Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen 307/05.00/2014 Perusturvalautakunta Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen so si aa li palve lu. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on ehkäistä työttömyyden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia asiakkaan toimintakykyyn vahvistaa asiakaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimin ta ky kyä ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla mahdollisuutta työ toi mintaan ja muihin palveluihin Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa kuntouttavan työtoiminnan lainsää dän nös tä ja kehittämisestä. Palvelusta säädetään kun tout ta vas ta työtoiminnasta annetussa laissa. Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu ak ti voin ti suun nitel maan, jonka työ- ja elinkeinotoimiston ja kunnan sosiaalihuollon viran omai nen laativat asiakkaan kanssa. Asiakkaalle suunnitellaan palvelukokonaisuus, joka kirjataan ak tivoin ti suun ni tel maan. Aktivointisuunnitelman laatii työ- ja elinkeinotoimisto ja kunta yhdessä työttömän henkilön kanssa. Suunnittelussa otetaan huomioon asiakkaan henkilökohtainen ti lanne, joka määrittelee sen, mitä palveluita asiakkaalle pal ve lu ko ko naisuu des sa tarjotaan. Kuntien on järjestettävä kuntouttavaa työtoimintaa niille pitkään työttö mi nä olleille henkilöille, jotka saavat työmarkkinatukea tai toi meentu lo tu kea ja jotka eivät työ- ja toimintakykynsä takia kykene osal lis tumaan TE-hallinnon ensisijaisiin palveluihin. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva saa joko työmarkkinatuen ja siihen liittyvän ylläpitokorvauksen (9 ) tai

2 toimeentulotuen ja siihen liittyvän toimintarahan (9 ) sekä osallistumisesta aiheutuvat matkakustannukset. Kuntouttava työtoimintaa järjestetään asiakkaan yksilöllisen tarpeen mu kaan osa- tai kokopäiväisesti 1-5 päivänä viikossa 3-24 kuu kauden ajan. Toiminnan on oltava tavoitteellista siten, että se parantaa asiak kaan elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta hän voisi työllistyä, ha keu tua koulutukseen tai osallistua TE-hallinnon työllistymistä edistä viin palveluihin. Kuntouttavan työtoiminnan tehtävät ovat avustavia ja tehtävät so vi tetaan jokaisen henkilön työ- ja toimintakyvyn mukaisesti. Työtoiminta ei tapahdu työsuhteessa eikä sillä saa korvata virka- tai työ suh tees sa tehtävää työtä. Kunnille maksetaan kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 24 :n nojalla kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä valtion korvausta 10,09 jokaisesta kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvasta henkilöstä järjestettyä toimintapäivää kohden. Kiteen kaupunki järjestää kuntouttavaa työtoimintaa omalla työpajalla, kaupungin eri toimipisteissä, ostopalveluna Honkalampi säätiöltä sekä kumppanuussopimusten kautta eri yhdistyksiltä. Perusturva maksaa yhdistyksille sekä kaupungin hal linto kun nil le kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä asia kas kohtai-ses ti 10 / toimintapäivä. Honkalampisäätiön ostopalveluhintaan vaikuttaa kuntouttavan työtoiminnan sisältö. Honkalampi säätiön vuoden 2015 palveluhinnasto sisältöineen esitellään lautakunnassa. Työmarkkinatuen kuntaosuus 2014 ylittää noin euroa talous ar vion. Vuoden 2015 alusta voimaan tuleva Työvoiman pal ve lukes kuk siin liittyvä lainsäädäntöuudistus lisää kuntien velvoitteita ja kus tan nuk sia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa. Työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun hillitsemiseksi ja talousarvoon pääsemiseksi on jatkettava kuntouttavan työtoiminnan kehittämistä omana palveluna ja yhteistyötä alueen yhdistysten sekä kaupungin omien toimialojen sekä hankkeiden kanssa. Talousarvioon on esitetty yhden ohjaajanmääräaikaista palk kaa mis ta kuntouttavan työtoiminnan kehittämiseen ja TYP työhön. Os to pal velui hin Honkalampi säätiölle on varattu määräraha vuoden 2014 ta sol-

3 la ja palvelun tarvetta seurataan lakimuutoksenkin asettamien muutos ten vuoksi. Honkalampisäätiön hinnasto on nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: sosiaali- ja perhepalvelujen päällikkö Mervi Paddar, puh , Esittelijä: perusturvajohtaja Markku Kipinä, puh , Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää 1. jatkaa kumppanuussopimusten kautta kuntouttavan työtoiminnan toteutusta yhteistyössä yhdistysten ja kolmannen sektorin kanssa. 2. ostaa kuntouttavaa työtoimintaa ostopalveluina asiakaskohtaisilla maksusitoumuksilla määrärahojen puitteissa 3. kiinnittää huomiota erityisesti kuntouttavan työtoiminnan kehittämiseen kulujen hillitsemiseksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Perusturvalautakunta 22 Perusturvalautakunta Kiteen kaupunki ja perusturvakeskus ovat käyneet keskustelua Honka lam pi-sää tiön kanssa kuntouttavan työtoiminnan palveluiden järjes tä mi ses tä tammi-helmikuun aikana niin, että palvelun kysyntä ja tar jon ta saataisiin kohtaamaan paremmin huomioiden kunnan pal velu tar ve, asiakkaiden tarpeet, olemassa olevat henkilöstöresurssit sekä tilat. Talousarviossa vuodelle 2015 on varattu määrärahat pe rus tur va lauta kun nan alla työllisyyden hoitoon kuntouttavan työtoiminnan osalta useal le kustannuspaikalle. Työmarkkinatuen kuntaosuuden kus tannuk set ovat vuoden2015 talousarviossa euroa. Kun tout tavan työtoiminnan Pajan toimintakuluihin on varattu euron mää rä ra ha toimintamenoihin ja toimintatuloihin euroa. Menot

4 muo dos tu vat pääosin kahden palkkatuella palkatun ohjaajan palk kakus tan nuk sis ta sekä määräaikaisen sosiaaliohjaajan palkkauksesta. Tu loik si on huomioitu palkkatuki sekä palveluiden myyntituotot. Kuntout ta van työtoiminnan kustannuspaikalle on varattu määräraha kuntout ta van työtoiminnan ostoille sekä mm. korvaukset matkakuluihin yh teen sä euroa ja tuloihin valtion korvaus kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä euroa. Lisäksi talousarviossa on va rat tu euroa terapeuttisen työ- ja päivätoiminnan ostoihin jos ta suurin osa on Honkalampi-säätiön palveluiden ostoa. Tammikuussa 2015 on kuntouttavassa työtoiminnassa ollut yhteensä 83 eri henkilöä: kaupungin Pajalla 44 henkilöä, Honkalampi-säätiöllä 36 henkilöä ja kaupungilla 3 henkilöä. Honkalampi-säätiön kanssa on valmisteltu yhteistyössä mää rä ai kaista sopimusta ajalle , jonka kaut ta yhdistettäisiin yksiin tiloihin ja palvelukokonaisuuteen Kiteen kau pungin koko kuntouttava työtoiminta sekä tarvittaessa eri tyis ryh mil le, lähinnä mielenterveyskuntoutujille) tarvittava työ- ja päi vä toi min ta. Sopimuksella saadaan säästöjä kuntouttavan työtoiminnan jär jes tämi ses tä sekä luovutaan päällekkäisten palveluiden tuot ta mi ses ta Kiteen alueella. Sopimus mahdollistaa vuoden 2015 aikana kuntouttavan asiakkaiden määrän nostamisen nykyisestä jolloin voidaan vaikuttaa myös työmarkkinatuen kuntaosuuteen. Sopimuksen lisäksi kuntouttavaa työtoimintaa voidaan jär jes tää aikaisemman käytännön mukaisesti kaupungin omissa toi min nois sa eri hallintokunnissa, yhdistyksissä ja järjestöissä. Honkalampi-säätiön esittämä alustava laskelma vuosikustanuksista on euroa ja laskutus tapahtuisi tasakuukausittain ,70 euroa / kk. Neuvotteluissa ei ole vielä päästy yhteisymmärykseen toiminnan laajuudesta ja siltä osin sopimuksen valmistelu on kesken. Sopimus sisältöineen ja sen vaikutukset esitellään tar kem min lautakunnan kokouksessa. Valmistelija: sosiaali- ja perhepalvelujen päällikkö Mervi Paddar, puh , mervi.paddar@kitee.fi Esittelijä: perusturvajohtaja Markku Kipinä, puh , markku.kipina@kitee.fi Päätösehdotus Esittelijä teki kokouksessa seuraavanlaisen päätösehdotuksen: Perusturvalautakunta valtuutta perusturvajohtajan käymään sopimusneuvottelut loppuun ja allekirjoittamaan sopimuksen.

5 Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkittiin pöytäkirjaan, että Seppo Auvinen poistui kokouksesta klo Merkittiin pöytäkirjaan, että Esa Lahtela poistui kokouksesta klo 16.00

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus Yhtymähallitus 241 11.12.2012 Yhtymähallitus 246 10.12.2013 Yhtymähallitus 8 22.01.2015 Yhtymähallitus 15 21.01.2016 Yhtymähallitus 24 09.02.2016 Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Perusturvan yhteislautakunta 72 04.09.2014 Perusturvan yhteislautakunta 85 25.09.2014 JUVAN KEHITYSVAMMAHUOLLON PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINNAN MUUTOS

Perusturvan yhteislautakunta 72 04.09.2014 Perusturvan yhteislautakunta 85 25.09.2014 JUVAN KEHITYSVAMMAHUOLLON PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINNAN MUUTOS Perusturvan yhteislautakunta 72 04.09.2014 Perusturvan yhteislautakunta 85 25.09.2014 JUVAN KEHITYSVAMMAHUOLLON PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINNAN MUUTOS 250/05.01/2014 PERYHLK 72 (Asian valmistelija sosiaalipalvelupäällikkö

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin Hallitus 39 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin H 39 Sosiaali ja terveysministeriön 19.12.2012 antama kuntainfo10/2012 toimeentulotukilakiin tulevista muutoksista:

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus Yhtymähallitus 241 11.12.2012 Yhtymähallitus 246 10.12.2013 Yhtymähallitus 8 22.01.2015 Yhtymähallitus 15 21.01.2016 Ylä-Savon TOIMI-työvalmennussäätiön ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän välinen palvelusopimus

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 16.02.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 10 08.03.2017 Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 1 Aikuissosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen. Kaupunginhallitus 53 16.02.2015 Kaupunginhallitus 223 17.08.2015 Kaupunginhallitus 5 18.01.2016 Kaupunginhallitus 185 04.07.2016 MLL:N TILA-ASIA/KIRJE KAUPUNGINHALLITUKSELLE Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh: Yhtymähallitus 194 21.11.2012 Yhtymähallitus 134 21.08.2013 Yhtymähallitus 185 06.11.2013 Yhtymähallitus 65 20.05.2015 Yhtymähallitus 135 02.12.2015 Asumispalvelun ostosopimus Hoivakoti Suvanto Oy YhtHall

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 17.05.2017 klo 18:00-19:05 Paikka Ravintola Tehdas, kabinetti : Pakaantie 1, Orimattila Osallistujat Nimi Tehtävä Holopainen Veini pj.

Lisätiedot

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta 96 30.09.2014. Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä 409/02.04.05/2014

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta 96 30.09.2014. Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä 409/02.04.05/2014 Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta 96 30.09.2014 Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä 409/02.04.05/2014 SITLA 96 Työllisyyspalvelujen yhdistyksille myöntämä kuntalisä edesauttaa tuki töi

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 10/2015 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 10/2015 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 10/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.10.2015 klo 16:00-19:45 Paikka Kiteen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke Renessanssi-hanke - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke 2015 2018 Heikki Rantala Oma Häme II Järjestöfoorumi : Renessanssi-hankkeen järjestöyhteistyö Heikki

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 Aluejohtokunta Aika 15.12.2016 klo 17:35-17:55 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lipsanen Pentti 17:35-17:55 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot