Talouden vakauttaminen

Samankaltaiset tiedostot
Talouden vakauttaminen

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan talouden vakauttamisohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä.

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

LAUSUNTO KERTYNEIDEN ALIJÄÄMIEN KATTAMISESTA PERUSPÄÄOMASTA

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken lukion tilapäistilojen hankinta

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Tilinpäätösennuste 2014

Reino Hintsa

Kuntalaki ja kunnan talous

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Suunnittelukehysten perusteet

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilaajan arvion tarkistus

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien investointisuunnitelmaehdotus

Transkriptio:

Kaupunginhallitus, julkinen 102 29.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 159 17.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 170 24.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 195 15.06.2010 Talouden vakauttaminen 2010-2013 KHALL 102 Kaupunginvaltuusto hyväksyi 14.12.2009 taloussuunnitelman vuosille 2010-2013. Suunnitelmalla ei voitu osoittaa, miten vuoden 2008 tilinpäätökseen sisältyvä 2,9 milj. euron alijäämä katetaan. Suunnitelman mukaan alijäämä kasvaa vuoteen 2013 noin 12,5 milj. euroon. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kunnallislain 65 :n mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päätti, että Toimenpideohjelma talouden vakauttamisohjelman 2009 jatkamiseksi ja kertyneiden alijäämien kattamiseksi laaditaan siten, että se voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen vuoden 2009 tilinpäätöksen vahvistamista. Vuoden 2009 tilinpäätös on 0,8 milj. euroa alijäämäinen (ta 2009: -2,2 milj. euroa). Taloussuunnitelma on päivitetty tilinpäätöksen 2009 sekä valmisteilla olevan vuoden 2010 ensimmäiseen lisätalousarvioon huomioitavissa olevilla muutostekijöillä. Taloussuunnitelman mukaan vuosittainen alijäämä on 1-2 milj. euroa, jolloin vuonna 2013 päädytään 12 milj. euron alijäämään. Taloussuunnitelman päivityksessä on huomioitu ne toimialojen menojen kustannusten leikkaukset, joista on valmistelun yhteydessä keskusteltu keskushallinnon ja toimialojen välillä. Kokonaisvaltaisen taloussuunnitelman ohella on tarkoitus päivittää vuoden 2009 vakauttamisohjelman henkilöstöä koskeva toimenpideohjelma sekä suunnitelmavuosia koskeva investointiohjelma. Lisäksi on tarkoitus päivittää suunnitelmat omaisuuden realisoinnin suhteen. Taloussuunnitelman päivitys esitellään kokouksen yhteydessä. (valmistelu rahoitusjohtaja Jouko Salonen, puh. 020 632 2070)

Hyväksytään, että talouden vakauttamisohjelma laaditaan päivittämällä vuosien 2010-2013 taloussuunnitelma. Osana ohjelmaa päivitetään myös investointisuunnitelma sekä henkilöstöpolitiikkaa ja -kuluja koskeva toimenpideohjelma. Lautakuntien edellytetään esittävän toukokuun 2010 alkuun mennessä omien toimialojensa osalta ne toimenpiteet, jotka edesauttavat talouden vakauttamista. Perusturvan aikuispalvelujen perusterveydenhuollon toimenpiteet tulee esittää tuottavuusohjelman aikataulun mukaisesti kesäkuun 2010 alkuun mennessä. Hyväksyttiin. KHALL 159 Vuoden 2010 I lisätalousarviolla tarkistettu arvio vuosituloksesta on 2,0 milj. euron alijäämä. Vuosina 2011-12 toiminnan tuotot vähenevät yhdistymisavustuksen päättymisen ja maankäyttösopimusmaksujen poisjäännin myötä 1,9 milj. eurolla vuoteen 2010 nähden. Näin ollen vuositulokset jäisivät alijäämäisiksi 2,2,-3,9 milj. euroa/vuosi ja yhteenlaskettu alijäämä kasvaisi vuoden 2009 lopun 3,7 milj. eurosta vuoden 2013 loppuun 16,7 milj. euroon. Toimialojen johtajat ovat yhdessä keskushallinnon edustajien kanssa tarkastelleet mahdollisuuksia vuosien 2010-2013 toimintamenojen pienentämiseen / tulojen lisäämiseen. Esitykset on myös pääosin käsitelty ao. lautakunnissa. Yhteenveto tarkasteluun pohjautuvista esityksistä esiteltiin kaupunginhallitukselle 10.5.2010 kokouksen yhteydessä. Tarkastelusta muodostuvan vakauttamisohjelman mukaan voidaan vuosittaisia kuluja pienentää 1,3-2,6 milj. euroa. Vuoden 2013 vuositulos olisi -1,1 milj. euroa ja kertyvä alijäämä vuoden 2013 lopussa olisi 9,8 milj. euroa. Vuosien 2009-2011 tulosta heikentää oleellisesti verotuottojen heikko kehitys laman ja työttömyyden seurauksena. Täten aiempien vuosien alijäämien kattaminen ao. tilanteessa on muodostunut ylivoimaiseksi tavoitteeksi. Vakauttamisohjelman vähimmäistavoitteeksi voidaan asettaa tasapainossa olevan vuosituloksen saaminen vuosiin 2012-13 mennessä, jolloin aiempien alijäämien kattaminen olisi mahdollista vuoteen 2015 mennessä talouden elpymisen myötä parantuvien verotuottojen myötä. Toimialakohtaiset esitykset toimenpiteistä vakauttamistoimiksi sekä niiden pohjalta laadittu yhteenveto esitetään kokouskutsun oheismateriaalina.

Kaupunginjohtajan ehdotus: Keskustellaan vakauttamisohjelman edellyttämistä lisävalmistelutoimista. Keskusteltiin lisävalmistelutoimista. KHALL 170 Vakauttamisohjelman valmistelua on jatkettu kaupunginhallituksessa käytyjen keskustelujen pohjalta. Vakauttamisohjelma muodostuu joulukuussa 2009 hyväksyttyyn vuosien 2010-13 taloussuunnitelmaan tehdyistä muutoksista ja niiden kokonaistaloudellisista vaikutusarvioista. Ohjelma esitetään Excel-taulukoston sekä muutosten toimialoittaisten sanallisten perustelujen muodossa. Ohjelman mukaisilla toimilla kaupungin taloutta voidaan vähitellen vakauttaa siten, että vuonna 2013 vuosikatteella voidaan kattaa vuosipoistot täysimääräisesti. Aiempien vuosien tilikausien alijäämä on tuolloin noussut vuoden 2009 lopun 3,7 milj. eurosta 7,2 milj. euroon. Alijäämien kattaminen vuosien 2013-2018 aikana tulee ottaa tavoitteeksi. Vakauttamisohjelmaan on sisällytetty henkilöstömenojen vähentämiseen tähtäävä osio, jonka määrällinen tavoite on henkilöstö- ja vastaavien menojen väheneminen reaalisesti vuoteen 2010 500 000 vuoteen 2011 750 000 vuoteen 2012 1 000 000 ja vuoteen 2013 1 250 000 eurolla vuoden 2009 tilinpäätöksen tasosta. Mikäli tavoite saavutetaan, kaupunki työnantajana pidättäytyy tuotannollis-taloudellisin syin harkittavista lomautuksista ja muista työntekijäryhmiin kohdistuvista yksipuolisista henkilöstömenojen leikkaustoimenpiteistä. Ohjelmaan sisältyy muita kuin henkilöstökuluja koskeva toimintakulujen 250 000 euron leikkaus koskien kaikkia vuosia. Tavoitteen toteuttaminen edellyttää tiukkaa budjettikuria sekä jatkuvaa kriittistä suhtautumista hankintoihin ja muihin kuluja tuottaviin toimiin. Ohjelman mukaisista vakauttamistoimista perusterveydenhuollon tuottavuusohjelmaan liittyvät toimet ovat edelleen tarkemmassa valmistelussa ja asiakokonaisuus käsitellään myöhemmin omana asianaan perusturvalautakunnan käsittelyn jälkeen, kuitenkin pitäytyen vakauttamisohjelman muodostamissa talouden raameissa.

Rahoitusjohtajan ehdotus: Yläkoulujen yhdistäminen kolmesta kahteen oppilasmäärien alentuessa on käsitelty aiemmin ja perusteet muutokselle ovat yhä olemassa. Yhdistäminen sisältyy ohjelmaan. Muutoksella tavoitellaan vuoteen 2013 koulukuljetuksesta aiheutuvat lisäkulut huomioiden 300 00 euron nettokulujen vähennystä. Asiakokonaisuus käsitellään tarkemmin omana asianaan, kuitenkin pitäytyen vakauttamisohjelman muodostamissa talouden raameissa. (valmistelu rahoitusjohtaja Jouko Salonen, puh. 020 632 2070) Esitetään kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi oheinen talouden vakauttamisohjelma 2010-2013. Vakauttamisohjelma muodostaa uuden tarkistetun taloussuunnitelman vuosille 2010-2013. Kaupunginhallitus ja lautakunnat tekevät tarvittavat ohjelman toteuttamisen edellyttämät tarkemmat päätökset. Hyväksytään, että vakauttamisohjelman toteutumista seurataan ja ohjelmaa tarvittaessa tarkistetaan lähivuosien toteutuman perusteella siten, että toimintakuluja vähennetään ohjelman toimien lisäksi erityisesti palvelutoiminnan toimipisteverkoston kustannuksia vähentämällä. Tällöin tarkastellaan mm. terveysasema-, kirjastopalvelu- ja liikuntapalveluverkostoa. Näiden palveluiden toimitilojen kunnostus- ja ylläpitotehtävien valmistelussa tulee huomioida mahdolliset käyttömuutokset. Palveluiden palveluverkostoa mitoitettaessa huomioidaan mm. verkoston aiheuttamat kokonais- ja yksikkökustannukset, palveluiden saavutettavuus sekä tilojen ja henkilöstön työpanoksen vaihtoehtoiset käyttömahdollisuudet. Asia jätettiin pöydälle. KHALL 195 Talouden vakauttamisohjelma on päivitetty perusturvan tuottavuusohjelman sekä verotuksen vuoden 2009 ennakkotietojen sekä vuoden 2010 toteutuneiden tilitysten perusteella. Tilikauden tulokset ovat vuosina 2010-12 1,4-0,8 miljoonaa euroa alijäämäiset ja vuoden 2013 osalta 175 000 ylijäämäinen. Tilivuoden ja aiempien vuosien yhteenlaskettu alijäämä olisi tällöin vuoden 2013 lopussa 6,6 milj. euroa. Kokouskutsun liitteenä jaetaan excel-taulukon muotoon koottu yhteenveto lautakunnittaisista vakauttamistoimista ja niiden talousvaikutuksista, taulukko rahoituksen arvioidusta tuotto- ja kulukehityksestä, tarkistettu investointiohjelma sekä yhteenveto taloudesta vuosina 2010-13. Lisäksi jaetaan toimialojen perustelut vakauttamistoimille sekä perusterveydenhuollon vastaanottopalveluiden tuottavuusohjelma.

(valmistelu rahoitusjohtaja Jouko Salonen, puh. 020 632 2070) Kaupunginjohtajan ehdotus: Esitetään kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi oheinen talouden vakauttamisohjelma 2010-2013. Vakauttamisohjelma muodostaa uuden tarkistetun ta loussuunnitelman vuosille 2010-2013. Lautakunnat valmistelevat tarvittavat ohjelman toteuttamisen edellyttämät tarkemmat päätök set. Vuosien 2011-2013 osalta toimenpiteet hyväksytään tarvittavilta osilta kaupunginhallituksen ja/tai kaupunginvaltuuston toimesta. Todetaan, että ohjelman mukaisista vakauttamistoimista perusterveydenhuollon vastaanotto palveluiden tuottavuusohjelmaan liittyvät toimet ovat tarkemmassa valmistelussa ja asiakokonaisuus käsitellään omana asiana perus turvalautakunnan käsittelyn jälkeen, kuitenkin pitäytyen vakauttamis ohjelman muodostamissa talouden raameissa. Todetaan, että yläkoulujen yhdistäminen kolmesta kahteen oppilasmäärien alentuessa on käsitelty aiemmin ja perusteet muutokselle ovat yhä olemassa. Yh distäminen sisältyy vakauttamisohjelmaan. Muutoksella tavoitellaan vuoteen 2013 koulukuljetuksesta aiheutuvat lisäkulut huomioiden 300 000 euron nettokulujen vähennystä. Asiakokonaisuus käsitel lään tarkemmin omana asiana, kuitenkin pitäytyen vakauttamisohjel man muodostamissa talouden raameissa. Hyväksytään, että vakauttamisohjelman toteutumista seurataan ja ohjelmaa tarvittaessa tarkistetaan lähivuosien toteutuman perusteella siten, että toimintakuluja vähennetään ohjelman toimien lisäksi erityisesti palvelutoiminnan toimipisteverkoston kustannuksia vähentämällä. Tällöin tarkastellaan erityisesti terveysasema-, kirjastopalvelu- ja liikuntapalveluverkostoa. Näiden palveluiden toimitilojen kunnostus- ja ylläpitotoimissa tulee ennakoida mahdolliset tulevat käyttömuutokset. Palveluverkostoa mitoitettaessa huomioidaan mm. verkoston aiheuttamat kokonais- ja yksikkökustannukset, palveluiden saavutettavuus sekä tilojen ja henkilöstön työpanoksen vaihtoehtoiset käyttömahdollisuudet. Kaupunginhallitus hyväksyy oman toimialansa vakauttamistoimet täytäntöönpantavaksi. Käsittely: Asiasta keskusteltaessa Rolf Nyholm ehdotti Mer ja När hin kan nat tama na, että vakauttamisohjelman käsittely jäte tään pöy dälle. Leila Lin dell esitti Matti Tiusasen kannattamana, että asian kä sittelyä jatke taan. Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty kannatettu ehdotus, että asia jätetään pöydälle, asias ta tu lee suo rit taa äänestys. Ää nes tys me net te lyksi hy väk syt tiin ni men huu to ää nes tys: Rolf Nyholmin ehdotus ei ja ehdotus, että asian käsittelyä jat ke taan, jaa.

Rolf Nyholmin ehdotusta kannattivat hänen lisäkseen Heikki Flinkman, Kari Kiiskinen, Pekka Leppänen, Merja Närhi, Jaana Tani ja Pirjo Uusitalo. Leila Lindellin ehdotusta kannattivat hänen lisäkseen Tommi Lunttila, Pentti Piilonen, Piia Soininen, Matti Tiusanen ja Marke Tuominen. Puheenjohtaja totesi Rolf Nyholmin ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 7-6 eli asia jätetään pöydälle. Kaupunginhallitus päätti äänin 7-6 jättää asian pöydälle.