vuonna 2013 neljä kertaa. Käsittelyssä olivat mm. henkilöstö suunnitelma, talousarvio ja tilinpäätös, kuntarakenneasiat, työsuojelu, työterveys huolto sekä aloitetoiminta. 5.4 Tyky- ja virkistystoiminta Tyky- ja virkistystoimintaa järjestävänä ryhmänä on ns. tyky -työryhmä. Ryhmä on järjestänyt tuettuna toimintana mahdollisuu den käydä mm. kuntosalilla, avantouinnissa, uimassa, keilaamassa, pelaamassa squashia, sulkapalloa tai sählyä sekä suunnistamassa. Sairauspoissaolopäivien määrä on pysynyt ennallaan vuoteen 2012 verrattuna. Lääkärin tai terveydenhoitajan todistuksella poissa olevien poissaolot ovat määrällisesti vähentyneet ja pelkällä ns. omalla ilmoituksella olevien määrä on kasvanut verrattuna todistuksen hankkineisiin. Työyksiköissä pitäisi yhdessä pohtia työkykyyn liittyviä asioita ja yhdessä ponnistella kohti tavoitetta, että työssä selviydytään ja työssä viihtyminen lisääntyisi. 5.6 Toimenpiteet Työkyvyn varhaisen tuen malli kiinnitetään edelleen huomiota koko or ganisaatiossa. Ohjeistus pitää vakiinnuttaa ja luoda toimintamallit kunnan hyviksi käytännöiksi. Henkilöstöpoliittisen ohjelman osalta on asetettu tavoitteet täytäntöönpanosuunnitelmaan ja valittu toiminnan painopistealueet vuosille Koko henkilöstön tykyjumppa oli kerran viikossa Kirkonkylän koululla. Liikuntailtapäivinä käveltiin pururadalla tai osallistuttiin eri lajeihin urheilutalolla (kuntosali, uinti/ vesijuoksu, sulkapallo) tai kuntokeskus Tzempissä. Oli myös mahdollisuus harjoitella Frisbeegolfia urheilukeskuksessa. Paikallisessa elokuvateatterissa oli mahdollisuus käydä katsomassa yksi elokuva puolen vuoden aikana eli kaksi yhteensä. Myös Pyhäjärviteatterin esitys oli mahdollista käydä katsomassa. Määrärahoja tyky- ja virkistystoimintaan käytettiin euroa vuonna 2013 eli 64,60 euroa/vakituinen työntekijä (46,70 euroa/ v. 2012). 5.5 Johtopäätökset

12 11

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2014 Euran kunta 1. 3 Yleistä Euran kunnan henkilöstöraportissa kuvataan kunnan henkilöstövoimavaroja. Osaava, motivoitunut ja työkykyinen henkilöstö on avainasemassa organisaation

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 Hausjärven kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 11.4.2013 SISÄLTÖ 2 1 JOHDANTO 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 4 2.1 Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö 4 2.2 Henkilöstön kokonaismäärä toimialoittain 4 2.3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Euran kunta 1. 2 Yleistä Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilöstö on avainasemassa kuntapalveluiden tuottamisessa. Euran kunnan henkilöstöraportti vuodelta 2015 on

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna. 1/19 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.1. Henkilöstön määrä ja rakenne 2.1.1. Henkilöstön määrä Vakinaisen henkilöstön määrä 31.12.2015 oli 336, muutos edellisvuoteen oli + 5 henkilöä. Määräaikaisten (sis. palkkatuella

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2013

Henkilöstöraportti 2013 Yt -toimikunta 23.04.2014 22 Kunnanhallitus 26.05.2014 154 Kunnanvaltuusto 9.6.2014 43 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI...3 JOHDANTO...3 Henkilöstö kunnan strategiassa...3 HENKILÖSTÖRESURSSIT...5 Henkilöstön

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2015 TALOUSARVIO 4 2 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2014

Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2015 TALOUSARVIO 4 2 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2014 HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Yhteistyötoimikunta 09.03.2015 AIKA 09.03.2015 klo 14:00-15:35 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Siilinjärven kunta työnantajana Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Vahvistamme hyvää, ajantasaista ammatillista osaamista ja työn hallintaa. Panostamme erityisesti ikääntyvän henkilöstön työkyvyn ja ammattitaidon ylläpitoon sekä uuden henkilöstön

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖSTRATEGIA... 4 3. HENKILÖSTÖ... 5 3.1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 5 3.2. HENKILÖSTÖN SUKUPUOLIJAKAUMA...

Lisätiedot

Aktiivinen tuki työyhteisössä

Aktiivinen tuki työyhteisössä Aktiivinen tuki työyhteisössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä 292 1.1.2013

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 2 Henkilöstöraportti 2015 Yhteistoimintaelin xx.xx.2016 Kunnanhallitus xx.xx.2016 Valtuusto xx.xx.2016 3 1 Johdanto Henkilöstöraportti on suunnittelun ja johtamisen väline. Raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös 28.8.2012 Pelastuslaitosten henkilöstötilinpäätös Strategisen johtamisen ja arvioinnin työkalu. Ohjaa operatiivista johtoa käyttämään ja kehittämään resursseja oikein

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön

Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön -etukäteiskyselyn tulokset -kokemukset Kaari-laskurista Risto Kaartinen Dmitry Poletaev Työterveyspäivän ennakkokyselyn vastaukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 16.5.2016 Kaupunginvaltuusto 13.6.2016 2 JOHDANTO Tämä henkilöstöraportti on järjestyksessä seitsemästoista Orimattilan kaupungin henkilöstöraportti. Henkilöstöraportin

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä

Kriittinen menestystekijä Kriittinen menestystekijä Hanke, tavoite OSAAVA JOHTO JA MOTIVOITUNUT HENKILOSTÖ Valmentava ja kannustava johtaminen Toimiva sisäinen viestintä Toimiva työyhteisö ja motivoitunut osaava henkilöstö Henkilöstöohjelman

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2001

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2001 SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 21 Henkilöstöraportin tarkoitus Ihmiset ovat palvelutuotantomme keskeisin voimavara. Henkilöstöön liittyvien muutostrendien seuraaminen on taas yksi keskeinen yhteistoiminnan

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

PYHÄJOEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 PYHÄJOEN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 Henkilöstötoimikunta 4.6.2014 Kunnanhallitus 9.6.2014 Kunnanvaltuusto 18.6.2014 2 Sisällys 1. Kunnanjohtajan katsaus... 3 2. Palkkaus... 4 2.1 Muutokset palkoissa

Lisätiedot

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012 Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,

Lisätiedot

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ 1. URAPOLUT 1.1 OSAAMISEN LAAJENTAMISEN URAPOLKU: TEHTÄVÄKIERTO 1.2 SISÄISEEN TEHTÄVÄKIERTOON HAKEUTUMINEN 1.3 TEHTÄVÄKIERTOPROSESSI OMAN ORGANISAATION SISÄLLÄ 1.4

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 5 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) 30 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtion työmarkkinalaitos Veli-Matti Lehtonen Syyskuu 2013 2 Sisältö 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne... 3 2 Vanhuuseläköityminen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Euran kunta 1 1. Yleistä Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon pohjaksi. Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilöstö

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Työkyvyttömyyden ja tekemättömän työn kustannukset yksityisellä ja julkisella sektorilla

Työkyvyttömyyden ja tekemättömän työn kustannukset yksityisellä ja julkisella sektorilla Työkyvyttömyyden ja tekemättömän työn kustannukset yksityisellä ja julkisella sektorilla Toni Pekka, Keva Laura Räty, Suomen Terveystalo Oy 15.3.2018, Keva-päivä Keva, Avaintiedot: Työkyvyttömyyden kustannukset

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta

Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Henkilöstökertomus 2008 2 1. JOHDANTO... 4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 6 2.1 Henkilöstön määrä... 6 2.2 Henkilöstön määrä osastoittain... 6 2.3 Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄVALTUUSTO 11.6.2012 n Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Henkilöstöosasto 2012 VALTUUSTON KOKOUS 11.6.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 HENKILÖSTÖKERTOMUKSEN

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1 SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1. YLEISTÄ Työnantaja ja pääsopijajärjestöt tekivät sopimuksen yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä, toteuttamistavoista

Lisätiedot

Kevan Kaari-laskuri Savonlinnan kaupunki. Toni Pekka 15.12.2015

Kevan Kaari-laskuri Savonlinnan kaupunki. Toni Pekka 15.12.2015 Kevan Kaari-laskuri Savonlinnan kaupunki Toni Pekka 15.12.2015 Kaari-laskuripalvelu Kaari-laskuripalvelu on tukena, kun organisaatio haluaa edistää työkykyjohtamistaan ja arvioida työkyvyttömyyden kustannuksia.

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus

työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus Ajankohtaiset t työelämä ä ja työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus KuEL palkkasumma 16,1 mrd KuEL maksutulo 4,7 mrd Keva KUEL maksettavat eläkkeet

Lisätiedot

Johtoryhmä 19.3.2015 YTT ja TS 19.3.2015 Hallitus 26.3.2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI. 2.4.2015 M. Posio

Johtoryhmä 19.3.2015 YTT ja TS 19.3.2015 Hallitus 26.3.2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI. 2.4.2015 M. Posio Johtoryhmä 19.3.2015 YTT ja TS 19.3.2015 Hallitus 26.3.2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.4.2015 M. Posio HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2014 YLEISTÄ Henkilöstöraportin tehtävä on antaa tietoa kuntayhtymän henkilöstössä

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan henkilöstöraportti 2013

Järvi-Pohjanmaan henkilöstöraportti 2013 Järvi-Pohjanmaan henkilöstöraportti 2013 Sisällysluettelo 1 Henkilöstöraportti 2013... 2 1.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 Henkilöstön määrä... 2 Henkilötyövuosi... 3 Työsuhteen laatu ja kesto... 6

Lisätiedot

Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011

Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011 Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011 työhyvinvointipäällikkö Oili Ojala & työsuojeluvaltuutettu Leena Rauta-aro Organisaatio 1.1.2011 n. 6 700 henkilöstöä n. 300 ammattinimikettä TULOSALUEET

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 Työryhmä Hänninen Seppo, henkilöstöjohtaja Jussila Risto, pääluottamusmies JHL Ketola Kari, työsuojelupäällikkö Koskela Satu, pääluottamusmies KTN Lampela Ritva,

Lisätiedot

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007

Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen sosiaalihuollon täydennyskoulutus vuonna 2007 Lainsäädännön muutokset voimaan 1.8.2005 Vuoden 2005 elokuun alusta tuli voimaan sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- Mies (poistyöll. kaikki ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 214 37,6 355 62,4 569 100 535,7 520,0 209 36,9 358 63,1 567 100 527,5 516,0 222 37,4 371

Lisätiedot

Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon

Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon KH - Yleisjaosto 3 13.01.2014 Kaupunginhallitus 34 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 7 24.02.2014 KH - Yleisjaosto 74 22.09.2014 Kaupunginhallitus 391 06.10.2014 Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Henkilöstö- raportti 2014

Henkilöstö- raportti 2014 Henkilöstö- raportti 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVUOKRAUS ON TÄRKEÄ OSA HENKILÖSTÖSTRATEGIAA

HENKILÖSTÖVUOKRAUS ON TÄRKEÄ OSA HENKILÖSTÖSTRATEGIAA HENKILÖSTÖVUOKRAUS ON TÄRKEÄ OSA HENKILÖSTÖSTRATEGIAA 150 Rekrytoinnin ammattilaista toimistoissamme 45.000 Työpaikkahakemusta 33 Paikallistoimistoa 73 Milj. euron liikevaihto vuonna 2014 503.000 Täytettyä

Lisätiedot

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t.

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t. Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 222 37,4 371 62,6 593 100 545,6 534,2 212 36,5 369 63,5 581 100 543,3 533,8 200 35,7 361 64,3 561 100 537,4 531,2

Lisätiedot

HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015. py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen

HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015. py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015 py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen TOIMINNAN TAVOITTEET linjassa PA10n yhteisten tavoitteiden kanssa 1. henkilötyön tuottavuuden

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ESITYSLISTAN LÄHETTÄMINEN 4 2 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ

Otsikko Sivu 1 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ESITYSLISTAN LÄHETTÄMINEN 4 2 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Yhteistyötoimikunta 21.03.2014 AIKA 21.03.2014 klo 13:00-14:05 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Neljän kunnan liitos Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot