Terveyskampuksen asemakaava semakaavan selostus, 4. kaupunginosa, Savonmäki Kortteli 1067 (osa) VRKUDEN KUPUNKI Tekninen toimiala Terveyskampuksen asemakaava 30.7.2018
semakaavan selostus, joka koskee 30.7.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. PERUS- J TUNNISTETIEDOT Diaarinumero VRK 385/2018 Kaava-alueen määrittely semakaavan muutos koskee 4. kaupunginosan Savonmäen korttelia 1067 (osa) semakaavan muutoksella muodostuu 4. kaupunginosan tontit 1067-7 ja 1067-8 (YS-2) semakaavaan alueella laaditaan erillinen sitova tonttijako. Kaava-alueen sijainti lue sijaitsee Savontien varrella Savonmäen kaupunginosassa noin kaksi kilometriä Varkauden keskustasta koilliseen. lueella sijaitsee Varkauden sairaala ja terveyskeskus. Kaavan päätarkoitus semakaavan tavoitteena on muuttaa kaavaa siten, että se mahdollistaa uuden terveyskampuksen rakentamisen alueelle. Nykyinen tontti 1067-6 jaetaan kahdeksi tontiksi ja lisäksi korotetaan suurinta sallittua kerroslukua. Lisäksi tutkitaan rakennusoikeuden määrää alueella. Kerrosala-, väestö- ja laajuustiedot Muutosalueen pinta-ala on 54514 m 2. Korttelin korkein sallittu kerrosluku kasvaa kaavamuutoksella. semakaavan muutoksella ei ole vaikutusta alueen asukasmäärään. Muutoksella ei ole merkittäviä yritysvaikutuksia. Työryhmän yhteystiedot Varkauden kaupunki, Tekninen toimiala, Suunnittelu PL 208, hlströminkatu 6, 78201 Varkaus Sähköposti: etunimi.sukunimi@varkaus.fi Kaupunginarkkitehti Satu Reisko 040 760 7791 Kaavasuunnittelija Markus ittola 044 743 6225 Kaavan hallinnollinen käsittely Vireille tulo, tekninen lautakunta 29.5.2018 Hyväksyminen tekninen lautakunta kaupunginhallitus kaupunginvaltuusto x.201x x.201x x.201x Terveyskampuksen asemakaava 30.7.2018
SISÄLTÖ 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet... 1 1.2 semakaava... 1 1.3 semakaavan toteuttaminen... 1 2 LÄHTÖKOHDT... 2 2.1 Suunnittelualueen yleiskuvaus... 2 2.2 Luonnonympäristö... 3 2.3 Rakennettu ympäristö... 3 2.4 Sosiaalinen ympäristö... 5 2.5 Ympäristön häiriötekijät... 6 2.6 Maanomistus... 7 2.7 Suunnittelutilanne... 8 3 SEMKVN SUUNNITTELUVIHEET... 11 3.1 Osalliset... 11 3.2 semakaavan tarve ja tavoitteet... 11 3.3 Vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma... 12 3.4 semakaavaluonnos... 14 4 SEMKVN KUVUS... 21 4.1 Kaavan rakenne ja mitoitus... 21 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen... 21 4.2 luevaraukset... 21 4.3 Kaavan vaikutukset... 21 4.4 Kaavamerkinnät ja määräykset... 23 4.5 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt... 23 5 SEMKVN TOTEUTUS... 24 5.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat... 24 5.2 Toteuttaminen ja ajoitus... 24 5.3 Toteutuksen seuranta... 25 5.4 Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedottaminen... 25 Liitteet 1- x Lisälehdet 1 (vastineet) Ehdotuksesta tulleet lausunnot ja muistutukset sekä niiden vastineet. Terveyskampuksen asemakaava 30.7.2018
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1: semakaavakartta vaihtoehto 30.7.2018 Liite 1B: semakaavakartta vaihtoehto B 30.7.2018 Liite 1C: semakaavakartta vaihtoehto C 30.7.2018 Liite 2: semakaavamerkinnät- ja määräykset 30.7.2018 Liite 3: semakaavan seurantalomake Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista - Pohjois-Savon maakuntakaava 2030, YM 7.12.2011 (http://www.pohjois-savo.fi/fi/psl/maakuntakaavoitus/psmk/index.php) - Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, YM 17.12.2017 - Varkauden keskusta-alueen strateginen yleiskaava, 26.3.2017 - Kommilan asemakaavamuutos, kaupunginvaltuusto 20.2.2006 - Varkauden pilaantuneet maa-alueet, Webmap, päivitetään jatkuvasti - Varkauden liikenne- ja teollisuusmeluselvitys 2013-2030, Varkauden kaupunki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, 11.9.2012 Terveyskampuksen asemakaava 30.7.2018
1 TIIVISTELMÄ 1.1 KVPROSESSIN VIHEET loite Varkauden kaupunki 05/2018 Vireilletulo OS (osallistumis- ja arviointisuunnitelma) Tekninen lautakunta 29.5.2018 Kirjeet osallisille 31.5.2018 Ilmoitus lehdessä, internetissä ja ilmoitustaululla 7.6.2018 Oas nähtävillä 8.6.2018 alkaen. Luonnos Kirjeet osallisille 31.7.2018 Ilmoitus lehdessä, internetissä ja ilmoitustaululla 7.8.2018 Nähtävillä 8.8.2018 6.9.2018 Ehdotus Kirjeet muussa kunnassa asuville maanomistajille x.x.201x Ilmoitus internetissä ja ilmoitustaululla ja lehdessä x.x.201x Lausuntopyyntö viranomaisille ja muille yhteistyötahoille x.x.201x Nähtävillä x.x. x.x.201x 1.2 SEMKV semakaavalla muodostuu sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueen (YS-2) tontit 1067-7 ja 1067-8. Lisäksi asemakaavalla mahdollistetaan korkeampi rakentaminen nostamalla sallittu kerrosluku kuuteen kerrokseen. 1.3 SEMKVN TOTEUTTMINEN semakaavan toteuttaminen on mahdollista, kun se on saanut lainvoiman. Muodostuneet tontit lohkotaan ja merkitään kiinteistörekisteriin. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 1 (x)
2 LÄHTÖKOHDT Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta ja sen lähiympäristöstä. 2.1 SUUNNITTELULUEEN YLEISKUVUS Varkauden sairaalan ja terveyskeskuksen alue sijaitsee Savonmäessä Savontien varrella noin kaksi kilometriä Varkauden keskustasta (Kauppakatu) koilliseen. Sairaala on toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1936. Sen yhteyteen on rakennettu Männikkö-talo lääkärin asunnoksi vuonna 1947 ja aluesairaala vuonna 1960. luesairaalaa on laajennettu vuosina 1990 1992, ja vanhaa tehtaan sairaalaa 1988 1989 ja 1992 1993. Vanha sairaala ja Männikkö-talo ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita suojeltavia rakennuksia. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 2 (x)
2.2 LUONNONYMPÄRISTÖ MISEMRKENNE J LUONNONOLOT Suunnittelualueella ei ole merkittäviä korkeuseroja tai muuten maisemasta selvästi erottuvia kohteita. Maanpinnan korko on alueella +87 +93 (N2000). Maaston matalimmat kohdat ovat alueen itäreunalla, jossa maasto laskee kohti Komminselkää. Kaavamuutosalueella ei ole täysin luonnonvaraista aluetta, sillä se on lähes kokonaisuudessaan rakennettua ympäristöä. Kaava-alueen ja siihen rajoittuvan Kommilanpuiston luonto koostuu pääsääntöisesti mäntykankaasta ja mäntyvaltaisesta puistometsästä. Kaava-alueen lounaisosissa sijaitsee s-14 kaavamerkinnällä osoitettu alueen osa, joka on puistomaista metsää. Kyseisellä alueella on maiseman ja kaupunkikuvan kannalta merkittävää puustoa. Suunnittelualueen maaperä on kartoittamatonta tai täytemaata. Lähialueella maaperä on pääsääntöisesti kalliomaata tai hiekkamoreenia. VESISTÖT J VESITLOUS Suunnittelualueella ei ole, eikä siihen rajoitu vesistöjä. Suunnittelualueen itä-/koillispuolella on Kommilanpuiston virkistysalue, joka rajoittuu Komminselkään noin 30 50 metrin päässä suunnittelualueen rajasta. LUONNONSUOJELU Suunnittelualueella ei ole eikä siihen rajoitu luonnonsuojelualueita, suojeluohjelmien alaisia alueita tai luonnonsuojelulain tai metsälain mukaan suojeltavia alueita. 2.3 RKENNETTU YMPÄRISTÖ YHDYSKUNTRKENNE J VIRKISTYS Suunnittelualueella sijaitsee toiminnassa olevat sairaala ja terveyskeskus. Sairaala on toiminut alueella vuodesta 1936 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen vuosien varrella. lueella sijaitsevat Vanha sairaala ja Männikkö-rakennus ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita suojeltuja rakennuksia. Kaava-alueen lähistöllä on kaupallisia palveluita. Savontien varressa sijaitsee päivittäistavarakauppa, apteekki, kioskeja, ravintoloita ja muita toimintoja. Hallinnolliset palvelut sijaitsevat Päiviönsaaressa sekä Varkauden keskustassa. Suunnittelualueella ei ole virkistysalueita tai puistoja, mutta se rajoittuu itäreunaltaan Kommilanpuistoon, jossa kulkee hyvätasoiset ja suositut ulkoilureitit. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 3 (x)
TYÖPIKT, ELINKEINOTOIMINT Suunnittelualueella toimivat Varkauden sairaala ja terveyskeskus työllistävät satoja ihmisiä. Kokonaisuudessaan Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveystoimi työllistää yli 900 ihmistä. LIIKENNE Sairaalassa asioidaan ja käydään töissä pääsääntöisesti yksityisautoillen. utoliikenteen yhteydet alueelle ovat hyvät. Savontietä pääsee etelään Päiviönsaaren, keskustan ja Vt 23:n suuntaan, sekä pohjoiseen Luttilaan ja Kiertotien kautta Vt 5:n suuntaan. Itään Puurtilaan pääsee Puurtilansillan kautta. Sairaalan alueella on laajat pysäköintialueet työntekijöitä ja asiakkaita varten. siakaspysäköinti on pääsääntöisesti aikarajoitettua (4h). Joukkoliikenne kulkee Savontiellä ja sairaalan pysäkkiparin kautta kulkee kolme paikallisliikenteen reittiä. Jalankulun ja pyöräilyn pääreitteinä toimivat Savontien molemmin puolin kulkevat jalankulku- ja pyöräilyväylät. Väylätyypiltään ne ovat yhdistettyjä pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Sairaala-alueen itäpuolella Komminselän rannalla kulkee lisäksi suosittu ulkoilureitti. Sorapohjaisella väylällä ei ole talvikunnossapitoa. Yhteydet alueelle jalan ja pyöräillen ovat suhteellisen hyvät. lueelle johtavilla väylillä on jonkin verran korotettuja reunakiviä, joista on haittaa pyöräilyn sujuvuudelle. Lisäksi sairaala-alueen pyöräpysäköintijärjestelyissä on kehitettävää. RKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ J MUINISMUISTOT Kaavamuutosalueella on kaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta kohdetta: vanha sairaala ja Männikkö-rakennus. Männikkö-rakennukselle on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa suojelumerkinnällä sr-5. Rakennus on historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävä. Rakennusta ei saa purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen tai vesikattojen historiallista tai kaupunkikuvallista arvoa. Vanhalle sairaalalle on osoitettu suojelumerkintä sr-13. Rakennus on kaupunkikuvan ja paikallishistorian säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. lueella ei ole muinaismuistokohteita. TEKNINEN HUOLTO Suunnittelualueen maanalaisia verkostoja ovat kaukolämpöverkosto, vesi-, viemäri- ja sadevesiverkostot sekä muut maakaapelit. Lisäksi alueella on valaistus. Edellä mainitut on esitetty kuvassa 2. lueen sade- ja hulevedet johdetaan kaupungin sadevesiverkostoon sekä avo-ojiin. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 4 (x)
Kuva 2. Suunnittelualueen vesi-, jätevesi- ja sadevesilinjat, kaukolämpöverkosto sekä valaistus. 2.4 SOSILINEN YMPÄRISTÖ Suunnittelualueella sijaitsee julkisia palveluja ja työpaikkoja. lue sijaitsee taajama-alueella ja se on hyvin saavutettavissa eri liikennemuodoilla kattavan katuverkoston ja joukkoliikenteen kautta. Virkistyskäytön kannalta alue ei ole erityinen, mutta siellä sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita, joilla on maisemallista arvoa. Lisäksi alue rajoittuu itä-/koillisreunaltaan Kommilanpuistoon, joka on suosittu virkistysalue Komminselän rannalla. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 5 (x)
2.5 YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÄT MELU Valtioneuvosto on antanut päätöksen (993/92) ympäristömelun ohjearvoista. Hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 db eikä yöohjearvoa (klo. 22 07) 50 db. Varkauden kaupungin alueelle on tehty meluselvitys vuonna 2013. Melulaskennat tehtiin Sound- PLN 7.1 -melulaskentaohjelmalla käyttäen Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoa maastomalli-aineistona. Päivä- ja yöaikaiselle melulle laskettiin keskiäänitasot. Laskentapisteiden korkeus oli kaksi metriä maan pinnasta. Ohjelmalla laadittiin laskennan tulosten perusteella meluvyöhykkeet 5 db välein välille 40-65 db. Puuston vaimennusta ei ole huomioitu ja rakennukset on mallinnettu heijastavina. Selvityksen perusteella melu leviää kaava-alueelle siten, että päivällä Savontien varrella alle 55 db:n keskiäänitason alue kattaa suunnittelualueen lähes kokonaan. Suurin melun aiheuttaja alueella on Savontien liikenne. Katualueilla keskiäänitaso onkin yli 70 db. Klo. 22 07 melutaso on huomattavasti alhaisempi. Lähes koko suunnittelualueella keskiäänitaso pysyy alle 45 db:n. Kuva 3. Liikenteestä aiheutuvan melun keskiäänitasot vuonna 2013 klo 07 22 välisenä aikana. Kuva 4. Liikenteestä aiheutuvan melun keskiäänitasot vuonna 2013 klo 22 07 välisenä aikana Terveyskampuksen asemakaava, sivu 6 (x)
PILNTUNUT MPERÄ Suunnittelualueella tai sen lähiympäristössä ei ole pilaantuneita maa-alueita. 2.6 MNOMISTUS Suunnittelualueen omistaa kokonaisuudessaan Varkauden kaupunki. lue on vuokrattu hallintokunnalle. Kuva 5. Ote maanomistuskartasta. Punaisella värillä kaupungin omistuksessa olevat, harmaalla yksityisen omistuksessa olevat ja keltaisella hallintokunnalle vuokratut alueet. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 7 (x)
2.7 SUUNNITTELUTILNNE POHJOIS-SVON MKUNTKV 2030 Pohjois-Savon maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä 7.12.2011. Maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Suunnittelumääräys: luetta suunnitellaan asumiseen, ympäristöönsä soveltuvien työpaikkatoimintojen sekä näihin liittyvien palveluiden ja toimintojen alueena. Uusi rakentaminen ja muu maankäyttö on sopeutettava suunnittelulla ympäristöönsä tavalla, joka eheyttää yhdyskuntarakennetta, vahvistaa taajaman omaleimaisuutta ja turvaa ympäristö-, virkistys-, luonto- ja kulttuuriarvot. lueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on turvattava päivittäisten palveluiden saatavuus, riittävät ulkoilu- ja lähivirkistysmahdollisuudet sekä kevyen liikenteen yhteydet seudullisille virkistysalueille. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on osoitettava maakuntakaavakartalle merkittyjen ulkoilureittien jatkuvuus taajamatoimintojen alueella. Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 päivityksen 1. vaihe on vireillä. Toinen vaihe käynnistetään vuonna 2019. Kuva 6. Ote Pohjois-Savon maakuntakaavasta 2012 2030. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 8 (x)
YLEISKV Varkauden kaupungin keskusta-alueen strategisessa yleiskaavassa (kaupunginvaltuusto 27.3.2017) suunnittelualue on julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta. lue on lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta ympäristöä ja siellä sijaitsee kaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta (vanha sairaala ja Männikkö-rakennus). Kaava-alue sijaitsee myös Seveso-konsultointivyöhykkeellä. Kuva 7. Ote Varkauden keskusta-alueen strategisesta yleiskaavasta. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 9 (x)
VOIMSS OLEV SEMKV Voimassa olevassa asemakaavassa (kuva 8) suunnittelualue on sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta (YS-1). Korttelialueella sallitaan myös asumista, kuitenkin enintään 2000 m 2. Rakennusoikeus on määrätty tehokkuusluvulla 0,7. Rakennusoikeutta on koko suunnittelualueella yhteensä noin 38162 k-m². Suurin sallittu kerrosluku on 1 /2 kv. Suunnittelualueella sijaitsee kaksi suojeltua rakennusta (vanha sairaala sr-13 ja Männikkö sr-5) sekä alueen osa, joka tulee hoitaa puistomaisen luonteen mukaisesti (s-14). lueelle on osoitettu myös istutettava alueenosa sekä maanalaista johtoa varten varattuja alueen osia. lueen koillisosassa on auton säilytyspaikan rakennusala (a) sekä maan alaiselle tilalle varattu alueenosa (ma). lueen lounaisin kulma on yleisen tien näkemäaluetta (nä) ja Savontien puoleinen sivu on lähes kokonaisuudessaan liittymäkieltoaluetta. Suunnittelualue rajautuu tiealueeseen, sekä virkistysalueeseen. Lähiympäristö on asuinaluetta. Kuva 8. Ote suunnittelualueen asemakaavasta. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 10 (x)
RKENTMISTPOHJEET J RKENNUSJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto on 4.9.2000 hyväksynyt Varkauden rakennusjärjestyksen, joka on tullut voimaan 1.10.2000. KIINTEISTÖREKISTERI (J TONTTIJKO) Suunnittelualueen tontti on kiinteistörekisterissä asemakaavan mukaisena tonttina POHJKRTT Pohjakartan on laatinut Varkauden kaupungin tekninen toimiala. Pohjakartta on tehty tasokoordinaattijärjestelmään EUREF-FIN ETRS-GK28 ja korkeusjärjestelmään N2000. LÄHIYMPÄRISTÖN KVTILNNE J SUUNNITELMT Suunnittelualueen lähiympäristö on asemakaavoitettu. Ympäröivät alueet ovat asuinaluetta, virkistysaluetta sekä sairaaloiden ja muiden sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta. 3 SEMKVN SUUNNITTELUVIHEET 3.1 OSLLISET Kaava-alueen maanomistajat ja vuokralaiset Naapurimaanomistajat ja vuokralaiset Viranomaiset: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Ympäristö ja luonnonvarat vastuualue), Rakennusvalvonta, Pohjois-Savon pelastuslaitos, Keski-Savon ympäristötoimi, Pohjois- Savon liitto, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Terveyskampus-hankkeen ohjausryhmä. Muut yhteistyö- ja asiantuntijatahot: Savon Voima Oyj, Varkauden luelämpö Oy, Telia Oyj, Elisa Oyj Verkot, DN Itä-Suomi, MPY Palvelut Oy, Suomen Turvallisuusverkko Oy. Vammaisneuvosto, Vanhusneuvosto ja Nuorisojaosto. 3.2 SEMKVN TRVE J TVOITTEET loitteen kaavan muuttamiseen on tehnyt Varkauden kaupunki. Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa kaavamuutoksen avulla uuden terveyskampuksen rakentuminen alueelle. Kaavamuutoksella pyritään jakamaan nykyinen tontti kahdeksi tontiksi siten, että suojelukohteet (vanha sairaala ja Männikkö) sijoittuvat omalle erilliselle tontilleen. Lisäksi kaavamuutoksella halutaan nostaa alueen suurinta mahdollista kerroslukua, sekä tarkastella uuden sairaalan rakentamista tukevaa rakennusoikeuden määrää. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 11 (x)
LINSÄÄDÄNNÖN SETTMT TVOITTEET semakaavamuutoksessa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslain 5 :n tavoitteita ja 54 :n asemakaavan sisältövaatimuksia. Vuorovaikutteisella suunnittelulla ja riittävällä vaikutusten arvioinnilla edistetään elinympäristön turvallisuutta, terveellisyyttä ja viihtyisyyttä, luonto- ja kulttuuriarvojen vaalimista, ympäristönsuojelun ja luonnonvarojen huomioimista, yhdyskuntarakenteen taloudellisuutta ja toimivuutta, palvelujen saatavuutta, liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. semakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. semakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Maankäyttö- ja rakennuslaki 32 : Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslaki 42 : Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa. Viranomaisten on katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. OSLLISTEN TVOITTEET Kirjataan osallisten tavoitteet 3.3 VIREILLETULO J OSLLISTUMIS- J RVIOINTISUUNNITELM TIEDOTTMINEN J NÄHTÄVILLÄOLO Vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OS) nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeellä 31.5.2018 ja ilmoituksella Warkauden Lehdessä 7.6.2018. Kaupungin hallintokunnille ja viranomaisille on ilmoitettu sähköpostilla 6.6.2018. Lisäksi kaavahankkeen vireilletulosta ja OS:n nähtävilläolosta on tiedotettu Pohjois-Savon ELY-keskusta ja hanke on esitelty viranomaisneuvottelussa 19.6.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 8.6.2018 alkaen kaupungintalolla ja kaupungin internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä ei ole jätetty huomautuksia. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 12 (x)
HUOMUTUKSET J LUSUNNOT Osallistumis- ja arvioitisuunnitelmasta ei ole jätetty huomautuksia tai lausuntoja. 1. osallistumis- ja arviointisuunnitelma Huomautus/Lausunto Vastine Keski-Savon pelastuslaitos, 11.6.2018 Pohjois-Savon pelastuslaitoksella ei ole huomautettavaa Varkauden kaupungin Terveyskampuksen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. Pohjois-Savon liitto, 27.6.2018 Pohjois-Savon liitto ei anna lausuntoa osallistumisja arviointisuunnitelmasta Suomen Turvallisuusverkko Oy, 3.7.2018 Suomen Turvallisuusverkko Oy:llä ei ole lausuttavaa tai osallistumistarvetta suunnittelukokonaisuuteen liittyen. KUPUNGIN SISÄINEN YHTEISTYÖ Kaavahanketta käsitellään Terveyskampushankkeen ohjausryhmässä. VIRNOMISYHTEISTYÖ Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esitelty viranomaisneuvottelussa 19.6.2018. Hanketta käsitellään uudelleen viranomaisneuvottelussa ehdotusvaiheessa. HUOMUTUSTEN J LUSUNTOJEN HUOMIOIMINEN Terveyskampuksen asemakaava, sivu 13 (x)
3.4 SEMKVLUONNOS LUSTVT VIHTOEHDOT Kaavamuutoksella muodostuu kaksi sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueen (YS-2) tonttia. Tonteille voi sijoittaa palveluasumiseen tai muita pääkäyttötarkoitukseen liittyviä asuintiloja. Korttelissa suurin sallittu kerrosluku on VI ja tehokkuusluku 0,7. LUONNOKSEN ESILLÄ OLEVT VIHTOEHDOT semakaavaluonnoksissa on luonnosteltu nykyisen tontin kahtia jakavan tonttirajan sijaintia. Luonnoksena on esillä kolme erilaista vaihtoehtoa. Vaihtoehdot eroavat toisistaan ainoastaan tonttirajan sijoittumisen ja sitä myötä tontin pinta-alan ja rakennusoikeuden suhteen. Muutoin kaikki vaihtoehdot ovat saman sisältöisiä. Kaikissa vaihtoehdoissa kaavamuutosalueelle on osoitettu sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS-2). Korttelialueen tehokkuusluku on 0,7 ja suurin sallittu kerrosluku IV. lustavien tarkastelujen mukaan nykyinen tehokkuusluku 0,7 riittää takaamaan riittävän rakennusoikeuden määrän molemmille tonteille. Suunnittelualueella on varauksia maanalaisille johdoille. Maanalaisille johdoille varattujen alueiden sijainteja ei ole muutettu nykyisestä, mutta niiden siirtämistä tarvetta tarkastellaan tarkemmin jatkossa. Savontien varrella ollutta liittymäkieltoaluetta on lyhennetty, jotta mahdollisen uuden liittymän rakentaminen Savontieltä olisi mahdollista. Kaavaluonnoksen mukaan YS-2 korttelialueella on varattava autopaikkoja 1/80 k-m 2. Voimassaolevassa kaavassa olevat auton säilytyspaikan rakennusalan merkintä (a) ja maanalaisen tilan merkintä (ma) poistuvat. Kaavamuutosalueen etelä-, itä- ja koillisreunoille on esitetty nykyisen kaavan mukaisesti istutettava alueen osa. Savontien ja Miilukujan risteysalueelle on merkitty yleisen tien näkemäalueeksi varattu alueen osa. Lisäksi alueen eteläosissa on s-14 merkinnällä osoitettu alueen osa, joka tulee hoitaa puistomaisen luonteen mukaisesti. Männikkö-rakennukselle on osoitettu suojeltavan rakennuksen suojelumerkintä sr-5 ja vanhalle sairaalalle sr-13. Kaavamuutosalueelle on esitetty tehtäväksi erillinen sitova tonttijako. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 14 (x)
VIHTOEHTO Vaihtoehto :ssa (kuva 9) tontti on jaettu suoralla tonttirajalla. Suoralla tonttirajalla muodostuisi pohjoispuolelle 27225 m 2 kokoinen tontti 19057 k-m 2 suuruisella rakennusoikeudella. Eteläpuolelle muodostuva vanhan sairaalan tontti olisi kooltaan 27289 m 2 ja rakennusoikeutta muodostuisi 19102 k-m 2. Kuva 9. Vaihtoehto suoralla alueen jakavalla tonttirajalla. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 15 (x)
VIHTOEHTO B Vaihtoehto B:ssä (kuva 10) tontti on jaettu tonttirajalla, joka kiertää vanhan sairaalan sen lounaispuolelta. Kyseisellä tonttirajalla muodostuisi pohjoispuolelle 29458 m 2 kokoinen tontti 20619 k-m 2 suuruisella rakennusoikeudella. Eteläpuolelle muodostuva vanhan sairaalan tontti olisi kooltaan 25058 m 2 ja rakennusoikeutta muodostuisi 17541 k-m 2. Kuva 10. Vaihtoehto B vanhan sairaalan lounaispuolelta kiertävällä tonttirajalla. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 16 (x)
VIHTOEHTO C Vaihtoehto C:ssä (kuva 11) tontti on jaettu tonttirajalla, joka kiertää vanhan sairaalan sen koillispuolelta. Kyseisellä tonttirajalla muodostuisi pohjoispuolelle 28736 m 2 kokoinen tontti 20115 k-m 2 suuruisella rakennusoikeudella. Eteläpuolelle muodostuva vanhan sairaalan tontti olisi kooltaan 25778 m 2 ja rakennusoikeutta muodostuisi 18044 k-m 2. Kuva 11. Vaihtoehto C vanhan sairaalan koillispuolelta kiertävällä tonttirajalla Terveyskampuksen asemakaava, sivu 17 (x)
MUUT VIHTOEHDOT Kaavaa valmisteltaessa on mahdollista pohtia myös Männikkö-rakennuksen sijoittamista omalle tontilleen, jos sen tulevaisuuden käyttötarkoitus niin vaatii. Tällöin kaavamuutosalueelle muodostuisi kolmas tontti omalla kaavamerkinnällään. Kaavaa valmisteltaessa tulee huomioida myös maanalaisille johdoille varattujen alueenosien sijainnit. Niiden sijaintia on mahdollista muuttaa, jos tulevan rakentamisen sijoittuminen niin vaatii. LUSTV VIKUTUSTEN RVIOINTI VIKUTUKSET RKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN Väestö ja yhdyskuntarakenne: Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia väestöön tai yhdyskuntarakenteeseen. suminen ja kaupunkikuva: Kaavamuutos sallii alueella aiempaa korkeamman rakentamisen, jolla voi olla kaupunkikuvallisia vaikutuksia. Lisäksi rakentaminen voi sijoittua aiempaa lähemmäs Komminselkää auton säilytyspaikan rakennusalan poistuessa Kaavamuutoksella poistuu määräys, että alueelle saa sijoittaa enintään 1000 k-m 2 asuintiloja. Kaavamuutoksessa asuintilojen enimmäismäärää ei ole osoitettu. Kaavamuutoksella voi siis olla vaikutusta asumiseen.. Palvelut: Suunnittelualueella sijaitsee sosiaali- ja terveyspalveluja. Kaavamuutoksella mahdollistetaan uusien sosiaali- ja terveyspalvelujen rakentuminen. Kaavalla on myönteisiä vaikutuksia alueen palveluihin. Työpaikat ja elinkeinotoiminta: Suunnittelualueella sijaitsevat Varkauden sairaala ja terveyskeskus työllistävät satoja ihmisiä. lueen pääasiallinen käyttötarkoitus ei muutu kaavamuutoksella, joten muutoksella ei ole suurta vaikutusta työpaikkoihin tai elinkeinotoimintaan. Virkistys: Suunnittelualueella ei ole virkistysalueita. Kaavamuutoksella voi olla vaikutuksia suunnittelualueeseen rajautuvaan Kommilanpuistoon. Liikenteen järjestäminen: Muodostuville tonteille osoitetaan liittymät Savontieltä. Suunnittelussa huomioidaan myös pysäköintipaikkojen riittävyys. Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen liikennejärjestelyihin. Rakennettu kulttuuriympäristö: Kaavamuutosalueella on kaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta kohdetta: vanha sairaala ja Männikkö-rakennus. Kaavamuutoksella ei ole suurta vaikutusta kulttuuriympäristöön. Tekninen huolto: Kaavamuutosalueella on valmis kunnallistekniikan infrastruktuuri. Kaavamuutoksella osoitetaan aluevarauksia maanalaisille johdoille. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 18 (x)
VIKUTUKSET LUONTOON J LUONNONYMPÄRISTÖÖN: Maisema: Kaavamuutos mahdollistaa korkeamman rakentamisen alueelle. Korkeammalla rakentamisella voi olla maisemallisia vaikutuksia. Lisäksi rakentaminen voi jatkossa sijoittua alueen koilliskulmaan, jossa on voimassaolevassa kaavassa auton säilytyspaikan rakennusala. Tällä voi olla maisemallisia vaikutuksia. Kaavamuutos säilyttää suunnittelualuetta reunustavan istutettavan alueen osan sekä alueenosan, joka tulee hoitaa puistomaisen luonteen mukaisesti. Luonnonolot ja luonnon monimuotoisuus: lue on lähes kokonaisuudessaan rakennettua ympäristöä. Suunnittelualueen eteläosassa on alueenosa, joka tulee hoitaa puistomaisen luonteen mukaisesti ja alueella oleva kaupunkikuvan kannalta arvokas puisto on säilytettävä. Kaavamuutos ei muuta kyseistä merkintää. Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen luonnonoloihin tai luonnon monimuotoisuuteen VIKUTUKSET YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÖIHIN: Pilaantuneet maa-alueet: Kaavamuutosalueella ei ole pilaantuneita maa-alueita. Melu: Suurimmat meluhaitat syntyvät alueella Savontien liikenteestä. Liikenteestä aiheutuva melu ei ylitä asetettuja raja-arvoja. MUUT VIKUTUKSET: Talous: Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia talouteen Terveellisyys ja turvallisuus: Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia terveellisyyteen ja turvallisuuteen Sosiaaliset olot ja eri väestöryhmien toimintamahdollisuudet: Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia sosiaalisiin oloihin ja eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin. Maanhankinta-, lunastus- ja kiinteistötekniset toimenpiteet: Kaavamuutoksen saatua lainvoiman kiinteistöt lohkotaan ja merkitään kiinteistörekisteriin. lueen rakentamisen aikaiset häiriöt: lueen rakentamisesta voi aiheutua muun muassa meluhaittoja ja liikenteellisiä haittoja lähiympäristölle. Yritysvaikutusvaikutukset: Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä yritysvaikutuksia. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 19 (x)
TIEDOTTMINEN J NÄHTÄVILLÄOLO semakaava oli luonnoksena nähtävillä xx.x. xx.x.201x kaupungintalolla ja kaupungin internetsivuilla. Luonnoksen nähtävillä olosta ilmoitettiin osallisille kirjeellä x.x.201x ja muille ilmoituksella Warkauden Lehdessä xx.x.201x. Kaupungin hallintokunnille ja viranomaisille ilmoitettiin sähköpostilla xx.x.201x. MIELIPITEET J LUSUNNOT Luonnosvaiheen kuulemisen yhteydessä jätettyjen mielipiteiden ja lausuntojen lyhennelmät ja niiden vastineet on esitetty seuraavassa taulukossa. Lausunto/Mielipide Vastine KUPUNGIN SISÄINEN YHTEISTYÖ NEUVOTTELUT HKIJN KNSS. VIRNOMISYHTEISTYÖ MIELIPITEIDEN J LUSUNTOJEN HUOMIOIMINEN. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 20 (x)
VIKUTUSTEN RVIOIMISEKSI TEHDYT SELVITYKSET SEMKVEHDOTUKSEN VLINT J PERUSTEET 4 SEMKVN KUVUS 4.1 KVN RKENNE J MITOITUS YMPÄRISTÖN LTU KOSKEVIEN TVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 4.2 LUEVRUKSET KORTTELILUEET MUUT LUEET 4.3 KVN VIKUTUKSET VIKUTUKSET RKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN Väestö ja yhdyskuntarakenne Kaupunkikuva Palvelut Virkistys Liikenteen järjestäminen ja asuminen Työpaikat ja elinkeinotoiminta Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Tekninen huolto ja erityistoiminnat Sosiaalinen ympäristö Terveyskampuksen asemakaava, sivu 21 (x)
VIKUTUKSET LUONTOON J LUONNONYMPÄRISTÖÖN Maisema Luonnonolot, luonnonmonimuotoisuus ja luonnonsuojelu sekä pienilmasto Vesistöt ja vesitalous Maa- ja metsätalous Maaperä VIKUTUKSET YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÖIHIN MUUT VIKUTUKSET Talous Terveellisyys ja turvallisuus sekä sosiaaliset olot Eri väestöryhmien toimintamahdollisuudet ja kulttuuri Rakennuskielto Maanhankinta-, lunastus- ja kiinteistötekniset toimenpiteet lueen rakentamisen aikaiset häiriöt Terveyskampuksen asemakaava, sivu 22 (x)
4.4 KVMERKINNÄT J MÄÄRÄYKSET Kaavamerkinnät ja -määräykset ovat selostuksen liitteenä. 4.5 OSLLISTUMINEN J VUOROVIKUTUSMENETTELYT Oas:n mukaan TIEDOTTMINEN J NÄHTÄVILLÄOLO semakaava ja tonttijako olivat ehdotuksena nähtävillä x. x.201x kaupungintalolla maankäytön esittelytilassa ja kaupungin internetsivuilla. Nähtävillä olosta ilmoitettiin ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille kirjeellä (selvitä ilmoitettiinko muille yleensä kaavamuutosta hakeneille ilmoitetaan) x.x. 201x ja internetissä sekä ilmoitustaululla. Kerrotaan ellei ulkopaikkakuntalaisia maaomistajia ole. Lausuntoja pyydettiin seuraavilta osallisilta: x MUISTUTUKSET J LUSUNNOT Muistutukset ja lausunnot sekä niiden vastineet ovat selostuksen lisälehtinä 1-x VIRNOMISYHTEISTYÖ KUPUNGIN SISÄINEN YHTEISTYÖ JULKINEN KESKUSTELU MUISTUTUSTEN J LUSUNTOJEN HUOMIOIMINEN Ehdotusta ei ole muutettu nähtävillä olon jälkeen. / Kaavaehdotusta on muutettu. Muutokset ovat, joten kaava ei ole tarpeen asettaa uudelleen ehdotuksena nähtäville. Terveyskampuksen asemakaava, sivu 23 (x)
5 SEMKVN TOTEUTUS Kaavan tarkoituksen välittyminen toteuttajalle on keskeinen hyvän toteuttamisen edellytys. Toteuttamista voidaan edistää kunnan ja muiden toimijoiden toimenpitein sekä säätää ajoitusta. Toteuttamisen seuranta on kunnan tapa selvittää kaavan muutostarpeet sekä muut tarvittavat toimenpiteet ympäristön kehittämisessä. 5.1 TOTEUTUST OHJVT J HVINNOLLISTVT SUUNNITELMT semakaavakartan, kaavamerkintöjen ja määräysten lisäksi voidaan asemakaavaselostukseen liittää tulkitsemis- ja rakentamisohjeita, joita ovat esimerkiksi erillinen kortteli tai ympäristönhoitosuunnitelma ja lähiympäristön suunnitteluohjeet ja suositukset. Ne voivat koskea vaikkapa yksittäisten rakennusten rakentamista, kadun periaatteellisia profiileja, puiston rakentamis- tai hoitoperiaatteita, arvokkaiden kohteiden suojelua tai haitallisten vaikutusten estämiseksi ja vähentämiseksi suunniteltuja toimenpiteitä. Toteuttamisohjeet voidaan myös eritellä toimialoittain, esimerkiksi tontit, kadut, puistot, suojelukohteet. Tavoitteena on mahdollisimman hyvin kaavan tarkoitusta noudattava toteuttaminen. Ohjeiden tarkoituksena on toimia arviointiperusteena rakennusluvasta päätettäessä. Toteutus- ja soveltamisohjeet voidaan esittää myös havainnekuvissa, joita voidaan täydentää selittävin tekstein, luonnoksin ja detaljipiirustuksin. 5.2 TOTEUTTMINEN J JOITUS Kuvataan kaavan toteuttamisessa huomioitavia tekijöitä, joita ovat muun muassa: - toteutusorganisaatioiden muodostaminen - kaavan edellyttämät maanhankinta-, lunastus- ja kiinteistötekniset toimenpiteet - alueelle tulevien kunnan rakenteiden - (palvelut, koulut, lastentarhat sekä liikenteen ja teknisen huollon verkostot ja laitokset)toteutuminen - toimenpiteet koulu-, päivähoito- yms. kunnallisen palvelutarpeen tyydyttämiseksi - kaava-alueen ulkopuolelta - riittävän palvelutason takaaminen alueen rakentamisen aikana ja tarvittavien sopimusten valmistelu - alueen tai sen osien rakennussopimusten valmistelu - kunnostus- ja purkamistoimenpiteiden vaikutusten arvioinnin edellyttämät toimenpiteet kuten asukkaiden uudelleen asuttaminen - toteutustapojen ja menetelmien kuvaus, jos ne ovat kaavaa laadittaessa tiedossa - kaavasta aiheutuvat kustannukset likimääräisesti - haitallisten vaikutusten estämiseksi ja vähentämiseksi suunnitellut toimenpiteet. kaavan toteutuksen ajoitus... Terveyskampuksen asemakaava, sivu 24 (x)
Kuvataan suunniteltu ajoitus tai reunaehtoja, joista toteuttaminen riippuu. ikatauluun saattavat vaikuttaa esimerkiksi - maanomistus - kaavaa tukevan palvelurakenteen vajavaisuus - kaava-alueen lähiympäristön suunnitelmien keskeneräisyys - taloudelliset suhdanteet. 5.3 TOTEUTUKSEN SEURNT Määritellään asiat, joita tulee seurata kaavaa toteutettaessa ja sen jälkeen, kuten - asukasmäärän kehittyminen - luonnon kestokyky, melutason kehittyminen, veden laadun muutokset ym. ympäristöhäiriöt - kerrosalan toteutuminen - palvelujen ja työpaikkojen toteutuminen - liikennemäärät - pysäköintipaikkojen tarve - asukkaiden ja käyttäjien palaute - rakennusten elinkaaren ja kunnon seuranta - taloudellinen seuranta (muutokset, korjaukset, energiankäyttö). 5.4 KVN HYVÄKSYMISESTÄ J VOIMNTULOST TIEDOTTMINEN MUISTUTUKSIIN J LUSUNTOIHIN NNETTUJEN VSTINEIDEN TOIMITTMINEN Teknisen lautakunnan hyväksymispäätöksestä lähetetään pöytäkirjanote muutoksenhakukiellolla tiedoksi: - ehdotuksen nähtävillä ollessa muistutuksen tehneille - niille ehdotuksen nähtävillä ollessa lausunnon antaneille, joilla on ollut huomautettavaa ehdotuksesta. HYVÄKSYMISPÄÄTÖKSESTÄ ILMOITTMINEN Kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä ilmoitus kokousta seuraavana päivänä sähköpostilla (MR 94 ): - Pohjois-Savon ELY-keskuksen kirjaamo - tekninen toimiala (tekninen johtaja, kaavoitussihteeri, rakennusvalvonnan toimistonhoitaja) Kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston pöytäkirjanote sekä kaavakartta ja selostus: Terveyskampuksen asemakaava, sivu 25 (x)
- Pohjois-Savon ELY-keskuksen kirjaamo - aloitteen tekijä (kaavoittaja merkitsee aloitteentekijän) - viranomaiset, jotka ovat ilmoitusta pyytäneet (kaavoittaja merkitsee viranomaiset) - muistutuksen tehneet, jotka ovat ilmoitusta pyytäneet (kaavoittaja merkitsee viranomaiset) - pöytäkirjanote niille jotka ovat tehneet kaavoituksen käynnistämissopimuksen/aloitteen KVN VOIMNTULOST ILMOITTMINEN Kaavan voimaantulosta ilmoitus internetsivuilla ja ilmoitustaululla sekä ilmoitus (MR 95 ): - rakennusvalvonta (sovittu että pelkkä ilmoitus) - Pohjois-Savon ELY-keskus (kaavoittaja merkitsee vastuualueet) Voimaan tullut asemakaava (kaavakartta ja selostus) (MR 95 ): - Pohjois-Savon maanmittaustoimisto (vain kaavakartta pdf-muodossa) s-postiviestiin voimaantulotiedot - Pohjois-Savon ELY (pdf) - naapurikunnat (jos tarve) - Pohjois-Savon liitto (pdf) - tarpeen mukaan muut viranomaiset: esim. Pohjois-Savon pelastuslaitos Varkaus 30.7.2018 Kaupunginarkkitehti Satu Reisko Terveyskampuksen asemakaava, sivu 26 (x)
VRKUDEN KUPUNKI Tekninen toimiala, Suunnittelu hlströminkatu 6, PL 208, 78201 VRKUS puh 040 515 7336 Päiväys Mittakaava Nähtävillä Tela Koordinaattijärjestelmät ETRS-GK28 / N2000 Yhteyshenkilö 30.7.2018 Terveyskampuksen asemakaava 1:2000 Markus ittola 85 85 90 90 83 84 85 85 90 86 9 88 88 89 89 82 86.0 87.0 87.0 87.0 93.0 92.0 92.0 92.0 95.0 85.9 86.4 86.7 86.6 86.4 86.3 86.1 85.7 87.2 87.7 87.8 87.0 94.0 87.5 83. 85.0 84.0 86.0 83.0 83.0 83.0 2.0 93.0 92.0 92.0 15 4 4P17 6 25 26 2:99 23 4 3 16 6 21 20 7 16 7 7 4L5 2:81 7 10 2:90 9 18 2:89 16 6 5 2 3 4 23 36 90 23 29 3 28 35 48 53 56 41 40 17 29 55 36 39 41 40 15 16 12 10 11 55 57 58 34 31 22 20 13 14 33 49 50 28 24 5 9 10 8 8 7 23 24 24 26 25 27 26 16 15 21 20 26 32 27 31 30 28 29 25 32 1 2 22 27 19 22 24 21 11 54 27 28 9 12 26 23 51 25 52 11 46 20 21 22 54 53 42 35 38 37 14 15 6 8 17 8 Kopolankat Miilukuja Miilukuja akunnankatu KL YS W VL P-10 O12 K P-10 P K-3 O-6 II 1500 I I 480 480 300 48as. III l4% 2800 e=0.35 I-II 250 I-II I-II I-II e e=0.5 e=0.35 200 200 200 25 I-II 250 250 485 1067 66 2066 65 66 B C B C B B C 871477 71 1696 1336 44 6913600 28494200 6913800 28494400 YS-2 100 30 40 0 10 20 50 1067 4 SVONMÄKI 300 sr-5 sr-13 nä s-14 s-14 VI e=0.7 7 8 100 30 40 0 10 20 50 Liite 1 Vaihtoehto
VRKUDEN KUPUNKI Tekninen toimiala, Suunnittelu hlströminkatu 6, PL 208, 78201 VRKUS puh 040 515 7336 Päiväys Mittakaava Nähtävillä Tela Koordinaattijärjestelmät ETRS-GK28 / N2000 Yhteyshenkilö 30.7.2018 Terveyskampuksen asemakaava 1:2000 Markus ittola 85 85 90 90 83 84 85 85 90 86 9 88 88 89 89 82 86.0 87.0 87.0 87.0 93.0 92.0 92.0 92.0 95.0 85.9 86.4 86.7 86.6 86.4 86.3 86.1 85.7 87.2 87.7 87.8 87.0 94.0 87.5 83. 85.0 84.0 86.0 83.0 83.0 83.0 2.0 93.0 92.0 92.0 15 4 4P17 6 25 26 2:99 23 4 3 16 6 21 20 7 16 7 7 4L5 2:81 7 10 2:90 9 18 2:89 16 6 5 2 3 4 23 36 90 23 29 3 28 35 48 53 56 41 40 17 29 55 36 39 41 40 15 16 12 10 11 55 57 58 34 31 22 20 13 14 33 49 50 28 24 5 9 10 8 8 7 23 24 24 26 25 27 26 16 15 21 20 26 32 27 31 30 28 29 25 32 1 2 22 27 19 22 24 21 11 54 27 28 9 12 26 23 51 25 52 11 46 20 21 22 54 53 42 35 38 37 14 15 6 8 17 8 Kopolankat Miilukuja Miilukuja akunnankatu KL YS W VL P-10 O12 K P-10 P K-3 O-6 II 1500 I I 480 480 300 48as. III l4% 2800 e=0.35 I-II 250 I-II I-II I-II e e=0.5 e=0.35 200 200 200 25 I-II 250 250 485 1067 66 2066 65 66 B C B C B B C 871477 71 1696 1336 44 6913600 28494200 6913800 28494400 YS-2 100 30 40 0 10 20 50 1067 4 SVONMÄKI 300 sr-5 sr-13 nä s-14 s-14 VI e=0.7 7 8 100 30 40 0 10 20 50 Liite 1B Vaihtoehto B
VRKUDEN KUPUNKI Tekninen toimiala, Suunnittelu hlströminkatu 6, PL 208, 78201 VRKUS puh 040 515 7336 Päiväys Mittakaava Nähtävillä Tela Koordinaattijärjestelmät ETRS-GK28 / N2000 Yhteyshenkilö 30.7.2018 Terveyskampuksen asemakaava 1:2000 Markus ittola 85 85 90 90 83 84 85 85 90 86 9 88 88 89 89 82 86.0 87.0 87.0 87.0 93.0 92.0 92.0 92.0 95.0 85.9 86.4 86.7 86.6 86.4 86.3 86.1 85.7 87.2 87.7 87.8 87.0 94.0 87.5 83. 85.0 84.0 86.0 83.0 83.0 83.0 2.0 93.0 92.0 92.0 15 4 4P17 6 25 26 2:99 23 4 3 16 6 21 20 7 16 7 7 4L5 2:81 7 10 2:90 9 18 2:89 16 6 5 2 3 4 23 36 90 23 29 3 28 35 48 53 56 41 40 17 29 55 36 39 41 40 15 16 12 10 11 55 57 58 34 31 22 20 13 14 33 49 50 28 24 5 9 10 8 8 7 23 24 24 26 25 27 26 16 15 21 20 26 32 27 31 30 28 29 25 32 1 2 22 27 19 22 24 21 11 54 27 28 9 12 26 23 51 25 52 11 46 20 21 22 54 53 42 35 38 37 14 15 6 8 17 8 Kopolankat Miilukuja Miilukuja akunnankatu KL YS W VL P-10 O12 K P-10 P K-3 O-6 II 1500 I I 480 480 300 48as. III l4% 2800 e=0.35 I-II 250 I-II I-II I-II e e=0.5 e=0.35 200 200 200 25 I-II 250 250 485 1067 66 2066 65 66 B C B C B B C 871477 71 1696 1336 44 6913600 28494200 6913800 28494400 YS-2 100 30 40 0 10 20 50 1067 4 SVONMÄKI 300 sr-5 sr-13 nä s-14 s-14 VI e=0.7 7 8 100 30 40 0 10 20 50 Liite 1C Vaihtoehto C
Terveyskampuksen asemakaava Liite 2 semakaavan muutos koskee 4. kaupunginosan Savonmäen korttelia 1067 (osa). semakaavan muutoksella muodostuu 4. kaupunginosan Savonmäen tontit 1067-7 ja 1067-8. Tämän asemakaavan alueella tehdään erillinen sitova tonttijako. SEMKVMERKINNÄT J -MÄÄRÄYKSET YS-2 Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue. lueelle voi sijoittaa palveluasumiseeen tai muita pääkäyttötarkoitukseen liittyviä asuintiloja. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. Ohjeellinen tontin raja. 4 SV 1067 Kaupunginosan numero. Kaupunginosan nimi. Korttelin numero. 8 Ohjeellisen tontin numero. VI Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. e=0.7 Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin pinta-alaan. Istutettava alueen osa. nä Yleisen tien näkemäalueeksi varattu alueen osa. Maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää.
s-14 sr-5 lueen osa, joka tulee hoitaa puistomaisen luonteen mukaisesti. lueella oleva maiseman tai kaupunkikuvan kannalta merkittävä puusto on säilytettävä tai tarvittaessa uusittava vaiheittain. Suojeltava rakennus. Historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen tai vesikattojen historiallista tai kaupunkikuvallista arvoa. sr-13 Suojeltava rakennus. Kaupunkikuvan ja paikallishistorian säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Yleiset määräykset: utopaikkoja on varattava seuraavasti: YS-1 korttelialueella 1ap/80 k-m 2
semakaavan seurantalomake Liite 3 semakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 915 Varkaus Täyttämispvm 07.08.2018 Kaavan nimi Terveyskampuksen asemakaava Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm 07.06.2018 Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 5,4518 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] 5,4518 Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] semakaavan muutoksen pinta-ala [ha] Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset luevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 5,4514 100,0 38159 0,70 0,0000 0 yhteensä P yhteensä Y yhteensä 5,4514 100,0 38159 0,70 0,0000 0 C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
lamerkinnät luevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 5,4514 100,0 38159 0,70 0,0000 0 yhteensä P yhteensä Y yhteensä 5,4514 100,0 38159 0,70 0,0000 0 YS-1-5,4514-38159 YS-2 5,4514 100,0 38159 0,70 5,4514 38159 C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä