TIETEELLISET ARTIKKELIT SAARA SALO & MARJO FLYKT Lapsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon merkitys lapsen kehityksessä ja hyvinvoinnissa Emotionaalisen saatavillaolon (Emotional Availability, EA; Biringen & Easterbrooks, 2012) teoria analysoi lapsivanhempisuhdetta tunneperäisen läsnäolon näkökulmasta. Teorian mukaan lapsen optimaalisen kehityksen kannalta on oleellista sekä vanhemman kyky virittäytyä tunnetasolla lapsen myönteisten ja kielteisten tunteiden kirjoon että lapsen kyky vastata ja olla aloitteellinen suhteessa vanhempaan. Vanhemman kannustava emotionaalinen läsnäolo mahdollistaa toimivan ja vastavuoroisen kontaktin ja säilyttää lapsen turvallisuuden tunteen myös tämän tutkiessa muuta ympäristöään. Vanhemman emotionaalinen saatavillaolo koostuu kyvystä toimia vuorovaikutuksessa sensitiivisellä ja jäsentävällä tavalla sekä säädellä omia tunteitaan siten, ettei toimi vihamielisesti tai tunkeilevasti. Lapsen vastaaminen tunneilmaisuilla vanhemman kommunikaatioon eli responsiivisuus ja aloitteellinen huomion hakeminen puolestaan vahvistavat yhteyden tunnetta ja tukevat vanhemman kokemusta omasta merkityksellisyydestä lapselle. Kuvaamme tässä artikkelissa näitä dyadisen emotionaalisen saatavillaolon ulottuvuuksia varhaisessa vuorovaikutuksessa sekä analysoimme niiden merkitystä lapsen sosioemotionaalisessa kehityksessä. Kuvaamme myös tutkimusta vanhemman hyvään emotionaaliseen saatavillaoloon vaikuttavista tekijöistä, kuten vanhemman psyykkisestä hyvinvoinnista sekä mentalisaatiokyvystä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten tunnesuhde lapsen ja vanhemman välillä kehittyy. Lopuksi esittelemme emotionaalisen saatavillaolon lisäämiseen tähtääviä interventioita ja niiden tehokkuutta erilaisissa hoitosuhteissa ja riskiryhmissä. Avainsanat: emotionaalinen saatavillaolo, lapsen kehitys, varhainen puuttuminen EMOTIONAALISEN SAATAVILLAOLON TEORIA Emotionaalisen vuorovaikutuksen laatua ja merkitystä lapsen kehityksessä on pyritty selittämään ja mittaamaan useasta teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Kiintymyssuhdeteoria korostaa vanhemman sensitiivisyyttä ja responsiivisuutta, eli kykyä reagoida sekä emootioiden että käyttäytymisen tasolla lapseen tarpeenmukaisesti erityisesti stressitilanteissa (Ainsworth, Blehar, Waters & Wall, 1978). Psykodynaamisiin teorioihin kytkeytyen on korostettu esimerkiksi separaatio-individuaatiokehityksen kannalta keskeistä vanhemman kykyä reagoida lapseen vasta lapsen ilmaistua omia tarpeitaan ja tilan antamista lapsen itsenäistymiselle (Mahler, Pine & Bergman, 1975). Sosiaaliskognitiivisissa teorioissa on puolestaan korostettu vanhemman kykyä ohjata ja opettaa lasta hillitsemään omia välittömiä reaktioitaan ja suuntautumaan mielekkäällä tavalla ympäristöön (Thomas & Zimmer-Gembeck, 2007). Mentalisaatioteoria pitää keskeisenä vanhemman kykyä havaita ja tul- 402
kita sekä lapsen kokemustiloja että omiaan, mikä puolestaan johtaa sensitiiviseen vuorovaikutukseen (Fonagy, Gergely, Jurist & Target, 2002). Vaikka kaikilla näillä vuorovaikutuksen ulottuvuuksilla on osoitettu olevan yhteyksiä lapsen myöhempään suotuisaan sosioemotionaaliseen kehitykseen, on niitä usein pyritty tarkastelemaan ja hoitamaan toisistaan riippumattomasti (Mäkelä & Salo, 2011). Emotionaalisen saatavillaolon teoria kokoaa näitä erilaisia vuorovaikutuksen ulottuvuuksia yhteen ja pyrkii siten mahdollistamaan kokonaisvaltaisemman selitysmallin vuorovaikutusilmiöiden ja lapsen tulevan kehityksen suhteen. Emotionaalisen saatavillaolon teoriaan kuuluu siten keskeisesti kiintymyssuhdeteorian käsite sensitiivisyydestä, ajatus kannattelevasta läsnäolosta lapsen itsenäistymisen tukena sekä kyvystä ohjata ja jäsentää lasta (Biringen & Easterbrooks, 2012). Vanhemman kyky mentalisoida lastaan kytkeytyy puolestaan läheisesti emotionaalisen saatavillaolon teorian ajatuksiin siitä, että aito myönteisten tunteiden ilmaisu, kyky säilyä hyväksyvästi läsnä olevana ja taito neuvotella yhteisen toiminnan etenemisestä edellyttävät väistämättä kykyä havainnoida ja tulkita myös toisen tunteita. Näiden teoriakytkösten lisäksi emotionaalisen vuorovaikutuksen merkitystä aikuisilla tutkinut Emde (1980) on myös käyttänyt emotionaalisen saatavillaolon käsitettä. Hän kuvaa sen avulla kohdatuksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemusta psykoterapiasuhteessa, jossa terapeutti havaitsee ja reagoi tunnetason viesteihin, tarpeisiin ja aikomuksiin sopivasti pyrkien toimimaan myös implisiittisen tapahtumisen tasolla. Samalla tavoin varhaisen vuorovaikutuksen kokeellisista tutkijoista Stern (1985) on kuvannut vanhemman kykyä virittäytyä moniaistimuksellisesti havainnoimaan ja soinnuttamaan oma tunnetilansa lapsen kokemustilaa vastaavaksi (affect attunement) yhtenä keskeisenä lapsen psyykkisen kehityksen edellytyksenä. Emotionaalisen saatavillaolon teoriassa korostuukin tunnesäätelyn näkökulma, missä vanhemman kyky reagoida lapsen tunneviesteihin, kuten ilmeisiin ja äänen sävyyn, tuottaa lapselle kokemuksen ymmärretyksi tulemisesta. Tämä puolestaan lisää lapsen hallinnan tunnetta ja osoittaa, että omia tunteita voi sietää ja niihin voi toisen avulla vaikuttaa, mikä muodostaa lapsen psyykkisen itsesäätelykyvyn perustan. EMOTIONAALISEN SAATAVILLAOLON ULOTTUVUUDET Emotionaalinen saatavillaolo edellyttää vanhemmalta kykyä neuvotella sekä osoittaa empatiaa ja suunnitelmallista toimintaa hyvin erilaisissa arjen tilanteissa. Lapsen tunneilmaisut ja emotionaalinen saatavillaolo voivat myös vaihdella paljonkin kontekstista riippuen. Niinpä emotionaalista saatavillaoloa voidaan ja on tarpeellista arvioida monenlaisissa tilanteissa, kuten strukturoidussa ja vapaassa leikissä sekä erityisissä stressitilanteissa, kuten lapsen joutuessa eroon vanhemmastaan. (Biringen & Easterbrooks, 2012). On esimerkiksi mahdollista, että joillakin vanhempi-lapsiparikeilla emotionaalinen saatavillaolo toimii stressittömässä tilanteessa, mutta ei stressaavassa erotilanteessa. Tällä voi olla myönteistä ennustearvoa esimerkiksi lapsen yleisen sosiaalisen kyvykkyyden, mutta ei välttämättä lapsen stressinsäätelyn kehityksessä, koska vanhemman sensitiivisyys ja lapsen reaktiot juuri stressaavassa tilanteessa ennustavat lapsen turvallista kiintymyssuhdetta ja siten kykyä säädellä omaa stressitilaa (Biringen ym., 2005a). On myös tärkeää tunnistaa emotionaalisen saatavillaolon eri osa-alueiden itsenäinen rooli ja merkitys, sillä ne voivat ennustaa toisistaan riippumattomasti erilaisia kehityksellisiä ilmiöitä (Biringen & Easterbrooks, 2012). Emotionaalisen saatavillaolon osatekijät Emotionaalisen saatavillaolon luonnetta ja laatua arvioidaan kuudella vuorovaikutuksen osa-alueella: vanhemman sensitiivisyys, jäsennyskyky, ei-vihamielisyys, ei-tunkeilevuus sekä lapsen responsiivisuus ja aloitteellisuus. Osa-alueet on kuvattu taulukossa 1. Näiden osatekijöiden on osoitettu olevan suhteellisen pysyviä vauvavaiheesta kouluikään (Bornstein ym., 2010; Easterbrooks, Bureau & Lyons-Ruth, 2012). Erona joihinkin muihin vuorovaikutuksen havainnointeihin, kuten Parent-Child Early Relationship Assessment (PC-ERA; Clark, 1985) ja Care Index (Crittenden, 2003), emotionaalista saatavillaoloa voidaan arvioida luotettavasti eri ikävaiheissa. Sensitiivisyys kuvaa Ainsworthin ajatuksiin pohjaten vanhemman reagointikykyä lapsen tunteisiin. Ainsworth (1978) määritteli sensitiivisyyden laajaalaisesti monista eri ulottuvuuksista koostuvaksi 403
Vanhempi Sensitiivisyys Affekti-ilmaisu on soinnutettu lapsen ilmaisuun Lapselle vastataan selkeästi Reaktiot ovat oikein ajoitettuja Lähestyminen on leikkisää, spontaania, hauskaa Lapselle puhutaan arvostavaan sävyyn Vastavuoroisuutta on tilanteeseen nähden sopivasti Ristiriitatilanteissa aikuinen löytää ratkaisun joustavasti Jäsentäminen Ei-vihamielisyys Ei-tunkeilevuus Ohjaa lasta ehdotuksin proaktiivisesti Onnistuu lapsen toiminnanohjaamisessa Jäsentämistä on sopivalla tavalla tilanteeseen nähden Rajojen asettaminen onnistuu tarvittaessa Rajoista pidetään kiinni Toiminnanohjaaminen on sekä kielellistä että ei-kielellistä Aikuisen roolissa pysyminen (vs. kaverillinen asettautuminen) Kielteisten affekti-ilmaisujen puuttuminen ilmeistä, äänestä tai puheen sisällöstä Lapselle ei puhuta väheksyvään tai epäkunnioittavaan sävyyn Erolla ei uhkailla Aikuinen ei menetä malttiaan stressaavissa tilanteissa Käyttäytymisessä tai ilmaisuissa ei ole pelottavia elementtejä Hiljaisuutta ei käytetä rankaisukeinona Leikkien teemat eivät sisällä vihamielisyyttä Seuraa lapsen aloitteita ja viestintää Odottaa sopivaa kohtaa puuttua tekemiseen tai asettua vuorovaikuttamaan Komentelua käytetään vähän Aikuisen puhe on dialogista (vs. edukatiivinen puhe) Yliopettamisen välttäminen Fyysistä puuttumista on vähän Lapsi ei reagoi aikuiseen ilmaisten että koki tunkeilevuutta Lapsi Responsiivisuus Affekti-ilmaisu on myönteistä ja aitoa Kykenee säätelemään tunteitaan Käyttää myös aikuista tunnesäätelyyn stressaavissa tilanteissa Vastaa aikuisen aloitteisiin Hakee ikätyypillisesti itsenäisyyttä, tutkii Asettuu luontevasti fyysiseen läheisyyteen Ei ilmaise merkkejä roolien kääntymisestä Ei välttele aikuista On kiinnostunut leikkimisestä mutta ei sulje aikuista ulkopuolelle Aloitteellisuus Pyrkii hakemaan aikuisen huomiota katsomalla, juttelemalla jne. Käyttää sekä emotionaalisia että välineellisiä aloitteita (esim. halaaminen tai tavaran antaminen) Turvautuu aikuiseen stressitilanteessa Ei pyri takertumaan aikuiseen Asettuu luontevaan katsekontaktiin Asettuu luontevaan fyysiseen kontaktiin Pyrkii kielelliseen kommunikaatioon kehitystason mukaisesti TAULUKKO 1. Emotionaalisen saatavillaolon osa-alueet (Biringen, 2008) 404 PSYKOLOGIA
l apsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon mer kitys lapsen... kuvaten sensitiivistä äitiä sellaiseksi, joka niin sanotusti näkee tilanteet lapsensa silmin. Verrattuna tähän alkuperäiseen määritelmään on empiirisissä tutkimuksissa sensitiivisyyttä usein mitattu huomattavasti kapea-alaisemmin keskittyen lähinnä vanhemman reaktioiden ajoitukseen suhteessa lapsen stressitilan ilmaisuun. Pelkästään käyttäytymistasolta arvioidun sensitiivisyyden ennustearvo lapsen kiintymyssuhteen turvallisuudelle ei ole ollut suuri, meta-analyysien mukaan vain noin 30 prosenttia (de Wolff & van Ijzendoorn, 1997). Emotionaalisen saatavillaolon teoria pyrkii palauttamaan Ainsworthin alkuperäisen, laajemman ajatuksen sensitiivisyydestä tärkeimmäksi osaksi emotionaalista lapsi-vanhempisuhdetta. Siten siinä korostuvat vanhemman kyky ilmaista myönteisiä tunteita lasta kohtaan, kommunikaation aitous ja virittyminen vastaamaan sopivalla tavalla lapsen kokemustilaa. Joskus vanhempi saattaa vaikuttaa ikään kuin sensitiiviseltä, jos tarkastellaan vain hänen toimintaansa ja ilmaisuaan. Vanhempi voi hymyillä, nauraa paljon ja käyttää myönteistä, kannustavaa kieltä toimiessaan lapsen kanssa. Todellinen kohtaamattomuus näkyy lapsen vastaustavoissa, joista puuttuu kommunikaatio aikuisen kanssa tai lapsi torjuu aikuisen liian voimakkaan lähestymisen. (Biringen, 2008). Mentalisaatiokirjallisuudessa on esitetty ajatus, että kohtaamattomuudessa on kyse lapsen kokemustilaa säätelevän merkityn peilaamisen puutteesta (marked mirroring, Fonagy ym., 2002). Puutteellisella peilaamisella tarkoitetaan sitä, että lapsen kokemuksen liian suora heijastuma vanhemman ilmaisussa ei auta vauvaa säätelemään itseään. Jos vanhempi ahdistuu yhtä intensiivisesti kuin lapsi ja ilmaisee sen, on todennäköistä, että se johtaa lapsen yhä syventyvään stressaantumiseen. Vääristyneessä peilaamisessa vanhemman epäsopiva reagointi, esimerkiksi hymy tai nauru lapsen ilmaistessa kielteistä kokemusta, aikaansaa lapselle häpeää ja kohtaamattomuuden kokemuksen. Sen sijaan lievästi muunneltu, esimerkiksi rauhoittumiseen tähtäävä empaattinen tunneilmaisu vanhemman kasvoissa saa stressaantuneen lapsen kokemaan sekä yhteyden vanhempaan että samanaikaisesti rauhoittumaan. Muunneltu tunneilmaisu viestittää lapselle, että hän pystyy säilyttämään oman kokemustilansa erillisenä vanhemman kokemustilasta menettämättä tukea ja kannattelua. (Fonagy, ym. 2002). Mentalisaatioymmärryksen näkökulma sensitiivisyyden havainnoinnissa korostaa, että sensitiivinen vanhempi reagoi nimenomaan lapsen ilmaisemiin tunteisiin pikemminkin kuin ulkoisiin käyttäytymisvihjeisiin. Näin ollen arviointi on haastavaa, koska tulkintaa sensitiivisyydestä ei voi tehdä pelkästään yksittäisten ulkoisten käyttäytymisvihjeiden perusteella (Biringen, 2008; Biringen & Easterbrooks, 2012). Jäsentäminen tarkoittaa vanhemman kykyä ohjata toimintaa lapsen kehitykseen ja tilanteeseen nähden sopivilla tavoilla. Siihen kuuluvat myös lapsen kannattelu vanhemman mielessä ja kyky ennakoida lapsen turhautumista ja pettymystä sekä lapsen toiminnan ohjauksen suunnittelu. Toimivalle jäsentämiselle on luonteenomaista vanhemman kyky mitoittaa vuorovaikutus lapsen kokemustilan mukaisesti, eli vanhempi kykenee samanaikaisesti ylläpitämään emotionaalista kontaktia lapseen ja ohjaamaan tämän toimintaa. Toimimattomasta jäsentämisestä kertoo puolestaan ohjeiden, neuvojen tai kontrollin käyttö niin, että lapsi suuntautuu poispäin vanhemmasta, mikä ohentaa vuorovaikutusta. (Biringen, 2008). Ei-tunkeilevuus viittaa vanhemman kykyyn havaita ja pitää mielessään lapsen autonomisuus eli lapsen varhain kehittyvä kyky ja pyrkimys hallita omia tunteitaan ja suuntautua muihin ihmisiin ja ulkomaailmaan. Tunkeilematon vanhempi kunnioittaa lapsen erillisyyttä ja pystyy arvioimaan, milloin ja miten mitoittaa oma kanssakäymisensä lapsen kanssa. Hän myös havaitsee, milloin lapsi tarvitsee aikuisen apua kyetäkseen hallitsemaan omia kokemuksiaan tai jatkamaan toimintaansa mielekkäällä tavalla. Tietoisuus omista tarpeista olla kontaktissa lapsen kanssa versus tietoisuus lapsen tarpeesta saada tutkailla ympäristöä, on myös osa tunkeilemattomuutta. Liiallinen aktiivisuus ja voimakas pyrkimys olla kontaktissa sekä ohjailla lapsen ajatuksia ja toimintaa, voi kertoa vanhemman omasta ahdistuneisuudesta, joka voi vaikeuttaa lapsen havaitsemista itsestä erillisenä olentona (Bretherton, 2000). Tunkeilevuus voi vaihdella hyväntahtoisesta ylisitoutuneesta tunnesuhteesta ja huolestuneisuudesta aina kiusantekoon, joka näyttäytyy esimerkiksi kehollisen ylistimuloinnin muodossa kutitteluna tai odottamattomana lähestymisenä (Biringen, 2008). 405
s aar a s alo & m a R jo Flykt Ei-vihamielisyys viittaa vanhemman kykyyn säädellä ja kontrolloida omia kielteisiä tunneilmaisujaan. Sillä tarkoitetaan myönteisten affektien ilmaisusta erillistä emootiojärjestelmää, joka liittyy negatiivisten affektien kontrolliin ja ilmaisuun. Vihamielisyyden ilmaisuun luetaan avoimen kiukun ja ärtymyksen lisäksi myös vanhemman kylmä poissaolevuus lapsen kanssa ollessa. Vihamielisyys ja tunnekylmyys näkyvät erityisesti vanhemman kasvoilla. Lievätkin turhautumisen merkit kuten kyllästynyt huokailu tai yhteisestä tekemisestä poispäin suuntautunut katse voivat viestiä lapselle vanhemman kiinnostumattomuutta. Kyse ei siis ole pelkästään vanhemman ärsyyntymisestä lapseen, vaan myös kyvyttömyydestä sietää paineita ja säilyttää rauhallisuus (Biringen, 2008). Lapsen responsiivisuus ilmenee sekä käyttäytymisessä että tunneilmaisuissa, siinä miten valmis lapsi on reagoimaan ja liittymään yhteiseen toimintaan. Tärkeä myönteisen responsiivisuuden kriteeri on se, ettei lapsen käyttäytyminen ole ahdistunutta tai pyri pakonomaiseen miellyttämiseen. Lapsen aloitteellisuus puolestaan viittaa siihen, että lapsi pyrkii kehitystasonsa mukaisesti aktiivisesti lähestymään vanhempaansa, hakemaan huomiota ja jakamaan mielenkiinnon kohteitaan ilman, että se on ahdistuneen takertuvaa. Responsiivisuuuden ja aloitteellisuuden vähäisyys viittaa siihen, että lapsi on jäänyt emotionaalisesti yksin eikä pysty asettumaan dyadiseen emotionaaliseen säätelyjärjestelmään (Biringen, 2008). EMOTIONAALINEN SAATAVILLAOLO JA SUKUPUOLIEROT Emotionaalisen saatavillaolon tutkimus on keskittynyt pitkälti ainoastaan äiti-lapsisuhteen arviointiin. On kuitenkin kiistatonta, että sekä lapsen että vanhemman sukupuolella on ohjaava rooli vuorovaikutuksen rakentumisessa. Poika- ja tyttövauvojen on havaittu eroavan tyypillisissä tavoissa toimia vuorovaikutuksessa esimerkiksi sen suhteen, että pojat ovat keskimäärin vähäisempiä aikoja pitkittyneessä katsekontaktissa ja häiriintyvät helpommin tunteiden säätelyssä (Weinberg, Tronick, Cohn & Ohlson, 1999). Asettuminen säätelysuhteeseen poikavauvan kanssa voi siten edellyttää suurempaa aktiivisuutta vanhemmalta, kun taas tyttövauvan kohdalla voi olla, että lapsen oma aloitteellisuus ja vastaaminen määrittelevät enemmän vuorovaikutuksen kulkua. Näiden vuorovaikutuskuvioiden voidaan puolestaan ajatella liittyvän tyttöjen ja poikien erilaisiin suhteessa toimimisen tapoihin myöhemmin; tytöt kehittyvät aktiivisemmiksi partnereiksi soinnuttamaan omaa ilmaisuaan suhteessa toiseen osapuoleen, kun taas pojat ottavat herkemmin dominoivan roolin. Myös vanhemman sukupuolella on merkitystä vuorovaikutussuhteessa. Lovas (2005) osoitti, että noin kahden vuoden iässä emotionaalinen saatavillaolo oli toimivinta äitien ja tyttölasten välillä. Toisaalta sekä isien että äitien havaittiin olevan sensitiivisempiä tyttölasten kanssa. Sen sijaan isät toimivat äitejä tunkeilevammin kaksivuotiaiden poikiensa suhteen, eli he eivät huomanneet poikien viestejä tai jättivät reagoimatta niihin. Tulos, jonka mukaan isien saattaa olla vaikea asettua säätelemään poikiensa herkästi virittyviä tunnetiloja, on huolestuttava. Vanhempien emotionaalinen saatavillaolo on erittäin tärkeä lapsen kehityksessä, ja isien emotionaalisten ilmaisujen merkitys voi olla pojille erityisen suuri (Lytton & Romney, 1991) Toisaalta on vahvoja viitteitä siitä, että isien ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa laadullisesti erilaiset asiat ovat merkityksellisiä lapsen kehitykselle kuin äiti-lapsivuorovaikutuksessa. Esimerkiksi Grossman ym. (2002) osoittivat pitkittäistutkimuksessa lapsuudesta nuoruusikään, että nimenomaan isien haasteellinen leikkisyys lapsuusiässä ennusti nuoruusiän turvallista kiintymystä, kun taas äitien emotionaalinen sensitiivisyys ennusti nuorten kiintymystyyliä. Myös fysiologiset ilmiöt voivat saada erilaisia ilmentymiä isien ja äitien välillä, esimerkiksi isillä hoivahormoni oksitosiinin suihkuttaminen nenäsuihkeena lisäsi isän strukturointia ja vähensi vihamielisyyttä vuorovaikutuksessa lapsen kanssa (Naber, van IJzendoorn, Deschamps, van Engeland & Bakermans-Kranenburg, 2010), kun taas äideillä oksitosiinilisän on todettu lisäävän nimenomaan sensitiivisyyttä (Bakermans- Kranenburg, van IJzendoorn, Pijlman, Mesman & Juffer, 2008). Jatkossa onkin erityisen tärkeää tutkia, onko isien emotionaalisen suhteen kehityksellinen merkitys samansuuntainen kuin äitien vai onko heidän kohdallaan hyödynnettävä myös toisentyyppisiä ilmiöitä, kuten leikkisyyttä, esille nostavaa arviointia. Merkille pantavaa on myös se, 406 PSYKOLOGIA
l apsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon mer kitys lapsen... että emotionaalisen saatavillaolon teoria ja havainnointi eivät ota huomioon triadista näkökulmaa varhaisissa perhesuhteissa, mitä ei kuitenkaan voida koskaan sivuuttaa. VARHAINEN EMOTIONAALINEN SAATAVILLAOLO JA LAPSEN KEHITYS Kiintymyssuhde Emotionaalisen saatavillaolon yhteys lapsen kehittyvään kiintymysjärjestelmään pikkulapsivaiheen aikana on osoitettu useissa tutkimuksissa (Swanson, Beckwith & Howard, 2000; Ziv, Aviezar, Gini, Sagi & Koren-Karie, 2000). On myös pitkittäistutkimusnäyttöä siitä, että vauvavaiheen turvallinen kiintymys ennustaa äidin sensitiivisyyttä ja jäsennyskykyä sekä lapsen responsiivisuutta seitsemän vuoden iässä (Easterbrooks, Biesecker & Lyons- Ruth, 2000). Vastaavasti vauvavaiheen suhteen erityisen poikkeavat piirteet, kuten jäsentymätön kiintymyssuhde, äidin vihamielisyys ja häiriintynyt kommunikaatio ennustivat emotionaalisen saatavillaolon puutteita seitsemän vuoden iässä (Easterbrooks, Bureau & Lyons-Ruth, 2012). Nämä molemminpuoliset yhteydet kiintymyssuhteen ja emotionaalisen saatavillaolon välillä havainnollistavat, miten vahvasti kyky ilmaista aidosti tunteita kytkeytyy perusturvan tunteeseen. On toisaalta ymmärrettävää, että vakaa vauvavaiheen emotionaalinen säätelyjärjestelmä turvaa yhteyden tunteen erityisesti stressitilanteissa lapsen kiintymysmekanismin ja turvanhakustrategioiden aktivoituessa. Toisaalta kiintymyssuhdejärjestelmän muodostuessa vauvavaiheessa turvattomaksi ei myöskään myöhempi muu emotionaalinen lapsivanhempisuhde pääse kehittymään avoimeksi ja vastavuoroiseksi kyvyksi havainnoida ja reagoida toisen osapuolen kommunikaatioon. Itsesäätelyn kehitys Lapsen ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen luonne ja laatu ovat yhteydessä ensimmäisten ikävuosien aikana kehittyvien itsesäätelyjärjestelmien, kuten uni- ja syömisrytmien kanssa. Nukahtaminen, uni-valverytmien vakiintuminen, syömiskäyttäytyminen ja kyky kielteisten tunteiden säätelyyn kypsyvät ensimmäisen ikävuoden aikana perimän, raskaus- ja vauva-aikaisten tekijöiden sekä emotionaalisen vuorovaikutuksen kautta. (Gross, 2010). Koska moni tutkimus on toteutettu poikkileikkausasetelmalla, on kuitenkin oltava varovainen selvien syy-seuraussuhteiden olettamisessa. Erityisesti lapsen rakenteellisten säätelyhäiriöiden kohdalla on hyvin todennäköistä, että lapsessa oleva vaikeus voi johtaa vanhemman emotionaalisen saatavillaolon heikkenemiseen eikä päinvastoin. Vaikuttamisen näkökulmasta vuorovaikutusulottuvuuden huomioiminen on kuitenkin oleellista, jotta vuorovaikutukselliset ongelmat eivät lähde kasautumaan (Ziv, 2005). Äidin emotionaalisen sensitiivisyyden on osoitettu olevan yhteydessä vauvan optimaaliseen nukkumiskäyttäytymiseen, kuten vähäiseen heräilyyn ja helppoon nukahtamiseen, yhden kuukauden kahden vuoden iässä, jopa suuremmissa määrin kuin varsinaisten nukuttamisrutiinien (Scher, 2001; Teti, Bo-Ram, Mayer & Countermine, 2010). Tulos voi kertoa siitä, että emotionaalisesti käytettävissä oleva äiti kykenee tarjoamaan sisäistyvän turvan tunteen myös yöaikaisesti. Vuorokautisen turvallisuuden tunteiden tärkeyteen viittaa myös tutkimustulos, jonka mukaan lasten nukkumiskäyttäytyminen ja unihäiriöt, kuten yöaikainen heräily ja pidempi valveillaoloaika, yhdistyvät vauvavaiheessa turvattomaan kiintymyssuhteen laatuun, erityisesti ristiriitaiseen kiintymykseen (McNamara, Belsky & Fearon 2003). Ristiriitaisesti kiintyneen lapsen tarve saada jatkuvasti tankata hoitajaltaan fyysistä turvaa voi selittää kohonnutta aktivaatiota myös yöaikaan. Toisaalta epäsäännöllisesti unirytmiin asettuva vauva voi myös lisätä vanhemman epäjohdonmukaista vastaamista lapsen tarpeisiin. Pienten lasten syömishäiriöt, joihin kuuluvat ruoasta kieltäytyminen, painon lasku ja kasvun hidastuminen sekä erilaiset syömisvaikeudet, on yhdistetty äidin ja lapsen vuorovaikutuksen vaikeuksiin ja vanhempien ahdistuneisuuteen (Chatoor, Hirsch, Gariban, Persinger & Hamburger, 1998). Psykiatrisessa hoidossa olevilla pienillä lapsilla on havaittu, että äidin emotionaalisen saatavillaolon puute oli yhteydessä pienten lasten vakaviin syömishäiriöihin (Wiefel ym., 2005). Havaittiin myös, että syömisongelmaisten lasten ja heidän vanhempiensa välinen emotionaalinen saatavillaolo oli puutteellisempaa kuin käytösongelmaisten ja 407
s aar a s alo & m a R jo Flykt masentuneiden lasten ja heidän äitiensä emotionaalinen saatavillaolo. Erilaisista syistä johtuvat lapsen syömisen ongelmat huolestuttavat vanhempia ja johtavat usein myös syömisongelmien pahenemiseen (Gueron-Sela, Atzaba-Poria, Meiri & Yerushalmi, 2011). Lapsen emotionaalinen säätely kehittyy intensiivisesti ensimmäisen vuoden aikana. Erityisesti äidin vihamielisyyden on osoitettu ennustavan lapsen myöhempiä vaikeuksia negatiivisten tunteiden säätelyssä (Little & Carter, 2005). Vihamielisyyden erityisen roolin ymmärtämisessä on tärkeää muistaa, että sillä tarkoitetaan emotionaalisen saatavillaolon teoriassa vanhemman vaikeutta kontrolloida omia negatiivisia tunteitaan erityisesti lapsen kokiessa kielteisiä tunteita. Tällöin lapsi jää yksin vaille aidosti peilaavaa kokemusta omista tunnereaktioistaan, minkä turvin omat tunteet normaalisti tulevat kehityksen aikana yhä tietoisemmin hallittaviksi. Ilmeetön kasvo -koeasetelmalla (still-face paradigm) voidaan mallintaa vanhemman vihamielisyyttä poissaolevuuden, ilmeettömyyden ja emotionaalisen vastaamattomuuden kautta (Tronick, Als, Adamson, Wise & Brazelton, 1978). Vanhempi ohjataan olemaan reagoimatta lapsen viesteihin parin minuutin ajan. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että tämän vain lyhyen stressin aikana lapset hätääntyvät ja kokevat fysiologisesti mitattavaa voimakasta stressiä. Lapset eroavat suuresti siinä, kuinka helppo tai vaikea heidän on palata luottavaiseen vastavuoroiseen suhteeseen kokeen jälkeen (Mesman, van Ijzendoorn & Bakermans- Kranenburg, 2009), ja tällä voi olla yhteys vanhemman emotionaaliseen saatavillaoloon. Onkin osoitettu, että nimenomaan emotionaalisesti sensitiivisten äitien neljän kuukauden ikäiset lapset kykenivät palaamaan helpommin vuorovaikutukseen ilmeetön kasvo -koeasetelman jälkeen, kun taas vähemmän sensitiivisten äitien lapset toimivat ahdistuneemmin ja jäsentymättömämmin (Kogan & Carter, 1996). Tulos voidaan tulkita siten, että vaikka sensitiivisten lasten äidit ohjattiin mallintamaan hetkellisesti keinotekoisesti vihamielistä poissaolevuutta, lapset kestivät sen aiempien hyvien kokemustensa pohjalta. Äitien kykyä virittyä lapsen ilmaisemaan tunnetilaan on tutkittu myös biopsykososiaalisessa kontekstissa. Killeen ja Teti (2012) analysoivat mikrotason aivolöydöksiä (kortikaalinen EEG alpha-asymmetria -mittaus), kun äiti katsoi videolta lastaan ilmaisemassa erilaisia tunnetiloja, ja vertasivat niitä video-observaatiosta arvioituun emotionaaliseen saatavillaoloon. Tuloksia verrattiin myös äitien itse raportoimaan ahdistukseen ja masentuneisuuteen sekä kokemukseen omasta subjektiivisesta tunnetilasta. Tulokset osoittivat, että erityisesti äidin katsoessa omaa lastaan ilmaisemassa hätää, muutos kohti suurempaa aktivaatiota oikeanpuoleisessa frontaaliosassa oli yhteydessä korkeampaan emotionaaliseen saatavillaoloon, vähäisempään ahdistukseen ja korkeampaan itseraportoituun suruun ja huoleen. Tulkinnallisesti tämä viittaa siihen, että äidin aivotasolla ilmenevä herkkyys havaita muutoksia erityisesti lapsen ilmaisemissa kielteisissä tunnetiloissa on yhteydessä empaattiseen käyttäytymiseen ja tunneilmaisuun. Äiti toimii ikään kuin lapsen kielteisen tunteiden kannattelijana, mikä osoittaa lapselle ilmaistujen tunteiden olevan kytköksissä äidin omiin mielentiloihin ja tunteisiin. Nämä kytkennät puolestaan mahdollistavat todennäköisesti lapselle aidosti jaetun kokemuksen hänen ilmaisemastaan tunteesta (Fonagy ym., 2002). Kognitiivinen kehittyminen Laadukkaan varhaisen vuorovaikutuksen on havaittu ennustavan normaaliperheissä optimaalista kognitiivista, esimerkiksi kielellistä, kehitystä (Camaioni, 2004). Suomalaistutkimuksen mukaan varhainen äidin emotionaalinen sensitiivisyys ennusti lasten hyvää kognitiivista ja kielellistä tasoa 8 24 kuukauden iässä ja äidin korkea jäsentämiskyky ja lapsen vastaaminen vuorovaikutustilanteissa ennustivat hyvää kielellistä kehitystasoa (Salo & Flykt, 2010). Myös kuulovammaisilla lapsilla on todettu, että sekä vanhemman että lapsen emotionaalinen saatavillaolo ennusti hyvää kielellistä kehitystä kahden vuoden seurantatutkimuksessa (Pressman, Pipp-Siegel, Yoshinaga-Itano & Deas, 1999). Isommilla lapsilla suhteen emotionaalinen saatavillaolo on vastaavasti ennustanut esimerkiksi laajaa sanavarastoa (Biringen, Skillern, Mone & Pianta, 2005). Samoin erityisessä kehitysriskissä olevien lasten sekä riskiraskausäitien lasten kohdalla on osoitettu, että vuorovaikutuksen laadulla voi olla merkittävä vaikutus esimerkiksi lapsen päättelyvalmiuksien ja 408 PSYKOLOGIA
l apsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon mer kitys lapsen... kielen kehitykseen (Arendt ym., 2004, Flykt ym., 2011). Suomalaistutkimuksen mukaan äidin raskaudenaikaiselle opioidien käytölle altistuneiden lasten ryhmässä äidin matala emotionaalinen sensitiivisyys ja korkea tunkeilevuus olivat yhteydessä kognitiivisen kehityksen hidastumiseen ensimmäisen vuoden aikana (Salo ym., 2010). Toisaalta toisessa suomalaistutkimuksessa vanhemmuusinterventioita saavien päihdetaustaisten äitien heikolla emotionaalisen saatavillaololla neljän kuukauden iässä ei todettu haavoittavaa vaikutusta yksivuotiaan lapsen kognitiiviselle kehitykselle (Flykt ym., 2011). Tämä tulos voikin liittyä varhaisen intervention suotuisiin vaikutuksiin lapsen kehityksen kannalta. EMOTIONAALISEN SAATAVILLAOLON KEHITTYMINEN: VANHEMMAN NÄKÖKULMA Koska emotionaalinen saatavillaolo on osoittautunut merkittäväksi lapsen hyvinvoinnille ja optimaaliselle kehitykselle, on tärkeää ymmärtää, mitkä vanhempaan ja lapseen liittyvät tekijät mahdollistavat toimivan emotionaalisen suhteen kehittymisen. Tutkimus on kohdistunut erityisesti äidin kiintymystyylin, mentalisaatiokyvyn, perhetaustan sekä psyykkisen hyvinvoinnin merkityksen selvittämiseen. Kiintymystyyli ja mentalisaatiokyky Sensitiivisyyden ja vanhemman kiintymystyylin yhteys on osoitettu havainnoitaessa äiti-lapsipareja stressaavassa tilanteessa, esimerkiksi lapsen rokotustilanteessa neuvolassa (Edelstein ym., 2004). Erityisesti itsensä välttelevästi kiintyneeksi luokitelleet äidit reagoivat vähemmän sensitiivisesti lapsen ilmaisemaan hätään, mikä tulkitaan EA-havainnoinnissa vihamielisyyden ilmaukseksi. Äidin turvallinen kiintymyssuhde ennusti myös viisivuotiaiden kohdalla suurempaa äidin sensitiivisyyttä ja jäsennyskykyä sekä lapsen responsiivisuutta ja aloitteellisuutta (Biringen ym., 2000) Tutkimus on osoittanut myös aikuisen kiintymyssuhteeseen liittyvien mentaalisten prosessien merkityksen toimivalle emotionaaliselle suhteelle lapsen kanssa. Näitä vanhemman ajattelu- ja havainnointikykyyn liittyviä asioita vanhemman kertoessa omista kiintymyskokemuksistaan ovat esimerkiksi ilmaisun selkeys (koherenssi) sekä traumatisoitumiseen viittaavien merkkien puuttuminen (muistamattomuus, käsittelemätön menetyskokemus), joilla molemmilla on havaittu olevan yhteys hyvään emotionaaliseen saatavillaoloon (Biringen ym., 2000). Tutkimus on samoin osoittanut vanhemman lapseensa liittyvän mentalisaatiokyvyn osa-alueiden olevan yhteydessä hyvään emotionaaliseen saatavillaoloon. Esimerkiksi äidin kyky ilmaista lapsensa kokemustilan ymmärrystä omassa puheessaan oli yhteydessä vähäiseen vihamielisyyteen (Lok & McMahon, 2006; McMahon & Meins, 2012). Samoin äidin kyky havainnoida ja sanoittaa erityisesti lapsensa positiivisia kokemustiloja yhdistyi suurempaan sensitiivisyyteen vuorovaikutustilanteessa (McMahon & Meins, 2012). Tuloksia voidaan selittää emotionaalisen saatavillaolon teorian perusoletuksia tukien: kun äiti on kytköksissä lapsensa tunteisiin ja kokemuksiin ymmärtävästi ja oivaltavasti, hän ei koe lasta niin helposti rasittavaksi tai hankalaksi ja toisaalta hänen on helpompi aidosti ilmaista välittämistä lapselle. Sosiaaliset ja persoonallisuustekijät Perheeseen ja vanhempiin liittyvät taustatekijät voivat vaikuttaa vanhempien haluun ja kykyyn mentalisoida lapsen tunne- ja kokemustiloja ja siten tavoittaa emotionaalinen yhteys häneen. On esimerkiksi havaittu, että emotionaalinen saatavillaolo lisääntyy äidin iän myötä ennen kaikkea äidin sensitiivisyyden ja jäsennyskyvyn suhteen (Bornstein, Suwalsky & Breakstone, 2012). Erityisesti teini-ikäisten äitien on havaittu olevan vanhempia äitejä emotionaalisesti tunkeilevampia vuorovaikutuksessa (Easterbrooks, Chaudhuri & Gestsdottir, 2005). Lisäksi paremmat sosiaaliset tukiverkostot, vähäisempi koettu stressi sekä parempi kotiympäristön laatu yhdistyivät parempaan emotionaaliseen saatavillaoloon (Stack ym., 2012). Samoin äidin korkea koulutustaso, älykkyys, kehitystasotietoisuus sekä vähäisempi työtuntien määrä viikossa ovat yhteydessä sensitiivisyyteen (Bornstein ym., 2012). Vanhemman persoonallisuuspiirteiden yhteydestä emotionaaliseen saatavillaoloon on niukasti tutkimustietoa. On kuitenkin osoitettu, että ylei- 409
s aar a s alo & m a R jo Flykt nen avoimuus persoonallisuuden piirteenä on yhteydessä äidin sensitiivisyyteen (Bornstein ym., 2012). Erään tutkimuksen mukaan äidin lapsuudenaikainen aggressiivisuus ja sosiaalinen vetäytyminen (retrospektiivisesti raportoituina) ennustivat äidin vihamielisyyttä esikouluikäistä lastaan kohtaan (Stack ym., 2012). Näiden äitien lapset osoittivat vuorovaikutuksessa responsiivisuuden ja aloitteellisuuden puutetta. On siis tärkeä huomioida vanhempien tausta ja persoonallisuuteen tai sosioemotionaaliseen kehitykseen kuuluvat tekijät emotionaalisen saatavillaolon yhteydessä. Ne tuovat vuorovaikutuksen tulkintaan välttämättömiä ja rikkaita merkityksiä, joiden ymmärtäminen on olennaista, kun halutaan parantaa lapsen ja vanhemman välistä emotionaalista järjestelmää interventioiden avulla. Äidin psyykkiset ongelmat Vanhemman psyykkisellä hyvinvoinnilla on suuri merkitys lapsen kehitykselle. Raskaudenaikaisen masennuksen ja ahdistuneisuuden tiedetään vaikuttavan lapsen kehittyvään hermostoon (Karlson, Melartin & Karlson, 2007). Suorien, hermostollisten stressivaikutusten lisäksi vuorovaikutuksen kautta välittyviä vaikutuksia pidetään merkittävinä lapsen kehityksen kannalta. Vanhemman psyykkiset vaikeudet, kuten mielialaoireet, kytkeytyvät vanhemman tapaan olla emotionaalisessa kontaktissa lapseen (Trapolini, Ungerer & McMahon, 2008). Seurantatutkimuksen mukaan äidin vakavat masennusoireet vauvavaiheessa ennustivat äidin matalaa sensitiivisyyttä ja jäsennyskykyä vuorovaikutuksessa, kun lapsi oli seitsemän vuoden ikäinen (Easterbrooks ym., 2000). On myös havaittu, että sensitiivisyys oli erityisen vähäistä silloin, jos vauvavaiheessa äidin masentuneisuuteen yhdistyi muita riskitekijöitä, kuten alhainen sosioekonominen asema ja huono itsetunto äitinä (van Doesum, Hossman, Riksen-Walraven & Hoofsnagels, 2007). Äidin sensitiivisyyden merkitystä lapsen kehittyvälle stressinsäätelylle korostaa tutkimustulos, jonka mukaan äidin raskaudenaikainen psykiatrinen häiriö ei sinällään ennustanut vauvan korkeaa fysiologista stressaantuneisuutta (kortisolisolitasojen vuorokausimuutokset), vaan olennaista oli äidin alhainen emotionaalinen sensitiivisyys (Kaplan, Evans & Monk, 2008). Äidin päihderiippuvuus Vanhemman päihteiden käyttö muodostaa kehityksellisen riskin lapselle mahdollisten raskaudenaikaisten sikiövaikutusten, vuorovaikutusongelmien, puutteellisen mentalisaatiokyvyn ja vanhemmuuden kautta (Salo & Flykt, 2013). Päihteitä käyttävillä äideillä on havaittu emotionaalisen saatavillaolon puutteita, jotka ovat puolestaan yhdistyneet lasten erilaisiin kehitysriskeihin. Swanson ja ryhmä (2000) havaitsivat, että päihteitä käyttävien äitien lapsilla oli suuri riski kehittää jäsentymätön kiintymystyyli ja että riski oli erityisen suuri, kun äideillä oli paljon tunkeilevuutta. Päihderiippuvaisilla äideillä havaittiin tunkeilevuutta sen voimakkaimmassa muodossa, esimerkiksi lapsen fyysisenä ylistimulointina ja meneillään olevan toiminnan keskeyttämisenä ja häiritsemisenä. Tutkimusten mukaan erityisesti omassa lapsuudessa koettu fyysinen tai seksuaalinen väkivalta lisäisi äidin tunkeilevuutta (Moehler, Biringen & Poustka, 2007), kun taas emotionaalinen väkivalta ja laiminlyönti lisäisivät äidin vihamielisyyttä (Bailey, DeOliveira, Wolfe, Evans & Hartwick, 2012). Sukupolven yli tarkasteltuna äidin tunkeilevuuden samoin kuin vihamielisyyden tiedetään merkitsevän kohonnutta riskiä oman lapsen kaltoinkohtelulle (Miller, Smyth & Mudar, 1999). Myös suomalaistutkimuksissa on havaittu, että päihdetaustaiset äidit ovat verrokkeihin verrattuna vähemmän sensitiivisiä ja jäsentäviä sekä enemmän tunkeilevia vauvaansa kohtaan (Belt ym., 2012; Salo ym., 2010). Beltin ym. tutkimuksen mukaan myös vihamielisyys oli tyypillistä päihdetaustaisilla äideillä. Päihdeongelmaisten äitien vauvat puolestaan olivat vähemmän responsiivisia verrattuna sekä normatiivisiin (Belt ym., 2012; Salo ym., 2010) että depressiivisten äitien lapsiin (Salo ym., 2010). Päihteitä käyttävien äitien havaittiin olevan vähiten sensitiivisiä ja eniten vihamielisiä ja heidän lastensa olevan vähiten responsiivisia ja aloitteellisia myös, kun nämä olivat kolmivuotiaita (Salo ym., 2009). Adoptiovanhemmuus ja emotionaalinen saatavillaolo Adoptiolapsilla on varhaisten ihmissuhteiden katkeilemisiin ja saatujen hoivakokemusten puut- 410 PSYKOLOGIA
l apsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon mer kitys lapsen... teelliseen laatuun liittyen havaittu kohonnut riski turvattomien ja erityisesti disorganisoitujen kiintymyssuhteiden rakentumiseen myös uusien adoptiovanhempiensa kanssa (Van den Dries, van IJzendoorn & Bakermans-Kranenburg, 2009). Toisaalta tiedetään, että kehittyvä myönteinen tunnesuhde adoptiovanhempiin voi suojella turvattomuuden riskiltä varhaisista ihmissuhdekokemuksista huolimatta (Palacios & Brodzinsky, 2010). Hollantilaisen pitkittäistutkimuksen mukaan erityisesti sensitiivisten adoptioäitien lapset (11 16 kk) osoittivat myönteistä sosioemotionaalista kehitystä, toisin sanoen heillä ilmeni vähemmän valikoimattomuutta vieraiden ihmisten suhteen ja heidän responsiivisuutensa suhteessa vanhempiinsa lisääntyi vuorovaikutuksessa kaksi ja kuusi kuukautta adoption jälkeen (Van Den Dries, Juffer, van IJzendoorn, Bakermans-Kranenburg & Alink, 2012). Tulokset osoittivat lisäksi, että perheolosuhteet ennen adoptiota olivat tärkeitä adoptionjälkeiseen kehitykseen siten, että laitossijoitus lisäsi todennäköisyyttä luoda turvaton kiintymyssuhde adoptiovanhempaan (Van Den Dries ym., 2012). Toisaalta adoption jälkeen havaittiin lapsen responsiivisuuden lisääntyminen sekä laitoksissa että vanhempien kanssa kasvaneiden adoptiolasten ryhmissä, mikä viitannee siihen, että lisäämällä adoptioäidin sensitiivisyyttä voidaan vahvistaa lasten sosioemotionaalista sopeutumista lähtöolosuhteista riippumatta. Hieman vanhempiin adoptiolapsiin kohdistuvan tutkimuksen mukaan toimiva emotionaalinen saatavillaolo adoptiovanhemman kanssa 18 kuukauden iässä ennusti lasten emotionaalista ymmärryskykyä 36 kuukauden iässä (Garvin, Tarullo, van Ryzin & Gunnar, 2012). Myös meillä Suomessa tehdään parhaillaan tutkimusta emotionaalisen saatavillaolon merkityksestä adoptioperheissä (ns. FINADO-tutkimus, ks. Raaska ym., 2012). EMOTIONAALISEEN SAATAVILLAOLOON VAIKUTTAMINEN Emotionaalisen saatavillaolon lisääminen lapsivanhempisuhteessa on vasta nousemassa tieteellisen arvioinnin kohteeksi. Bakermans-Kranenburg ryhmineen (2003) osoittivat meta-analyyseissään, että fokusoiduilla, vuorovaikutukseen kohdistuvilla interventioilla voidaan merkittävästi lisätä molempien vanhempien sensitiivisyyttä. Emotionaalinen saatavillaolo edustaa kuitenkin laajempaa vuorovaikutuksellista näkökulmaa, ja jatkossa onkin tärkeä selvittää, minkä tyyppisellä puuttumisella voidaan vaikuttaa emotionaaliseen dyadiseen säätelyjärjestelmään lapsen ja vanhemman välillä. Emotonaalisen saatavillaolon lisäämiseen on kehitetty kuuden viikon mittainen ryhmäinterventiomalli, joka pyrkii videopalautteen sekä erilaisten itsehavainnointi- ja kotitehtävien kautta havainnollistamaan vanhemmille heidän emotionaalista tapaansa olla suhteessa lapseensa (EA-parenting intervention; Biringen ym., 2012). Intervention aikana 1) tarjotaan tietoa emotionaalisen saatavillaolon osa-tekijöistä, 2) pohditaan kotitehtävien ja videohavaintojen avulla omaa tapaa olla suhteessa lapseen ja lapsen reagointia vanhempaan ja 3) tutkitaan muutoksen mahdollistumista suhteessa toisenlaisten toiminta- ja suhtautumistapojen kautta. Pyrkimyksenä on toisaalta fokusoida vanhempien huomiota suhteessa olemisen emotionaaliseen tasoon toiminnallisen ja käyttäytymisen tason sijaan. Ryhmäkeskusteluissa ja erilaisissa tehtävissä vanhempia pyydetään keskittymään kuvaamaan arjen tilanteita näistä emotionaalisen saatavillaolon näkökulmista, esimerkiksi miten lapsen tunnereaktiot erotilanteissa vaikuttavat vanhemman tunteisiin ja kykyyn säilyä sensitiivisenä, strukturoivana, eitunkeilevana ja ei-vihamielisenä. Apuna käytetään videoituja vuorovaikutustilanteita, joiden kautta pyritään vahvistamaan vanhemman yleistä havainnointikykyä oman lapsen tunnereaktioista. Alustavat tulokset osoittavat vanhemman sensitiivisyyden ja erityisesti lapsen responsiivisuuden lisääntyvän kroonisesti sairaiden lasten ja heidän vanhempiensa ryhmässä (Biringen & Easterbrooks, 2012). Interventiota ollaan myös soveltamassa Suomessa syömis- ja allergiaoireista kärsivien lasten ja vanhempien ryhmässä (Salo ym., 2012). Emotionaalisen saatavillaolon merkitys on osoitettu myös muissa kuin vanhempiin liittyvissä hoitajasuhteissa. Siten on merkittävää, että myös päivähoidossa toteutetun työnohjausta hyödyntävän sovelletun EA-intervention kautta pystyttiin merkittävästi lisäämään päivähoidon työntekijöiden sensitiivisyyttä ja heidän lapsiryhmissään olevien lasten responsiivisuutta (Biringen ym., 2012). Myös muut äidin ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen perustuvat interventiot ovat osoittau- 411
s aar a s alo & m a R jo Flykt tuneet tehokkaiksi emotionaalisen saatavillaolon lisäämisessä. Päihdetaustaisten äitien ryhmissä psykodynaaminen intensiivinen ryhmäinterventio (Belt ym., 2011) ja myönteiseen tunneilmaisuun keskittyvä lyhytkestoinen theraplay-terapia (Salo, 2011) ovat pystyneet lisäämään äitien emotionaalista saatavillaoloa. Toisaalta, tutkimustulokset ovat negatiivisia paljon käytetyn vanhempi-lapsivuorovaikutusterapian (PCIT) suhteen (Thomas & Zimmer-Gembeck, 2011). PCIT-terapiassa pyritään lähtökohtaisesti vaikuttamaan vanhemman toimintatapaan, ei niinkään ilmaistuihin tunteisiin, eikä sen ole osoitettu lisäävän äidin emotionaalista sensitiivisyyttä. Esimerkiksi Thomas ja Zimmer-Gembeck (2011) osoittivat satunnaistetulla koe-asetelmalla, että PCIT lisäsi korkean riskin kaltoinkohtelevissa perheissä suurella osalla vanhempia (68 %) yksittäisiä, myönteistä vuorovaikutusta ylläpitäviä käyttäytymistason toimintoja, mutta vain viidellä prosentilla äideistä lisääntyi emotionaalisen saatavillaoloa indikoiva yleinen sensitiivisyys. PCIT-tyyppiset vuorovaikutusinterventiot tähtäävät vain käyttäytymistason toiminnalliseen muutokseen. Voidaan olettaa, että tärkeämpää on huomioida vanhemman psyykkiseen hyvinvointiin kuuluvia tekijöitä, mentalisaatiokykyä sekä kykyä toimia suorassa tunteita säätelevässä suhteessa lapseen. Tutkimusten mukaan mainitut tekijät vaikuttavat vanhemman emotionaaliseen saatavillaoloon. Lisäksi on oletettavaa, että erityisesti psykopatologian ennustamisessa dyadin emotionaalisen saatavillaolon merkitys riippuu huomattavan paljon muista, usein kumuloituvista riskitekijöistä, kuten äidin kokemasta sosiaalisen tuen puutteesta. Erityisesti kasautuvien riskien perheessä voi olla harhaanjohtavaa keskittyä työskentelemään pelkästään emotionaalisen saatavillaolon lisäämiseksi, vaan pikemminkin tulisi huomioida, millaisella tuella ja millaisissa olosuhteissa vanhemman ja lapsen välinen suhde voi toimia paremmin. On jo näyttöä siitä, että esimerkiksi vanhemman mentalisaatiokyvyn lisääntymiseen tähtäävällä työotteella päihdeongelmaisen äidin ja lapsen välinen suhde ja lapsen kehitystilanne voivat selvästi parantua (Pajulo & Kalland, 2013; Pajulo ym., 2012). Voi myös olla, että lähtökohtaisesti erityisesti epätyypillisten, kiintymyksen jäsentymättömyyteen johtavien vuorovaikutuspiirteiden tunnistaminen edellyttää muita havainnointityökaluja, kuten esimerkiksi AMBIANCE (Atypical Maternal Behavior Instrument of Assessment and Classification; Lyons-Ruth, Bronfman & Parsons, 1999). Interventioita suunniteltaessa on tärkeää huomioida ajoitus. Tutkimustulokset äidin raskaudenaikaisen mielenterveyden yhteydestä varhaiseen vuorovaikutukseen (Kaplan ym., 2008) antavat merkityksellistä tietoa interventioiden suuntaamista ja ajoitusta varten. Jos äidin sensitiivisyys voi toimia suojaavana tekijänä sikiön vinoutunutta hermostollista ohjautumista vastaan, on tärkeää työskennellä tulevan äidin sensitiivisyyden lisäämiseksi jo raskausvaiheessa. Suomessa on käynnistynyt tutkimus, jossa selvitetään raskausaikana masentuneiden äitien emotionaalisen saatavillaolon kehittymistä ja pyritään suoraan arvioimaan vaikuttamisen mahdollisuuksia siihen jo raskausajoilta alkaen hyödyntäen sekä EA-intervention että mentalisaatioteorian ajatuksia (ns. Vauvan taika -projekti; Salo, 2011). POHDINTA Virittynyt ja toisen tunnetilalle avoin emotionaalinen kommunikaatio tukee lapsen optimaalista kehitystä läpi lapsuuden. Erityisen merkityksellistä on vanhemman kyky asettua yhteyteen lapsen sisäisen emotionaalisen kokemuksen kanssa ja pyrkiä vastaamaan säätelevällä tavalla lapsen erilaisten tunteiden kirjoon. (Biringen & Easterbrooks, 2012). Tärkeää on tukea myös lapsen itsenäistymiskehitystä ja antaa tilaa lapsen aloitteille ja suuntautumiselle omaan itseen ja ympäristöön. Varhaiskehityksen aikana tämä vanhemman ja lapsen säätelysysteemi kehittyy ilmaisemaan tiettyjä, juuri tälle dyadille ominaisia vuorovaikutustapoja (Oppenheim, 2012). Nämä tyypilliset tavat olla yhdessä (ways of being together; Stern 1985) ovat suhteellisen pysyviä ja tarkoittavat käytännössä sitä, että jokaista vanhempi-lapsidyadia on aina arvioitava yksilöllisesti. Emotionaalisen saatavillaolon viitekehyksessä vuorovaikutuksen moniulotteisuus ja ainutlaatuisuus huomioidaan ottamalla huomioon sekä vanhemman että lapsen tunteet, toiminta ja vuorovaikutus. Laajennettu käsitemalli vanhemman ja lapsen välisen suhteen säätelystä tuo dynaamista ja 412 PSYKOLOGIA
l apsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon mer kitys lapsen... Lähteet Ainsworth, M. D. S., Blehar, M. C., Waters, E. & Wall, S. (1978). Patterns of attachment: A psychological study of the Strange Situation. Hillsdale, NJ: Erlbaum. Arendt, R. E., Short, E., Singer, L. T., Minnes, S., Hewitt, J., Flynn, S., Carlson, L., Min, M. O., Klein, N. & Flannery, D. (2004). Children prenatally exposed to cocaine: Developmental outcomes and environmental risks at seven years of age. Developmental and Behavioural Pediatrics, 25, 83 90. Aviezer, O., Sagi, A., Joels, T. & Ziv, Y. (1999). Emotional availability and attachment representations in Kibbutz infants and their mothers. Development Psychology, 35, 811 821. Bailey, H. N., DeOliveira, C. A., Wolfe, V. V., Evans, E. M. & Hartwick, C. (2012). The impact of childhood maltreatment history on parenting: A comparison of maltreatment types and assessment methods. Child Abuse & Neglect, 36, 236 246. Bakermans-Kranenburg, M., van Ijzendoorn, M., Juffer, F. (2003). Less is more: Meta-analyses of sensitivity and attachment interventions in early childhood. Psychological Bulletin, 29, 195 215. hienojakoista tietoa siitä, minkälainen suhde mahdollistaa lapsen suotuisan kehityksen. Emotionaalisen saatavillaolon havainnoinnissa on tärkeää, että yksittäisten osa-alueiden arvioinnissa huomioidaan vuorovaikutuksen dyadisuus: toinen osapuoli ei voi olla aidosti emotionaalisesti käytettävissä ilman vastinetta toiselta. Tämä näkökulma painottaa vuorovaikutuksen transaktionaalista luonnetta ja korostaa lapsen merkittävää roolia vuorovaikutuksen laadun ja toiminnan suuntaajana (Sameroff & Fiese, 1990). Kun lapsi on emotionaalisesti läsnä ja reagoi vanhemman tunneilmaisuun, hän antaa samalla palautetta aikuisen toiminnasta ja parhaassa tapauksessa vahvistaa vanhemman kokemusta siitä, miten tärkeä hän itse on lapselle. Pohdittaessa emotionaalisen lapsi-vanhempisuhteen merkitystä ei kulttuurisia näkökohtia kuitenkaan voida sivuuttaa. Kiintymyssuhdeteorian keskeinen ajatus on ollut, että kiintymysilmiöt ovat suhteellisen universaaleja ja riippumattomia vaihtelevista kasvatusasenteista ja normeista (van IJzendoorn & Sagi-Schwartz, 2008). Tätä ajatusta on myös kritisoitu ja korostettu erityisesti sitä, että se mitä pidetään sensitiivisenä vuorovaikutuksena esimerkiksi individualismia korostavissa länsimaisissa kulttuureissa, voi olla erilainen esimerkiksi ryhmäidentiteettiä korostavissa aasialaisissa kulttuureissa (Rothbaum, Weisz, Pott, Miyake & Morelli, 2000). Jatkossa onkin tärkeää saada lisää tutkimustietoa emotionaalisesta saatavillaolosta erilaisista kulttuuriympäristöistä. Lasten mielenterveysongelmien hoitamisen suunnittelussa olisi pyrittävä löytämään kohdennetusti ne vaikuttamisen kohteet, joilla voidaan olettaa olevan tehokkain vaikutus lapsen myönteiseen kehitykseen ja koko perheen hyvinvointiin (Mäkelä & Salo, 2011). Emotionaalisen saatavillaolon tutkimus tarjoaa empiiristä tietoa optimaalisen kehityksen rakennusaineista ja vaikutuspoluista. Emotionaaliseen suhdejärjestelmään vaikuttaminen voi kuitenkin olla hoidollisesti haastavaa ja edellyttää sekä tietoisuutta suhteen toiminnasta että työntekijöiden kykyä asettua toimivaan säätelysuhteeseen perheen kanssa. Jatkossa on pyrittävä interventiotutkimusten ja kliinisen kokemustiedon karttuessa selvittämään, minkä tyyppiset preventiiviset ja hoidolliset vaikuttamisen keinot osoittautuvat tehokkaimmiksi erilaisten vanhempi-lapsiparikkien kohdalla. Artikkeli on saapunut toimitukseen 7.9.2012 ja hyväksytty julkaistavaksi 15.4.2013. Bakermans-Kranenburg, M. J., van IJzendoorn, M. H., Pijlman, F. T., Mesman, J. & Juffer, F. (2008). Experimental evidence for differential susceptibility: Dopamine D4 receptor polymorphism (DRD4 VNTR) moderates intervention effects on toddlers externalizing behavior in a randomized controlled trial. Developmental psychology, 44, 293. Belt, R., Flykt, M., Punamäki, R.-L., Pajulo, M., Posa, T. & Tamminen, T. (2012). Psychotherapy groups and individual support to enhance mental health and early dyadic interaction among drug-abusing mothers. Infant Mental Health Journal, 33, 520 534. Biringen, Z. (2008). The emotional availability (EA) scales, 4th edition. Boulder, Colorado. Biringen, Z., Altenhofen, S., Aberle, J., Baker, M., Brosal, A., Bennet, S., Coker, E., Lee, C., Meyer, B., Moorlag, A. & Swaim, R. (2012). Emotional availability, attachment, and intervention in center-based care for infants and toddlers. Development and Psychopathology, 24, 23 24. Biringen, Z., Brown, D., Donaldson, L., Green, S., Krcmarik, S. & Lovas, G. (2000). Adult attachment interview: Linkages with dimensions of emotional availability for mothers and 413