Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015"

Transkriptio

1 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus

2 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely edellisen kerran vuonna 22. Kunnan organisaatiossa on tapahtunut sen jälkeen useita muutoksia ja kunnan henkilöstöstä on vaihtunut merkittävä osa. Tämän vuoksi henkilöstötilinpäätöksen merkitys korostuu muodostettaessa kokonaiskuvaa kunnan henkilöstövoimavarojen käytöstä, tilasta ja kehittämistavoitteista. Henkilöstöraportoinnin rooli on työyhteisön sisäisten rakenteiden ja prosessien hallinnassa. Valtiovarainministeriön määritelmän mukaan julkisen sektorin henkilöstövoimavarojen hallintajärjestelmän tarkoituksena on antaa johdolle ja muille sidosryhmille tietoa henkilöstövoimavarojen määrästä, rakenteesta, kustannuksista, tehokkuudesta ja pätevyydestä. Järjestelmän vuosittaista yhteenvetoraporttia kutsutaan henkilöstötilinpäätökseksi tai henkilöstöraportiksi. Henkilöstötilinpäätös kertoo työyhteisön tilan tietyltä aikaperiodilta. Jotta raportti olisi käyttökelpoinen työkalu, staattisen tilannekatsauksen tiedot on analysoitava, kehityssuuntia on seurattava ja varsinaisiin syihin pintapuolisen oireilun alla puututtava. Tämä asettaa puitteet henkilöstötilinpäätöksessä käytettäville mittareille. Niiden tulee olla yhteisökohtaisia, juuri omaan tarpeeseen suunniteltuja. Kaikille sopivaa henkilöstötilinpäätöksen standardimallia ei ole olemassa. Käytännössä henkilöstötilinpäätöksen mittaristo koostuu sekä määrällisistä että laadullisista osista. Määrällisiä mittareita ovat esimerkiksi henkilöstövahvuuteen ja työajan käyttöön liittyvät indikaattorit. Määrällinen osa on kohtuullisen vaivattomasti muunnettavissa euroiksi, tunneiksi tai henkilötyövuosiksi. Mittaaminen vaikeutuu, kun siirrytään laadullisiin tekijöihin: henkilöstön tietoihin, taitoihin, osaamiseen, terveyteen ja työkykyyn. Henkilöstöraportin tulokset on koottu vuodesta 27 lukien Populus -henkilöstöhallinnon järjestelmästä. Henkilötarkastelussa on huomioitava, että vuoden 21 alusta Maaningan kunnan henkilöstöstä siirtyi sosiaalitoimen henkilöstö, 125 työntekijää Siilinjärven kunnan liikelaitos Siiliset -peruspalvelukeskuksen palvelukseen. Vuoden 211 alusta kunnan palvelukseen siirtyi 247 lomituspalvelutyöntekijää 5 kunnasta. Vuoden 213 alusta kunnan palvelukseen siirtyi 36 varhaiskasvatuksen työntekijää Siilinjärven kunnasta peruspalvelukeskus Siilisetin toiminnan päätyttyä. Koko henkilöstön keski-ikä vuonna 214 oli 46,1 vuotta. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 47,5 vuotta. Keski-ikä on alentunut kunnan palvelukseen siirtyneen uuden henkilöstön myötä. Vakinaisen henkilöstön sairauspoissaolot olivat 24,2 pv mikä on pienempi kuin edellisvuonna. Lomituspalveluhenkilöstön sairauspoissaolot olivat 29, pv ja muun henkilöstön 12,1 pv. Edellisvuonna vastaavat luvut olivat: koko kunta 26,6 pv, lomituspalvelut 3,5 pv ja muu henkilöstö 16,1 pv. Sairauspoissaoloja oli 56,1 %:lla henkilöstöstä; 43,9 %:lla henkilöstöstä ei ollut sairauspoissaoloja lainkaan. Yhteensä poissaoloja oli tilastollisesti 98,3 kalenteripäivää jokaista työntekijää kohti josta vuosilomat 4,9 pv ja sairauspoissaolot 21,8 pv. Kunnan henkilöstöstä 68,9 % on maaseututoimen tulosalueella, peruskoulutuksessa on 13,7 %, varhaiskasvatuksessa on 8,1 ja loput 9,3 % muilla tulosalueilla.

3 1 HENKILÖSTÖPANOKSET 2 Henkilöstön määrä Palvelussuhteen Palvelussuhteen luonne kokoaikaisuus Vakinaineaikainen Määrä- Oppisop. Sijainen Muu Yhteensä suhteinen Kokoaikainen virka/tehtävä 25(211) 12(1) 11(1) (-) 228(321) Osa-aikainen virka/toimi 138(148) 13(13) 3(3) 7(9) 161(173) Osa-aikaeläke, osa-aikalisä 8(5) (-) 8(5) Sivuvirka/-toimi 1(1) 1(2) 2(3) Muu 9(4) 9(4) Yhteensä 361(369) 26(115) 3(3) 18(19) (-) 48(56) Suluissa vuoden 213 tiedot. 1.2 Henkilöstön määrä tulosalueittain Koko henkilöstön määrä tulosalueittain Tulosalue Naiset Miehet Yhteensä % Keskushallinto ,5 Maaseututoimi ,9 Ruokapalvelut 7 7 1,7 Peruskoulutus ,7 Kulttuuritoimi 2 1 3,7 Vapaa-aikatoimi 3 3,7 Varhaiskasvatus ,1 Tekninen toimi ,9 Ympäristötoimi 1 1,2 Vesihuoltolaitos 2 2,5 Yhteensä , 1.3 Henkilöstön keski-ikä Koko henkilöstön keski-ikä Sukupuoli Määrä % Keski-ikä Mies ,4 47 Nainen ,6 45 Yhteensä 48 1, 46 Vakinaisen henkilöstön keski-ikä Sukupuoli Määrä % Keski-ikä Mies ,7 48 Nainen ,3 47 Yhteensä 361 1, 47 Koko henkilöstön keski-ikä tulosalueittain Tulosalue Naiset Miehet Yhteensä Keskushallinto Maaseututoimi Ruokapalvelut Varhaiskasvatus Peruskoulutus, kulttuuritoimi ja vapaa-aikatoimi Tekninen toimi, ympäristötoimi ja vesihuoltolaitos Yhteensä

4 1.4 Henkilöstön palveluaika tulosalueittain 3 Henkilöstön keskimääräinen palveluaika tulosalueittain 214 Tulosalue Koko henkilöstö Vakinainen henkilöstö Keskushallinto 17,8 26,5 Maaseututoimi 7,3 7,8 Ruokapalvelut 12,9 14,8 Varhaiskasvatus 12,4 14,8 Peruskoulutus, kulttuuritoimi ja vapaa-aikatoimi 13, 15,5 Tekninen toimi, ympäristötoimi ja vesihuoltolaitos 17,6 2,5 Yhteensä 7,1 1,3 2 HENKILÖSTÖN PALKKAUSKUSTANNUKSET 2.1 Henkilöstömenot Tehdyn työn hinta Euroa Työpäivät Eur/pv Palkkamenot Sivukulut Yhteensä ,12 3 HENKILÖSTÖN TILA 3.1 Poissaolot , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,1 Keskiarvo (27-214) 24,7 3,2 17, Sairauspoissaolopäiviin sisältyy myös tapaturmien ja ammattitautien aiheuttamat poissaolot. Vakinaisen henkilöstön sairauspoissaolopäivät Vuosi Kunta yhteensä Lomituspalvelut Muut palvelut Sairauspoissaolopv:t (kal.pv.) Pv/työntekijä Sairauspoissaolopv:t (kal.pv.) Pv/työntekijä Sairauspoissaolopv:t (kal.pv.) Pv/työntekijä Vakinaisen henkilöstön kaikki poissaolopäivät syittäin 214 Syy Kalent.- % Pv/työntekijä Poissaolleet Ei poissa päivät lkm % lkm % Sairaus ,1 21, , ,9 Opintovapaa ,4 3,4 6 1, ,4 Muut ,5 7, , ,5 Perhevapaat , 9,8 3 7, ,1 Työtapaturma 934 2,5 2,5 32 8, ,6 Lomat ,6 4, , ,3 Koulutus 176,5,5 2 5, ,7 Vuorotteluvapaa ,9 4,8 9 2, ,6 Kuntoutus 175,5,5 16 4, ,8 Kuntoutustuki ,1 7, 1 2, ,4 Yhteensä ,

5 Kuvatekstit: 4 Kuva 1: Kunnan henkilöstöstä on vakinaisia 88 %. Kuva 2: Kunnan henkilöstöstä on kokoaikaisessa virassa tai tehtävässä 56 %. Kuva 3: Kunnan koko henkilöstön ikäjakauma painottuu voimakkaasti yli 45-vuotiaisiin. Suurin ikäryhmä on vuotiaat. Kuva 4: Kunnan koko henkilöstön sukupuolijakaumassa miesten osuus on suurempi vuotiaissa. Kaikissa muissa ikäryhmissä naisten osuus on suurempi. Kuva 5: Vakinaisen henkilöstön ikäjakauma vastaa melko hyvin koko henkilöstön ikäjakaumaa koska kuntaliitoksen johdosta tilapäistä henkilöstöä oli vähän vuodenvaihteessa. Kuva 6: Vakinaisen henkilöstön sukupuolijakauma on melko tasainen paitsi 4-44 ja vuotiaiden osalta naisia on selvästi enemmän. Kuva 7: Tulosalueittaisessa tarkastelussa korkein henkilöstön keski-ikä on keskushallinnon sekä teknisen toimen, ympäristötoimen ja vesihuoltolaitoksen toimialueilla. Kuva 8: Suhteellisesti laskettuna korkeimmat poissaolomäärät ovat maaseututoimen, varhaiskasvatuksen ja teknisen, ympäristötoimen sekä vesihuollon tulosalueilla. Kuva 9: Vuosilomien jälkeen seuraavaksi suurimpana henkilöstön poissaolosyynä ovat sairauspoissaolot. Kuva 1: Sairauspoissaolot ovat vähentyneet edellisvuodesta poissaolopäivien lukumäärällä mitaten.

6 Kuva 1 Palvelussuhteiden luonne Vakinainen Määräaikainen Oppisop. suhteinen Sijainen Muu 361 Kuva 2 Palvelussuhteiden kokoaikaisuus Kokoaikainen virka/tehtävä Osa-aikainen virka/toimi Osa-aikaeläke, osa-aikalisä Sivuvirka/-toimi

7 Kuva 3 Koko henkilöstön ikäjakauma Määrä Kuva 4 Koko henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauma Ikäryhmä Naiset Miehet Kaikki Määrä

8 Kuva 5 9 Vakinaisen henkilöstön ikäjakauma Määrä Kuva 6 Vakinaisen henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauma Määrä Naiset Miehet Kaikki

9 Kuva 7 Henkilöstön keski-ikä tulosalueittain Keski-ikä Naiset 1 Miehet Molemmat Keskushallinto Maaseututoimi Ruokapalvelut Varhaiskasvatus Peruskoulutus, kulttuuritoimi ja vapaa-aikatoimi Tekninen toimi, ympäristötoimi ja vesihuoltolaitos Kuva 8 Tehdyt työpäivät ja poissaolopäivät tulosalueittain 1 % 9 % 8 % 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % % Keskushallinto Maaseututoimi Ruokapalvelut Varhaiskasvatus Peruskoulutus, kulttuurija vapaaaikatoimi Tekninen- ja ympäristötoimi ja vesihuolto Poissalopäivät Tehdyt työpäivät

10 Kuva 9 Koko henkilöstön poissaolopäivät syittäin Sairaus Opintovapaa Muut Perhevapaat Työtapaturma Lomat Koulutus Vuorotteluvapaa Kuntoutus Kuntoutustuki Kuva 1 Henkilöstön poissaolopäivät syittäin Päivää Sairaus Opintovapaa Muut Perhevapaat Työtapaturma Lomat Koulutus Vuorotteluvapaa Kuntoutus Kuntoutustuki

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t.

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t. Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 222 37,4 371 62,6 593 100 545,6 534,2 212 36,5 369 63,5 581 100 543,3 533,8 200 35,7 361 64,3 561 100 537,4 531,2

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna. 1/19 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.1. Henkilöstön määrä ja rakenne 2.1.1. Henkilöstön määrä Vakinaisen henkilöstön määrä 31.12.2015 oli 336, muutos edellisvuoteen oli + 5 henkilöä. Määräaikaisten (sis. palkkatuella

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- Mies (poistyöll. kaikki ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 214 37,6 355 62,4 569 100 535,7 520,0 209 36,9 358 63,1 567 100 527,5 516,0 222 37,4 371

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Henkilöstöraportti vuosi 2012

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Henkilöstöraportti vuosi 2012 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Henkilöstöraportti vuosi 2012 LIITELUETTELO Liitteet 1-21 / Henkilöstöpanostukset ja työvoimakustannukset Kuukausipalkkaisten vakanssien lukumäärä... Liite 1 Kuukausipalkkaisen

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtion työmarkkinalaitos Veli-Matti Lehtonen Syyskuu 2013 2 Sisältö 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne... 3 2 Vanhuuseläköityminen

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 Hausjärven kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 11.4.2013 SISÄLTÖ 2 1 JOHDANTO 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 4 2.1 Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö 4 2.2 Henkilöstön kokonaismäärä toimialoittain 4 2.3

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI

SUONENJOEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2 0 1 5 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 HENKILÖSTÖPANOKSET... 2 2.1 YLEISTÄ... 2 2.2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 2.3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSSUHTEEN LUONNE... 3 2.4 TYÖLLISTÄMISTYÖ...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖSTRATEGIA... 4 3. HENKILÖSTÖ... 5 3.1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 5 3.2. HENKILÖSTÖN SUKUPUOLIJAKAUMA...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Nykyiset henkilöstöpanokset / Määrä ja rakenne Nykyiset henkilöstöpanokset / Työvoimakustannukset Osaaminen ja ammattitaito

Nykyiset henkilöstöpanokset / Määrä ja rakenne Nykyiset henkilöstöpanokset / Työvoimakustannukset Osaaminen ja ammattitaito Turun kaupungin sosiaalitoimen henkilöstöraportti vuosi 27 SISÄLLYS Nykyiset henkilöstöpanokset / Määrä ja rakenne Kuukausipalkkaisten vakanssien lukumäärä...1 Kuukausipalkkaisen työvoiman määrän kehitys...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010 Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 21 1 (25) HENKILÖSTÖKERTOMUS 21 SISÄLLYS JOHDANTO 2 1. HENKILÖSTÖKATSAUS 3 2. TASA-ARVO 3 3. HENKILÖSTÖPANOKSET 6 3.1 Henkilöstön määrä 6 3.2 Henkilöstön rakenne 7 3.3

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Henkilöstö- raportti 2014

Henkilöstö- raportti 2014 Henkilöstö- raportti 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Yt-toimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sisällysluettelo Kaupunginjohtajan esipuhe... 1 Henkilöstöstrategian toteutumisen arviointi... 2 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 Henkilöstömäärä...

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömäärän kehitys Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2014 972 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2015

Lisätiedot

Tilastotietoja KiEL eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi

Tilastotietoja KiEL eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi Tilastotietoja KiEL eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Saapuneiden KiEL eläkehakemusten määrä eläkelajeittain 2015 ja 2014 Eläkelaji 2015 2014 Muutos, % Vanhuuseläkkeet 837 814 2,8

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 16.5.2016 Kaupunginvaltuusto 13.6.2016 2 JOHDANTO Tämä henkilöstöraportti on järjestyksessä seitsemästoista Orimattilan kaupungin henkilöstöraportti. Henkilöstöraportin

Lisätiedot

Yhteensä. Nainen. HTV:t. (poistyöll. ja harj.) kaikki. HTV:t. Yhteensä. kaikki. Mies Lkm % Yhteensä. Nainen. HTV:t. kaikki. Lkm

Yhteensä. Nainen. HTV:t. (poistyöll. ja harj.) kaikki. HTV:t. Yhteensä. kaikki. Mies Lkm % Yhteensä. Nainen. HTV:t. kaikki. Lkm Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- Mies Lkm % Lkm % Lkm % Mies Lkm % Mies Lkm % Syyttäjälaitos 209 36,9 358 63,1 567 100 527,5 516,0 222 37,4 371 62,6 593 100 545,6 534,2 212 36,5 369

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2006 LAPIN YLIOPISTO

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2006 LAPIN YLIOPISTO HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2006 LAPIN YLIOPISTO Hyväksytty Lapin yliopiston hallituksen kokouksessa 9.3.2007 2 Sisällys TAUSTAKSI...3 1. Henkilöstön määrä ja rakenne...4 1.1 Henkilöstön työpanos...4 1.2 Vakituiset

Lisätiedot

Johtoryhmä 19.3.2015 YTT ja TS 19.3.2015 Hallitus 26.3.2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI. 2.4.2015 M. Posio

Johtoryhmä 19.3.2015 YTT ja TS 19.3.2015 Hallitus 26.3.2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI. 2.4.2015 M. Posio Johtoryhmä 19.3.2015 YTT ja TS 19.3.2015 Hallitus 26.3.2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.4.2015 M. Posio HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2014 YLEISTÄ Henkilöstöraportin tehtävä on antaa tietoa kuntayhtymän henkilöstössä

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstön määrä... 2 2.2 Osa-aikaisuus... 3 2.3 Henkilötyövuosien määrä... 3 2.4 Henkilöstön määrään

Lisätiedot

SYYTTÄJÄLAITOKSEN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

SYYTTÄJÄLAITOKSEN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 SYYTTÄJÄLAITOKSEN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä... 5 2 Keskeiset havainnot vuodesta 2010... 5 3 Henkilöstö... 9 3.1 Henkilöstön kokonaismäärä... 9 3.1.1 Kokonaismäärä syyttäjänvirastoissa...

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI. Henkilöstöraportti 2007

KAJAANIN KAUPUNKI. Henkilöstöraportti 2007 KAJAANIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti 2007 Kajaanin kaupungin henkilöstöpalvelut 2.4.2008 SISÄLTÖ Johdanto 1 1 Henkilöstötalous 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstökulut 4 1.3 Työnantajan investoinnit

Lisätiedot

TAMMELAN HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2015

TAMMELAN HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2015 TAMMELAN HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2015 1 Sisällysluettelo 1 Kunnanjohtajan katsaus... 3 2 Yleistä... 3 3 Taustatietoa... 4 4 Henkilöstövoimavarat... 5 4.1 Henkilöstömäärä... 5 4.1.1 Henkilöstö palvelusuhteen

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2013

Henkilöstöraportti 2013 Yt -toimikunta 23.04.2014 22 Kunnanhallitus 26.05.2014 154 Kunnanvaltuusto 9.6.2014 43 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI...3 JOHDANTO...3 Henkilöstö kunnan strategiassa...3 HENKILÖSTÖRESURSSIT...5 Henkilöstön

Lisätiedot

Työllistetyt. Yhteensä , HTV HLÖ HTV HLÖ KOKO KONSERNI ,

Työllistetyt. Yhteensä , HTV HLÖ HTV HLÖ KOKO KONSERNI , LIITE 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ TULOSALUEITTAIN TA 2014* Yht. ilman työll. 2014 Henkilötyövuosia Vakituiset Määräaik. Työllistetyt Sivutoimi Opetushenk. 31.12.2013* KOULUTUSKESKUS SALPAUS Hyvinvointi 116,0

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015. Työyhteisötoimikunta 21.3.2016 Kunnanhallitus Valtuusto. Kuva Hannu Kurtti

SIIKAJOEN KUNTA HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015. Työyhteisötoimikunta 21.3.2016 Kunnanhallitus Valtuusto. Kuva Hannu Kurtti SIIKAJOEN KUNTA Kuva Hannu Kurtti HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Työyhteisötoimikunta 21.3.2016 Kunnanhallitus Valtuusto 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TILASTO-OSA... 3 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 3 2.2 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014 Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014 EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 Tiedustelussa kysyttiin yrityksiltä vuoden 2013 aikana toteutuneiden työaikojen ja poissaolojen

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös 28.8.2012 Pelastuslaitosten henkilöstötilinpäätös Strategisen johtamisen ja arvioinnin työkalu. Ohjaa operatiivista johtoa käyttämään ja kehittämään resursseja oikein

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja työssäkäynti

Osatyökykyiset ja työssäkäynti Osatyökykyiset ja työssäkäynti Mikko Kautto, johtaja Tutkimus, tilastot ja suunnittelu 8.3.2016 Mikko_Kautto@etk.fi Esityksen aiheita Näkökulma osatyökyvyttömyyseläkkeiden suunnasta Työurien pidentämisen

Lisätiedot

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 VAKITUISET 2013 KESKIMÄÄRIN 31.12.2013 KUUKAUDESSA Yleishallinto 2 2 Tarkastustoimi 3 3 Konsernipalvelut 73 73 Konsernipalvtukityöll 0 0 KONSERNIHALLINTO 78 78

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä HENKILÖSTÖ- KERTOMUS

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä HENKILÖSTÖ- KERTOMUS Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2003 2 (31) KATSAUS HENKILÖSTÖÖN - henkilöstön tilasta ja sen kehityksestä Henkilöstövoimavarojen raportointia on viime vuosina yleisesti

Lisätiedot

Henkilöstöraportti vuosi 2014

Henkilöstöraportti vuosi 2014 Henkilöstöraportti vuosi 2014 LIITELUETTELO Liitteet 1-21 / Henkilöstöpanostukset ja työvoimakustannukset Kuukausipalkkaisten vakanssien lukumäärä... Liite 1 Kuukausipalkkaisen työvoiman määrän kehitys...

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta

Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Pirkkalan kunta Henkilöstökertomus 2008 2 1. JOHDANTO... 4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 6 2.1 Henkilöstön määrä... 6 2.2 Henkilöstön määrä osastoittain... 6 2.3 Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 KUOPION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1. HENKILÖSTÖKATSAUS... 4 2. TASA-ARVO... 4 3. HENKILÖSTÖPANOKSET... 7 3.1 Henkilöstön määrä...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 KOKEMÄEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖKERTOMUS 212 Käsitelty yhteistyötoimikunnassa 7.3.213 5 Hyväksytty kaupunginhallituksessa 25.3.213 9 Tiedoksi kaupunginvaltuustolle KOKEMÄEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu HENKILÖSTÖRAPORTTI Mäntsälän kunta 2015 Kunnanhallitus 18.4.2016 Yhteistyöryhmä 2.5.2016 Kunnanvaltuusto touko-kesäkuu 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Mäntsälän kunnan henkilöstöä koskeva visio 2015...

Lisätiedot

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Henkilöstöraportti vuodelta 2008

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Henkilöstöraportti vuodelta 2008 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Henkilöstöraportti vuodelta 2008 Sisältö: Johdanto... 4 1. Henkilöstön määrä ja rakenne... 6 1.1. Henkilöstön määrä ja palvelussuhteen muoto... 6 1.2. Osa-aikatyö... 11

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Vahvistamme hyvää, ajantasaista ammatillista osaamista ja työn hallintaa. Panostamme erityisesti ikääntyvän henkilöstön työkyvyn ja ammattitaidon ylläpitoon sekä uuden henkilöstön

Lisätiedot

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt VaEL-eläke- ja etuuspäätökset lajeittain 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat, kpl 2015 2014 Muutos, % Vanhuuseläkkeet¹

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 2 Henkilöstöraportti 2015 Yhteistoimintaelin xx.xx.2016 Kunnanhallitus xx.xx.2016 Valtuusto xx.xx.2016 3 1 Johdanto Henkilöstöraportti on suunnittelun ja johtamisen väline. Raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014 1 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 3 1.2. Henkilötyövuodet 2014... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 4 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Hyväksytty Kokkolan kaupunginvaltuustossa 13.6.2016

Sisällysluettelo. Hyväksytty Kokkolan kaupunginvaltuustossa 13.6.2016 KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI KOKKOLA KARLEBY Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 4 Henkilöstön määrä 31.12. 4 Kokoaikaisuus 5 Ikärakenne 6 Sukupuolijakauma 7 Työaikajärjestelmät

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖRESURSSIEN JA PALVELUPROSESSIEN VASTAAVUUS 3 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSUHTEEN LUONNE 3 2.2 HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilökunta toimielimittäin 31.12.2011... 3 1.2. Henkilöstömäärän kehitys toiminnoittain 2008 2011... 4 1.3. Henkilökunnan

Lisätiedot

MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN

MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN HAKU hankkeen satoa Kuopion kaupungin käytäntöjä ja kokemuksia henkilöstötunnuslukujen laskennassa HAKU hankkeen tuloksia henkilöstötunnuslukujen laskennassa Hannu Issakainen 14.2.2011 MIKSI KUOPIO HALUSI

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA

HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA HENKILÖSTÖ- KERTOMUS 2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA Henkilöstö Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan tuloskorttiin 2015 on kirjattu tavoitteeksi henkilöstön työhyvinvoinnin sekä esimiesten

Lisätiedot

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista Hannu Issakainen 14.2.2011 HAKU- hankkeen tunnusluvuista Henkilötyöpäivä ja -vuosi Htp= henkilötyöpäivä = täyden työajan kalenteripäivä Htv = henkilötyövuosi = 365 (366) htp Htt = henkilötyötunti (sopimatta)

Lisätiedot

Aktiivinen tuki työyhteisössä

Aktiivinen tuki työyhteisössä Aktiivinen tuki työyhteisössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä 292 1.1.2013

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2011 Hallitus 28.3.2012 LIITE 3 Tarkastuslautakunta 13.4.2012 LIITE 3 Valtuusto 30.5.2012 LIITE 4 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2011 YLEISTÄ Henkilöstöraportin tehtävä on antaa tietoa kuntayhtymän henkilöstössä

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2011 Oulunkaaren kuntayhtymä

Henkilöstöraportti 2011 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstöraportti 2011 Oulunkaaren kuntayhtymä Päivitetty 11.4.2012 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ Henkilöstöraportti 2011 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 4 1.1. HENKILÖSTÖMÄÄRÄN

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 5 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Securitas Oy:n henkilöstöraportti 2004

Securitas Oy:n henkilöstöraportti 2004 Securitas Oy:n henkilöstöraportti 24 Securitas Oy:n henkilöstöraportin lukijalle Sertifioitu laatujärjestelmämme on ollut käytössä reilun vuoden ja se on auttanut meitä parantamaan palveluprosessiemme

Lisätiedot

Henkilöstö - riski ja voimavara Onko hallittavissa?

Henkilöstö - riski ja voimavara Onko hallittavissa? Tapiolan tehtävänä on tuottaa asiakkailleen etuja sekä Tapiolan näkemys yritystoiminnan riskialueista kestäviä hyvinvoinnin ja menestyksen ratkaisuja. Yksilö Työyhteisö Kansainvälisyys Liiketoiminnan muutokset

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä 1 1 Johdanto Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa vuosittain luottamushenkilöille, esimiehille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön määrästä ja rakenteesta. Se sisältää määrällistä perustietoa henkilöstön

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

RAUMAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 1 RAUMAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Sisällys ALUKSI... 2 HENKILÖSTÖKUVA... 3 2.1. Henkilöstön määrä ja osuus hallintokunnittain 2010-2015... 3 2.2. Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö hallintokunnittain

Lisätiedot