Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012

Samankaltaiset tiedostot
Tuusulan kunta Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.

Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) PL Nurmijärvi

1. Hankinnan arvo ja yleiskuvaus

TARJOUSPYYNTÖ MAMMOGRAFIA SEULONTATUTKIMUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ SIPOON KUNNASSA

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

JK-U369-12/14. Työ toteutetaan kokonaisurakkana. Työn on oltava valmis

Tarjouspyyntö monitoimilaitteista

Päällystepaikkaustyöt 2014

Tarjouspyyntö RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille ja

Kaustisen kunnan elintarvikemäärärahat ovat yhteensä noin sopimuskaudella yhteensä noin

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut.

OPPILASKULJETUKSET

Viisumipalvelut 04/

TARJOUSPYYNTÖ KIVIAINESTEN HANKINNASTA

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie RUOKOLAHTI Puhelin (05) Telekopio (05)

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Työvaateiden vähimmäisvaatimukset sekä laatuvaatimukset on kuvattu liitteessä 1. Tarjottavan tuotteen tulee olla vaatimusten mukainen.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

TARJOUSPYYNTÖ: HAMMASHOITOKONEYKSIKKÖ

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

TARJOUSPYYNTÖ SUUN TERVEYDENHUOLLON VÄLINEHUOLTOKULJETUKSISTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

TARJOUSPYYNTÖ VAARALLISTEN JÄTTEIDEN KERÄYKSESTÄ, KULJETUKSESTA JA KÄSITTELYSTÄ

Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti:

TARJOUSPYYNTÖ KIVIAINEKSIEN HANKINNASTA

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille.

Tarjouspyyntö 1 (10)

TARJOUSPYYNTÖ. TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely)

Pyydämme tarjousta Pöytyän kunnan kesäkuussa 2012 valmistuvan vanhusten tehostetun asumispalveluyksikkö Kartanokodin kalusteista.

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö

Sitova tarjous on toimitettava suljetussa kirjekuoressa viimeistään kello mennessä.

/2008. Pyydämme tarjoustanne IR-spektrofotometristä

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8)

TARJOUSPYYNTÖ 1/7 Korjattu asiakirja D/67/ / AJONEUVONOSTINTEN HANKINTA

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5)

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnat.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

VILJATUOTTEET HANKINTAKAUDELLE JA MAHDOLLISET OPTIOT AJALLE JA

TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely)

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

TARJOUSPYYNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SUOMEN- JA RUOTSINKIELISIIN PERUSKOULUIHIN HANKITTAVISTA OPPIKIRJOISTA

NURMIJÄRVEN KUNTA Hankintapalvelut

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Tarjouspyyntö kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta

TARJOUSPYYNTÖ 1(6) TARJOUSPYYNTÖ RUOKAPALVELUSTA

POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.

TARJOUSPYYNTÖ METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMAN TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILUN JA LAAJENNUSALUEEN POHJA- RAKENTEEN URAKASTA

TARJOUSPYYNTÖ KUNNOSSAPITOTRAKTORISTA

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

NURMIJÄRVEN KUNTA Hankintapalvelut

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA

Kevytrakenteiselle polulle tulevan suodatinkankaan tilaaja on hankkinut

TARJOUSPYYNTÖ ELINTARVIKKEIDEN PERUNAT JA PORKKANAT TOIMITUKSES- TA AJALLE

Alue 1, tiistaina kello 8.00 Lähtöpaikka: Veräjäpellonkoulu, Lintuvaarantie 14

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti.

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Tarjouspyyntö Nurmijärven kunnan tietoliikennepalveluista

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

POLTTOPUIDEN HANKINTA

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti:

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

SODANKYLÄN KUNTA PERUSTURVAPALVELUT Hammashoitola

Todistusten on oltava alle kolmen kuukauden ikäisiä.

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA

Iisalmen kaupunki pyytää tarjoustanne kaupungin ilmoitusten ja kuulutusten julkaisemisesta vuosina ja mahdollisuus kahden vuoden optioon.

Pystykuvausteline - irrotettava ja liikkuva hila (hilan ominaisuudet) - telineen kippaukset (lisävaruste), mahdollisuus pikkuluiden kuvaukseen

Puhelin:

Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta. 2. Hankinnan kohde 1/

Transkriptio:

Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 TARJOUSPYYNTÖ MONITOIMIVAUNUJEN HANKINNASTA TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE SEKÄ PALVELUKESKUS TUUSKOTOON 1. Hankinnan kuvaus Tuusulan kunnan ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne Tuusulan sosiaali- ja terveysaseman vuodeosaston keskitettyyn ruoanjakeluun ja Palvelukeskus Tuuskodon hajautettuun ruoanjakeluun soveltuvista monitoimivaunuista. Tuusulan sosiaali- ja terveysaseman vuodeosasto on jaettu kahteen erilliseen soluun, joissa molemmissa on n. 40 asiakasta. Ateriapalvelut kuljetetaan Ravintokeskuksesta soluihin keskitetyn ruoanjakelun kuljetusvaunuilla kolme kertaa vuoden jokaisena päivänä. Ravintokeskuksessa ateriat tuotetaan cook&serve, cook&chill ja cold kitchen ruokatuotantomenetelmillä, ja monitoimivaunujen/- järjestelmän tulee tukea näitä valmistustapoja lämpö- ja kylmäsäilytys, uudelleenkuumennus ja kypsennys ominaisuuksillaan. Palvelukeskus Tuuskodossa aterioi n. 100 asiakasta seitsemässä erillisessä tupakeittiössä. Ateriapalvelut kuljetetaan palvelukeittiöltä tupakeittiöihin hajautetun ruoanjakelun kuljetusvaunuilla kolme kertaa päivässä vuoden jokaisena päivänä. Ateriat tuotetaan cook&serve, cook&chill ja cold kitchen ruokatuotantomenetelmillä, ja monitoimivaunujen tulee tukea näitä valmistustapoja lämpösäilytys, uudelleenkuumennus ja kypsennys ominaisuuksillaan. Hankinta on jaettu kahteen (2) osakokonaisuuteen: A. Keskitetyn ruoanjakelun monitoimivaunut -järjestelmä B. Hajautetun ruoanjakelun monitoimivaunut Laitteiden vähimmäisvaatimukset sekä laatuvaatimukset on kuvattu liitteessä 2. Tarjottavien tuotteiden tulee olla vaatimusten mukaisia. 2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus Hankinta toteutetaan avoimena EU-kynnysarvon alittavana hankintana. Kaikki halukkaat toimittajat voivat jättää tarjouksen. Tuusulan kunnan ruokapalvelut pyytävät tarjousta Hilma hankintailmoitusjärjestelmässä ja kunnan kotisivuilla Internetissä www.tuusula.fi. Tarjouskilpailun perusteella ratkaistavaa oikeustointa koskevat tarjousasiakirjat ovat julkisia asiakirjoja, mutta ne luovutetaan tiedon pyytäjälle seuraavasti: Sivu 1 / 9

Asianosainen (esim. tarjouksentekijä) saa halutessaan asiakirjat nähtäväkseen jo päätöksen jälkeen (Julkisuuslain 11 ). Liike- ja ammattisalaisuudet eivät kuitenkaan tule julkisiksi, joten asianosaisillakaan ei ole oikeutta nähdä liike- ja ammattisalaisuuksia. Jos asiakirjat sisältävät liike- tai ammattisalaisuuksia, poistetaan ne näytettävistä asiakirjoista. Tarjoajan mielestä mahdolliset liike- ja ammattisalaisuuksia koskevat tekstit/kohdat pyydetään merkitsemään selvästi ei-julkinen merkinnällä. Muu kuin asianosainen (esim. kuntalainen) saa tarjouskilpailuun liittyvät asiakirjat nähtäväkseen (ilman liike- ja ammattisalaisuuksia) vasta, kun hankintasopimus on tehty (Julkisuuslain 7 :n 2. momentti). Tarjouksen hinta ei ole salassa pidettävä asia. 3. Tarjousten käsittely, kelpoisuusarviointi ja vertailu Myöhästynyttä, määräajan jälkeen saapunutta tarjousta ei oteta käsittelyyn vaan se palautetaan tarjouksentekijälle avaamattomana. Määräaikana saapuneet tarjoukset avataan tarjousten avaustilaisuudessa, joka ei ole julkinen. Tarjoajien ja tarjousten kelpoisuusarviointi sekä vertailu toteutetaan kolmessa vaiheessa: 1. Tarjoajan kelpoisuuden arviointi 2. Tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistaminen 3. Tarjouspyynnön mukaisten tarjousten vertailu 3.1 Tarjoajan kelpoisuuden arviointi Tarjoajan kelpoisuuden arvioinnilla selvitetään tarjoajan edellytykset suoriutua hankinnan toteuttamisesta tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukaisesti (liite 1). Kelpoisuuden toteamiseksi tarjoajan on toimitettava tarjouksen liitteenä seuraavat selvitykset: tiedot ennakkoperintärekisteriin ja kaupparekisteriin merkitsemisestä (arvonlisäverotunnus) sekä Y-tunnus (tulostettavissa Internet-osoitteesta www.ytj.fi) todistus maksetuista veroista, mahdollisista veroveloista ja/tai velkajärjestelyistä sekä sosiaaliturvamaksuista vakuutusyhtiön/-yhtiöiden todistukset lakisääteisten vakuutusmaksujen suorittamisesta (eläkevakuutukset, lakisääteiset työttömyys- ja ryhmähenkivakuutukset) todistukset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia tarjousten jättöpäivästä laskettuna tuloslaskelma, tase ja toimintakertomus viimeiseltä päättyneeltä tilikaudelta Vaadittujen selvitysten puuttuminen voi johtaa tarjoajan sulkemiseen pois seuraavista tarjouksen käsittelyvaiheista. Lisäksi tarjoaja voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta hankintalainsäädännössä mainituilla perusteilla. Sivu 2 / 9

4. Tarjouksen sisältö 3.2 Tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistaminen 5. Hinnat ja hintojen voimassaolo 6. Toimitusehto Toisessa vaiheessa arvioidaan tarjouspyynnön vaatimusten täyttyminen (liite 2) niiden osalta, jotka täyttivät ensimmäisen vaiheen vaatimukset. Tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuus edellyttää, että tarjous liitteineen on tehty tämän tarjouspyynnön sisällön vaatimusten mukaisessa muodossa ja että kaikki pyydetyt tiedot on ilmoitettu pyydetyssä muodossa. Ne tarjoukset, jotka täyttävät kohtien 3.1 ja 3.2 vaatimukset otetaan vertailtaviksi. Vertailuperusteet on selvitetty kohdassa 11. Tarjouksen ja sen kaikkien liitteiden on oltava suomenkielisiä. Tarjouksessa on käytettävä annettuja tarjousliitteitä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Jättämällä tarjouksen tähän tarjouspyyntöön tarjoaja hyväksyy tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa olevat ehdot. Hintojen tulee olla nettohintoja alv 0 %. Tarjouksessa tulee olla eriteltynä sekä yksikköhinnat että position kokonaishinta. Tuotehintojen tulee olla sitovasti voimassa 30.11.2012 saakka. Hintoihin tulee sisällyttää laitteiden käyttöönotto-opastus osastoittain ostajan ja myyjän yhteisesti sopimalla tavalla ja koulutus keittiöhenkilöstölle osakokonaisuuksittain. Koulutusta annetaan sekä keittiön henkilöstölle että työnjohdolle. Tarjouksessa tulee ilmoittaa lisäkoulutusmahdollisuuksista ja niiden hinnoista. Lisäksi tarjouksesta tulee selvitä, miten huolto on järjestetty. Kokonaishankintaan sidottuja lisäalennuksia ei oteta huomioon. Vaunut tulee toimittaa käyttökuntoon asennettuna tilaajan ilmoittamaan paikkaan. Toimitus tapahtuu toimitusperiaatteella/-ehdolla Toimitettuna perille (TOP), Tuusula. 7. Laskujen maksaminen, maksuehto, laskun viivästyskorko, sähköinen laskutus ja toimituksen viivästymissanktio Maksu suoritetaan maksuehdon mukaisesti laskutuksen pohjalta, kun toimitus on hyväksytysti vastaanotettu ja koekäytetty. Laskua koskevat huomautukset tehdään 14 päivän kuluessa siitä, kun osapuoli sai tietoonsa laskun perusteet. Maksuehdon tulee olla vähintään 30 pv netto. Laskutuslisiä, toimitus- ja käsittelylisiä/-maksuja yms. ei hyväksytä. Viivästyskorko saa olla enintään korkolain mukainen. Sivu 3 / 9

8. Osatarjoukset ja hankinnan jakaminen Tuusulan kunnalla on valmius vastaanottaa laskut sähköisesti. Viivästymissanktio JYSE 2009 mukainen. Osatarjoukset hyväksytään osakokonaisuuksittain. Tarjoukset käsitellään ja vertaillaan kahtena (2) osakokonaisuutena: A. Keskitetyn ruoanjakelun monitoimivaunut -järjestelmä B. Hajautetun ruoanjakelun monitoimivaunut 9. Vaihtoehtotarjoukset 10. Toimitusaika 11. Tarjousten valintaperusteet 12. Hankintapäätökset Tarjouksessa ei saa asettaa rajoituksia tai ehtoja, joilla tarjouksentekijä rajoittaisi hankintojen/tilausten jakamista eri toimittajalle. Vaihtoehtotarjouksia ei hyväksytä. Toimitusaika on ilmoitettava tarjouksessa. 13. Yhteydenpito ja lisätiedot kilpailun aikana Hankinnan valintaperusteena on halvin hinta. Kunta tekee hankinnasta kirjallisen hankintapäätöksen, joka perustuu tällä tarjouspyynnöllä saatujen tarjoajien ja tarjousten vertailuun ja sen antamiin lopputuloksiin. Hankintapäätös perusteluineen annetaan tiedoksi kaikille asianosaisille. Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen sari.keihas@tuusula.fi. Kysymykset on lähetettävä 18.4.2012 kello 12.00 mennessä. Kaikki kysymykset tulee osoittaa tähän sähköpostiosoitteeseen. Puhelimitse esitettyihin kysymyksiin tai tietopyyntöihin ei vastata, vaan tarjoajien tulee esittää kysymyksensä edellä esitetyllä tavalla. Kysymykset on esitettävä suomen kielellä. Esitetyistä kysymyksistä ja niiden vastauksista laaditaan yhteenveto, joka julkaistaan Tuusulan kunnan Internet-sivuilla osoitteessa www.tuusula.fi/päätöksenteko/hankinnat 23.4.2012 klo 12:00. Sivu 4 / 9

14. Hankinnan muut ehdot 15. Tarjouksen tekemisestä aiheutuvat kulut 16. Tarjouksen voimassaoloaika 17. Tarjouksen jättäminen Hankinnassa ja sopimusten laadinnassa noudatetaan hankintalainsäädäntöä, JYSE 2009:n ehtoja (Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot) soveltuvin osin ja kuntien hankintaohjeita. Kunta pidättää oikeuden perustellusta syystä hylätä kaikki tehdyt tarjoukset. Tarjoajalle ei suoriteta korvausta tarjouksen tekemisestä. Tarjouksen tulee olla sitovasti voimassa vähintään 30.11.2012 saakka. Tarjoaja jättää vain yhden tarjouksen, vaikka hän tarjoaisi useampia osakokonaisuuksia. Tuusulan ruokapalveluille osoitettu tarjous jätetään suljetussa kirjekuoressa paperiversiona viimeistään 2.5.2012 kello 12.00. Lisäksi tarjous tulee toimittaa sähköisenä versiona tallennettuna Word- ja Excelmuodossa muistitikulla tai CD-Rom -levykkeellä samassa kirjekuoressa paperiversion kanssa. Jos sähköisen ja paperiversiona toimitetun tarjouksen välillä on ristiriita, noudatetaan tarjouksen paperiversiota. Kuoreen merkintä `Hoivapuolen monitoimivaunut. Toimitusosoite: Tuusulan kunta Alue-esimies Sari Keihäs PL 60 04301 Tuusula Käyntiosoite: Rykmentintie rak. 48 04300 Tuusula 18. Tarjouspyyntöasiakirjamateriaali Tarjouspyyntöasiakirjamateriaali koostuu seuraavista asiakirjoista ja liitteistä: Tarjouspyyntö Liitteet: liite 1 liite 2 liite 3 liite 4 Tarjoajan kelpoisuuden ehdot Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus Hankinnan yksilöinti Hinta Sivu 5 / 9

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSLIITE 1. TARJOUSLOMAKE Tarjous tulee tehdä tällä tarjouslomakkeella sekä erillisellä liitteenä olevalla tuotekohtaisella lomakkeella, joita voi tarvittaessa täydentää vapaamuotoisilla teksteillä ja liitteillä. Tarjouksen mukana tulee toimittaa esitteet ja tekniset tiedot, joihin tarjouksessa viitataan. Tarjoajan kelpoisuuden ehdot Tarjouksen liitteet on ei ole Tiedot ennakonpidätysrekisteriin ja kaupparekisteriin merkitsemisestä (arvonlisäverotunnus) sekä Y-tunnus Todistus maksetuista veroista, mahdollisista veroveloista ja/tai velkajärjestelyistä sekä sosiaaliturvamaksuista Vakuutusyhtiön/-yhtiöiden todistukset lakisääteisten vakuutusmaksujen suorittamisesta Tuloslaskelma, tase ja toimintakertomus viimeiseltä päättyneeltä tilikaudelta Sivu 6 / 9

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSLIITE 2. TARJOUSLOMAKE Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus on ei ole Hintojen voimassaoloaika 30.11.2012 saakka. Tarjouksen voimassaoloaika 30.11.2012 saakka Viivästyskorko oltava enintään korkolain mukainen Maksuaika (vähintään 30 pv) Takuuaika (vähintään 2 vuotta) Takuun sisältöä voi kuvailla vapaamuotoisella tekstillä Huolto- ja varaosien saatavuus vähintään 10 vuotta Huollon järjestämistä voi kuvailla vapaamuotoisella tekstillä Suomenkielinen käyttö- ja huoltokirja Toimitusaika tilauksesta (vko) Toimitettuna perille (TOP), Tuusula Vaunut toimitettuna käyttökuntoon asennettuna ja koekäytettynä tilaajan ilmoittamaan paikkaan Käytönopastus osasto- ja keittiöhenkilökunnalle sekä työnjohdolle Suomenkieliset esitteet ja tekniset tiedot laitteesta Sivu 7 / 9

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSLIITE 4. TARJOUSLOMAKE Hinta Osakokonaisuus A; Keskitetyn ruoanjakelun monitoimivaunut -järjestelmä Laitteen yksikköhinta tarjouspyynnön mukaisin vaatimuksin ja ehdoin, euroina, alv 0 % Osakokonaisuus A; Keskitetyn ruoanjakelun monitoimivaunut -järjestelmä Position kokonaishinta tarjouspyynnön mukaisin vaatimuksin ja ehdoin, euroina, alv 0 % Osakokonaisuus B; Hajautetun ruoanjakelun monitoimivaunut Laitteen yksikköhinta tarjouspyynnön mukaisin vaatimuksin ja ehdoin, euroina, alv 0 % Osakokonaisuus B; Hajautetun ruoanjakelun monitoimivaunut Position kokonaishinta tarjouspyynnön mukaisin vaatimuksin ja ehdoin, euroina, alv 0 % Yhteyshenkilöt (Nimi, puhelinnumero, e-mail) Muut mahdolliset seikat (voidaan ilmoittaa omalla liitteellä) Tarjouksentekijä Päiväys Allekirjoitus Nimen selvennys Sivu 8 / 9

Sivu 9 / 9