KOTVIONNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EHDOTUS 14.4.2016 päivitetty 19.5.2016 RUOVEDEN KUNTA Ympäristölautakunta 21.4.2016 Nähtävillä 20.5. 3.6.2016
2 KOTVIONNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EHDOTUS Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, miksi kaavamuutos laaditaan, miten kaavasta tiedotetaan, ketkä ovat osallisia, millaisia osallistumisjärjestelyt ovat ja miten järjestetään tilaisuus mielipiteen esittämiseen tai lausunnon antamiseen. 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Kaavamuutosalueen sijainti. 2. KAAVAMUUTOSALUE Kotvionniemen asemakaavan muutosalue sijaitsee noin 2 km Ruoveden kirkonkylän keskustasta kaakkoon, Kotvionniemen luoteisrannalla Pappilanlahden/ Pöytäselän rannalla. Liikenteellisesti kaavamuutosalue kytkeytyy kirkonkylään Kotviontien kautta. Kotvionniemen kaava-alueella on 26 pientalotonttia, joista 17 on omarantaista sekä kolme rivitalokorttelia (7 rakennuspaikkaa). Kaavamuutosalue käsittää Ruoveden kunnan omistamia alueita, jotka ovat Kotvionniemen asemakaavassa lähivirkistysaluetta (VL) ja korttelin 185 aluetta. Lisäksi kaavamuutosta suunnitellaan kortteliin 184 (AR).
Kotvionniemessä toimi aiemmin Kotvion saha (1917-1989). Ruoveden kunta osti alueen keväällä 1996 ja päätti osoittaa alueen pientaloalueeksi. Alueen suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, joka ratkaistiin joulukuussa 1996. Suunnittelukilpailun voittaja Arkkitehdit LSV Oy valittiin Kotvionniemen rakennuskaavan laatijaksi vuoden 1997 alussa. Alueelle ei ollut tätä ennen laadittu rakennuskaavaa. Kunta järjesti lisäksi puurakenteisten talotyyppien (Ruovesi-talo) suunnittelusta kilpailun keväällä 1998. Kunnanvaltuusto hyväksyi rakennuskaavan syksyllä 1998 ja Pirkanmaan ympäristökeskus vahvisti sen keväällä 2002. Kunta päätti kaavan muuttamisesta jo vuonna 2001. Kotvionniemen asemakaavan ja kaavan muutoksen laati konsulttina Arkkitehdit LSV Oy. Kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavan syksyllä 2002. Entisen sahan saastunutta maaperää tutkittiin ja maaperä kunnostettiin pääosin vuonna 2001 (korttelin 189 keväällä 2002). Asemakaavamuutoksella osoitettiin mm. maaperästä johtuvat käyttörajoitukset. 3 Kotvionniemi rakennusvaiheessa, ilmakuva etelän suunnasta noin vuodelta 2004 (ote ilmakuvasta Kotvionniemi1ai.jpg, Ruoveden kunta). Kaavamuutosalueiden sijainti ja likimääräinen rajaus merkittynä osoitekarttaan (punainen rajaus). Rajausta voidaan tarkistaa hankkeen aikana.
4 Valokuvia alueelta Näkymä Kotviontieltä Pöytäselän suuntaan Kotvionniemen juuresta länsiluoteeseen. Kotviontien rakennuskaavan ja Kotvionniemen asemakaavan liitoskohtaa (toukokuu 2016). Näkymä venerannan suuntaan, kohti koillista (toukokuu 2016). Venevalkaman aallonmurtaja ja veneloosit, näkymä niemen kärjen suuntaan, koilliseen. Taustalla näkyy entisen sahan voimalan tiilipiippu. (toukokuu 2016) Kuvan keskellä näkyy entisen sahan kuivaamorakennus (kortteli 192), näkymä venelaiturin suunnasta etelään päin (toukokuu 2016).
5 Näkymä Kotviontieltä. Kuvan keskellä oleva rakentamaton alue on asemakaavassa VL-aluetta ja AR-korttelia (kortteli 185). Vasemmalle kääntyvä tie on Sahurinkuja (toukokuu 2016). Ilmakuva Kotvionniemestä lounaan suunnasta noin vuodelta 2010. Kuvaan on korostettu kaavamuutosalueet. (ote ilmakuvasta Kotvionniemi4ai.jpg, Ruoveden kunta). Näkymä Kotviontieltä lounaan suuntaan. Vasemmalla näkyy korttelia 184, joka on asemakaavassa rivitalokortteli, mutta sille on rakennettu erillispientaloja (toukokuu 2016).
6 3. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN TAVOITTEET Kotvionniemen asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa asemakaavan osa-alueet vastaamaan niille tarpeelliseksi katsottuja käyttötarkoituksia sekä samalla tehdä asemakaavaan oikaisuluonteisia korjauksia. Kaavamuutosalue koostuu seuraavista osa-alueista: - Lähivirkistysalue, venevalkama-alue Ruovedellä tarvitaan veneiden talvisäilytystä varten lisäalue kirkonkylän läheisyyteen. Laivaranta on kunnan tärkein venesatama. Laivarannan asemakaava mahdollistaa veneiden talvisäilytyksen, mutta alueen rannat eivät sovellu kookkaiden veneiden vesillelaskuun ja nostoon (raskaiden ajoneuvojen paino). Kotvionniemessä sijaitsee kunnan rakennuttama veneiden vesillelaskuluiska. Rantaalue laitureineen on jo käytännössä vakiintunut venevalkama-alueeksi, missä sijaitsee kunnan vuokraamia merkittyjä venelaituripaikkoja (10 kpl ns. loosipaikkaa ). Kotvionniemen voimassa olevassa asemakaavassa alue on lähivirkistysaluetta (VL), mihin on osoitettu puurakenteisen laiturin (la) rakennusala. Kaavamuutosalueen kaavamerkintä on tarkoitus muuttaa vastaamaan alueen pääasiallista käyttötarkoitusta venevalkamaalueena (LV), jonka alueelle saadaan osoittaa veneiden laituripaikkoja ja veneiden talvisäilytyspaikkoja sekä niitä palvelevia rakennelmia. - Kortteli 185 Kysyntää rivitalotonteista on niukasti ja ympäristölautakunta päätti 21.4.2016 kokouksessaan, että Kotvionniemen asemakaavassa rakentamattomina olevat rivitalokorttelit muutetaan kaavamerkintään, joka mahdollistaa niin omakoti- kuin rivitalorakentamisen. (Ympäristölautakunta 21.4.2016 26, Kunnanhallitus 25.04.2016 82). Korttelissa 185 on kaksi AR-tonttia (rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue). Kaavamerkintä on tarkoitus muuttaa asuinpientalojen korttelialueeksi (AP). - Kortteli 184 Kaavan mukaan korttelissa on kolme AR-tonttia ja LPA-alue (autopaikkojen korttelialue. Kortteliin on rakennettu neljä erillispientaloa. Ympäristölautakunta myönsi poikkeusluvan 3.5.2007 Kaikki korttelin 184 (AR) rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten tontit (3 kpl) muutetaan erillispientalojen rakennuspaikoiksi (AO). (Ruoveden kunta, Ympäristölautakunta 51 3.5.2007). Asemakaava muutetaan ympäristölautakunnan vuonna 2007 tekemän poikkeuslupapäätöksen mukaiseksi. - Kaava-alueen länsireunan rajaus Kotvionniemen asemakaavan ja Kotviontien rakennuskaavan välissä olevat kapeat alueet ovat jääneet Kotvionniemen asemakaavakartasta pois ilmeisesti piirustusteknisen virheen vuoksi. Kyseessä on Kotvionniemen asemakaavan-alueen laajennus, lähivirkistysalueen laajennus (VL-alue). Asemakaavamuutoksen osa-alueet on esitetty seuraavalla sivulla olevassa kaaviokartassa.
7 Kaavamuutosalueiden rajaus merkittynä asemakaavayhdistelmään ja kaavamerkintöjen muutosesitys. Lähivirkistysalue, venevalkama-alue VL > LV Lähivirkistysaluetta koskeva kaavamuutosalue rajautuu kunnan omistuksessa oleviin lähivirkistysalueisiin, vesialueeseen ja sekä tiealueeseen (Kotviontie). Alue on laiturirakenteita lukuun ottamatta rakentamatonta ranta-aluetta ja metsiköksi istutettua aluetta. Rantaalueella on venelaituri (venepaikkoja ns. looseissa) ja veneiden laskuluiska. Osa lähivirkistysalueesta on tarkoitus osoittaa venevalkama-alueeksi, missä myös veneiden talvisäilytys on mahdollista. Kortteli 184 AR > AO Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten tontit (3 kpl) muutetaan erillispientalojen rakennuspaikoiksi (neljä pientalotonttia rakennettuina). Kortteli 185 AR > AP Kaksi rakentamatonta AR-tonttia (rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue). Kaavamerkintä on tarkoitus muuttaa asuinpientalojen korttelialueeksi (AP). Kaava-alueen länsireunan rajaus VL Kotvionniemen asemakaavan-alueen laajennus, lähivirkistysalueen laajennus (VL-alue).
8 4. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 4.1 Kaavamuutoksen tarkoitus Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Ruoveden kunta. Hanke on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 25.04.2016 82. Kaavamuutos perustuu oikeusvaikutteiseen osayleiskaavaan ja Kotvionniemen asemakaavaan sekä osin edelliseen Kotvionniemen rakennuskaavaan. Kaavamuutoksen tarkoitus on muuttaa asemakaavan osa-alueet vastaamaan niille tarpeelliseksi katsottua käyttötarkoitusta (venevalkama-alue ja kortteli 185) sekä samalla tehdä kaavaan oikaisuluonteisia korjauksia (kortteli 184 ja kaava-alueen länsireunan rajaus). 4.2 Maakuntakaava Valtioneuvoston 29.3.2007 vahvistamassa Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa Kotvionniemen alue on merkitty taajamatoimintojen alueeksi (A). Kotvionniemi on osa Ruoveden kulttuurimaisema-aluetta, joka on maakunnallisesti arvokas maisema-alue (MAm016). Pöytäselälle on osoitettu veneily-/ laivaväylä, jonka reitti kulkee Kotvionniemen pohjoiskärjen läheltä. Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta. 4.3 Yleiskaava Asemakaavamuutosalue on Ruoveden kirkonkylän osayleiskaavassa lähivirkistysaluetta (VL) ja vesiliikenteen aluetta (LV). Lähivirkistysalueelle on merkitty kevyen liikenteen pääreitti. Ruoveden kirkonkylän osayleiskaava on Pirkanmaan ympäristökeskuksen vahvistama 9.1.2003. Ote Ruoveden kirkonkylän osayleiskaavasta.
9 4.4 Asemakaava Kaavamuutosalueella on voimassa Kotvionniemen asemakaava ja asemakaavan muutos, joka on Ruoveden kunnanvaltuuston hyväksymä 21.10.2002. Voimassa oleva asemakaava ja asemakaavan muutos koskee kortteleita 184-190 ja 192, virkistys-, katu-, liikenne- ja vesialueita. Ote voimassaolevasta Kotvionniemen asemakaavasta Kotvionniemen asemakaava rajautuu osittain Kotviontien alueen rakennuskaavaan (kunnanvaltuuston hyväksymä 12.10.1998 ja Pirkanmaan ympäristökeskuksen vahvistama 19.3.2002.) Kaava-alueiden liitoskohdassa on kapea alue, jonka osalla ei ole voimassa vahvistettua asemakaavaa. Kotvionniemen asemakaavan kaavakartassa, joka oli päivätty 23.8.2002, oli liitoskohdan VL-alueet vielä mukana kaava-aleen rajauksessa, mutta vahvistetusta kaavakartasta ne ovat jääneet pois ilmeisesti piirustusteknisen virheen vuoksi [kaava-alueen raja piirretty kuma-alueen rajan mukaan]. Kotvionniemen asemakaavan rajauksessa vielä mukana olleet VL-alueet kaavakartassa, joka oli päivätty 23.8.2002. Alueet vihreällä merkittyinä. Tämä osa tulee kaavamuutoksella liitetyksi Kotvionniemen asemakaavaan.
10 4.5. Rakennuskaava (edellinen kaava) Voimassaolevaa kaavaa edeltävä kaava oli Kotvionniemen rakennuskaava, joka perustui vuonna 1996 järjestettyyn arkkitehtikilpailuun ja Arkkitehdit LSV Oy:n voittaneeseen ehdotukseen. Ruoveden kunnanvaltuusto hyväksyi Kotvionniemen rakennuskaavan 12.10.1998 ja Pirkanmaan ympäristökeskus vahvisti kaavan (osittaisen alistuksen peruutuksen) 15.4.2002. Rakennuskaavassa oli venesatama-alue ja urheilu- ja virkistyspalvelualue. Entisen sahan alueelle, rakennettavuudeltaan ongelmalliselle täyttöalueelle, sijoittuu asuntoaluetta palveleva venesatama ja pelikenttäalue. Venesatama on sijoitettu tuulelta suojaiseen paikkaan siten, että se ei myöskään häiritsevästi näy järvimaisemassa. Venesataman pinta-ala on 20451 m 2. Venesatama palvelee ensisijaisesti Kotvionniemen asuntokortteleita. Satama-alueelle on mahdollista sijoittaa alueen luonteeseen sopivia toimintoja. (Kotvionniemen rakennuskaavan selostus, joka koskee 31.1.1998 päivättyä rakennuskaavaa) Ote Kotvionniemen rakennuskaavasta. Ruoveden kunnan ympäristölautakunta päätti kaavan muuttamisesta marraskuussa 2001. Tarve tähän syntyi pilaantuneen maaperän kunnostuksesta johtuneista maankäyttörajoitteista. Kaava-alueen rakentamista tarkennetaan ja venesatama poistetaan suunnitelmista.... Venesatamaa korvaamaan on kaavaan lisätty niemen luoteisrannalla alue asukkaiden veneiden säilytykselle Niemen luoteisrannalle on varattu alue venevalkamalle ja rakennusala puurakenteiselle laiturille Kotvionniemen asukkaiden käyttöön. Mahdollinen huoltoliikenne laiturille tapahtuu Kotviontieltä kevyenliikenteen väylää. Huoltoajoa varten on laiturialueen viereen osoitettu kääntöpaikkaalue. (Kotvionniemen asemakaavan selostus, 21.10.2002)
11 4.6 Maanomistus Kaavamuutosalueet ovat Ruoveden kunnan omistuksessa, lukuun ottamatta korttelin 184 tontteja. Ruoveden kunnan omistamat maa-alueet on merkitty karttaan keltaisella värillä. Kantakartalla näkyvät myös kiinteistöjen rajat (punaiset viivat) ja kiinteistötunnukset. (karttapohja: MML KTJ-palvelu) 4.7 Lähtötiedot ja selvitykset Kotvionniemen rakennuskaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisvaiheessa tehtyjä selvityksiä ovat: Saastuneen maaperän tutkimukset: Hämeen ympäristökeskus ja Ruoveden kunta (Kotvionniemen rakennuskaavan selostus, joka koskee 31.1.1998 päivättyä rakennuskaavaa) Länsi-Suomen ympäristölupaviraston ympäristölupa Kotvionniemen pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamiseen 21.9.2001.
12 Fil.kand., lehtori Yrjö Makkonen: Kotvionniemen luontoselvitys,1996. M. Takala: Kotvionniemen vaiheita (moniste). Arkeologinen inventointi 8.5.2002. Inventoinnissa ei löytynyt merkkejä muinaisjäännöksistä. (Kotvionniemen asemakaavan selostus, 21.10.2002) Kotvion alueen puustoselvitys 24.9.1997 ja puuston istutussuunnitelma, alueneuvoja Erkki Siitonen, Pohjois-Pirkan Metsänhoitoyhdistys r.y. 4.8 Asemakaavaan liittyvät tekniset suunnitelmat ja laskelmat Asemakaavoituksen yhteydessä laaditaan tekniset yleissuunnitelmat kaduista, hulevesien käsittelystä ja julkisten alueiden valaistuksesta. Kaavamuutoksen kunnalle aiheuttamia yhdyskuntateknisiä kustannuksia arvioidaan suunnittelun keskeisissä vaiheissa. 5. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asemakaavan laadinnan yhteydessä selvitetään kaavan toteutuksen ympäristövaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) sekä -asetuksen (MRA) edellyttämällä tavalla. MRL 9 :n mukaan: "Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia." Asemakaavasuunnitelman vaikutuksia arvioidaan: ihmisten elinoloihin ja -ympäristöön yhdyskuntarakenteeseen sekä liikenteeseen luontoon, maisemaan, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön kaavan toteuttamiseen. Asemakaavan vaikutusten arviointi kestää koko asemakaavaprosessin ajan ja liittyy suunnittelutyöhön mm. seuraavalla tavalla: suunnitelman vaikutuksia arvioidaan suhteessa kaavalle asetettuihin tavoitteisiin asemakaavan vaikutuksia arvioidaan suhteessa käytössä oleviin lähtötietoihin, joiden riittävyys arvioidaan suunnittelun alkuvaiheessa keskeisiä vaikutuksia pyritään tunnistamaan ennakoivasti ja haitallisia vaikutuksia lieventämään suunnittelun keinoin Kaavamuutoksen arvioitu vaikutus liikenteeseen Voimassaolevassa asemakaavassa huoltoliikenne venelaiturille on osoitettu Kotviontieltä kevyenliikenteen väylää pitkin (kaavamerkintä: ohjeellinen jalankululle varattu alueen osa), keskeltä lähivirkistysaluetta, korttelin 192 itäpuolelta. Niemen luoteisrannalle on varattu alue venevalkamalle ja rakennusala puurakenteiselle laiturille Kotvionniemen asukkaiden käyttöön. Mahdollinen huoltoliikenne laiturille tapahtuu Kotviontieltä kevyenliikenteen väylää. Huoltoajoa varten on laiturialueen viereen osoitettu kääntöpaikkaalue. (Kotvionniemen asemakaavan selostus, 21.10.2002) Kaavamuutosluonnoksessa esitetään, että huoltoliikenne osoitetaan venevalkama-alueelle Kotviontieltä, olemassa olevaa
tiepohjaa pitkin, kaava-alueen länsireunalta (liittymä korttelin 192 länsipuolelta). Verrattuna voimassaolevaan asemakaavaan, parantaa kaavamuutoksessa esitetty liikenteellinen ratkaisu kevyen liikenteen väylän turvallisuutta ja lähivirkistysalueen viihtyisyyttä. Korttelin 185 muuttaminen AR-korttelista AP-kortteliksi vähentää jonkin verran ennakoitavissa olevaa liikennemäärää (asuntojen määrän vähentyessä). 13 Kotvionniemen maaperän käyttörajoitukset Kaava-alueella on aiemmasta sahatoiminnasta aiheutuneen saastumisen vuoksi suoritettu maanvaihtotöitä. Kaavamääräys: kuma (kunnostettu maa-alue) VL-alueilla ei seuraavia maaperään kohdistuvia toimenpiteitä saa suorittaa ilman rakennusvalvonta- tai ympäristöviranomaisen lupaa: rakennusten ja rakennelmien perustusten kaivaminen perusmaan pinnan alapuolelle, mm. rakennukset, katokset, aidat, maakellarit ja laiturien ankkurit vesijohtojen, viemärien, kaivojen, maalämpöjärjestelmien ym. kaivaminen perusmaan pinnan alapuolelle istutuskaivantojen kaivaminen perusmaan pinnan alapuolelle rannan ruoppaus tms. kaivaminen (Kotvionniemen asemakaavan selostus, 5.5. Ympäristön häiriötekijät 21.10.2002) 6. ASEMAKAAVOITUKSEN AIKATAULU Asemakaavamuutoksen laatiminen alkaa huhtikuussa 2016 ja saataneen päätökseen vuoden loppuun mennessä. Kaavoituksen kulku on pääpiirteissään seuraava: kaavoituksen ohjelmointi ja lähtötietojen keruu huhti-toukokuussa kuulutus asemakaavamuutoksen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä toukokuussa kaavaluonnoksen suunnittelu touko-kesäkuussa kaavaluonnos julkisesti nähtävillä ja lausuntokierroksella (kesä-) elokuussa kaavaehdotus julkisesti nähtävillä elo-syyskuussa
14 kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavaan syys-lokakuussa valitusajan jälkeen kaava saa lainvoiman 7. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN 7.1 Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan (62 ) osallisia ovat ne maanomistajat, joiden omistamia alueita kuuluu kaavoitettavaan alueeseen, sekä ne henkilöt, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaavahanke saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia Kotvionniemen asemakaavan muutoksessa ovat: Suunnittelualueen maanomistajat ja asukkaat Naapurikiinteistöjen maanomistajat ja asukkaat Kunnan eri toimialat ja hallintokunnat Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan liitto Pirkanmaan maakuntamuseo Vattenfall Verkko Oy Pohjois-Hämeen Puhelin Oy (PHPOY) Pirkanmaan jätehuolto Oy Vesiosuuskunta Vesijako Muut tahot ilmoituksensa mukaan 7.2 Osallistumisen aikataulu Osalliset voivat ottaa kantaa asemakaavan laadinnan prosessiin ja sisältöön kolmessa vaiheessa. Näitä ovat ja näiden alustava aikataulu on: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (toukokuu 2016) Asemakaavaluonnos (kesä-elokuu 2016) Asemakaavaehdotus (elo-syyskuu 2016) Kunkin vaiheen nähtävilläoloaikana osalliset voivat esittää mielipiteensä kirjallisesti seuraaviin osoitteisiin: Ruoveden kunta / Kirjaamo Ruovedentie 30 34600 Ruovesi tai kirjaamo@ruovesi.fi Lisäksi kussakin kuulemisvaiheessa kunta pyytää lausuntoja viranomaisilta tai muilta osallisilta. Asemakaavaan liittyvä viranomaisneuvottelu järjestetään kaavan oltua ehdotuksena nähtävillä. Asemakaavoituksen vireille tulo ja OAS Asemakaavan vireille tulosta tiedotetaan lehtikuulutuksella, kunnan ilmoitustaululla sekä internet-sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä myös kunnanvirastossa ja kunnan internet-sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta mahdollisesti saadut mielipiteet otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan kaavaluonnosta laadittaessa. Kooste osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saaduista mielipiteistä ja lausunnoista sekä vastineista kirjataan kaavaluonnoksen selostukseen.
15 Asemakaavaluonnos Ympäristölautakunta päättää jatkosuunnittelun periaatteista. Tältä pohjalta kehitetään asemakaavaluonnos. Asemakaavaluonnos asetetaan julkisesti nähtäville (alustava aikataulu kesä-elokuu 2016). Nähtävilläoloaikana osalliset voivat esittää mielipiteensä asemakaavasta kirjallisesti. Viranomaisilta pyydetään lausunto. Kooste asemakaavaluonnoksesta saaduista mielipiteistä ja lausunnoista sekä vastineista kirjataan kaavaehdotuksen selostukseen. Asemakaavaehdotus Kaavaluonnoksesta saadun palautteen pohjalta laaditaan asemakaavaehdotus, jonka ympäristölautakunta hyväksyy ja asettaa julkisesti nähtäville (alustava aikataulu syyskuu 2016). Nähtävilläoloaikana osalliset voivat jättää asemakaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen. Viranomaisilta pyydetään lausunto. Kooste asemakaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista ja vastineista kirjataan kaavaselostukseen. Valmis asemakaava Asemakaavan hyväksyy kunnanhallituksen esityksestä kunnanvaltuusto (arvioitu aikataulu syys-lokakuu 2016). Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallintooikeuteen ja hallinto-oikeuden ratkaisusta edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 8 YHTEYSTIEDOT 8.1 Mielipiteiden, huomautusten ja muistutusten vastaanotto Ruoveden kunta / Kirjaamo Ruovedentie 30 34600 Ruovesi tai sähköpostilla: kirjaamo@ruovesi.fi Palautetta voi jättää osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asemakaavaluonnoksen ja - ehdotuksen ollessa julkisesti nähtävillä, kirjallisesti ja määräpäivään mennessä. 8.2 Kaavoitusviranomainen Ruoveden kunta Tekninen osasto Ruovedentie 30 34600 Ruovesi Harri Apell Tekninen johtaja puh. 044 7871 340 harri.apell@ruovesi.fi Osallistumis ja arviointisuunnitelman ja kaavaluonnoksen laatija: Arkkitehti Kristiina Kokko kristiina.kokko@ruovesi.fi