TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE, ESPOO alakoulusta yläkouluun KASVATUS- KUMPPANUUTTA ESPOOSSA
Käsikirjan sisältö 1. KÄSIKIRJAN TAUSTA JA SISÄLTÖ Tukevasti toimintamallit lapsen siirtyessä alakoulusta yläkouluun 2. KASVATUSKUMPPANUUS Kasvatuskumppanuus teoriaa ja käsitteitä 3. ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN TOIMINTAMALLIT 4. VUOSIKELLO ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN SIIRTYMÄSSÄ 5. TIEDONSIIRTO 6. 7. LUOKALLE Tavoitteet Tiedonsiirron eri vaiheet ja aikataulu 6. YLÄKOULUUN TUTUSTUMINEN Aikataulu Toteuttaminen 7. HUOLTAJATAPAAMINEN 7. LUOKALLA (sis. käännökset 6 eri kielelle) Tapaamisen tavoitteet Aikataulu 8. HUOLTAJATAPAAMINEN 8. 9. LUOKALLA Tukimateriaalia huoltajatapaamisiin 9. HUOLTAJATAPAAMISET VAIHEITTAIN Prosessi huoltajatapaamisten mahdollistamiseksi ja tueksi 10. KVARTTI MALLIT (5. 8. LUOKALLA) Aikataulu 5. luokka Murrosikään tulevan lapsen vanhemmuus 6. luokka Lapsen tukeminen siirtymävaiheessa 7. luokka Vauhdilla aikuisuuteen? opas 8. luokka Nuoren hyvinvoinnin tukeminen 11. RYHMÄYTTÄMINEN 7. LUOKALLA Aikataulu Tavoite Toteuttaminen Sisältö 12. DIALOGISET VANHEMPAINILLAT Tavoite Suunnittelussa huomioitavaa Vanhempia aktivoivia työskentelymenetelmiä Toiminnalliset menetelmät ryhmissä ja vanhempainilloissa 11. LÄHIALUEEN KASVATUSVERKOSTO / PEDAGOGINEN YHTEISÖ (kehitystyö jatkuu) Tavoitteet Ohje lähialueen yhteistyösuunnitelman laadintaan ja yhteissuunnitelmalomake Lähialueen kasvatusverkoston toimijat
KÄSIKIRJAN TAUSTA JA SISÄLTÖ Merja-Riitta von Schantz, projektisuunnittelija, Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke Alakoulusta yläkouluun (päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun siirtymään on erillinen käsikirja) Espoossa siirtymävaiheen päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun kehittäminen käynnistyi vuonna 2007 Verkostot lapsen siirtymävaiheissa - hankkeessa. Kehittämis- ja laajentamistyö jatkui vuonna 2009 käynnistyneessä Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hankkeessa käsittäen myös alakoulusta yläkouluun siirtymävaiheeseen kehittämisen ja pilotoinnin. Hankkeessa on ollut mukana pääkaupunkiseudun kunnat - Espoo, Helsinki ja Vantaa. Tavoitteena on ollut luoda uusia, myös kuntarajat ylittäviä tapoja tukea varhaisesti lapsiperheitä. Hankkeessa on kehitetty monihallinnollisia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintamalleja, jotka pystyvät vastaamaan varhaisesti lasten, nuorten ja perheiden tuen tarpeeseen. Keskeisinä toimijoina ovat perheet ja kuntien peruspalvelut kuten sosiaali- terveys-, varhaiskasvatus-, opetus-, nuoriso- ja (Espoossa) liikuntapalvelut sekä yhteistyökumppaneina järjestöt ja seurakunnat. Espoon Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun - hankkeen tavoitteena on ollut jatkokehittää, laajentaa ja juurruttaa ehkäisevän työn ja varhaisen tuen toimintamalleja lapsen siirtyessä päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Tavoitteena on, että toimintatavat muodostavat jatkumon eri siirtymävaiheissa. Alakoulusta yläkouluun toimintamallien kehittämistyössä on ollut mukana eri työryhmiä ja mallit pohjautuvat kouluissa käytettyihin hyviin käytäntöihin. Työryhmien jäsenet ovat olleet moniammatillisia ja koostuneet suurilta osin eri koulujen henkilökunnasta. Kvartti malli on alun perin kehitetty Tukevasti alkuun Helsingin osahankkeen toimesta ja sitä on muokattu espoolaiseen toimintaan sopivaksi. Alakoulusta yläkouluun siirtymävaiheen toimintamallit ovat: henkilökohtaiset huoltajatapaamiset, tiedonsiirto 6. 7. luokalle, espoolainen Kvartti - malli, yläkouluun tutustuminen, ryhmäyttäminen, dialogiset oman ryhmän/luokan vanhempainillat, lähialueen ja kasvatusverkoston / pedagogisen yhteisön tapaamiset. Kehittämisen ohessa on luotu myös muita kodin ja koulun yhteistyön edistämiseen liittyviä malleja, mitkä löytyvät tästä käsikirjasta. Kehittämistyö jatkuu luokanmuodostuskäytäntöjen osalta. Alakoulusta yläkouluun siirtymävaiheen lomakkeita ja toimintamalleja käytetään jatkossa kaikissa Espoon peruskouluissa. Alakoulusta yläkouluun tuo uudet haasteet lapsille, nuorille ja vanhemmille. Se merkitsee monelle oppilaalle siirtymistä tutusta alakouluympäristöstä tuntemattomaan yläkouluun. Siirtyminen tuo oppilaille muutoksia opiskeluun ja sosiaalisiin suhteisiin. Muutokset koskettavat myös vanhempia. Murrosiässä ja muutoksissa lapset tarvitsevat vanhempien tukea. Keskeistä on myös, että kodin ja koulun kasvatuskumppanuudellinen yhteistyö rakentuu alusta alkaen luottamukselliseksi. Kodin ja koulun välisen yhteistyön tarkoituksena on luoda motivoiva ja tukea antava ilmapiiri lapsen kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Tätä edesauttaa se, että opettajat ja vanhemmat tuntevat toisensa, oppilaat tutustuvat toisten oppilaiden vanhempiin ja opettaja saa työlleen kodin tuen. Avainhenkilöinä kodin ja koulun yhteistyössä ovat ennen kaikkea luokanvalvoja tai oma opettaja. Kehitetyt toimintamallit korostavat erityisesti lasten, nuorten ja vanhemmuuden osallisuutta, vertaistukea sekä kodin ja koulun yhteistyön merkitystä. Myös monialainen yhteistyö ja tiedonsiirto alakoulusta yläkouluun edistävät nuoren sopeutumista uuteen oppimisympäristöön ja mahdollistavat tuen tarpeen heti alusta alkaen. Koulujen henkilökunnan koulutuksella tuetaan uusien mallien käyttöönottoa ja saadaan välineitä käytännön työhön. Toivomme, että käsikirja rohkaisee kohtaaman vanhempia uudella, osallistumista tukevalla tavalla sekä antaa välineitä moniammatilliseen yhteistyöhön.
Kasvatuskumppanuudesta Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja henkilöstön välistä yhteistyötä, jolla tuetaan lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Kasvatuskumppanuudessa sitoudutaan tietoisesti yhteistyöhön, jossa tasavertaisella vuorovaikutuksella ja tunteilla on keskeinen sija. Kasvatuskumppanuuteen perustuvassa asiakassuhteessa vanhempien ja työntekijöiden tiedot lapsesta ovat samanarvoisia, mutta tiedon sisällöt voivat olla erilaisia. Tavoitteena on, että kasvatuskumppanuus lähtee liikkeelle lapsen tarpeista ja sitä ohjaavat lapsen etu ja oikeudet. 1. Kaikki lapset ovat tasa-arvoisia 2. Lapsen etu on ensisijainen kaikessa päätöksenteossa 3. Lapsella on oikeus hyvään elämään 4. Lapsen näkemykset on otettava huomioon Kasvatuskumppanuuden periaatteita ovat: kuuleminen kunnioitus luottamus dialogi Kuuleminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että asetutaan kuulemaan toisen ihmisen ajatuksia, asiaa ja puhetta. Kunnioituksella tarkoitetaan toisen ihmisen arvostamisen ja hyväksymisen asennetta. Luottamus rakentuu vähitellen ja vaatii aikaa, yhteisiä kohtaamisia ja vuoropuhelua. Dialogilla tarkoitetaan kuulevaa suhdetta, jotta on kaikilla osapuolilla tilaa tulla näkyväksi omine ajatuksineen. (Kaskela & Kekkonen, 2006). Kasvatuskumppanuuden mukainen toiminta toteutuu varhaiskasvatuksessa vanhempien ja henkilöstön välisessä yhteistyössä. Varhaiskasvatuksessa kasvatuskumppanuus pohjautuu vanhempien ja henkilöstön väliseen tasavertaiseen vuorovaikutukseen, luottamukseen ja kunnioitukseen sekä asiantuntemuksen hyödyntämiseen lasta koskevissa asioissa. Vaikka kasvatuskumppanuuden periaate korostaa vastavuoroisuutta, ammattilaisella on vastuu aloitteesta yhteistyöhön. Toimiva kasvatuskumppanuus ei synny hetkessä, vaan se rakentuu hiljalleen arkisen toiminnan pohjalta. Avainasemassa kumppanuuden kehittymisessä ovat vanhempien ja ammattilaisten välillä käydyt keskustelut (Karila et al. 2006). Yhteistyö on laadukkaan päivähoidon keskeinen tekijä. Kasvatuskumppanuudessa on kysymys paitsi vanhempien ja henkilöstön asennoitumisesta yhteiseen kasvatustehtävään myös vanhempien väliseen vuorovaikutuksen mahdollistamisesta. Tavoitteena on edistää myös vanhempien keskinäisen yhteistyön muotoja ja tapoja. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005). Perusopetuksen opetussuunnitelmat asettavat velvoitteet kodin ja koulun väliselle yhteistyölle. Valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä muun muassa seuraavaa: " Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja yhteistyötä oppilaan kokonaisvaltaisen terveen kasvun ja hyvän oppimisen tukemisessa." Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun - hanke
Lisäksi valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että "Yhteisvastuullisen kasvatuksen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiä, turvallisuutta ja hyvinvointia koulussa. Kodin ja koulun välinen yhteistyö tulee määritellä opetussuunnitelmassa yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten kanssa." Kasvatuskumppanuutta rakentava kodin ja koulun yhteistyö on osa laadukasta perusopetusta. Perusopetuksessa on kysymys inhimillisestä vuorovaikutuksesta ja ihmiseksi kasvamisesta. Opetuksen rinnalla on painotettava myös sosioemotionaalisia tavoitteita ja kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviä näkökulmia. (Perusopetuksen laatukriteerit, 2009) Lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet edellyttävät kodeilta ja koululta entistä vahvempaa kasvatuskumppanuutta eli yhteisistä tavoitteista sopimista ja yhdessä toimimista terveen ja turvallisen kasvun ja oppimisen edellytysten luomiseksi. Kodin ja koulun yhteistyön lähtökohtana on keskinäinen arvostus. (Perusopetuksen laatukriteerit, 2009:9) Ensisijainen, kokonaisvaltainen ja ylittämätön kasvatusvastuu lapsesta ja nuoresta on aina vanhemmilla. Koti ja perhe ovat lapsen tärkein, mutta ei ainoa kehitysympäristö. Myös koulu on lapsen kasvulle ja oppimiselle tärkeä kehitysympäristö. Koulun kasvatusvastuun perusta on se, että kouluyhteisön aikuiset toimivat yhteisten pelisääntöjen mukaan ja ovat johdonmukaisia toiminnassaan. Kodilla ja koululla on lasten ja nuorten kasvussa, kehityksessä ja oppimisessa o- mat, toisiaan täydentävät tehtävänsä. Kodin ja koulun yhteistyö on parhaimmillaan vastavuoroista kasvatuskumppanuutta. (Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön, Opetushallitus 2007) Lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisen rinnalla terveydenhoitajien tulee vahvistaa keskustelu-, kumppanuus-, neuvonta- ja tiedonjakokulttuuria. Näiden avulla pystytään käsittelemään entistä paremmin lasten ja perheiden tilanteet ja tukemaan perheiden omia selviytymiskeinoja. Vuorovaikutuksellinen ja tasavertainen kumppanuus on kasvatuskumppanuutta, jossa terveydenhoitaja ottaa huolet herkästi puheeksi ja tarkastelee varhaisessa vaiheessa niitä yhdessä perheen kanssa. Huolen puheeksi ottaminen antaa hyvän pohjan kunnioittavalle varhaiselle tukemiselle. Kasvatuskumppanuuden mukainen toiminta sisältää vuorovaikutuksen, jossa käsitellään tunteita kannattelevasti ja ratkaisukeskeisesti. Terveydenhoitajien työssä tämä tarkoittaa sitä, että terveydenhoitaja kohtaa lapset ja perheet tasavertaisina, jotta hän saa esille ne voimavarat, jotka kannattelevat perhettä. Kasvatuskumppanuusmallin mukaisen asiakassuhteen piirteet rakentuvat läheisestä yhteistyöstä, yhteisistä tavoitteista, täydentävästä asiantuntijuudesta, molemminpuolisesta kunnioituksesta, hyvästä vuorovaikutuksesta, rehellisyydestä ja joustavuudesta. (Jokelainen, 2008). Kasvatuskumppanuus lapsen kasvuympäristöjen ja palvelujen jatkumona Päivähoito Esiopetus Perusopetus Ap-/iptoiminta Lapsen ja perheen kokemuksellinen jatkumo Palvelujen suunnitelmallinen jatkumo Varhaiskasvatus-/esiopetus- /perusopetussuunnitelmien mukaisessa leikin, hoidon, kasvatuksen ja opetuksen toteutuksessa Marjatta Kekkonen / THL 06.09.10 Marjatta Kekkonen/Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun 3 Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun - hanke
Kasvatuskumppanuudella luodaan jatkumoa lapsi- ja perhepalveluihin sekä siirtymä- ja nivelvaiheisiin. Kasvatuskumppanuuden tavoitteena on lapsen erityistarpeiden varhainen tunnistaminen. Kasvatuskumppanuus edistää moniammatillista yhteistyötä ja rakentaa oppilashuollon sisäistä kumppanuutta. Kasvatuskumppanuus - kuulevana, kunnioittavana ja luottamuksellisena vuoropuheluna Perhe, koti vanhemmat, isä/äiti Vanhemmat sitoutuvat: 1. Tiedon pohjalta - ajattelu 2. Kokemusten myötä - tunteet 3. Toiminnan kautta tahto (Tiilikka 2003) Lapsi/ oppilas 17.12.2008 Marjatta Kekkonen, Stakes Opettaja Oppilashuolto Moniammatillinen yhteistyö Koulun työntekijät toteuttavat: 1. Tutustumalla vanhempien kasvatusajatteluun 2. Hyväksymällä perheiden erilaisuuden 3. Rakentamalla avointa ja jatkuvaa vuoropuhelua perheiden kanssa Kodin ja koulun kasvatuskumppanuus toimintana vanhempi liittyy kouluun oman lapsensa ja tämän luokan kautta ( koulun aloitus ja yläkouluun siirtyminen vahva tunnekokemus) aloituskeskustelu heti 1. lukuvuoden alussa elo/syyskuussa (vanhemmille keskustelurunko etukäteen), 2. tapaaminen tammi- helmikuussa huoltajatapaaminen 7. luokalla viimeistään marraskuun loppuun mennessä toiminnalliset, dialogiset vanhempainillat kannustaminen luokkatoimikuntien perustamiseen Lähteet: Jokelainen Marja-Liisa, Terveydenhoidon lehti, 1/2008 Karila Kirsti et al., Kasvatusvuorovaikutus (2008) Kaskela ja Kekkonen, Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta Opas varhaiskasvatuksen kehittämisen, (2006) Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön, Opetushallitus, (2007) Perusopetuksen laatukriteerit, (2009:9) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset (2010) Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2005) Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun - hanke
KASVATUSKUMPPANUUS KUMPPANUUS (Companionship) Ystävyys, läheisyys, elämänikäinen kumppanuus Vanhemmat Asiantuntijuus (ensisijainen kasvatusvastuu) Kasvatuskumppanuuteen perustuva tasavertainen vuorovaikutussuhde (luo kasvatuskumppanuutta) Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun - hanke KUMPPANUUS (Partnership) Yksilöt sopivat yhteistyöstä ja tavoitteista ja sitoutuvat niihin ( working together ) Asiantuntijuus (ammatillinen kasvatuksellinen vastuu) Opettaja Koulun muu henkilökunta
Toimintamallit Tiedonsiirto -palaverit Henkilökohtaiset huoltajatapaamiset Lähialueen kasvatusverkoston/ pedagogisen yhteisön tapaamiset Aloituskeskustelu koulun vaihtuessa ABC ekaluokan vanhemmille - opas Tukevasti toimintamalli päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun Huoltajateksti kodin ja koulun yhteistyöstä Dialogiset vanhempainillat - oma ryhmä/ luokka Koulutulokastapaamiset Henkilökohtaiset huoltajatapaamiset (tukimateriaali luokanopettajille 3. 5. luokan tapaamisiin) Muut kehitetyt toimintamallit 6. luokka 5. luokka Luokan muodostuskäytännöt Vuosikellot malleihin Henkilökohtaiset huoltajatapaamiset (tukimateriaali luokanvalvojille 8. 9. luokan perhepalavereihin) Huoltajatapaamiset vaiheittain 7. luokka Espoolainen kvarttimalli Lähialueen kasvatusverkoston/ pedagogisen yhteisön tapaamiset 8. luokka Tukevasti toimintamalli alakoulusta yläkouluun Henkilökohtaiset huoltajatapaamiset 7.luokalla Tiedonsiirtolomake 6. - 7. luokalle Yläkouluun tutustuminen Ryhmäyttäminen 28.10.2013 Merja v. Schantz /projektisuunnittelija 1
joulu tammi Alakoulujen vierailut: mu/ku/fk/ko / en Mukana luokanopet, kieltenopet ja ela marras Kuudesluokkalaisten vierailupäivä yläkoulussa 6. lk:n huoltajatapaamiset: tiedonsiirtolomakkeen täyttäminen Yläkouluinfot Yläkoulutoive, hakemukset Yleisopetus/painotettu/ erityinen 6. Luokkalaisten Tukevasti tunti helmi Talviloma maalis Erityisluokkapäätökset Erityisen tuen päätökset Lähikoulupäätökset loka Tehostetun tuen oppilaiden huoltajapalaverit - > jälkinivellys (vaihtoehto) 6.-luokkien vanhempainillat 7. luokkien perhepalaverit 7. luokkien Vanhempainillat Vauhdilla aikuisuuteen? -opas syys Ala- ja yläkoulun yhteinen OHR Sari Hakola, Nöykkiön koulun rehtori Arja Pyykkö /Kantokasken koulun rehtori Merja von Schantz / projektisuunnittelija elo Koulu alkaa 1. ryhmäyttäminen 7. luokan tiedonsiirto luokanvalvojalle / luokkaa opettaville opettajille Ylä- ja alakoulun yhteistyöllä kutoselta seiskalle heinä Kesäloma Erityisluokkasiirtojen dead line (sosiaalitoimen tuki tarvittaessa) kesä Kesäloma Luokkien muodostaminen (tieto koteihin) Terveystietojen siirto Terveystarkastukset alkavat touko huhti Yläkouluun tutustuminen (vaihtoehto toukokuu) > Tukevasti tunnin kooste Tiedonsiirtolomakkeen täydentäminen > mahd. huoltajatapaamiset Siirtopalaverit + lomakkeen siirto yläkoululle Tehostetun tuen tulevien 7. luokan oppilaiden huoltajapalaverit (vaihtoehtoinen syksylle) Tulevien 7. luokkien ryhmäyttämisen suunnittelu Yläkouluun tutustuminen (vaihtoehto huhtikuu) >Tukevasti tunnin kooste OHR:ssä siirtotietojen käsittely Luokkien muodostaminen (tieto koteihin) Tiedonsiirto muihin kouluihin menevistä (yksittäiset oppilaat) Oppilasasiakirjojen siirtäminen 1 yläkouluun
ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN LOMAKKEESTA HUOMIOITAVAA: 6. LUOKAN TIEDONSIIRTOLOMAKE 1) Lomake täytetään syksyn aikana (ennen yläkouluun hakua). Lomake lähetetään huoltajille etukäteen ennen huoltajatapaamista. 2) Lomake toimitetaan uudelleen huoltajille keväällä ennen 6. luokan loppumista. Tavoitteena on, että huoltajat voivat täydentää syksyllä annettuja tietoja (mahdollinen toinen tapaaminen). Jos/kun opettaja täydentää tietoja tässä vaiheessa, on asiasta informoitava huoltajia. AVOIMUUS ENNEN KAIKKEA! - perusteluna, miksi on tärkeää siirtää tiedot -> esim. luokkien muodostaminen, valmiudet ottaa uudet oppilaat vastaan ja tarjota mahdollista tukea alusta asti. - pyritään saamaan lähtökohtaisesti huoltajan suostumus. Jos se ei onnistu, voidaan oppilaan opetuksen asianmukaiseksi järjestämiseksi välttämättömät tiedot siirtää eteenpäin kaupungin sisällä. Tiedot voidaan siirtää myös toisen kunnan opetuksen järjestäjälle (perusopetuslain 40 ). - jos perhe muuttaa Espoon ulkopuolelle, annetaan lomake keväällä huoltajalle toimitettavaksi tulevaan yläkouluun.
SALASSA PIDETTÄVÄ 1 JulkL 24 30-kohta 28.10.2013 täytä tähän KOULU TIEDONSIIRTOLOMAKE OPPILAALLE JA HUOLTAJILLE OPPILAAN SIIRTYESSÄ ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Tämä lomake toimii keskustelunpohjana 6.luokan huoltajatapaamisessa, jossa mietitään alakoulusta yläkouluun siirtymistä. Lähtökohtana on ensisijaisesti oppilaan oma näkökulma ja sen jälkeen huoltajan ja opettajan näkökulma. Tällä kyselyllä toivomme teidän välittävän omalta osaltanne oppilaan ja kodin näkökulmasta tärkeitä sekä koulunkäynnin kannalta keskeisiä asioita tiedoksi tulevaan yläkouluun. Kyselyn tietoja käytetään yläkoulussa ainoastaan oppilaan opetuksen asianmukaiseksi järjestämiseksi. Tiedot ovat tarvittaessa yläkoulun oppilashuoltoryhmän sekä luokanvalvojan saatavilla. Alakoulun luokanopettaja ja yläkoulun oppilashuoltoryhmä vastaavat lomakkeen säilytyksestä ulkopuolisilta suojattuna. Lomake säilytetään yläkoulussa oppilaan oppivelvollisuusajan. Koulu hävittää lomakkeen sille annetun säilytysajan umpeuduttua tietosuoja huomioiden. Lomakkeen täyttävät huoltajat yhdessä lapsensa kanssa. Lomaketta täydennetään huoltajatapaamisessa yhdessä opettajan kanssa. Lomake allekirjoitetaan ja opettaja siirtää lähtökohtaisesti huoltajan suostumuksella lomakkeen yläkoulun oppilashuoltoryhmälle. Oppilaan opetuksen asianmukaiseksi järjestämiseksi välttämättömiä tietoja voidaan siirtää myös ilman huoltajan suostumusta (perusopetuslain 40 ). Mikäli oppilas siirtyy yläkouluun esim. toiseen kuntaan tai yksityiseen kouluun, annetaan lomake huoltajalle uuteen kouluun toimitettavaksi. 6. vuosiluokka Oppilas: Lukuvuosi: Luokka ja koulu: 1. Vahvuudet, motivaatio ja opiskelutaidot eri oppiaineissa. Suoriutuminen eri oppiaineissa: 2. Tuki alakoulussa (tuen tarve löytyy Wilmasta ja jos ei löydy, katsotaan yhdessä opettajan kanssa tapaamistilanteessa) yleistä tukea tehostettua tukea erityistä tukea Miten tukitoimet ovat toteutuneet? Mitä olette kokeneet erittäin hyväksi? Mihin olisitte toivoneet enemmän tukea? ESPOON KAUPUNKI XXXXX KOULU PL XXXX 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI, KANSLIAN TIEDOT
3. Toimiminen oppitunneilla ja ryhmässä, harrastustoiminnassa. Kaverisuhteet ja kiusaaminen/kiusaamisen havaitseminen. 4. Yläkouluun hakeutuminen on meille on selvää, miten toimimme tarvitsemme lisätietoa harkitsemme painotettua opetusta esim. kielivalintojen jatkuvuus ja painotukset 5. Oppilaan ja vanhempien odotukset yläkoulussa. 6. Muut mahdolliset opetuksen järjestämiseen liittyvät asiat. Olen saanut tiedon tiedonsiirtoon liittyvistä käytännöistä ja annan suostumuksen tietojen siirtoon yläkouluun Oppilaan allekirjoitus Huoltajan/huoltajien allekirjoitus/allekirjoitukset (ja nimenselvennys): Päiväys.. Opettajan allekirjoitus (ja nimenselvennys): ESPOON KAUPUNKI - XXXXXX KOULU PL XXXXX 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI KANSLIAN TIEDOT
Siirtopalaverit nivellys /huhtikuu Vapaaehtoinen Elämänpeli (6. lk:n oppilaat) alakoulussa (yläkoulun rehtori, opo ja ohr seuraavat, minkä jälkeen kokous) Tiedonsiirtolomake (jokaisesta oppilaasta) kotiin. Lomake täytetään yhdessä 6. lk:n opettajan kanssa viimeisessä vanhempaintapaamisessa. Oppilaiden toiveet lomake (joistain kouluista) OPO Ala- ja yläkoulujen oppilashuoltoryhmät Kokous (Terveydenhoitaja) ELAT Kuraattorit Muihin kouluihin tiedonsiirto puhelimitse -> Ela tai luokanopettaja Tiedonsiirtolomake (jokaisesta oppilaasta) Tulevilla 7. luokanvalvojilla mahdollisuus nähdä tiedot. Merja von Schantz/suomenkielinen opetus
Tiedonsiirto Aloite tiedonsiirron ajankohdasta yläkoululla Toukokuu OHR:ssa siirtotietojen käsittely Muihin kouluihin menevät yksittäiset oppilaat -> lähettävä soittaa tiedot vastaanottavalle Elokuu 7. lk:n niveltiedon siirto luokanopettajille Huhtikuu Ala- ja yläkoulujen OHR:t, siirtymäpalaveri alakoululla (yläk:n ela, kur. ja terkka sekä alk:n lot ja ela) Tehostetun tuen tulevien 7. luokan oppilaiden huoltajapalaverit (alak:/yläk:n ELAT) Vaihtoehtoinen Merja von Schantz/suomenkielinen opetus Tehostetun tuen oppilaiden huoltajapalaverit (alak:/yläk:n ELAT) - jälkinivellys
Yläkouluun tutustuminen/ oppilaat/vanhemmat Toukokuu Vaihtoehto A Luokanvalvojat Tukioppilaat (tulevia ysejä) Tutustumisilta (nuoret ja vanhemmat) Rehtori Terveydenhoitaja ELA OPO Kuraattori Psykologi Joskus rehtori ja ELA käyvät tapaamassa alakoulussa tulevia seiskoja jo keväällä Merja von Schantz/suomenkielinen opetus
Yläkouluun tutustuminen /oppilaat Vaihtoehto B Edeltävä syksy Kevät / huhtikuu Tulevien 7. lk:n tutustumiskäynti Kaikki oppilaat, kokonainen päivä, toteutetaan yläk:n tet-jakson aikana) Tulevien 7. lk:n tutustumiskäynti (osan päivää tutustuen kouluun, opettajiin ja tuleviin luokkakavereihin) Tutustumiskäyntejä minimillään yksi, mielellään kaksi. Kaikki tulevat 7. luokan oppilaat tutustuneet yläkouluun ennen koulun alkamista. Merja von Schantz/suomenkielinen opetus
Yläkouluun tutustuminen /oppilaat Vaihtoehto C Tilaisuus 9. lk:n tet-jakson aikana Tulevien 7. lk:n tutustumiskäynti (tutustuminen oppiaineisiin (ei oppitunteja), ruokailu ja jäätelö Oppaina yläkoulun oppilaat Merja von Schantz/suomenkielinen opetus
Yläkouluun tutustuminen /vanhemmat Toukokuu Vaihtoehto A Vanhempainilta Vanhemmat saavat tiedon lapsensa tulevasta luokasta -> Vanhempien ryhmäyttäminen alkaa, vanhemmat jakautuvat omiin luokkiinsa ja sen jälkeen pieniin ryhmiin. Työskentelyä ja vanhempien yhteystietojen jakamista (s-posti ja Fronter) Vanhempainillan sisältöä; Aluksi yhteisesti; - itsensä esittely ja lapsen etunimi - 2-3 positiivista asiaa omasta lapsesta Pienryhmissä; mietteitä uudesta elämänvaiheesta Lopuksi yhteisesti; - nuoren kasvun ja koulunkäynnin tukeminen yhdessä - koulun ja kodin yhteistyötoiveet Merja von Schantz/suomenkielinen opetus
Yläkouluun tutustuminen /vanhemmat Vaihtoehto B Toukokuu Tulevien 7. lk:n vanhempainilta Vanhempainilta - Yleinen osuus - luokanvalvojat esittäytyvät - jakautuminen luokkiin oman luokanvalvojan johdolla Merja von Schantz/suomenkielinen opetus
7. LUOKAN PERHEPALAVERILOMAKKEESTA HUOMIOITAVAA: 7. LUOKAN PERHEPALAVERILOMAKE Perhepalaveri pidetään syksyllä niin pian kuin mahdollista ja viimeistään marraskuun loppuun mennessä. Lomake toimitetaan huoltajille etukäteen ja se käydään läpi perhepalaverissa. - perusteluna, miksi kysellään - mm. tutustumisen väline kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön, vuorovaikutteinen kasvatuskumppanuus, mahdollinen tuki oppilaalle yläkoulussa heti alusta asti - lähtökohtana on, että oppilas ja huoltajat kertovat asioista. Opetuksen kannalta välttämättömät tiedot oleellisia, mutta on varauksella suhtauduttava mm. vapaa-ajan kysymyksiin ja onnistumisiin koulun ulkopuolella - OPPILASTA KUVAAVIA PIIRTEITÄ EI SAA KÄYTTÄÄ ARVIOINNIN VÄLINEENÄ!
SALASSA PIDETTÄVÄ JulkL 24 30-kohta 7. luokan PERHEPALAVERIN KESKUSTELUN POHJAKSI Oppilas: Luokka: Tällä lomakkeella annettava tieto on tarvittaessa luokanvalvojan, koulun oppilasta opettavien opettajien ja koulun oppilashuoltohenkilöstön käytössä. Lomake säilytetään koulussa opettajainhuoneessa lukitussa tilassa luokan kansiossa oppilaan oppivelvollisuusajan. Koulu hävittää lomakkeen sille annetun säilytysajan umpeuduttua tietosuoja huomioiden. Toivomme, että täytätte etukäteen yhdessä lapsenne kanssa seuraavat kohdat: 1. Millainen minä olen? a) nuori merkitsee itseään kuvaavat piirteet b) huoltajat merkitsevät nuorta parhaiten kuvaavat piirteet eri merkillä ajattelija aktiivinen anteeksi antava auttavainen elämyshakuinen epäitsekäs erilainen harkitseva hassuttelija herkkätunteinen huolehtiva huomionhaluinen hyvä ystävä hyväntuulinen irrottelija itsenäinen joustava järkevä kärsivällinen luotettava rauhallinen rehellinen reilu rohkea sillanrakentaja sinnikäs suorasanainen taiteellinen toiset huomioiva täynnä tarmoa unelmoija urheilullinen utelias vaativa varmistaja varovainen vastuunkantaja vilkas voimakastahtoinen Mikä muu? Millainen olen oppijana? Millainen lapseni on oppijana? 2. Oppilaan kasvuympäristö läheiset ihmissuhteet kaverit muuta - esim. kiusatuksi tuleminen, kiusaamiseen osallistuminen tai kiusaamisen havaitseminen
3. Miten oppilaan siirtyminen uuteen kouluun on sujunut? siirtyminen uuteen kouluun (plussat ja miinukset) sopeutuminen luokkaan / opetusryhmiin oppiaineet, läksyt, kokeet, tuen tarve mahdolliset oppimisvaikeudet (tutkimuksissa todetut koska/missä? / ilmennyt tutkimustarve) Wilma viestinnän välineenä kodin ja koulun yhteistyössä: miten käsittelemme palautteita oppilaan kanssa kotona ja koulussa 4. Koulutyö, vapaa-aika ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen huolehtiminen kotitehtävistä, kokeista ja koulunkäyntivarusteista, suhtautuminen järjestyssääntöihin oppilaan ajankäyttö (perheen yhteinen aika, harrastukset, vapaa-aika ym.) onnistumiset koulun ulkopuolella, joista haluat kertoa ruokailu koulussa ja kotona, unirytmi, aamun aikataulu
miten perheessä on keskusteltu lapsen kanssa suhtautumisesta päihteiden käyttöön, tupakointiin ja nuuskaamiseen 5. Tavoitteita tulevalle koulunkäynnille oppilaan omat tavoitteet opiskelulle kodin ja koulun välinen yhteistyö (toiveet/odotukset): kodin tuki yhteistyölle koulun tuki yhteistyölle 6. Lisäksi haluaisin sanoa Espoossa / - Oppilaan allekirjoitus Huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennys Huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennys Luokanvalvojan allekirjoitus ja nimenselvennys
TË MBAHET SEKRET Ligji mbi publikime, pika 30 e 24 albania SI BAZË PËR BISEDË FAMILJARE TË KLASËS VII Nxënësi: Klasa: Të dhënat e dhëna me këtë formularë, sipas nevojës mund të jenë në përdorim të kujdestares së klasës, të mësueseve që I japin mësim nxënësit dhe të personelit për mirëvajtjen e nxënësve në shkollë. Formulari do të qëndron në shkollë në sallën e arsimtarëve në fascikllën e klasës në vend të mbyllur me çels deri sa të zgjatë shkollimi I obligueshëm. Shkolla do e zhdukë formularin me skadimin e këtij afati duke pasur kujdes për mbajtjen e të dhënave në msheftësi. Shpresojmë se së bashku me fëmiun e juaj do t`i plotësoni këto pika si vijon: 1. Ҫfarë jam unë? a) fëmiu (i riu) i shënon vet tiparet që e karakterizojnë atë b) prindërit shënojnë me shenja tjera tiparet që e karakterizojnë të riun më së miri mendimtar aktiv jep falje të tjerëve ndihmon të tjerët avanturist jo vehtiak i veqantë me konsideratë bën hajgare i ndieshëm i kujdeshëm dëshiron vëmendje shok i mirë i disponuar i lazdruar i pavarur fleksibil logjikon ka durim i besueshëm i qetë i sinqertë i drejtë/fer trim pajtues nuk dorëzohet lehtë ta thot në fytyrë artistik merr tjerët parasyshë përqëndrohet plot energji ëndërrues sportiv kureshtar kërkon shumë pyet të vërtetohet ka kujdes me përgjegjësi i gjallë këmbëngulës Tjetër, çfarë? Si mësoj? Si mëson fëmiu im? 2. Ambienti ku rritet e zhvillohet nxënësi marrëdhënjet e afërta njerëzore shokët/shoqet tjetër p.sh. a ka pasur ngacmime, a ka marrë pjesë në ngacmim apo a ka vënë re ngacmime
3. Si shkoi shpërngulja e nxënësit në shkollë të re? shpërngulja në shkollën e re (plusat dhe minusat) adaptimi në klasë / në grupet mësimore landët mësimore, detyrat e shtëpisë, testet, nevoja për përkrahje/ndihmë vështërsitë/pengesat eventuale për të mësuar (të dëshmuara në testime/egzaminime kur/ku? / është lajmëruar nevoja për testime) Wilma si mjet për këmbimin e informatave mes shtëpisë dhe shkollës: si shqyrtohen porositë e juaja me nxënësin, në shtëpi dhe në shkollë 4. Puna në shkollë, koha e lirë dhe kujdesi për mirëqenjen e vet kujdesi për bërjen e detyrave të shtëpisë, për testet dhe për materialin/mjetet shkollore, qëndrimi i nxënësit ndaj rregullave për mbajtjen e rendit dhe qetësisë si e shfrytëzon nxënësi kohën (koha e përbashkët me familjen, hobit, koha e lirë, etj.) sukseset jashtë shkollës për të cilat dëshiron të tregosh ushqimi në shkollë dhe në shtëpi, ritmi i gjumit, orari në mëngjez
si është biseduar në familje me fëmiun për qëndrimin ndaj përdorimit të materjeve dehëse, pirjes dhe mërtypjes së duhanit 5. Synimet për vijimin e shkollës në të ardhmen synimet e vet nxënësit për mësimet bashkëpunimi mes shtëpisë dhe shkollës (dëshirat/shpresat): përkrahja e bashkëpunimit nga ana e shtëpisë përkrahja e bashkëpunimit nga ana e shkollës 6. Poashtu dëshiroj të them Në Espoo / - Nënshkrimi i nxënësit Nënshkrimi dhe emri i qartë i prindit Nënshkrimi dhe emri i qartë i prindit Nënshkrimi dhe emri i qartë i kujdestares së klasës
يجب الاحتفاظ بهذا الملف بشكل سري القانون العام رقم 24 الفقرة teksti] 30 [Kirjoita arabia على خلفية المعلومات الواردة في هذه الاستمارة يتم التباحث مع ا سرة طالب الصف السابع اسم الطالب: الصف: يمكن استخدام المعلومات التي اعطيت في هذه الاستمارة من قبل الجهات والا شخاص التالية: مشرف الشعبة ا و الصف والقاي مين على تعليم ورعاية شو ون الطالب التعليمية والتربوية مثل المدرسين والمدرسات وغيرهم. يجب الاحتفاظ بهذه الاستمارة في المدرسة في غرفة المدرسين وخلف الاقفال في مصنف خاص لصف الطالب طيلة فترة التعليم الا لزامي. تقوم المدرسة با تلاف الاستمارة بعد مرور الوقت والموعد الزمني المتفق عليه ا خذين بالحسبان طرق التلف وحماية المعلومات المتلفة. نتمنى منكم معا مع الطالب الاجابة على النقاط الواردة لاحقا قبل القدوم الى جلسة المباحثات: 1. ما هي طبيعتي وشخصيتي ( a يقوم الطالب بنفسه بوضع اشارة بجانب الصفات التي تصور شخصيته ( b يضعون الاهل ا يضا اشارة مختلفة عن الاشارة التي وضعها الطالب والتي تعطي برا يهم الصورة الامثل عن ابنهم مفكر نشيط مسامح مساعد محب للسمر غير ا ناني مختلف متا ني مزوح حساس المشاعر مهتم يحب لفت الانتباه صدوق/ صديق جيد فرح متا قلم/ متعايش مستقل مرن ذكي صبور موثوق/ا مين هادي صادق/ شفاف كريم/ حقاني شجاع بناء جبار صريح فنان يحس بالا خرين مليء بالحياة حالم رياضي فضولي متطلب دقيق حذر مسي ول حرك/مشاغب عنيد هل هناك صفات ا خرى ما هي صفاتي كطالب للعلم ما هي صفات ا بننا كطالب للعلم. 2 البيي ة التربوية للطالب العلاقات الحميمية والمقربون المعارف/ الزملاء علاقات ا خرى مثل: التعرض للمضايقات مضايقة الاخرين ا و ملاحظة تعرض الاخرين للمضايقات.
. 3 كيف سارت عملية انتقال الطالب ا لى المدرسة الجديدة الاشياء الايجابية والسلبية في عملية النقل الى المدرسة الجديدة التا قلم في الصف الجديد ا و في المجموعات التعليمية الجديدة المواد التعليمية الواجبات البيتية الاختبارات الحاجة للدعم والمساعدة الصعوبات التعليمية الموجودة (التي تم التا كد بالفحوصات متى وا ين ا وظهور دلاي ل لحاجة الطالب للخضوع للفحوصات ( برنامج الكمبيوتر" فيلما " للتواصل ما بين اهل الطلبة والمدرسة: كيف نقوم بدراسة ومراجعة الملاحظات والرساي ل الواردة في البرنامج مع الطالب في البيت وفي المدرسة. 4 الاهتمام بالواجبات المدرسية ا وقات الفراغ والاهتمام بالصحة الجيدة الاهتمام بالواجبات المنزلية الاختبارات والمستلزمات المدرسية التعامل مع الانظمة والقوانين المدرسية قضاء وقت الطالب ) الوقت مع الا سرة الهوايات ا وقات الفراغ الخ... ( النجاحات خارج المدرسة والتي ترغب الحديث عنها تناول الطعام في المدرسة وفي البيت نظام النوم البرنامج الصباحي
كيف تم النقاش في الاسرة مع الطالب حول كيفية التعامل مع المنشطات/ المسكرات والتدخين وتبغ الفم ) نووسكا (. 5 الاهداف الدراسية المستقبلية المنشودة من زيارة المدرسة الا هداف الدراسية الشخصية للطالب العمل المشترك بين الاهل والمدرسة ) الاهداف والرغبات / التوقعات ): مساعدة ودعم الاهل في العمل المشترك مساعدة ودعم المدرسة في العمل المشترك. 6 ا حب ا ن ا ضيف / مدينة اسبو / تاريخ توقيع الاستمارة / توقيع الطالب U U اسم وتوقيع ولي الامر اسم وتوقيع ولي الامر اسم وتوقيع مشرف الصف او الشعبة
SECRET. Publicity Act 24 30 7 TH GRADE / BASE FOR A PARENT-TEACHER MEETING Student: Class: The information given in this form will be used, when necessary, by the student s class-teacher, other teachers who teach the student or the members of the student welfare team of the school. This form will be kept at the teachers room in a secure place during the child s compulsory education duration. School s disposal of this form will maintain the confidentiality of the information. We wish that you fill in the following points beforehand together with your child: 1. How am I? a) adolescent marks the features that describe him/herself b) parents mark with a different sign the features that best characterize their adolescent child What else? thinker good humored outspoken active easy going artistic forgiving independent considerate helpful flexible energetic experience-seeking reasonable dreamer unselfish patient sportive different reliable curious reflecting calm demanding playful honest double-checker emotionally sensitive fair careful care-taker courageous responsible attention-seeking bridge builder lively good friend persistent strong-willed How am I as a learner? How is my child as a learner? 2. Student s growing environment close relationships friends something else, for example, being bullied, participation in bullying or observing bullying
3. How the student s transfer to a new school has gone? transfer to a new school (advantages and disadvantages) adaptation to a class / teaching groups curriculum subjects, homework, tests, need for support possible learning difficulties (found in specialist examinations when/where? / appeared / need for further examinations) Wilma used as a means of school-home communication: how do we handle feedback with the student at home and at school 4. School work, leisure time and taking care of own wellbeing doing homework, exams and school objects, attitude towards the school rules of order the student s use of time (time family spends together, hobbies, leisure time, etc.) moments of success outside of school that you want to tell meals at school and at home, sleep-wake rhythm, morning timetable
how have you discussed with your child about his/her opinion of intoxicants: smoking and snuff use 5. Goals for future school going the student s owns goals for studies school-home co-operation (wishes/expectations): how the parents can support this collaboration how the school can support this collaboration 6. I still want to say In Espoo, / - Student s signature Guardian s signature and name with blocks Guardian s signature and name with blocks Class-teacher s signature and name with blocks
内 容 保 密 行 政 法 24 章 第 30 条 kiina 七 年 级 学 生 家 长 会 讨 论 内 容 学 生 : 班 级 : 班 主 任 任 课 教 师 和 学 校 负 责 学 生 事 务 的 有 关 人 员 会 使 用 到 表 格 中 所 填 写 的 信 息 义 务 制 教 育 阶 段, 该 学 生 的 表 格 收 入 班 级 资 料 文 件 夹 并 保 存 在 教 师 办 公 室 上 锁 的 文 件 柜 中 在 上 述 保 存 日 期 截 止 后, 出 于 信 息 保 密 的 原 则, 学 校 会 统 一 销 毁 表 格 我 们 希 望 您 能 事 先 和 孩 子 一 起 回 答 如 下 的 问 题 1. 我 是 怎 样 的 一 个 人? a) 孩 子 先 划 出 符 合 自 己 的 性 格 特 点 b) 家 长 用 不 同 的 记 号 划 出 最 符 合 自 己 孩 子 的 性 格 特 点 爱 思 考 的 积 极 的 宽 容 的 乐 于 助 人 的 敢 于 冒 险 的 不 自 私 的 与 众 不 同 的 考 虑 周 全 的 爱 搞 笑 的 敏 感 的 关 心 照 顾 人 的 希 望 引 起 别 人 注 意 的 他 人 的 好 朋 友 快 乐 的 爱 热 闹 的 喜 欢 聚 会 的 独 立 的 灵 活 的 理 智 的 有 耐 心 的 值 得 信 赖 的 安 静 的 诚 实 的 公 平 的 勇 敢 的 善 于 沟 通 的 持 之 以 恒 的 说 话 直 接 的 艺 术 型 的 关 注 他 人 的 精 力 充 沛 的 爱 梦 想 的 运 动 型 的 好 奇 的 苛 求 的 做 足 准 备 的 小 心 翼 翼 的 能 承 担 责 任 的 活 跃 的 主 见 强 的 还 有 其 他 补 充 的 吗? 我 是 怎 样 的 一 个 学 生? 我 的 孩 子 是 怎 样 的 一 个 学 生? 2. 学 生 成 长 的 环 境 和 家 人 的 关 系 朋 友 其 他 例 如, 被 别 人 欺 负 欺 负 别 人 或 是 发 现 此 类 事 件
kiina 3. 学 生 在 新 学 校 的 适 应 情 况 如 何? 新 学 校 适 应 情 况 ( 好 处 和 坏 处 ) 班 级 / 学 习 小 组 适 应 情 况 学 科 作 业 测 验 和 学 习 辅 导 需 求 有 无 学 习 障 碍 ( 经 检 查 确 诊 的 : 时 间 / 地 点?/ 有 这 方 面 的 检 查 需 求 ) 作 为 家 庭 和 学 校 沟 通 工 具 的 Wilma 网 络 平 台 : 在 家 里 和 学 校 我 们 如 何 和 孩 子 一 起 处 理 反 馈 意 见? 4. 学 习 业 余 时 间 和 身 体 健 康 完 成 家 庭 作 业 随 堂 测 验 和 保 管 好 上 学 用 具 遵 守 校 纪 校 规 时 间 利 用 ( 和 家 人 在 一 起 的 时 间 兴 趣 爱 好 和 业 余 时 间 等 ) 你 愿 意 分 享 的 发 生 在 校 外 的 成 功 案 例 学 校 和 家 里 的 饮 食 睡 眠 和 早 晨 的 时 间 安 排
家 长 就 对 待 成 瘾 抽 烟 和 口 含 烟 问 题 是 如 何 同 孩 子 进 行 讨 论 的 kiina 5. 对 未 来 学 习 生 活 的 目 标 学 生 对 学 习 的 自 我 目 标 家 庭 和 学 校 间 的 合 作 ( 期 望 / 要 求 ): 来 自 家 庭 的 支 持 来 自 学 校 的 支 持 6. 补 充 意 见 Espoo 日 月 年 学 生 签 名 监 护 人 签 名 和 工 整 签 名 监 护 人 签 名 和 工 整 签 名 班 主 任 签 名 和 工 整 签 名
SIR AHAAN HA LOO XAFIDO JulkL 24 30-kohta Somali GUNDHIGGA SHIRKA WADAHADALKA QOYSKA EE fasalka 7aad Ardayga: Fasalka: Macluumaadka foomkan lagu qoray waxaa isticmaalaya haddii loo baahdo macallimiinta iskuulka ee ardayga waxbara iyo shaqaalaha daryeelka ardagya ee iskuulka. Foomka waxaa lagu heynayaa inta lagu jiro waqtiga waajibka waxbarashada ee ardayga faylka fasalka ee ku jira meel xiran oo ku taal qolka macallimiinta. Iskuulka ayaa baabi inaya foomka marka uu dhamaado waqtiga loo qabtay iyadoo lagu xisaabtamayo ilaalinta macluumaadka. Waxaan rajeyneynaa inaad horay u soo buuxisaan meelaha soo socda adinka iyo cunuggiinu: 1. Anigu caynkee ayaan ahay? a) da yarka ayaa calaamadeynaya dabeecadaha naftiisa sawiraya b) mas uuliyiinta ayaa calaamado kala duduwan ku calaamadeynaya dabeecadaha da yarka sida ugu fiican sawir uga bixinaya fekere firfircoon cafiya dadka caawiye waayo-aragnimo raadiya aan damaaci aheyn gaar ah ka fiirsada kaftan badan dareemi-og xanaaneeye dareen in lasiiyo raba saaxiib wannaagsan bashaash ah dhinac uga baxa madaxbanaan la loodin karo caqligal ah dulqaad leh lagu kalsoonaan karo deggan daacad ah caddaalad ah geesi buundo-dhise dhabar adeyg leh aan waxba qarin farshaxan ah dadka kale ogaal u leh awood badan hawaawiye isboorti ah waxwalba ogaade ah doone hubsade taxadar leh xilqaad xamaasad leh go aan adag Maxaa kale? Barte noocee ah ayaan ahay? Cunuygeygu waa barte noocee ah? 2. Bii ada koriinshaha ee ardayga xiriirada dadka ee u dhow saaxiibada
Somali wax kale, tusaale ahaan in la dhibo, ka qeybqaadashada wax dhibis ama arkid dhib 3. Sidee ayeey u dhacday u wareegista ardayga iskuulka cusub? u wareegista iskuulka cusub (waxyaabaha fiican iyo kuwa aan fiicneyn) la qabsashada fasalka/kooxaha waxbarashada maadooyinka, laylisyada, imtixaanaadka, u baahnaanshiyaha kaalmo adkaanshiyaha waxbarasho ee suurtagalka ah (kuwa lagu cadeeyay baaritaanadagoorma/xagee?/baahida baaritaano ee soo baxay) fariin wadaagga Wilma iyo wadashaqeynta iskuulka iyo guriga:_ sidee ayaan ardayga ugala baaraandegi karnaa jawaab-celinyada guriga iyo iskuulka 4. Shaqada iskuulka, waqtiga firaaqada iyo daryeelista hufnaantaada ka taxadirista shaqooynka iskuulka, imtixaanaadka iyo qalabka iskuulka lagu dhigto, habdhaqanka xeerarka nidaamka isticmaalka waqtiga ardayga (waqtiga wadajirka ah ee qoyska, hiwaayadaha, waqtiga firaaqada iwm.) waxyaabaha u suurtagalay ee iskuulka ka baxsan ee aad dooneyso inaad sheegto
Somali cunta-cunista iskuulka iyo guriga, qaab-socodka hurdada, jadwalka subaxdi sidee qoyska gudihiisa cunugga loogala sheekeysteen isticmaalka maan-dooriyaha, cabista sigaarka iyo cunista tubaakada 5. Yoolalka iskuul dhigashada soo socda yoolalka ardaygu waxbarashada ku hiigsananyo wadashaqeynta iskuulka iyo guriga (rajooyinka/filashooyinka): kaalmada gurigu siinayo wadashaqeynta kaalmada iskuulku siinayo wadashaqeynta 6. Waxaa intaas dheer oo aan rabi lahaa inaad iraahdo Espoo / - Saxiixa ardayga Saxiixa mas uulka iyo magaca oo buuxa Saxiixa mas uulka iyo magaca oo buuxa Saxiixa macalinka fasalka iyo magaca oo buuxa
Секретно Закон: JulkL 24 30-kohta Venäjä МАТЕРИАЛ ДЛЯ СОБЕСЕДОВАНИЯ С РОДИТЕЛЯМИ УЧЕНИКА 7 КЛАССА Ученик: Класс: Вся информация, записанная в данном бланке, может быть использована классным руководителем, учителями, работающими с учеником, а также учебным комитетом школы. Бланк хранится в учительской школы, в закрытом помещении, в папке класса весь период обязательного обучения. Данный бланк будет уничтожен школой после окончания срока хранения подобных документов. Заполните, пожалуйста, совместно с учеником следующие пункты: 1. Какой (какая) я? а) Ученик самостоятельно заполняет последующие графы. б) Родители другими способами помечают те черты характера, которые лучше всего характеризуют ученика. Думающий Добродушный Откровенный Активный Отвязный Творческий Прощающий Самостоятельный Принимает во внимание других Помогающий Гибкий Энергичный Любит новые впечатления Рациональный Мечтатель Самоотверженный Терпеливый Спортивный Выделяющийся Надежный Любопытный Благоразумный Спокойный Требовательный Смешливый Честный Подстраховщик Чувствительный Справедливый Осторожный Заботливый Смелый Ответственный Любит внимание Миротворец Подвижный Хороший друг Настойчивый Волевой Другое? Какой я ученик? Какой ученик мой ребенок? 2. Окружение ученика Ближайшее окружение Друзья Другое, например, дразнили ли, дразнил или обижал других сам.
3. Как прошел переход ученика в новую школу? Переход в новую школу (плюсы и минусы) Адаптация в классе/ учебной группе Предметы, домашние задания, контрольные работы, необходимая помощь Возможные трудности в обучении (выяснено в результате исследований когда, где?/ возникшая необходимость в исследовании) Программа Wilma как средство коммуникации между школой и домом: как информация прорабатывается с учеником дома и в школе. 4. Занятия в школе, свободное время и забота о собственном хорошем самочувствии Выполнение домашних заданий, подготовка к контрольным и готовность к школьным занятиям, отношение к школьным правилам внутреннего распорядка. Использование учеником времени (общее время всей семьи, секции/внешкольные занятия, свободное время и другое) Достижения вне школы, о которых ученик хочет рассказать Питание в школе и дома, режим сна, утренний график
Как в семье прошел разговор об отношении ребенка к алкоголю и наркотическим веществам, табачным изделиям и нюхательному табаку. 5. Цели на следующий школьный период Личные учебные цели ученика Совместная работа школы и дома (цели и ожидания) Помощь дома в совместной работе Помощь школы в совместной работе 6. Дополнительно хочу сказать г.эспоо / - Подпись ученика Подпись родителя и расшифровка подписи Подпись родителя и расшифровка подписи Подпись классного руководителя и расшифровка подписи
IDEOITA HUOLTAJATAPAAMISEN POHJAKSI /8. ja 9. luokka - LUOKANVALVOJAN MUISTILISTA Ennen tapaamista: Kerää palautetta tarpeen mukaan aineenopettajilta. Saamaasi palautetta voit myös käyttää OHR:ssä. Palautetta voit pyytää esim. sähköpostitse (jolloin nimiä ei saa näkyä), laittamalla oppilaslistan aineenopettajien lokeroon tai Wilmaan. Muista kuitenkin huomioida tietoturva! Tulosta oppilaskohtainen kooste Wilmasta. Kokoa palaute seuraavista asioista: tuntityöskentely, läksyistä ja välineistä huolehtiminen, sosiaaliset suhteet, menestyminen oppiaineessa, tuen tarve, poissaolot, myöhästymiset. Myös positiivinen palaute on tärkeää huoltajatapaamista varten. Tapaamiset: 1. Oppilas ja luokanvalvoja keskustelevat etukäteen: arviointikeskustelu 2. Oppilas, huoltajat ja luokanvalvoja tapaavat, tarvittaessa oppilashuollon jäseniä mukana Tapaamisessa voitte keskustella esim. Oppilaan omat näkemykset kysytään ensin Miten koulutyön ja vapaa-ajan rytmittäminen oppilaalta onnistuu. Ruokailuun liittyvät asiat. Kaverisuhteet koulussa? Kerro aineenopettajilta saadusta palautteesta (sekä ilon- että huolenaiheet). Anna palautetta asioista myös omasta, luokanvalvojan näkökulmasta (myös positiiviset). Suunnitelkaa yhdessä lähitavoitteita oppilaan koulutyön onnistumiseksi. Miten opit ja millaista tukea tarvitset koulussa ja kotona? Tulevaisuudensuunnitelmat Kysy, onko huoltajalla jotakin viestitettävää koululle ja/tai onko hänellä kysyttävää. Ohjaa tarvittaessa eteenpäin.
Huoltajatapaamiset vaiheittain Opettajan kutsu huoltajatapaamiseen Puhelinkeskustelu huoltajan kanssa Oppilashuollon / rehtorin yhteydenotto (kirje) Konsultointi lastensuojelun kanssa (tieto huoltajille etukäteen) Huoltajilla on oikeus ensimmäisen kouluvuoden aikana vähintään kahteen ja sen jälkeen lukuvuosittain (2. 9. lk.) vähintään yhteen henkilökohtaiseen tapaamiseen lapsensa luokanopettajan / luokanvalvojan kanssa. (Espoon opetussuunnitelma 1.8.2011). 28.10.2013 Merja von Schantz / projektisuunnittelija
KVARTTI MALLI Alakoulusta yläkouluun Kvartti malli on kehitetty Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hankkeen Helsingin osahankkeessa vuosina 2009 2012. Espoon on jalostanut toimintamallia omaa toimintaa palvelevaksi. Tavoitteena on lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa osallisuus lisääntyy vanhempien vertaistuki mahdollistuu lapset / nuoret ja vanhemmat pohtivat erikseen / yhdessä murrosikään, muutoksiin ja hyvinvointiin liittyviä asioita kodin ja koulun sekä monialainen yhteistyö vahvistuu Kvartti malli on kehitetty ehkäisevän työn ja varhaisen tuen näkökulmasta. Kvartti mallin mukainen toiminta alkaa 5. luokalta ja jatkuu 8. luokalle saakka. Jokaisella vuositasolla on oma teema. Siirtyminen yläkouluun mietityttää nuoria ja vanhempia ja siksi on tärkeää, että heillä on mahdollisuus käydä vuoropuhelua ja pohdintaa kyseisen ajanjakson aikana. Siirtymään saattaa liittyä ennakkoluuloja ja pelkoja ja sen vuoksi on tärkeää, että myös kouluilla ja muilla lasten kanssa työskentelevillä toimijoilla on tietoa ja valmiuksia tarttua mahdollisiin huoliin varhaisessa vaiheessa. Oppilaiden ja vanhempien osiot on suunniteltu niin, että oppilaiden osiot voidaan toteuttaa tuntityöskentelynä ja vanhempainosiot vanhempainilloissa. Yläkoulun 7. ja 8. luokkien osiot voidaan vaihtoehtoisesti toteuttaa oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Kvartti mallin vanhempainiltaosiot kestävät pääsääntöisesti 15-20 minuuttia ja ovat siten mahdollisia sijoittaa koulun olemassa oleviin vanhempainiltoihin. Yhteistyökumppaneina ovat oppilaat, vanhemmat, luokanopettajat / luokanvalvojat, rehtorit, oppilashuollon jäsenet ja nuorisopalvelut.
Oppilaat kutsuvat + Wilma Syksy Tuki siirtymävaiheessa alakoulusta yläkouluun Syksy 8. luokka 7. luokka Kvartti-vanhempainiltaosio nuorten hyvinvoinnin tukeminen (toiminnallinen tai kysymyspakettiin tukeutuva) 1. Nuoret + vanhemmat 1. Nuoret luokanvalvojan tunnilla ->kooste vanh. iltaan 2. Vanhemmat Kvartti-vanhempainiltaosio Vauhdilla aikuisuuteen?- opas 1. Nuoret + vanhemmat 1. Nuoret luokanvalvojan tunnilla ->kooste vanh. iltaan 2. Vanhemmat Kvartti-vanhempainiltaosiot kestävät 15-20 minuuttia ja ovat sijoitettavissa koulun olemassa oleviin vanhempainiltoihin Kouluterveyskysely/viimeisin, koulukohtainen Lapset/nuoret /vanhemmat Monialaiset yhteistyökumppanit Tutustumispäivä(t) 6. lk kevät ja 7. lk syksy: oppilaat ja vanhemmat Kvartti-vanhempainiltaosio murrosikään tulevan lapsen vanhemmuus 1. Lapset 2. Vanhemmat 5. luokka Tukevasti-tunti iloinen ja surullinen 7. -luokkalainen 1.Ryhmässä 2.Yksin nimettömänä Koosteet yläkouluun (kuraattori)/ nuorisotoimi Kvartti-vanhempainiltaosio Lapsen tukeminen siirtymävaiheessa (pohjautuu Tukevasti-tuntiin) Kevät Syksy /tai Kevät Kevät/ syksy 6. luokka Tammikuu Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun -hanke, Espoo Päätavoite: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen Strategia: Ehkäisevä ja verkostoituva työote Marinoora Alanne ja Leena Koskivirta 15.12.2011/Hki Merja v. Schantz 18.3.13/Espoo
TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Kvartti-malli 5. LK MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN AJATUKSIA VANHEMPIEN ROOLISTA Tavoitteena: - oppilaat pohtivat lähestyvää murrosikää ja omien vanhempiensa merkitystä sinä ajankohtana Käytännön asioita: - tarvittava aika oppitunnista n. 20 25 min. - jokaista oppilasta pyydetään valitsemaan itselleen sopivin kortti (millainen on hyvä vanhempi?), voidaan käyttää esim. MLL:n Vertaansa vailla kortit levitettynä opettajan pöydälle - oppilaat istuvat etukäteen järjestetyissä pöytäryhmissä (6 8 hlöä/pöytä) - opettaja kertoo tehtävän kulun, työpari jatkaa ohjaamalla työskentelyä alla kuvattujen vaiheiden kautta - keskusteluun ei kannata antaa liikaa aikaa, sillä usein se lähtee rönsyilemään varsinaisesta aiheesta 1. Ensimmäinen kysymys (n. 5 10 min.) Millainen on hyvä vanhempi? - oppilaiden valitsemat kortit toimivat keskustelun virittäjänä 2. Toinen kysymys/täydennyslause (10 min.) - pöytiin etukäteen tyhjä puoli ylöspäin asetettu A4 (liitteenä) käännetään ympäri - jokaiselle pöytäkunnalle oma teemakysymys/ täydennyslause - oppilaat keskustelevat ja yhteinen näkemys kirjataan paperille 3. Kysymysten ja täydennyslauseiden vastausten purku pöytäkunnittain (n. 5 10 min.) - työpari kirjaa kaikkien ryhmien vastaukset tietokoneelle - oppilaiden ajatuksia jaetaan vanhemmille vanhempainillassa, koostettu huoneentaulu otsikkona esimerkiksi Vanhemmuuden avaimet - huoneentaulu toimitetaan joko reppupostitse tai sähköisesti wilman kautta myös vanhemmille, jotka eivät ole päässet vanhempainiltaan ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
Mikä merkitys yhteisen ajan viettämisellä on minulle? MITEN VIETÄN AIKAA VANHEMPIENI KANSSA? Mitä yhteinen aika merkitsee äidille ja isälle? ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
MITEN ÄITI/ISÄ PITÄÄ YHTEYTTÄ KAVEREITTENI VANHEMPIIN? Miksi on tärkeää pitää yhteyttä? ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
HALUAN, ETTÄ ÄITI/ISÄ OPETTAA MINULLE MURROSIÄSTÄ Missä asioissa haluaisin opastusta äidiltä/isältä? ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
Mitä lähestyvä murrosikä tuo minulle ja vanhemmilleni? MURROSIKÄ TUO MUKANAAN. ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
Miksi tuen ja tiedon saaminen sekä keskusteleminen ovat tärkeitä? MURROSIÄN ILOISTA JA HAASTEISTA KESKUSTELEN Mistä saan tietoa ja tukea murrosikään liittyvistä asioista? ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
VANHEMMAT ASETTAVAT KOTONANI SÄÄNTÖJÄ JA RAJOJA KUN Miksi rajojen ja sääntöjen asettaminen on tärkeää? ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN
OLEN ILOINEN KUN ÄITI / ISÄ Yhteinen ilo? VOIN TEHDÄ ÄIDIN/ISÄN ILOISEKSI/TYYTYVÄISEKSI KUN ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN