TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu
|
|
- Niilo Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta lapsen murrosiän lähestyessä ja saavat konkreettisia välineitä uuteen tilanteeseen valmistautuessaan - vanhemmat ymmärtävät vertaistuen ja verkostoitumisen merkityksen Käytännön asioita: - tarvittava aika vanhempainillasta n min. - jokaista vanhempaa pyydetään valitsemaan itselleen sopivin kortti (esim. MLL:n Vertaansa vailla -kortit levitettynä opettajan pöydälle) sisään tullessaan - vanhemmat istuvat etukäteen järjestetyissä pöytäryhmissä (6 8 henkilöä/pöytä) - esittelykierros tarvittaessa - vanhempainillan alustaa opettaja kertoen illan kulun, työpari jatkaa ohjaamalla työskentelyä olla kuvattujen vaiheiden kautta - keskusteluun ei kannata antaa liikaa aikaa, sillä usein se lähtee rönsyilemään varsinaisesta aiheesta 1. Ensimmäinen kysymys (n min.) Millainen vanhempi olen? - vanhempien valitsemat kortit toimivat keskustelun virittäjänä 2. Toinen kysymys/täydennyslause (10 min.) - pöytiin etukäteen tyhjä puoli ylöspäin asetettu A4 (liite 2) käännetään ympäri - jokaisella pöytäkunnalla oma teemakysymys/ täydennyslause - vanhemmat keskustelevat ja yhteinen näkemys kirjataan paperille 3. Kysymysten ja täydennyslauseiden vastausten purku pöytäkunnittain (n min.) - työpari kirjaa kaikkien ryhmien vastaukset tietokoneelle ja tulostaa ne opettajan jatkaessa vanhempainiltaa sen varsinaisella aiheella (esim. leirikoulu) - vanhemmille jaetaan vanhempainillan lopuksi heidän ajatuksistaan koostettu huoneentaulu otsikkona esimerkiksi Vanhemman arjen avaimet (esimerkki liite 1) - huoneentaulu toimitetaan joko reppupostitse tai sähköisesti wilman kautta myös vanhemmille, jotka eivät ole päässet vanhempainiltaan
2 53 Liite 1 Vanhemman arjen avaimet Haluan opettaa murrosikään tulevalle lapselleni sääntöjä ja niiden noudattamista sekä tervettä järjenkäyttöä Tietoa murrosikään liittyvistä asioista saan lapselta itseltään ja hänen kavereiltaan Vanhemmuudesta nauttii kun arki sujuu ja kommunikointi pelaa. Pidän yhteyttä lapseni kavereiden vanhempiin sähköpostilla, soittamalla, käymällä kotiovella, kaupassa jutellen ja luokan vanhempien yhteistoiminnassa. On hyvä osata olla yhteydessä lapsen kavereiden vanhempiin, jos jotain sattuu. Tulee turvallisempi olo. Pysyy ajan tasalla. Murrosikään lähestyvä lapseni antaa minulle vanhempana haasteita, iloa, harmaita hiuksia, muistoja vuoristoratameininkiä! Vanhemmuuden iloja on kun harrastamme yhdessä, juttelemme kaiken maailman asioista. Yhteiset hetket lapseni kanssa ovat tärkeitä. Minulle ja hänelle. Kotiin on tultava kun on sovittu. Rajat ja säännöt luovat turvallisuutta, rajattomuus luo turvattomuutta. Nautin vanhemmuudesta, kun koko perhe voi hyvin
3 54 Liite 2 Mikä merkitys yhteisen ajan viettämisellä on minulle? MITEN VIETÄN AIKAA LAPSENI KANSSA? Mikä merkitys ajan viettämisellä on lapselle?
4 55 MITEN PIDÄN YHTEYTTÄ LAPSENI KAVEREIDEN VANHEMPIIN? Miksi yhteydenpito on tärkeää?
5 56 HALUAN OPETTAA MURROSIKÄÄN TULEVALLE LAPSELLENI Missä asioissa haluaisin evästää lastani?
6 57 Mitä lähestyvä murrosikä tuo minulle ja lapselleni? MURROSIKÄÄ LÄHESTYVÄ LAPSENI ANTAA MINULLE VANHEMPANA
7 58 Miksi tuen ja tiedon saaminen sekä keskusteleminen ovat tärkeitä? VANHEMMUUDEN ILOISTA JA HAASTEISTA KESKUSTELEN Mistä saan tietoa ja tukea murrosikään liittyvistä asioista?
8 59 ASETAN KOTONANI SÄÄNTÖJÄ JA RAJOJA KUN Miksi rajojen ja sääntöjen asettaminen on tärkeää?
9 60 NAUTIN VANHEMMUUDESTA KUN Vanhemmuuden iloja?
TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu
61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:
Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014
Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto
Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%
Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille, Yhteenvetoraportti, N=120, Julkaistu: 19.2010 1/17 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 7. luokalla 39 32,50% 2. 8. luokalla 49 40,83% 3. 9. luokalla
TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA
TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset
Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat)
Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat) Vanhemman nimi Lapsen/nuoren nimi Päivämäärä Ole hyvä ja ympyröi sopivin vastaus alla oleviin kysymyksiin: 1. Kuinka usein lapsestasi tuntuu ikävältä mennä kouluun,
3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä?
Kasvamme yhdessä Ensimmäinen ilta: Illan aihe: Nuoruusiän kehitys klo 18-19.30 Auditorio tai juhlasali: 1. Tervetuliaissanat ja nuorten esitys (musiikki, liikunta tms.) (10-15 min), tarjoilu, mikäli mahdollista
Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto
Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään.
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%
Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Yhteenvetoraportti N=155 Julkaistu: 19.2010 1/21 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 1. luokalla 28 18,06% 2. 2. luokalla 36 23,23% 3. 3. luokalla
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa
5.lk vuorovaikutteinen vanhempainilta. Kasvamme yhdessä. Kasvatuskumppanuus kodin ja koulun välillä
5.lk vuorovaikutteinen vanhempainilta Kasvamme yhdessä Kasvatuskumppanuus kodin ja koulun välillä Puukka Anna-Maija 6.5.2015 Sisällys Kasvatuskumppanuus kodin ja koulun välillä... 0 1. Hyvinvointia, arjen
Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu
Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Lapsemme on
Sivu 1/44 Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille 2012 1. Lapsemme on Sivu 2/44 2. Koulu on onnistunut kasvatustehtävässään Sivu 3/44 3. Koulu on opettanut käytöstapoja Sivu 4/44 4. Koulu on lapsellemme
Raskausajan tuen polku
Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta
vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010
Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett
Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa
Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen
Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)
Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain
Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava
Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi
Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori
Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille
ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:
Toiminnalliset vanhempainillat
Toiminnalliset vanhempainillat Pois syrjästä -hanke Satakunnan sairaanhoitopiiri 1.1.2014 30.9.2016 Tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen sekä yhteistyön lisääminen kodin
Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.
Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta
Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta
Vähintään 2 tuntia päivässä Vanhempainilta Silmät auki ja menoksi Tutkimukset osoittavat, että valtaosa lapsista liikkuu vähemmän, mitä heidän tasapainoinen kehityksensä edellyttää ja vähemmän, mitä vanhemmat
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset
007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.
Esikoulun itsearviointilomakkeiden täyttämisohjeet
Esikoulun itsearviointilomakkeiden täyttämisohjeet Ensimma inen keskustelu pideta a n lokakuussa (lapsen itsearviointi) ja toinen keskustelu maalis-huhtikuussa (siirtyminen esikoulusta kouluun). E S I
Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?
Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin
ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012
3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi
Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura
Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,
TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine
TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
Sijaishuoltopaikkaan tulo
Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,
Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille Lapsemme on
Sivu 1/41 Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille 2012 1. Lapsemme on Sivu 2/41 2. Koulu on onnistunut kasvatustehtävässään Sivu 3/41 3. Koulu on opettanut käytöstapoja Sivu 4/41 4. Koulu on lapsellemme
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN!
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN! Laanilan lukio 15.8.2016 VANHEMPAINILLAN MENU Yhteinen osio (juhlasalissa noin 30 min) o o o Millainen on Laanilan lukio? o Opiskelijat Salla Huotari ja Konsta Parttimaa sekä
MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle
MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä
P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y
ERITYISLAPSIPERHEIDEN OSALLISUUDEN, VOIMAVAROJEN JA PERHESUHTEIDEN TUKEMINEN MEIDÄN ERITYINEN PERHE-HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S
Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?
Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä
Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015
Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen
(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA
16.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2014 Samaa mieltä Lpr 2014 Samaa
SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli
SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena
PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!
PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne
Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN PARHAAT KÄYTÄNNÖT Yhteenveto 14.11.2016 osallisuusiltapäivästä Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa - miten voimme vahvistaa kodin ja koulun
Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia
Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA
VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA Lähisuhdeväkivaltaa työssään kohtaavien verkostofoorumi Kuopio 16.8.2012 Laaksamo Elli-Maija Sosiaalityöntekijä,VE-perheterapeutti Sanoittamisesta
Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen
Nuoret ja netti kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen Mervi Keinänen Netin käyttö koostuu pienistä paloista Viihdekäyttö Kaverisuhteiden ylläpitäminen Rentoutuminen ja viihtyminen Hyötykäyttö
VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)
VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä
Maailman Suurin Vanhempainilta
Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa
Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.
Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta
Ryhmätehtävä Neuvokas perhe omassa työssäni miten tästä eteenpäin
Ryhmätehtävä Neuvokas perhe omassa työssäni miten tästä eteenpäin Kortin markkinoinnin tärkeys Se miten kortti annetaan perheelle, on ratkaisevaa Avainsanat; kortti täytetään itseä varten, auttaa löytämään
KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK
KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat
Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa
Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Seksuaalisuus: On ominaisuus, joka on jokaisella ihmisellä syntymästä lähtien muuttuu koko elämän ajan kasvun, kehityksen sekä ikääntymisen mukana koska seksuaalisuus
KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA
1 (8) 5.5.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2015 Samaa mieltä Lpr 2015 Samaa mieltä
TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA
21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti
KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA
1 (8) 29.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2016 Samaa mieltä Lpr 2016 Samaa mieltä
Ostoskassit pullollaan miten kehittää
Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän
Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi
Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi Tunne-elämän kehittämisprosessi Maaliskuu Satakielen päiväkoti valittiin ppky Selänteen kehittämisyksiköksi
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20
1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös
Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa
Otetta opintoihin -ryhmämalli Jaana O. Liimatainen 28.9., 5.10 ja 12.10.2010 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun
(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)
1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea
Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään?
Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään? Ennen valintaa olisi syytä pohtia Mitä ollaan valitsemassa? Miksi? Miten se toimii? Olisiko minusta näihin hommiin? Tähän kannattaa käyttää
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta
Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry
Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi
Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien
Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi
Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi - strategiasta käytäntöön 28.2.2013 Jaana Jokinen, Lapin Poske 28.2.2013 Jaana Jokinen 1 Lapset Puheeksi -neuvonpito Toiminnallinen verkostotyön
Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Lapsen turvaksi -hanke (2007 2009) Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa Päiväkodin antama turvallisuuskasvatus on osa varhaiskasvatusta. Lasta opastetaan toimimaan ja
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSEN NÄKEMYS ITSESTÄÄN Me ihmiset olemme erilaisia ja meissä on erilaisia luonteenpiirteitä. Kerro itsestäsi, miten
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin
Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä
Y H T E I S T Y Ö N AVA I M E T TOIMINTAMALLI TUKIVIITTOMAOPETTAJIEN JA PUHETERAPEUTTIEN MONIAM- MATILLISEEN YHTEISTYÖHÖN Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä, jonka tarkoituksena on kehittää
Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development
Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä
Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6
Uudenmaan piiri Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Ohjelma Tervetuloa Tietoa Yhdessä vanhempana - toiminnasta Perustietoa parisuhteesta Tauko Toimintamallien esittely Ryhmätyöskentelyä Jatkosta
Liikunnan iloa vai pakottamista? Lasten näkemyksiä ja kokemuksia vanhempien osoittamasta tuesta liikuntaa kohtaan
Liikunnan iloa vai pakottamista? Lasten näkemyksiä ja kokemuksia vanhempien osoittamasta tuesta liikuntaa kohtaan Arto Laukkanen LtT, post-doc Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Liikuntatieteen
Kodin ja koulun yhteistyö (PO)
Kodin ja koulun yhteistyö (PO) 1. Koulu, jossa lapsesi opiskelee Vastaajien määrä: 756 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 Asema 87 Hakala/Aamutuuli 37 Hakalanpolku 11 Hyvinkäänkylä 32 Hämeenkatu 79 Härkävehmas/Talvisilta
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA
1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero
ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ
ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU
Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA
KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)
20.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2015 - Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat
Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu
Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin