1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos laaditaan Sataman kaupunginosaan rakennusliike Hartela Oy:n aloitteesta. Asemakaavoitusohjelmassa 2014-2015 (Kv 2.12.2013 talousarvion liite) kohde Herttuankulma on ohjelmoitu hyväksyttäväksi vuonna 2015. Turun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Turun seudun rakennemallin 2035 21.5.2012. Suunnittelualue Suunnittelualue, rajaus sinisellä Asemakaava laaditaan kartassa osoitetulle alueelle, jonka koko on noin 14,7 hehtaaria. Suunnittelualuetta rajaavat pohjoisessa Pansiontie, lännessä huolintaliikkeen alue ja Juhana Herttuan puistokatu, idässä VR:n rata-alueeseen rajoittuvat korttelialueet, etelässä pienteollisuustontteja ja Satamakadun pohjoispää. Nykytilanne Suunnittelualue on teollisuus- ja varastoaluetta, jossa toimii sekä satamatoimintoja palvelevia huolintaliikkeitä että pienteollisuusyrityksiä. Alueella sijaitsee entinen Rettigin tupakkatehdas. Turun Museokeskus on arvioinut rakennuksen itäpuoleisen kaarihallin historiallisesti arvokkaaksi. Alueen maasto on tasaista ja alavaa, ja sen maanpinnan taso vaihtelee +2,7 ja +4,0 metrin välillä merenpinnasta. Tästä johtuen tulvariskit tulee ottaa huomioon suunnittelussa.
2 Ortokuva, suunnittelualueen rajaus sinisellä Maanomistus Maanomistuskartta, vihreät alueet Turun kaupungin omistuksessa Suunnittelualueen noin 14,7 hehtaarista Turun kaupunki omistaa noin 8,6 ha (noin 59 %), noin 5,5 ha (noin 37 %) on yksityisten omistuksessa ja Suomen valtio (VR) omistaa noin 0,6 ha (noin 4 %) alueesta.
3 Mitä alueelle suunnitellaan Alueelle on tarkoitus sijoittaa ostoskeskus ja kerrostalovaltainen asuinalue yli 2000 asukkaalle. Suunnittelutilanne Arkkitehtitoimisto Cederqvist & Jäntin alustava aluesuunnitelma Ote Turun seudun rakennemallista 2035 Turun seudun rakennemallissa 2035 suunnittelualue on osa alueesta 101: Linnakaupunki: uusi kerrostalovaltainen asuntoalue, jossa arvioitu asukasluvun kasvu on 2600. Alueeseen sisältyy myös vireillä oleva Harppuunakorttelin asemakaavanmuutos.
4 Ote yleiskaavasta 25.2.2012 voimaan tulleessa Linnakaupungin osayleiskaavassa alue on työpaikkojen, palvelujen ja asumisen aluetta (PAK-2), kerrostalovaltaista asuinaluetta (AK-1, AK-2), rautatiealuetta (LR), virkistysaluetta (V) ja pääkokoojakadun aluetta. Kaavassa Juhana Herttuan puistokatu on jatkettu suoraan pohjoiseen Pansiontielle saakka. Nykyinen Herttuan puistokadun länsipuolitse kaartuva osuus on muutettu puistoväyläksi. Entisen Rettigin tupakkatehtaan itäpuoleinen kaarihalli on merkitty suojelukohteeksi. Ote ajantasa-asemakaavasta Suunnittelualueella ovat voimassa seuraavat asemakaavat: 67/1957, 55/1964, 21/1967, 18/1990 ja 4/1994. Asemakaavoissa alue on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (TTV), liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (KL), moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialuetta (AM), autopaikkojen korttelialuetta (LPA), rautatiealuetta (LR) ja katualuetta.
5 Laadittavat selvitykset - Tarkistettu luontoselvitys, Linnakaupungin osayleiskaavan yhteydessä laaditun selvityksen pohjalta - Rakennushistoriallinen selvitys (Linnakaupungin osayleiskaava) - Linnakaupungin ja Linnanfältin hulevesiselvitys, valmistunut 6.3.2014 - Kaupan palveluverkkoselvitys - Liikenteellinen selvitys - Meluselvitys - Selvitys pilaantuneista maista - Rakennettavuusselvitys Vaikutusten arviointi Kaupunkisuunnittelun kaavoitusyksikkö ja muut asiantuntijat arvioivat kaavan valmistelun yhteydessä kaavan toteuttamisen vaikutuksia mm. yhdyskuntarakenteeseen, palveluverkkoon (mukaan lukien kauppa), yritystoimintaan, liikenteeseen, kulttuuriympäristöön, luonnonympäristöön, kunnan talouteen ja lähiympäristöön. Kaavan valmistelu ja osallistuminen 1. Aloitusvaihe Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa 2014. 26.3.2014 on pidetty aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu asemakaavanmuutoksesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään maanomistajille ja maanvuokralaisille sekä osallisluettelon yhdistyksille ja viranomaisille. Kaavan valmistelija on tavattavissa sopimuksen mukaan. Alueen suunnittelussa osallisia ovat: Alueen ja lähialueen maanomistajat ja maanvuokralaiset, käyttäjät, asukkaat ja yritykset. Kansalaisjärjestöt: Turkuseura ry ja Turun Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Viranomaiset ja hallintokunnat: Varsinais-Suomen liitto, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Liikennevirasto, Varsinais- Suomen aluepelastuslaitos, Turun Satama, Turku Energia Oy, Vesiliikelaitos, Kiinteistöliikelaitos, Hyvinvointitoimialan hallinto, Turun Museokeskus sekä Ympäristötoimialan rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu, seudullinen joukkoliikenne ja kaupunkisuunnittelu. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaava-alueesta voi esittää mielipiteen esim. liitteenä olevalla mielipidekaavakkeella tai sähköpostitse (kaupunkisuunnittelu@turku.fi) tai myös suullisesti suoraan kaavan valmistelijalle viimeistään xx.x.2014. 2. Luonnos- ja ehdotusvaihe Vuoden 2014 aikana valmistellaan kaavaluonnos, joka viedään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan käsittelyyn. Luonnoksen perusteella valmistellaan asemakaavaehdotus, josta pyydetään lausunnot viranomaisilta. Tavoitteena on, että kaavaehdotus esitellään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle vuoden 2014 loppuun mennessä, jonka jälkeen ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen nähtävilläoloaikana. 3. Hyväksyminen Maankäyttösopimus laaditaan kaupungin ja yksityisen maanomistajan välille. Kaavaehdotus viedään kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksymiskäsittelyyn kun maankäyttösopimus on allekirjoitettu. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyssä vuoden 2015 aikana. Päätöksestä lähetetään kirje niille viranomaisille, kuntalaisille sekä muistutuksen tekijöille, jotka ovat kaavan nähtävilläoloaikana sitä kirjallisesti pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Kaupunginvaltuuston päätöksestä on mahdollisuus tehdä valitus 30 päivän kuluessa Turun hallinto-oikeuteen. Kaava astuu voimaan kun hyväksymispäätöksestä on kuulutettu.
6 Mistä saa tietoa Suunnittelusta tiedotetaan Osallistumis- ja arviointisuunnitelmakirjeellä maanomistajille ja maanvuokralaisille sekä yhdistyksille ja viranomaisille. www.turku.fi/kaavahaku työnimellä Herttuankulma, josta voi seurata kaavan kulkua. Kohteen sivulta on linkki lautakunnan, kaupunginhallituksen ja - valtuuston pöytäkirjoihin. Asemakaavaehdotuksen julkisesta nähtävilläolosta, hyväksymispäätöksestä ja kaavan voimaan tulosta tiedotetaan kuulutuksella kaupungin ilmoitustaululla (Puolalankatu 5), Turun Sanomissa, Åbo Underrättelserissä ja internetissä www.turku.fi/kuulutukset kohdassa Kaavoitus ja katusuunnittelu. Ympäristötoimialan asiakaspalvelu toimii osoitteessa Puolalankatu 5, 2. krs; puhelin (02) 2624 300. Aukioloajat ma-pe: 9.00 15.00 s-posti kaupunkisuunnittelu@turku.fi Kaavaa valmistelee Ympäristötoimiala/Kaupunkisuunnittelu Puolalankatu 5, PL 355, 20101 Turku, kaavoitusarkkitehti Laurent Druey puhelin 044 907 4063 etunimi.sukunimi@turku.fi
7 Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 MIELIPIDE ASEMAKAAVAN VALMISTELUSTA SATAMAN KAUPUNGINOSAAN Herttuankulma os. Nosturinkatu ym. Mielipiteen asemakaavan valmistelusta voi ilmaista puhelimitse, sähköpostitse osoitteeseen kaupunkisuunnittelu@turku.fi, käymällä ympäristötoimialan kaupunkisuunnittelun kaavoitusyksikössä tai lähettämällä tämän lomakkeen postitse xx.x.2014 mennessä. Asiakaspalvelu: os. Puolalankatu 5, 2. krs Aukioloajat ma-pe 9.00 15.00 Postiosoite: PL 355, 20101 Turku. voit jatkaa paperin toiselle puolelle aika ja paikka nimi ja osoite