TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ"

Transkriptio

1 Rovaniemi TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ elämäkertatyöskentelyn mahdollisuudet lastensuojelussa Johanna Barkman Pesäpuu ry

2 Elämäntarina Ihminen tarvitsee monipuolisen ja riittävän ristiriidattoman tarinan itsestään. Elämäntarinamme syntyy henkilökohtaisista kertomuksistamme, jotka muokkaantuvat vuorovaikutuksessa toisen ihmisten ja kulttuuristen mallitarinoiden avulla Elämäntarinat tulevat todeksi vasta silloin, kun ne voidaan kokea omiksi ja jakaa. (mm Arvilammi 1998; Bardy & Känkänen 2005; Hänninen, 1999, Pääjoki 2003)

3 Elämäntarinatyöskentely (Life story work) menetelmä, jonka avulla lapsi pääsee tarkastelemaan ja tutkimaan oman elämänsä kokemuksia ja sitä, miten ne ovat vaikuttaneet elämänkulkuun. monipuolista tarinan rakentamista lapsen tarinasta, joka usein on palasina ja hajallaan maailmalla. elämäntapahtumien ja niihin liittyvien tunteiden ja ajatusten punoutuminen yhtenäiseksi ja aikamääräiseksi elämäntarinaksi. johdattaa lapsen oman elämäntarinansa äärelle mahdollistaen uudenlaisia tulkintoja ja merkityksiä eletystä elämästä.

4 Yksi mahdollinen polku nykyhetki Millaiseksi lapsi kertoo oman itsensä? menneisyys Minkälaisia kertomuksia lapsella on menneisyydestään? tulevaisuus Minkälaisia ovat lapsen kertomukset tulevaisuudestaan?

5 Miksi tarinaa tulee työstää? Oikeus omiin tunteisiin, ajatuksiin ja tarpeisiin Oikeus tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi Oikeus tulla omaksi itseksi Oikeus omaan elämäntarinaan Oikeus myös olla työstämättä Lapsen elämäntarinan rakentaminen aina sidottu yhteisöön Voinko levätä menneisyydessäni? (G. Bachelard: Tilan poetiikka)

6 IDENTITEETTI Laji Sukupuoli (biologinen ja sosiaalinen) Kansalaisuus ja kieli Rotu Fysiologia (kehollisuus) Aatemaailma Sosiaalisuus (eri roolit) Suhde ympäristöön Elämänhistoria Kulttuuri Perhe / suku Ikä Kuka minä olen?

7 IDENTITEETTI Identiteetti syntyy, kehittyy ja muuttuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Mihin minä kuulun? Minä-identiteetin syntyminen edellyttää jo lapsuuden kokemusten johdonmukaisuutta, jatkuvuutta ja samuutta. Sijoituksessa kaksi samanaikaista elementtiä: Nuoruus identiteetin etsinnän aikaa Pakotettu identiteetti

8 Vallitseva tarina Narratiivinen IDENTITEETTI Identiteettikertomus, sen hallitseva juoni mahdollistaa ja sulkee pois toimintatapoja Samasta tapahtumasta voimme kertoa useita vaihtoehtoisia kertomuksia Valintojen teko on valokiilan suuntaamista Vallitseva tarina rakentuu niistä osista, jotka valitaan valokiilaan Yhteys toimijuuteen Identiteettikertomus voi rakentua kielteiseksi, omia toimintamahdollisuuksia rajoittavaksi ja tukahduttavaksi (Narratiivinen terapia: Michael White & David Epston)

9 Narratiivinen IDENTITEETTI Vaihtoehtoinen tarina Tarinassa on aina monta eri tasoa Avaa portin uuteen tarinaan; myönteiseen tarinaan, Toivoa ylläpitävä tarina vähentää ahdistusta Avaa uusia toimintamahdollisuuksia Omaan itseen myönteisesti suhtautuvia vaihtoehtoisia tulkintoja (Narratiivinen terapia: Michael White & David Epston) (mm Heikinheimo & Tasola, 2004: Vain muistamalla voi unohtaa) Miten minä elän?

10 Strukturoitu ja tavoitteellinen työskentely Kertomiskulttuurin ja itseilmaisun vaaliminen / oppiminen Aikuisen arvot, asenteet, ihmiskäsitys, oma elämäntarina Yhteisön arvot, asenteet ja tunneilmapiiri

11 Aikuisen tuki ja vastuu Lapsi on täysin riippuvainen aikuisen vastaanottokyvyistä. Tom Andersen, Norja Kuinka herkästi havaitsemme ja kuulemme erilaisia ilmaisuja? Aikuisen velvollisuus? Kenen tehtävä? Missä tarkoituksessa? Aikuinen tarjoaa lapselle turvapaikan, josta käsin lapsi voi matkata omaan elämäntarinaansa. Todellisella hyvällä ololla on menneisyys. (G. Bachelard: Tilan poetiikka)

12 Ihmisen perustarpeet Fysiologiset tarpeet Turvallisuuden tunne Läheisyyden tunne Ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen tarve Arvostuksen ja hyväksymisen tarve Huomion tarve -> Omien tarpeiden, tunteiden ja ajatusten omistaminen luo vahvan tunteen omasta identiteetistä Miten tarpeisiin on vastattu? Ihmisen minuuden kokemus on riippuvainen hänen yhteydestään omiin tarpeisiinsa ja tunteisiinsa Jos tarpeet ja tunteet jäävät huomioimatta on vaarana se, ettei lapsen todellinen minuus pääse syntymään

13 Lapsi tarvitsee paljon iloa, naurua ja onnistumisen kokemuksia

14 Kiintymyssuhde elämäntarinan punaisena lankana Varhainen vuorovaikutus luo viitekehyksen, jonka avulla lapsi sisäistää tarinan itsestään, tärkeistä ihmisistään sekä vuorovaikutuksestaan heidän kanssaan. Miten paljon turvaa ja luottamusta lapsen ja aikuisen välisessä suhteessa on? Miten tarpeisiin ja tunteisiin on vastattu? Omien tunteiden ja ajatusten omistaminen luo vahvan tunteen omasta identiteetistä Mielekäs ja hyvä elämä? Kiinnostava tulevaisuus? Haaveet ja toiveet?

15 Kiintymyssuhde pitkäaikainen tunnesuhde, jonka ihminen luo toiseen ihmiseen turvallisuudentunteensa takaamiseksi (Bowly & Ainsworth) luo mallin läheisyydestä, turvasta, luottamuksesta ja omasta arvokkuudesta luo pohjan kykyyn olla suhteessa toiseen kuvastaa ihmisen suhdetta omaan itseensä ja ympäröivään maailmaan syntyy varhaisissa hoivasuhteissa -kokemukset ovat luonteeltaan tiedostamattomia ja ruumiillisia aktivoituu kaikissa tilanteissa, joissa elämän jatkuvuutta uhataan on luonteeltaan suhteellisen pysyvä, mutta voi muuttua traumaattisissa kokemuksissa tai positiivisissa, korvaavissa, muutoksissa Lue lisää esim. Sinkkonen, J. & Kalland, M.(2001): Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen Vantaa: WSOY.

16 Kiintymyssuhde Crittenden 2001 Turvallinen kiinnittyminen Vanhempi reagoi oikea aikaisesti ja tarkoituksen mukaisesti lapsen tarpeisiin Turvaton kiinnittyminen Vanhempi ei vastaa lapsen viesteihin asianmukaisesti olen hellän huolenpidon arvoinen hoitava aikuinen on turvallinen ja luotettava kannattaa ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan en ole välittämisen ja huolenpidon arvoinen muut ihmiset ovat välinpitämättömiä, vaarallisia ja arvaamattomia ei kannata tuoda tunteitaan ja tarpeitaan esiin

17 Kiintymystyylit (Bowlby 1988; Tamminen 2001) 1. Turvallisesti kiinnittynyt lapsi lapsi luottavainen, joustava, realistinen minäkäsitys 2. Turvattomasti kiinnittynyt lapsi, välttelevä kiinnittyminen lapsi tukahduttaa tunteiden ilmaisuaan, varovaisuus, läheisyyden pelko, itseriittoisuus 3. Turvattomasti kiinnittynyt lapsi, ristiriitainen kiinnittyminen lapsella tunteiden hallintapulmia, ahdistuneisuus, takertuvuus 4. Kiinnittyminen jäsentymätöntä ihmissuhde - ja identiteettiongelmat, yhteydessä psyykkisiin häiriöihin aikuisiällä

18 Elämä on toipumista lapsuuden kokemuksista Minä-identiteettin syntyminen edellyttää jo lapsuuden kokemusten johdonmukaisuutta, jatkuvuutta ja samuutta: - > voin olla oma itseni Lapsuuden kokemusten hajanaisuus ja repaleisuus asettaa rajoituksensa oman itsen kokemiselle - > hankala tavoittaa sitä kuka minä olen

19

Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa

Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa Satu Raappana-Jokinen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveysseura Se mitä oikeasti haluan tietää on epäselvää.

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski-Uudellamaalla

Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski-Uudellamaalla Sinikka Kuosmanen_luentorunko Sivu 1/14 Kolme kulmakiveä 1. Lapsi yrittää jatkuvasti ja spontaanisti saada kontaktia vanhempiinsa. 2. Vanhemmat osoittavat ottaneensa vastaan lapsen aloitteet. 3. Vanhempien

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde:

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Turvallinen päivähoidon aloitus ja oma hoitajuus -kehittäjäverkosto Tikkalan päiväkodissa 4.2.2010 Paula Korkalainen Pienet päivähoidossa huoli riittävästä turvallisuuden

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Mirva Makkonen 1 Miksi osallisuus?

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily KOSKETUS -tunteiden tulkki Pirkko Säily Sana koskettaa merkitsee fyysisen kontaktin luomista tai tunteisiin vetoamista Kosketuksessa on aina kyseessä vuorovaikutustapahtuma, jossa on vähintään kaksi osa

Lisätiedot

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa

Lisätiedot

Alueellinen koulutuspäivä 22.4.2016. Hyvinkään sairaala Lastenpsykiatrian yksikkö Ylilääkäri Eeva Huikko

Alueellinen koulutuspäivä 22.4.2016. Hyvinkään sairaala Lastenpsykiatrian yksikkö Ylilääkäri Eeva Huikko Alueellinen koulutuspäivä 22.4.2016 Hyvinkään sairaala Lastenpsykiatrian yksikkö Ylilääkäri Eeva Huikko Ohjelma 12.00-12.05 Avaus ylilääkäri Eeva Huikko 12.05-13.35 Vittu sä oot lehmä"- koulun keinot koetuksella

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kirsi Tuomi FM, musiikki- ja theraplay terapeutti Asta Rossi Sosionomi (AMK),

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry.

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. 1 Mitä turvallisuus on lapsen mielestä? Turvallisuus on sitä, että ei

Lisätiedot

Pikkulapsen seksuaalisuus

Pikkulapsen seksuaalisuus Pikkulapsen seksuaalisuus Tunteita ja turvallisuutta Erityisasiantuntija Psykoterapeutti (YET), seksuaaliterapeutti (ET, NACS), työnohjaaja Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka Seksuaalikehityksen tasot

Lisätiedot

Aikuisten ongelmat - Nuoren paikka Jill Bäckström 12.11.2008

Aikuisten ongelmat - Nuoren paikka Jill Bäckström 12.11.2008 Aikuisten ongelmat - Nuoren paikka Jill Bäckström 12.11.2008 Miltä aikuisten ongelmat näyttävät nuoren näkökulmasta ja miten ne vaikuttavat heidän hyvinvointiin Bio-psykososiaalinen viitekehys - Geenit

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski SELVIYTYJÄT LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄTIIMI..on perustettu vuonna 2008. Tiimiin kuuluu 16-26-vuotiaita nuoria miehiä ja naisia, joilla on monipuolisia

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa F R I E N D S - sinut itsensä kanssa Marianne Takala kehittämissuunnittelija, psykoterapeutti Iloa kouluun - koulutuspäiv ivä Seinäjoella 1.4.2011 Tavoitteena ja haasteena hyvä elämä Suomalainen koulu

Lisätiedot

28.9.2011 Mirjam Kalland. Mitä vauva tarvitsee vanhemmiltaan?

28.9.2011 Mirjam Kalland. Mitä vauva tarvitsee vanhemmiltaan? 28.9.2011 Mirjam Kalland Mitä vauva tarvitsee vanhemmiltaan? Teemat Äidiksi ja isäksi kehittyminen Kiintymyssuhteet vanhemmuuden ydin Mentalisaatiokyky vanhemmuudessa ja sen vahvistamisesta Alatunnistetiedot

Lisätiedot

Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä

Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä Iloa vanhemmuuteen Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä Avoin vanhempainilta Kaakkurin yhtenäiskoululla 27.2.2013 klo:18-19.30. Tilaisuuden järjestää Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia yhdessä

Lisätiedot

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen. Tunteet SISÄLTÖ Mikä on tunne? Tunteet parisuhteessa Mistä tunne syntyy? Tunnetaakat menneisyydestä Neljä tunnetaitoa 1. Tunnistaminen 2. Nimeäminen 3. Ilmaiseminen 4. Vastaanottaminen MIKÄ ON TUNNE?

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Kiintymyssuhde ja sen merkitys päivähoitoikäiselle lapselle

Kiintymyssuhde ja sen merkitys päivähoitoikäiselle lapselle Kiintymyssuhde ja sen merkitys päivähoitoikäiselle lapselle Christine Välivaara Kehittämispäällikkö/ psykologi PSM, YTM, LTO Lapset ja perheet KASTE- hanke Keski-Suomessa Pesäpuu ry, Lastensuojelun erityisosaamisen

Lisätiedot

Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta

Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Valtakunnalliset sijaishuollon päivät, Tampere 1.-2.10.2013 Kaija Puura, lastenpsykiatrian dosentti, ayl, Lasten terveyden tutkimuskeskus TaY ja Lastenpsykiatrian

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

LAPSI, VANHEMMAT JA KIINTYMYS SATEENKAARIPERHEESSÄ

LAPSI, VANHEMMAT JA KIINTYMYS SATEENKAARIPERHEESSÄ LAPSI, VANHEMMAT JA KIINTYMYS SATEENKAARIPERHEESSÄ Sateenkaariperheet ry 21.1.2014 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon sisältö Lapsen kehityksen peruspilareita

Lisätiedot

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? Yhdessä parempi miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi-

Lisätiedot

IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY?

IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY? VAATIVA YHTÄLÖ IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY? AMMATTILAISEN PERUSKYSYMYKSIÄ: ONKO PERUSTEHTÄVÄ POMO? MITEN TYÖNI OTETAAN VASTAAN? MITÄ LAATUA TUON TYÖMAALLE? MITEN

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet

Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet Työyhteisöjen rajat ja rajattomuudet Minna Janhonen ja Anu Järvensivu Lappeenranta-seminaari 15.8.2013 16.8.2013 Janhonen ja Järvensivu 1 Rajoja rikkova työ ulkoistettu toiminta organisaation sisäinen

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi

Lisätiedot

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2012 4.10.2012 Finlandia-talo Johanna Barkman & Pipsa Vario Pesäpuu ry Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Selviytyjät lastensuojelun kehittäjäryhmä..on

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA

TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA LAPE yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA Tuuli Nikkarinen LT, Nuorisopsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä

Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä kun lapsi omalla olemassaolollaan tuottaa vanhemmilleen iloa ja tyydytystä kun lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään kun lapsen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja

Lisätiedot

Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa. KTT Jaana T. Kuusipalo

Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa. KTT Jaana T. Kuusipalo Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa KTT Jaana T. Kuusipalo Työelämän muutos: Joustava organisaatio Joustava (postbyrokraattinen) organisaatio esitetään usein byrokratian

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

Miksi päihdeäitejä kannattaa kuntouttaa?

Miksi päihdeäitejä kannattaa kuntouttaa? Miksi päihdeäitejä kannattaa kuntouttaa? Päihdeongelmien hoitoon erikoituneen Ensikoti Iidan ja sen avopalveluyksikkö Liinan johtaja Pia Kotanen Avopalveluyksikkö Liinan va vastaava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Perhe ja lapset huomioon saa1ohoidossa

Perhe ja lapset huomioon saa1ohoidossa Perhe ja lapset huomioon saa1ohoidossa Mika Niemelä, FT Vaa/van erityistason perheterapeu: Toimiva lapsi & perhe - koulu=aja Tutkija: Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Terveyden ja hyvinvoinninlaitos,

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä elina.kataja@lempaala.fi Kasvatuksen ydinkysymykset Millaisia lapsia haluamme kasvattaa?

Lisätiedot

Lataa Auta lasta kiintymään. Lataa

Lataa Auta lasta kiintymään. Lataa Lataa Auta lasta kiintymään Lataa ISBN: 9789526711706 Sivumäärä: 423 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.14 Mb Miksi perinteiset psykoterapiamuodot eivät tunnu tehoavan vaikeimmin hoidettavien lasten ja

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY Vertaistuki omaisryhmissä tutkimusprojekti www.omaiset-tampere.fi/vertaistuki Miia Männikkö p.040/722 4292 miia.mannikko@omaiset-tampere.fi VERTAISTUKI - tutkittua

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA

VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA Lähisuhdeväkivaltaa työssään kohtaavien verkostofoorumi Kuopio 16.8.2012 Laaksamo Elli-Maija Sosiaalityöntekijä,VE-perheterapeutti Sanoittamisesta

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

Toivon pedagogiikka. KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi. Anna-Liisa Lämsä Oulu 8.10.2011. Toivon pedagogiikka

Toivon pedagogiikka. KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi. Anna-Liisa Lämsä Oulu 8.10.2011. Toivon pedagogiikka KT, tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Mistä toivon pedagogiikka sai alkunsa? Elämänhallinta Syrjäytymisvaara Syrjäytyminen Selviytyminen Toivo Syrjäytyminen Toivottomuus Nuorten syrjäytymisen

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki näkökulmia pienten pedagogiikkaan Kirsi Järvinen, LTO, työnohjaaja, Peda8eto Oy kirsi.jarvinen@peda8eto.fi Kirsi Järvinen Lahti 19.5.2015 Leikki, läsnäolo ja kohtaaminen

Lisätiedot

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa

Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa Kehittämispäällikkö Laura Yliruka 6.11.2015 Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca 1 Ajassa liikkuvia teemoja (mukaillen

Lisätiedot

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Maija Vähämäki tutkijatohtori, KTT Turun kauppakorkeakoulu Lappeenranta-seminaari: RATKAISU LÖYTYY AINA 14.-15.8.2014 maija.vahamaki@utu.fi 1 Mitä

Lisätiedot

* sanaton viestintä kehon kautta. perheessä * koulutus ja ammattiidentiteetti. * opitut mallit ajatella, tuntea ja toimia

* sanaton viestintä kehon kautta. perheessä * koulutus ja ammattiidentiteetti. * opitut mallit ajatella, tuntea ja toimia KOULUTTAJAN VUOROVAIKUTUSTAIDOT/ PALOTARUS 2010- suurleiri /T.Laurén Persoonallisuus (Tony Dunderfelt, 2009): FYYSINEN MINÄ SOSIAALINEN MINÄ * suhde omaan kehoon * sanaton viestintä kehon kautta * asema

Lisätiedot

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA?

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA? KOHTI OSALLISTAVAA PEDAGOGIIKKAA Kristiina Kumpulainen Leena Krokfors Lasse Lipponen Varpu Tissari Jaakko Hilppö Antti Rajala Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Miksi

Lisätiedot

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro Mirjam Kalland Varhaiskasvatuksen professori, Helsingin yliopisto 21.11.2018 Eri tasoiset sopimukset Julistus (declaration) ei juridisesti sitova Tahdonilmaisu,

Lisätiedot