Maanantaiseminaari VARHAINEN SOSIOEMOTIONAALINEN KYVYKKYYS KIELELLISEN KEHITYKSEN SUUNTAAJANA
|
|
- Katriina Mikkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VARHAINEN SOSIOEMOTIONAALINEN KYVYKKYYS KIELELLISEN KEHITYKSEN SUUNTAAJANA Leila Paavola-Ruotsalainen Tutkijatohtori Child Language Research Center () Lapsenkielen tutkimuskeskus ( Johdanto 1/4 Sekä sosioemotionaalinen että kielellinen kehitys lähtevät liikkeelle lapsen tarpeesta päästä yhteyteen ympäristönsä kanssa Vastasyntynyt reagoi itsestään ja ympäristöstään saamiinsa aistimuksiin kokonaisvaltaisesti ja tiedostamattomasti Vauva pystyy kuitenkin jo varhain tekemään alkeellisia havaintoja häntä hoitavien aikuisten tunteista ja aikomuksista, sillä hänellä on synnynnäisesti valmiudet kiinnittää huomionsa erityisesti ihmiskasvoihin, ääneen ja kehon liikkeisiin 1
2 Johdanto 2/4 Varhaiset yhteydenpitokeinot (itku, suuntautuminen kohti hoitajaa, katsekontakti, hymy, jokeltelu ja takertuminen) houkuttelevat vanhempaa vuorovaikutukseen Aikuisen toiminnan merkitys vuorovaikutuksen aloittajana ja ylläpitäjänä korostuu erityisesti vauvan ensimmäisten elinkuukausien aikana Kasvuympäristö on ratkaisevassa asemassa tukemaan vauvaa myös hänen omien reaktioidensa säätelyssä huolimatta siitä, että reaktioiden herkkyys ja voimakkuus eli temperamentti määräytyy geneettisesti (Keltikangas- Järvinen, 2008; Stern, 1985) Johdanto 3/4 Aivotutkimusten löydökset varhaisten vuorovaikutussuhteiden ja niihin liittyvien tunnekokemusten merkityksestä vauvan aivojen kehitykseen valottavat ihmisen biologisen kehityksen tiivistä yhteyttä kasvuympäristöön (McCrory ym., 2011; Pihko, 2013) Mäntymaa ym., 2003, s
3 Johdanto 4/4 Lapsen kehityksen hermostollinen perusta rakentuu useiden vuosien ajan syntymän jälkeen Eniten kehittyvät aivojen otsalohkossa sijaitsevat alueet, jotka ovat avainasemassa myöhemmän sosiaalisen oppimisen ja sosiaalisen kyvykkyyden kannalta Syntyvät aivokuoritason hermoverkkoyhteydet rakentavat puitteet myös tunnesäätelyyn Esityksen jäsentely Sosioemotionaalinen kyvykkyys Käsitteen määrittely Kehityksen keskeiset merkkipaalut Vanhempi lapsivuorovaikutuksen rooli Sosioemotionaalisen ja kielellisen kehityksen yhteydet 3
4 Sosioemotionaalinen kyvykkyys Jaetun tarkkaavuuden taidot varhaisia merkkejä sosiaalisesta kyvykkyydestä Sosioemotionaalinen kyvykkyys ilmenee lapsuusiässä myönteisessä vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa, toisten aikomusten ja tunteiden osuvassa havaitsemisessa ja tulkitsemisessa sekä omien tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä (Bornstein ym., 2010; van der Aalsvoort, 2011) Yksinkertaista määritelmää vaikea löytää Sosioemotionaalinen kehitys Tarkastelu irrallaan muusta kehityksestä onnistuu oikeastaan vain teoriassa Kombinaatio sosialisaatiosta ja emotionaalisuudesta Sosialisaatio tarkoittaa lapsen kehittymistä yhteisön jäseneksi vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa Emotionaalisuus on kykyä ymmärtää kokemuksiin liittyviä tunteita (esim. suru) tai tilanteisiin liittyviä tunnetiloja (esim. surullisuus) Normaalisti edennyt emotionaalinen kehitys heijastuu ihmisestä tasaisuutena sekä kykynä tuntea aidosti ja herkästi Ongelmat emotionaalisessa kehityksessä voivat puolestaan johtaa ahdistuneisuuteen, levottomuuteen ja tunteettomuuteen 4
5 Vrt. varhaisten kommunikointitaitojen kehitys 1/3 Katse- ja hymykontakti 2 3 kk Vuorottelu Varhaisten vuorovaikutustilanteiden myötä vauva saa kokemuksia omien sisäisten tunne- ja mielentilojensa ilmaisemisesta ja siitä, miten ympäristö vastaa niihin Vrt. varhaisten kommunikointitaitojen kehitys 2/3 Noin 6 kk iästä lähtien suuntautuminen ympäröivään maailmaan kiinnostus esineisiin Kiinnostus toisen tarkkaavuudesta ja siihen vaikuttamisesta Lapsi suuntaa huomionsa vuorovaikutuksen olennaisiin piirteisiin (esim. katsekontakti, huomion saaminen ja jakaminen) sekä vuorovaikutustilanteisiin liittyviin emotionaalisiin ja vähitellen myös kielellisiin ilmauksiin 5
6 Vrt. varhaisten kommunikointitaitojen kehitys 3/3 Noin 8 9 kuukauden iästä lähtien lapsi alkaa käyttää eleitä, katsetta ja ääntelyä selvästi kommunikatiivisessa tarkoituksessa Keskeisintä tavoitteelliseksi kommunikoijaksi kehittymisessä on, että lapsi tulee tietoiseksi siitä, että asioita ja kokemuksia voidaan jakaa toisen ihmisen kanssa ja että myös toiset ihmiset toimivat tavoitteellisesti (Tomasello, 1999, 2001) Kommunikoinnin tavoitteellisuuden oivaltamisen myötä lapsen kyky käyttää erilaisia kommunikointikeinoja alkaa kehittyä voimakkaasti (Laakso, 2014; Launonen 2007; Paavola, 2011) Vanhempi lapsi-vuorovaikutuksen rooli 1/6 Vuorovaikutus välttämätöntä, jotta lapsi voisi kehittyä Kiintymyssuhdeteorian (tai kiinnittymisteorian) mukaan lapsella on synnynnäinen tarve hakea turvaa lähellä olevalta aikuiselta (Bowlby, 1969; ks. myös Hautamäki, 2001; Sinkkonen, 2003) Vanhemman sensitiivisen eli herkän, johdonmukaisen, kuhunkin tilanteeseen ja lapsen tarpeisiin nähden sopivan toiminnan myötä lapsi oppii luottamaan siihen, että hän saa tarvitessaan tukea ja apua lapselle muodostuu turvallinen kiintymyssuhde vanhempaansa 6
7 Vanhempi lapsi-vuorovaikutuksen rooli 2/6 Vanhemman sensitiivisyys on myös tunteiden jakamista vuorovaikutuksessa ja se auttaa lasta luomaan tunteille merkityksiä ja näin ohjaa häntä vähitellen itse säätelemään tunteitaan (Kalland, 2006) Sensitiivinen äiti pystyy muovaamaan käyttäytymistään lapsen fysiologisten ja emotionaalisten tarpeiden sekä myös kehitystason mukaan (Claussen & Crittenden, 2003) Vanhempi lapsi-vuorovaikutuksen rooli 3/6 Lapsen kokemus turvallisuudesta ja jatkuvuudesta mahdollistavat aggressiivisten tunteiden käsittelyn omassa mielessä ja samalla yllykkeet ilmaista tällaisia tunteita toiminnan kautta vähenevät Ongelmat voivat ilmetä paitsi eksternalisoivina oireina (käytöshäiriöt) myös internalisoivina eli tunne-elämään liittyvinä oireina, joita ovat esimerkiksi masennus ja ahdistus (Moilanen ym., 2011) 7
8 Vanhempi lapsi-vuorovaikutuksen rooli 4/6 Vanhemman sensitiivisyyden on havaittu olevan yhteydessä myös lapsen tavoitteellisen kommunikoinnin taitojen sekä puhutun kielen osalta erityisesti ymmärtävän kielen kehitykseen (Laakso ym., 1999; Landry ym., 1997; Paavola, 2006; Tamis-LeMonda ym., 2001) Vanhempi lapsi-vuorovaikutuksen rooli 5/6 Lapselle suunnattu puhe eli ns. hoivapuhe antaa tietoa kielen sanoista, rakenteesta ja toiminnasta Äidin puhe, joka kuvaa osuvasti lapsen mielentiloja ja meneillään olevaan toimintaa, ilmentää lapsen perusturvallisuutta rakentavaa äiti lapsi-vuorovaikutusta (Meins ym., 2001) Koren-Karien ym. (2002) tutkimuksessa sekä äidin sensitiivisyys että lapsen turvallinen kiintymyssuhde olivat yhteydessä äidin kykyyn tunnistaa lapsen toiminnan taustalla olevat motiivit ja tunnetilat kokonaisvaltaisesti sekä kykyyn pukea ne sanoiksi positiivisella ja lapsen näkökulmaa korostavalla tavalla 8
9 Vanhempi lapsi-vuorovaikutuksen rooli 6/6 Tärkeää huomioida, että myös lapsi on vuorovaikutuksen aktiivinen osapuoli, joka omalla toiminnallaan vaikuttaa vanhemman herkkyyteen tunnistaa hänen viestejään Esimerkiksi keskosuuden, kroonisten sairauksien ja vammaisuuden sekä myös lapsen temperamentin on esitetty vaikuttavan äidin tapaan olla vuorovaikutuksessa (Beckwith ym., 2002) Yhteydet sosioemotionaalisen ja varhaisen kielellisen kehityksen välillä 1/3 Jotta lapsesta tulisi tehokas kommunikoija, hänen tulee olla kiinnostunut sosiaalisuudesta (Bartolotta, 2014) Varhainen tunnekokemusten ja myös katseyhteyden jakaminen sekä hieman myöhemmin mielenkiinnon kohteiden ja tavoitteiden jakaminen vahvistavat paitsi minätunteen myös tavoitteellisen kommunikoinnin kehitystä (Stern, 1985) Sekä varhaisessa kielellisessä että sosioemotionaalisessa kehityksessä merkittävää yksilön oivallus, että hän itse ja myös toiset ihmiset ovat tavoitteellisia toimijoita 9
10 Yhteydet sosioemotionaalisen ja varhaisen kielellisen kehityksen välillä 2/3 Kielelliset ongelmat ovat haaste vuorovaikutuksen toimivuudelle Lapsi ei välttämättä ymmärrä mitä hänelle puhutaan tai muut eivät ymmärrä hänen epäselvää puhettaan Jos lapsen kieli ei kehity, hänen keinonsa ilmaista itseään, käsitellä tunteitaan ja sosiaalistua jäävät puutteellisiksi Kielen kehityksen ongelmat voivat altistaa lasta psyykkisille häiriöille ja häiritsevälle käytökselle (Asikainen, 2004; Poikkeus ym., 2014). On vaikea sanoa, ovatko mahdolliset sosioemotionaaliset ongelmat viivästyneen tai poikkeavan kielen ja puheen kehityksen syy vai seuraus Yhteydet sosioemotionaalisen ja varhaisen kielellisen kehityksen välillä 3/3 Carson ym. (1998) n=11, verrokkeja n=52, ikä ka. 25,7 kk Lapsilla, joilla oli viivästynyt puheen kehitys, oli verrokkeja enemmän käytösongelmia sekä ahdistus- ja masennusoireita, sulkeutuneisuutta ja univaikeuksia Rescorla ym. (2007) 2 erillistä tutkimusta, toisessa 83 lasta ja toisessa 103 lasta, ikä kk Löytyi yhteys sanaston tason ja sulkeutuneisuuden välillä Zubrik ym. (2007) N=1766, ikä 24 kk Laaja tutkimus, jossa tarkasteltiin varhaisen kielen kehityksen esiintyvyyttä, ennustavia tekijöitä ja samaan aikaan esiintyviä tekijöitä Kielen ja puheen kehityksessä viivästyneet lapset saivat poikkeavia pistemääriä arvioitaessa eksternalisoivia ja internalisoivia oireita 10
11 Lapsenkielen tutkimuskeskuksen hanke Tarkastellaan varhaista kielellistä kehitystä (18 36 kk) ja siihen vaikuttavia tekijöitä N = 60 Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena on vaihtelu kielellisessä kehityksessä muutoin normaalisti kehittyvien, terveiden lasten keskuudessa Tutkimusaineisto kerätään postitse lähetettävillä kyselylomakkeilla ja/tai kotikäyntien yhteydessä, kun lapset ovat 18, 24, 30 ja 36 kuukauden ikäisiä Kotikäyntien aikana kerätään videoaineistoa ja tehdään erilaisia lapsen kielellistä kehitystä mittaavia testejä Yhteenveto alustavista tuloksista Näyttäisi siltä, että sosioemotionaalinen kyvykkyys ja varhaiset kommunikointitaidot (18 kk) kehittyvät käsi kädessä Sosioemotionaalinen kyvykkyys (18 kk) luo pohjaa ja suuntaa myös hieman myöhempää sanaston kehitystä (24 kk) Eksternalisoivien ongelmien negatiivinen yhteys tuottavan sanaston kehitykseen nousee varsin selkeästi esille Tulokset ovat samansuuntaisia, kun tarkastellaan hieman myöhempää kehitystä (sosioemotionaalinen kyvykkyys ja eksternalisoivat ongelmat 30 kk ja sanaston taso 36 kk) 11
12 Lopuksi 1/3 Varhaisen kielellisen ja sosioemotionaalisen kehityksen voidaan ajatella hyvinkin pitkälle lomittuvan toisiinsa Kehitystä säätelevät monet erilaiset tekijät Viivästynyt tai poikkeava kielen ja puheen kehitys saattaa lisätä sosioemotionaalisten ongelmien ja käytöshäiriöiden riskiä Negatiivinen yhteys tuottavan sanaston tason ja eksternalisoivien ongelmien välillä voi olla nähtävissä jopa sellaisessa lapsiryhmässä, jossa kehitys etenee normaalivariaation puitteissa Lopuksi 2/3 Kielellisen kehityksen ongelmien varhainen tunnistaminen ja kehityksen tukeminen tärkeää lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta Suunnattaessa kuntoutusresursseja olisi tärkeää huomioida myös ns. late talker -lapset 12
13 Lopuksi 3/3 Koska vanhempi lapsi-vuorovaikutusta voidaan pitää merkittävimpänä varhaista kehitystä säätelevänä ympäristöllisenä tekijänä, on tärkeää tarjota vanhemmille mahdollisuus työstää suhdettaan lapseen ja ohjata heitä toimimaan vuorovaikutuksessa lapsen kanssa niin, että se tukisi lapsen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla YHTEYSTIEDOT: Leila Paavola-Ruotsalainen Humanistinen tiedekunta / Logopedia ja Lapsenkielen tutkimuskeskus Oulun yliopisto Sähköposti: leila.paavola-ruotsalainen@oulu.fi 13
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja
KIELEN KEHITYKSEN TUKIPILARIT RAKENTUVAT VANHEMPI LAPSI-VUOROVAIKUTUKSESSA. Leila Paavola-Ruotsalainen
KIELEN KEHITYKSEN TUKIPILARIT RAKENTUVAT VANHEMPI LAPSI-VUOROVAIKUTUKSESSA Leila Paavola-Ruotsalainen Kielen kehityksen juuret ovat lapsen synnynnäisessä valmiudessa kiinnostua sosiaaliseen vuorovaikutukseen
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen
Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot
Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot Marja-Leena Laakso Varhaiskasvatuksen, erityisesti lapsi- ja kehityspsykologian professori,
Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski-Uudellamaalla
Sinikka Kuosmanen_luentorunko Sivu 1/14 Kolme kulmakiveä 1. Lapsi yrittää jatkuvasti ja spontaanisti saada kontaktia vanhempiinsa. 2. Vanhemmat osoittavat ottaneensa vastaan lapsen aloitteet. 3. Vanhempien
KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI
KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi
HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS
HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva
parasta aikaa päiväkodissa
parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että
PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS
PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan
Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa
Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen
Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti
Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen
ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ
ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen
Kommunikaatio ja vuorovaikutus
Kommunikaatio ja vuorovaikutus Vuorovaikutus Vuorovaikutusta on olla kontaktissa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus on tiedostettua tai tiedostamatonta. Kommunikaatio eli viestintä Kommunikaatio
Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.
Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla
Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015
Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena
SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo
SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS Ihmisten elämä ja heidän kokemuksensa omasta elämästään syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön ja erityisesti toisten ihmisten kanssa. Myös muu elollinen luonto toimii jatkuvassa
Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä
Iloa vanhemmuuteen Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä Avoin vanhempainilta Kaakkurin yhtenäiskoululla 27.2.2013 klo:18-19.30. Tilaisuuden järjestää Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia yhdessä
VARHAISTEN KIELELLISTEN JA KOMMUNIKOINTITAITOJEN TAUSTATEKIJÄT
VARHAISTEN KIELELLISTEN JA KOMMUNIKOINTITAITOJEN TAUSTATEKIJÄT Anna Latvakoski Pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2014 Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Logopedia Anna Latvakoski Pro gradu -tutkielma,
Kielen oppimisen perusta rakentuu vanhemman ja lapsen yhteistyöllä
lektiot Kielen oppimisen perusta rakentuu vanhemman ja lapsen yhteistyöllä LEILA PAAVOLA Väitöksenalkajaisesitelmä Oulun yliopistossa 13. lokakuuta 2006 Lapsen kielen ja puheen kehitys on epäilemättä hyvin
Mentalisaatiokyvyn kehittyminen
Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos
Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen
Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta
AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011
AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon Kirsi Vainio 24.3.2011 1 Kommunikointi Tarkoittaa niitä keinoja joilla ihminen on yhteydessä toisiin Merkittävä tekijä ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa
Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06
Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen
Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki
Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki näkökulmia pienten pedagogiikkaan Kirsi Järvinen, LTO, työnohjaaja, Peda8eto Oy kirsi.jarvinen@peda8eto.fi Kirsi Järvinen Lahti 19.5.2015 Leikki, läsnäolo ja kohtaaminen
Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely
Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden
Psyykkisten rakenteiden kehitys
Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta
KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS TUKEA VANHEMMUUTEEN 28.2.2014
KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS TUKEA VANHEMMUUTEEN 28.2.2014 Kannustavan vuorovaikutuksen / ICDP:n ohjelma International Child Development Programme Ohjelman kehittäneet Norjassa prof. Karsten Hundeide ja prof.
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry
VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite
Ohjaaminen ja mentalisaatio
Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen
PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA
Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa
Bowlby, J. (1969). Attachment and loss. Vol. I: Attachment. Harmondsworth, UK: Penguin Books.
LÄHTEET Asikainen, M. (2004). Miksi lapsen puhe ei suju? Duodecim, 120, 2209 2216. Bakeman, R. & Adamson, L. B. (1984). Coordinating attention to people and objects in mother-infant and peer-infant interaction.
Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus
Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja
Leikki-ikä. kognitiivinen kehitys. KEHONKUVA: käsitys oman kehon rajoista ja muodosta kehittymistä voidaan havainnoida lasten piirustusten avulla
Leikki-ikä kognitiivinen kehitys KEHONKUVA: käsitys oman kehon rajoista ja muodosta kehittymistä voidaan havainnoida lasten piirustusten avulla kaksi teoriaa ajattelun kehityksestä: A Jean Piaget: ajattelu
Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin)
Erityispedagogiikan koulutus Kommunikaatiokurssin luento 2010 Dosentti Elina Kontu Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K. 2007. Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin)
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea
ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti
ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni
Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi
Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi
Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA
Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,
Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti
Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen
Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille
Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman
LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat
LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
PAPILIO-HANKE. OHJELMA LASTEN SOSIO- EMOTIONAALISTEN TAITOJEN TUKEMISEEN JA ITSESÄÄTELYPULMIEN ENNALTAEHKÄISYYN
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PAPILIO-HANKE. OHJELMA LASTEN SOSIO- EMOTIONAALISTEN TAITOJEN TUKEMISEEN JA ITSESÄÄTELYPULMIEN ENNALTAEHKÄISYYN Riitta Viitala & Merja Koivula Jyväskylän yliopisto Papilio-ohjelman
Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä?
NELJÄVUOTIAS KOTONA KYSELY VANHEMMILLE KESKUSTELUN POHJAKSI Lapsen nimi Syntymäaika Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Äiti/huoltaja Isä/huoltaja Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu,
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys
Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Mirjami Mäntymaa Tays, lasten traumapsykiatrian yksikkö Tampere 12.10.2011 Geenit ja ympäristö Lapsen kehitykseen
Lasten yksilölliset piirteet, stressivasteet, kielelliset ja kognitiiviset taidot, ja perhetausta päiväkotihoidon alkaessa Lasso tutkimusryhmä
Lasten yksilölliset piirteet, stressivasteet, kielelliset ja kognitiiviset taidot, ja perhetausta päiväkotihoidon alkaessa Lasso tutkimusryhmä Tutkimuksen tausta Ensimmäiset kolme elinvuotta ovat kiihkeän
Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma
Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat
Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa
Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen
Lapsen tyypillinen kehitys. -kommunikaatio -kielellinen kehitys
Lapsen tyypillinen kehitys -kommunikaatio -kielellinen kehitys Kielellinen kehitys Vauvalla on synnynnäinen kyky vastaanottaa kieltä ja tarve olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa Kielellinen kehitys
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Valtakunnalliset sijaishuollon päivät, Tampere 1.-2.10.2013 Kaija Puura, lastenpsykiatrian dosentti, ayl, Lasten terveyden tutkimuskeskus TaY ja Lastenpsykiatrian
Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö
Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö Kouvola 14.2.2015 FT Eira Suhonen Erityispedagogiikka Systeeminen näkökulma oppimisympäristöön Perustuu ekologiseen
VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN
VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN
Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen
SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen
3 Varhaisten vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen kehitys
Sisällys 1 Johdatus pragmatiikan peruskäsitteisiin ja lasten pragmatiikan vaikeuksiin Soile Loukusa, Leila Paavola ja Matti Leiwo... 11 1.1 Pragmaattisen tutkimuskentän historiaa ja määrittelyä...11 1.2
Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori
Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan
FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde
on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Lisää jaksamista vanhempana
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
LAPSI, NUORI JA PERHE YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA. Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja foniatrian erik. lääk. Perheterapeutti
LAPSI, NUORI JA PERHE YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja foniatrian erik. lääk. Perheterapeutti Sidonnaisuudet Apulaisylilääkäri, OYS lastenpsykiatrian klinikka Yliopisto-opettaja,
HAASTAVAT KASVATUSTILANTEET MITEN KOHTAAN LAPSEN HYVIN?
HAASTAVAT KASVATUSTILANTEET MITEN KOHTAAN LAPSEN HYVIN? EDUCA 2017 LIISA AHONEN (KT, KOULUTTAJA, KASVATUSKONSULTTI) Lapsen sosiaalis-emotionaaliset taidot Sosiaalis-emotionaaliset taidot kehittyvät tiiviissä
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
Masentunut äiti, vauva ja varhainen vuorovaikutus. LT, lastenpsykiatrian erikoislää Mirjami MäntymaaM TAYS, lastenpsykiatrian klinikka
Masentunut äiti, vauva ja varhainen vuorovaikutus LT, lastenpsykiatrian erikoislää ääkäri Mirjami MäntymaaM TAYS, lastenpsykiatrian klinikka Mitä on varhainen vuorovaikutus? Kaikki mitä vauvan kanssa tehdää
OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista
Mielekästä ikääntymistä
Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen
Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki
Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja
VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN
VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta
Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus
Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus 9.12.2015 Outi Jalkanen Outi Jalkanen 27.2.2007 1 Kielellinen erityisvaikeus, Käypä hoito 2010 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment,
Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT
Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Tunnetaidot Tunnetaidot ja kiintymysvanhemmuus Mitä tunteet ja tunnetaidot ovat? Tunnetaitojen kehitysaskeleet (ja opettaminen) Miten lapsen viha täytyy ymmärtää
Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet
Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen
OPStuki TYÖPAJA Rauma
OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
MIKSI TUKIVIITTOMAT?
MITKÄ TUKIVIITTOMAT? Tukiviittomilla tarkoitetaan viittomamerkkien käyttämistä puhutun kielen rinnalla, siten että lauseen avainsanat viitotaan. Tukiviittomien tarkoituksena on tukea ja edistää puhutun
Oppimisvaikeudet ja tunneelämän. -yhteyksien ymmärtäminen
Oppimisvaikeudet ja tunneelämän ongelmat -yhteyksien ymmärtäminen Nina Kultti-Lavikainen Lastentutkimusklinikka Niilo Mäki Instituutti & Jyväskylän perheneuvola Kognitiivinen psykoterapeutti, neuropsykologi
Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä
Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä Yo Mamana! Ajankohtaisia kysymyksiä maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelyssä -koulutus 22.10.2013 Saija Kuittinen Psykologi
Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus,
Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus, syli ja aito läsnäolo Tärkeintä lapsen kanssa oloa on
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) Häiriö, jossa lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,
PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen
PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000
TUNNE-ETSIVÄT. Tunne-etsivät -peli
TUNNE-ETSIVÄT Digitaalinen oppimisympäristö 5-12 vuotiaiden lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemiseen Sari Lipponen KM, yliopistonopettaja Väitöstutkimus (JYU) sari.s.lipponen@jyu.fi Tunne-etsivät
YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI
YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Paula Loukkola Oulun yliopisto Varhaiskasvatus Yhdessä lapsen parhaaksi - seminaari 3.2.2011 Haapajärvi PUHEENVUORON SUUNTAVIIVOJA varhaiskasvattajien ja vanhempien välinen yhteistyö
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin
Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen?
Finlandia-talo 30.9.2016 Anne Viinikka Vauva viestii, ymmärtääkö vanhempi? Miten tavoittaisin lapsen mielen? Lapset ensin. Mitkä mahtavat olla lasta suojaavia tekijöitä tässä perheessä. Mitenköhän voisin
Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet
Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tutkimuspäällikkö, Dosentti, TtT 28.9.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Taustaa tutkimukselle Vuorovaikutus on turvallisen
14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä
14.4.2010 Mirjam Kalland Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä Mitä tiedetään? Päivähoidon vaikutuksista lasten kehitykseen runsaasti tutkimusta Tulokset tulkittava harkiten Päivähoidossa tapahtuvan kiusaamisen
Kasvattajan merkitys lapsen hyvinvoinnille päivähoidossa
Kasvattajan merkitys lapsen hyvinvoinnille päivähoidossa VKK- osallisuusseminaari 22.10.2010 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallinen kasvuympäristö Päiväkoti kasvuympäristönä
Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti
Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g
1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään
Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus