Oman toiminnan (ei sis. esh) osalta toimialan ennustetaan ylittävän budjettinsa noin eurolla (0,9 %).

Samankaltaiset tiedostot
Sosiaali- ja terveystoimiala

OVK II hyvinvointilautakunta

Hyvinvointitoimiala. Toteumaennuste

Ylitysennuste johtuu seuraavista tulosaluekohtaisista ennusteista perusteluineen (ylitysennuste +/alitusennuste -):

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

OVK II sosiaali- ja terveystoimiala

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio

Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Kuluissa on ennakoimatonta toteutumaa pilaantuneiden maiden puhdistamisesta jo myydyiltä tonteilta.

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Tammi-elokuun tulos 2017

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7402/ /2014

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi

Johdon ja esimiesten raportointi

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Tammi-marraskuun tulos 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7575/ /2013

Sosiaali- ja terveystoimen toimiala

Tammi-lokakuun tulos 2017

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Tammi-lokakuun tulos 2016

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Tammi-syyskuun tulos 2016

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013

Eksote yhteensä 1000 EUR

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Oulunkaaren taloustiedote Elokuu 2013

Tammi-elokuun tulos 2016

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Väestömuutokset 2016

Tammi-helmikuun tulos 2017

Väestömuutokset 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

PoSan talouden toteutuminen ajalla Kustannuskehitys. Toiminta ja suoritemäärät

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Tammi-elokuun tulos 2018

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2018

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Transkriptio:

Hyvinvointitoimiala Tuloslaskelma Tot. Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2016 TP 2016 Toimintatuotot 7 654 425 64 % 11 883 133 13 559 000 6 447 420 13 033 120 Myyntituotot 1 997 824 164 % 1 219 379 3 674 000 577 121 1 519 455 Maksutuotot 5 095 152 61 % 8 363 900 8 655 000 4 270 160 8 530 518 Tuet ja avustukset 129 252 8 % 1 682 854 619 000 1 089 448 2 153 488 Muut toimintatuotot 432 197 70 % 617 000 611 000 510 691 829 659 Toimintakulut -79 797 920 65 % -123 365 547-124 501 000-79 742 397-120 717 388 Henkilöstökulut -21 038 899 65 % -32 514 354-31 778 000-22 054 624-32 124 436 Palvelujen ostot -50 054 762 65 % -77 177 810-78 982 000-47 489 194-72 363 255 Aineet, tarv. ja tavarat -1 859 285 68 % -2 733 050-2 952 000-1 657 937-2 793 786 Avustukset -3 544 312 61 % -5 800 850-5 636 000-5 541 117-8 747 625 Muut toimintakulut -3 300 662 64 % -5 139 483-5 153 000-2 999 525-4 688 286 Toimintakate -72 143 495 65 % -111 482 414-110 942 000-73 294 977-107 684 268 Poistot ja arvonal. -152 469-456 000-247 000-218 837-418 737 Toteumaennuste Toimialan (sis. esh) ennustetaan alittavan budjettinsa noin 540 000 eurolla (-0,5 %): - Toimintatuottojen ennustetaan ylittyvän noin 1,68 milj. eurolla (14,1 %), mikä johtuu pääosin Elyltä saatavien valtion korvausten määrästä ja jotka liittyvät maahanmuuttopalvelutoimintaan. - Toimintakulujen ennustetaan ylittyvän noin 1,13 milj. eurolla (0,9 %): Palvelujen ostottiliryhmän 1,8 milj. euron (2,3 %) ja aineet, tarvikkeet ja tavarat -tiliryhmän 220 000 euron (8,0 %) ylitysennustetta kompensoi noin 740 000 euron (-2,3 %) henkilöstökulut-tiliryhmän alitus. Oman toiminnan (ei sis. esh) osalta toimialan ennustetaan ylittävän budjettinsa noin 600 000 eurolla (0,9 %). Tulosaluekohtainen ylitys-/alitusennuste toimintakatetasolla on seuraava: - hallinto- ja talouspalvelut -tulosalue: 14 000 euron ylitysennuste (1,0 %) - perhe- ja sosiaalipalvelut -tulosalue: 530 000 euron ylitysennuste (1,6 %) - terveyspalvelut -tulosalue: 1,1 milj. euron alitusennuste (-1,4 %) - liikuntapalvelut -tulosalue: 10 000 euron alitusennuste (-1,6 %) Tulosalueiden teksteistä selviää perustelut ylitys-/alitusennusteille. Koko toimialan alitusta selittää pääosin erikoissairaanhoidon alitusennuste, 1,1 milj. euroa (-2,5 %). Tarkempi selitys esh:n alitukselle selviää erikoisairaanhoidon tekstistä.

Tuloaluetasoinen talousarvion toteumaennuste: Suurimmat talouteen vaikuttavat asiat perhe ja sosiaalipalvelut lastensuojelun sijoitukset (laitoshoito) (KS: 2,7 milj. / palvelujen ostot) tot. / 2016 (suorite- ja -toteuma) suoritetoteuma: 40 lasta 7 130 hoitovrk eurototeuma: 2 091 492 eur. suoritetoteuma: 97 asiakasta tot. / (suorite- ja -toteuma) suoritetoteuma: 51 lasta 6 955 hoitovrk eurototeuma: 2 026 780 eur. suoritetoteuma: 132 asiakasta vaikutus - ennusteeseen ja ENN (+=ylitys, -=alitus) ennuste : 55 lasta 10 607 hoitovrk + 948 804 eur. ennuste: 3 431 516 eur. palvelujen ostot: + 1,3 milj. euroa perustelu Nuorisoikäisten sijoitukset laitoshoitoon ja laitoshoidon hinta. Ympärivuorokautisessa perhekuntoutuksessa 8 perhettä (422 075 ). vanhusten asumispalvelut, palvelujen ostot (KS: 5,0 milj. ) eurototeuma: 2 505 836 eur. eurototeuma: 3 414 353 eur. tuotot: +460 000 eur. nettovaikutusennuste: noin 800 000 eur. Palvelun ostoa lisätään, jotta lain vaatima max. 3 kk odottamisaika saadaan täytettyä terveyspalvelut Henkilöstökulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Palvelujen ostot/esh:n palvelusuunnitelman mukainen palvelu - 650 000 euroa + 200 000 euroa -900 000 euroa - Vanhus- ja laitoshoidossa -250 000 eur. laitospaikkojen purun vuoksi. - Lääkäritoiminnoissa ei ole saatu virkalääkäreitä, alitus n. 200 000 eur., joka siirretty ostopalveluun. - ESh:n Kuel-maksut alittuvat n 200 000 eur. - lääkekustannukset kasvaneet - lääkinnällinen kuntoutuksen ja kotiinvietävien apuvälineiden määrä lisääntyy laitospaikkoja purettaessa ja I-tyypin diabeetikoille otettu käyttöön Libre suorasensorointi - Erikoissairaanhoidon palveluiden ostot alittuvat Muutosesitys määrärahoihin Toimiala esittää seuraavia määrärahansiirtoja toimialan sisällä: - Terveyspalvelut- tulosalueen HUS-sopimussairaalat -tulosyksiköstä siirretään määrärahaa yhteensä 594 000 euroa: hallinto- ja talouspalvelut tulosalueelle 14 000 euroa perhe- ja sosiaalipalvelut -tulosalueelle 530 000 euroa: o perhepalvelut -tulosyksikölle 350 000 euroa o sosiaalipalvelut-tulosyksikölle 180 000 euroa. terveyspalvelut-tulosalueen avoterveydenhuolto-tulosyksikölle 50 000 euroa

Investoinnit Investointihanke KS+muutos Toteutunut Ennuste koko vuosi Kalustoinvestoinnit 705 000 245 198 671 000 Investointien toteutuminen Virastotalo luovutetaan tämän hetkisen tiedon mukaan käyttäjille 30.11.. Tästä syystä tilan kalustoinvestoinnit kohdentuvat pääosin vuodelle. Tälle vuodelle () on varattu virastotalon kalustamiseen määrärahaa 30 000 euroa. Kalustoinvestointimääräraha on tälle vuodelle 46 000 euroa (alv 0 %). Määrärahan ylitys pyritään kompensoimaan muiden kalustoinvestointien säästöillä. Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja - Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Lasten ja perheiden palveluprosessien käytäntöön syventämistä jatketaan. Tavoitetaso enintään 450 lastensuojeluilmoitusta Lastensuojeluilmoitusten määrä. 2015 lastensuojeluilmoituksia 507 kpl. (Lähde Nurmijärven kunta) Ei toteudu, lastensuojeluilmoituksia arviolta 700 vuonna. Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja Nurmijärven kunnan ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelma vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma vuoteen 2016. Tavoite 2 Vanhuspalvelulain velvoitteiden täyttäminen Tavoitetaso 1) Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, 93,5 % vastaavanikäisestä väestöstä. 2) Pitkäaikaishoidon laitospaikkoja 55 kpl 1) Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä.(vuonna 2015 / 92.3 %) (Lähde: Sotkanet) 2) Pitkäaikaishoidon laitospaikkojen määrä (2016 / 74 kpl) (Lähde: Nurmijärven kunta) 1) Sotkanetiin ei ole tullut vielä vuoden 2016 tietoa. Vuonna 2015 92,3% 2) Tällä hetkellä paikkoja osastolla 6: 42+ ja osastolla 4: 12, Kiljavalla 7

Hallinto- ja talouspalvelut Tuloslaskelma Tot. Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2016 TP 2016 Toimintatuotot -6 803-4 % 159 200 172 000 53 166 663 Myyntituotot 0 % 13 200 13 000 13 200 Maksutuotot 9 387 Tuet ja avustukset 0 % 146 000 165 000 143 614 Muut toimintatuotot -6 803-6 000 53 462 Toimintakulut -1 015 260 61 % -1 660 642-1 688 000-1 043 364-1 697 005 Henkilöstökulut -681 899 68 % -1 001 680-1 033 000-720 848-1 055 186 Palvelujen ostot -232 718 48 % -485 502-484 000-255 654-505 451 Aineet, tarv. ja tavarat -7 172 38 % -18 850-27 000-10 338-17 015 Avustukset -31 520 79 % -40 000-40 000-24 070 Muut toimintakulut -61 951 54 % -114 610-104 000-56 524-95 283 Toimintakate -1 022 063 68 % -1 501 442-1 516 000-1 043 311-1 530 342 Poistot ja arvonal. Toteumaennuste Hallinto- ja talouspalvelut tulosalueen ennustetaan ylittävän toimintakatteensa noin 14 000 eurolla (1,0 %): - Toimintatuotot ylittyvät noin 13 000 eurolla (8,2 %) johtuen tuet ja avustukset tiliryhmän noin 19 000 euron (13,0 %) ylitysennusteesta: palkkatukituotot ylittyvät 6 000 euroa (KS: 7 000 ) ja kelan korvaus työterveyshuollosta 12 500 euroa (9,0 %). - Toimintakulut ylittyvät noin 27 000 eurolla (1,6 %). Ylitysennustetta selittää henkilöstökulujen noin 30 000 euron (3,1 %) ylitys: Tulosalueella on aloittanut huhtikuussa määräaikainen sovellusasiantuntija, jonka työpanosta tarvitaan terveyspalveluiden Effica-projekteissa. Palvelujen ostot tiiryhmä kokonaisuudessaan pysyy budjetissaan, vaikka työterveyshuollon palvelujen ostojen ennustetaan ylittyvän noin 30 000 eurolla (8,8 %). Ylitys johtuu ennaltaehkäisevien työterveyspalvelujen käytön lisäämisestä, joilla on pyritty tukemaan toimialan henkilökunnan työssä jaksamista pitkällä aikavälillä. muut toimintakulut -tiliryhmän noin 10 000 euron (-9,3 %) alitus: kunnassa on linjattu, ettei vuonna pidetä toimialakohtaisia pikkujouluja. Muutosesitys määrärahoihin Ks. toimialan teksti kohta Muutokset määrärahoihin. Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tiimit ovat alkaneet työstämään sähköisen perehdytyskansion sanallisia prosessikuvauksia. Kaaviomuotoiset prosessikuvaukset päivitetään sanallisia prosessikuvauksia laadittaessa. Kuntastrategia henkilöstöohjelma Painopistealue 1 Tulosalueelle tehdään uusi perehdytyskansio, joka sisältää tehtävien prosessikuvaukset ja kaaviot. Jokainen tiimi vastaa omalta osaltaan prosessikuvauksien laatimisesta. Tavoitetaso Tulosalueen avaintehtävistä on laadittu sekä sanalliset että taulukkomuotoiset prosessikuvaukset. prosessikuvausten ja kaavioiden valmiusaste/työtehtävä. Toteutuu. Tavoitteeseen toteutumista arvioidaan toimintakertomusavaiheessa.

Perhe- ja sosiaalipalvelut Tuloslaskelma Tot. Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2016 TP 2016 Toimintatuotot 3 599 380 70 % 5 120 013 6 783 000 2 219 332 4 576 319 Myyntituotot 1 595 054 259 % 616 759 3 072 000 139 355 872 066 Maksutuotot 1 543 830 62 % 2 506 400 2 797 000 571 059 1 050 620 Tuet ja avustukset 127 065 8 % 1 536 854 454 000 1 089 448 2 009 874 Muut toimintatuotot 333 430 72 % 460 000 460 000 419 470 643 759 Toimintakulut -23 984 255 63 % -37 857 461-40 056 000-20 629 089-33 574 537 Henkilöstökulut -4 493 131 66 % -6 831 479-6 749 000-4 501 944-6 699 557 Palvelujen ostot -15 078 672 63 % -23 766 035-26 212 000-10 403 685-17 758 784 Aineet, tarv. ja tavarat -102 347 56 % -184 330-184 000-99 366-154 851 Avustukset -3 367 416 60 % -5 598 950-5 434 000-4 789 744-7 658 738 Muut toimintakulut -942 689 64 % -1 476 667-1 477 000-834 350-1 302 607 Toimintakate -20 384 875 62 % -32 737 448-33 273 000-18 409 757-28 998 218 Poistot ja arvonal. -6 652-9 000-25 856-38 909 Toteumaennuste Perhe- ja sosiaalipalvelut-tulosalueen ennustetaan ylittävän budjettinsa noin 530 000 eurolla (1,6 %): - toimintatuottojen ylitysennuste on noin 1,66 milj. euroa (32,5 %) - toimintakulujen ylitysennuste on noin 2,2 milj. euroa (5,8 %). Toimintatuottojen 1,66 milj. euron ylitystä selittää pääosin - sosiaalipalvelut-tulosyksikköön kohdentuvat ELY-korvaukset maahanmuuttopalveluista (Vantalan perheryhmäkoti).tuottokasvu (1,2 milj. /KS: 1,6 milj. )) näkyy myös toimintakulupuolella. Nettoeurovaikutus 0 euroa. - vanhusten asumispalvelujen ostojen tuottojen ylitysennuste, noin 460 000 euroa (KS: 1,5 milj. ). Toimintakulujen 2,2 milj. euron ylitystä selittää pääosin: - palvelujen ostojen 2,45 milj. euron (10,3 %) ylitysennuste: vanhusten asumispalvelun ostojen ylitysennuste 1,3 milj. euroa (KS: 5,0 milj. ), jota selittää asumispalvelupaikkojen oston tarpeen lisääntyminen. maahanmuuttopalveluiden/vantalan perheryhmäkotipaikkojen ostojen ylitysennuste 1,0 milj. euroa (KS: 1 083 000 ). Kulukasvu näkyy myös toimintatuotoissa. lastenhuollon laitoshoidon ostojen ylitysennuste noin 950 000 euroa (KS: 2,7 milj. ), joka johtuu lasten kodin ulkopuolisten sijoitusten painottumisesta nuorisoikäisiin sekä ympärivuorokautisen perhekuntoutuksen tarpeen kasvusta (422 075 euroa). Lisäksi seuraavien palvelujen ostojen ennustetaan alittuvan: Eteva: -260 000 euroa (KS: 3,2 milj. euroa) ammatilliset perhekodit: -243 000 euroa (KS: 1,1 milj. euroa) perhehoito: -166 000 euroa (KS: 970 000 ) sosiaalihuoltolain mukaiset asumispalvelut (muut asumispalvelut): - 54 000 euroa (KS: 790 000 ) kehitysvammaisten ostopalvelut: -46 000 euroa (KS: 1,2 milj. euroa) - avustukset-tiliryhmän 165 000 euron ylitysennuste, jota selittää täydentävän toimeentulotuen 104 000 euron alitus (KS: 500 000 ) ehkäisevän toimeentulotuen 78 000 euron alitus (KS: 135 000 ) perustoimeentulotuen 17 000 euron ylitys (KS: 200 000 ).

Tulosyksikkökohtainen ennuste (kate) on seuraava: - perhe- ja sosiaalipalveluiden yhteiset: menee budjettiinsa (328 820 ) - perhepalvelut: ylitysennuste noin 350 000 euroa (+3,5 %/KS: 10 224 756 ) - sosiaalipalvelut: ylitysennuste noin 180 000 euroa (+1,0 %/KS: 22 183 872 ) Perhepalvelut Perhepalveluissa asiakasmäärät ovat kasvaneet kaikissa toimintayksikössä. Kasvaneen palvelutarpeen selittää osittain sosiaalihuoltolain kuntalaisille takaama laajentunut oikeus varhaisen tuen palveluihin, mutta osittain myös yhteiskunnallisen tilanteen tuoma taloudellinen epävarmuus, työttömyys tai sen uhka sekä turvattomuus, joka purkautuu perheiden sisällä ristiriitoina ja väkivaltana. Nuorten tilanteessa näkyy erityisesti kannabiksen käytön yleistyminen, joka yhdessä nuorten ahdistus- ja mielialaoireiden lisääntymisen myötä aiheuttavat paineita korjaaviin palveluihin, kuten lastensuojeluun ja perheneuvolaan. Aikuisväestön hyvinvointiin liittyvät riskit nousivat esiin kunnan hyvinvointikertomuksessa; koetaan haasteita työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa sekä työssä jaksamisessa. Poliisin rikostilastoissa rikollisuus kunnassa on merkittävästi kasvanut ja myös kuntalaisten subjektiivinen kokemus väkivallasta ja sen uhkailun kohteeksi joutumisesta on ATH-tutkimuksen mukaan merkittävästi lisääntynyt. Vanhempien vaikeudet heijastuvatkin suoraan lasten hyvinvointiin ja tuen tarpeeseen. Perhepalveluissa tavoitteena on tunnistaa lasten ja perheiden hyvinvointiriskit mahdollisimman varhain ja antaa apua nopeasti ja tarpeen mukaisesti. Kun tuen painopiste siirtyy varhaiseen tukeen, niin korjaavien erityispalveluiden tarve vähenee. Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on kasvanut 62 % vuoden aikana. Kasvava asiakasmäärä edellyttää riittävää henkilökuntaresursointia niin palvelutarpeen arviointiin kuin tuen ja palveluiden järjestämiseenkin. Lapsiperheille suunnatut tukitoimet; lapsiperheiden kotipalvelu, tukiperheet ja tukihenkilöt auttavat perheitä jaksamaan arjen haasteissa sekä ennaltaehkäisevät lasten, nuorten ja perheiden tilanteiden vaikeutumista lastensuojelun asiakkuuteen. Elokuun loppuun mennessä uusia lastensuojelun kodin ulkopuolisia sijoituksia on tehty 33 (vuonna 2016 koko vuosi 22 uutta sijoitusta), joten kodin ulkopuolelle sijoitettavien lasten määrässä on kasvua. Hoitovuorokaudet ja kustannukset noudattavat kuitenkin vuoden 2016 tasoa ja laitoshoito painottuu tänäkin vuonna nuorisoikäisten sijoituksista johtuen. Sijoitettujen lasten lukumäärä kasvaa johtuen myös kiireellisten sijoitusten määrän kasvusta (vuonna 2016 sijoitettiin kiireellisesti 11 lasta ja ajalla 1.1. - 31.8. on sijoitettu kiireellisesti 26 lasta). Osa kiireellisistä sijoituksista voidaan kuitenkin melko nopeasti palauttaa omaan kotiin avohuollon tukitoimien turvin. Vuonna on myös pieniä lapsia jouduttu yksin sijoittamaan kodin ulkopuolelle ja heille on löytynyt perhehoitopaikka, mutta nuoret on sijoitettu yksityisiin laitoksiin, joissa hoitovuorokausihinta on korkea. Ensisijaisesti lapset ja vanhemmat tulisikin sijoittaa yhdessä ja ympärivuorokautisessa perhekuntoutuksessa on elokuun loppuun mennessä ollutkin 8 perhettä, josta kustannukset tähän mennessä ovat 422 075. Vuonna 2016 ympärivuorokautisessa perhekuntouksessa oli 6 perhettä, josta kustannukset olivat koko vuonna 128 328. Sosiaalipalvelut Työllistymisen Alusta-hanke aloitti toimintansa 1.1.207 ja hankkeessa on ollut heinäkuun loppuun mennessä 28 työtöntä. Tavoite koko vuodelle on 48 työtöntä. Näistä on eteenpäin työhön tai koulutukseen lähtenyt 14 asiakasta. Monialaisten työllistymissuunnitelmien ja aktivointisuunnitelmien määrä on kasvanut asiakasohjuksen ja vakiintuneen henkilöstön toimesta ja arvioitujen suunnitelmien määrä ylittää ennusteen. Myös palkkatukityöhön on palkattu monia työttömiä ja TE-hallinnon kanssa on ollut joustavampaa työskennellä. Palkkatukityöhön varatut määrärahat eivät tule riittämään koko vuodelle, mutta ylitys on maltillinen. Työllistymisen Nurmijärvi-lisä otetaan käyttöön vuoden syksyllä Kuusamon mallin mukaisesti. Lisän tarkoituksena on madaltaa työnantajan kynnystä palkata pitkäaikaistyötön, joka on saanut työmarkkinatukea yli 300 päivää. Lisä on suuruudeltaan 500 euroa ja sitä voidaan maksaa enintään kahdeksan kuukautta työnantajalle. Nurmijärvi-lisää voidaan maksaa kaikille työnantajille: yrityksille, yhdistyksille, säätiöille, yksityisille työnantajille sekä kunnan toimialoille. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sosiaalisen kuntoutuksen palveluja kehitetään yhteistyössä ESKOT ry:n kanssa perustamalla Klubitalo Nurmijärvelle, joka aloitti toimintansa elokuussa. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon asiakkaina on masennus- ja ahdistusoireiden ja päihteidenkäytön vuoksi elämänhallinnan vaikeuksissa olevia nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, joita Klubitalotoiminnalla voidaan merkittävästi tukea ja näin torjua syrjäytymistä, ehkäistä sairaalahoitojaksoja sekä lisätä heidän hyvinvointiaan tarjoamalla vertaistukea sekä mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan. Tämä on merkittävä lisä kunnan omalle mielenterveystyölle Woimalassa, koska kotikuntoutus sekä päivä- ja työsalitoiminta eivät ole riittäviä palveluita Nurmijärven mielenterveyskuntoutujille.

Vanhuspalveluiden asumispalvelussa ovat asiakasmäärät kasvaneet ja ikäihmisten sijoituksia ympärivuorokautiseen tehostettuun asumispalveluun on lisätty. Vuoden 2016 lopussa oli ikäihmisiä tehostetussa asumispalveluissa 108 ja elokuun lopussa heitä oli 132. Tämän hetken tiedon mukaan 166 ikäihmistä saa tehostetun asumispalvelupaikan loppuun mennessä. Vanhuspalveluissa keskitytään vuoden aikana saattamaan ikäihmisten asumispalveluun pääsy lain vaatimalle tasolle eli pyritään löytämään ikäihmisille asumispalvelupaikat ennen kuin kolme kuukautta tulee täyteen. Asumispalveluiden kustannusten arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1 290 000 eurolla varattuun rahaan nähden. Ikäihmisten perhehoito tulee syksyllä yhdeksi vaihtoehdoksi hoitaa ikäihmisiä yksityiskodissa ennen kuin hoito käy niin vaativaksi, että ikäihminen tarvitsee tehostettua asumispalvelua. Nurmijärven kunta vakinaisti Vantalan perheryhmäkodin toiminnan alkuvuodesta 18 paikkaiseksi ja samalla antoi 14 nuorelle väliaikaisen perheryhmäkotipaikan. Huhtikuussa sosiaali- ja terveyslautakunnassa tehtiin esitys 26 uuden oleskeluluvan saaneen kuntapaikkalaisen ottamisesta kuntaan. Näin ollen kunnassa olisi mahdollisesti oleskeluluvan saaneita kiintiöpakolaisia/turvapaikanhakijoita yhteensä 140 henkeä loppuvuoteen mennessä. Kuntaan muuttaneiden kuntakorvauksilla olemme palkanneet kolme pakolaisohjaajaa ja kaksi sosiaaliohjaajaa työskentelemään kiintiöpakolaisten/turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edistämiseksi. Maahanmuuton tilat ovat Viirintiellä Klaukkalassa ja siellä työskentelee tällä hetkellä työllistetyt mukaan lukien kahdeksan maahanmuuton työntekijää. Tämän vuoden puolella tehtiin vielä kunnassa toimeentulotuen peruspäätöksiä, joskin koko ajan vähemmän. Perustoimeentulotuki siirtyi vaiheittani kelan maksettavaksi maaliskuun loppuun mennessä. Kelalla oli vaikeuksia päätösten oikeellisuuden kanssa ja sosiaalityön assistenttien aikaa meni kelan työntekijöiden ohjaamiseen tässä asiassa, mutta nyt asia jo sujuvat. Jatkossakin perustoimeentulotuesta maksetaan puolet valtiolle. Muutosesitys määrärahoihin Ks. toimialan kohta muutosesitys määrärahoihin. Investoinnit Investointihanke KS+muutos Toteutunut Ennuste koko vuosi Woimalan kalustus 90 000 32 008 80 000 Virastotalon kalustus 30 000 0 46 000 Investointien toteutuminen Woimalan kalustusmäärärahasta jää käyttämättä 10 000 euroa. Virastotalon kalustus: Virastotalon luovutus aikaistuu vuodesta 2018 ja tapahtuu joulukuussa, mistä johtuen kalustoinvestointikin kohdentuu pääosin tälle vuodelle. Tälle vuodelle kohdentuva investointi on 46 000 euroa, eli 16 000 euroa yli investointimäärärahan. ks. toimiala teksti. Muutosesitys investointien määrärahoihin Ei muutosesitystä. Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Perhepalvelut-tulosyksikkö: Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Lapset ja nuoret saavat oikea-aikaisen, oikeanlaisen ja riittävän tuen omassa kasvu- ja elinympäristössään. Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä vuoden aikana

Lasten ja nuorten hyvinvointia tuetaan yhdessä heidän perheidensä kanssa ensisijaisesti yleisillä perhepalveluilla. Tavoitetaso Lastensuojelun avohuollon asiakkaana enintään 220 lasta vuoden aikana. (235 lasta vuonna 2016) Ei toteudu, arvio 290 lasta avohuollon asiakkaana vuoden aikana. Sosiaalipalvelut -tulosyksikkö: Työttömyyden kasvun hallinta kunnan käytettävissä olevin toimenpitein Kunnan hyvinvointisuunnitelma, kuntastrategia Asiakkaat saavat oikea-aikaisen ja oikeanlaisen tuen monialaisena yhteistyönä, johon osallistuvat sosiaali-, terveys-, kuntoutus ja työvoimapalveluiden toimijat. Asiakkaalle tehdään hänen työ- ja toimintakykyään tukeva työllistymissuunnitelma tai aktivointisuunnitelma työttömyyden kestoon ja palvelutarpeeseen perustuen. Tavoitetaso Monialaisia työllistymissuunnitelmia ja aktivointisuunnitelmia tehdään 350 vuoden aikana Monialaisten työllistymissuunnitelmien ja aktivointisuunnitelmien määrä (vuonna 2015 tehty 333 aktivointisuunnitelmaa ja vuonna 2016 335) Tavoite toteutuu (ennuste 368)

Terveyspalvelut Tuloslaskelma Tot. Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2016 TP 2016 Toimintatuotot 3 967 650 62 % 6 449 920 6 450 000 4 139 398 8 120 271 Myyntituotot 402 419 68 % 589 420 589 000 437 765 630 639 Maksutuotot 3 510 358 61 % 5 791 500 5 792 000 3 658 775 7 399 625 Tuet ja avustukset 187 Muut toimintatuotot 54 687 79 % 69 000 69 000 42 858 90 007 Toimintakulut -54 291 084 65 % -83 079 520-81 998 000-57 544 950-84 676 524 Henkilöstökulut -15 697 945 64 % -24 402 550-23 727 000-16 647 509-24 093 286 Palvelujen ostot -34 683 000 66 % -52 816 697-52 176 000-36 752 933-53 964 520 Aineet, tarv. ja tavarat -1 748 545 70 % -2 514 170-2 725 000-1 545 917-2 607 102 Avustukset -5 376 26 % -20 900-21 000-619 473-932 916 Muut toimintakulut -2 156 218 65 % -3 325 203-3 349 000-1 979 118-3 078 700 Toimintakate -50 323 433 66 % -76 629 600-75 548 000-53 405 552-76 556 253 Poistot ja arvonal. -140 172-456 000-230 000-189 049-369 832 Toteumaennuste Terveyspalvelut-tulosalueen ennustetaan alittavan budjettinsa noin 1,1 milj. eurolla (-1,4 %). Oman toiminnan osalta (ei sis. esh) budjetti ylitysennuste on noin 50 000 euroa (+0,2 %). Koko tulosalueen osalta: - toimintatuottojen ennustetaan menevän budjettiinsa ja - toimintakulujen ennustetaan alittuvan noin 1,1 milj. euroa (-1,3 %): * henkilöstökulut alittuvat noin 670 000 eurolla (-2,8 %) - lääkäreiden vakansseja ei ole pystytty täyttämään virkalääkäreillä, josta syntyy noin 217 000 euron (-7,4 %) alitus. Ko. säästö lisää palvelujen ostoja. - vanhus- ja laitoshoidon henkilöstökulusäästö noin 250 000 euroa (-2,7 %) johtuu pitkäaikaislaitospaikkojen vähenemiseen liittyvään toimintamuutokseen. - ESH:n Kuel-maksujen alitus noin 200 000 euroa (-22,3 %). * Palvelujen ostot alittuvat noin 640 000 eurolla (-1,2 %): - ESH:n palvelusuunnitelman mukaisten ostojen alitus noin 900 000 euroa (-2,2 %/palsu). - lääkäripalvelujen ostojen ylitys noin 200 000 euroa (26,1 %) - avoterveydenhuollon palvelujen ostojen (mm. fysioterapian kalustohuollot) ylitys noin 65 000 euroa (1,4 %) * Aineet, tarvikkeet ja tavarat tiliryhmän noin 200 000 euron ylitys (8,4 %): lääkkeet, lääkinnällisen kuntoutuksen ja kotiin vietävien apuvälineiden määrä lisääntyy (laitospaikkoja puretaan). I tyypin diabeetikoille on otettu käyttöön Libre suora sensorointi, mikä helpottaa lasten ja nuorten sokerin monitorointia ja parantaa hoitotuloksia. Tulosyksikkökohtainen ennuste on seuraava: - terveyspalveluiden yhteiset: menee budjettiinsa (KS: 580 875 ) - vanhustyö- ja laitoshoito: alitus noin 250 000 euroa (-2,6 %/KS:9 427 371 ) - avoterveydenhuolto: ylitys noin 300 000 euroa (2,1 %/KS: 14 242 649 ) - suun terveydenhuolto: menee budjettiinsa (KS: 2 842 974 ) - lääkäritoiminnot: menee budjettiinsa (ylitys noin 4 000 euroa/0,1 %/KS: 3 672 108 ) - erikoissairaanhoito: alitus 1,13 milj. euroa (-2,5 %/KS: 45 863 802 ) * ks. erikoissairaanhoito-tulosyksikön teksti. Muutosesitys määrärahoihin Ks. toimialan tekstikohta Muutosesitys määrärahoihin.

Investoinnit Investointihanke KS+muutos Toteutunut Ennuste koko vuosi Suunth koneyksikkö 70 000 0 30 000 Rajamäen ta kalustus 425 000 213 189 425 000 Kla kotihoidon kalustus 30 000 0 30 000 Investointien toteutuminen Suun terveydenhuollon koneyksikköihin varatusta investointimäärärahasta jää käyttämättä 40 000 euroa, koska osa koneyksiköstä on hankittu leasing-rahoituksella ja näin ollen kustannus ei kohdennu investointeihin. Muutosesitys investointien määrärahoihin Klaukkalan kotihoidon kalustusmäärärasta tullaan esittämään määrärahasiirto viimeistään marraskuun lautakunnassa. Rajamäen terveysaseman kalustusmäärärahoista tehdään kustannusten tarkentumisen jälkeen muutosesitys. Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Vanhustyö ja laitoshoito-tulosyksikkö: Palvelurakenteen keventäminen Pitkäaikaislaitospaikkojen vähentäminen Kuntouttava tilapäishoito laajenee 30 paikkaiseksi. Tavoitetaso Pitkäaikaislaitospaikkoja 55 Laitospaikkojen määrä ja stm:n hyvinvointi-indikaattorit Tällä hetkellä paikkoja osastolla 6: 42+ ja osastolla 4: 12, Kiljavalla 7 Avoterveydenhuolto-tulosyksikkö: Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja Kuntastrategia Palveluiden saatavuuden toteutuminen tavoitteiden mukaisesti Tavoitetaso Välitön yhteydensaanti toteutuu 78 % Kiireettömään hoitoon pääsy enintään neljä viikkoa Puheluiden läpipääsy prosentti Ei kiireellisen hoitoon pääsyaika viikkoina Yhteydenoton saantiprosentti 77-82 % välillä Hoitajille Hoitoon pääsy T3 alle viikko

Suun terveydenhuolto-tulosyksikkö: Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja Kuntastrategia Kiireettömän hoidon saatavuuden parantaminen Tavoitetaso T3 korkeintaan 60 vrk T3 aika Toteutuu osittain Lääkäritoiminnot-tulosyksikkö: Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja Kuntastrategia Kiireettömän hoidon odotusaika enintään 4 viikkoa Tavoitetaso T3 korkeintaan 28 vrk T3 aika toteutuu, keskimäärin 15 vrk

Erikoissairaanhoito Tuloslaskelma Tot. Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2016 TP 2016 Toimintatuotot 74 244 82 % 90 000 110 000 44 191 96 180 Myyntituotot 20 232 20 000 Maksutuotot 54 012 60 % 90 000 90 000 44 191 96 180 Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut -30 472 740 66 % -45 953 802-44 843 000-30 299 647-42 852 523 Henkilöstökulut -462 412 52 % -896 802-697 000-592 942-889 413 Palvelujen ostot -30 010 260 67 % -45 057 000-44 146 000-29 706 705-41 963 110 Aineet, tarv. ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut -67 Toimintakate -30 398 495 66 % -45 863 802-44 733 000-30 255 456-42 756 343 Poistot ja arvonal. -395-3 949 Toteumaennuste Nurmijärven palvelusopimuksen paikkakäyttötavoite on 15,3 ja Tammi heinäkuussa paikkakäyttö on ollut 15,3. Elokuun käyttö jäi hieman alle tavoitteen, joten kokonaiskäyttö tullee olemaan budjetin mukainen. HUS:n osalta lähetteiden määrä on ollut lähes sama kuin viime vuonna. Kalliinhoidontasauspotilaita (> 60 000 maksaneita) on ollut yhteensä 23, kun viime vuonna oli 27. Huomattavaa on myös, että synnytysten määrä on vähentynyt. HUS palautti 1,57 milj. alkuvuoden osalta ja arvioidaan, että loppuvuoden osalta tulisi myös palautusta. Kaikkiaan HUS:n palvelusuunnitelman mukainen palvelu alittaisi talousarvionsa 1,13 milj.. Muutosesitys määrärahoihin Ks. toimialan kohta muutosesitys määrärahoihin.

Liikuntapalvelut Tuloslaskelma Tot. Tot.% KS+muut. TP Ennuste Tot. 2016 TP 2016 Toimintatuotot 94 198 61 % 154 000 154 000 88 638 169 867 Myyntituotot 350 3 550 Maksutuotot 40 964 62 % 66 000 66 000 40 328 70 886 Tuet ja avustukset 2 000 Muut toimintatuotot 50 883 58 % 88 000 88 000 48 310 95 431 Toimintakulut -507 322 66 % -767 924-759 000-524 994-769 323 Henkilöstökulut -165 924 60 % -278 645-269 000-184 322-276 408 Palvelujen ostot -60 372 55 % -109 576-110 000-76 922-134 501 Aineet, tarv. ja tavarat -1 221 8 % -15 700-16 000-2 317-14 818 Avustukset -140 000 99 % -141 000-141 000-131 900-131 900 Muut toimintakulut -139 805 63 % -223 003-223 000-129 533-211 696 Toimintakate -413 124 67 % -613 924-605 000-436 356-599 456 Poistot ja arvonal. -5 645-8 000-3 933-9 996 Toteumaennuste Liikuntapalvelut-tulosalueen ennustetaan alittavan budjettinsa noin 10 000 eurolla (-1,6 %): - henkilöstökulut alittuvat 3,6 % johtuen terveysliikunnan henkilöstökulusäästöistä sekä tunti- ja urakkahenkilöstökulusäästöistä. Muutosesitys määrärahoihin Ei esitystä. Investoinnit Investointihanke KS+muutos Toteutunut Ennuste koko vuosi Monitoimitalon laitteet 60 000 0 60 000 Nurmijärven monitoimitalon voimailusalin kalustamiseen on varattuna 60 000 euroa investointimäärärahaa toimialan investoinneissa. Investointien toteutuminen Nurmijärven Monitoimitalossa sijaitsevan voimailusalin mahdollinen käyttö suunniteltuun toimintaan selviää viimeistään lokakuussa. Jos tilaa ei saada käyttöön, tulee etsiä voimailuun joku muu soveltuva paikka. Tällöin tälle vuodelle varattu investointimääräraha tulee uudelleen budjetoida vuodelle 2018. Muutosesitys investointien määrärahoihin Mahdollinen uudelleen budjetointi vuodelle 2018.