Järvenpään kaupunki. Työhyvinvointikysely 2014

Samankaltaiset tiedostot
Savonlinnan kaupunki 2013

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vuolle Setlementti ry

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

Työllistymistä y edistävä toiminta

KUNTO Muutoksen seurantakysely

Miten jaksamme työelämässä?

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

Osuva-loppuseminaari

Isännöinnin laatu 2015

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2014

Yksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

Simo_suun_terveydenhuolto

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

I L M A P I I R I K Y S E LY A N N A V A N H A L A

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön siirron asiakkaat Tornionlaakson Sähkö

Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Jussi Jyrinsalo Fingridin asiakastyytyväisyys

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018

Työhyvinvointi ja johtaminen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Kirkon työolobarometri 2011

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely Yhteenveto Pirjo Liukas

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

TYÖODOTUKSET-HANKE Voin luottaa esimieheni oikeudenmukaiseen johtamistapaan kanssa

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Henkilöstökysely

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi

Työhyvinvointia yhdessä Pori

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

4event yrityksenä. Perustamisvuosi Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? Econtact ó oikeita asioita oikein 1

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

Osuva-kysely Timo Sinervo

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

Transkriptio:

Järvenpään kaupunki Työhyvinvointikysely 2014 1

Vastausprosentit palvelualueittain vastanneita työntekijöitä vastaus-% LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUE 689 1123 61 % TERVEYSPALVELUT JA AIKUISSOSIAALITYÖ 175 313 56 % SIVISTYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUALUE 133 310 43 % IKÄÄNTYNEIDEN JA TOIMINTARAJOITTEISTEN PALVELUALUE 112 245 46 % TEKNINEN PALVELUKESKUS 112 244 46 % Järvenpään Vesi 14 16 88 % KAUPUNKIKEHITYS 54 75 72 % KONSERNIPALVELUT 68 89 76 % Ei ole merkinnyt yksikköä 26 YHTEENSÄ 1383 2415 57 % Vuoden 2012 henkilöstökyselyn vastausprosentti oli 60. 2

Muutokset lomakkeen väittämäkysymyksissä poistettuja väittämiä Väittämien lkm. TYÖN MIELEKKYYS 2 4 TYÖHYVINVOINTI 1 5 ILMAPIIRIN AVOIMUUS 1 3 TYÖN ORGANISOINTI 0 6 YHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ 1 8 KEHITYSKESKUSTELUT 4 6 ESIMIESTOIMINTA 3 6 MUUTOS JA TULEVAISUUS (yksi uusi kysymys) 2 4 poistettu väittämiä / väittämien lkm. yhteensä 14 42 3

Muut muutokset Uudet kysymykset: Järvenpään kaupungissa otettiin joulukuussa 2013 käyttöön aktiivisen tuen toimintamalli. Sen tarkoituksena on selkiyttää eri toimijoiden rooleja sekä toimintatapoja erilaisissa työhyvinvointia ja työkykyä uhkaavissa tilanteissa. Olen tietoinen, että Aktiivisen tuen toimintamalli on käytössä Järvenpään kaupungissa. (KYLLÄ / EN) Valitse alta olevista tuntemuksista 1-3, jotka parhaiten kuvaavat mielialaasi työssäsi. o Hämmennys o Innostus o Tyytyväisyys o Epävarmuus o Helpotus o Turhautuminen o Pelko o Ahdistus o Toivo o Luottamus o Uupumus o Suuttumus o Kiitollisuus o Sinnikkyys o Joku muu, mikä? Kuvaile työyksikkösi ilmapiiriä; mikä siitä tekee hyvän tai miten sitä voitaisiin parantaa? Miten itse voisit osallistua työhyvinvoinnin parantamiseen työpaikallasi? (AVOIN) Poistettu kysymykset koskien edellisen kyselyn tulosten hyödyntämistä: o o o o Tutustuimme yksikössäni yhdessä edellisen työhyvinvointikyselyn tuloksiin Sovimme edellisen työhyvinvointikyselyn pohjilta yhteisesti toteutettavista kehittämistoimenpiteistä Kehittämistoimenpiteet toteutettiin sovitun suunnitelman mukaisesti Työyhteisömme kehittyminen edellisen työhyvinvointikyselyn jälkeen 4

YLEISARVOSANA Minkä yleisarvosanan kouluarvosana-asteikolla 4-10 annat Järvenpään kaupungille työpaikkana (4=välttävä... 10=kiitettävä)? 5

2% 0% 2% 1% 3% 1% 4% 6% 5% 11% 16% 15% 24% 26% 40% 45% Yleisarvosanojen jakauma kaikki vastanneet 50% 40% 2012 = 8,01 2014 = 7,51 n. 58 % (75 %) myönteisiä n. 24 % (16 %)neutraaleja n. 18 % (7 %) kriittisiä 30% 20% 10% 0% <4> <5> <6> <7> <8> <9> <10> tyhjä Järvenpää 2014 / kaikki (N=1383) Järvenpää 2012 / kaikki (N=1455) 6

VÄITTÄMÄTULOKSIA 7

Kokonaiskeskiarvot ja muutos TYÖN MIELEKKYYS -0,17 3,57 3,73 TYÖHYVINVOINTI -0,07 4,13 4,20 ILMAPIIRIN AVOIMUUS TYÖN ORGANISOINTI -0,14-0,04 3,45 3,64 3,59 3,69 Vuoden 2012 kokonaiskeskiarvot on laskettu uudestaan mahdollistaen vertailun. YHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ -0,02 3,93 3,95 KEHITYSKESKUSTELUT -0,09 3,83 3,92 ESIMIESTOIMINTA -0,21 3,62 3,83 MUUTOS JA TULEVAISUUS 3,73 *Kolmen saman kysymyksen osalta: 2014 -> 3,93 / 2012 -> 3,88 Muutos ja tulevaisuus osa-aluetta ei voi verrata, koska vuoden 2014 kyselyssä on yksi uusi kysymys. Kaikkien arvosanojen ka -0,10 3,77 3,87 Järvenpää 2014 / kaikki (N=1383) Järvenpää 2012 / kaikki (N=1455) muutos 39. Olen sitoutunut toimimaan kaupungin arvojen ja päämäärien mukaisesti 4,21 4,11 40. Olen tietoinen toimialaani koskevista muutoksista ja tapahtuvasta kehityksestä 3,78 3,71 41. Ymmärrän kehityksen edellyttämät muutostarpeet ja tuen omalla toiminnallani muutoksen eteenpäinviemistä 3,81 3,83 42. Luotan siihen, että toteutetut säästötoimenpiteet ovat Järvenpään kaupungin talouden kannalta välttämättömiä 3,13 8

Esimiestoiminta Säästöistä johtuvat työn uudelleenjärjestelyt verottavat ilmapiiriä aiheuttamalla mm. epävarmuutta ja turhautumista. Heijastuvat esimiesten tuloksiin. 1,00 2,00 3,00 4,00 5,00 33. Esimieheni antaa riittävästi tukea ja ohjausta 34. Esimieheni antaa rakentavaa palautetta työsuoritukseni parantamiseksi 35. Esimieheni antaa minulle kiitosta hyvästä työsuorituksestani 3,63 3,83 3,46 3,71 3,65 3,81 Avoimista kommenteista: o o o Päätökset (erityisesti säästö) tehdään ylemmän johdon taholla; oma esimies ei voi vaikuttaa Liian vähän avointa keskustelua päätöksistä Esimies puuttuu tai on huonosti tavoitettavissa 36. Esimieheni informoi minua työhöni liittyvistä tärkeistä asioista 3,77 3,97 o Myös erittäin paljon kommentteja loistavista esimiehistä, jotka kuuntelevat ja antavat kiitosta sekä rakentavaa palautetta 37. Esimieheni tarttuu jämäkästi esille tulleisiin epäkohtiin 3,56 3,77 38. Esimieheni johtamistaidot ovat riittävän hyvät 3,68 3,91 Järvenpää 2014 / kaikki (N=1383) Järvenpää 2012 / kaikki (N=1455) 9

Suurimmat muutokset väittämätuloksissa Viidestä eniten laskeneesta väittämätuloksesta neljä koskettaa esimiesten toimintaa. Kaikki 2014 Kaikki 2012 muutos 39. Olen sitoutunut toimimaan kaupungin arvojen ja päämäärien mukaisesti 4,21 4,11 0,10 27. Olin valmistautunut edelliseen keskusteluun hyvin 3,91 3,84 0,07 40. Olen tietoinen toimialaani koskevista muutoksista ja tapahtuvasta kehityksestä 3,78 3,71 0,06 24. Koen saavani arvostusta työtovereiltani 4,23 4,17 0,05 37. Esimieheni tarttuu jämäkästi esille tulleisiin epäkohtiin 3,56 3,77-0,21 2. Pystyn vaikuttamaan työni kannalta tärkeisiin päätöksiin 3,12 3,34-0,22 29. Keskustelimme konkreettisella tasolla, miten ylläpidän ja kehitän ammatillista osaamistani 3,81 4,03-0,22 38. Esimieheni johtamistaidot ovat riittävän hyvät 3,68 3,91-0,23 34. Esimieheni antaa rakentavaa palautetta työsuoritukseni parantamiseksi 3,46 3,71-0,25 10

Parhaat ja heikoimmat väittämätulokset Vaikeina aikoina työkavereilta saadun tuen merkitys on suuri Säästötoimenpiteitä vaikea hyväksyä, koska niihin ei pystytä vaikuttamaan Konfliktiherkkyyttä Kaikki 2014 Kaikki 2012 muutos 7. EN OLE kohdannut työpaikallani sukupuoleeni kohdistuvaa epätasa-arvoisuutta 4,62 4,66-0,04 23. Arvostan työtovereitani 4,55 4,52 0,03 8. EN OLE kokenut työpaikallani ikääni kohdistuvaa epätasa-arvoisuutta 4,51 4,55-0,04 20. Yhteistyö lähimpien työtovereideni kanssa sujuu hyvin 4,34 4,33 0,01 22. Työtoverini antavat minulle tarvittaessa tukea työssäni 4,26 4,27-0,01 12. Erilaisia mielipiteitä arvostetaan ja niitä on helppo esittää 3,37 3,47-0,11 11. Osaamme käsitellä erimielisyyksiä avoimesti ja rakentavasti 3,36 3,48-0,12 19. Oman ja sen lähellä toimivien yksiköiden välinen yhteistyö ja toimintojen koordinointi on riittävää 3,31 3,38-0,07 42. Luotan siihen, että toteutetut säästötoimenpiteet ovat kaupungin talouden kannalta välttämättömiä 3,13 2. Pystyn vaikuttamaan työni kannalta tärkeisiin päätöksiin 3,12 3,34-0,22 11

Mielialat ja tuntemukset työssä Yhteensä 14 mielialaa / tuntemusta, joista seitsemän positiivista ja seitsemän eipositiivista. Vastaajat valinneet 1 3 tuntemusta. 12

Kaikkien vastausten suhteet 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% hämmennys 11% epävarmuus 22 % 26% turhautuminen pelko 24 % 2% 27% 35 % ahdistus 5% uupumus suuttumus 13 % 5% 16% eipositiiviset tuntemuks et; 35% positiiviset tuntemuks et; 65% innostus 39% tyytyväisyys 50 % 39% helpotus 2% toivo luottamus 30 % 18% 25% 65 % kiitollisuus 11% sinnikkyys 36% 13

Tuntemukset roolin mukaan Palvelualuejohtaja Asiakkuusjohtaja Palvelupäällikkö Lähiesimies Työntekijä positiiviset tuntemukset 88 % 60 % 69 % 66 % 63 % ei-positiiviset tuntemukset 12 % 40 % 31 % 34 % 37 % 35 % hämmennys 0 % 29 % 14 % 12 % 11 % epävarmuus 29 % 29 % 31 % 22 % 26 % turhautuminen 0 % 36 % 22 % 24 % 29 % pelko 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % ahdistus 0 % 0 % 6 % 6 % 6 % uupumus 0 % 29 % 8 % 22 % 17 % suuttumus 0 % 0 % 6 % 6 % 6 % 65 % innostus 43 % 57 % 47 % 35 % 39 % tyytyväisyys 29 % 50 % 27 % 29 % 40 % helpotus 0 % 0 % 4 % 4 % 2 % toivo 57 % 14 % 31 % 16 % 17 % luottamus 29 % 21 % 31 % 33 % 23 % kiitollisuus 0 % 0 % 6 % 14 % 11 % sinnikkyys 57 % 43 % 43 % 47 % 35 % 14

Aktiivisen tuen mallin tunnettuus Järvenpään kaupungissa otettiin joulukuussa 2013 käyttöön aktiivisen tuen toimintamalli. Sen tarkoituksena on selkiyttää eri toimijoiden rooleja sekä toimintatapoja erilaisissa työhyvinvointia ja työkykyä uhkaavissa tilanteissa. 15

Tunnettuus palvelualueittain 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Järvenpää 2014 / kaikki (N=1383) 65% 32% 2014 LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUE (N=689) 66% 32% 2014 - TERVEYSPALVELUT JA AIKUISSOSIAALITYÖ (N=175) 52% 45% 2014 - SIVISTYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUALUE (N=133) 60% 37% 2014 - IKÄÄNTYNEIDEN JA TOIMINTARAJOITTEISTEN PALVELUALUE (N=112) 61% 36% 2014 - TEKNINEN PALVELUKESKUS (N=126) 77% 22% 2014 - KAUPUNKIKEHITYS (N=54) 72% 28% 2014 - KONSERNIPALVELUT (N=68) 88% 10% On tietoinen Ei ole tietoinen 16

SUOSITTELU Kuinka todennäköisesti suosittelisit Järvenpään kaupunkia työpaikkana, mielipidettäsi kysyttäessä? Käytä asteikkoa 1-10, jossa 1=en suosittelisi... 10=suosittelisin aivan varmasti. 17

Suosittelu 60% 50% 49% 52% 40% 30% 31% 32% 20% 15% 19% 10% 0% kriittiset <1-6> neutraalit <7-8> suosittelijat <9-10> Järvenpää 2014 / kaikki (N=1383) Järvenpää 2012 / kaikki (N=1455) 18

Yksittäisten kysymysten ja kokonaistyytyväisyyden välinen korrelaatio (Esitetään vain kokonaistuloksista) muuttujat (1 5) Korrelaatio eli kahden muuttujan välinen riippuvuus Yleisarvosana (4 10) Tilastolliseen menetelmään perustuva analyysi havainnollistaa kehitysalueet sekä vahvuudet. Tilastollisen luotettavuuden takia analyysi tehdään kokonaistuloksista. Tulokset ovat suuntaa antavia ja osoittavat, mitkä kysytyistä asioista ovat merkittävimpiä kokonaistyytyväisyyden kannalta, eli mitkä muuttujat (kysymykset) korreloivat vahvimmin yleisarvosanan (kokonaistyytyväisyyden) kanssa. KEHITYSALUE: asiat, jotka koetaan tärkeinä, mutta tulokset ovat kriittisiä. VAHVUUDET: asiat, jotka koetaan tärkeinä ja tulokset ovat melko tai erittäin hyviä. 19

Kuvan tulkinta 20

Eniten korreloivat kysymykset Koko kaupungin tulokset / kaikki vastanneet (N=1383) 42. Luotan siihen, että toteutetut säästötoimenpiteet ovat Järvenpään kaupungin talouden kannalta välttämättömiä 2. Pystyn vaikuttamaan työni kannalta tärkeisiin päätöksiin 1. Voin riittävästi osallistua oman työni kehittämiseen 3. Koen, että osaamistani ja ammattitaitoani arvostetaan 33. Esimieheni antaa riittävästi tukea ja ohjausta 14. Minua kannustetaan kehittämään oman työni organisointia 2,00 2,50 3,00 3,50 4,00 4,50 5,00 21

Päätelmä Taloudellisesti haastavat ajat heijastuvat työhyvinvointikyselyn tuloksissa. Vuosi 2014 on ollut muutosten värittämä ja raskas monelle työntekijälle. Tämä näkyy mm. kokonaistyytyväisyyden eli Järvenpään kaupungille annetun yleisarvosanan melko selvänä laskuna. Yksittäisten väittämien arvosanat ovat kuitenkin pysyneet pääosin entisellä tasolla ja merkittäviä eli yli 0,2 heikennyksiä arvosanoissa on vain muutaman väittämän osalta. Henkilöstön suhtautuminen on kriittisintä omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Heikkona koetut vaikutusmahdollisuudet saattavat osaltaan selittää myös vastausprosentin lievää laskua. Vastausprosentti oli parhaimmillaan vuoden 2012 kyselyssä, jolloin se oli 60 ja nyt toteutetussa kyselyssä 57. Vastausprosentti on kuitenkin yhä muihin kuntiin verrattuna vähintään normaalilla tasolla. Teemoittain tarkasteltuna eniten kriittisyys on kasvanut työn mielekkyyttä sekä esimiestoimintaa kuvaavissa mittareissa. Työn mielekkyyden laskuun on vaikuttanut eniten kriittiset kokemukset omista vaikutusmahdollisuuksista sekä mahdollisuudet osallistua oman työn kehittämiseen. Taustalla vaikuttavat kaupungin tekemät säästötoimenpiteet, jotka taloudellisista syistä ymmärretään, mutta joita on kuitenkin vaikea hyväksyä. Henkilöstö toivoisi johdon kuuntelevan enemmän suorittavaa porrasta säästökohteista päättäessään. Kun tämä on harvoin mahdollista, koetaan säästötoimenpiteiden tulevan annettuina. Myös esimiestoimintaa mittaavien arvosanojen lasku selittyy samoista säästötoimenpiteisiin liittyvistä syistä. Esimiehet toimivat työntekijöiden ja johdon välissä hankalassa tilanteessa. Työntekijät kokevat epävarmuutta ja turhautumista ja se heijastuu esimiehille annetuissa arvioissa. Asiakkuusjohtajissa ja lähiesimiehissä taloudelliset paineet sekä kasvanut työtaakka näkyy myös jossain määrin uupumuksena. Edellä mainituista syistä esimiestoiminnan laskeneita tuloksia ei tule tulkita siten, että esimiesten osaaminen olisi heikentynyt. Vaikeista ajoista ja joistakin heikentyneistä arvosanoista huolimatta, on tuloksissa hyvin paljon positiivistakin. Tuloksista ja avoimista kommenteista välittyy vahvasti usko paremmasta huomisesta ja vaikeuksien selättämisestä. Ilmapiirin paranemisen kannalta avoimuus koetaan ensiarvoisen tärkeänä. Avointa keskustelua ja tiedottamista pidetään todella tärkeänä ilmapiirin kehittymisen kannalta. Myös huumori sekä työtovereilta ja esimieheltä saatu tuki auttaa jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Henkilöstön toiveena on saada aikaa perustehtävien hoitamiseen ja niiden kehittämiseen. Haastavista ajoista huolimatta henkilöstön sitoutuneisuus kaupungin arvojen ja päämäärien mukaiseen toimintaan on parantunut. Tämä tulos on merkittävä vahvuus ja selkeä merkki terveestä pohjasta, jonka avulla parempaa huomista pystytään rakentamaan. 22

Avoimissa kommenteissa myös kiitetään Esimiestyöskentelyä kehutaan monessa kommentissa Saa tehdä työtä josta pitää Työtä paiskitaan sinnikkäästi ja uskotaan positiiviseen kehitykseen Työkavereilta saatu tuki Voimia ja jaksamista saa positiivisesta palautteesta Huumori auttaa jaksamaan Katsotaan tulevaisuuteen Avoin ilmapiiri ja luottamus toisiin 23