Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä"

Transkriptio

1 Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Antti Laitinen, LAITURI-projekti Salmia Kanta-Hämeen ELO Päijä-Hämeen ELO

2 Elinikäisen ohjauksen määritelmä Elinikäiseen oppimiseen liittyviä toimia, jotka auttavat kansalaisia tunnistamaan kykynsä, osaamisensa ja kiinnostuksensa kaikissa elämänvaiheissa, tekemään tarkoituksenmukaisia koulutuksellisia ja työuraan liittyviä päätöksiä ja hallitsemaan yksilöllisiä polkujaan opiskelussa, työssä ja muussa toiminnassa. (CEDEFOP 2005)

3 Elinikäinen ohjaus: lähtökohtia Tarjonta Kysyntä Ohjauspalveluiden toimijoiden runsaus Palveluja hallinnoidaan eri tahoilta Palvelujen monet rahoituslähteet Kehkeytyvä aikuisuus: ammatinvalinta pitkittynyt ja monimuotoistunut, uuden ammatin etsimisen tarve lisääntynyt Työelämän siirtymät lisääntyneet ja monipuolistuneet Lisäksi: mm. TE-hallinnosta on vähentynyt viime vuosina ohjauksellisen työn resursseja

4 Keskeiset haasteet aluetasolla Elinikäisen ohjauksen rajaus / kattavuudesta huolehtiminen Alueen olemassa olevan ohjausasiantuntemuksen näkeminen verkoston tasolla, ei yksittäisten toimijoiden ja organisaatioiden tasolla Ohjaustoimijoiden ja -organisaatioiden erilaisten tulokulmien yhteensovittaminen: yhteiset asiakkaat, prosessinäkökulma Ohjauksellisen toimintatavan kirkastaminen ja alueen ohjauspalvelukokonaisuuden hahmottaminen osaamisen kehittäminen monihallinnollisesti toteutettuna Lisäksi ohjauksen tasojen määrittäminen: Minkä tason ohjausta mistäkin organisaatiosta saa (sähköinen ohjaus ryhmäohjaus yksilöohjaus neuvonta) LAITURI-projektin tilannekatsaus helmikuu 2013, kaikki ELY-alueet

5 Elinikäisen ohjauksen vaikuttavuus Yksilön siirtymät opin- ja urapolun eri vaiheissa tapahtuvat joustavasti Ennaltaehkäistään sekä nuorten että aikuisten syrjäytymistä Työurat pitenevät sekä uran alku- että loppupäässä Nuorisotakuun tavoitteet toteutuvat

6 Alueellisen ELO-yhteistyön askelmia / Työtapa 3: Ohjauspalvelukokonaisuuden hahmottaminen Teema Yhteistyön tiivistäminen eri toimijatahojen välillä Väliaskelmia, toimenpiteitä, ym. Osaamisen kehittäminen eri tasoilla Ohjaustyön koordinointimallin rakentaminen alueelle (esim. fokusointi, vastuut, johtaminen, jatkuva arviointi)

7 Case 3 Ohjauspalvelukokonaisuuden hahmottaminen alueella 1. Yhteistyön tiivistäminen TE-toimistojen ja oppilaitosten yhteistyön tiivistäminen ja yhteistyön lisääminen ja yhteistyön avulla vahvuuksien tunnistaminen Ohjauksen jatkuvuus (niin toimijoiden kuin ohjattavien näkökulmasta) Yhteisten ohjauksellisten tavoitteiden saavuttaminen Säännölliset verkostotapaamiset Keskustelu tarpeen asiakasryhmistä ja asiakasvirtojen järkevästä ohjauksesta Myös ohjausosaamisen kehittämisestä (strukturoidusti yhteistyössä niin, että toimijat tietävät ohjauksen kentän toimijat ja heidän roolinsa) Rakenteiden ja erilaisten polkujen ymmärtäminen 7

8 Ajankohtaista ja tärkeää alueellisessa ELO-toiminnassa ELY-keskusten TNO-asiantuntijoiden sekä TE-toimistojen edustajien keskustelua koulutuspäivillä Salmiassa Keskusteluteemat = strategiset linjaukset: 1. Ohjauspalveluja on tasapuolisesti saatavissa ja ne vastaavat yksilön tarpeita 2. Yksilölliset uranhallintataidot vahvistuvat 3. Ohjaustyötä tekevillä on tehtävien edellyttämä osaaminen 4. Ohjauksen laatujärjestelmiä kehitetään 5. Ohjaus toimii koordinoituna kokonaisuutena

9 ELO yhteistyön haasteita Eri ohjaustoimijoiden tehtävien hahmottaminen Yhteistyön painopisteiden valitseminen ELO-ryhmän toiminnan määrittäminen suhteessa muihin verkostoihin Jotain muuta, mitä? Ohjaustoimijoiden roolin, toimintatavan, säädösten ja resurssien yhteen nivominen asiakaslähtöisesti ELO-ryhmällä ei ole erillistä resurssia. Toiminta ei voi perustua pelkästään ELY:n virka-työhön, vaan verkoston toimijat tulisi saada työhön mukaan. Keskeisten organisaatioiden sitoutuminen ELO-yhteistyöhön TNO-strategian pohjalta ELO-yhteistyöryhmä painottaa toimintaa. Toiminnan ohjaamisen mahdollisuudet rajalliset ja yhteisistä ohjausjärjestelyistä sopiminen

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Nuorten aikuisten osaamisohjelma NAO Työseminaari III 12.3.2014 Kuopio Elinikäinen

Lisätiedot

Missä mennään ELO-toiminnassa?

Missä mennään ELO-toiminnassa? Missä mennään ELO-toiminnassa? Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Voiko ohjausta mitata? Elinikäisen ohjauksen TNO-palvelujen laatu Helsinki 8.4.2014 Keskeiset haasteet

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Kaakkois-Suomen ELO-seminaari, 27.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Harry Pulliainen, TEM

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus ELO. Teija Felt Työmarkkinaneuvos/TEM

Elinikäinen ohjaus ELO. Teija Felt Työmarkkinaneuvos/TEM linikäinen ohjaus LO Teija Felt Työmarkkinaneuvos/TM LINIKÄISN OHJAUKSN VAIKUTTAVUUS Siirtymien sujuvuus toteutuu: Koulutuksesta koulutukseen, koulutuksesta työhön, työstä työhön, työstä osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät

Lisätiedot

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa

Lisätiedot

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen

Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Ohjaustyön verkostot seminaari 15.11.2013 Tampere Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 15.11.2013 Tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella KESKI-SUOMEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET VUOSILLE 2015-2016 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen

Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu 21.3.2014 Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät 12.1.2017 Elinikäinen ohjaus = ELO Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä elinikäisellä ohjauksella tarkoitetaan toimia, jotka auttavat kansalaisia eri elämänvaiheissa:

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA Satakunnan Opin Oven AVAIMET MUKAAN seminaari 28.11.2013 Porissa Satakunnan ELY-keskus / työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen yksikkö, Juhani

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Nuove-projektin päätöstilaisuus

Nuove-projektin päätöstilaisuus Nuove-projektin päätöstilaisuus 30.11.2011 Teija Felt Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

ELO-taustaa Etelä- Savossa arvioinnin tueksi. Tuija Toivakainen , ISO ELO Pieksämäellä

ELO-taustaa Etelä- Savossa arvioinnin tueksi. Tuija Toivakainen , ISO ELO Pieksämäellä ELO-taustaa Etelä- Savossa 16.8.2016 arvioinnin tueksi Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva verkostoyhteistyö Visio:

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen toimintasuunnitelma Pohjois-Karjalassa

Elinikäisen ohjauksen toimintasuunnitelma Pohjois-Karjalassa Elinikäisen ohjauksen toimintasuunnitelma Pohjois-Karjalassa 2016-2019 14.10.2016 Koulutusasiantuntija Paula Hiltunen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus Mitä on elinikäinen ohjaus ja ELO-toiminta? Erilaisissa

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

Salmia ja Laituri-projekti 2013: Koulutus ja kehittämisen tuki ELY:ille

Salmia ja Laituri-projekti 2013: Koulutus ja kehittämisen tuki ELY:ille Salmia ja Laituri-projekti 2013: Koulutus ja kehittämisen tuki ELY:ille Pasi Savonmäki Antti Laitinen TNO-foorumi Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 13.12.2012 Kehittämistyön kaksi haastetta: linjausten

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013

Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 Teemapaja 1. ELO-ryhmien alueellinen järjestäytyminen, alueellisia caseesimerkkejä: - Sivistystoimensuunnittelija Lea Goyal, Keski-Suomen ELY - Ryhmäpäällikkö Jukka Peltokoski,

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ 2010-2013 Jyväskylä 27.1.2011 Helena Kasurinen Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 18.5.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella -toimijat -elämänvaiheet -asiakasryhmät -hallinnonalat -moniammatillisuus

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa. Jani Goman, arviointineuvos, Karvi

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa. Jani Goman, arviointineuvos, Karvi Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Jani Goman, arviointineuvos, Karvi Taustaa: Kansalliseen koulutuksen arviointisuunnitelmaan 2016-2019 sisältyvä hanke. Arviointi

Lisätiedot

Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan. Kaakkois-Suomen ELO - seminaari

Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan. Kaakkois-Suomen ELO - seminaari Tervetuloa! Ajankohtaiskatsaus Kaakkois-Suomen ELO-toimintaan Kaakkois-Suomen ELO - seminaari 26.3.2015 1 Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen raportti vuoden 2014 toimintasuunnitelman toteutumisesta ja ELO-toiminnasta

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus ja yhteistyö Uudenmaan alueella Taina Piispa Opin Ovi Uudenmaan ELY-keskus Helsingin Messukeskus

Elinikäinen ohjaus ja yhteistyö Uudenmaan alueella Taina Piispa Opin Ovi Uudenmaan ELY-keskus Helsingin Messukeskus Elinikäinen ohjaus ja yhteistyö Uudenmaan alueella Taina Piispa Opin Ovi Uudenmaan ELY-keskus 27.3.2013 Helsingin Messukeskus ELOA ennen, ELO-yhteistyön perustaksi tieto-, neuvonta - ja ohjauspalveluverkostoja

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Kohti elinikäisen ohjauksen toimintamallia

Kohti elinikäisen ohjauksen toimintamallia Kohti elinikäisen ohjauksen toimintamallia 2014 Työryhmä: TEM, OKM,, Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia, Jyväskylän yliopisto/valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus VOKES, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu,

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi

Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi Laila Puranen 20.4.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2010

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:15 http://www.minedu.fi/opm/julkaisut/2011/elinikainen_ohjaus.html Elinikäinen ohjaus

Lisätiedot

TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ JA KOORDINOINTI

TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ JA KOORDINOINTI TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ JA KOORDINOINTI Tilannekuva elinikäisen ohjauksen kehittämisestä ELY-alueilla Opin ovi klinikka, Helsinki 27.3.2013 Antti Laitinen 1 LAITURI-projekti

Lisätiedot

Mitä tapahtuu Opin ovissa?

Mitä tapahtuu Opin ovissa? Mitä tapahtuu Opin ovissa? Alueellisten TNO -asiantuntijoiden koulutus 5.-6.3.2013 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu auli.ryhanen@jamk.fi

Lisätiedot

ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016

ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa 17.3.2017 Pohjanmaalta löytyy pohjoismaiden merkittävimmät energiateknologian ja kemian teollisuuden keskittymät. Pohjanmaata leimaa monipuolinen

Lisätiedot

Näkymiä TOUKOkuu 2014. Kainuun elinikäisen ohjauksen strategia 2014 2016

Näkymiä TOUKOkuu 2014. Kainuun elinikäisen ohjauksen strategia 2014 2016 Näkymiä TOUKOkuu 2014 KAINUUN ely-keskus Kainuun elinikäisen ohjauksen strategia 2014 2016 1 Strategian tavoitteet Kainuussa toimii yhteistyössä verkostomainen, joustava ja monikanavainen palveluketju.

Lisätiedot

Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta

Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta Tuija Toivakainen 5. 6.11.2015 Kohtaamisia ohjauksessa - Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Mikkelissä Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset

Lisätiedot

Laituri-projektin ELY yhteistyö Syksy 2012 >

Laituri-projektin ELY yhteistyö Syksy 2012 > Laituri-projektin ELY yhteistyö Syksy 2012 > Alueellisten TNO asiantuntijoiden koulutus 5.-6.3.2013 Laituri - projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 1 Laituri Projektilla haetaan tukea mm. seuraaviin

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä: ELO-toimintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaa Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä: ELO-toimintasuunnitelma Pohjois-Pohjanmaa Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä: ELO-toimintasuunnitelma 2017-2019 Verkoston tavoite Mitä haastetta ollaan ratkaisemassa? Epävarmuus työelämässä on lisääntynyt, ja yksilöiden oman

Lisätiedot

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä Laituri-projekti / Mervi Sirviö Taustaa ELY kierroksen ennakkokyselyyn Kysely lähetettiin 15 ELY:lle 23.6.2012, johon kaikki vastasivat (viimeiset 23.8.)

Lisätiedot

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, 7.11.2013, Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen ja neuvonnan kasvava yhteiskunnallinen merkitys

Lisätiedot

Monialaisella yhteistyöllä laadukkaita palveluita nuorille. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus, koordinaattori Jaana Fedotoff

Monialaisella yhteistyöllä laadukkaita palveluita nuorille. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus, koordinaattori Jaana Fedotoff Monialaisella yhteistyöllä laadukkaita palveluita nuorille Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus, koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus TIEDON

Lisätiedot

Nuorisotakuu ja elinikäinen ohjaus - aluetason näkökulma. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus

Nuorisotakuu ja elinikäinen ohjaus - aluetason näkökulma. Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Nuorisotakuu ja elinikäinen ohjaus - aluetason näkökulma Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 26.9.2013 ELO -palvelut Pirkanmaalla Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 26.9.2013 Palvelutarjonta nuorille

Lisätiedot

koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon

koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus ja ELYkeskukset alueellisina koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 seminaari Tampere-talo 7.- 8.10.2013 Marja Pudas, Keski-Suomen

Lisätiedot

Mikä ihmeen Opin ovi?

Mikä ihmeen Opin ovi? Neuvonta ja ohjaus minne menet? Itä-Uudenmaan Opin Ovi projektin päätösseminaari Nuorten ja aikuisten ohjaus tulevaisuudessa Itä-Uudellamaalla 1.11.2012 Porvoo Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan kehittäminen , VOKES tilannekatsaus

Elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan kehittäminen , VOKES tilannekatsaus Elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan kehittäminen 2017-18, VOKES tilannekatsaus Raimo Vuorinen, KT Projektipäällikkö Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos ELO-ryhmän kokous 8.6.2017 Helsinki

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

ELO elinikäinen ohjaus Varsinais-Suomessa. Pirkko Kuhmonen 2014

ELO elinikäinen ohjaus Varsinais-Suomessa. Pirkko Kuhmonen 2014 ELO elinikäinen ohjaus Varsinais-Suomessa Pirkko Kuhmonen 2014 ELO elinikäinen ohjaus ELY-keskusten tehtävänä on elinikäiseen ohjaukseen liittyvien palveluiden koordinointi ja palveluiden saatavuuden varmistaminen.

Lisätiedot

ELO Keski-Suomessa. TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia. Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus

ELO Keski-Suomessa. TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia. Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus ELO Keski-Suomessa TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen ELO - mistä lähdettiin liikkeelle? Ohjauksen alueellista kehittämis- ja yhteistyötä on

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät 2015-2020 1. Edistää kansallista, alueellista ja paikallista tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,

Lisätiedot

Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä

Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari 27.11.2012 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Aikuisten urasuunnitteluvalmiuksien kehittäminen. Jukka Lerkkanen Tikkurila

Aikuisten urasuunnitteluvalmiuksien kehittäminen. Jukka Lerkkanen Tikkurila Aikuisten urasuunnitteluvalmiuksien kehittäminen Jukka Lerkkanen 15.9.2014 Tikkurila Oletko katunut koulutus- ja uravalintaasi? Miesten ja naisten katumukset ja tyytymättömyys elämään? Hieman yli puolet

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla OpinTorin projektipäällikkö Kati Korento OSUMAn projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Esittelijä Teea Oja KM, kasvatuspsykologi,

Lisätiedot

Onneksi olkoon Opin Ovi Kymi - te teitte sen! Opin Ovi Kymi -projektin päätöstilaisuus Kotka

Onneksi olkoon Opin Ovi Kymi - te teitte sen! Opin Ovi Kymi -projektin päätöstilaisuus Kotka Onneksi olkoon Opin Ovi Kymi - te teitte sen! Opin Ovi Kymi -projektin päätöstilaisuus 11.12.2012 Kotka Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Etelä-Savo ISO ELO / Nuorisotakuu 20.11.2013 Jaana Apiainen Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta sekä Ohjaamo-toiminnasta

Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta sekä Ohjaamo-toiminnasta Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta sekä Ohjaamo-toiminnasta Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot

Lisätiedot

Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus

Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus Aikuisopotoiminta Joutsassa 4/2010-5/2011 Seija Vuori Aikuisohjausta paikallisesti hanke, Joutsan kunta 31.5.2011 Elinikäiseen oppimiseen liittyvä ohjaus CEDEFOPIN (=Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen)

Lisätiedot

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe TNO -asiantuntijoiden koulutus 4.-5.11.2013 /Salmia Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 04.11.2013 Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tarve lisääntynyt:

Lisätiedot

Aluetaso; alueelliset Opin ovet ovet

Aluetaso; alueelliset Opin ovet ovet Valtakunnan taso; Koord.proj. (800 000 ) + E, S, N (yht. n. 7M ) 1. Koordinointi & seuranta 2. Kehittämistyön tuki ja ohjaus 3. Tiedottaminen ja tulosten levittäminen 4. Jatkuvuuden varmistaminen (verkostoitumista

Lisätiedot

Ollaanko sitä elossa. ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Ollaanko sitä elossa. ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Ollaanko sitä elossa 7.4.2014 ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Taustaa, verkostoitumista:

Lisätiedot

Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa

Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 22. - 23.3.2012 Scandic Marina Congress Center, Helsinki Projektipäällikkö Auli

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

ELO ja nuorisotakuu Etelä-Savossa. Tuija Toivakainen , ISO ELO MLI:ssä

ELO ja nuorisotakuu Etelä-Savossa. Tuija Toivakainen , ISO ELO MLI:ssä ELO ja nuorisotakuu Etelä-Savossa Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva verkostoyhteistyö Visio: Opin Oivallan Onnistun

Lisätiedot

Arvioinnista: elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Etelä-Savossa

Arvioinnista: elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Etelä-Savossa Arvioinnista: elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Etelä-Savossa Tuija Toivakainen ja Anu Martikainen, Kehittämiskohteet elinikäiseen oppimiseen ja ohjaukseen sekä 18.8.2014 Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA. - katsaus hankkeiden antiin elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategisten tavoitteiden suhteen -

OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA. - katsaus hankkeiden antiin elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategisten tavoitteiden suhteen - OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA - katsaus hankkeiden antiin elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategisten tavoitteiden suhteen - Keskustelut ryhmissä Ryhmällänne on tarkasteltavana yksi elinikäisen

Lisätiedot

Nuorisotakuu yhteistyöllä tuloksiin

Nuorisotakuu yhteistyöllä tuloksiin Nuorisotakuu yhteistyöllä tuloksiin Mikä Salmia? Salmia on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alaisuudessa toimiva alue- ja paikallishallinnon valtakunnallinen henkilöstön koulutus- ja kehittämiskeskus.

Lisätiedot

OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tuloksia, kokemuksia, suosituksia

OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tuloksia, kokemuksia, suosituksia OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 7.11.2014 Tuloksia, kokemuksia, suosituksia 14.11.2014 Helena Ylisirniö Projektikoordinaattori 17.8.2014 asti OSUMAn

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle?

Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Se kuuluisa yksi luukku auttaa löytämään vastauksen koulutukseen tai työllistymiseen liittyvään kysymykseen Lapista Kohtaamisia tapahtumissa

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU -johtoryhmän toimenpideehdotukset,

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU -johtoryhmän toimenpideehdotukset, Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU -johtoryhmän toimenpideehdotukset, OKM 2009:11 Aikuisopiskelun osuvuutta parannetaan ohjaus- ja neuvontapalveluita tehostamalla opetus-

Lisätiedot

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke Siirtymät sujuviksi SISU -hanke 1.8.2015-31.03.2018 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Tavoitellut tulokset > Ohjauksellinen ja pedagoginen toimintamalli

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus

Lisätiedot

Ohjauksen kehittämistavoitteita ja linjauksia Ohjauksen ja työmarkkinoiden seminaari,

Ohjauksen kehittämistavoitteita ja linjauksia Ohjauksen ja työmarkkinoiden seminaari, Ohjauksen kehittämistavoitteita ja linjauksia Ohjauksen ja työmarkkinoiden seminaari, 7.11.2014 Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Toimintaympäristö muuttuu Lainsäädäntömuutokset:

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää

Lisätiedot

Eurooppalainen yhteistyö ja alueelliset ELO-ryhmät

Eurooppalainen yhteistyö ja alueelliset ELO-ryhmät Eurooppalainen yhteistyö ja alueelliset ELO-ryhmät Raimo Vuorinen, KT, Projektipäällikkö, ELGPN Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto 4.11.2013 Salmia ELGPN-työkirja 2012 Elinikäisen ohjauksen

Lisätiedot

OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA

OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OPIN OVI Lappeenranta 10.5.2012 KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari Oulu

Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari Oulu Aikuisten tieto-, neuvonta-ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari 19.3.2013 Oulu Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti,

Lisätiedot

Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi

Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus 22.3.2010 Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi OpinOvi - asiakas OpinOven asiakas on jokainen aikuinen, joka haluaa kehittää

Lisätiedot

OHJAUKSEN PÄIVÄ HAASTEET KASVAVAT Keski-Suomen ELY-keskus Lea Goyal. Yhä enemmän yhdessä

OHJAUKSEN PÄIVÄ HAASTEET KASVAVAT Keski-Suomen ELY-keskus Lea Goyal. Yhä enemmän yhdessä OHJAUKSEN PÄIVÄ HAASTEET KASVAVAT Keski-Suomen ELY-keskus Lea Goyal Yhä enemmän yhdessä 6.10.2017 Keski- Suomi Ympäristöllinen (E) Asiakkaat (C) Sosiaaliset (S) Elo-toiminta PESTEC Ohjauksen toimintaympäristö

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 10.11.2011 Valtti-hanke Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen elinikäinen ohjaus? - rajapintoja koulutuksen tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen

Elinikäinen oppiminen elinikäinen ohjaus? - rajapintoja koulutuksen tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen Elinikäinen oppiminen elinikäinen ohjaus? - rajapintoja koulutuksen tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen Raimo Vuorinen Erikoistutkija, KT Koulutuksen tutkimuslaitos Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina ohjauksen kehittämisfoorumi

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus: pakkopullaa vai viiden tähden illallinen? Sakari Saukkonen VOKES, Koulutuksen tutkimuslaitos 2.10.2014

Elinikäinen ohjaus: pakkopullaa vai viiden tähden illallinen? Sakari Saukkonen VOKES, Koulutuksen tutkimuslaitos 2.10.2014 Elinikäinen ohjaus: pakkopullaa vai viiden tähden illallinen? Sakari Saukkonen VOKES, Koulutuksen tutkimuslaitos 2.10.2014 Listalla tarjolla Virallisia käsityksiä ja määritelmiä alkupaloiksi Ohjauksen

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

Et sää mittä ohjaust tarttis? - Ohjausstrategiatyötä Varsinais-Suomessa

Et sää mittä ohjaust tarttis? - Ohjausstrategiatyötä Varsinais-Suomessa Et sää mittä ohjaust tarttis? - Ohjausstrategiatyötä Varsinais-Suomessa Pirkko Kuhmonen / Varsinais-Suomen OpinOvi Tuula Kokkonen / OpinOvi aikuisopiskeluun Varsinais-Suomi Missio? Jottan tarttis tehrä

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (Kasurinen 2011) ennakointitieto koulutustieto

Lisätiedot