MILLAISESSA YMPÄRISTÖSSÄ MUUTUMME RAJAT LIIKKUVAT JOHTAJANA KAAOKSEN REUNALLA JUKKA-PEKKA HEIKKILÄ, HUMAP

Samankaltaiset tiedostot
MITEN RATKAISTA PIRULLISIA ONGELMIA Pirkko Vartiainen, professori Sosiaali- ja terveyshallintotiede Vaasan yliopisto

Lean Leadership -valmennusohjelma

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen Humap Oy, sivu 1

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Ilkeät ongelmat moniammatillista johtamista monikulttuurisessa ympäristössä. Lape Pippuri, Verkostojohtamisen seminaari

ONNISTUNUT MUUTOS TOIMINTATAPOJEN MUUTTAMINEN ON ARKISTA TYÖTÄ. Petri Aaltonen TkT, partneri, Perfecto Oy

Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

Muutoksessa elämisen taidot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

Oppiminen ja oivaltaminen

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Oppiminen ja oivaltaminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

ilike Me, ilike You Jokainen näkyväksi Ari Rapo 2011 Voimau<avan valokuvan menetelmään perustuva työyhteisöprojekb Likessä

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? 30/09/2014 1

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Mikä ihmeen Global Mindedness?

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

Turvallisempi huominen

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

MONIAMMATILLISUUS. Humap. May 15, 2009 Humap Oy, sivu 1

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Kompleksisuus ja kuntien kehittäminen

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset kesäkuuta 2009 Humap Oy,

Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä. Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Lopuksi, muttei hallinnon - suuntia huomiselle

Jalkautumisen hyödyt, haasteet ja ratkaisut

Torstai Mikkeli

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari

Verkostot kehittämistyössä

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015

OSA 3: VAIKEIDEN ASIOIDEN PUHEEKSI OTTAMINEN

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

TIIMITYÖSKENTELY ( pv )

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI

Kompleksisuutta syleilevä henkilöstöjohtaminen työyhteisön tuskan taltuttajana

Taru Kokkonen, Kuopion kaupunki

PALVELUKULTTUURI KASVUN MOOTTORINA Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

ESITYS Kulttuuri / Voittava pelaaminen

Seuraavaksi: Kehittämispäällikkö Virpi Einola-Pekkinen, VM: Valtion uusi työnteon malli

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN

10 ASKELTA KOHTI HYVÄÄ ORGANISAATIOKULTTUURIA

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Roatarian Leadrship Academy,HAMK

Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY. Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere

Mitä on coaching ja miten sitä konkreettisesti tehdään?

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

Onnistunut ohjelmistoprojekti

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Muutoksen johtaminen yliopistossa. Päällikkö, Tutkimuksen palvelut ja tutkijakoulu, HTT Virpi Juppo

Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

MUUTOKSEN HALLINTA TAI HALLITSEMATTOMUUS. Hanna Poskiparta Johtava työterveyspsykologi, työnohjaaja, organisaatiokonsultti Diacor terveyspalvelut Oy

925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Onko tilannekuvasi ja -tajusi kohdallaan? Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen LAPE-akatemian starttitilaisuus Helsinki,

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Suomidigi prosessien uudistamisen tukena

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Ammatti: Pelisuunnittelija

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

Transkriptio:

MILLAISESSA YMPÄRISTÖSSÄ MUUTUMME JOHTAJANA KAAOKSEN REUNALLA JUKKA-PEKKA HEIKKILÄ, HUMAP RAJAT LIIKKUVAT Työelämässä erilaisia rajapintoja rikotaan ja ylitetään, jotta toimintaan saadaan joustavuutta, uusia näkökulmia ja avoimuutta: Esimerkiksi: ammatillisia, ajallisia, maantieteellisia, sosiaalisia, kulttuurisia, mentaalisia Työ ei muodostu rajattomaksi, rajoja rikkovaksi kylläkin. Seurauksena on rikkonaisten, epäselvien ja ristikkäisten rajapintojen määrän ja kokemusten kasvu. Rakentumiselle, rajojen ja mielekkyyden syntymiselle on luotava edellytyksiä johtamisella.

KIELEN VALTA JOHTAMISEN HAASTEITA Saada kesyjen kertaratkaisujen rinnalla tarvitaan mutkikkutta, asioiden yhteenkietoutuneisuutta ymmärtävää johtajuutta Luoda johtamisen työtapoja joilla nähdä, ymmärtää ja toimia yllättävissä ja heikosti ennakoitavissa tilanteissa Mutkikkuus jota esiintyy erityisesti asiantuntijaorganisaatioissa koska ympäristö, tehtävät ja vuorovaikutus on monitulkintaista Kyky tunnistaa oman organisaation pirulliset ja mahdollisuusuudet selviytyä niistä. 5 YHTEENKIETOUTUNEISUUS - KOMPLEKSISUUS KOMPLEKSISUUS ILMAANTUU VUOROVAIKUTUKSESTA KOMPLEKSISUUS FOKUSOITUU SUHTEISIIN KOMPLEKSIUUDEN ERITYINEN PIIRRE: SE SYNNYTTÄÄ LAADULTAAN UUDENLAISIA ILMIÖITÄ KOMPLEKSISET SYSTEEMIT OVAT EI-LINEAARISIA ELI MUUTOKSIEN SEURAUKSET VOIVAT VAIHDELLA SUURESTI JA ENNUSTAMATTOMASTI 7 MUTKIKUUDESSA NÄKEMINEN 1. OLEN HUOMANNUT, ETTÄ TILANTEISSA TOISTUU 2. YLEENSÄ TILANTEISSA ON TAPAHTUNUT 3. HUOMAAN VASTAKOHTAISIA ILMIÖITÄ, TOISAALTA JA TOISAALTA ILMENEE. 4. MINUT YLLÄTTÄNYT HAVAINTO ON OLLUT SE, ETTÄ. 5. OLEN JÄÄNYT IHMETTELEMÄÄN. 8

KOKEMUKSIA JOHTAJILTA KOKEMUKSIA JOHTAJILTA Muutostilanteissa toistuu sama kaava, henkilökunta reagoi aluksi usein voimakkaasti, nousee myrsky, muutosvastarinta, ihmiset tuovat esiin pelkojaan. Se ettei muutokseen liittyvät visiot ole aina selkeitä, mihin ollaan menossa - > selkeys toiveissa ja perusteluissa Olen jäänyt ihmettelemään muutoksissa, kuinka muutos on saanut aikaan voimaantumista ja positiivista latausta työyhteisössä. Suunnitelmallisuus ja hallitsemattomuus -> miten varaudutaan muutoksiin liittyviin yllätyksiin vai varaudutaanko ollenkaan? Yllätysten hyväksyminen? 9 Miksi muutoksissa ei olla erityisesti pidetty huolta ja tarkistettu onko muutos aidosti tapahtunut -> toimiiko tämä, ollaanko oikeassa suunnassa, entä valitut toimintatavat? Onko tosiaan niin, että lähiesimiesten tehtävänä on käytäntöön vieminen erilaisten ohjeiden ja ajatusten tulkitsemista? Yllätti havainto, että muutoksista ei tule loppua. Sekasorto, jonka muutos aluksi saa aikaan, muuttuukin huomaamatta ja vakiintuu normaaliksi toiminnaksi. Jatkuvasta muutoksesta on tullut osa arkea. Muutoksissa osa lähtee mukaan, mutta osa vastustaa tai jää lamaantuneena paikoilleen. Yllättävintä on ollut, että muutoksesta/uudesta käytännöstä täytyy viestiä koko ajan, sitä pitää pitää yllä. Jukka-Pekka Heikkilä Olen huomannut, että muutostilanteessa toistuu samoja teemoja joka kerta, eli ne, jotka eivät ole konkreettisesti mukana suunnittelemassa muutosta, kokevat etteivät tulleet kuulluksi. Muutosten jälkeen olen joskus jäänyt ihmettelemään miten näin isoissa muutoksissa voi joku ihan pieni asia saada paljon tilaa ja aikaa. Uskon että se johtuu siitä että vanhasta tavasta voi olla vaikeata päästä irti ja vanhat tavat ovat myös turvallisia. Olen todella kiitollinen positiivisestä henkilökunnasta 10 Yleensä muutostilanteissa on tapahtunut muutos parempaan, prosesseja kehitetään ja toimintoja tarkastetaan uudesta näkökulmasta. Olen jäänyt ihmettelemään muutoksissa, miten paljon ihmisillä on oikeasti osaamista ja myös halua oppia uutta. Vaarana, että hukataan paljon osaamista, jos ei kyetä näkemään sitä mikä meillä jo on. Olen jäänyt ihmettelemään muutoksissa niiden nopeaa, joskus yllättävää käynnistymistä. Alkuinnostuksen jälkeen systemaattinen seuraaminen ontuu ja yksiköt jäävät erilleen. Jukka-Pekka Heikkilä ORGANISAATIOISTA ORGANISOITUMISEEN MUUTTUVA PELI Työorganisaatioiden luonne muuttuu, valmiin organisaation johtamisesta jatkuvan organisoitumisen mahdollistamiseen - esim hajautuminen; riippumattomuus ajasta & monipaikkaisuus SELVÄT RAJAT AVOIN PELI Työn verkostomaisuus lisääntyy, joustavat yhteistyösuhteet Tarvitaan koko henkilöstöltä uudenlaisia taitoja Kehittäminen on yhteistyön edellytyksien johtamista keskustelu kerrallaan: Työntekijät rakentaa organisaationsa, siirtyminen minä ajattelusta > me ajatteluun Kuten käyttäjät ja kuluttajat tekevät ison osan palveluistaan Päämääränä voittaa Päämääränä pelin jatkuminen

ERILAISET ORGANISAATIOT RAJATTU PELIKENTTÄ VASTUSTAJIA RAJATON KENTTÄ KAIKKI SAMASSA PELISSÄ TUNNISTA MITÄ PELIÄ PELAAT SULJETTU PELI AVOIN PELI ASIANTUNTIJUUS YHTEENSOPIVUUS SÄÄNNÖT OHJAA TAVOITTEENA VOITTO SÄÄNNÖT MUUTTUU ODOTTAMATTA TAVOITTEENA VÄHÄN ERILAISUUTTA PALJON ERILAISUUTTA ENNAKOIMINEN YLLÄTTYMINEN MUUTOSTILANTEIDEN TUNNISTAMINEN PIRULLISET ONGELMAT Vähän Yhteisymmärrys Paljon Vakaa ympäristö Uusiutuva ympäristö Sattumanvarainen ympäristö NE EI PYSY RATKAISTUNA ON LIIAN MONIA OSAPUOLIA LIIAN SUURIA JOTTA RAJOJA VOISI NÄHDÄ OVAT AINA AINUTKERTAISIA, ERILAISIA ON LIIAN MONIA NÄKÖKULMIA RIITTÄMÄTTÖMÄSTI RESURSSEJA KÄYTETTÄVISSÄ TURHAUTUMISTEN HISTORIAA KERTYNYT. Paljon Ennustettavuus Vähän

MILLAISIA TAPAHTUMIA JOHDETAAN? Kesyt Kriittiset HELPPOJA JOHTAA Kesyt Pirulliset KRIITTISIÄ JOHTAA 18 SYY SEURAYS SUHDE KYSYTTÄVISSÄ RESEPTIN LÖYTÄMINEN HELPOTTAA HELPOSTI MÄÄRITELTÄVISSÄ HELPOSTI RATKAISTAVISSA ASIANTUNTIJUUS KESKIÖSSÄ SHAKINPELUU HYVÄ VERTAUSKUVA Kirja: Johtaja kaaoksen reunalla 17 PIRULLISIA JOHTAA Kriittiset KRIISI, JOSSA VÄHÄN AIKAA PÄÄTÖKSENTEKOON ONGELMA ITSESTÄÄN SELVÄ Pirulliset KOMENTAJAN TEHTÄVÄ ANTAA NOPEITA VASTAUKSIA ONGELMAAN EI OLE OLEMASSA MITÄÄN LOPULLISTA JA TÄYSIN TÄSMÄLLISTÄ MÄÄRITELMÄÄ PIRULLISTEN ONGELMIEN RATKAISUT EIVÄT OLE LOPULLISIA RATKAISUT PIRULLISIIN ONGELMIIN EIVÄT OLE OIKEITA TAI VÄÄRIÄ, VAAN HYVIÄ TAI HUONOJA 19 20

YHTEISTYÖN JOHTAMINEN KYSYMYKSEN JA VASTAUKSEN VUOROPUHELU Pirulliset TOIMINTATAPANA KYSYMYSTEN KYSYMINEN. JOHTAJA EI PYSTY YKSIN ANTAMAAN VASTAUKSIA KYSMYKSIIN, JOTEN HÄN PYRKII ETENEMÄÄN YHTEISTYÖN AVULLA. 21 KESY, MONIMUTKAINEN JA PIRULLINEN ONGELMA Kesy ongelma kakun leipominen Monimutkainen ongelma talon rakentaminen Pirullinen ongelma kuntarakenteen muuttaminen Resepti on tärkeä Tarkat ohjeet ja piirrustukset on välttämättömiä Tekninen ohjeistus ei johda tulokseen YHTEISTYÖN YKSINKERTAISUUS Reseptin testaus takaa helpon toistettavuuden Yhden talon rakentaminen helpottaa toisen toisen rakentamista Yksi onnistunut kokemus ei takaa toisen onnistumista Ei tarvitse olla ammattilainen onnistuakseen Ammattiosaamista vaaditaan monissa rakentamisen yksityiskohdissa Kokemus auttaa, mutta vain kun sitä sovelletaan vastaavaan tapaukseen Hyvä resepti johtaa lähes aina onnistumiseen Tiettyjä ratkaisuja voi soveltaa suoraan toiseen tilanteeseen Jokainen rakennemuutos on uniikki Erinomainen resepti johtaa aina onnistumiseen, mikäli sitä noudatetaan tarkasti Hyvä suunnittelu ja toteutus johtavat onnistuneeseen lopputulokseen Muutoksen lopputulokset ei ole ennustettavia Hyvä resepti jättää tilaa kokeiluille Piirustuksia on noudatettava, kokeilut ei ole suotavia 23 Useita vaihtoehtoja ja intressejä otettava huomioon Kirja: Johtaja kaaoksen reunalla http://www.youtube.com/watch?v=cu 7cODaes

KETTERÄT SÄÄNNÖT JOUSTAVASTI JA NOTKEASTI JÄRJESTYMINEN YKSINKERTAISILLA PERIAATTEILLA: PYRI KESKIMÄÄRÄISEEN PAIKKAAN PARVESSA SOPEUTA VAUHTI LÄHIMPIEN VAUHTIIN VÄLTÄ TÖRMÄYSTÄ KUMPPANIIN KOKEILE YKSINKERTAISIA PERIAATTEITA PYRITÄÄN HYÖDYLLISEEN JA USKOTTAVAAN NÄE KOKONAISUS, OSAT JA SUURMEPI KOKONAISUUS ANNETAAN JA RAKENNETAAN ARVOSTUSTA OPI JA OPETA JOKA TILANTEESSA KERRO KERTOMUKSIA KETTERYYDESTÄ TEE ROHKEASTI KEVYITÄ KOKEILUJA HELPOT SÄÄNNÖT KERTOO MITÄ TEHDÄ, MITEN KYTKEYTYÄ - NE EI OLE ARVOJA POIKKEAMA, VIRHE, ERILAISUUS - HÄPEÄ Erilaisuus kasvaa kompleksuudessa ja erilaisuudesta tulee helposti virhe, poikkeama jota ei halua tuoda esiin. ITSEORGANISOITUMISEN EDELLYTYKSIÄ KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN MAAILMA HELPOT PERIAATTEET Häpeä on henkilökohtainen epäonnistuminen, heikkous, sopimattomuus, voimattomuus. Häpeä on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen kokemus. Kollektiivisesti ihmiset kokevat häpeää kun eivät sovi sosiaaliseen ryhmäänsä, rikkovat tai eivät huomaa ryhmän normeja. Johtaminen joka aukaisee kysymyksillä avoimest erilaisia omia näkökulmia rakentaa rajoja ketterästi sekä hyödyntää organisaation voimavaroja. HUOMIO SUHTEIDEN LAATUUN KETTERÄN TYÖN RUTIINIT AVOIMEN PELIN ASENNE KOKEILEMISEN PERIAATE VAHVUUKSIEN LÖYTÄMINEN HTTP://WWW.YOUTUBE.COM/WATCH? V=LZJIFMHAVAQ&FEATURE=RELATED HTTP://WWW.YOUTUBE.COM/WATCH?V=-KAZXZE58F4

KETTERYYDEN KYKYJÄ RESILIENSSI Mitä tapahtuu? Tunnista Muutosherkkyyttä voidaan kasvattaa parantamalla systeemin Mitä se tarkoittaa? Ymmärrä kykyä vastustaa (to resist) siihen kohdistuvien kriisien passivoivaa vaikutusta sekä vahvistaa keinoja, Miten edetään? joilla systeemi kykenee Toimi mukautumaan (healthily adapt) uuteen, kriisin jälkeiseen Aloita alusta tilanteeseen. YHTEISKEHITTELY Vaikuttuu KETTERÄT KEHITTYMISEN YMPÄRISTÖSSÄ ON Johto Työntekijät Asiakkaat LUOTTAMUSTA Johto KOKEMUSTA LIITTYMISESTÄ JOHONKIN SUUREMPAAN KOKONAISUUTEEN Vaikuttaa Työntekijät Asiakkaat OMAN ERILAISUUDEN ARVOSTAMISTA YHTEISSUHTEIDEN KEHITTÄMISTÄ SUHTEESSA TOIMINTAAN JA TULOKSEEN 31