Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet"

Transkriptio

1 VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie Veneheitto Puh LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm pvm muutokset Koulun toiminta-ajatus Veneheitosta vahvistuen ja viisastuen eteenpäin. Koulun tavoitteet Veneheiton koulu kunnan ainoana kyläkouluna vaalii yhteisöllisyyttä ja tukee lasten kasvua sekä oppimista. Kiireettömässä, rauhallisessa ja luontoa arvostavassa ilmapiirissä oppilas omaksuu jatkuvan oppimisen periaatteen ja kasvaa vastuuntuntoiseksi yhteisön jäseneksi. Kasvatuksen ja opetuksen tavoitteena on omatoiminen, luova, vahvan itsetunnon omaava, tiedonhankintakykyinen, rehellinen, oikeudenmukainen, toiset huomioonottava, luontoa arvostava ihminen. Yleisenä periaatteena on tukea ja ohjata lapsen omien edellytysten mukaista oppimista, ottaen huomioon ryhmän, jossa lapsi toimii. Opetuksen tavoitteita ohjaa tarkemmin kunnan uusi opetussuunnitelma (2016). Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet Retkien, tutustumisten, tapahtumien ja yhteisten koulupäivien tavoitteena on totuttaa oppilaita toisten ihmisten huomioonottamiseen, erilaisuuden hyväksymiseen, käyttäytymiseen suuremmassa ryhmässä sekä ymmärtävään ja arvostavaan suhtautumiseen ympäröivää luontoa kohtaan kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

2 Merkittävät tapahtumat koulutyössä Yhteiset tilaisuudet, retket, leirikoulut, teemapäivät/viikot, koulun opetussuunnitelman toteutus. Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu - Kasvien keruu ja muut oppimistehtävät koulun lähimaastossa, mustikan, vadelman ja herukan poiminta - Vanhempainilta - Luontomatka Liimanninkoskelle - Suomi 100 kalenterin aloitus - Kodin ja koulun päivä - Koulukuvaus - Puolukoiden poiminta koulun lähimaastossa sekä omenoiden keruu koulun omenapuista - Yleisurheilupäivä Vaalassa (3-5 lk.) - Laajanlampiluontovaellus (1-2 lk.) - Turvallisuuskoulutusta 2. ja 5. luokille, Kainuun pelastuslaitos (loka- tai marraskuussa) - Vierailu paikallisella navetalla - Matikkatalkoot (syys-marraskuu) - Linnunpönttöjen huolto ja puhdistus lähimaastossa - Isänpäivä - Itsenäisyyspäivän juhla Vaalassa - Uinnit Kajaanin uimahallissa 5 kertaa - Lukukauden päättäjäiset -Poistumisharjoitus - WWF lähettilään vierailu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Touko/kesäkuu

3 - Sisäjalkapalloa Vaalassa (3-5 lk.) - Ystävänpäivä - Sanomalehti- ja mediaviikko - Laskiaisen vietto, mäenlasku - Hiihtopäivä Vaalassa (3-5 lk.) - Laajanlampi hiihto (1-2 lk.) - Hiihtoretki - Laajanlampi luontovaellus - Äitienpäivä - Lukuvuoden päättäjäiset Koko lukuvuoden teemoja ja aihepiirejä Toteutetaan vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuoden aikana. Tämän lukuvuoden yhteinen kokonaisuus on Liimanninkosken luonto ja historia. Toteutetaan teemaviikko, jolloin työskennellään oppiainerajat ylittäen. Osallistutaan mahdollisiin lastenkulttuuritapahtumiin lähialueella. Suomi 100 vuotta -juhlavuosi huomioidaan. Osallistutaan Liikkuva koulu hankkeeseen, johon liittyen luokka opiskelee yhden koulupäivän viikossa ulkona. Kirjastossa käydään joka neljäs viikko. Koulutyön yleinen järjestäminen Työaika Syyslukukausi Kevätlukukausi Lukuvuoden työaika alkaa Ks. siv-ltk:n päätös päättyy Lomat ja muut vapaapäivät alkaa päättyy Koulun yleiset järjestelyt (välitunnit, ruokailu ym.) Koulutyö alkaa aamuisin klo 8.15 päivänavauksella. Opetukseen käytetään tuntia kohti vähintään 45 minuuttia. Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi. Ruokailutauko on klo

4 Päivittäinen työaika ma-pe 1. tunti tunti Ruokailu tunti (1.-2. lk. koulu päättyy ma ja pe) 4. tunti tunti (ma ja pe 4. ja 5. tunti ) Koulupäivä päättyy: 1-2lk 3-5lk MA TI KE TO PE Kodin ja koulun yhteistyö Järjestetään yhteisiä juhlia ja tapahtumia vanhempien kanssa. Vanhemmilla on mahdollisuus seurata opetusta ja osallistua opintokäynneille sekä koulun ulkopuoliseen muuhun toimintaan. Pidetään vanhempainiltoja ja arviointikeskusteluja. Kodin ja koulun yhteistyötä ovat esim. yhteydenotot puhelimitse ja tapaamiset opettajan ja vanhempien kesken. Huoltajilla on mahdollisuus Wilman käyttöön. Tehdään yhteistyötä myös vanhempainyhdistyksen kanssa erilaisten hankkeiden toteuttamisessa. Oppilashuollon suunnitelma Koululääkäri ja terveydenhoitaja tarkastavat oppilaat määräajoin. Tapaturman sattuessa oppilas toimitetaan tarvittaessa jatkohoitoon ja asiasta ilmoitetaan huoltajalle. Tehdään tarvittaessa yhteistyötä erikoissairaanhoidon asiantuntijoiden kanssa. Oppimisen tukitoimet Noudatetaan periaatteita, jotka ovat perusopetuksen opetussuunnitelmassa sekä oppilashuollon käsikirjassa KETÄÄN EI JÄTETÄ, Vaalan esi- ja perusopetuksen oppilashuollon käsikirja. Oppilashuollon koulukohtainen ryhmä kokoontuu tarvittaessa. Työsuunnitelman toteutuksen arviointi Opettajat, oppilaat ja vanhemmat arvioivat koulun toimintaa erikseen sovittavilla tavoilla. Tuntijako Kokonaistuntimäärä on luokilla 21 tuntia ja luokilla 25 tuntia viikossa. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 1.ja 2. luokat: - 1 tunti toteutetaan vaihdellen musiikin ja kuvataiteen välillä painottuen musiikkiin. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 3. luokka:

5 - 1 tunti käytetään musiikkiin, 1 tunti toteutetaan vaihdellen musiikin ja kuvataiteen välillä painottuen musiikkiin, yksi tunti käytetään laajasti eri taide- ja taitoaineiden kesken. Oppiaineisiin sijoittamaton valinnainen tunti 3. luokka: - tunti käytetään monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja ilmiöpohjaiseen oppimiseen projektimuodossa eri oppiaineita yhdistäen. Oppiaineisiin sijoittamaton valinnainen tunti 4. luokka: - tunti käytetään kuvataiteeseen.

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely Pvm. 3. Allekirjoitukset Päiväys. Koulun nimi: Kirkonkulman koulu. Koulun osoite Vanha Tampereentie 153, AURA KK

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely Pvm. 3. Allekirjoitukset Päiväys. Koulun nimi: Kirkonkulman koulu. Koulun osoite Vanha Tampereentie 153, AURA KK Koulun nimi: Kirkonkulman koulu Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Koulu Kirkonkulman koulu Koulun osoite Vanha Tampereentie 153, 21370 AURA KK Koulun rehtori Kaisa Olari Puhelinnumero, rehtori / kanslia

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila ASIKKALAN KUNTA LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) Länsi-Asikkalan koulu 2015-2016 koulun nimi YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka 17430 Kurhila Faxinumero Kanslia Rehtori

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat 2018-2019 Tarja Suhonen Lukuvuosisuunnitelman rakenne 1. Opetuksen yleinen järjestäminen 1.1 Johtamisjärjestelmä 1.2 Tiedottaminen 1.3 Työ- ja loma-ajat 1.4 Tuntikehys,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Kalkkisten koulu

Kalkkisten koulu Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2016 2017 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. Siv.ltk 13.8.2018, liite n:o 13 TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2018-2019 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17

Lisätiedot

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat MAA-TULLI Elokuu Syyslukukausi 11.8. 22.12.16 vko 32 vko 33 vko 34 TOIMINTAKALENTE -RI Tapahtuma Koulu alkaa 11.8. klo 9.00 koulun pihalta Koulurauhan julistus Teema: Lajittelu kuntoon Taideretki Kiasmalle

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Yläkoulujen lukkarityöpaja

Yläkoulujen lukkarityöpaja Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan. RUUTANAN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA 2016 Luku 2 RUUTANAN KOULUN ARVOPERUSTA Ruutanan koulussa vaalitaan yhteisöllisyyttä, jota koko koulun yhteiset tuokiot tukevat. Näitä tilaisuuksia voivat olla esimerkiksi

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty TPHTMENTERI YY 2017 Päivitetty 0..2017 2 Pvm YÄ Pvm ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ke 9.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö (PO)

Kodin ja koulun yhteistyö (PO) Kodin ja koulun yhteistyö (PO) 1. Koulu, jossa lapsesi opiskelee Vastaajien määrä: 756 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 Asema 87 Hakala/Aamutuuli 37 Hakalanpolku 11 Hyvinkäänkylä 32 Hämeenkatu 79 Härkävehmas/Talvisilta

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015 TAPAHTMAALENTERI SYSY 201 Päivitetty 21.8.201 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL E L ma 10.8. ti 11.8. ke 12.8. to 1.8. pe 1.8. la 1.8. su 16.8. ma 17.8. oulu alkaa 7. luokat klo 8.00

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Toivalan koulun opetussuunnitelma

Toivalan koulun opetussuunnitelma Toivalan koulun opetussuunnitelma 1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Toivalan koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja turvallisuus. Koulun toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja virikkeellinen

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Rastaalan koulu Lukuvuoden keskeiset teemat

Rastaalan koulu Lukuvuoden keskeiset teemat Rastaalan koulu 2017-2018 Lukuvuoden keskeiset teemat Rastaalan koulun turvallisuus Turvallisuusorganisaatio -Kaikilla opettajilla rooli organisaatiossa -22 vastuualuetta -Jokaisella vastuualueella vastuuhenkilö

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

Länsi-Asikkalan koulu. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Länsi-Asikkalan koulu. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila ASIKKALAN KUNTA Länsi-Asikkalan koulu LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka 17430 Kurhila Faxinumero Kanslia Rehtori Anitta-Inkeri

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Tavoitekeskustelu 7-9 lk.

Tavoitekeskustelu 7-9 lk. Tavoitekeskustelu 7-9 lk. Lomake täytetään koululla ja käytetään huoltajan nähtävänä. Oppilas: Opettaja: Huoltaja: Käyttäytyminen Noudatan koulun järjestyssääntöjä ja ohjeita. Otan toiset huomioon ja annan

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 4.10.2018 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Torstai 4.10.2018 klo 18.05 19.41 Paikka Läsnä: Puistopolun

Lisätiedot

JOUSTAVAT OPETUSJÄRJESTELYT

JOUSTAVAT OPETUSJÄRJESTELYT OPPILAAN OSALLISUUS Oppilaiden osallistuminen oman koulutyönsä ja ryhmänsä toiminnan suunnitteluun on luonteva tapa vahvistaa osallisuutta. Monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa oppilaiden

Lisätiedot

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8. Kaupunginhallitus 148 10.05.2016 Kaupunginhallitus 218 27.06.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.2017 alkaen 1345/07.05/2017 KH 10.05.2016 148 Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti.

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti. 2. PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.2 Perusopetuksen arvoperusta POSTIPUUN KOULUN ARVOPERUSTA Postipuun koulu on yhtenäiskoulu, joka palvelee lähikouluna Puustellinmäen ja Mäkkylän alueen oppilaita

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV. 2016 17 Päivitetty 13.9.16. Koulumme tavoitteet tänä lukuvuotena: TVT:n pedagogisen käytön kehittäminen koulupäivän toiminnallisuuden ja liikunnallisuuden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 1 SEMINAARIPÄIVÄ 13.9.2017 8.30-15.30 REHTORIT KEMPELEEN KOULU TYÖRYHMÄ, ARVIOINNIN TYÖRYHMÄ TUTOR-OPETTAJAT TIETOHALLINNON EDUSTAJAT VIHIKARI

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6. Toimintasuunnitelma

Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6. Toimintasuunnitelma Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6 Toimintasuunnitelma 07.02.2018 3.-6.lk Pienryhmässä opiskelee 6 8 oppilasta Pienryhmän työjärjestys laaditaan siten,

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA TAALINTEHTAAN KOULU Erkki Hakola Koulumäentie 3 25900 Taalintehdas TAALINTEHTAAN KOULUN TYÖSUUNNITELMA Hyväksyminen sekä tuntikehys ja sen käyttö Lukuvuosi 2012-2013 Lähetetty koululautakunnan

Lisätiedot

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Koulumestarin koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja Aika 12.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Koulumestarin koulu henkilökunnan kahvitila 2.krs Lauri Mähönen (pj), Sari Kuurne, Mari Koskela, Matti Toivio,

Lisätiedot

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV. 2017 18 Päivitetty 11.9.17. Koulumme tavoitteet tänä lukuvuotena: kielten opetuksen ja kansainvälisyyden kehittäminen tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot