MUUTTOLINNUNMÄEN LUONTOSELVITYS 2015

MUUTTOLINNUNMÄEN LUONTOSELVITYS 2015 Esa Lammi 15.12.2015

MUUTTOLINNUNMÄEN LUONTOSELVITYS 2015 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Selvitysalue ja lähtötiedot... 3 3 Vuonna 2015 tehdyt selvitykset... 5 3.1 Liito-oravainventointi... 5 3.2 Kasvillisuuden ja luontotyyppien inventointi... 5 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 6 4.1 Gubbmossenin alue... 6 4.2 Muuttolinnunmäen länsiosa... 8 4.3 Muuttolinnunmäen itäosa... 11 4.2 Ekologiset yhteydet... 14 5 Liito-orava... 14 6 Pesimälinnusto... 16 7 Lepakot... 16 8 Arvokkaat luontokohteet ja suositukset... 17 8.1 Gubbmossen... 17 8.2 Muuttolinnunmäen pähkinäpensaslehto... 18 8.3 Liito-orava ja lepakot... 19 9 Lähteet ja kirjallisuus... 20 Kansi: Pähkinäpensaita Muuttolinnunmäen lounaisrinteen lehdossa. Ilmakuvat ja karttapohjat Espoon kaupunkimittausyksikkö Valokuvat Esa Lammi 2

1 JOHDANTO Lintuvaaran pohjoisosassa sijaitsevan Muuttolinnunmäen luonnonolot on selvitetty asemakaavoitusta varten vuonna 2008 (Ympäristösuunnittelu Enviro 2008). Kaavan tavoitteena on saattaa vanha palstoituksen ja poikkeuslupien nojalla rakennettu omakotitalovaltainen alue asemakaavoituksen piiriin. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta lisätä alueelle uutta omakotiasutusta. Alueen asemakaavoitus on edelleen vireillä. Kaavasuunnittelun aikana alueelta on paljastunut liito-oravan elinalue, jota siellä ei vielä keväällä 2008 todettu. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus tilasi Ympäristösuunnittelu Envirolta luontoselvityksen päivityksen, johon kuului liito-oravan lisäksi muidenkin luontotietojen saattaminen ajan tasalle. Luontoselvityksen päivityksen maastotyöt tehtiin kevään ja kesän 2015 aikana. Keskeiset tulokset esitellään tässä raportissa, joka on laadittu niin, että se korvaa aiemman, vuonna 2008 valmistuneen selvityksen. 2 SELVITYSALUE JA LÄHTÖTIEDOT Muuttolinnunmäen selvitysalueen (kuva 1) pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Alue rajautuu etelässä voimajohtolinjaan ja pohjoisessa kaupunginrajaan. Alueen keskiosan läpi kulkee Lintuvaarasta Vantaan puolelle johtava Hämeenkyläntie. Sen molemmilla puolilla on omakotiasutusta. Muutoin alue on rakentamatonta metsämaastoa. Länsipäässä on ulkoilutie ja Vantaan puolelle jatkuva suo. Vuonna 2008 laadittu luontoselvitys käsitti neljä osaselvitystä, jotka olivat liito-oravainventointi (koko alue tarkistettu 30.3.2008) yleispiirteinen linnustoselvitys (2 laskentakierrosta touko kesäkuussa) lepakkoselvitys (4 kartoituskierrosta touko syyskuussa) kasvillisuuden ja luontotyyppien inventointi (2 maastopäivää, elokuu 2008). Lepakkoinventoinnista vastasi tmi BatHouse. Työstä on valmistunut erillinen raportti (Hagner-Wahlsten 2008). Muista selvityksistä vastasivat biologit FM Esa Lammi ja Luk Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:stä. Alueelta ei löydetty vuonna 2008 liito-oravan jätöksiä, mutta siellä todettiin olevan liito-oravalle sopivaa metsää. Lintulaskennoissa ei havaittu uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja, eikä lintudirektiivin liitteen I lajeja. Linnustolle tärkeitä alueilta ei ollut rajattavissa. Alueen lepakkokanta osoittautui harvaksi. Selvitys paljasti vain yhden lepakoiden käyttämän ruokailualueen. Paikallisesti arvokkaita luontokohteita olivat Gubbmossenin suo ja lounaisrinteen pähkinäpensaslehto. Liito-oravan jätöksiä löydettiin alueelta ensi kerran vuonna 2010. Sama alue oli liito-oravan asuttama myös keväällä 2012 (Espoon ympäristökeskuksen liito-oravatietokanta). Muita merkittäviä luontokohteita Espoon luonnonoloja käsittelevissä yhteenvedoissa ei Muuttolinnunmäen alueelta mainita (tarkistetut lähteet: Heikkinen 2001, Korri 2011, Lammi & Routasuo 2013, Lampinen & Annala 2014, Espoon kaupungin ympäristökeskuksen luontokohde- ja lajitiedot). 3

Kuva 1. Muuttolinnunmäen selvitysalue (punainen rajaus) kartta- ja ilmakuvapohjalla. 4

3 VUONNA 2015 TEHDYT SELVITYKSET Toimeksiannon tavoitteena oli saada ajantasainen kuva Muuttolinnunmäen alueen merkittävistä luontoarvoista. Työ painotettiin niihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joiden säilyttämiseen on lainsäädännön tuomat velvoitteet. Arvokkaita luontokohteita ovat luonnonsuojelulain 29 :n mukaiset suojellut luontotyypit vesilain 2. luvun 11 :n mukaiset pienvesikohteet lajistollisesti merkittävät metsälain 10 :n mukaiset elinympäristöt Suomessa uhanalaiset luontotyypit (Raunio ym. 2008a, b) sekä mahdolliset muut luonnonoloiltaan merkittävät kohteet. Vuonna 2015 tehtyihin selvityksiin kuuluivat liito-oravainventointi ja kasvillisuuden ja luontotyyppien inventointi. Pesimälinnustoa ja lepakoita ei inventoitu uudelleen, sillä vuonna 2008 tehdyt selvitykset eivät paljastaneet linnuille tai lepakoille tärkeitä kohteita. Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin kuuluville sudenkorennoille ja viitasammakolle sopivia ympäristöjä ei myöskään löytynyt vuonna 2008 tehdyssä selvityksessä. Lajiryhmien esiintymistä ei ollut tarpeen tutkia. Maastotöissä on molempina selvitysvuosina käytetty GPS-paikanninta (Garmin 60Cx), jolla luontokohteet ja lajien havaintopaikat voitiin paikantaa asemakaavoituksen kannalta riittävällä tarkkuudella. 3.1 Liito-oravainventointi Liito-oravien inventoinnissa käytettiin Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa -julkaisun (Sierla ym. 2004) ohjeita. Inventoinnin yhteydessä kierrettiin alueen sekapuustoiset ja kuusivaltaiset osat ja liito-oravan jätöksiä etsittiin haapojen, leppien ja suurten kuusten sekä kolopuiden tyviltä. Samalla myös kaikki vanhat liito-oravan löytöpaikat tulivat tarkistetuiksi. Inventointikierros tehtiin 27.3.2015, jolloin maasto oli lähes lumeton. Inventoinnista vastasi Esa Lammi. 3.2 Kasvillisuuden ja luontotyyppien inventointi Alueen kasvillisuutta ja luontotyyppejä inventoitiin 10.8.2015, jolloin koko alue kierrettiin läpi pihamaita ja katualueita lukuun ottamatta. Selvitykseen kuuluivat vuonna 2008 rajattujen biotooppikuvioiden luonnontilan tarkistaminen ja erityiskohteiden inventointi. Biotooppikuvioilta kirjattiin muistiin luonnonolojen yleiskuvaus, runsaimmat kasvilajit ja mahdolliset vähälukuiset lajit. Myös aiemmin tiedossa olleiden luontokohteiden tila tarkistettiin. Inventointitietojen perusteella arvioitiin, onko selvitysalueella luonnonsuojelulain tai vesilain mukaisia kohteita, lajistollisesti tärkeitä metsälain mukaisia kohteita tai muita säilyttämisen arvoisia luonnonympäristöjä. Inventoinnista vastasi Esa Lammi. 5

4 SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Katuverkko ja piha-alueet kattavat kaikkiaan 17 hehtaaria selvitysalueesta. Jäljelle jäävästä 43 hehtaarista runsaat viisi hehtaaria on suota ja loput kangasmetsää ja männikköistä kalliomaastoa. Seuraavassa kuvataan rakentamattomien alueiden luonnonoloja vuonna 2008 tehtyä osa-aluejakoa noudattaen. 4.1 Gubbmossenin alue Suunnittelualueen länsipää on alavaa maastoa, jossa on suota, voimajohtolinja ja entistä niittyä, joka on nyttemmin metsittynyt. Länsirajalla sijaitseva räme (kuvio 1, kuva 2) on osa laajempaa, Vantaan puolelle jatkuvaa Gubbmossenin suoaluetta. Räme on paikallisesti arvokas luontokohde (ks. luku 5, Gubbmossen). Suon Vantaan puoleinen osaa on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Espoon puoleisen rämeen ja sen eteläpuolella sijaitsevan sähköaseman välissä selvitysalueen rajalla on pieni, vanhoja kuusia ja haapoja kasvava metsäkumpare, jossa on runsaasti lahopuustoa. Kumpare on lehtomaista kangasta ja tuoretta lehtoa. Kasvilajistoon kuuluvat mm. käenkaalia, valkovuokko, kielo, jänönsalaatti, aitovirna ja metsäalvejuuri. Kumpareen haavoissa kasvaa harvinaistunutta, yleensä vanhoista metsistä tavattavaa haavanarinakääpää. Laji on silmälläpidettävä. Kuva 2. Muuttolinnunmäen selvitysalueen länsiosan osa-alueet. 6

Suon itälaidassa on sähköasemalle päätyvä voimalinja, jonka johtoaukea on raivattu puuttomaksi. Aukealla on tiheä suopursusta ja juolukasta koostuva rämevarvusto. Voimalinja-aukean ja Muuttolinnunmäen rinteen väliin jää suon reunaa ja laaksomainen, metsittynyt painanne (kuvio 2), jonka itäosa on aiemmin ollut niittynä tai laidunmaana. Painanteen läpi kulkee pohjois-eteläsuunnassa oja, ulkoilureitti ja sähkölinja. Kuvion koivuvaltainen puusto on melko nuorta ja varsinkin pohjoispäässä aukkoista. Ylispuina kasvaa myös kuusia. Kenttäkerroksessa on kosteapohjaisten niittyjen ja lehtokorpien lajistoa, mm. metsäkortetta, metsäalvejuurta, mesiangervoa, nokkosta, rönsyleinikkiä, kevätleinikkiä, jänönsalaattia ja nurmilauhaa. Pensaskerroksessa on vadelmaa, terttuseljaa ja koivuja. Ojan lähialue on märempää, mutta vanhojen sarkaojien kuivattamaa. Tyypillisiä kasvilajeja ovat mesiangervo, ranta-alpi, rantaminttu, hiirenporras ja ojanvartta pitkin levinnyt jättipalsami, jonka kasvustot ovat selvästi laajentuneet vuoden 2008 jälkeen. Kuvion eteläosassa ojan ja länsipuolisen voimalinjan välissä on turvekangasta, jossa kasvaa varttunutta männikköä. Laakson itäreunalla on tiheä, noin 40-vuotias istutuskuusikko, jossa kasvaa myös vähän haapoja (kuvio 3). Puuston varjostamassa aukkoisessa kenttäkerroksessa on tuoreen kankaan lajistoa. Kuva 3. Gubbmosennin Espoon puoleinen osa on isovarpurämettä. Vanhat ojitukset ovat voimistaneet puuston kasvua, mutta suokasvillisuus on muutoin säilynyt melko hyvin. 7

Kuva 4. Muuttolinnunmäen länsipuolen osa-alueet. 4.2 Muuttolinnunmäen länsiosa Muuttolinnunmäki on kallioalue, jonka laki kohoa noin 25 metriä ympäristöään korkeammalle. Hämeenkyläntien länsipuolinen alue on pääosin rakentamatonta metsämaastoa asutuksen keskittyessä tien varteen. Paljaita kallioalueita on vain mäen laella. Rinteet ovat metsäisiä ja niiden puustoa on takavuosina monin paikoin harvennettu. Rinteiltä ja pihamaiden läheltä on poistettu erityisesti kuusia. Mäen jyrkkä länsirinne (kuvio 4, kuva 4) on valoisaa tuoreen kankaan koivu-mäntymetsää, jonka ylispuustoa on vuosituhannen vaihteen tienoissa harvennettu. Jäljelle jätetty puusto on varttunutta. Rinteeseen on kasvanut harvennuksen jälkeen tiheä pihlajista, koivusta ja haavoista koostuva pienpuusto. Kenttäkerros on heinittynyt. Sen valtalajit ovat mustikka, kielo ja puuston harvennuksesta hyötynyt metsäkastikka ja sananjalka. Mäen lounaisosa (kuvio 5) on loivapiirteistä rinnettä. Lähellä voimajohtoaukeaa on pieniä männikköisiä avokallioita, joilla kasvaa mm. kieloa, kangasmaitikkaa, rohtotädykettä ja metsälauhaa. Kauempana aukeasta on kuusen, koivun ja männyn muodostamaa sekametsää, jossa on pienpuustona pihlajaa ja paikoin haapaa. 8

Ylispuusto on varttunutta ja kenttäkerroksessa on tyypillistä tuoreen ja lehtomaisen kankaan kasvilajistoa, kuten mustikkaa, kieloa, sananjalkaa, lehtotesmaa, metsälauhaa ja metsäkastikkaa. Idempänä voimajohtokäytävää reunustava metsä muuttuu kosteapohjaiseksi (kuvio 6). Kuvion länsiosa on ojitettua sekametsää, jossa kasvaa melko paljon kuusta ja joitakin isoja haapoja. Valtapuuston alla on nuorista pihlajista, haavoista ja kuusista koostuvaa vesaikkoa. Alue lienee alun perin ollut ruoho- ja heinäkorpea, mutta maapohja on kauan sitten tehdyn ojituksen jälkeen kuivahtanut ja lehtomaisen kankaan kasvillisuus on vallannut alaa. Lähellä omakotitaloja maasto muuttuu kosteammaksi turvekankaaksi ja lehtokorveksi. Puusto on varttunutta, koivun vallitsema, sekapuuna on isoja kuusia etenkin alueen keskiosassa. Kenttäkerroksen lajistoon kuuluvat mm. oravanmarja, lehtotesma, jänönsalaatti, rönsyleinikki, metsäkorte, hiirenporras ja metsäalvejuuri. Kuvion itäpään läpi kulkee vanha karttaan merkitty oja. Sen lähiympäristö on kosteapohjaista koivu-kuusi-haapasekametsää, jossa on tiheä pihlaja-alikasvos. Kenttäkerroksessa on lehtomaisen kankaan ja lehtokorven lajeja, runsaimpina mustikka, valkovuokko, metsäimarre, metsäalvejuuri, metsäkorte, lehtotesma, korpikastikka ja nurmilauha. Ylispuusto on vaihtelevan ikäistä. Reunaosissa kasvaa myös nuoria harmaaleppiä, raitoja ja pihamaiden tuntumassa vaahteroita. Mäen etelärinne (kuvio 7) on lehtomaista kangasta, jossa on pieninä laikkuina tuoreen lehdon kasvillisuutta. Alarinteellä on myös soistuneita kohtia, joihin ilmeisesti kertyy ylärinteeltä tulevia valuvesiä. Ylispuusto on varttunutta, noin 25 metrin mittaista, mutta sitä on takavuosina harvennettu. Ylispuina on koivuja ja niukemmin haapoja, kuusia ja mäntyjä. Kuvion länsiosassa kasvaa myös metsälehmuksia. Pienpuustona on pihlajia ja haapoja. Kenttäkerroksessa vallitsevat kielo, mustikka, oravanmarja, sananjalka ja metsäkastikka. Soistuneissa kohdissa kasvaa mm. rönsyleinikkiä, metsäkortetta, metsäalvejuurta ja hiirenporrasta. Kuvion keskiosassa kasvaa runsaan hehtaarin alueella miltei sata kookasta pähkinäpensasta ja kymmenkunta metsälehmusryhmää. Pähkinäpensaslehto on rajattu erityiskohteeksi (ks. luku 5, Muuttolinnunmäen pähkinäpensaslehto). Kuviolta 6 ja 7 löytyi keväällä runsaasti liito-oravan jätöksiä ja myös liito-oravan käyttämiä kolopuita (luku 6). Ylempänä rinteellä on valoisaa, harvennettua metsää (kuvio 8), jonka ylispuuston muodostavat koivu, mänty ja muutamat kuuset. Rinteellä on noin 20 vuotta sitten tehdyn harvennushakkuun jäljiltä melko tiheä, lähinnä pihlajista, haavoista ja koivuista koostuva pienpuusto. Kenttäkerroksessa on tuoreen ja lehtomaisen kankaan kasvillisuutta, mm. mustikkaa, sanajalkaa, metsäkastikkaa ja niukemmin oravanmarjaa ja käenkaalia. Kuvion itäpäässä lähellä omakotitaloja kasvaa muutama pähkinäpensas. Mäen lakialueen muodostaa itä-länsisuuntainen kallioharjanne, jonka molemmissa päissä on niukkapuustoiset avokalliot (kuvio 9). Harjanteen puusto on varttunutta, aukkoista, 10 15 metrin korkuista männikköä (kuva 5). Länsipäässä on myös vanhoja kilpikaarnamäntyjä. Mäntyjen lisäksi puustossa on koivuja ja joitakin pihlajia. 9

Kuva 5. Kalliomännikköä Muuttolinnunmäen laelta. Kenttäkerroksessa on karuille kallioalueille tyypillistä kasvillisuutta, kuten kanervaa, puolukkaa, kangasmaitikkaa, metsälauhaa, lampaannataa ja ahosuolaheinää. Vaateliaita, kallioperän ravinteisuudesta kertovia kasvilajeja ei tavata. Kallioharjanteella on useita polkuja. Kasvillisuus on paikoin muuallakin ulkoilukäytön kuluttamaa, ja esimerkiksi tallaamisesta kärsiviä poronjäkälää on niukasti. Pohjoisrinne (kuvio 10) on varttuvaa koivu-mäntymetsää, jonka puustoa on harvennettu ilmeisesti 1900-luvun lopussa. Ylispuut ovat runsaan 20 metrin mittaisia. Tiheänä pienpuustona on pihlajaa ja koivua. Kenttäkerroksessa on tavanomaista kuivahkon ja tuoreen kankaan kasvillisuutta. Lisäksi kieloa ja sananjalkaa on monin paikoin. Kuvion itäpäässä on soistunut notkelma, jossa kasvaa koivun ja kuusen lisäksi muutama tervaleppä sekä luhtasaraa, metsäkortetta ja metsäalvejuurta. Kallioalueen ja Kiertolinnuntie-nimisen kadun välissä sijaitseva metsälaikku (kuvio 11) on kalliorinteen sekametsää, jonka puuston muodostavat mänty ja koivu. Pienpuustona on runsaasti haapaa ja pihlajaa. Aluskasvillisuutena on tuoreen kankaan lajeja, runsaimpina mustikka, kielo, mustikka, kangasmaitikka, metsäkastikka ja metsälauha. 10

4.3 Muuttolinnunmäen itäosa Muuttolinnunmäen kallioharjanne jatkuu selvitysalueen pohjoisosassa Hämeenkyläntien itäpuolelle. Harjanteen lakialue on säilynyt rakentamattomana. Mäen etelärinteessä on pientaloalue ja pohjoisrinteessä Vantaan puolella on rakenteilla uusia taloja. Selvitysalueen kaakkoisosa on alavaa, kosteapohjaista metsämaastoa ja puustoista suota. Muuttolinnunreitti-nimisen kadun ja selvitysalueen pohjoisrajan välissä on harvennettua tuoreen kankaan sekametsää (kuvio 12). Ylispuina kasvaa varttuneita koivuja ja sekapuuna mäntyjä ja kuusia. Kenttäkerros on heinittynyt ja harvennettuihin kohtiin on noussut tiheä pihlajavesakko. Kenttäkerroksessa on tavanomaista tuoreen kankaan lajistoa, mm. mustikkaa, kieloa, sananjalkaa, metsälauhaa ja metsäkastikkaa. Läntisimpään päähän on levinnyt myös pihakasveja, kuten vaahteraa, litulaukkaa ja varsankelloa. Kuva 6. Muuttolinnunmäen itäosan osa-alueet. 11

Muuttolinnunmäen koillisosan kallioinen laki (kuvio 13) on aukkoista, alle kymmenmetristä männikköä. Kallion laella Vantaan puolella on linkkimasto. Kalliolla on oleskeltu paljon ja kasvillisuus on kulunutta. Vallitsevat kasvilajit ovat kanerva, ahosuolaheinä, metsälauha ja jäykkärölli. Vaatelias, kallioperän ravinteisuudesta kertova kasvillisuus puuttuu. Mäen etelä- ja itärinteen (kuvio 14) puustoa on harvennettu 2000-luvun alussa. Ylispuiksi on jätetty varttuneita koivuja, itärinteelle myös jokunen kuusi ja haapa. Rinteen yläosa on tuoretta kangasta, alarinne lehtomaista kangasta. Rinteelle on hakkuun jälkeen kasvanut pihlajavesakkoa ja laajat alueet ovat heinittyneet valaistuksen lisääntymisestä hyötyvän metsäkastikan runsastuttua. Kasvillisuus on edustavinta itärinteellä, jossa kasvaa mm. sinivuokkoa ja jänönsalaattia. Hämeenkyläntien itäpuolella selvitysalueen eteläosassa (kuvio 15) on kosteapohjaista metsää, jossa kasvaa varttuvaa, tiheää koivikkoa ja haavikkoa. Tien varressa on myös pieni varttunutta kuusta ja haapaa kasvava kuvio. Alispuustona on koko alueella tiheä pihlajikko, joka harvennettiin kesällä 2015 (kuva 7). Kenttäkerroksen kasvillisuus on puuston varjostuksen vuoksi aukkoista ja koostuu lähinnä metsäalvejuuresta, metsäkortteesta, mustikasta ja kielosta. Kuvion pohjoisreunaan on tuotu pihamailta puutarhajätettä, jonka mukana metsään on levinnyt mm. japanintatarta, kyläkellukkaa, kaukasianjättiputkea ja pikkutalviota. Kuviolta löytyi maaliskuussa liito-oravan jätöksiä ja liito-oravan käyttämiä kolopuita. Kuva 7. Espoon kaupungin luonnonhoitoyksikkö harvensi Hämeenkyläntien itäpuolisen metsäalueen (kuviot 15 ja 16) pienpuuston heinäkuussa 2015, kyseenalaisesti kesken lintujen pesimäkauden. Liito-oravan käyttämiksi todettuja puita harvennuksessa ei käsitelty. 12

Idempänä on ojitettua ja hieman kuivempaa metsää (kuvio 16), joka on aiemmin ollut niittynä tai peltomaana. Puusto on harvennettua, varttunutta koivikkoa, joka muuttuu kuvion itäreunassa haapavaltaiseksi. Sekapuuna kasvaa harvakseltaan mäntyjä ja joitakin kuusia. Kesällä 2015 harvennetussa pensaskerroksessa on pihlajaa, paatsamaa ja vaahteroita. Kenttäkerroksen tyypillisiä lajeja ovat mustikka, kielo, valkovuokko, nuokkuhelmikkä ja metsäalvejuuri. Pihoilta tuotujen puutarhajätteiden mukana paikalle kuvion kaakkoisosaan levinnyt myös jättipalsamia, kaukasianjättiputkea, keltamoa, jättitatarta, pikkutalviota ja terttuseljaa. Kuvion etelä- ja itäreunassa on leveä oja, jonka varrella kasvaa runsaasti jättipalsamia, terttualpia ja hiirenporrasta. Ojan erikoisuutena on Espoossa harvinainen varstasara (kuva 8), jota kasvaa niukasti molemmissa ojissa. Selvitysalueen kaakkoisosassa on laajahko alue ojitettua ruoho- ja heinäkorpea (kuvio 17), jonka ylispuustona on varttuneita koivuja ja paikoin haapoja ja kuusia. Puustoa on aikoinaan harvennettu. Alueen läpi johtavan ojan varrella kasvaa muutamia kookkaita tervaleppiä. Pienpuustona on runsaasti pihlajaa ja pensaina mm. korpipatsamaa. Kenttäkerroksen kasvillisuus on vaihtelevaa. Märimmillä paikoilla kasvaa mm. korpikaislaa, rönsyleinikkiä, korpikastikkaa, metsäkortetta ja hiirenporrasta. Kuivempien kohtien lajistoon kuuluvat kielo, mustikka, metsäalvejuuri, nurmilauha ja lehtotesma. Kuvion pohjoisin pää on melko hyvin säilynyttä lehtokorpea, jonka lajistoon kuuluvat mm. isoalvejuuri, metsäalvejuuri, hiirenporras, rönsyleinikki, jänönsalaatti ja korpikaisla. Puustona on harvennettua tervaleppää ja koivua. Kuva 8. Selvitysalueen kaakkoiskulman ojassa kasvavaa varstasaraa on löydetty Espoosta vain muutamasta paikasta. 13

Korpialueen ja omakotialueen väliin jää lehtomaisen kankaan sekametsää (kuvio 18). Puusto on varttunutta ja myös haapaa kasvaa melko paljon. Kenttäkerroksen runsaimmat kasvit ovat mustikka, kielo, ahomansikka, metsäkastikka ja sananjalka. Lajistoon kuuluu myös valkolehdokki, joka on luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu kämmekkä. Valkolehdokkia kasvaa kuviolla ainakin kahdessa kohdassa. Laji ei ole Espoossa kovin harvinainen, mutta se on kaikilla kasvupaikoillaan aina niukka. Pihamaiden kasveista kuvion länsireunaan ovat levinneet jättipalsami, kaukasianjättiputki, suikeroalpi ja tarha-alpi. Korven itäpuolella on varttunutta kuusikkoa (kuvio 19), joka jatkuu selvitysalueen itäpuolelle. Kenttäkerroksessa lehtomaisen kankaan tyyppilajistoa. Suon kaakkoispuolella on metsäinen kumpare (kuvio 20), jonka eteläreunassa on voimajohtokäytävä. Kumpareella on vanha, jo lähes umpeutunut pihamaa. Paikalle olleet rakennukset on purettu, eikä jäljellä ole vanhoja pihakasvejakaan. Ympäristö on varttunutta haapaa, koivua ja mäntyä kasvavaa sekametsää. Kasvillisuudessa on lähinnä lehtomaisen kankaan ja tuoreen lehdon lajistoa, mm. käenkaalia, kevättähtimöä, vuohenputkea, karhunputkea, lehtotesmaa ja nuokkuhelmikkää. Kumpareen itäpuolella on harvennettua kuivahkon kankaan männikköä. 4.2 Ekologiset yhteydet 5 LIITO-ORAVA Muuttolinnunmäen eteläreunassa on voimajohtokäytävä, jonka molemmilla puolilla on metsää. Eteläpuolella lähimmät asuinrakennukset ovat miltei kiinni johtokäytävässä, mutta Muuttolinnunmäen puolella on säilynyt kapeimmillaan vajaan sadan metrin levyinen rakentamaton metsäkaistale. Voimajohdon suuntainen metsäinen alue yhdistää toisiinsa Gubbmossenin ja Muuttolinnunmäen itäpuolella olevan, kauas Vantaan puolelle jatkuvan metsäalueen (kuva 9). Voimajohtoa myötäilevän metsäalueen merkitystä ekologisena yhteytenä ei tiedetä, mutta se on ainoa itä-länsisuuntainen metsäyhteys Lintuvaaran Hämevaaran yhtenäisen asutusalueen läpi. Havaintopaikkojen perusteella ainakin liito-oravat näyttävät sitä käyttäneen. Toinen tärkeä viheryhteys kulkee pohjois-eteläsuunnassa suunnittelualueen länsipään läpi. Se on osa Leppävaarasta Hämeenkylään ulottuvaa rakentamatonta viheraluetta. Liito-oravan jätöksiä löytyi Muuttolinnunmäen eteläosasta maaliskuussa 2015 kaikkiaan 17 puun tyveltä. Havainnot jakautuivat kahdelle alueelle: vanhalle (2010 ja 2012) löytöpaikalle kuusisekametsää kasvavalle alueelle Muuttolinnunmäen etelärinteeseen sekä Hämeenkyläntien itäpuoliselle, koivuvaltaiselle metsäalueelle (kuva 10), josta oli aiemmin tiedossa vain kaksi jätöslöytöä. Lähes kaikki liitooravan käyttämiksi varmistuneet puut olivat isoja haapoja, keväällä 2012 todetut puut puolestaan olivat enimmäkseen isoja kuusia. Tämä selittää vanhojen ja uusien havaintojen sijoittumisen eri kohtiin läntiselle havaintoalueelle, jossa haapoja on lähinnä alarinteellä. 14

Kuva 9. Muuttolinnunmäki (punainen rajaus) on rakennettujen alueiden reunustaman itä-länsisuuntaisen ja pohjois-eteläsuuntaisen metsäalueen risteyskohdassa. Metsäalueet erottuvat kuvassa tummanvihreinä. Kuva 10. Muuttolinnunmäen liito-oravahavainnot. Punaisilla pisteillä maaliskuussa 2015 löydetyt liito-oravan pesäpuut (liito-oravan käyttämiä kolohaapoja), keltaisilla pisteillä muut maaliskuussa 2015 tehdyt jätöslöydöt. Vihreät pisteet ovat aiempia havaintopaikkoja vuosilta 2010 2012. Liito-oravan ydinalueet on rajattu viivalla. Myös läntisin, vihreällä rajattu alue tarkistettiin keväällä, mutta sieltä ei nyt löytynyt merkkejä liito-oravasta. Kohteen puusto oli säilynyt ennallaan. 15

Molemmilla alueilla on myös liito-oravan käyttämiä, pesäpuiksi tulkittavia kolopuita (papanoita käpytikan kovertaman kolon alla, punaiset pisteet kuvassa 10). Kaikki pesäpuut ovat haapoja. Hämeenkyläntien itäpuolisen alueen pesäpuun tyvellä näkyi liito-oravan papanoita myös elokuun puolella. Voimajohdon eteläpuoliselta kohteelta (vihreä rajaus kuvassa 10) jätöksiä ei löytynyt, vaikka niitä keväällä 2012 todettiin runsaasti. Liito-oravalle hyvin sopivaa metsää on myös selvitysalueen länsikulmassa sähköaseman vieressä olevalla kumpareella sekä selvitysalueen kaakkoisosassa kuvioilla 17 ja 19 (kuva 6, s. 11). 6 PESIMÄLINNUSTO Selvitysalueen linnusto on tyypillistä rehevähköjen sekametsien ja karuhkojen kallioalueiden lajistoa (Ympäristösuunnittelu Enviro 2008). Rehevien, lehtimetsien lajeista mustapääkerttuja tavattiin vuonna 2008 useassa paikassa. Toinen huomionarvoinen laji oli tiltaltti, joita havaittiin neljässä paikassa alueen etelä- ja länsiosan metsissä. Muu linnusto oli tavanomaista taajametsien lajistoa. Linnustoon ei kuulunut uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja (Rassi ym. 2010), eikä lintudirektiivin liitteessä I mainittuja lajeja. Maaliskuussa 2015 Hämeenkyläntien itäpuolella kuvion 15 (kuva 6, s. 11) itäosassa oleskeli palokärki, joka koversi pesäkoloa isoon haapaan. Palokärki on lintudirektiivin liitteen I laji. Lintulaskentojen perusteella alueelta ei voida rajata linnustollisesti tärkeitä kohteita. 7 LEPAKOT Lepakkokartoituksissa (Hagner-Wahlsten 2008) Muuttolinnunmäen alueelta tavattiin pohjanlepakko ja viiksi- tai isoviiksisiippa (lajeja ei maastossa voida erottaa toisistaan). Lepakkokanta osoittautui harvaksi, sillä havaintoja saalistavista tai ohilentävistä lepakoista tehtiin selvitysalueella ja sen lähiympäristössä yhteensä vain kymmenen. Havainnoista seitsemän kertyi loppukesän kartoituksen yhteydessä 4.9., muut kolme havaintoa tehtiin kesäkuussa. Touko- ja heinäkuun kartoituskäyntien aikana ei havaittu lepakoita. Lepakkohavainnot keskittyivät Muuttolinnunmäen länsiosan rinteeseen, jossa on viiksisiipoille sopivaa, melko tiheäpuustoista, varjoisaa metsää. Alueella saalisteli loppukesällä arviolta kaksi tai kolme viiksisiippayksilöä, ja se voitiin luokitella III arvoluokan lepakkokohteeksi, joka on lepakoille tärkeä saalistusalue (kuva 11). 16

Selviä lepakoiden siirtymäreittejä ei todettu. Gubbmossenin itäpuolinen metsäalue, varsinkin Muuttolinnunmäen länsirinne, on maastokäyntien perusteella potentiaalinen siirtymäreitti lepakoille. Reitti on osa Leppävaarasta pohjoiseen johtavaa viherkäytävää. Kuva 11. Lepakoiden käyttämä III-luokan alue sekä potentiaalinen siirtymäreitti Muuttolinnunmäen selvitysalueella. Lähde: Hagner-Wahlsten 2008. 8 ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA SUOSITUKSET Muuttolinnunmäen alueella on kaksi luonnonoloiltaan merkittävää kasvillisuuskohdetta, Gubbmossenin räme ja lounaisosan pähkinälehto. Alueelle on lisäksi kaksi liito-oravan elinaluetta ja yksi lepakoiden käyttämä ruokailualue. Alueen karuimmat kallionlaet ovat metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä, mutta kasvistoltaan ne ovat tavanomaisia karuja kallioita. Kallioalueita ei ole tarpeen rajata arvokkaiksi luontokohteiksi, mutta niiden säilyttäminen lähivirkistysalueen osana on suotavaa. 8.1 Gubbmossen Gubbmossen on kohosuo, jonka Vantaan puoleinen osa on säilynyt lähes luonnontilaisena. Alueella esiintyy useita luonnontilaisen suon ja metsän ilmentäjälajeja ja pääkaupunkisedulla vähitellen taantuvia lintulajeja (Vähämäki 1999). Vantaan puoleinen suoalue on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Luonnonsuojelualueessa on mukana myös suota ympäröiviä lehtorinteitä. Gubbmossenin Espoon puoleinen osa (kuva 12) on aikanaan ojitettu, mutta ojat ovat nyttemmin kasvaneet umpeen. Suoalue on kymmenmetristä mäntyä kasvaa 17

rämemuuttumaa, joka on palautumassa isovarpurämeeksi. Suon kasvilajisto on monipuolinen. Tyypillisiä lajeja ovat suopursu, kanerva, variksenmarja, suokukka, tupasvilla ja pyöreälehtikihokki. Alueelta on tavattu myös pääkaupunkiseudulla harvinainen harajuuri (Espoon kaupungin ympäristökeskuksen luontotiedot). Espoon puoleinen Gubbmossen on vanhoista ojituksista huolimatta edustava suo, joka on luokiteltavissa paikallisesti arvokkaaksi luontokohteeksi. Suoalue on tärkeä pohjois-eteläsuuntainen kulkureitti monille eläinlajeille, sillä se on osa laajempaa viherkäytävää. Suositus Alueelle ei osoiteta rakentamista. Vanhoja suo-ojia ei kunnosteta. Kuva 12. Gubbmossenin suon Espoon puolen parhaiten säilynyt alue sijaitsee voimajohdon länsipuolella (vihreä rajaus). 8.2 Muuttolinnunmäen pähkinäpensaslehto Muuttolinnunmäen etelärinteellä kasvaa noin 1,5 hehtaarin alueella lähes sata kookasta pähkinäpensasta ja kymmenkunta runkopuuksi varttunutta metsälehmusryhmää (kuva 13). Suurimmat pähkinäpensaat ovat yli viiden metrin korkuisia. Pääosa lehmuksista on melko nuoria (rungon rinnankorkeusläpimitta 20 25 cm). Vanhimmat ovat runsaan 20 metrin mittaisia (rungon halkaisija noin 30 cm). Pähkinälehdon ylispuustona on varttunutta koivua, sekapuuna kasvaa kuusia ja haapoja. Puustoa on aikanaan harvennettu. Pensaskerroksessa on pähkinäpensaiden lisäksi pihlajaa, vaahteraa sekä muutama tammi. Kenttäkerroksessa on tuoreen lehdon lajistoa, mm. oravanmarjaa, ahomansikkaa, kieloa ja lillukkaa. Lehtokasveista tavataan myös mustaherukkaa, lehtokuusamaa ja koiranheittä. 18

Kuva 13. Muuttolinnunmäen pähkinäpensaslehto (vihreä rajaus). Punaisilla pisteillä on merkitty pähkinäpensaat ja vihreillä pisteillä puumaiset metsälehmukset. Yksittäisiä pähkinäpensaita ja lehmuksia kasvaa myös lehtokuvion ulkopuolella. Pähkinäpensaslehto täyttää pähkinäpensaiden määrällä mitaten luonnonsuojelulain mukaan suojeltavan luontotyypin kriteerit (yli kaksi metriä korkeita pähkinäpensaita yli 20 kpl hehtaarilla), mutta puustonsa puolesta se ei ole luonnontilainen. Lehdosta on löydetty myös liito-oravan jätöksiä. Lehdot ovat luontotyyppeinä uhanalaisia (Raunio ym. 2008) ja rehevät lehtolaikut ovat metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Suositus Pähkinäpensaslehto rajataan rakentamisalueiden ulkopuolelle. Puustoa ja pensaita ei käsitellä. Pähkinäpensas ja metsälehmus eivät ole rauhoitettuja tai erityisesti suojeltavia kasvilajeja. Pähkinäpensaslehdon lounaispuolella kasvavien yksittäisten metsälehmusten säilyttäminen on silti suotavaa. 8.3 Liito-orava ja lepakot Liito-oravan elinalueet sijaitsevat Muuttolinnunmäen eteläosan metsäalueella, joka muodostaa asuinalueiden läpi johtavan metsäisen käytävän (kuva 10, s. 15). Alueen säilyttäminen metsäisenä ja mahdollisimman yhtenäisenä on suotavaa sekä liito-oravan että muidenkin metsälajien kannalta. Liito-oravan pesäpuiden lähelle ei tule osoittaa uusia rakennuspaikkoja tai puuston hakkuita. Lepakoiden käyttämä ruokailualue (kuva 11, s. 17) III arvoluokan lepakkokohde, joka tulisi mahdollisuuksien mukaan säilyttää, vaikka lainsäädäntö ei tätä edellytä. 19

Alue säilyy lepakoille soveliaana, jos Muuttolinnunmäen länsirinteeseen ei osoiteta rakennuspaikkoja eikä alueen läpi johtavan ulkoilutien ympäristössä tehdä aukkohakkuita. 9 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS Hagner-Wahlsten, N. 2008: Espoon Muuttolinnunmäen lepakkokartoitus. Julkaisematon raportti, Tmi BatHouse, 13.11.2008. 10 s. Heikkinen, M. 2001: Espoon uhanalaiset eläimet ja kasvit. Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 7/2001. 39 s. Korri, N. 2011: Espoon uhanlaiset ja silmälläpidettävät eläimet ja kasvit: julkaisun toinen päivitys 2011. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 2/2011. Lammi, E. & Routasuo, P. 2013: Espoon arvokkaat luontokohteet 2012. Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 2/2013. 225 s. Lampinen, J. & Annala, K. 2014: Espoon perinneympäristöt 2014. Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 3/2014. 175 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus. Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008a: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008:1 264. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008b: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008:1 572. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742:1 113. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109:1 196. Ympäristösuunnittelu Enviro 2008: Muuttolinnunmäen alueen luontoselvitys. Julkaisematon selvitys. Enviro ja Espoon kaupunki 18.11.2008. 18 s. 20