1 Paltamon kunta Pujoniemen ranta-asemakaavan muutos luontoselvitys KimmoKaava Ekotoni KY
2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ 3.2 VESISTÖT 3.3 KASVILLISUUS JA ELÄIMISTÖ 3.4 MAISEMA 4. SUOJELUALUEET, SUOJELUOHJELMAT JA NATURA 2000-VERKOSTO 5. LUONNONSUOJELU-, VESI- JA METSÄLAIN MUKAISET KOHTEET 6. UHANALAISLAJISTO 7. LUOKITUS JA MAANKÄYTTÖSUOSITUKSET 8. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET
3 Paltamon kunta Pujoniemen ranta asemakaavan muutos luontoselvitys 1. TAUSTA Luontoinventointi toteutettiin kahdessa vaiheessa; manneralueet inventoitiin 20.6 ja Peltosaari ja Suihkoset 1.7.2011. Luonto- ja kasvillisuusinventoinnin tavoitteena oli kartoittaa maankäytön suunnittelun kannalta merkittävien luontokohteiden ja -alueiden esiintyminen kohdealueella. Luonnonsuojelulainsäädännön mukaisten kohteiden ohella huomiota kiinnitettiin myös luonnon monimuotoisuuteen yleisemmin sekä maisemallisiin ja ekologisiin kysymyksiin. Alueella on voimassa oleva ranta-asemakaava sekä sen ympärillä rantaosayleiskaava. Ranta-asemakaavan luontoselvitys laadittiin itsenäisesti omana työnä, mutta rantaosayleiskaavan luontoa koskevat tiedot on kerätty ja tietoja on käytetty sekä luontotiedon päivitykseen että ympäristövaikutusten arvioinnissa. Inventointi käsittää koko yhtenäisen alueen riippumatta siitä, onko se ranta-asema- tai osayleiskaava-aluetta. 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT Huomiota luontoselvityksen maastotyöskentelyssä kiinnitettiin erityisesti kasvillisuustyyppeihin, kasvilajistoon sekä geomorfologiaan ja maisemaan. Apuna maastossa käytettiin tavanomaisia kasvitunnistuskirjoja, sanelukonetta, karttaa sekä ilmakuvia. Maastotyöhön aikaa käytettiin yhteensä 10 h. Tavoitteena oli ensisijaisesti kartoittaa mahdollisten LSL, ML ja VL mukaisten ns. lakikohteiden esiintyminen suunnittelualueella. Maastosta haettiin myös METSO -kohteita. Lisäksi pyrittiin kartoittamaan ja rajaamaan kartalle sellaisia muita luontotyyppejä, jotka inventoijan käsityksen mukaan tulisi pyrkiä huomioimaan ranta-alueiden maankäytön suunnittelussa ja rakentamisen sijoittelussa. Tällöin huomiota kiinnitettiin mm Meriluoto & Soininen (1998) mainitsemiin metsäluonnon luontotyyppeihin, joihin tulisi maankäytön suunnittelun yhteydessä kiinnittää huomiota. Inventoinnin perusteella laadittiin alueen kasvillisuutta kuvaava karttaesitys, joka perustuu pääosin maastossa havaittuihin metsätyyppeihin ja kasvilajistoon. Metsätyyppiluokitusta tarkennettiin yksityiskohtaisimmilla kasvilajitiedoilla, mikäli oli tarpeen esim. tarkemman rajauksen ja esimerkiksi alueen tai rakentamisen ulkopuolelle jättämisen perustelemiseksi. On kuitenkin huomattava, että tekstissä esitetyt lajistotiedot kattavat usein melko suuren alueen ja lajien runsaussuhteiden vaihtelu pienelläkin alueella voi olla suurta. Kartalle rajattiin myös huomioitavat kohteet. Lajistotiedot tukevat kuitenkin yleispiirteisempää metsätyyppiluokitusta antamalla yksityiskohtaisempaa tietoa alueen kasvillisuudesta ja ekologiasta. Runsaussuhdetiedot ovat luonnollisesti tekijän arvioita, ja ne vaihtelevat, kuten todettua, mm topografian ja maalajin mukaan voimakkaasti pienenkin alueen puitteissa. Ne antavat kuitenkin lukijalle konkreettista tietoa alueen lajistosta. Vesikasvien, heinien ja sarojen kohdalla esiintyy puutteita. Maastossa ei systemaattisesti havainnoitu myöskään nilviäis-, hyönteis-, sieni- tai jäkälälajistoa. Elolliseen luontoon liittyvää tietoa on täydennetty mm maankamaraan, geomorfologiaan ja maisemaan liittyvällä inventointitiedolla. Myös näiden elementtien mahdolliseen arvoon on otettu kantaa.
4 Kasvilajien yleisyyttä arvioitiin eräillä alueilla seuraavasti kuusiportaisella asteikolla, jossa: 1 = yksittäinen havainto kasvilajista 2 = kasvia kasvaa niukasti siellä täällä 3 = kasvia niukasti jokseenkin koko näytealalla 4 = kasvia on runsaasti koko alalla, mutta ei laajaa, yhtenäistä kasvustoa (peittävyys 10 50 %) 5 = kasvilaji esiintyy massalajina (peittävyys 50 75 %) 6 = kasvilaji esiintyy erittäin runsaana massalajina (peittävyys yli 75 %) Muusta luonnonympäristöstä erottuvat alueet esim. rehevyytensä johdosta, inventoitiin muuta aluetta tarkemmin. Uhanalaisluokituksen (UHEX) lajeista on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaistarkastelun mukainen luokitus. Myös EVA- ja DIR -lajiston esiintymistä selvitettiin. CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet NT= silmälläpidettävät LC=runsaana esiintyvät 3. LUONTOSELVITYS 3.1 Topografia ja geomorfologia Relatiiviset korkeuserot ovat ranta-asemakaavan muutosalueella vähäiset. Suurimmillaan korkeuserot jäävät alle 10 m. Täten korkeuseroiltaan aluetta voidaan luonnehtia kankaremaaksi. Geomorfologisia muodostumia ei kaavoitettavalla alueella esiinny. Valtaosaltaan maankamaraa peittää vaihtelevan paksuinen moreeni. Antinlahden pohjukassa moreenia peittää paikoin ohuelti orgaaninen aines; alueella on soistumista. Lajittuneita aineksia, lähinnä glasifluviaalista soraa ja hiekkaa, esiintyy Laituriniemen vanhalla viljelyalueella ja Peltosaaressa. Mantereen puolella lajittuneet ainekset eivät muodosta mitään varsinaisia muodostumia, mutta Laiturinniemen itärannalla on havaittavissa matalaa vanhaa rantatörmää nykyisen rantaviivan yläpuolella. Myös Peltosaarta kiertää noin 0.5-2.0 m korkea jyrkkä törmä, jonka yläpuolella on tasainen osin glasifluviaalisesta aineksesta muodostunut tasainen deltapinta. Kuva 1. Peltosaaren tasaista deltapintaa. Suuri osa saaresta on vanhaa avointa laidunaluetta tai metsälaidunta.
5 3.2 Vesistöt ja vesialueet Oulujärven kokonaispinta-ala on 32898 ha ja rantaviivan pituus on 366,3 km. Oulujärveen on istutettu kuhaa, järvilohta, järvitaimenta, harjusta, planktonsiikaa, pohjasiikaa sekä haukea. Oulujärven vedenlaatu vaihtelee järven eri osissa, mutta yleisesti ottaen vedenväri on ruskea, humuspitoinen ja väriluku on 57 (2-280 mg Pt/l). Rehevyystasoltaan Oulujärveä voi luonnehtia lievästi reheväksi. Kokonaisfosfori on vaihdellut 0-275 µg/l) välillä. Happamuus on neutraali ja ph on ollut keskimäärin 6,7 (5,3-9 µg/l). Antinlahden pohjukassa on runsaasti topografian tasaisuudesta ja alavuudesta ja maaperän huonosta vedenläpäisykyvystä johtuvaa soistumista ja metsäojia, myös aivan suunnittelualueen itärajalla. Uomat eivät ole luonnontilaisia. 3.3. Kasvillisuus Inventointi aloitettiin suunnittelualeen länsiosan korttelialueelta tontin kohdalta. Lehtipuustoa ja maapuita on verraten runsaasti. Tonttien välissä on sekapuustoa; pihlaja, kuusi ja koivu. Kasvillisuus on kuitenkin monimuotoista vain tonttien reuna-alueilla, muilta osin tontit ovat ihmistoiminnan vaikutuksen alaisia, mikä ilmenee raivattuna puustona, nurmikenttinä jne. Kenttä- ja pohjakerroksen lajistoa: Vaccinum myrtillus mustikka 1-2 Vaccinium vitis-idaea, puolukka 3-5 Empetrum nigrum, variksenmarja 2-4 Rubus chanaemorus, lakka 1(rannan tuntumassa) Linnaea borealis vanamo 1 Calluna vulgaris, kanerva 3-5 Juncus filiformis jouhivihvilä 1-2 Ledum palustre, suopursu 1 Vaccinium uliginosum, juolukka 1 (rannassa) Maianthemum bifolium oravanmarja 1-2 Trientalis europaea metsätähti 1 Viola palustris suo-orvokki 1 Luzula pilosa kevätpiippo 1 Pteridium aquilinum sananjalka 2 Potentilla erecta rätvänä 1 Kenttäkerroksen lajistossa esiintyy mm mesiangervo, niittyleinikki, poimulehti, puna-ailakki, metsäkurjenpolvi, metsälauha, metsäkorte ja mustikka. Kenttäkerroksen kasvillisuus on tyypillistä tuoreelle kankaalle ja osin myös lehtomaiselle kankaalle. Kun lähdetään korttelialueelta kulkemaan kohti itää, säilyy kenttäkerroksen ja puukerroksen kasvillisuus edellä kuvatun kaltaisena; paikoin on jopa nokkosta, viinimarjaa, hiirenporrasta, karhunputkea, koiranputkea, tädykettä (sp.). Puusto on paikka paikoin aika iäkästä. Maatilan pihan ympäristö on suurruohoniittyä; metsälauhaa, nurmipuntarpäätä, timoteitä, kyläkastikkaa, nurmirölliä ja mesiangervoa jne. Pihapiirissä on muutamia komeita koivuja ja kuusia. Pihapiiri on kaunista kulttuurimaisemaa. Pihapiirissä on 6-7 lehtikuusta ja erikoinen lehdiltään violetin välinen koivu. Maatilan itäpuolella on Laiturinniemen laaja laidunniittyalue. Lajistossa on mm voikukka, niittyleinikki, mesiangervo, nurmipuntarpää, nokkonen, poimulehti (sp.), metsäkurjenpolvi, puna-apila, niittysuolaheinä, puna-ailakki ja särmäkuisma,
6 Pteridium aquilinum sananjalka 2 Trientalis europaea metsätähti 1-2 Vaccinum myrtillus mustikka 2-3 Juncus filiformis jouhivihvilä 2 Linnaea borealis vanamo 1-2 Luzula pilosa kevätpiippo 2 Maianthemum bifolium oravanmarja 1 Vaccinium vitis-ideaea, puolukka 4 Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri 1 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Prunella vulgaris, niittyhumala 1 Fragaria vesca ahomansikka 1 Melampyrum pratense kangasmaitikka 1 Potentilla erecta rätvänä 2 Pyrola sp., talvikki 1 Solidago virgaurea kultapiisku 2 Lairurinniemen itäpuolella, niemen tyvellä ja osin niemessä niityn reunassa, on kasvillisuudeltaan verraten monipuolinen alue; runsaasti koivua ja pihlajaa ja harmaaleppää ja jokunen kuusikin kasvaa puukerroksessa. Kenttäkerroksessa on mm vanamoa, mustikkaa, lillukkaa, viinimarjaa (sp.), metsäkurjenpolvea, metsätähteä, sudenmarjaa, metsäkastikkaa, kevätpiippoa ja metsälauhaa. On todennäköistä, että niityn reuna-alueet ovat aikaisemmin olleet laidunnuksen piirissä. Rubus saxatilis, lillukka 1-2 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Trientalis europaea, metsätähti 3 Ribes sp. viinimarja 1 Viola palustris suo-orvokki 2 Equisetum sylvaticum metsäkorte 1 Geranium sylvaticum metsäkurjenpolvi Maianthemum bifolium oravanmarja 2 Pyrola rotundifolia isotalvikki 2 Ranunculus acris niittyleinikki 1 Thelypteris connectilis korpi-imarre 2 Equisetum palustre suokorte 1 Fragaria vesca ahomansikka 1 Linnaea borealis vanamo 1 Vaccinum myrtillus mustikka 4 Vähitellen maa alkaa kohota kohti niemeä, ja on ilmeistä, että korkeimmalla kohdalla on ollut pitkään asutusta. Niemen kärkialue on nykyisinkin asuttu. Kasvillisuus on tavanomaista mustikkavariksenmarjatyyppiä ja puustossa mänty dominoi. Maapuita tai pystypökkelöitä ei esiinny. Niemessä on kaksi rakennettua loma-asuntoa. Kun siirrytään itäiseltä tontilta kohti pohjoista, kuljetaan ensin mainitun peltoalueen poikki ja siirrytään Antinlahden länsirantaa pohjoiseen. Antinlahden länsirannalla on kaksi loma-asuntoa, joita ei näy vanhemmilla kartoilla. Ne on osin rakennettu edellä kuvatulle vanhalle peltoalueelle, nykyiselle niitylle. Tonttien pohjoispuolella on kasvillisuus ensin koivuvaltaista ja lehtomaisen rehevää; puna-ailakki, hiirenporras, metsälauha, metsäkastikka, viinimarja, metsäkorte, metsälauha, metsäkurjenpolvi, karhunputki, mustikka, vanamo, kevätpiippo, korpi-imarre, metsämaitikka, metsätähti, oravanmarja, lillukka jne. esiintyvät tyypillisesti kenttäkerroksessa. Maapuita tai pystypökkelöitä ei esiinny mainittavissa määrin. Puusto ei ole myöskään erityisen iäkästä kokonaisuutena tarkastellen, mutta yksittäisiä iäkkäämpiä yksilöitä kyllä esiintyy. Koivun ja pihlajan ohella esiintyy myös vähäisessä määrin kuusta, mutta joukossa on myös iäkkäämpiä puuyksilöitä. Tämäkin alue lienee vanhaa laidunta.
7 Kun siirrytään edelleen eteenpäin kohti Antinlahden pohjukkaa, alkaa maapohja soistua n. 30-40 m etäisyydellä rannasta; mesiangervoa on hyvin runsaasti ja metsäkorte muodostaa paikoin lähes yksinomaan kenttäkerroksen. Vaikutelma on kuusikorpimainen. Kulkusuunnassa järjestyksessä toisen ojan ympäristö on rehevää ja kenttäkerroksessa esiintyy runsaasti hiirenporrasta, korpiimarretta, käenkaalta, oravanmarjaa, suo-orvokkia, metsälauhaa ja karhunputkea. Rannassa kasvaa runsaasti koivua ja harmaaleppää, mutta vyöhyke ei ulotu kovin kauas rantaviivasta. Ojan itäpuolella maasto nousee, korpimaisuus häviää ja kasvillisuus on lähinnä tuoretta kangasta, mutta ei enää niin monimuotoista kuin edellä. Kun saavutaan pienen saaren kohdalle alkaa alkavat kuusi ja haapa muodostaa puukerrosta. Kenttäkerroksessa esiintyy mustikka, vanamo, metsälauha, mustikka ja metsäimarre. Eräät kuusiyksilöt ovat hyvin järeitä. Rannan tuntumassa on lisäksi nuorta harmaaleppää; 3-5 cm vahvuista. Liito-oravan papanoita alkaa löytyä saaren itärannan kohdalta ja saaren kohdalla ainakin 3-5 kuusen tyveltä löytyi papanoita; todennäköisesti niitä on myös rakennettujen tonttien puustossa. Kaikkiaan noin 10-12 kuun tyveltä löytyi papanoita. Järeitä kuusia on runsaasti, mutta maapuita ei esiinny. Latvus on monikerroksellista ja lehtipuustoa (haapaa) jonkin verran. Kenttäkerros on tavanmaista mustikkatyypin kangasta. Antinlahden ympäristössä ja sen eteläpuolella: Trientalis europpaea, metsätähti 1 Ledum palustre, suopursu 1 (rannassa, etelässä) Calluna vulgaris, kanerva, 2-3 Vaccinium vitis-idaea, puolukka 2 Melampyrum pratense kangasmaitikka 2 Linnea borealis, vanamo 1 Vaccinum myrtillus, mustikka 4 Calamagrostis arundinace, metsäkastikka 1 Empetrum nigrum, variksenmarja 3 Agrostis capillaris, nurmirölli 1-2 Equisetum sylvaticum, metsäkorte 1 Poa pratensis, niittynurmikka 1-2 Solidago virgaurea, kultapiisku 2-3 Deschampsia flexuosa, metsälauha 3 Calamagrostis arundinacea, metsäkastikka 1 Luzula pilosa, kevätiippo 1 Liito-orava-alue ulottuu aina niemen kärjen tyvelle asti ja puusto säilyy edellä kuvatun kaltaisena. Rajalla puusto muuttuu nuoreksi mäntyvaltaiseksi kankaaksi; kenttäkerroksessa esiintyy mm metsäkorte, puolukka, mustikka, metsätähti ja pikkutalvikki. Kenttäkerroksen lajistoa: Equisetum sylvaticum, metsäkorte 2 Luzula pilosa, kevätpiippo 1-2 Rubus saxatilis, lillukka 1 Calluna vulgaris, kanerva 1 Calamagrostis (sp) kastikka 1-2 Rubus arcticus, mesimarja 1-2 Oxalis acetosella, käenkaali 1-2 Thelypteris pheogteris, korpi-imarre 2 Gymnocarpium dryopteris, metsäimarre 1-2 Maianthemum bifolium oravanmarja 2 Pteridium aquilinum sananjalka 1 Viola palustris, suo-orvokki 1-2 Vaccinum myrtillus, mustikka 3-4 Vaccinium vitis-ideaea, puolukka 1 Potentilla erecta rätvänä 1
8 Cornus suecica, ruohokanukka 2 Pyrola (sp.). talvikki 1-2 Convallaria majalis, kielo 1 Solidago virgaurea kultapiisku 1 Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri 2 Fragaria vesca ahomansikka 1 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Rubus idaeus, vadelma 2 Huperzia selago, ketunlieko 1 Linnaea borealis,vanamo 1-2 Trientalis europaea metsätähti 1-2 Kun siirrytään edelleen kohti Antinlahden itäreunaa ja samalla suunnittelualueen rajaa saavutaan lähes puhdasta koivua kasvavalle koivikolle. Puusto on nuorta ja maapuita ei esiinny. Maaperä on aika kostea. Koivikko ulottuu ojaan asti. Ojassa on laskeutusallas. Altaan ja ojan itäpuolella on avohakkuualue. Peltosaari inventoitiin erikseen puolitoista viikkoa myöhemmin. Peltosaaren inventointi aloitettiin pohjoisrannalta. Alue on suurruohoniitttyä (ks. kuva 1 ja 2). Lajeina ovat valkomatara, timotei, ojakärsämö, väinönputki, kangasmaitikka, hevonhierakka, suolaheinä, punanata, nurminata, niittynurmikka, kylänurmikka, nurmirölli, kissankello, lillukka, särmäkuisma, heinätähtimö, hiirenvirna, mesiangervo, heinätähtimö, niittyleinikki, peltokorte, sarjakeltano, karhunputki, tähtimö (sp.), maitohorsma, metsäkurjenpolvi, ketokeltto, syysmaitiainen ja ruusuruoho, Niityn ja rannan välissä törmällä on nuorta lehtipuustoa. Keskellä niittyä on runsaasti ojakärsämöä ja myös siankärsämöä. Kuva 2. Peltosaaren pohjoisrannan suurruohoniittyä. Kun siirrytään niityltä kohti sortunutta latoa, runsastuvat heinälajit kenttäkerroksessa. Vähitellen ladon läheisyydessä alkaa ilmaantua myös yksittäisiä puita; koivua ja haapaa. (kuva 3). Ladon kohdalla on heinälajiston ohella runsaasti puna-ailakkia, vadelmaa, metsäkurjenpolvea ja nuokkuhelmikkiä. Kun siirrytään ladon ohitse kohti toista niittyä (läntisempi), on väinönputkea, niittyleinikkiä ja metsäkurjenpolvea runsaasti. Kun saavutaan mainitulle läntisemmälle niitylle, niin voidaan todeta, että siellä valtalajina on mesiangervo. Mesiangervon runsaus kertoo runsaasta ravinnevarannosta. Mesiangervo ulottuu vyötäröön. Koiranputkea on myös runsaasti. Niityn reunoilla on runsaasti raitaa, koivua, pihlajaa ja harmaaleppää. Niitty on säilynyt avonaisena.
9 Aivan rannassa on kuusta koivua, koivua ja harmaaleppää. Kun tullaan niityn länsikärkeen, mesiangervoa ei esiinny enää niin runsaasti. Alue on mustikkatyypin tuoretta kangasta: mustikka, nurmirölli, kyläkastikka, lillukka, puolukka, metsäkurjenpolvi. Koivua ja haapaa ja harmaaleppää on sekapuuna. Muutamia vanhoja puita esiintyy. Maapuita ei ole ollenkaan. Alue on vanhaa metsälaidunta. Kuva 3. Vanha lato Peltosaaren keskiosissa. Kuva 4. Tyypillinen näkymä pohjoispuolen niityltä. Kun siirrytään rantaa pitkin (etelärantaa), niin kenttäkerroksessa esiintyy edellä mainittujen lajien ohella lisäksi metsälauhaa, metsätähteä, mustikkaa, korpi-imarretta, metsäkortetta jne. Siellä täällä on ohuita maapuita. Kun edelleen siirrytään etelärannan kahdelle erotetulle tontille: säilyy kasvillisuus pääosin edellä kuvatun kaltaisen metsähakamaisena. Tällä alueella on muutamia maapuita ja pökkelöitä. Puusto on eri-ikäistä. Kenttäkerroksessa on mm metsämansikkaa, metsäimarretta, kultapiiskua, nuokkuhelmikkää, lillukkaa. Aivan rannassa esiintyy kuusta, koivua ja haapaa. Lahopuuta ei ole,
10 mutta puusto on eri-ikäistä täälläkin. Kenttäkerros muuntuu tonttien koillispuolella melko lailla tavanomaiseksi mustikkatyypin tuoreeksi kankaaksi. Lahopuuta on sen sijaan runsaasti. Soikkoa ei tarkemmin inventoitu, mutta jo maisemallisistakin syistä se tulisi jättää rakentamisen ulkopuolelle tai säilyttää rakentaminen hyvin vähäisenä. Kuva 5 ab. Peltosaaren länsi- ja eteläpuolen lehtipuuvaltaista kangasta. Kuva 6. Kuva otettu Peltosaaren etelärannalta. Alue lienee vanhaa metsälaidunta. Lehtipuuston osuus on huomattava. Kuva 7. Soikon saari
11 Yhteenveto Mantereen puolella Antinlahden luoteispohjukassa ja rakennetun korttelin molemmin puolin on liito-oravien elinympäristöä, järeää kuusikkoa. Laiturinniemen kulttuurimiljöö on myös huomionarvoinen kokonaisuus. Peltosaaressa on runsaasti ihmistoiminnan muovaamaa elinympäristöä. Läntisempi niittyalue on lähes puhdasta mesiangervotyypin tuoretta suurruohoniittyä, mutta koillispuolen niitty on jonkin verran lajistollisesti monipuolisempi. Nykyään puustoiset alueet lienevät suurelta osin myös vanhaa metsälaidunaluetta. Etenkin etelärannan puustoisella alueella on runsaasti lahopuustoa ja elävä puusto on monikerroksellista. Kuva 8. Peltosaaren etelärannan lehtipuuvaltaista kasvillisuutta. Liito-oravan kanta Suomessa Liito-orava (Pteromys volans) on Siperian taigametsien laji, jota tavataan Euroopan yhteisön alueella Suomessa sekä vähemmässä määrin Virossa ja Latviassa. Liito-oravan levinneisyys ulottuu Suomessa etelärannikolta linjalle Oulu-Kuusamo painottuen eteläiseen Suomeen. Lajin esiintymisessä maan eri osissa on huomattavia eroja. Paikoin se on hyvinkin yleinen ja joillakin alueilla kanta on taas harva tai puuttuu kokonaan. Maamme liito-oravakannan on arvioitu vähentyneen viimeisten kymmenen vuoden aikana n. 20-25 % (Ympäristöministeriö 2005). Vuosina 2003-2005 suoritetun valtakunnallisen liito-oravakantojen atlastutkimuksen perusteella Suomen nykyiseksi liito-oravakannaksi arvioidaan 143 000 naarasta. Tihein kanta on Länsi- Suomessa Vaasan rannikkoseudulla ja Lounais-Suomessa, harvin puolestaan Pohjois- Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla (Hanski 2006). Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV(a) lajilistoille. Liitteen II lajien tärkeimpien elinympäristöjen turvaaminen tapahtuu Natura 2000 verkoston avulla. Lajikohtaista suojelujärjestelmää koskevat säännökset on esitetty luontodirektiivin artikloissa 12 ja 16. Artiklassa 12 edellytetään, että jäsenvaltion on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV (a) olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja kiellettävä lajien tahallinen pyydystäminen, tappaminen, häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-,
12 jälkeläistenhoito-, talvehtimis- tai muuttoaikana, munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta sekä kiellettävä näiden lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. Nämä kiellot koskevat myös mm. maanomistajaa. Artiklan kohdassa 16 säädetään, millä perustein näistä kielloista voidaan poiketa. Liito-orava kuuluu luonnonsuojelulain 38 :n nojalla rauhoitettuihin lajeihin. Lain 39 sekä 49 :n 1 momentti: luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty, sisältävät luontodirektiivin artiklan 12 velvoitteet. Luonnonsuojelulain 49 :ssä suojellaan nimenomaisesti lajien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, eikä lajin esiintymisalueita kokonaisuudessaan. Lain säännöstä on sovellettu siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen sijainti on selvitetty kussakin tapauksessa erikseen. Jos toiminta, esimerkiksi metsänhakkuu, on vaarassa heikentää tai hävittää lisääntymis- ja levähdyspaikan, toimija joutuu rajoittamaan toimintaansa siten, että suunnitelmaa muutetaan, tai toiminnasta pidättäydytään kokonaan. Alueellinen ympäristökeskus voi myöntää poikkeusluvan näiden lajien osalta heikentämiseen ja hävittämiseen ainoastaan luontodirektiivin 16 artiklassa mainittujen poikkeamisperusteiden nojalla. Sitä voidaan soveltaa tilanteissa, jollei muuta tyydyttävää vaihtoehtoista ratkaisua ole ja poikkeus ei haittaa lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella. Lisäksi poikkeuksen perusteluna täytyy olla jokin seuraavista syistä: a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojeleminen ja luontotyypin säilyttäminen, b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäiseminen, joka koskee viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta, c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskeva tai muu erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle, d) näiden lajien tutkimus- ja koulutus, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoitus ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavat lisääntymistoimenpiteet, mukaan lukien kasvien keinotekoinen lisääminen, e) tarkoin valvotuissa oloissa tapahtuva valikoitu ja rajoitettu kyseisten lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa. Liito-orava kuuluu kansallisen uhanalaisuusluokituksen perusteella luokkaan vaarantunut lajin Suomen kannassa arvioidun taantumisen vuoksi (Rassi ym. 2001). Liito-orava kuuluu lisäksi eläinlajeihin, joiden suojelussa Suomella on merkittävä kansainvälinen erityisvastuu (EVA-laji), sillä Suomen lisäksi lajia tavataan EU:n sisällä ainoastaan Baltian alueella. Liito-oravan elinympäristövaatimukset Liito-oravat suosivat vanhoja tai vanhahkoja kuusivaltaisia sekametsiä. Lajia esiintyy myös nuoremmissa metsissä, joissa on riittävästi lehtipuita ravintokohteiksi sekä kolopuita pesimäpaikoiksi. Tyypillisellä liito-oravan pesimis- ja ruokailuhabitaatilla puuston keskikuutiomäärä on suurempi ja metsätyyppi on usein rehevämpi kuin tavanomaisessa talousmetsässä. Vallitsevina puulajeina ovat kuusi sekä lehtipuut (Sulkava ym. 1994). Puuston laji-, koko- ja ikäjakaumat ovat myös monipuolisempia kuin tyypillisessä talousmetsässä. Liito-orava pystyy käyttämään liikkumiseensa varttuneiden kuusimetsien lisäksi myös nuoria metsänvaiheita ja puoliavoimia siemenpuuhakkuualueita.
13 Liito-oravan elinympäristövaatimuksissa on havaittavissa maantieteellisiä eroja esim. Etelä- ja Keski-Suomen välillä (Sulkava & Sulkava 1993). Liito-oravan esiintyminen edellyttää kuitenkin aina sopivien pesimä- ja ruokailualueiden riittävää määrää esiintymisalueella. Liito-oravat pesivät yleisimmin kookkaissa haavoissa olevissa vanhoissa tikankoloissa. Pesiä tavataan myös vanhoista oravanpesistä ja jopa piharakennuksista. Ravintokasveista keskeisimpiä ovat leppä (Alnus spp.), koivu (Betula spp.) ja haapa (Populus tremula). Puron, lammen tai muun pienvesistön sijoittuminen alueen välittömään läheisyyteen lisää sen sopivuutta liito-oravalle. Liito-oravien tyypillisiä elinympäristöjä ovat nykyään rantojen, pellonreunojen tai muiden vastaavien monipuolisten reuna-alueiden sekapuustoiset biotoopit. Liito-oravanaaraat ovat varsin paikkauskollisia ja pysyttelevät läpi vuoden n. 1-3 ha ydinalueella (Mäkelä 1996). Naaraiden koko elinpiiri on keskimäärin 8,3 ha, mikäli suotuisia biotooppeja esiintyy alueella enemmän. Liitooravanaaraiden lisääntymispaikat ovat naaraan asuinpaikkaa erillisestä alle 3,5 ha metsiköstä. Naaraat elävät lähes aina toisistaan erillisillä elinpiireillä, kun taas urosten elinpiirit voivat sijaita päällekkäin. Koiraiden reviiri on huomattavasti naaraiden reviirejä suurempi eli keskimäärin n. 60 ha (Nironen & Lammi 2003). Uroksen yhden laajan elinpiirin sisällä voi olla useita pienempiä naaraiden elinpiirejä. Liito-oravalla on tyypillisesti toisistaan erillään sijaitsevat pesimä- ja ruokailualueet, mikä korostaa yhtenäisenä jatkuvan metsän tärkeyttä lajin esiintymisen kannalta. Nuoret liito-oravat ja erityisesti naaraat lähtevät synnyinpaikoiltaan ensimmäisenä syksynään etsimään omia lisääntymisalueita. Koska naaraat elävät erillisillä elinpiireillä, nuorten naaraiden täytyy etsiä sopiva vapaa metsäalue, jolla ei asusta liito-oravanaarasta. Nuoret liito-oravat hajaantuvat keskimäärin noin 2,5 km:n etäisyydelle syntymäpesästään, mutta niiden on todettu kulkevan enimmillään jopa yhdeksän kilometrin päähän Liito-oravan lisääntymispaikka on se alue, jolla naaras pystyy viettämään talven ja saamaan poikasia keväällä. Mikäli liito-oravanaaras ei pysty alueella lisääntymään, se ei voi olla lisääntymispaikka. Terminä lisääntymispaikka eroaa selkeästi termistä pesäpuu tai pesäpaikka. Pesäpaikka on liito-oravan kulloinkin käyttämä pesäpuu, joka voi olla kolopuu tai puu jossa on risupesä. Jokaisella liito-oravayksiköllä on vuoden aikana käytössä useita pesäpaikkoja. Metsien pirstoutuminen sekä kuusi- ja lehtipuuvaltaisten sekametsien väheneminen ovat karsineet liito-oravalle sopivien habitaattien määrää. Samalla sopivat elinympäristöt jäävät usein erillisiksi saarekkeiksi jolloin liito-oravien liikkuminen laajemmalla alueella estyy (Mönkkönen ym. 1997). Liito-orava kykenee liitämään maksimissaan n. 60 m (esim. Finnlund 1986) ja alueilta toiselle siirtyminen tapahtuu ensisijaisesti liitämällä tai oksiston kautta. Maassa eläin ei kykene liikkumaan pitkiä matkoja. Mikäli metsäkuvioiden etäisyys toisistaan on liitomatkaa suurempi, liito-oravan siirtyminen kuviolta toiselle estyy tai vaikeutuu merkittävästi. Näin ollen mm. voima- ja tielinjat sekä vesistöt ja pellot voivat paikoin rajoittaa liito-oravan leviämistä alueelta toiselle. Arvio suunnittelualueen liito-oravan esiintymisestä Liito-orava menestyy hyvinkin lähellä ihmisasutusta, ja mm. Paltamon keskustan alueella on todettu liito-oravan pesäpaikkoja aivan rakennusten välittömästä läheisyydestä (PSV- Maa ja Vesi Oy 2004). Havaintojen mukaan liito-orava on asuttanut taajaman keskustan kuusikoita jo pitkään eikä ole sanottavasti häiriintynyt ihmistoiminnasta niin kauan, kun alueelta on löytynyt suotuisaa elinympäristöä. Havainnot korostavat lajille sopivan puustorakenteen ja yhteyksien tärkeyttä liitooravan esiintymisen kannalta. Varislahden pohjukan itärannalla liito-oravan esiintyminen mahdollista kaikilla potentiaalisilla elinympäristölaikuilla (liite 4). Papanahavaintoja tehtiin kolmelta alueelta (ks. kuva alla; numerot 10-12; koordinaatit esim. 7143469 / 3527830). Antinlahdenkankaan etelärannan alueella on
14 runsaasti kuusivaltaista sekametsää, jossa kasvaa myös haapoja, leppiä ja koivuja. Kuusikoita on paikoin hakattu mm. Antinlahden itäpuoleisilla rannoilla. Rantavyöhykkeen puustoa on kuitenkin säilytetty, ja havaintoja liito-oravan esiintymisestä tehtiin myös aivan tuoreiden hakkuiden reunamilta vuonna 2007, mutta ei enää vuonna 2011. Rakennusten pihapiireissä olevien iäkkäiden ja suurikokoisten kuusien alta tehtiin useita papanahavaintoja. Havaintoja tehtiin myös vuoden 2011 ranta-asemakaavan muutokseen liittyvän kartoituksen yhteydessä Havaintojen (2007 ja 2011) mukaan Varislahden osa-alue ja Antilahden pohjukka kuuluu kokonaisuudessaan liito-oravan nykyiseen levinneisyysalueeseen. Liito-oravan esiintymistä voidaan pitää todennäköisenä kaikilla alueen suotuisilla elinympäristöillä, jotka ovat puustoyhteydessä ympäröiviin metsäkuvioihin. Alueella on runsaasti lajin potentiaalisia elinympäristöjä, jotka ovat monin paikoin pirstoutuneet hakkuiden seurauksena. Myös pellot rajoittavat paikoin metsäkuvioiden välisiä puustoyhteyksiä (ks. kartta alla). Kuva 9. Harmaalla värillä on esitetty vuoden 207 rantaosayleiskaavan todettu liito-oravan esiintyminen. Vuoden 2011 selvityksessä papanoita löydettiin samalta alueelta, mutta ei enää aivan näin idästä. Vihreällä värillä on esitetty vuoden 2007 selvityksen mukaan liito-oravalle potentiaalisia elinympäristöjä Kesän 2011 kartoituksessa näiltä alueilta ei löydetty merkkejä liito-oravasta. 3.4 Maisema Maisema on katsojasta jonkin matkan päässä oleva, näköaisteilla havaittava ympäristökokonaisuus, joka koostuu monenlaisista kerroksista ja elementeistä. Osa maiseman perustekijöistä on elottomia, kuten vesi, kallio, maaperä ja ilma, jotka luovat elolliselle ympäristölle reunaehdot. Maisemaan liittyy aina historiallista kerroksellisuutta ja se voi olla leimallisesti joko kulttuurimaisemaa tai luonnonmaisemaa. Maisema on myös subjektiivinen käsite; ihmisen kokemus ympäristöstä ja sen osatekijöistä. Maisemaa analysoitaessa tutkitaan maisemarakenne ja sen kehityshistoria, maastorakenne ja kulttuurihistoria. Analysoinnin tuloksena saadaan arvotettua merkittäviä arvoja. Kulttuurimaisema koostuu erilaisista maisematyypeistä, joita ovat mm. avoin viljelymaisema, metsämaisema, tienvarsimaisema, taajama ja rantamaisema. Kulttuuriympäristö heijastaa muutoksia, jotka ihmisen ja luonnon vuorovaikutus on saanut aikaan. Se ilmentää ympäristön alueellisia ominaispiirteitä ja ajallista kerrostumaa, joka puolestaan kertoo kulttuurin eri vaiheista. Kulttuuriperintö näkyy ympäristössä mm. rakennuksina, rakenteina ja tiloina. Kulttuuriympäristöön sisältyy myös kulttuuriset merkitykset, joita luonnonilmiöille, tapahtumille ja paikoille on annettu.
15 Maisemakuva on suunnittelualueen metsäalueilla suljettua tai puoliavointa luonnonmaisemaa. Puoliavoimuus johtuu paikoin toteutetusta harvennushakkuista, esimerkiksi Antinlahden itäosassa ja rakennetuilla korttelialueilla esim. suunnittelualueen länsiosassa. Laiturinniemen laaja niittyalue on avointa luonnonmaisemaa, jossa tosin kulttuurimaiseman elementit näkyvät selvästi. Myös Peltosaari on jo osin ihmistoiminnan muokkaamaa luonnonmaisemaa. Maisemakuvan kannalta kaikkein kaunein kokonaisuus muodostuu Soikon - Peltosaaren muodostamasta kokonaisuudesta sekä toisaalta Laiturinniemen maatalousmaisemasta. Tämä aluekokonaisuus on myös huomioitu Oulunjärven rantaosayleiskaavassa. Vanhimmat merkit asutuksesta Paltamossa ovat löytyneet nykyisen Kiehimänjoen varrelta, Kirkonkylän tuntumasta. Alueella on asuttu jo noin 6500 e.kr. Asukkaat eivät olleet kovin kauan samoilla paikoilla, vaan siirtyivät saaliseläinten perässä niiden vaellusten mukana. Esihistoriallisella ajalla Oulujärven erämaassa asui lappalaisia, joiden elinkeinona oli metsästys ja kalastus. Elinkeinot sitoivat heidät tiettyihin asuinpaikkoihin, joten heitä voidaan pitää ensimmäisinä pysyvinä asukkaina. Karjalaisten ja pohjalaisten eränkäynti alkoi keskiajan lopulla kuitenkin häiritä lappalaisten elinkeinoja, jonka vuoksi he joutuivat siirtymään kuljetuimpien vesireittien varrelta syrjäisemmille alueille. Lisäksi savolaiset uudisasukkaat, 1500-luvun puolivälissä, työnsivät tieltään lappalaiset ja asettuivat Oulujärven rantakyliin. Tässä vaiheessa syntyivät Oulujärven rantamien kantakylät, jotka ovat säilyneet asuttuina näihin päiviin saakka. Asukkaita seudulla oli tuolloin yli 150. Suurin kylistä oli Melalahti, jossa oli lähes 30 taloa. 4. SUOJELUALUEET, SUOJELUOHJELMAT JA NATURA 2000-VERKOSTO Kuva 10. Suunnittelualueella ei ole suojelualueita tai suojeluohjelmiin sisältyviä alueita. Suunnittelualueella ei ole perustettuja suojelualueita, valtakunnallisiin suojeluohjelmiin tai alueellisissa inventoinneissa mainittuja alueita. 5. LUONNONSUOJELU-, VESI- JA METSÄLAIN MUKAISET KOHTEET
16 Luonnonsuojelulain 29 :ssä on lueteltu 9 luontotyyppiä, joiden luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia kohteita ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Suojeltuja luontotyyppejä ovat: Luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt Pähkinäpensaslehdot Tervaleppäkorvet Luonnontilaiset hiekkarannat Merenrantaniityt Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset dyynit Katajakedot Lehdesniityt Avointa maisemaa hallitsevat suuret puut ja puuryhmät Suunnittelualueella ei maastokäyntien perusteella esiinny LSL 29 mukaisia luontotyyppejä, jotka edellyttäisivät luonnonsuojelualueen perustamista. Metsälain 10 velvoittaa säilyttämään arvokkaita elinympäristöjä, jos ne ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia. Niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Tällaiset elinympäristöt ovat yleensä pienialaisia. Lain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot Rehevät lehtolaikut Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla Rotkot ja kurut Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Antinlahden pohjukan uoman lähiympäristöä voidaan metsälain mukaisena kohteena. Vesilain muutoksen mukaan (1105/1996, 15a ja 17a ) alle hehtaarin suuruiset fladat, kluuvijärvet ja lähteet muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruiset lammet, järvet ja vesistöä pienemmät uomat tulee säilyttää luonnontilaisena. Suunnittelualueella ei esiinny vesilain mukaisia kohteita. METSO -ohjelmaan otetaan mukaan erityisesti seuraavia elinympäristöjä: lehdot runsaslahopuustoiset kangasmetsät pienvesien lähimetsät puustoiset suot metsäluhdat ja tulvametsät harjujen paahdeympäristöt maankohoamisrannikon metsät puustoiset perinneympäristöt kalkkikallioiden metsät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot Suunnittelualueella ei esiinny METSO -ohjelmassa esitettyjä arvokkaita elinympäristöjä.
17 Muut metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt mm Meriluoto ja Soinisen (1998) mukaan: vanhat havu- ja sekametsiköt vanhat lehtimetsiköt paisterinteet supat ruohoiset suot metsäniityt hakamaat Laiturinniemen tilan laidunniityn reuna-alueilla on vanhaa hakamaata, samoin Peltosaaressa on vanhoja metsälaitumia niittyalueiden reunoilla; on todennäköistä, että koko saari on ollut laitumena. 6. DIREKTIIVI- JA UHANALAISLAJISTO Maastokäynnillä pyrittiin kiinnittämään huomiota luonnonsuojelulaissa mainittujen eläinlajien esiintymiseen alueella. Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien kasvilajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät Uhanalaisten- ja erityisesti suojeltavien eliölajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät Luontodirektiivin IV (a) tarkoittaminen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat Uhanalaisiksi luokitelluista lajeista (UHEX) on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaisluokituksen mukainen luokitus. Lisäksi on pyritty selvittämään löytyykö suunnittelualueelta Suomen erityisvastuulajeja (EVA) tai direktiivilajistoa (DIR). CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet NT= silmälläpidettävät LC= runsaana esiintyvät Taulukko 1: Maastossa havaitut suojelullisesti merkittävät lajit. DIR = Euroopan Unionin lintudirektiivin liitteessä I mainittu laji, UHEX = Suomen uhanalaisuusluokituksessa mainittu laji (VU: vaarantunut, NT: silmälläpidettävä), EVA = Suomen kansainvälinen erityisvastuulaji DIR UHEX EVA Pyy Bonasa bonasia X Metso Tetrao urogallus Isokuovi Numenius arquota NT Teeri Tetrao tetrix X NT X Rantasipi Actitis hypoleucos NT X Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix NT Yhteensä 2 3 2 7. SUOSITUKSET Luontoselvityksessä ei tullut esiin sellaisia ympäristöön liittyviä arvoja, jotka edellyttäisivät luonnonsuojelualueen perustamista. Kohteiden linnusto on yleisesti ottaen melko niukkaa. Kaikkiaan vain 4 eri uhanalaisluokituksissa mainituista lajeista löydettiin alueelta. Vesilintuja ei havaittu lainkaan ja kahlaajia sekä lokkilintuja todella vähän. Maalinnustokin on niukan puoleista sekä lajimäärältään että tiheydeltään. Aikaisemmin kesällä suoritettu maastokäynti olisi ehkä tuonut lajistoon joitakin kesäkuun lopulla jo hiljenneitä tai elintavoiltaan piileskelevämpiä lajeja, mutta
18 tuskin se olisi tuloksiin kovin merkittävää eroa tehnyt. Mitään erityisen merkittäviä linnustokohteita alueilta ei löytynyt. Liito-oravan suhteen voitaneen todeta seuraavaa: Lajin elinmahdollisuuksien kannalta on välttämätöntä, että pesäpaikkojen ja ravintopuiden säilymisen lisäksi myös eläimen suojautuminen ja liikkuminen alueelta toiselle on mahdollista. Tästä syystä liito-orava-alueille tulee jättää metsänkäsittelyssä kaavamerkinnästä riippumatta liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita. Lisääntymisalueet eli kolopuut ja sellaiset haavat, joissa järeytensä puolesta voisi olla kolo, jätetään kaatamatta ja niiden ympärille jätetään 10-15 m koskematon suojavyöhyke. Liito-oravien elinympäristöiksi tiedetyillä alueilla jokainen kolopuu on mahdollinen pesäpuu. Metsissä on oltava pesäpaikoiksi soveltuvien kolopuiden lisäksi myös riittävästi ravintopuita. Suurikokoiset haavat ovat potentiaalisia kolopuita ja lisäksi keskeisiä liitooravan ravinnonhankinnassa. Kolopuiden ja suurten haapojen ympäristössä metsä uudistetaan luontaisesti siten, että puuston lajisto ja kokosuhteet säilyvät monipuolisena. Runkopaksuudeltaan yli 25 cm puiden etäisyys toisistaan saisi olla enintään 20-25 m. Metsään olisi pyrittävä jättämään tiheämpiä ja harvempia kohtia laikuttaisuuden säilyttämiseksi. Metsäyhteyksien säilymiseen eri alueiden välillä tulee kiinnittää huomiota. Pienialaiset hakkuukuviot ja suunnitelmallinen luontainen uudistaminen takaavat yleensä yhteyksien säilymisen. Peltojen ja järvien reunoilla sekä jokien varsilla kasvaa usein liito-oravalle sopivaa sekametsää. Lajin elinmahdollisuuksia voidaan parantaa huomattavasti jättämällä näille reuna-alueille puustoinen vyöhyke. Puuston myrskynkestävyyteen tulee kiinnittää huomiota alueilla. Reviirien reunoilla olevat nuoret metsät, siemenpuuasentoon hakatut aukot sekä varttuneet taimikot ovat keskeisiä leviämisreittejä kuvioiden välillä. Liito-oravan esiintymisalueiden yhteensovittaminen kaavoituksen kanssa ei tarkoita sitä, että käytettävissä olisivat vain suojelua tarkoittavat käyttötarkoitukset (Ympäristöministeriö 2005). Myös muut käyttötarkoitukset tulevat kyseeseen mahdollisesti erityisillä kaavamääräyksillä. Liitooravan suojelun kannalta maankäytön tehokkuus on keskeinen tekijä: mitä tehokkaampi kaavan käyttötarkoitus on ja mitä enemmän kaavoitettavan alueen puustoa joudutaan poistamaan, sitä huonommin käyttötarkoitus turvaa liito-oravan säilymisen alueella. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon lajin esiintymät varmistamalla ruokailu- ja pesimäreviirien sekä näiden välisten kulkuyhteyksien säilyminen. Liito-oravan esiintyminen tietyllä alueella ei maastohavaintojen mukaan välttämättä esty vaikka lähistöllä olisi myös esim. vapaaajanasutusta. Monin paikoin papanahavaintoja tehtiin aivan asuin- ja piharakennusten vierestä. Liito-oravan esiintyminen ja ihmistoiminnan vaikutus eivät näin ollen ole toisiaan pois sulkevia, mikäli lajin elinympäristövaatimukset huomioidaan maankäytönsuunnittelussa riittävän varhaisessa vaiheessa. Huomionarvoisia ja merkittävistä elinympäristöistä voidaan todeta seuraavaa: Peltosaaren metsähaat (arvoluokka 2) Antinlahden pohjukan rehevä alue (arvoluokka 2) Laiturinniemen kulttuurimaisema ja metsähaat (arvoluokka 2) Antinlahden todettu liito-oravavyöhyke (arvoluokka 3) Muilta osin ranta-alueita voidaan luonnehtia tavanomaisiksi, joille soveltuu normaali rantarakentaminen. Paikoin rinteiden jyrkkyys ja lohkareisuus voi asettaa rajoituksia rakentamiselle.
19 8. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Normaali suunniteltu lisäys olemassa olevaan rantarakentaminen ei aiheuta merkittävästi lisää ympäristövaikutuksia nykytilanteeseen verrattuna, mikäli rakentamisessa noudatetaan kaavamääräyksiä mm jätevesien käsittelystä ja erityisesti otetaan huomioon puuston säilyttäminen. Antinlahden pohjukassa liito-oravan esiintyminen on säilynyt lähes entisellään rantarakentamisesta huolimatta. Merkittävämpi haitta Antinlahden itäosassa on aiheutunut metsänhakkuista. Peltosaaressa vaikutukset kohdistuvat lähinnä lievään rantojen avoimuuden vähentymiseen, koska nykyisin rannat ovat rakentamattomia. Peltosaarella tulisi erityistä huomiota kiinnittää tonttien käsittelyyn. Sauvossa 14. lokakuuta 2011 Jari Hietaranta Liitteet:
20