Lanu-koulutus 5.9, 11.9,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lanu-koulutus 5.9, 11.9,"

Transkriptio

1 Lanu-koulutus 5.9, 11.9, EPSHP:N NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKAN PERHETYÖ TARJA ROSSI, PSYK.SH/PARI- JA PERHEPSYKOTERAPEUTTI

2 Nuoren arviointijaksoon liittyvä perhetyö Sinkkosen ja Kallandin ( Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria, 2016) mukaan vanhempien tehtävänä on tarjota lapselle edellytykset psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle sekä huolehtia fysiologisista tarpeista. Vanhemman ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa kiintymyssuhde kehittyy vauva-ikäisestä lähtien. Kiintymyssuhde luo perustan myös muille ihmissuhteille ja sillä on yhteys suotuisaan sosiaaliseen ja tiedolliseen kehitykseen. Lapsella on luontainen tarve olla vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Kognitiivisen kyvyn kehittyminen vaatii sitä, että on aikuisia, jotka ovat kiinnostuneita hänestä ja vanhemmalla mentalisaatiokykyä, kykyä nähdä lapsen silmin. Lapsen ja nuoren käsitykset elämästä muodostuvat läheisten ihmissuhteiden kautta (Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto, Larivaara, 2009). Kodin ihmissuhteissa kehittyvät arvot, asenteet, ihanteet, normikäsitys ja moraali.

3 Nuoruusikäisellä perheen ulkopuolinen maailma alkaa korostua ja sieltä tarjoutua toisenlaisia näkemyksiä elämästä. Joskus nämä ovat ristiriidassa perheen näkemyksiin ja tuovat haasteita nuoren ja vanhempien väliseen suhteeseen. Työntekijän tehtävänä on vanhemman mentalisaatiokyvyn vahvistaminen nuoren oireilun taustoja työstämällä ja vahvistaakseen vanhemman ja nuoren välistä suhdetta (Perheterapia 1/16; Pajulo, Salo, Pyykkönen). Pihan ja Aaltosen (Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria, 2016) mukaan perhekeskeisen työotteen tavoitteena on lisätä vanhempien ymmärrystä nuoren oireilusta tai käyttäytymisestä, että he voisivat suhtautua asianmukaisesti nuoreen. Työskentelytapa edellyttää vanhempien suurta motivoituneisuutta. Perhekeskeisen tutkimuksen tarkoitus on kerätä tietoa monesta eri näkökulmasta ja siitä syystä se on myös terapeuttista työskentelyä alkuvaiheista lähtien.

4 Koska tavoitteena on löytää jokin syy nuoren oireilulle, vanhemmat helposti ajattelevat heidän olevan syyllisiä ja työntekijän tehtävänä onkin asettua keskusteluun vanhempia arvostaen ja kunnioittaen. Nuoren hoito ilman perheen mukanaoloa ei onnistu. Toisaalta nuoren oireilu aiheuttaa myös huolta perheessä ja vanhemmilla. Nuoren arviointijaksoon liittyy 1-2 vanhempien tapaamista. Arviointijakson perhetyö on yhteistyösuhteen luomista, selvittelevää, informatiivista, narratiivista sekä edukatiivista. Yhteistyösuhteen luominen alkaa ensimmäisestä kohtaamisesta. Toisinaan perhetyöntekijä on jo tulohaastattelussa mukana ja tapaa vanhemmat. Monesti ensimmäinen yhteydenotto on puhelu vanhempien tapaamisajan sopimiseksi

5 Yhteistyösuhde vanhempiin on tärkeää sekä nuoren, että vanhempien motivaation herättelemiseksi. Yhteistyötä luodaan vanhempia kunnioittavalla ja kuulevalla asenteella, joka lisää turvallisuutta. Useimmiten vanhemmilla on hätä nuorensa puolesta ja myös häpeä omasta riittämättömyydestään. Kuullaan vanhempien huolenaiheet nuorestaan ja myös toiveet hoidolle. Luotetaan siihen, että vanhemmat ovat lapsensa parhaita asiantuntijoita ja ovat varmasti tähän asti hoitaneet vanhemmuuttaan parhaalla mahdollisella heidän elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla. Avoimuudella ja läpinäkyvyydellä on tärkeä osansa. Tuo toteutuu siten, että käymme vanhempien kanssa saapuneen lähetteen läpi, kerromme arviointijakson kulkua, vanhempien ja nuoren omista käynneistä, sekä myös poliklinikan työskentelystä yleisesti.

6 Vanhempien kanssa keskustellaan myös siitä, että nuoren käynnit ovat luottamuksellisia oman työntekijän kanssa. Myös vanhempien omat käynnit perhetyöntekijänsä kanssa. Tuodaan esiin myös toiminta mahdollisissa lastensuojelullisissa tai rikosoikeudellisissa tilanteissa. Selvittelyosuudessa tarkoituksena on saada kuva koko perheen tilanteesta ja kehitysvaiheesta; keitä kuuluu perheeseen, minkä ikäisiä sisaruksia nuorella on, minkälaiset suhteet sisaruksilla on, asumisolot ja taloudellinen tilanne. Eroperheiden kohdalla tavataan molempia vanhempia, mikäli heillä on yhteishuoltajuus. Myös yksinhuoltajatilanteissa pyritään toista vanhempaa tapaamaan. Sisarusten mahdolliset oireet ja ongelmat kartoitetaan. Nuoren asiat ovat keskiössä, ei pelkästään ongelmat vaan myös vahvuudet. Kartoitetaan puberteetin alkamisajankohtaa ja nuoruusiän kehitystehtävien etenemistä. Nuoren erityisvaikeuksia kartoitetaan.

7 Keskustellaan koulunkäynnistä, harrastuksista ja kaverisuhteista. Käydään läpi perheen päivärytmiä, struktuuria (lepo, ruokailu, liikunta). Vanhemmuutta arvioidaan selvittämällä, onko sopivasti ikätasoisesti rajoja ja rakkautta, huolenpitoa ja hoivaa sekä myös tilaa itsenäistymiskehitykselle. Kartoitetaan muut mahdolliset toimijat perheen ympärillä. Tapaamisessa kartoitetaan myös vanhempien parisuhteen tilaa, erovanhempien keskinäisiä suhteita, myös perheen ilmapiiriä sekä vanhempien omaa päihdekäyttöä ja mielenterveysongelmia. Edukatiivisessa osiossa annetaan tietoa nuoruusiän kehitystehtävistä; itsenäistyminen ja irtautuminen vanhemmista. Usein nuorella on jo perustason palveluissa asetettu diagnoosi. Vanhemmille annetaan tietoutta oireista ja myös ohjaus Nuorten mielenterveystalon sivustoille.

8 Myös vanhempien ja suvun mahdolliset altistukset mielenterveys- ja päihdeongelmista kartoitetaan. Itse käytän edukatiivisessa osuudessa yleensä fläppitaululle piirtämääni stressi-haavoittuvuus (-alttius) mallia, (Jänkälä & Saarinen & Karinen, 2001). Malli on yksinkertainen laatikkomalli, jossa ajatellaan, että koettu stressi (ajankohtainen tai aiempi) aiheuttaa jonkinlaisia unihäiriöitä, alttiutta on jokaisella jossain sukupolvien ketjussa. Alttius psyykkiseen sairastumiseen on sitä voimakkaampi, mitä lähempänä sukulaisuussuhteissa on psyykkisiä ongelmia. Koettua stressiä kartoitetaan niin nuoren kuin vanhempienkin osalta, etenkin jos vanhemmalla itsellään on ollut/on mielenterveys häiriöitä tai todettu sairaus. Stressitekijöitä kartoitetaan myös aiempien vuosien osalta. Uneen liittyvät häiriöt kartoitetaan. Myös nuorta suojaavat ja haavoittavat tekijät kartoitetaan.

9

Lanu -koulutus 5.9, 11.9,

Lanu -koulutus 5.9, 11.9, Lanu -koulutus 5.9, 11.9, 20.9.2018 EPSHP:N NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKAN PERHETYÖ TARJA ROSSI, PSYK. SH/PARI- JA PERHEPSYKOTERAPEUTTI Nuoren hoitojaksoon liittyvä perhetyö Puhutaan vanhempien tuki-

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon

Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon Sami Eloranta PsL, psykoterapian erikoispsykologi TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue, Nuorisopsykiatrian poliklinikka 1 16.5.2017

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman

Lisätiedot

Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen

Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen 11.4.19 Koulupsykologin puheenvuoro Meri Lindholm Opiskeluhuollon psykologien tiimivastaava, Eksote Opiskeluhuollon psykologityö Eksoten alueella 15

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

MENTALISAATIO JA REFLEKTIIVINEN KYKY

MENTALISAATIO JA REFLEKTIIVINEN KYKY MENTALISAATIO JA REFLEKTIIVINEN KYKY NINA PYYKKÖNEN, PSL ERIKOISPSYKOLOGI, YKSILÖ- JA RYHMÄPSYKOTERAPEUTTI TYÖNOHJAAJA, JOOGAOPETTAJA MIND DYNAMICS OY Mitä on mentalisaatio? Mentalisaatio tarkoittaa ihmisen

Lisätiedot

ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA

ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA Koulutusmateriaali Jenika Heinonen Heikki Waris -instituutti Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Asiakascase 1: 8-vuotias Nelli tulee vanhempien kanssa

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

Työpaja. MDFT-terapeuttina sosiaali- ja terveyspalveluissa. MDFT-terapian vaikuttavuus ja yhteistyön merkitys nuorten kanssa työskentelyssä

Työpaja. MDFT-terapeuttina sosiaali- ja terveyspalveluissa. MDFT-terapian vaikuttavuus ja yhteistyön merkitys nuorten kanssa työskentelyssä Työpaja MDFT-terapeuttina sosiaali- ja terveyspalveluissa MDFT-terapian vaikuttavuus ja yhteistyön merkitys nuorten kanssa työskentelyssä Jenni Hovila Jyväskylän nuorisovastaanotto Outi Makkonen Eksote

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite

Lisätiedot

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10. Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.2010 Konsultaatioryhmä Lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI VANHEMMAN SAIRASTAESSA. Rovaniemi Mika Niemelä

LAPSET PUHEEKSI VANHEMMAN SAIRASTAESSA. Rovaniemi Mika Niemelä LAPSET PUHEEKSI VANHEMMAN SAIRASTAESSA Rovaniemi Mika Niemelä anhemman psyykkinen sairaus ja lapsi vanhemman mielialahäiriö yhdistettynä muihin vaikeuksiin iheuttaa riskin lapsen kasvulle ja kehitykselle

Lisätiedot

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi

Lisätiedot

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen

Lisätiedot

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 18.10.2013 1

Lisätiedot

UUSPERHE. Miten mun pitäs suhtautua noihin muihin? Johtuuko tää outo tilanne musta? Onkohan tää aina tällasta? KUMMA JUTTU

UUSPERHE. Miten mun pitäs suhtautua noihin muihin? Johtuuko tää outo tilanne musta? Onkohan tää aina tällasta? KUMMA JUTTU UUSPERHE KUMMA JUTTU Miten mun pitäs suhtautua noihin muihin? Johtuuko tää outo tilanne musta? Onkohan tää aina tällasta? Eronneet vanhemmat voivat löytää itselleen uuden kumppanin, joka voi tuoda perheeseen

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi

TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi TOIMIVA LAPSI&PERHE Perheiden kansa työskentely - mahdollisuus tukea pärjäävyyttä. 12.11.2008 Kirsi-Marja Iskandar, Kalliolan setlementti, kehittämisyksikk misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi Mistä

Lisätiedot

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Nuori ja vanhemmat Lähettävä taho: Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Yksityislääkäri Hoidontarpeen arviointi Huolen herääminen ja yhteydenotto Hoidontarpeen

Lisätiedot

Toimiva lapsi ja perhe Lapset puheeksi ja Neuvonpito

Toimiva lapsi ja perhe Lapset puheeksi ja Neuvonpito Toimiva lapsi ja perhe Lapset puheeksi ja Neuvonpito Tausta, tavoitteet ja perusteet Portin Pirtti 1.11.2012 Anita Tervo miksi ollaan liikkeellä? vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelma tunnetusti vaaratekijä

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on tarkoitettu välineeksi silloin kun huoli vammaisen lapsen hyvinvoinnista

Lisätiedot

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn

Lisätiedot

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Tavoitteita: Palaute lapsen tapaamisesta ja toiminnan tasosta Lisätä vanhempien ymmärrystä omasta sairaudesta ja yhdistää se perheen

Lisätiedot

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA?

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? Perheaikaa 18.2.2016 Tytti Solantaus Lastenpsykiatri, emeritatutkimusprofessori Toimiva lapsi & perhe hankejohtaja (SMS) OMA TAUSTA Työ lasten ja perheiden parissa

Lisätiedot

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL.

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Miten lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen näkyy ohjeistuksessa THL:n ja Helsingin yliopiston

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA

PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA Lasten perhekuntoutuksen (LAKU) kehittämishankkeen loppuseminaari 27.11.2018 Sirkka Makkonen KoulutusAvain Oy 26 vuotta toiminut kajaanilainen yritys toimistot Kajaanissa, Oulussa,

Lisätiedot

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

ICEHEARTS PITKITTÄISTUTKIMUS Iceheartsin hyödyt vanhempien ja kasvattajien arvioimana

ICEHEARTS PITKITTÄISTUTKIMUS Iceheartsin hyödyt vanhempien ja kasvattajien arvioimana ICEHEARTS PITKITTÄISTUTKIMUS Iceheartsin hyödyt vanhempien ja kasvattajien arvioimana Kaija Appelqvist-Schmidlechner Erikoistutkija, FT, dosentti 22.2.2018 Icehearts / Appelqvist-Schmidlechner & Kekkonen

Lisätiedot

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

Perhearviointi. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä

Perhearviointi. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä 31.10.2017 Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus Marjukka Laukkanen, Psykoterapeutti VET 1 Perheen toimintamalli Perhejärjestelmän

Lisätiedot

Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen?

Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen? Finlandia-talo 30.9.2016 Anne Viinikka Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen? Lapset ensin. Mitkä mahtavat olla lasta suojaavia tekijöitä tässä perheessä. Mitenköhän voisin

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle.

Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys- ja päihdepalvelut Psykiatrian polklinikka maahanmuuttajille

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Ohjaaminen ja mentalisaatio Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hoito Juvalla

Lasten ja nuorten hoito Juvalla Lasten ja nuorten hoito Juvalla Juvan terveyskeskus Sairaalatie 3 51900 JUV Postiosoite: PL 33, 51901 JUV Puh: Vaihde (015) 7551 700 - terveyskeskuspsykologi 0400 718 896 - mtt:n sairaanhoitaja/psykoterapeutti

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja

Lisätiedot

Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013

Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013 Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013 Ansa Haavikko Maahanmuuttajavanhemman näkökulma Maahanmuutto ja erityisesti pakolaisuus kuormittaa mielenterveyttä

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET

Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET Reflektiosta Reflektio on tärkeää kaikissa aikuisten, lasten, vanhempien ja ammatti-ihmisten

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kirsi Tuomi FM, musiikki- ja theraplay terapeutti Asta Rossi Sosionomi (AMK),

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi

Lisätiedot

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat 3 arviointi- ja vastaanotto-osastoa: Keltapirtti, Sinipirtti, Punapirtti, perhekuntoutusosasto Perhepirtti, Perheasema sekä Koiviston perhekoti Osastoilla

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Hanna Mansikka-aho Yksikön vastaava, kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Turun ensi- ja turvakoti ry. 12.10.2018 1 PILARI tarjoaa lähisuhteessaan

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

22.10.2014 M.Andersson

22.10.2014 M.Andersson 1 Kommenttipuheenvuoro: Reflektiivinen työote Mll:n seminaari Helsinki Maarit Andersson, kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto 2 Aluksi Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, kuntien taloudellinen

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Reflektiivisyys nuoren kohtaamisessa

Reflektiivisyys nuoren kohtaamisessa Välineitä työhön, ajankohtaista arkeen seminaari nuorten parissa toimiville 31.10.2014 MLL Hämeen piiri Päivi Naukkarinen, perhetoiminnan koordinaattori Reflektiivisyys nuoren kohtaamisessa Kunnioitus,

Lisätiedot

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ 8.11.2018 KUINKA KÄYTÄN MOHA:A ELI MOTIVOIVAA HAASTATTELUA TYÖKALUNA MURROSIKÄISEN DIABEETIKON HOIDOSSA MARI PULKKINEN, LT, LASTENENDOKRINOLOGI, HUS, LASTEN JA NUORTEN SAIRAUDET

Lisätiedot

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen

Lisätiedot

Eduskunta Lakivaliokunta

Eduskunta Lakivaliokunta 1(5) Eduskunta Lakivaliokunta lav@eduskunta.fi Asiantuntijalausunto koskien Hallituksen esitystä HE 104/2017 vp eduskunnalle etu- ja sukunimilaiksi ja laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain

Lisätiedot

Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Mirjam Kalland VI Valtakunnalliset neuovolapäivät

Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Mirjam Kalland VI Valtakunnalliset neuovolapäivät Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy Mirjam Kalland VI Valtakunnalliset neuovolapäivät 2.11.2004 Esitelman päätemat syrjäytymiseen johtuvat riskitekijät syrjäytymisen ennaltaehkäisy

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta?

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopsykiatrian yksikkö Psykologi Jaakko Hakulinen & sosiaalityöntekijä Riitta Pellinen 1 Nuorisopsykiatrian yksiköstä

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Murrosikäisen kehitys

Murrosikäisen kehitys Murrosikäisen kehitys EVÄITÄ VANHEMMUUTEN -ilta 1.10.2013 Luento- ja keskustelutilaisuus nuorten vanhemmille Psykologi Maija Karakorpi VSSHP/Raision nuorisopsykiatrian poliklinikka Nuori ei ole iso lapsi

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä?

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä? Kasvamme yhdessä Ensimmäinen ilta: Illan aihe: Nuoruusiän kehitys klo 18-19.30 Auditorio tai juhlasali: 1. Tervetuliaissanat ja nuorten esitys (musiikki, liikunta tms.) (10-15 min), tarjoilu, mikäli mahdollista

Lisätiedot

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009 Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti

Lisätiedot

Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT

Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Adoptio ja nuoruusikä HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Luennon sisältö Yleisesti nuoruusiästä Adoptiolapsen kehityksen tiettyjä ominaispiirteistä

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot