48 24.09.2015. Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.



Samankaltaiset tiedostot
Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

Vuoden 2018 talouskehyksen lähtökohtana on edelleen epävakaa ta lous suh dan ne, minkä on arvioitu heijastuvan myös kuntatalouteen.

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2015 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

SEUJOUKJ Vuoden 2017 seudullisen joukkoliikenteen talousarvioon esitetään seuraavaa:

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kaupunginjohtajan ehdotus:

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-20:49

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Kasvun ja oppimisen lautakunnan lisämäärärahaesitys vuodelle 2018

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit ( tasainen 25,0 %)

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista


Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu 2017 ja lisämäärärahaesitys

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Talousarvio laaditaan kustannuspaikoittain ja ne kytketään tulosalueisiin ja vastuualueisiin muodostaen toiminnallisia kokonaisuuksia.

Talousarvioesitys 2017 ja ehdotus taloussuunnitelmaksi / Käyttötalousosa

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

Perusturvalautakunta Vuoden 2019 talousarvio 777/ /2018

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,0-26, ,0-26,

Transkriptio:

oppimisen lautakunta 48 24.09.2015 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2016 KASVOPPI 48 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. Vuoden 2016 talouskehyksen lähtökohtana on edelleen epävakaa ta lous suh dan ne, minkä on arvioitu heijastuvan myös kuntatalouteen. Vuo den 2016 talousarvion määrärahakehysten perusteena on käytet ty vuoden 2015 talousarviota. Kehysvalmistelussa on huomioitu 18.5.2015 kau pun gin val tuus tos sa hyväksytyn talouden ta sa pai not tami sen toi men pi de oh jel man vaikutukset.määrärahakehys perustuu joh to ryh mä kä sit te lyis sä tehtyihin lin jauk siin sekä toimialojen esi tysten pohjalta käytyjen kehysneuvotteluiden tu lok siin. Kehykset ovat sito via lautakuntatasolla. Yleiseen kustannustason nousuun, muiden kuin henkilöstökulujen osal ta, on varauduttu n. 1 %:n kasvuun. Myös toimintatuotoissa on huo mioi tu n. 1 %:n nousu. Näin ollen lautakuntien on huo leh dit ta va, et tä tuottopuolella korotukset taksoihin ja maksuihin tehdään vä hintään em. prosentin suuruisena. Henkilöstökuluissa on talousarvioprosessin tässä vaiheessa va raudut tu 0,5 %:n kustannusnousuun. Henkilöstökulujen osalta ta lous arvio ke hyk siä tarkistetaan uudestaan syksyn aikana, mikäli kunta-alan palk ka rat kai sut ja/tai palkkojen sivukuluprosentit poikkeavat olennaisesti em. 0,5 %:n tasosta. Alla olevassa taulukossa on esitetty lautakuntakohtaiset ke hys las kelmat. TAULUKKO 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN MÄÄRÄRAHAKEHYKSET VUODELLE 2016 Lautakunta Ta 2015 Kehys 2016 Ero 15-16 % Tarkastuslautakunta - 35 000-35 855 1,0 Keskushallinto - 2 844 200-2 880 446 1,3 Perusturva - 61 973 400-63 127 019 1,9 Kasvu- ja oppiminen - 26 735 900-27 096 764 1,3 Vapaa-aikalautakunta - 3 251 500-3 385 817 4,1 Ympäristölautakunta - 2 301 800-2 334 544 1,4 Tekninen lautakunta - 9 819 500-10 077 226 2,6 Vuoden 2016 talousarvion kehys on sitova lautakuntatasolla net to kulu jen osalta.

Talousarvio laaditaan kustannuspaikoittain, jotka kytketään tulosalueisiin, vastuualueisiin ja toimialoihin, muodostaen toiminnallisia ko ko nai suuk sia. Esityksiä tehtäessä tulee huomioida erilliset sisäiset tilit. Esitykset tileille tulee tehdä sadan euron tarkkuudella. oppimisen toimialan tulot ja menot TOIMINTATUOTOT 3001 Myyntituotot 426 300 351 588-17,5 % 3200 Maksutuotot 1 565 900 1 561 600-0,3 % 3400 Muut toi min tatuo 34 400 36 000 4,7 % tot TOIMINTATUOTOT Summa 2 026 600 1 949 188-3,8 % TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -21 685 200-21 898 000 1,0 % 4300 Palvelujen ostot -4 799 400-4 779 900-0,4 % 4500 Aineet, tarvikkeet -700 900-757 600 8,1 % ja tavarat 4700 Avustukset -1 544 200-1 566 000 1,4 % 4800 Muut toi min ta kulut -32 800-44 100 34,5 % TOIMINTAKULUT Summa -28 762 500-29 045 600 1,0 % -26 735 900-27 096 412 1,3 % Kaikki yh teen sä -26 735 900-27 096 412 1,3 % oppimisen toimialan tulot vähenevät -3,8 % (77 412 ) vuo des ta 2015 vuoteen 2016. Toimialan menot kasvavat 1,0 % (360 512 ). Nettomenot ovat 27 096 412, mikä on asetetun kehyk sen mukainen.

Opetuspalveluiden tulot ja menot TOIMINTATUOTOT 3001 Myyntituotot 378 200 263 000-30,5 % 3200 Maksutuotot 263 700 259 400-1,6 % 3400 Muut toimintatuotot 21 800 23 600 8,3 % TOIMINTATUOTOT Summa 663 700 546 000-17,7 % TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -13 810 300-13 884 900 0,5 % 4300 Palvelujen ostot -3 339 700-3 299 400-1,2 % 4500 Aineet, tarvikkeet ja -501 700-545 900 8,8 % ta va rat 4700 Avustukset -138 200-160 000 15,8 % 4800 Muut toimintakulut -23 300-36 000 54,5 % TOIMINTAKULUT Summa -17 813 200-17 926 200 0,6 % -17 149 500-17 380 200 1,3 % Kaikki yh teen sä -17 149 500-17 380 200 1,3 % Opetuspalveluiden toimintatuotot Opetuspalveluiden tulot koostuvat hankerahoituksista, huos taanotettu jen lasten koulukustannusten korvauksista, valtion ohjaamista ko tikun ta kor vauk sis ta sekä yo-kirjoitusten ja aamu- ja il ta päi vä toi min nan mak suis ta.tuottojen 17,7 %:n (117 700 ) vähentyminen johtuu edel lä mainittujen tu lo jen vaih te luis ta. Suurin yksittäinen tekijä on koti kun ta kor vaus ten lasku 75 000 eurolla. Henkilöstökulut Henkilöstömenoissa on varauduttu 0,5 %:n kustannusten nousuun.

Li säk si on huomioitu tuntijakopäätöksen vaikutukset alakoulujen erillis kor vauksissa. Projektit Projektit käsittävät valtion erityisavustuksilla rahoitettavat hankkeet. Val tion on ilmoittanut vähentävänsä Perusopetus paremmaksi -hankkei den rahoitusta. Talousarviossa on varauduttu korvaamaan omal la rahoituksella koulukuraattorin kuuden kuukauden palkka. Tie dos sa olevien hankkeiden tulo ensi vuodelle on n. 190 000. Palvelujen ostot Palveluja arvioidaan ostettavan 3 299 400 eurolla, jossa on laskua -1,2 % (40 300 ). Oppilaskuljetusten kustannusten on arvioitu kasva van kuluvasta vuodesta 4,3 % (37 000 ). Ateriapalvelun kus tannuk sik si on arvioitu 1 842 100, jossa on kasvua 0,3 % (4 600 ). Aineet, tarvikkeet ja tavarat Aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin on varattu 545 900, joka mer kitsee 8,8 % nousua määrärahassa (44 200 ). Kasvu johtuu lähinnä atk-han kin to jen lisäyksestä (33 000 ). Koulujen tarvikehankinnat on pi det ty lähes vuoden 2015 tasolla, kasvua on n. 11 000 euroa. Avustukset Avustukset pitävät sisällään Koskelan aamu- ja iltapäivätoiminnan avus tus kus tan nuk set, jotka nousevat 23 000 eurolla vuodesta 2015 vuoteen 2016. Muut toimintakulut Muihin toiminta kuluihin sisältyvät atk-laitteiden leasingvuokrat. Lai tevuok ra-ai ka on 3 vuotta. Vuonna 2015 vuokrasimme laitteita 21 000 eurolla. Vuonna 2016 on varattava vähintään vastaava summa kuin vuonna 2015. Uusia laitevuokrauksia on suunniteltu tehtävän 12 700 eurolla. Laitteiden leasingkuluihin menee vuonna 2016 yhteensä 36 000 euroa. Lasten ja perheiden palvelujen tulot ja menot TOIMINTATUOTOT 3001 Myyntituotot 48 100 88 588 84,2 %

3200 Maksutuotot 1 212 200 1 212 200 0,0 % 3400 Muut toimintatuotot 9 100 8 900-2,2 % TOIMINTATUOTOT Summa 1 269 400 1 309 688 3,2 % TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -7 515 900-7 647 900 1,8 % 4300 Palvelujen ostot -1 398 300-1 416 200 1,3 % 4500 Aineet, tarvikkeet ja -177 600-192 200 8,2 % ta va rat 4700 Avustukset -1 365 000-1 365 000 0,0 % 4800 Muut toimintakulut -8 100-8 100 0,0 % TOIMINTAKULUT Summa -10 464 900-10 629 400 1,6 % -9 195 500-9 319 712 1,4 % Kaikki yhteensä -9 195 500-9 319 712 1,4 % Perhepalveluiden toimintatuotot Myyntituottoja arvioidaan vuonna 2016 saatavan 84,2 % enemmän vuo den 2015 talousarvioon verrattuna. Lisätuloja odotetaan mm. koti kun ta kor vauk sis ta. Perhepalveluiden maksutuotot koostuvat pääasiassa huoltajien maksa mis ta päi vä hoi to mak suis ta, joiden arvioidaan pysyvän en nal laan edellisen vuoden talousarvioon verrattuna. Ennakkotietojen mu kaan maksuja ollaan korottamassa, mutta toisaalta subjektiivista päi vä hoito-oi keut ta rajoitetaan 20 tuntiin viikossa, mikäli toinen huol ta jis sa on kotona. Henkilöstökulut Henkilöstömenot kasvavat noin 1,8 %. Hen ki lös tö me nois sa on huomioi tu kahden päivähoitajan lisäys Kellosepän/Katvelan ja Hä rän virran (Teken) päiväkoteihin. Näitä henkilöstökuluja on osittain katettu siir tä mäl lä rahaa vastuualueen sisällä. Lasten huoltajien työajoista ja työ mat koi hin käytetystä matka-ajasta aiheutuu jatkuva paine pi dentää päiväkotien aukioloaikoja. Lisäksi talousarviossa on mukana neuvolan perhetyöntekijän palk kame not. Sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä kunnille tuli vel voit teeksi järjestää perhetyötä myös niille perheille, jotka eivät ole las ten suoje lun toiminnan piirissä. Palvelujen ostot

Palveluiden ostot kokonaisuudessaan on suunniteltu toteutettavan 1,3 % suuremmalla budjetilla edelliseen talousarvioon verrattuna. Ko ro tus aiheutuu mm. esiopetuksen 10 000 euron ostopalvelusta. Aineet, tarvikkeet ja tavarat Aineet, tarvikkeet ja tavarat kohtaan on varattu 8,2 % edellistä vuot ta enemmän rahaa, lisäystä noin 14 000. Korotus johtuu toi min ta yk siköi den atk-laitteiden hankinnoista ja vanhojen tie to ko nei den uu si mises ta. Lisäksi edellisen talousarvion laadinnassa tapahtui virhe, jo ka on tässä talousarviossa korjattu. Avustukset Lasten kotihoidon tuen ja yksityisen tuen mää rä ra ha esi tykset ovat en nal laan verrattuna edelliseen vuoteen. Nuorisopalveluiden tulot ja menot TOIMINTATUOTOT 3200 Maksutuotot 90 000 90 000 0,0 % 3400 Muut toimintatuotot 3 500 3 500 0,0 % TOIMINTATUOTOT Summa 93 500 93 500 0,0 % TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -359 000-365 200 1,7 % 4300 Palvelujen ostot -61 400-64 300 4,7 % 4500 Aineet, tarvikkeet -21 600-19 500-9,7 % ja tavarat 4700 Avustukset -41 000-41 000 0,0 % 4800 Muut toimintakulut -1 400 0-100,0 % TOIMINTAKULUT Summa -484 400-490 000 1,2 % -390 900-396 500 1,4 % Kaikki yhteensä -390 900-396 500 1,4 %

Nuorisopalvelujen vuoden 2016 toimintakuluissa on nousua 1,4 % ver rat tu na 2015 talousarvioon. Opetus- ja kasvatusjohtajan ehdotus: (valmistelijat: opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh. 020 632 3000 perhepalvelujohtaja Pirjo Heinonen, puh. 020 632 2102 nuorisosihteeri Mika Inkeroinen, puh. 0400 776 205) oppimisen lautakunta hyväksyy vuoden 2016 ta lous ar vioesi tyk sen mahdollisten muutosten jälkeen. Päätös: Hyväksyttiin. - - - - -