Ohjaus yksilön omana prosessina Ari Jussila ja Outi Rantanen

Samankaltaiset tiedostot
OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

Uraohjaus ja HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Keijo Hakala ja Soili Rinne Tomi Raitanen ja Ismo Turve

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Ohjaus toimintana ja ryhmänäkökulma ohjaamiseen Ari Jussila ja Outi Rantanen

Uranhallintataidot ja ennakointitiedon hyödyntäminen uraohjauksessa Vain se mikä muuttuu, voi säilyä

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Reformi puheesta nostettua

Osaamisidentiteetti ja ammattilaiseksi kasvaminen Sari Miettinen, Projektiasiantuntija Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Henkilökohtaistamisen prosessi

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

Erityinen tuki-webinaari

Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos.

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

URAOHJAUKSELLA TUKEA OPISKELIJOIDEN URASUUNNITTELUUN

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

MERCURIA

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Titta Koski, Tari Rantasuo, Anita Perttunen, Kaisa Karhu

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Koulutusvientikokeilun hanketyöpaja

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään Oulu

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus

CAREER & COMPETENCE - CAREER COACHING GROUP FOR INTERNATIONAL DEGREE STUDENTS

VASTUUTA Tervetuloa!

työpaikkaohjaajan opas

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

OHJAUSTARPEEN ARVIOINNISTA PÄÄTÖKSENTEKOVALMIUKSIEN KEHITTÄMISEEN KT JUKKA LERKKANEN

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

URASUUNNITTELU Ura?

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Muutoksia Muutoksia

Pirjo Sillman, reformilähettiläs, kouluttaja, koulutussuunnittelija TAKK, Rakentaminen

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Smidiga övergångar i Svenskfinland, S20825

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

TERVETULOA OPISKELEMAAN FORSSAN AMMATTI- INSTITUUTTIIN AMMATILLISIA PERUSTUTKINTO-OPINTOJA JA FORSSAN URHEILUAKATEMIAAN URHEILUA!

Ohjaus- ja työelämäpalvelut

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Avaimia opintoihin integroituun uraohjaukseen (3 op) Savonia-ammattikorkeakoulun, Savon ammattiopiston ja Ylä-Savon ammattiopiston ohjaustoimijat

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

Työpajapäivät Rokualla

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

Ohjausta tulevaisuuteen

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Avaimia opintoihin integroituun uraohjaukseen (3 op)

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa

Transkriptio:

Ohjaus yksilön omana prosessina 27.9.2018 Ari Jussila ja Outi Rantanen

https://padlet.com/outi_rantanen/5c1w8gs mkj6f

Ohjausosaaminen -koulutuksen sisältö ja kulku Koulutusprosessiin osallistuja tarkastelee ja kehittää omaa ohjausosaamistaan ja rakentaa uutta ohjausosaamista suhteessa aikaisempaan osaamiseensa. Osallistuja löytää uusia näkökulmia ja menetelmiä ohjaustyöhönsä yksilö- ja ryhmätasolla sekä pohtii digitaalisten ohjausmenetelmien hyödyntämistä omien työtehtäviensä näkökulmasta. 27.9 klo 13.00-16.00 * Ohjaus yksilön omana prosessina (opiskelijan elämäntilanteen huomiointi, identiteetti ja ammatti-identiteetin tukeminen, vahvuuksien ja kehittämisalueiden löytäminen) 25.10 klo 13.00-16.00 * Ohjaus toimintana ja ryhmänäkökulma ohjaamiseen (pienryhmä, ryhmä ja vertaisohjaus, ohjauskeskustelu- ja vuorovaikutusosaaminen, digitaaliset ohjausmahdollisuudet) 29.11 klo 13.00-16.00 * Ohjaus ja erilaiset tuen tarpeet (dialoginen ohjaus, erilaiset tuen tarpeet ohjaamisessa ja ohjauksen menetelmissä) Iltapäiviin voi osallistua kokonaisprosessina tai yksittäin oman osaamistarpeen mukaisesti. Osallistujan on mahdollisuus saada koulutuksesta 3 op laajuinen osallistumistodistus, mikäli osallistuu kaikkiin koulutusiltapäiviin ja niihin liittyviin pieniin aihetta omaan työhön soveltaviin välitehtäviin. Yksittäisiin iltapäiviin osallistuvien ei tarvitse sitoutua välitehtävien tekoon.

Polku

Polku

Polku

HOKS Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma

1. HOKS toimintatapana ja periaatteena Tasapuolinen ja laadukas ohjelma - Keskimäärin sopiva

HOKS Henkilökohtaistettu ja osaamisperusteinen ajattelu

Mitä on jo olemassa Tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen Mitä opittava lisää? Oma tavoite Lähtökohdat, oppimisedellytykset Suunnitelma Opiskelu

HOKS hallinnollisena asiakirjana Taustalla laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017 ja Asetus ammatillisesta koulutuksesta 673/2017 Mitä HOKS:an kuuluu Osaamisen tunnistaminen Osaamisen tunnustaminen Osaamisen hankkiminen Osaamisen kehittyminen Osaamisen osoittaminen Ohjaus- ja tukitoimet HOKS sisältö kuvaus ehoks

HOKS prosessina

HOKS opiskelijan tukena Korvaa koulutuksen järjestäjän OPS:n Korvaa HOPS:n Sisältää "HOJKS" Ohjaa osaamisen tunnistamisen, hankkimisen ja tunnustamisen prosessin Taiten käytettynä HOKS tukee opiskelijan polkua opintojen aikana ja kohti tulevaisuutta

Yhteinen työskentely, Padlet Siirry Padlet alustaan kohtaan 1 (a ja b)

28.9.2018 15

28.9.2018 16 Urasta.. (Poutanen 2014, Koivunen, Lämsä, Heikkinen 2012) Latinankielisestä carria-sanasta, joka tarkoittaa tietä tai matkavaunuja Viittaa myös hevosen kulkemaan reittiin tai polkuun, ajatus liikkumisesta ja juoksemisesta on liitetty sanan alkuperäiseen merkitykseen Selvärajaisuus, viitoitettu elämänkulku Jatkuvuus Mielekäs työelämän kokonaisuus Työelämän muutokset, joissa vastuu urasta näyttää siirtyvän yhä enemmän työntekijälle itselleen, ei enää välttämättä hierarkista etenemistä ja pitkiä työsuhteita kyseenalaistanut perinteistä urakäsitystä (Hall 1996) (Ura)ohjauksen tehtävä on auttaa, tukea ja opastaa ihmisiä löytämään oma paikkansa muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa

Valtakunnallisesti toimijoita yhdistävässä OSATA-hankkeessa olemme sitä mieltä, että ammatillisen osaamisen ja ammatti-identiteetin lisäksi ammatillisen koulutuksen tulee varmistaa myös opiskelijan osaamisidentiteetin rakentuminen. Oleellinen kysymys onkin, miten jatkuvaan ja kiihtyvään muutoksen suhtaudutaan, ja miten ammatillisessa koulutuksessa voidaan tukea opiskelijoiden resilienssin kasvua? Resilienssin kasvulla tarkoitetaan tässä yhteydessä opiskelijan minäpystyvyyttä eli uskoa omiin vahvuuksiinsa, sekä joustavaa ja sujuvaa kykyä toimia yllättävissäkin tilanteissa yhteiskunnassa, jossa mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Siksi onkin tärkeää, että opiskelijalle rakentuu koulutuksessa ammatillisen osaamisen ja ammattiidentiteetin lisäksi muutoksessa selviytymisen strategiat sisältävä osaamisidentiteetti. (Vieno, Helander & Saari 2017). Lähde : Osaamisidentiteettiä rakentamassa Milka Grekula https://osata.fi/material/osaamisidentiteettia-rakentamassa/ haettu 24.9.2018

Nopsa - Uraohjauksen malli 18 12.9.2018

Lähtötilanteen ohjaus Työelämään ohjaus Jatko-opintoihin ohjaus Opiskelijan urataitojen ohjaus - tutkinnon perusteiden ja osaamisalojen tuntemus - lähtötilanteen kartoitus (opiskeluvalmiuksien selvittäminen) - aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen osana tavoitteiden täsmentämistä - tavoitteiden tarkentaminen kohti tulevaisuutta työllistymisen ja/tai jatkoopintojen näkökulmasta - työelämävalmiuksien vahvistaminen - työnhakuvalmiuksien vahvistaminen - yrittäjyys urasuunnittelussa - työelämän tuntemus: työmahdollisuudet koulutusalalla laaja-alaisesti (työllistymisen ja jatkoopintojen näkökulmasta, mitä mahdollisuuksia opiskelijalla on toisen asteen tai korkeaasteen jälkeen) - koulutustarjontaan tutustuminen (tietää, kuka voi auttaa opiskelijaa näissä kysymyksissä - oppilaitoksen ohjaussuunnitelma ) - opintotarjontaan tutustuminen (tietää, kuka voi auttaa opiskelijaa näissä kysymyksissä - oppilaitoksen ohjaussuunnitelma ) - työelämän ja koulutusmahdollisuuksien tuntemus toisen asteen opintojen jälkeen edustamansa koulutusalan näkökulmasta - jatko-opintoja tukevien opintojen hyödyntäminen (Sujuvat siirtymät/nopsa - vaihtoehtojen tuntemus) - itsetuntemuksen ja minäpystyvyyden vahvistaminen - ennakkoluulottomiin uravalintoihin rohkaiseminen - ammattiidentiteetin vahvistaminen - opiskelijan osallisuuden vahvistaminen - omien vaihtoehtojen tuntemus, valinnat sekä suunnittelu- ja päätöksentekotaidot - verkostojen kehittämistaitojen ohjaus - opiskelijan digitaalisten urataitojen vahvistaminen 19 12.9.2018 - jatko-opintosuunnitelma tai suunnitelma työelämään siirtymiseksi tai työuralla etenemiseksi (HOKS)

Uraohjauksen osaamismerkki Uraohjauksen osaamismerkki Merkin avulla voi osoittaa oma uraohjausosaamisensa. Merkin myöntää HAMK NOPSA-hankkeen ajan (Open Badge Factory) Merkin voi suorittaa ammatillisen koulutuksen opettajat, ohjaajat ja opinto-ohjaajat Osaamismerkki koostuu neljästä osa-alueesta: Lähtötilanteen ohjaus Työelämään ohjaus Jatko-opintoihin ohjaus Opiskelijan urataitojen ohjaus https://openbadgefactory.com/c/earnablebadge/p94le9a9aba2he/apply 20 12.9.2018

28.9.2018 21 Uraohjauksen ja urasuunnittelun moninaisuus Ammatilliset, sosiaaliset ja henkilökohtaiset kompetenssit (Career Management Skills: Factors in Implementing Policy Succesfully, Gravina & Lovsin, ELGPN 2010-2011, University of Jyväskylä) Tiedon runsaus ja pirstoutuneisuus valinnan vaikeus Päätöksenteon haasteet, päätöksentekotaidot, merkityksellisyys Kyvyt, kiinnostukset, mahdollisuudet, uhat Sitoutuminen tehtyihin päätöksiin ja uriin Ulkoiset haasteet ja vaikeudet Riskinottokyky, epävarmuus Verkostot ja sosiaalisuus Avoimet vrs. piilossa olevat mahdollisuudet Työn jatkuva muutos, osaamisen nopea muuttuminen Tunteet, arvot, kyvyt, kunnianhimo Digitaalisuus ja uraohjaukseen?

28.9.2018 22 Uraohjaus The European Lifelong Guidance Policy Network, ELPGN Glossary 2012 Ohjattavan ja ohjaajan välinen ohjattavan uran ja työelämän suunnitteluun liittyvä yhteistyöprosessi koulutuksellisten ja ammatillisten valintojen ja päätösten selkiyttämiseksi Perustuu luottamukselliseen vuorovaikutussuhteeseen Tukee ohjattava itsetuntemuksen kehittymistä, uratoiveiden ja mahdollisuuksien kartoitusta ja sanoittamista Uravaihtoehtojen ja työtulevaisuuden suunnittelu ja uraan liittyvä päätöksenteko Uraohjauksen perimmäisenä tavoitteena on tukea ohjattavaa hänelle itselleen merkityksellisen ja mielekkään uran rakentamisessa Network for Innovation in Career Guidance & Counselling in Europe, NICE (2012) Career Counselling (päätöksenteossa tukeminen) Career Information & Assessment (koulutus- ja ammattitietämyksessä ja niihin liittyvässä ohjattavan itsetuntemuksen ja arviointikyvyn lisäämisen tukeminen)

28.9.2018 23 Urasuunnittelun määritelmiä Yksilötaso ohjattavan taso Yksilöllä itsellään on taito kerätä, analysoida, tehdä synteesejä ja järjestää itseen, koulutukseen ja ammatteihin liittyvää tietoa sekä kykyä soveltaa tätä tietoa ja tehdä päätöksiä erilaisissa siirtymävaiheissa. (ELPGN 2013.) Mularin (2013) mukaan uraa suunnittelevalla tulisi olla tietoa ammateista ja työelämästä sekä itsestään siis omista taidoistaan, vahvuuksistaan, toiveistaan, tarpeistaan, arvoistaan jne.

28.9.2018 24 Urasuunnitteluvalmiudet (Elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikka ELPGN 2013) Yksilön tai ryhmän kompetenssi kerätä ja analysoida itseensä ja koulutukseen sekä ammattiin liittyvää tietoa Kyky tehdä ja toteuttaa päätöksiä ja muutoksia Arvokkaita oman elämän projektin rakentamisessa Uranhallintataidot (= urasuunnitteluvalmiudet) keskeinen päämäärä elinikäisen ohjauksen toteuttamisessa Digitaaliset urataidot

28.9.2018 25 Valinnan tai päätöksen tekeminen

28.9.2018 26 Miten uraa voi ohjata? (Parasta osaamista Uraohjauksen webinaari 16.4.2018, Soili Rinne) Opiskelija oman oppimisensa keskiössä Koko elämän kestävä kehittyminen Uran omistaa opiskelija Jatkuvaa ammatillisen kasvun ohjausta opiskelijan henkilökohtaisella opintopolulla josta syntyy opiskelijan ammatillista kasvua kokonaisvaltaisesti tukeva prosessi opiskelijan oma työelämäidentiteetti tukee opiskelijan itsetuntemuksen lisääntymistä Kehittää opiskelijan suunnittelu ja päätöksentekotaitoja Ohjaus kuuluu kaikille

28.9.2018 27 (Ura)ohjauksen tavoitteita itsetuntemuksen lisääminen omien kiinnostusten ja tavoitteiden selkiytyminen päämääräsuuntautuneisuus, motivointi oman osaamisen hahmottaminen opinto- ja urasuunnitelman jäsentäminen työnhakutaitojen lisääminen työllistymisen tukeminen urasuunnitteluprosessin tunnetuksi tekeminen (Oulun yliopisto, Ohjaus- ja työelämäpalvelut Jaana O. Liimatainen, 2010.)

Top 10 skills 2015 2020 1. Complex Problem Solving 2. Coordinating with Others 3. People Management 4. Critical Thinking 5. Negotiation 6. Quality Control 7. Service Orientation 8. Judgement and Decision Making 9. Active Listening 10.Creativity 1. Complex Problem Solving still number one 2. Critical Thinking +2 3. Creativity +7 4. People Management -1 5. Coordinating with Others - 3 6. Emotional Intelligence New in top ten 7. Judgement and Decision Making +1 8. Service Orientation -1 9. Negotiation -4 10.Cognitive Flexibility New in top ten Future of Jobs Report, World Economic Forum

28.9.2018 29 Yleiset työelämävalmiudet karttuvat joka päivä

28.9.2018 30 Miten uraohjaus näkyy ohjauksessa? HOKS ohjauskeskustelut Työpaikalla tapahtuva osaamisen hankkiminen YTOT projektityöt, yrityskontaktit Tuetaan yksilön urasuunnittelua ja uranhallintataitojen kehittymistä, laajasti kyse on koko elämän suunnittelusta

Yhteinen työskentely, Padlet Siirry Padlet alustaan kohtaan 2

TAMK Kohti reformia Ohjauksesta

TAMK Kohti reformia Mitä on ohjaus? Minä poljen, sinä ohjaat Sekvenssiohjaus Nc-ohjaus Sivuohjain Opinto-ohjaus Hoitoon ohjaus Oppimisen ohjaaminen Osaa ohjattuna Ohjaus: Aki Kaurismäki

Ohjaus ja Oppilaitos Osaaminen Oppiminen Opiskelu Psykologia Kasvatustiede Opettaminen, oppimisen ohjaus Sosiologia Ohjaus Opinto-ohjaus Opiskelun tuki Terveyden hoito

Ohjaus oppilaitoksessa Oppimisen ohjaaminen Opinto-ohjaus Uraohjaus Ohjaus TAMK Kohti reformia

TAMK Kohti reformia Mitä yritimme sanoa? Suomen kielessä käsitteen ohjauksen alle mahtuu monta erilaista asiaa. Oppilaitoksessa ohjaukselle voi olla useita tulkintoja. Mistä puhumme, kun puhumme ohjauksesta? Opinto-ohjaaja lehti 3/2017, 14

TAMK Kohti reformia Mitä opiskelu on? Toimeentulo Osaaminen Työpaikka Tilanne Harrastukset Perhe Tutkinto rakenne Organisaatiot Käsitys itsestä (oppijana) Historia

TAMK Kohti reformia Mitä on ohjaus? 1 Aikaa, huomiota, kunnioitusta Tasavertaista vuorovaikutusta Vaihtoehtojen, valintojen, esteiden ja mahdollisuuksien tutkimista Aikuisten ohjausta voi kuvata myös identiteettineuvotteluksi (Onnismaa 2007) Motivaation herättelyä (Jarvis) Ohjauksessa vahvistetaan toimijuutta (Vehviläinen 2014)

TAMK Kohti reformia Mitä on ohjaus? 2 Yhteistoimintaa ohjaajan ja ohjattavan välillä (Dialogi ja kohtaaminen) Prosessin omaisuus Lähtee jostakin ja tavoittelee jotakin (ohjaaja on tukena) Ohjaus tavoittelee aina ohjattavan toimijuuden vahvistumista. Se ei ole päätöksen tekemistä toisen puolesta.

TAMK Kohti reformia Ohajuksen prosessin omaisuus Ohjauksen prosessin omaisuus Tavoitteellisuus Ohjattavan lähtökohdista Lähtötilanne Opiskelu, polku, ura, valinnat Tavoite Konstit,

TAMK Kohti reformia Mistä lähdetään? Navigaattori periaate Jos haluat saattaa ihmisen tiettyyn päämäärään, sinun on aloitettava sieltä, missä hän on. S. Kierkegaard" Missä ohjattava on omasta mielestään? Rehellinen Selittely

TAMK Kohti reformia Ohjauksen tavoitteesta Ohjattava odottaa ihmettä Tässä olen, ratkaise puolestani, Ohjauksen loukko Ratkaisun avulla kohti tavoitetta Kuka tekeekään ratkaisun? Tavoite Selvitä yksittäisestä tilanteesta Saada tutkinto Hyvä elämä Muutos/ oppiminen Joskus epämukavaa

Yhteinen työskentely, Padlet Siirry Padlet alustaan kohtaan 3 (a ja b)

Välitehtävä Ennen seuraavaa webinaaria Välitehtävä Padlet alustalla Ohjaajan huoneentauluni Kirjaa siihen miten voin ohjaajana: Miten vahvistan ohjattavan toimijuutta Miten tuen ohjattavan tavoitteen saavuttamista Miten vahvistan ammatti identiteetin rakentumista