Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi SOSTER 24 Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi Klubitalon perustaminen Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:llä on mahdollista lähteä käynnistämään Klubitalotoimintaa Nurmijärvelle yhteistyössä Nurmijärven kunnan ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) kanssa. Klubitalot ovat mielenterveyskuntoutujien eli klubitalon jäsenten ja palkatun henkilökunnan yhdessä muodostamia kuntouttavia yhteisöjä. Klubitalotoiminta on maailmanlaajuinen konsepti, jonka toiminta on tarkoin säädeltyä. Kunnan mukanaolo on sekä Raha-automaattiyhdistyksen toiminta-avustuksen, että hankerahoituksen ehto. Suomessa Klubitaloja rahoittavat pääasiassa Raha-automaattiyhdistys ja kunnat. Rahoitusosuudet ovat Klubitalotoimintaa käynnistettäessä puolet ja puolet toiminnan kokonaisbudjetista. Kuntarahan lisäksi Raha-automaattiyhdistys arvioi, onko paikkakunnalla tarpeen perustaa uutta Klubitaloa vai onko alueella jo tarpeeksi vastaavia palveluita. Lisäksi Raha-automaattiyhdistys kiinnittää huomiota siihen, millaiset yhteydet Klubitalolla on alueen muihin mielenterveystyön toimijoihin. Nurmijärven tarpeet Klubitalon perustamiselle Oheiseen taulukkoon on koottu tilastotietoa Nurmijärven mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakasmääristä, käynneistä ja hoitopäivistä vuosina 2014 ja 2015 perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta ja sosiaalihuollosta. Kustannuksia on koottu erikoissairaanhoidon sekä mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden osalta.tavoitteena mielenterveyskuntoutujien palveluiden osalta on vähentää sairaalahoitoa ja siirtää palveluiden painopistettä avopalveluihin. Akuuttipsykiatriassa asiakkaiden ja poliklinikkakäyntien määrä on lisääntynyt, vuodeosastohoitojaksojen määrä on vähentynyt, samoin kuin, ovat kohonneet. Nuorisopsykiatriassa vuodeosastohoitojaksot ovat vähentyneet 30 %, mutta eivät ole vähentyneet. Tämä kertoo nuorisoikäisten asiakkaiden tilanteiden vakavuudesta. Nuorisopsykiatrian ovat kuitenkin kokonaisuudessa vähentyneet.

2 Sosiaalihuollon tehtävänä on järjestää sosiaalista kuntoutusta niille henkilöille, joiden toimintakyky on vamman, sairauden, elämänhallinnan ongelmien, pitkittyneen työttömyyden tai vaikean sosiaalisen tilanteen takia alentunut ja jotka tämän vuoksi tarvitsevat tukea ja ohjausta. Nurmijärvellä sosiaalista kuntoutusta järjestetään Työllistymisen monipalvelukeskus Woimalassa mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille henkilöille sekä pitkäaikaistyöttömille. Mielenterveyskuntoutujien sosiaalisen kuntoutuksen palvelut kohdentuvat tällä hetkellä pääosin erikoissairaanhoidon asiakkaille. Sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuuksia voidaan laajentaa, jolloin entistä useampaa nurmijärveläistä voidaan tukea toimintakykynsä vahvistamisessa ja elämänhallinnassa. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon asiakkaina on masennus- ja ahdistusoireiden ja päihteidenkäytön vuoksi elämänhallinnan vaikeuksissa olevia nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, joita Klubitalotoiminnalla voitaisiin merkittävästi tukea ja näin torjua syrjäytymistä, ehkäistä sairaalahoitojaksoja sekä lisätä hyvinvointiaan tarjoamalla vertaistukea sekä mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan.

3 Taulukko 1. Asiakasmäärät mielenterveyspalveluissa vuosina HUS/ akuuttipsykiatria potilaat pkl- vuodeosastojaksot HUS/ nuorisopsykiatria potilaat pkl- vuodeosastojaksot MT-asumispalvelut Psykiatrinen sairaanhoito Päihdesairaanhoito Kotikuntotus

4 Työ ja päivätoiminta toimintapäivät ei erillistä tilastoa Nurmijärven Klubitalon perustamisen vaiheet Keski-Uudenmaan Klubitalot ry:n edustajat ja Nurmijärvellä toimivien mielenterveystyössä toimivien (Nurmijärven kunnasta, HUS:sta, järjestöistä, Nurmijärven seurakunnasta, oppilaitoksista ja paikallisista, alueellisista ja valtakunnallisista järjestöistä) kanssa on pidetty palaveri, jossa on keskusteltu Klubitalotoiminnasta ja mietitty mahdollisia jatkotoimia. Palaverin jälkeen on järjestetty toinen palaveri, jossa on ollut mukana toimialajohtaja sekä perhe- ja sosiaalipalveluiden esimiehiä. Klubitalotoimintaa on esitelty Nurmijärven sosiaali- ja terveyslautakunnassa (Yrttiaho Kaiju, Etelä-Suomen Klubitalo Osaajat ESKOT ry ja Keski-Uudenmaan Klubitaloista Hannu Manninen) kehitys- ja keskusteluasiana. ESKOT ry tekee Raha-automaattiyhdistykselle hankesuunnitelman. Raha-automaattiyhdistyksen osuus Klubitalotoiminnasta on noin 50 % kokonaiskustannuksista ja kunnan osuus 50 %. Raha-automaattiyhdistykseltä haetaan ensin määräaikaista rahoitusta kolmeksi vuodeksi, jonka aikana Klubitalotoiminta vakiintunee ja sen jälkeen voidaan hakea pysyväisempiluonteista toiminta-avustusta. Kuntaosuus on samaa luokkaa kuin hankkeen aikana. Neljä työntekijää Klubitaloa kohti on yleensä minimi resursointi, jos työllistymisohjelma rakennetaan Klubitalotoiminnan osaksi. Tämä edellyttäisi Klubitalon käynnistämisvaiheessa vuosibudjettia. Ensimmäinen vuosi käynnistyy hitaammin, jolloin myös budjetti on alhaisempi. Toiminnan vakiinnuttua tavoitteena on, että Klubitalolla käy henkilöä päivittäin. Kunta voi neuvotella Raha-automaattiyhdistyksen kanssa, että kunnan maksuosuudesta osa voidaan hoitaa tarjoamalla Klubitalotoiminnalle sopivat tilat, joka tarkoittaa n m2 toimitilaa. Raha-automaattiyhdistys aloittaa neuvottelut vasta hankehakemuksen saatuaan. Kunnan ja ESKOT ry:n kanssa tulisi luoda kumppanuussopimus tai järjestöavustussopimus. Tämä on Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen kannalta tärkeä asia.

5 Toimivaltuudet Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää järjestöavustuksista. Esitys: Liite Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tukea Klubitalotoiminnan perustamista vuosina aiesopimuksen mukaisesti talousarviossa varatun määrärahan puitteissa ja valtuuttaa sosiaalija terveysjohtajan allekirjoittamaan aiesopimuksen. Aiesopimus Nurmijärvellä käynnistettävän Klubitalotoiminnan rahoittamiseksi. Lisätietoja: Suvi Salin, va. perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö puh Sannamari Nousiainen, va. hallintopäällikkö puh Päätös: Esitys hyväksyttiin.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.05.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 24 Nurmijärven tuki Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry:lle klubitalotoiminnan käynnistämiseksi

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Lataa Mieleni minun tekevi. Lataa

Lataa Mieleni minun tekevi. Lataa Lataa Mieleni minun tekevi Lataa ISBN: 9789529371228 Sivumäärä: 287 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.83 Mb Mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen yleinen unelma on, että jokainen kuntoutuja voisi

Lisätiedot

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Timo Aronkytö Terveyspalvelujen johtaja 1 Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mikä Vantaata vaivaa? Vantaalaisen hyvä mieli

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

STLTK , dnro: 7672/ /2016

STLTK , dnro: 7672/ /2016 Yhtymähallitus 89 23.06.2016 Yhtymähallitus 140 27.10.2016 Päihdepalvelujen kilpailutus 117/02.08.00.00.02/2016 Yhtymähallitus 23.06.2016 89 Asiaa on käsitelyt jo aiemmin Joensuuun kaupungin sosiaali-

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut Anne Perälahti

Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut Anne Perälahti Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut 2017 Anne Perälahti Selvityksen tarkoitus ja tavoitteet Selvitetään rekisteriaineiston pohjalta - Kuinka paljon Suomessa on sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavia

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Päätän, että sosiaali - ja terveystoimen toimialan tulosyksiköiden toimintayksiköt ovat alkaen seuraavat:

Päätän, että sosiaali - ja terveystoimen toimialan tulosyksiköiden toimintayksiköt ovat alkaen seuraavat: NURMIJÄRVEN KUNTA PÄÄTÖS 18 Sosiaali - ja terveysjohtaja 12.10.2015 Asia n toimintayksiköiden tarkentaminen Selostus Sosiaali - ja terveysjohtaja on päätöksellään 3115.1.2014 tarkentanut toimialan tulosyksiköiden

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ 60 ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ Ulkoiset tuotot yht. 73 008 349,00 77 208 349,00 4 200 000,00 TOIMINTATUOTOT YHT. 73 008 349,00 77 208 349,00 4 200 000,00 Ulkoiset kulut yht. -51 982 441,00-56 182 441,00-4

Lisätiedot

Ajankohtaista HUS psykiatriassa

Ajankohtaista HUS psykiatriassa Ajankohtaista HUS psykiatriassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät, 30.10.2014 Matti Holi Toimialajohtaja, HYKS Psykiatria Rakenneuudistus: Viimeisten vuosien muutosprosessi, joka on kulminoitumassa

Lisätiedot

OVK II sosiaali- ja terveystoimiala

OVK II sosiaali- ja terveystoimiala OVK II sosiaali- ja terveystoimiala Va. Hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.9.2016 Liikuntalautakunta 29.9.2016 1 Sosiaali- ja terveystoimen toimialan katekehitys TP2014-ENN2016

Lisätiedot

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari STEAn avustuksista Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10.2019 Kysymykset ja vastaukset Organisaationne kokemukset yhteistyöstä AUNE-ohjelman aikana =>Monitoimijainen yhteistyö on ollut hyödyllistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen 28.02.2017 Sivu 1 / 1 896/2017 05.17.01 21 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076 Sanna Svahn, puh.

Lisätiedot

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveystoimen delegointipäätös Hallintoa, taloutta ja henkilöstöä koskevan toimivallan delegointi Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 16.8.2019 113 Voimassa 1.9.2019 alkaen 1 Delegointipäätöksen

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö 7.6.2016 RAY:N TULOKSELLISUUS- JA VAIKUTUSSEURANTA RAY:n tulee seurata avustetun toiminnan tuloksia ja vaikutuksia

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari Nuorten mielenterveys Jaana Suvisaari tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö 28.2.2017 Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Nuoruusikä: 13 22 -vuotiaat 28.2.2017 Nuorten

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Seudullisen LAPE- ryhmän perustaminen

Seudullisen LAPE- ryhmän perustaminen Seudullisen LAPE- ryhmän perustaminen Sivi 20.9.2016 178 Sote 20.9.2016 149 OHEINEN Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE on Sosiaalija terveysministeriön vastuulla oleva hallituksen kärkihanke.

Lisätiedot

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin päihdepalveluiden kehittäminen osana Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen päihdetyön kehittämisyksikköä ITÄ-LAPPI, KEMIJÄRVI PÄIHDEHUOLLOLLISTEN

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento Psykiatrian toiminnan muutoksia Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento 14.11.2013 Tausta -asiakirjoja Kansallinen Mieli 2009-suunnitelma PPSHP:n strategia ja omistajastrategia 2009 PPSHP:n pohjoisen

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI TYÖTTÖMILLE, JOIDEN TYÖKYKY ON UHATTUNA KESKI-UUDENMAAN SOTE SILJA WAHLSTEN, SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN ESIMIES

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI TYÖTTÖMILLE, JOIDEN TYÖKYKY ON UHATTUNA KESKI-UUDENMAAN SOTE SILJA WAHLSTEN, SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN ESIMIES TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI TYÖTTÖMILLE, JOIDEN TYÖKYKY ON UHATTUNA KESKI-UUDENMAAN SOTE SILJA WAHLSTEN, SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN ESIMIES MALLIN KUVAAMISEN TAUSTAA Keski-Uudenmaan sote kuntayhtymä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 141 15.08.2016 Kunnanhallitus 148 29.08.2016 Kunnanhallitus 165 19.09.2016 Iitin kyläkoordinaattori -hanke 2017-2019, oikaisuvaatimus 755/00.01.05/2016 Kunnanhallitus 15.08.2016 141 Kyläasiain

Lisätiedot

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2016 5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 SOSTER 78 Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/22014)

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos

Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos 5.5.2017 Anni Vanhala 1 www.pirkanmaa2019.fi Tiedot koottu alla olevilta tahoilta/ henkilöiltä Kanta-Häme: Riikka Haahtela, johtava

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.2017 Eila Koivunen, terveyspalvelupäällikkö Vantaan kaupunki Taustaa: Ensin Mielen Avain

Lisätiedot

SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1

SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 SOTE- TIETOSISÄLLÖT 18.5.2018 Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 MAAKUNTIEN JHS-PALVELULUOKAT / SOSIAALIPALVELUT JHS-palveluluokituksessa sosiaalihuollon palveluluokat ovat KANSA-yhteensopivia, mutta

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen ja Päivi Kirjavainen

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen ja Päivi Kirjavainen Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen 13.5.2013 ja 22.5.2013 Päivi Kirjavainen Taustaa Tandem-projekti 2011-2015 Mieli 2009 Kokemuslähtöinen palveluiden kehittäminen Asumista tukevien palveluiden

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla

Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla SOTE ja HUS Psykiatria 8.9.2016 Tiina Salminen palvelualuejohtaja Järvenpään

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.04.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Kehitys- ja keskusteluasiat 4 20 Tiedoksi 6 21 Pyyntö kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Mielenterveys Sosio-ekonomiset tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka.

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka. Asemakatu 2, 24100 Salo www.salonklubitalo.fi Puh.: 044 727 5150 ma-pe 8.30-16.00 Salon Klubitalo on tarkoitettu Salossa asuville työikäisille henkilöille, joilla on tai on ollut haasteita mielenterveyden

Lisätiedot

Mielenterveysneuvoston aloite mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttava toiminta

Mielenterveysneuvoston aloite mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttava toiminta Mielenterveysneuvosto 23 06.11.2014 Perusturvalautakunta 23 03.03.2015 Mielenterveysneuvoston aloite mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttava toiminta MTNEU 06.11.2014 23 Puheenjohtaja ehdottaa:

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

Järjestöjen palvelut osana asiakkaan palveluketjua

Järjestöjen palvelut osana asiakkaan palveluketjua Järjestöjen palvelut osana asiakkaan palveluketjua Tulevaisuus -työpaja 19.3.2019 KESKI-UUDENMAAN SOTE -KUNTAYHTYMÄ Uudenmaan alueellinen valinnanvapauskokeilu Maarit Hirvonen Alustapalvelu Sociala Oy

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I HYKS Nuorisopsykiatria Helsinkiläisiä nuoria on vuoden 2014 aikana tutkittu ja hoidettu HYKS Nuorisopsykiatrian Avohoidon, Osastohoidon ja Erityispalvelujen klinikassa. Organisaatio on sama, mutta yksikkömuutosten

Lisätiedot

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita

Lisätiedot

Mitä päihdetapauslaskenta kertoo muutoksesta?

Mitä päihdetapauslaskenta kertoo muutoksesta? Mitä päihdetapauslaskenta kertoo muutoksesta? Päihde- ja mielenterveystyön kehittäjien verkoston tapaaminen 8.11.2013 14.11.2013 1 Päihdetapauslaskenta Päihdetapauslaskennalla kerätään tietoja kaikissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015 Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.2015 46 Joensuun sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue järjestää

Lisätiedot

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana Yhteisöllisyys ja osallisuus voimavara ja tuki KAMPA III seminaari Kokkola 24.10.2011 Kehittämispäällikkö Elina Varjonen Raha-automaattiyhdistys 1 Kansalaistoiminnan

Lisätiedot

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Hanke-esittely Kuosmanen Lauri, hankejohtaja Kurki Marjo, hankekoordinaattori Lepistö Päivi, hankesuunnittelija Positiivisuus Luottamus Yhtenäisyys

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT PALVELUPAKETTIA JA SOTEA. Tarja Hallikainen

VAMMAISPALVELUT PALVELUPAKETTIA JA SOTEA. Tarja Hallikainen VAMMAISPALVELUT PALVELUPAKETTIA JA SOTEA Tarja Hallikainen 26.4.2016 ALUEELLINEN ULOTTUVUUS VAMMAISPALVELU ASIAKKAAT - Kehitysvammaisia noin 1 480 - Vpl- kuljetuspalvelun saajia noin 2 400 - Erityistä

Lisätiedot

Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019

Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019 Jäsenkuntaraportointi Kesäkuu 2019 Sisällysluettelo Dia 3: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain Dia 4: maksuosuustoteuman vertailu Dia 5: lukuohje erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta Va. Hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen Sosiaali- ja terveystoimialan TAES2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.9.2015 Sosiaali- ja terveystoimen toimialan katekehitys 2012-TAES2016 115 000 000 111

Lisätiedot

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Keskeiset tulokset: Terveyspalveluja käyttäneillä toimeentulotuen asiakkailla on ikävakioituna muita terveyspalveluja käyttäneitä

Lisätiedot

PÄIVÄKESKUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN, Tornio: Uudistetun päiväkeskuksen avaaminen, toiminnan käynnistäminen ja toiminnan sisältöjen

PÄIVÄKESKUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN, Tornio: Uudistetun päiväkeskuksen avaaminen, toiminnan käynnistäminen ja toiminnan sisältöjen MIESTYÖ MUKAAN, Tervola: Miestyön esittely Tervolan päiväkeskuksessa 4.2.2014. Esittelyn jälkeen keskustelu/kartoitus asiakkaiden kanssa miestyön aloittamisesta Tervolassa. Tavoitteena käynnistää toiminta

Lisätiedot

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan JÄRJESTÖT JA KASTE Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan MIKÄ ON KASTE? Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste 2012 2015)

Lisätiedot

21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014

21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 Yhteistoiminta-alueen sosiaalija terveyslautakunta 21 19.02.2014 Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 YASOSLTK 21 Kuntalain 65 :n mukaan kunnan toiminnassa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN MIELENTERVEYSPALVELUYHDISTYS RY

TURUN SEUDUN MIELENTERVEYSPALVELUYHDISTYS RY TURUN SEUDUN MIELENTERVEYSPALVELUYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Toiminta-ajatus 3 2. Yleistä 3 3. Tavoitteet 3 4. Toiminta 3 5. Hallinto 6 6. Henkilöstö 7 7. Toimitilat 7

Lisätiedot

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0! Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄN YHTEENVETOA Kuntien päihdepalvelujen nykytilaa. Jarkko Lumio

ENNAKKOTEHTÄVÄN YHTEENVETOA Kuntien päihdepalvelujen nykytilaa. Jarkko Lumio ENNAKKOTEHTÄVÄN YHTEENVETOA Kuntien päihdepalvelujen nykytilaa Jarkko Lumio 28.8.2019 Päihdehuollon asiakkaiden jakautuminen (%) palveluittain vuonna 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Helsinki 63,1 14,6 8,0

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Jäsenkuntaraportointi. Huhtikuu 2019

Jäsenkuntaraportointi. Huhtikuu 2019 Jäsenkuntaraportointi Huhtikuu 2019 Sisällysluettelo Dia 4: yleistä raporteista ja ennusteen laskentaperiaatteesta Dia 5: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli vuoden 2012 aikana vajaakuntoisia 1 (nyk. vammaisia ja pitkäaikaissairaita) työnhakijoita kaikkiaan

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

KAHDEN PÄIHDETYÖNTEKIJÄN MÄÄRÄAIKAISEN TYÖSUHTEEN TÄYTTÖLUPA AJALLE 1.4.2010-31.3.2012

KAHDEN PÄIHDETYÖNTEKIJÄN MÄÄRÄAIKAISEN TYÖSUHTEEN TÄYTTÖLUPA AJALLE 1.4.2010-31.3.2012 Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 12 28.01.2010 Kaupunginhallitus 43 08.02.2010 Kaupunginhallitus 49 22.02.2010 Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 41 21.04.2010 KAHDEN PÄIHDETYÖNTEKIJÄN MÄÄRÄAIKAISEN TYÖSUHTEEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin

Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin 20.5.2011 Vva ry Osallisuusryhmän verkostotapaaminen Pop Valo hankkeen kokemusasiantuntija

Lisätiedot

Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa. Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa. Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaalipalvelut isossa kuvassa Joka viides suomalainen

Lisätiedot

Jyväskylä on nuorten kaupunki

Jyväskylä on nuorten kaupunki Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen Jyväskylässä Jyväskylä on nuorten kaupunki Asukasluku 140 188 Ulkomaalaisten osuus 3,3 % - 123 äidinkieltä Jyväskylässä asuu 54 000 alle 29 vuotiasta

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

21702174 Mielenterveystyö

21702174 Mielenterveystyö Kaupunginhallitus 30 01.02.2016 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen ja vakanssien lakkauttaminen 2016 170/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 01.02.2016 30 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot