OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA SUUNNITELMA

Samankaltaiset tiedostot
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

koulun nimi Valmistava opetus

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Kalkkisten koulu

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

KOSKEN SEUDUN YLÄASTE TYÖSUUNNITELMA

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Opetus ja opetusjärjestelyt

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi Anne Rossi (Aulikki Nevanpää )

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi

PARKANON YHTENÄISKOULU

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Sipoon kunnan suomenkieliset peruskoulut Lukuvuosisuunnitelma Osa A Lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Oppilasmäärät: Seuraavissa kouluissa on:

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

1. Kolmiportainen tuki

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI

Elina Pehkonen, l.-2. lk luokanvalvoja, lk musiikki. Joustava alkuopetus, opetusta 26 vkh

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

opetustunnit yleisopetus vkt erityisopetus vkt kh myöntänyt käytössä

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

PUDASJARVEN KAUPUNKI, Koulun nimi: Lakarin koulu. 1. JOHTOKUNNAN TOIMINTA vuodelta 2009 Johtokunnan kokoonpano Nimi Asema

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

JOUSTAVA PERUSOPETUS

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Perusopetuslain muutos

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Luokka A

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Kalkkisten koulu

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Hyväksytty sivistyslautakunnassa

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Pihlajaniemen koulu. 1. Koulun tiedot. Pihlajaniemen koulun Lukuvuosisuunnitelma Koulu: Pihlajaniemen koulu

Transkriptio:

Säkylän yhteiskoulu OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA SUUNNITELMA lv 2016-2017

SÄKYLÄN KUNTA OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA SUUNNITELMA SÄKYLÄN YHTEISKOULU lk 7-9 lv 2016-2017 Tuntikehys ja sen käyttö Oppilasmäärä luokittain Esiopetus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Erityisopetus 59 64 73 14 24 Kouluun sijoitettujen virkojen määrä Yleisopetuksen tuntikehys Koulutusltk:n hyv. tuntikehys Työjärj. muk. luokkatunnit Tukiopetus Kerhot Muu Erit.opetus laaja-alainen Erit.opetus pienryhmä Erityisopetus yhteensä 431 372 4 32 26 60 86 Lukuvuoden painopistealueet KASVATUS JA OPETUS Lukuvuoden kasvatuksellisia painopisteitä ovat: a) Henkinen ja fyysinen hyvinvointi - erilaisten yhteisöjen ( some, WhatsApp, face yms.) merkitys hyvinvointiin - asennekasvatus ja valistus päihteiden käytön ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi sekä liikenneturvallisuuden lisäämiseksi - terveen itsetunnon kasvu, mahdollisuus olla oma itsensä - KiVa koulu -ohjelman toteuttaminen - Liikkuva koulu ohjelman toteuttaminen b) Yhteisöllisyys ja osallisuus - kasvattaa halua ja mahdollisuutta kuulua kouluyhteisöön tasavertaisena jäsenenä - kannustavan ja positiivisen kulttuurin ylläpitäminen - muitten huomioon ottamiseen panostaminen - vastuu omista ja toisten tavaroista, siisteydestä ja viihtyvyydestä - oppilaat mukana tapahtumien suunnitteluissa - yhteisiä keskusteluja aikuisten ja oppilaiden kesken arjen sujumiseksi c) Hyvät perustavat - kiinnitetään huomiota hyviin käytöstapoihin kaikkialla - korostetaan hyvien vuorovaikutustaitojen merkitystä - ymmärretään oman toiminnan merkitys ja vaikutus - annetaan kaikille mahdollisuus rauhalliseen työskentelyyn Koulun järjestämät vanhempainillat, teemapäivät ja viikot suunnitellaan tukemaan em. tavoitteiden toteutumista. Em. painopistealueita arvioidaan keväällä koulun toiminnan arviointiin liittyen. Koulumme toimintakulttuuri on avoin ja vuorovaikutteinen sekä omalta osaltaan tukee yhteistyötä niin koulun sisällä kuin kotien ja muiden sidosryhmien kanssa. Opetuksen ja kasvatuksen tärkeä tuki on kiinteä yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan välillä. Koulu on osa yhteiskuntaa ja sen toiminnan yhtenä tavoitteena on kasvattaa yhteiskuntakelpoisia nuoria. Osa opetuksesta toteutetaan koulutilojen ulkopuolella. Lukuvuoden yhtenä opetukseen liittyvänä painopisteenä on toiminnallisiin opetusmenetelmiin tutustuminen ja käyttöön ottaminen sekä siihen liittyvä koulutus. Opetukseen liittyen järjestetään mm. vierailuja, opintoretkiä sekä työelämään tutustumista. Luokat suunnittelevat ja toteutettavat retkensä hyvissä ajoin yhteistyössä huoltajien kanssa ja esittävät niiden suunnitelmat rehtorille ja eri sidosryhmille hyväksyttäväksi.

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen on aina pohjauduttava opetussuunnitelman sisältämiin tavoitteisiin. TET jaksot toteutetaan 8. ja 9. luokilla yhden viikon mittaisina ja 7.luokille päivän/kahden päivän mittaisina. SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 Tapahtumakalenteri täydentyy lukuvuoden aikana. Merkittävät tapahtumat koulutyössä (yhteiset tilaisuudet, retket, teemapäivät/viikot, yms.) Vuosi 2016 ELOKUU 09.08. 10.08. 23.08. 23.08. 29.08.-31.08 SYYSKUU 29.09. 30.9. Koulutyön suunnittelupäivä ja opekokous Koulutyö alkaa, luokanvalvojan tunnit lukuvuoden aloituspäivänä. Koulurauhan julistus, tukioppilaat Opekokous 7.-9. luokkien vanhempainilta Koulukuvaus Syksyyn: koulukonsertti 2. jakso alkaa Kirjamessut Turku LOKAKUU vko 40-41 18.10. vko 43 9. luokkalaisten TET-viikot Yhteishakuilta 9. lk Syysloma MARRASKUU 22.11. 28.11. 9.-luokkalaisten toisen asteen päivä (tutustuminen K:mäki, lukio ) 3.jakso alkaa JOULUKUU 05.12. 21.12. Itsenäisyyspäivän juhla, tanssiaiset Lukukauden päätös

Merkittävät tapahtumat koulutyössä (yhteiset tilaisuudet, retket, teemapäivät/viikot, yms.) Vuosi 2017 TAMMIKUU 09.01. Kevätlukukausi alkaa MLL- Kiusaamisen vastainen teemapäivä, tammi-helmikuu HELMIKUU 06.02. 14.02 16.02. 17.02. vko 8 21.02.-14.03. IV jakso alkaa Ystävänpäivä Penkkarit (lukio ) Vanhojen tanssit (lukio) Talvilomaviikko Kevään yhteishaku 2. asteen koulutukseen MAALISKUU vko 11-12 8. luokkien TET-viikko Toiminnalliset vanhempainillat 7. luokille maaliskuussa HUHTIKUU 03.-07.04. 05.04 11.04. 14.04.-17.04. Hyvinvointiviikko V jakso alkaa, toimintailtapäivä (Unicef-kävely) 8. luokkalaiset tutustumassa Sataedu Kokemäen yksikköön Pääsiäinen TOUKOKUU 01.05. 12.05. 16.05. 25.05. 29.-30.05. 31.05. 03.06 Turvallisesti mopolla päivä 8-luokkalaisille Alastaron moottoriradalla Vappu J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä Vanhempainilta 6. luokkien huoltajille (opiskelu yläkoulussa) Helatorstai 7.lk TET-päivät Luokkakohtaiset retket Lukuvuosi päättyy

SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 KERHOTOIMINTA Säkylän kunta sai Opetushallitukselta määrärahan kerhotoiminnan kehittämiseen vuodelle 2016. Jäljellä olevan määrärahan jakamisesta eri koulujen kesken päätetään myöhemmin. Näin ollen käytössä oleva tuntimäärä ja kerhojen sisältö lisätään lukuvuosisuunnitelmaan asian varmistuttua. Alla mainittujen kerhojen ohella koulussa toimii koko lukuvuoden ajan tukioppilaskerho sekä periodimuotoisena erilaisiin projekteihin liittyviä kerhoja. Koulumme nykyaikaiset ja monipuoliset tilat antavat mahdollisuuden myös uusien kerhojen perustamiseen, ja niille varataan resurssia kerhomäärärahojen puitteissa. Käytössä oleva tuntimäärä Kerhon nimi ja ohjaaja Kerhotyön tavoitteet ja sisältö Käytetää n tunteja Tekstiilityön kerho (varaus) Teknisen työn kerho Teemu Huhta Bändiohjaus (varaus) Tuomas Seppälä Kerho kokoontuu keskimäärin kerran viikossa. Kokoontumisaika saattaa vaihdella eri jaksoissa opettajan ja oppilaiden työjärjestysten mukaan. Kerhon tavoitteita ovat: - rikastuttaa koulussa tapahtuvaa käsityönopiskelua - lisätä kouluelämän viihtyisyyttä - lisätä oppilaiden onnistumisen kokemuksia - auttaa oppilaiden sosiaalista kehitystä - kehittää vastuuntuntoa - kehittää omatoimisuutta, itsenäisyyttä ja luovuutta - ohjata vapaa-ajan sisältörikkaaseen käyttämiseen Kerhon työsuunnitelma: Valmistetaan oppilaiden kiinnostus, taidot ja käytettävissä olevat materiaalit ja välineet huomioiden tekstiilituotteita. - vaatteita ja asusteita - sisustus ja kodintekstiilejä Kokoontuu saneerattavien tilojen valmistuttua. Yhteiskoulun oppilasbändeille tarjotaan mahdollisuus harjoitella musiikkiluokassa välituntisin ja koulun jälkeen. Tarkoituksena on opetella bändisoittimien soittoa sekä yhteissoittoa ja harjoitella bändin ohjelmistoa. Bändit voivat esiintyä koulun juhlissa tai konsertoida yhteisesti koko koululle. Toimintaa ohjaa musiikinopettaja. 2 h 2 h 1 h Tukioppilaskerho Mari Kaunisto

SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 KOULUTYÖN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN Työaika Lukuvuoden työaika - Syyslukukausi alkaa 10.8.2016 päättyy 21.12.2016 - Kevätlukukausi 9.1.2017 3.6.2017 - Syysloma vko 43/2016 - Talviloma vko 8/2017 - Hylättyjen arvosanojen suoritus pe 9.6.2017 Koulun yleiset järjestelyt Kodin ja koulun yhteistyö Tuntikehys Oppilaat ovat ikäluokittain siten, että 7. luokat on jaettu kolmeen ja 8. ja 9. luokat neljään rinnakkaisluokkaan. Oppilasmäärät opetusryhmissä vaihtelevat 9-25 välillä. Erityisopetuksen pienryhmissä 7-8 luokan ryhmässä on 8 oppilasta ja 9. luokassa 6 oppilasta. Oppilaille yhteiset aineet opiskellaan perusryhmissä. Perusluokkien koko on kasvanut viime lukuvuodesta (15 21 opp.) ja on vielä kohtuullinen, mikä edesauttaa yksilöllisempää opetusta ja parantaa näin ollen oppimista sekä työrauhaa. Oppilaille yhteisiin aineisiin käytetään yleisopetuksen puolella 298 h ja valinnaisiin aineisiin 75 h viikossa. Käytössä oleva tuntikehys erityistehtävineen on 431 h viikossa. Erityisopetuksen pienryhmillä on käytettävissään 60 h viikossa. Pienryhmässä opettajan lisäksi työskentelee kaksi koulunkäyntiohjaajaa. Erityisluokan oppilaita on integroitu myös yleisopetuksen ryhmiin oppilaiden henkilökohtaisten ominaisuuksien ja valmiuksien mukaan. Lukuvuoden aikana järjestetään joustavaa perusopetusta niille yhteiskoulun oppilaille, joiden koulumotivaatiota ko. toiminta edistää. Joustavan perusopetuksen käyttö edellyttää erityisopettajan/opon lausuntoa sekä oppilaan ja huoltajien suostumusta. Valinnaisuutta 8.-9. luokilla on voitu toteuttaa lähes oppilaiden toiveiden mukaisesti. Ryhmäkoot vaihtelevat 9-25 oppilaaseen. Oppilaille tarjottavat valinnaiset aineet on vahvistettu opetussuunnitelmassa. Muita järjestelyjä on esitetty kohdassa oppituntien ulkopuolinen toiminta (liite 1) ja seuraavissa liitteissä: - tukiopetus (liite 2) - luokanvalvojan toiminta (liite 3) - terveydenhuolto, sosiaalityö, koulupsykologitoiminta (liite 4) ks. liite 5

SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 Liite 1 OPPITUNTIEN ULKOPUOLISET TOIMINNOT 1. Päivänavauksista huolehtivat opettajat/oppilaat luokissa. Perjantaisin päivänavauksen suorittaa seurakunnan edustaja. 2. Välituntisin oppilaat ovat ulkona. Välituntivalvonta tapahtuu laaditun valvontajärjestyksen ja erikseen vahvistetun ohjeiston mukaisesti. Samanaikaisesti valvontaa suorittaa kaksi/kolme opettajaa. 3. Ruokailu tapahtuu porrastetusti 2. oppitunnin päätyttyä. Ruokailua valvoo jokainen opettaja, joka tulee ryhmänsä mukana ruokailuun siihen itse osallistuen. Rehtori suorittaa valvontaa aina osallistuessaan ruokailuun. 4. Oppilaita osallistuu KLL:n urheilukilpailuihin ja eri lajiliittojen SM-kisoihin. Lukuvuoden aikana järjestetään liikunnallisia monitoimipäiviä ja pelataan haasteotteluja. Koulun joukkue (9.lk) osallistuu Taitaja-kisaan ja Satakunnan Tietäjät-radiovisailuun. Kahdeksansilla luokilla toteutetaan "Nou Hätä" turvallisuustietokampanja kevätlukukauden aikana. 5. Taiteilijavierailuihin varataan mahdollisuus määrärahojen ja tarjonnan soveltuvuuden puitteissa. 6. Seurakunnan käyttöön varataan oppitunteja opettajan harkinnan mukaan. 7. Uimaopetus järjestetään pääsääntöisesti Huovinrinteen uimahallissa. 8. Lukion kanssa yhteisen joulujuhlan järjestävät yhdeksännet luokat luokanvalvojiensa johdolla. Itsenäisyyspäivään liittyvät juhlallisuudet hoitaa lukio. Luokanvalvojien tunnit ja vanhempien vastaanottotunnit pidetään erillisen suunnitelman mukaisesti (liite 3). Koulun eri tapahtumien suunnitteluun on muodostettu opettajien keskuudesta oma työryhmä, johon tarvittaessa otetaan mukaan myös oppilaskunnan edustajia. 10. Oppilaskuvauksen hoitaa lukion oppilaskunta. Kuvauksesta saatava mahdollinen tuotto käytetään stipendeihin ja oppilaiden yhteisiin retkiin. 11. Tukiopetusta järjestetään PL 16 :n mukaisesti opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Opetus järjestetään koulupäivän aikana. 12. Koulun oppilaat voivat suorittaa vain opettajakunnan tai oppilaskunnan päättämiä keräyksiä. Keräyksen toteuttamisesta vastaa opettaja. 13. Päivätyökeräykseen on kaikkien luokkien oppilaiden mahdollisuus osallistua, ja kohteen päättää oppilaskunta. 14. Opintokäynnit ja leirikoulut toteutetaan määrärahojen ja annettujen ohjeiden puitteissa. Päivää pidemmästä retkestä ja leirikoulusta laaditaan erillinen suunnitelma, joka saatetaan sivistyslautakunnalle tiedoksi. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti yhteiskoulun luokat voivat suunnitella ja toteuttaa vain kotimaan alueelle ulottuvia matkoja ja retkiä. Poikkeusta on anottava sivistyslautakunnalta. 15. Syyslukukauden aikana toteutetaan koko koulukeskuksen pelastautumisharjoitus yhdessä pelastuslaitoksen kanssa. Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma päivitetään koulukeskuksen toimintaa ja tiloja vastaavaksi. 16. Muista lukuvuoden aikana toteutettavista teemoista ja kampanjoista päättää opettajakunta.

SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 Liite 2 TUKIOPETUSSUUNNITELMA Tukiopetukseen on Säkylän yhteiskoulun tuntikehyksessä varattu 4 vvt. Tukiopetus voidaan antaa ennen oppilaan koulupäivän alkua, koulupäivän päätyttyä tai samanaikaisopetuksena oppituntien aikana. Luvan oppitunnilta poissaoloon hankkii oppilas itse tai oppilaanohjaaja. Opettaja pitää kirjaa antamistaan tukiopetustunneista, sillä nämä kirjaukset ovat palkanmaksun perusta ja samalla kontrolloidaan pidettyjen tukiopetustuntien käyttöä ja tukiopetustarpeen todentamiseksi. SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 Liite 3 LUOKANVALVOJAN TEHTÄVÄT Luokanvalvojan tehtäviin kuuluvat luokassa pidettävät tunnit, vastaanotot vanhemmille, vanhempainillat sekä yhteissuunnittelu rehtorin ja opettajakunnan kanssa. Luokanvalvoja osallistuu lisäksi luokkansa oppilaita koskeviin palavereihin mm. oppilashuollon työryhmässä sekä neuvotteluihin, joihin huoltaja ja oppilas on kutsuttu. Luokanvalvojan tuntien ajankohdat päätetään tarpeen mukaan lukuvuoden kuluessa. Jos opettajalla on toisen koulun tunti samaan aikaan lv-tunnin kanssa, tulee tunnin pitämisestä sopia tunnista vapautuvan opettajan kanssa. Luokanvalvojan tehtävänä on huolehtia hänelle määrätyn luokan oppilaiden kasvatuksellisista asioista. Tehtävä edellyttää yhteistyötä toisten opettajien ja koulun muun henkilökunnan sekä koulun ja kodin välillä. Tärkeätä on myös luottamuksellisten suhteiden aikaansaaminen luokan oppilaiden kanssa. Luokanvalvoja toimii sovittujen tavoitteiden suuntaisesti kertaamalla lukuvuoden kasvatuksellisia painopisteasioita luokanvalvojan tunneilla sekä korostamalla niitä aina sopivan tilanteen syntyessä koulupäivien aikana. Luokanvalvoja on oman luokkansa oppilaiden edustaja opetusta ja järjestyksenpitoa koskevissa asioissa. Luokanvalvoja seuraa oman luokkansa oppilaiden koulunkäyntiä ja oppimistuloksia, poissaoloja sekä koulutyön täsmällisyyttä ja on näissä asioissa tarvittaessa yhteydessä muihin opettajiin ja rehtoriin sekä oppilaiden huoltajiin. Luokanvalvoja pitää yhteyttä huoltajiin myös käytössä olevalla nettipohjaisen Wilma-ohjelman avulla. Luokanvalvoja on ensisijainen henkilö oppilaalle koulussa sekä yhteydenpidossa kotiin kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Tarvittaessa hän neuvottelee oppilaan asioista oppilaanohjaajan, erityisopettajan, rehtorin sekä terveydenhoitajan kanssa.

SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 Liite 4 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Terveydenhoitajan vastaanotto päivittäin: 11. 11.30. Soittoaika päivittäin klo 8.-8.30 Tehtäväalue ja toiminta-ajatus Kouluterveydenhuollon tavoitteena on seurata lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, tukea heitä yksilöllisesti terveyteen liittyvissä valinnoissa sekä ohjata heitä tuntemaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan yhteistyössä perheen ja koulun kanssa. Tehtäviin kuuluu myös tapaturmiin liittyvän ensiavun antaminen, äkillisten sairaustapausten hoito sekä ohjaaminen tarvittaessa jatkohoitoon. Kouluterveydenhoitaja osallistuu oppilashuoltoryhmän toimintaan, terveyteen liittyvien oppituntien pitämiseen, kouluruokailun valvontaan ja erityisruokavalioiden järjestämiseen sekä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden oppilaiden seurantaan. Lisäksi kouluterveydenhuollon tehtäväalueeseen kuuluu kouluyhteisön ja kouluympäristön terveydenhoito. Toiminnan painopistealueet - elämänhallintataitojen kehittäminen ja tukeminen - päihdekasvatus Toiminnalliset tavoitteet Määräaikaistarkastukset kaikille oppilaille. Lääkärintarkastus 15 vuotta täyttäneille. Erityistä seurantaa vaativien oppilaiden kontrollitarkastukset. Osallistuminen tarvittaessa oppilashuoltoryhmän kokouksiin. Osallistuminen NouHätä-kilpailun vetämiseen 8.lk oppilaille. Osallistuminen erilaisten teemapäivien suunnitteluun ja järjestämiseen. Osallistuminen tarvittaessa oppitunneille, jotka käsittelevät ensiapua, päihde-, seksuaali- tai tapakasvatusta. Osallistuminen tarvittaessa vanhempainiltoihin tai vanhempainyhdistyksen kokoukseen. KOULUN SOSIAALITYÖ Sosiaalityöntekijä tekee yhteistyötä oppilaan, hänen huoltajiensa ja opettajien kanssa oppilaan koulumenestyksen tukemiseksi. Mikäli oppilaalla on pienikin ongelma liittyen esim. kouluun, kotiin tai vapaa-aikaan, saattaa keskustelusta sosiaalityöntekijän kanssa olla hyötyä. "Solmut" voivat aueta ja johtaa tilanteen normalisoitumiseen. Sosiaalityöntekijä on tavoitettavissa puhelimella virka-aikana. KOULUPSYKOLOGITOIMINTA Oppilashuoltotyöryhmän kokouksiin osallistuessaan koulupsykologi antaa konsultaatioapua erilaisissa koulunkäyntiin liittyvissä tilanteissa. Koulupsykologin vastaanotolle oppilaat ohjautuvat usein oppilashuollon kautta tai suoraan opettajan tai vanhempien yhteydenottojen kautta. Joskus oppilaat ottavat itsekin koulupsykologiin yhteyttä. Koulupsykologin vastaanotolle hakeudutaan yleensä joko erilaisten oppimisvaikeuksien tai henkilökohtaisten ongelmien vuoksi. Koulupsykologi on tavattavissa koululla yhtenä päivänä viikossa. Tänä lukuvuonna päivä on keskiviikko. Psykologin tutkimukset ovat hyvä apu oppimisvaikeuksien taustojen selvittämiseen ja kuntoutuksen

suunnitteluun. Tutkimukset eivät oppilaan ongelmia poista, eikä niihin sen vuoksi pidä turvautua vasta viimeisenä keinona. Ennen tutkimuksiin ohjaamista on ensiarvoisen tärkeää miettiä, mihin kysymyksiin tutkimusten toivotaan vastaavan. SÄKYLÄN YHTEISKOULU lv 2016-2017 Liite 5 KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖSUUNNITELMA Tavoitteena on kiinteä ja luonteva yhteistyö oppilaiden huoltajien kanssa. Opettajakunnasta etenkin luokanvalvojat ovat säännöllisesti yhteydessä koteihin eri tavoin. Yhdessä pohtien ja yhteistyössä ovat mahdolliset ongelmatilanteet selvitettävissä. Kodin ja koulun välisessä yhteydenpidossa käytetään pääsääntöisesti Wilma- ohjelmaa, jolloin tietojen kodin ja koulun välillä on mahdollista kulkea reaaliajassa. VANHEMPAINILLAT Koululla järjestetään kuluvana lukuvuonna vanhempaintilaisuuksia seuraavasti: - 7.-9. luokkien oppilaiden vanhemmille kouluun ja opettajistoon tutustuminen ti 23.8.2016 klo 17.30-9. luokkien huoltajailta/yhteishakuilta pidetään 18.10.2016-6. luokkien oppilaiden vanhemmille uuteen kouluun siirtymisestä ja siellä opiskelusta esittelevä tilaisuus järjestetään toukokuussa. Kaikkien luokka-asteiden huoltajien kanssa pohditaan myös mm. koulun yleiseen toimintaan, opetussuunnitelmaan ja koulun kasvatustavoitteisiin liittyviä kysymyksiä. VASTAANOTOT Luokanvalvojat varaavat lukuvuoden aikana aikoja, jolloin huoltajat voivat tulla keskustelemaan omaa lasta ja koulun toimintaa koskevista asioista. RETKET JA LEIRIKOULUT Opintokäynnit, -retket ja leirikoulut toteutetaan mahdollisimman yksityiskohtaisen suunnittelun pohjalta. Pidemmillä matkoilla (yöpymistä vaativat) ovat huoltajat mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Retkien on pääsääntöisesti oltava oppilaille maksuttomia ja jokaisen on voitava osallistua niihin. Matkojen rahoituskysymykset sovitaan luokkakohtaisesti ja oppilaiden retkiin osallistumisessa noudatetaan opetushallituksen antamia ohjeita. Useamman päivän kestävästä opintoretkestä ja leirikoulusta laaditaan kirjallinen toimintasuunnitelma. Ulkomaille suuntautuville matkoille on anottava sivistyslautakunnan lupa. TIEDOTTEET Henkilökohtaisten tapaamisten ja puhelimen käytön lisäksi tietoa koteihin välitetään Wilman välityksellä viestein ja tiedottein. Koulun yleinen tiedotuskanava on Peda.net. Kaikkien luokkien oppilaille jaetaan koulun järjestyssäännöt. Syyskuun alussa jaetaan koteihin koulun lukuvuositiedote. Oppilaan koulunkäynnistä koti saa tietoa Wilman välityksellä. Lukuvuoden päättyessä kaikille jaetaan koulun vuosikertomus. Koulun ja kodin välillä toimii sähköpostiyhteys ja Pedanet. sivut ovat myös tärkeä tiedotuskanava. VANHEMPAINYHDISTYS Vanhempainyhdistys edesauttaa toiminnallaan kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja kehittää osaltaan koulun viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Tavoitteena on aikaansaada entistä motivoivampi ja korkeatasoisempi oppimisympäristö. Yhdistyksen johtokunta on lukuvuoden aikana mukana koulun toiminnassa ja tukee koulua myös avustuksilla sekä keväällä stipendilahjoituksella.

OPPILASHUOLTOTYÖRYHMÄ (OHR) Koulun oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, erityisopettaja, oppilaanohjaaja, koulupsykologi sekä tarvittaessa terveydenhoitaja. opettajia tai muita virkavallan edustajia. Työryhmä kokoontuu säännöllisesti viikon välein ja muulloinkin tarvittaessa. Oppilasta koskevaa asiaa käsiteltäessä on myös luokanvalvoja, oppilas itse sekä huoltaja usein paikalla. Työryhmä hakee keinoja kouluyhteisössä esiintyvien ja myös oppilaskohtaisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen sekä hyvinvoinnin ja viihtyvyyden lisäämiseen.