MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN
|
|
- Emma Hiltunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN
3 Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel askeleelta. Tutustut itseesi, haaveisiisi, tavoitteisiisi. Opit ymmärtämään, miksi toimit kuten toimit. Ennen kaikkea opit, miten toimisit oman elämäsi kannalta paremmin. Kenen matkasta tässä on kysymys? Sinun, joka tunnet, että tahdot uudelle tasolle. Sinun, joka tahdot tehdä muutosmatkan tavoitteidesi toteuttamiseksi.
4
5 Mutta on se organisaatiouudistus. Lapset ovat muuttamassa kotoa. Täytyisi saada pergola valmiiksi. Tukholman maraton on jo kesäkuussa. Keittiöremontinkin lupasin hoitaa. Ja kaikki on ihan ilmassa, ennen kuin saan tietää, mitä hallitus päättää. Eikä nämä henkimaailman asiat ole koskaan olleet minun juttuni. Sitä paitsi ihan ensimmäiseksi on saatava kymmenen ylimääräistä kiloa pois.
6
7 JOHTAMINEN JAKSAMINEN KEHITTYMINEN Entä jos ottaisit ensimmäisen askeleen. Tee se ennen kuin lintu lennähtää pois oksalta, ennen kuin tulee ilta. Ennen kuin hallituksen kaverit täyttävät päiväsi Excel-sulkeisilla, ennen kuin keittiöremontin tekijät tulevat ovesta sisään. Tee se ennen kuin on liian pimeätä, tai liian valoisaa. Ennen kuin on liian kylmä, tai liian kuuma. Tee se ennen kuin on liian kiire, tai ennen kuin ei enää oikeastaan huvittaisi tarttua mihinkään.
8
9 Mitä tarjoamme? Kutsumme sinut matkalle, jonka avulla kirkastat omat tärkeimmät tavoitteesi, suunnittelet niiden toteuttamisen ja alat tehdä tavoitteistasi totta.
10
11 Minä muutoksessa Kumpi on helpompaa, vuorata koko maailma nahalla, jotta se ei olisi kova, vai suojata omat jalkansa nahkaisin kengin, jotta kulku käy kevyemmin? Kun ajattelu muuttuu, kaikki muuttuu. Kun tunteet muuttuvat, kaikki muuttuu. Se joka osaa hallita oma mieltään, voi hallita koko maailmaansa. Kaiken voi nähdä. Kaiken voi sanoa. Kaiken voi tehdä. Astua portista sisään, viljellä puutarhaa. Pestä pyykki, kun se on likaista, ja silloin vain pestä pyykki.
12 ENERGIA JAKAMINEN TASAPAINO
13 Minä ratkaisen Ongelmat voi ratkaista. Miksi murehtia? Ongelma, jota ei voi ratkaista, on välttämättömyys, jonka kanssa on elettävä. Miksi jättää elämä elämättä? Miksi olla tekemättä sitä, minkä voi tehdä? Keskittyä oleelliseen, päästä päämäärään ja nauttia. Tämä on minun oma aikani. Minä tarvitsen sitä, jotta minulla on aikaa sinulle, ja kaikille muille jotka tarvitsevat minua.
14
15 Minä kasvan Astua portista sisään, kasvaa ja kasvattaa nyt on oikea aika. On olemassa puutarha. Vastata kutsuun. Olla tyyni kun pinnalla kuohuu. Havaita paine, mutta olla itse kevyt. Uskoa siihen mihin on uskottava, ja siitä olla luopumatta. Jakaa oma usko toisten kanssa. Vakuuttua itse, vakuuttaa muut. Olla totta itselle ja toisille. TYÖ AIKA IHMISET
16
17 Matka ja minä Osata sukeltaa syvälle ja osata nousta pintaan. Purkaa muurit tai astua portista sisään: minä olen se maailma. Mikrokosmos on makrokosmos. Rakkaat huoleni, en antaisi teitä kenenkään toisten käsiin, sanoo runoilija. Rakastaa sitä, mikä avautuu silmien edessä, niin kuin pääskynen rakastaa taivastaan. Tehdä matka, oppia olemaan minä.
18
19 Millainen MyStory on? Matkan kuluessa jokainen osallistuja rakentaa oman kuvansa siitä mikä on ollut tähänastinen tieni ja mitä olen saavuttanut millainen on tilanteeni juuri nyt mitä tahdon saavuttaa tulevaisuudessa ja kuinka se tehdään. Matkan ydin ovat yhteiset kokoontumiset, joissa asiantuntijoiden johdolla pureudutaan syvällisesti, mutta rakentavasti juuri sinulle tärkeisiin teemoihin. Etenemistä edistävät ryhmätyöt, henkilökohtaiset sparraukset, henkilökohtainen työskentely sekä kokemusten jakaminen, ja vertaistiimityö kollegoiden kanssa. NÄKEMINEN VAIKUTTAMINEN SAAVUTTAMINEN
20 HYVINVOINTI TYYTYVÄISYYS LÄHEISET
21 Matkan kuluessa laadittava MyStory -kertomus kiteyttää oleellisen: Tällaisen tulevaisuuden haluan rakentaa itselleni ja näin se tapahtuu. Kirja työstetään kirjallisuuden ammattilaisten ja valmentajien tuella, ja sen omakohtainen kirjoittaminen on kokemuksena innostava ja ainutkertainen. Osallistujat ovat etuoikeutettuja: ohjelmaan liittyy useita kohtaamisia eri alojen huippuosaajien kanssa. Heidän johtamina osallistujat saavat toteuttaa yhteisiä projekteja nämä elämykset jäävät elinikäiseksi omaisuudeksi!
22 Muutostoimisto Flow Urho Kekkosen katu 7B Helsinki Puh
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
Menestyksen porkkanoita
Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä
LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin
Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen
Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!
Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.
U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti
Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt
Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti Oy
Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Oy Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hanke 1.1.2008-31.3.2012, Loppuseminaari 9.12.2011 Tavoitteistaminen 1/5 Tavoitteistaminen tekee ongelmista puhumisen helpommaksi.
Apua, multa tulee idea!
Apua, multa tulee idea! -eli mitä teen ennen kehittämisen aloittamista 1 Tässä vaiheessa, pahaa aavistamatta Asiat ovat vielä normaalisti. Aika ennen aloituspäätöstä on ehkä koko kehitysprosessin tärkein
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.
Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:
Lauri Tapola. Tietotekniikan asiantuntija, DI, AmO
Lauri Tapola Tietotekniikan asiantuntija, DI, AmO Ltapola@gmail.com 040-8362966 Työkokemus o Yli 20 vuotta IT-alalla. o Valtion hallinnossa 10 vuotta. o Teollisuudessa (UPM) 13 vuotta. Paperiteollisuuden
Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy
Eväitä parempaan itsensä johtamiseen 6.6.2019 Hanna Poskiparta, Novetos Oy Kerro vieruskaverille TOIMINTA: Yksi asia, jonka sait valmiiksi tällä viikolla? TUNNE: Miltä tuntui? MERKITYS: Mitä tämä merkitsi
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen
Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden
Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen
Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi
Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23
Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi
Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja
Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Minna Vainio Psykoterapeutti, Coach, ft Yrittäjä, yrityksesi tärkein voimavara! Miten huolehdit siitä? SITKUN MUTKUN NYTKUN Pitääkö Flyygeli
Lean Leadership -valmennusohjelma
Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö
HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa
HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa Projektipäällikkö Leena Serpola-Kaivo-oja 10.3.2011 Kokemuksia hyvistä toimintatavoista ja työkäytännöistä seminaari/hotelli Arthur
Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle
Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014
Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima
AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA
AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Tavoitteena on antaa pastoreille työvälineitä ja menetelmiä, joiden avulla he voivat arvioida ja kehittää omaa ajanhallintaansa ja itsensä johtamista. Henkilökohtainen
Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana
Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM
HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT
PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet
PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta
Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan
Yhteistyöstä voimaaasiakkaan. kumppanuus. Hyvinvointiseminaari OULU. Anne-Maria ja Johanna
Yhteistyöstä voimaaasiakkaan ja auttajan kumppanuus Hyvinvointiseminaari 23.4.2012 OULU Anne-Maria ja Johanna KUMPPANUUS Tekemällä kumppanuutta yli rajojen, toimialojen rajojenkin, on tulevaisuuden toimintatapa.
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE
VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE 1 Case: Vantaan Energia Case: Vantaan Energia Oy Turvallisuushavainnot 2013 CASE: Vantaan energia Oy Kehitysprojektit 2013-14 Turvallisuustilastojen
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha
Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo
MOTIVAATIO 1/5 10 100 MIKÄ KORTIN OTSIKKO MILLOIN. pakka MITÄ VAHVUUDET. coaching. www.ideapakka.fi HEIKKOUDET URATAIVAL
1/5 10 100 MOTIVAATIO pakka ++ ++ ++ www.ideapakka.fi coaching URATAIVAL KORTIN OTSIKKO 3/5 15 40 MOTIVAATIO Menetelmä, jossa kirjoitetaan henkilökohtainen tulevaisuuden tavoite, motivoiva unelma Esimerkiksi
Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1
Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen
Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä
Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?
Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008
Kaikenlaisiin kohtaamisiin
Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Arvokas johtaminen Technopolis Business Breakfast Tampere: JOHTAMISEN KIEHTOVUUS 3.9.2013 Paulina Ahokas, Toimitusjohtaja
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
FARAX johtamisstrategian räätälöinti
FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin
Työnilo ja läsnäolon taito 11.9.2012 klo 8.15-10.00 Henry ry, Tampere. www.ilopalvella.fi
Työnilo ja läsnäolon taito 11.9.2012 klo 8.15-10.00 Henry ry, Tampere Taina Siukola Ilo Palvella -valmentaja, Työnilon Coach Mark King Consulting Oy Ilo Palvella! Missio: Lämminhenkistä palveluosaamista
MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.
MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten
KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry
KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat
Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015
Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus
MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry
MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry JA KESKEINEN KILPAILUKYKYÄ MaitoManageri parempaa maitotilan johtamista Ajattelun aihetta Mistä syntyvät erot tilojen välillä? Miksi toisilla
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.
Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus
Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus Miten Painonhallintaluotsi eroaa perinteisistä painonhallintaryhmistä? Kilojen, kaloreiden ja liikuntasuoritusten vahtimisen sijasta keskitymme konkreettisiin keinoihin,
MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN
1 MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN MUUTOSREITTI - Pohdintaa: Mikä elämässä on arvokasta? - Tahtoa - Uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin - Uskoa omiin kykyihin ja taitoihin - Päätöksentekoa - Tavoitteita - Aikaa
Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana
Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
ilike Me, ilike You Jokainen näkyväksi Ari Rapo 2011 Voimau<avan valokuvan menetelmään perustuva työyhteisöprojekb Likessä
ilike Me, ilike You Jokainen näkyväksi Ari Rapo 2011 Voimau
uudenvuoden kirjoittamishaaste
uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot
Elämäntapamuutos valmennusohjelma
Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,
LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013
Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN
Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10
Voimaantuminen 2h Stressin nujertaja -valmennus Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. Tuula Kortelainen, ammatinvalintapsykologi 1 / 10 Nykypäivän hektisessä arjessa eläminen sekä
TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA
TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA Jan Gustafsson Henkilöstöjohtaja Paroc Group Paroc Pähkinänkuoressa 2 25.11.2014 Paroc Group Oy Parocin Asiakkaat Monipuolinen asiakaskuntamme koostuu
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
Miksi johtavat ajatukset?
Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden
3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
Sosiaalisen ympärist. Ohjaaja Kari-Pekka Rauhala - Nokian kaupunki 18.10.2011
Itsensä hoitaminen päihdeongelman p suhteen koko elämän n kestävä prosessi. Sosiaalisen ympärist ristön muututtava vähemmv hemmän päihteitä suosivaksi. Lääkäri saattaa antaa diagnoosin sairauden luonteesta,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Sanna Laine 7.3.2015
Sanna Laine 7.3.2015 Valmentajakouluttaja Ammattivalmentaja Nyrkkeilyliitossa 6,5 vuotta Yhteisöpedagogi Oma kilpaura nyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä Valmentajakokemusta lasten valmentamisesta terveysliikunnan
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
MITÄ MIELTÄ OLIT TiETOISUUSTAIDOT (.b)-jaksosta
MITÄ MIELTÄ OLIT TiETOISUUSTAIDOT (.b)-jaksosta Seuraavaksi kysytään kokemuksiasi tietoisuustaitojen (mindfulness) oppijaksosta. Vastaathan kaikkiin kysymyksiin. Vastauksesi ovat luottamuksellisia ja vain
Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:
Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden
Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen?
Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Pirkko-Liisa Vesterinen Paikallisjohtaja, dosentti Management Institute of Finland, MIF Itsetuntemus lähtökohtana Vastaa itsellesi Kuka minä olen itselleni?
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?
Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä
JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Genessaretin järvellä b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa
Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi
Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012 Verkoston tavoitteet Verkoston työn päämääränä on saada aikaan valtakunnallinen liikunta/hyvinvointiohjelman suunnitelma
Urheiluseurat 2020. @SipiKoo
Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info
1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.