Arvio vuoden 2014 viljasadosta ja sen käytöstä. Selvityksen tulokset uutisjutut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvio vuoden 2014 viljasadosta ja sen käytöstä. Selvityksen tulokset uutisjutut"

Transkriptio

1 Arvio vuoden 0 viljasadosta ja sen käytöstä Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR ry on tehnyt arvion kotimaan vuoden 0 viljasadosta ja sen käytöstä. Samassa yhteydessä on selvitetty mm. viljelijöiden kiinnostusta sopimusviljelyyn ja kiinteähintaisiin sopimuksiin sekä kylvöaikomuksia ja tuotantopanosten käyttöä tulevana keväänä 0. Selvitystä varten Suomen Gallup Elintarviketieto haastatteli yhteensä 0 viljelijää aikavälillä Selvitystä on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö. Selvityksen tulokset esitetään kokonaisuudessaan tässä raportissa sekä sen lopussa olevassa esityksessä. Tulokset on uutisoitu sivustolla joulukuussa, yhteensä kuutena erillisenä juttuna. Selvityksen tuloksista on kirjoitettu kooste myös MMM:n Verso-blogiin. Selvityksen tulokset uutisjutut I: Arvio kotimaan viljasadosta tarkentunut (.0.0)... II: Hyvä sato kasvukauden 0 onnistumisia (0..0)... III: Kiinteähintaisten viljelysopimusten käyttö vähäistä (0..0)... IV: Kiinnostus kiinteähintaisiin vaihtelee tuotantosuunnan mukaan (..0)... 9 V: Viljaa tulee myyntiin pitkin vuotta (..0)... VI: Aikomuksia tulevalle kasvukaudelle 0 (..0)...

2 I: Arvio kotimaan viljasadosta tarkentunut (.0.0) Vilja-alan yhteistyöryhmä teetti lokakuun alussa suomalaisten viljelijöiden keskuudessa satokyselyn. Viljojen kokonaissatoarvioksi,09 miljoonaa tonnia Satokyselyn vastausten perusteella viljojen kokonaissato on kotimaassa tänä vuonna samaa suuruusluokkaa kuin viime vuonna (0:,0 milj. tn). Arvio on hieman suurempi kuin Tiken ennakkosatotilaston arvio kokonaissadosta (+ 000 tn,..). Tänä vuonna viljojen viljelyala oli noin prosentin viime vuotta suurempi, ollen,9 miljoonaa hehtaaria. Viljojen keskisadot ovat viime vuoden tasolla tai hieman korkeampia. Alueellisia vaihteluita hehtaarisadoissa on paljon, mikä voi tuoda poikkeamaa tai vaihtelua tuloksiin. Vehnäsato yli miljoona tonnia Kevätviljoista vain vehnän sato on viime vuotta suurempi, kevätvehnää on arvion mukaan korjattu noin tonnia (0: 000 tn, + %). Kun kokonaissadossa huomioidaan myös syysvehnä, nousee arvio vehnän kokonaissadosta yli miljoonan tonnin (,0 milj. tn). Syysvehnäsato, 000 tonnia, on lähes nelinkertainen viime vuoden syysvehnäsatoon verrattuna ( 000 tn). Syysviljasatojen kasvun taustalla on edellisvuoteen verrattuna yli kaksinkertainen viljelyala. Syysvehnän viljelyala lähes kolminkertaistui ja satotason arvioidaan olevan noin 900 kg/ha parempi kuin viime vuonna, ollen lähes 000 kg/ha. Rukiin osaltakin kokonaissato nousee lähelle tonnia. Rukiin viljelyala kasvoi lähes kaksinkertaiseksi ja satotason (900 kg/ha) odotetaan olevan lähes 0 % parempi kuin 0 (090 kg/ha).

3 Ohrasta suurin sato kaura toisena Ohran kokonaissato jää % viime vuotta pienemmäksi ja on arviolta, miljoonaan tonnia. Kokonaissatoa laskee viime vuotta heikommat hehtaarisadot. Ohran satoon on laskettu mukaan rehu- sekä mallasohra. Tänä vuonna korjattu kaurasato on määrältään,0 miljoonaa tonnia ja se jää noin kymmenyksen edellisvuotta pienemmäksi. Kauran viljelyala laski edellisvuodesta %, mutta satotasojen arvioidaan olevan aavistuksen viime vuotta korkeampia. Rypsi- ja rapsisato viime vuotta pienempi Rypsin sekä rapsin osalta viljelyalat laskivat selvästi edellisvuoteen verrattuna (yhteensä - %). Rypsin ja rapsin kokonaissato on 000 tonnia, noin viidenneksen viime vuotta pienempi. Suurin pudotus nähdään rypsisadossa, rapsisato on aika lähellä viime vuotista. Öljykasveilla keskisadot ovat olleet tänä vuonna keskimääräiset. II: Hyvä sato kasvukauden 0 onnistumisia (0..0) Kotimaassa korjattu, miljoonan tonnin viljasato oli määrältään hyvä ja useat viljelijät olivat kasvukauden 0 osalta tyytyväisiä juuri sadon määrään. Kasvukauden ja etenkin sadonkorjuukauden sää aiheutti kuitenkin monelle viljelijälle harmaita hiuksia. Asiat käyvät ilmi VYR:n tekemästä viljelijäkyselystä. Vilja-alan yhteistyöryhmä teetti lokakuun alussa suomalaisten viljelijöiden keskuudessa kyselyn, jossa kartoitettiin mm. viljasadon määrän lisäksi sadon myyntiaikomuksia, sopimusviljelyn yleisyyttä, kiinnostusta kiinteähintaisiin sopimuksiin sekä ensi vuoden kylvöaikomuksia. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto haastattelemalla yhteensä 0 viljelijää aikavälillä..0.0.

4 Kysely on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa selvitystä. Kyselyn tuloksia julkaistaan viikoilla 9 VYR:n nettisivuilla ja tämä on juttusarjan ensimmäinen osa. Mikä onnistui ja mikä epäonnistui kasvukaudella 0? VYR kyselyn avoimissa vastauksissa viljelijöiltä kysyttiin mikä onnistui hyvin ja mikä huonosti. Tässä kohdassa vastaajien oli mahdollisuus kirjoittaa haluamiaan asioita molempiin kohtiin. Noin puolet vastaajista käytti tätä mahdollisuutta. Osa vastaajista vastasi vain toiseen kysymyksistä. Osassa vastaukista kommentoitiin vain yhtä asiaa (esim. sato) ja osassa useampaa. Vastauksia oli mahdollista lajitella vastaajien mukaan alueittain, mutta tällä tarkastelulla ei löydetty selkeitä asioita joissa tietyllä alueella olisi onnistuttu tai epäonnistuttu. Tämän vuoksi alueellisia tuloksia ei tässä yhteydessä esitetä. Onnistumiseen vaikutti tänäkin vuonna selkeästi kasvukauden sää Kasvukausi 0 oli olosuhteiltaan vaihteleva ja alueellisia eroja kasvuolosuhteissa esiintyi aika paljon. Kuitenkin vaihtelevuudesta huolimatta valtaosassa maata kasvukausi sujui ilman suurempia ongelmia. Kylvökausi alkoi jo huhtikuun puolella, kiitos lämpimien säiden. Säät viilenivät kuitenkin uudelleen ja kasvustojen orastumista jouduttiin odottelemaan useampi viikko. Toukokuun puolenvälin jälkeen helteinen sää nopeutti orastumista. Toukokuun lopulla sateinen sää viivästytti kylvöjen loppuun saattamista, mutta ne saatiin tehtyä Itä-Suomea lukuun ottamatta normaalissa aikataulussa. Etenkin Itä- ja Keski-Suomessa toukokuun runsaat sateet viivästyttivät kylvöjä ja toukokuun sademäärät olivat kaksinkertaisia tavanomaiseen verrattuna (ks. kartat kuvassa). Kesä- ja heinäkuun säät jatkuivat vaihtelevina. Juhannusta juhlittiin paikoin alle 0 asteen lämpötiloissa, mutta heinä- ja elokuussa päästiin jo nauttimaan hellepäivistä. Kaikkialla heinäkuun helteet eivät olleet toivottuja, mm. Etelä- ja Kaakkois-Suomessa ja osassa Etelä-Pohjanmaata heinäkuun helteinen ja sateeton kausi paikoin pakkotuleennutti viljoja ja jyväkoko jäi pieneksi. Puintikausi alkoi elokuun alkupuolella tavanomaiseen aikaan ja satonäkymät olivat tuolloin keskimääräiset. Satonäkymiä sekä etenkin sadon laatua heikensi kuitenkin elokuun loppupuolen runsaat sateet, jotka pysäyttivät viljan puinnit monella tilalla jopa kahdeksi viikoksi. Laatutappioita tuli mm. vehnällä Varsinais-Suomen alueella. Puinteja päästiin jatkamaan syyskuun alussa ja ne saatiin tehty valtaosalla tiloista syyskuun puoleen väliin mennessä, varsin tavanomaiseen aikaan. Lisätietoja kotimaan viljasadon laadusta löytyy mm. Eviran sivuilta. Hyvä sato kasvukauden 0 onnistumisia Mikä onnistui kohdassa vastaajat olivat tyytyväisiä mm. yleisesti viljelykasvien satoon tai jonkin tietyn viljelykasvin satoon (esim. kaura, kevätvehnä, ruis). Alhaiset puintikosteudet ja

5 hyvin sujunut sadonkorjuu saivat myös kiitosta. Viljelytekniikassa vastaajat kokivat onnistumisia mm. kylvöjen ajoituksessa tai rikkakasvien ja kasvitautien torjunnassa. Noin viljelijää vastasi tässä kohdassa, että kaikki onnistui. Mikä meni huonosti? Osin vastaukset ovat samoja kuin kohdassa mikä onnistui. Eri tavoin huonot sääolosuhteet keräsivät tässä kohdassa eniten mainintoja. Sekä liiasta märkyydestä että liiasta kuivuudesta mainittiin. Viljelijät ilmoittivat myös, että jonkin tietyn viljelykasvin sato ei onnistunut odotusten mukaan. Tyytymättömyyttä oli myös viljelytekniikkaan (esim. kylvöjen ajoitus, rikkakasvien torjunta). Sadon myyntien ajoitukseen tai viljan alhaiseen hintaan ei myöskään oltu tyytyväisiä. Alla muutamia satunnaisia poimintoja vastauksista Mikä onnistui: Koska puintikelit olivat mainiot, pärjäsi vähällä kuivaamisella, viljelijä Etelä-Pohjanmaa

6 Sato oli vuoteen nähden hyvä, viljelijä, Pohjois-Pohjanmaa Oli täydellinen vuosi, kaikki onnistui: orastuminen, kasvu, sato oli hyvä, jne., viljelijä Satakunta Mikä meni huonosti: Viljan hinta on huono, kustannukset nousseet, viljelijä Etelä-Pohjanmaa Kevätsateet tuhosivat satotoiveet kokonaan., viljelijä Kaakkois-Suomi Satomäärä jäi vaatimattomaksi, kelit oli mitä olivat., viljelijä Keski-Suomi Sadekausi pilasi kauran laadun, viljelijä Varsinais-Suomi Tarkentuneita arvioita kotimaan viljasadosta VYR:n teettämässä viljelijäkyselyssä selvitettiin kotimaan vilja- ja öljykasvisadon määrää ja tulokset julkaistiin heti lokakuun puolen välin jälkeen VYR:n sivuilla. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike julkaisi. marraskuuta ennakkotietoja kotimaan satotilastosta. Tähän tilastoon oli kerätty 00 viljelijän ilmoittamat satotulokset. Tiken tilaston mukaan tänä vuonna korjattiin ensimmäistä kertaa yli miljoonan tonnin vehnäsato (,09 miljoonaa tonnia). Ohrasato oli tänäkin vuonna viljoista suurin,9 miljoonaa tonnia ja kaurasato,0 miljoonaa tonnia. Rukiista korjattiin 000 tonnin sato, joka on kolminkertainen edellisvuoden satoon nähden. Rypsin ja rapsin yhteenlaskettu sato oli tänä vuonna 000 tonnia. Arvio viljojen kokonaissadosta tarkentui, miljoonaan tonniin. Verrattuna tähän paljon pienemmällä otoksella tehtyyn kyselyyn, oli vehnän, ohran ja rukiin sadot suuremmat Tiken tilastossa kuin tässä kyselyssä. Viljojen kokonaissato oli 000 tonnia suurempi. Tiken satotilasto löytyy kokonaisuudessaan Maataloustilastot.fi -palvelusta ja sivustolta löytyy myös alueittaisia satotuloksia. Tiken tilasto tarkentuu edelleen ja lopullinen satotilasto julkaistaan helmikuun lopussa. Miten sato jakautui alueellisesti? Viljantuotannon alueellista jakaumaa on pyritty hahmottamaan oheisen kartan avulla. Kartalle on laskettu ohran, kauran, vehnän ja rukiin kokonaissadot alueittain. Tulokset on otettu VYR satokyselyn tuloksista ja laskelmat eivät sisällä seosviljaa. Koko maan sadosta Etelä- ja Lounais-Suomen alueella tuotettiin %. Kolmanneksi suurin tuotantoalue on Pohjanmaa ( %), joka käsittää Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueet. Etenkin vehnän tuotannossa Etelä- ja Lounais-Suomen alueiden sato käsitti valtaosan koko maan tuotannosta ( %). Ruissadosta noin 0 % tuotettiin tällä alueella samoin kuin öljykasveista.

7 III: Kiinteähintaisten viljelysopimusten käyttö vähäistä (0..0) VYR:n viljelijäkyselyssä joka kolmas viljelijä kertoi olevansa tyytyväinen viljasatoon ja sen myynteihin tänä vuonna. Kotieläintiloilla tyytyväisiä oli hieman enemmän kuin kasvinviljelytiloilla. Kyselyssä tiedusteltiin myös viljelysopimusten käyttöä vuonna 0. Tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä viljasatoon ja myynteihin Viljelijöiltä kysyttiin VYR:n viljelijäkyselyssä kuinka tyytyväisiä he ovat viljasadon ja viljanmyynnin onnistumiseen kokonaisuutena tämän vuoden osalta. Vastaukset annettiin lokakuun alussa. Vastausvaihtoehtojen skaala oli erittäin tyytymättömästä () erittäin tyytyväiseen (). Vastaajista % ilmoitti olevansa tyytyväisiä ja % erittäin tyytyväisiä. Erittäin tyytymättömiä ja tyytymättömiä vastaajajoukosta ilmoitti olevan 9 %. Vastaajista % arvio viljasadosta ja sen myyntien onnistumisesta asettui näiden vastausten väliin. Eniten tyytymättömiä viljasatoon ja sen myyntien onnistumiseen kokonaisuutena on kyselyn tulosten perusteella Etelä- ja Lounais-Suomen viljelijöiden joukossa eli alueilla, joilla on paljon kasvinviljelytiloja. Kasvinviljelytiloilla muita tuotantosuuntia suurempi tyytymättömyys havaitaan myös kun kun tulokset jaotellaan tuotantosuunnittain.

8 Suomessa tänä vuonna korjattu viljasato,, miljoonaa tonnia, oli määrältään hyvä. Sato onnistui valtaosassa maata hyvin, mutta sadonkorjuukauden sateet heikensivät etenkin vehnäsadon laatua merkittävästi. Laatutappioita koitui etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa, mikä voi selittää muita alueita korkeampaa tyytymättömyyttä. Yleisesti hyvä sato oli kyselyn avoimissa vastauksissa yleisin viljelijöiden mainitsema asia, kun kysyttiin mikä onnistui. Suurin syy tyytymättömyyttä viljan myynneissä aiheuttanut tekijä lienee heinäkuun lopussa laskeneet viljan hinnat. Mikäli uuden sadon hintaa ei oltu kiinnitetty tai muutoin suojattu, näkyy hintojen lasku suoraan myyntitulojen laskuna. Sadonkorjuukaudella myytiin paljon myös edeltävän vuoden viljasatoa, mikä on voinut lisätä tyytymättömyyttä myynnissä onnistumiseen. Sopimusviljely auttaa hintariskien hallinnassa Sopimusviljelyllä tarkoitetaan perinteisesti viljelijän ja viljan ostajan (kauppa, teollisuus, välittäjä jne.) ennen kasvukautta tai viimeistään ennen sadonkorjuuta tekemää sopimusta tietyn viljelykasvin tuotannosta ja sadon myynnistä. Sopimuksessa hinta voi olla avoin (avohintainen viljelysopimus) tai osalle sadosta voidaan sopia kiinteästä hinnasta (kiinteähintainen viljelysopimus). Hinta voi määräytyä myös esimerkiksi tietyllä ajanjaksolla keskiarvona tai muuten. Suomen viljasadosta myydään vuosittain viljakaupalle ja teollisuudelle noin puolet eli noin miljoonaa tonnia. Kiinteähintaisten sopimusten käyttö 0 Sopimusviljelyä tarkasteltiin viljalajeittain tarkemmin vuoden 0 kyselyn vastauksista huomioimalla vastaajajoukosta vain viljaa viljelevät ja myyvät tilat (n = ). Kyselyn tuloksista sopimusviljelyä tarkasteltiin tarkemmin ohran, kauran ja vehnän osalta ja tulokset on ilmoitettu kolmessa eri tilakokoluokassa. Vastausten perusteella sopimusten käytössä on hieman eroja viljalajeittain. Vehnällä viljelysopimuksia hyödynnettiin kauraa ja ohraa enemmän. Vehnää viljelleistä noin joka toisella viljelijällä oli jonkinlainen sopimus. Kauralla ja ohralla viljelysopimus oli tehtynä joka kolman-

9 nella tai sitä harvemmalla. Avohintainen viljelysopimus käytetyin Kaikilla viljoilla avohintainen viljelysopimus oli käytetyin sopimusmuoto. Ohralla avohintaisen viljelysopimuksen oli tehnyt % vastaajista ja kauralla % vastaajista. Vehnällä avohintainen sopimus oli yli 0 % vastaajista. Kiinteähintainen sopimus oli viljalajista ja tilakoosta riippuen -0 % viljelijöistä. Vastaajilla oli näiden vaihtoehtojen lisäksi mahdollisuus valita muu sopimus, joka voi olla esim. futuurisopimus tai sopimus naapuritilan kanssa viljan ostoista. Tämän vaihtoehdon oli valinnut - % vastaajista. Tilakoko ei tuonut suuria eroja tuloksiin Kyselyn tämän kohdan havainnot tukevat muita arvioita siitä, että kiinteähintaisia sopimuksia käyttää noin -0 % viljelijöistä. Viljalajien välillä esiintyi eroja sopimusten käytössä, mutta tilakoon mukaisella jaottelulla ei niitä tämän kyselyn perusteella löydetty tai tulokset menivät hieman ristiin. Tuloksissa onkin hieman yllättävää, että yli 00 hehtaarin tilat eivät juuri käyttäneet kiinteähintaisia sopimuksia pienempiä tilakokoluokkia enempää. Tulosten tulkinnassa on syytä ottaa huomioon, että vastaajien määrissä oli myös eroja ja vastaajien määrä oli pienin suurimmassa tilakokoluokassa. IV: Kiinnostus kiinteähintaisiin vaihtelee tuotantosuunnan mukaan (..0) VYR:n viljelijäkyselyn tulosten mukaan kiinnostus kiinteähintaisiin sopimuksiin ei näytä kasvavan ensi vuonna. Eniten kiinnostusta kiinteähintaisten sopimusten käyttöön on yli 00 hehtaarin viljatiloilla. 9

10 Kiinnostuksesta kiinteähintaisiin sopimuksiin pitkä aikasarja Viljelijöiden halukkuutta kiinteähintaisiin sopimuksiin on kysytty VYR kyselyssä vuodesta 00 lähtien. Tarkastelujaksolla (00 0) ei ole tapahtunut suuria muutoksia viljelijöiden kiinnostuksessa kiinteähintaisiin sopimuksiin, mitä voidaan pitää hieman yllättävänä muun muassa siksi että viljan hinnat ovat tarkastelujaksolla vaihdelleet paljonkin ja toisaalta sopimusviljelyä on pyritty edistämään eri keinoin. Viljan hintojen kehitys näkyy kuitenkin hieman vastauksissa. Vuosina 00 ja 009 viljelijöistä noin % oli valmis harkitsemaan hinnan kiinnittämistä ja % aikoi niin tehdä. Vuonna 009 viljojen hinnat olivat tarkastelujakson alhaisimmat. Kun hinnat nousivat kesällä 00 ja olivat syksyllä /tn välillä, kasvoi saman syksyn kyselyssä en vastanneiden osuus selvästi. Tämän jälkeen en vastanneiden joukko on vaihdellut % välillä. Sopimusviljely on viljelijälle sekä viljan ostajalle yksi mahdollisista keinoista hintariskien hallintaan Viljelijälle se on ehkä helpoin tapa vaikuttaa siihen, että sadolle on tiedossa ostaja ja sadon myyntituloihin liittyvään riskiin voi vaikuttaa. Viljan ostaja voi sopimusviljelyn avulla myös pienentää hintavaihteluihin liittyvää riskiään ja toisaalta varmistaa raakaaineen saatavuutta. 0

11 Markkinoilla koetut suuret hintavaihtelut vuoden 00 jälkeen ovat lisänneet ketjun kaikille toimijoille hintamuutoksiin liittyviä riskejä. Viljelijöiden osalta myös kasvava tilakoko ja sen myötä mahdollisesti myytävän tai ostettavan viljan määrän kasvu on lisännyt hintavaihteluihin liittyviä riskejä. Mikäli viljan hinnat nousevat sopimuksen teon jälkeen ei viljelijä hyödy hintojen noususta sille sadon osalle, jolle hinta on kiinnitetty. Toisaalta mikäli hinnat laskevat, saa viljelijä hyödyn sen sadon määrän osalta, jolle hinta on kiinnitetty. Viljan ostajan hyöty on vastakkaisissa tilanteissa kuin viljelijällä. Kiinnostus vaihtelee tuotantosuunnan mukaan Kyselyn tuloksista selviää, että kiinnostus kiinteähintaisiin sopimuksiin vaihtelee tuotantosuunnan ja tilakoon mukaan. Vähiten halukkuutta kiinteähintaisiin sopimuksiin on alle 0 hehtaarin tiloilla ja kotieläintuottajilla. Tämä on ymmärrettävää, koska pienillä tiloilla myyntierät ovat usein pieniä ja kotieläintiloilla valtaosa sadosta käytetään todennäköisesti omalla tilalla rehuna. Tuotantosuunnakseen muu kasvintuotanto ilmoittavat viljelijät ovat viljan viljelijöitä kiinnostuneenmpia kiinteähintaisiin sopimuksiin. Tilakoon mukaan jaoteltuna on kiinnostus suurin suurilla, yli 00 hehtaarin tiloilla. Toisaalta tässäkin tilakokoluokassa vain % ilmoittaa, että aikoo tehdä kiinteähintaisen sopimuksen ja / luokan vastaajista vastasi en. Kiinnostusta kiinteähintaisiin sopimuksiin löytyy maantieteellisesti eniten Etelä- ja Lounais- Suomen tiloilta eli tärkeiltä viljantuotantoalueilta ja näillä alueilla on paljon kasvinviljelytiloja. Karja-Suomen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa on kiinnostus sopimuksiin vähäisintä. Syksyllä 0 kyselyyn osallistuneista viljelijöistä (mukana kaikki tuotantosuunnat) % oli kiinnostunut tekemään kiinteähintaisen sopimuksen ja % harkitsi sitä ( ehkä ). Vastaajista % vastasi ei ja % ei osannut sanoa. Verrattuna edeltävään syksyyn, kasvoi ei vas-

12 tanneiden joukko prosenttiyksikköä. Suurin syy tähän lienee edeltävästä syksystä selvästi laskeneet hinnat ja alhaisempi hintataso. Hinnat olivat vastaushetkellä edelleen korkeammalla tasolla kuin syksyllä 009, jolloin kiinnostus sopimuksiin oli korkeammalla tasolla. Mikäli vuoden 0 tuloksissa huomioidaan vain ne, jotka ilmoittavat viljelevänsä ja myyvänsä viljaa, kasvaa keskiarvona kyllä vastanneiden joukko 9 % vastaajista. Tällä jaottelulla % ilmoitti, että ei ole kiinnostunut tekemään kiinteähintaisia sopimuksia. Myös tällä jaottelulla kiinnostus oli suurinta suurimmilla tiloilla (yli 00 ha kyllä vastasi 9 %) ja Etelä- ja Lounais-Suomessa. Pidemmät sopimukset eivät kiinnosta Viljan hintavaihteluiden ollessa peräkkäisinäkin vuosina suuria, olisi tuotannon kannattavuutta tai sadon myyntihintaa ehkä hyvä tarkastella useamman vuoden ajanjaksolla keskiarvona vain yhden vuoden tarkastelun sijaan. Näin tehtäessä myös tuotantokustannuksia on tarpeen tarkastella myös tuon aikavälin keskiarvona. Kyselyssä on kysytty vuodesta 00 lähtien myös viljelijöiden kiinnostusta tehdä - vuoden sopimuksia, jossa hinta tai hinnoitteluperuste on sovittu etukäteen. Kiinnostus tämän tyyppisiin sopimuksiin on ollut kaikkina tarkasteluvuosina laimeampaa kuin kiinnostus tavanomaisiin kiinteähintaisiin sopimuksiin. Vuonna 0 kyselyyn vastanneista viljelijöistä 9 % vastasi, että ei ole kiinnostunut tekemään yli kasvukauden suuntautuvia - vuoden kiinteähintaisia sopimuksia. Kiinnostuneita tämän tyyppisiin sopimuksiin oli suhteellisesti eniten suurimpien (yli 00 ha) kasvinviljelytilojen joukossa. Tästä vastaajajoukosta % vastasi aikovansa tehdä pidempiä sopimuksia.

13 V: Viljaa tulee myyntiin pitkin vuotta (..0) Noin puolet viljasadosta liikkuu vuoden aikana tiloilta viljakauppaan tai teollisuuteen, jossa se jalostuu mm. erilaisiksi tuotteiksi. Vilkkain myyntisesonki on perinteisesti sadonkorjuun tienoilla mikä on haaste myös logistiikkaketjuille. Tänä vuonna ajanjakso heinäkuun alusta syyskuun loppuun oli erittäin vilkas viljan toimitusten osalta. VYR kyselyssä selvitettiin myös myyntiaikomuksia Vilja-alan yhteistyöryhmän viljelijäkyselyssä kysyttiin aiempien vuosien tapaan missä vaiheessa ja kuinka suuren osan sadosta viljelijä on aikeissa myydä viljakaupalle, välitysliikkeille tai suoraan teollisuuteen. Kyselyyn vastanneista viljelijöistä noin puolet eli noin 0 viljelijää ilmoitti myyvänsä viljaa. Noin viidennes satokyselyyn vastanneista vastasi sadon myyntiä ja sen ajankohtaa koskeviin kysymyksiin ja suhteellisen alhainen vastaajamäärä on huomioitava tulosten tulkinnassa. Vastausten perusteella myynnit markkinointikaudella 0/ näyttäisivät painottuvan hieman aiempia vuosia enemmän loppuvuoteen 0. Etenkin teollisuuteen tehtävät myynnit näyttäisivät painottuvan hieman enemmän loppuvuoteen. Vastaajamäärä rajoittaa tarkempien päätelmien tekoa.

14 Alla olevassa kuvassa on kauppaan ja välitysliikkeille myytävän viljan myyntien jakautuminen vuoden ajalle vuosina Noin puolet sadosta myydään Markkinointivuoden aikana viljojen kokonaissadosta markkinoille liikkuu noin puolet eli noin miljoonaa tonnia viljaa. Tiken kaupan ja teollisuuden ostot tilastoista selviää, että vilkkain viljan myyntikausi on perinteisesti sadonkorjuun tienoilla (vuoden. vuosineljännes). Viljojen sadosta myydään Tiken tilastojen suhteessa eniten ruista (noin % sadosta) ja toiseksi eniten vehnää (noin %). Kaura- ja ohrasadosta myydään noin puolet, kauraa hieman ohraa enemmän. Vuoden 0 kolmas vuosineljännes (heinäkuu-syyskuu) oli poikkeuksellisen vilkas viljan myyntien suhteen ja viljaa myytiin tiloilta tonnia. Tiken tilastojen mukaan määrä on suurin yhden vuosineljänneksen aikana myyty viljamäärä vuoden 009 alun jälkeen mistä saakka tilastoja on saatavilla. Tästä määrästä todennäköisesti suuri osa on viime vuoden satoa. Vuoden. neljänneksellä myyty viljamäärä on lähes kaksinkertainen vuoden. nel-

15 jänneksen myynteihin verrattuna. Tiken tilasto vuoden 0 viimeisen vuosineljänneksen osalta julkaistaan alkuvuodesta ja sen perusteella voidaan tarkentaa arviota siitä ovatko tässä kyselyssä annetut vastakset samansuuntaisia. Ennakkonäytteitä toimitettu eniten vehnistä ja ohrasta Viljelijäkyselyssä kysyttiin edeltävien vuosien tapaan kuinka paljon viljelijät ovat toimittaneet ennakkonäytteitä sadostaan kyselyn tekohetkellä lokakuun alussa. Eniten näytteitä oli toimitettu kevät- ja syysvehnästä ja mallasohrasta. Mallasohrasta ja syysvehnästä näytteitä oli toimitettu selvästi viime vuotta enemmän, mikä voi johtua esimerkiksi siitä, että tiedot sadon laadusta on haluttu tietoon heti sadonkorjuun jälkeen. Tähän on voinut vaikuttaa se, että sadonkorjuukausi oli paikoin sateinen. Öljykasvien ja rukiin ennakkonäytteitä oli toimittanut viime vuotta pienempi määrä viljelijöitä.

16 VI: Aikomuksia tulevalle kasvukaudelle 0 (..0) VYR:n viljelijäkyselyn tulokset eivät povaa suuria muutoksia viljojen kylvöaloihin tulevana keväänä. Tuotantopanosten käyttöä pohditaan ehkä viime vuosia tarkemmin, mutta toisaalta niiden käyttöön ennustetaan tulevan vain vähän muutoksia. Kylvöaikomuksia vuodelle 0 Lokakuussa VYR:n viljelijäkyselyyn vastanneilla oli rehuohran ja kauran kuten myös muiden viljojen viljelyn suhteen mielessä viljelyalan kasvattamista sekä toisaalta myös pienentämistä. Alaa kasvattavia ja vähentäviä oli yhtä suuri joukko lähes kaikilla viljoilla. Myös muilla viljelykasveilla on huomioitaessa viljelyalaa lisäävien osuus ja vähentämällä siitä viljelyalaa kasvattavien prosentuaalinen osuus muutos hyvin lähellä nollaa. Tarkasteltaessa tuloksia tuotantosuunnittain (kotieläintilat, kasvinviljelytilat) tai tilakokoluokittain, ei aikomuksista näytä olevan suuria eroja. Rehuohran ja kauran kohdalla selvästi pienin joukko, noin 0 % vastaajista, ei vielä osannut sano aikeistaan. Tuotantosuunnittain tarkasteltaessa rehuohran viljelyalaa näyttäisi vähenevän etenkin sikatiloilla ( % vähentää, % lisää). Sikatiloilla syys- ja kevätvehnän viljelyalaa aiotaan sitä vastoin lisätä ja myös rehukauran viljelyala olisi hieman kasvamassa. Tarkemmat tulokset tuotantosuunnittain löytyy tämän jutun lopusta. Kylvöpäätöksiin vaikuttaa moni tekijä Syksyn viljelijäkyselyn tulokset ovat indikoineet mahdollisten kylvöalojen muutosten suuntaa onnistuneestikin, mutta tietoja muutosten suuruudesta ei ole varsinaisesti saatu. Lokakuun alussa tehty kysely ei ainakaan suoraan indikoi merkittäviä muutoksia viljelykasvien viljelyaloihin, vaikka sitä on mm. alhaisempien viljan hintojen osalta pohdittu.

17 Kylvöpäätöksiin vaikuttavia tekijöitä on syksystä (kyselyn ajankohta) seuraavaan kevääseen useita, joten kovin tarkkoja arvioita ei näiden vastausten perusteella voi tehdä. Noin kolmannes vastaajista ei vielä osannut sanoa aikeistaan. Tulosten tulkinnassa on huomioitavaa mm. että tässä kyselyssä vastausvaihtoehdoissa ei ollut valittavana nurmia tai kesantoja yms. mikä voi vaikuttaa kokonaisarvioon. Tulevana keväänä tukiuudistuksella voi olla myös jonkinlainen vaikutus viljelyaloihin. Tuotantopanosten käyttö keväällä 0 VYR:n syksyn viljelijäkyselyssä on kysytty myös ostolannoitteiden, karjanlannan, rikkakasvien torjunta-aineiden, tautitorjunta-aineiden, kalkin ja sertifioidun siemenen käyttöaikomuksista tulevalla kasvukaudella. Tuotantopanosten käyttöä tulevalla kaudella koskevissa kysymyksissä on en osaa sanoa vastaajajoukon koko selvästi pienempi kuin kylvöaikomuksista kysyttäessä mikä on ehkä hieman yllättävää. Vastausten perusteella eniten muutoksia olisi tuotantopanosten käytössä tulossa ostolannoitteiden käyttöön ja sielläkin muutokset ovat vielä suhteellisen maltillisia. Muilla tuotantopanoksilla käyttöä lisäävien osuuden ja käyttöä vähentävien osuuden välinen erotus oli hyvin lähellä nollaa. Lannoitteiden hinnannousu vuonna 00 näkyi sen vuoden kyselyn tuloksissa selvästi, kun % vastaajista ilmoitti sen vuoden syksyllä aikomuksekseen vähentää ostolannoitteiden käyttöä seuraavalla kaudella. Vuonna 00 viljan hinnat olivat korkealla tasolla ja ne laskivat vuotta 009 kohden. Tämän jälkeen ostolannoitteiden ja karjalannan käyttöaikomuksissa on näkynyt aika vähän muutoksia. Kyselyissä noin 0 0 % vastaajista on ilmoittanut, että aikoo pitää käytön ennallaan. Syksyllä 0 ostolannoitteiden käytön vähentämistä suunnittelevia oli selvästi enemmän kuin niiden käytön lisäämistä suunnittelevia.

18 Ostolannoitteiden käyttöä vähentäviä ja lisääviä löytyi joka tuotantosuunnasta. Tuotantosuunnista maidontuotannossa ja viljan viljelyssä oli eniten käyttöä vähentäviä suhteessa käyttöä lisääviin. Tilakokoluokittain ostolannoitteiden käytön vähentäjiä löytyi eniten suurimmista luokista. Tilanne oli sama myös kalkin käyttöaikeissa. Kasvinsuojeluaineiden tai sertifioidun siemenen osalta tuotantosuuntien välillä ei ollut suuria eroja. Karjalannan käytössä kotieläintuotantotiloilla oli useammalla enemmän aikomuksia lisätä käyttöä kuin vähentää sitä. Tilanne oli päinvastainen viljatiloilla. Kiinnostus luomutuotantoon ennallaan Kyselyssä tiedusteltiin aiempien vuosien tapaan kiinnostusta luomutuotantoon ja siihen siirtymiseen. Vastaajista % ilmoitti olevansa luomutuotannossa ja % ilmoitti olevansa kiinnostunut siirtymään luomutuotantoon. % vastaajista ei ollut kiinnostunut siirtymään luomuun, vastaajien osuus on samalla tasolla kuin edeltävänä vuonna.

19 Satoennuste 0 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0

20 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=0 Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli noin 0, jota voidaan pitää erittäin hyvänä Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde: ETT DataLaari- nimistö Tiedonkeräys Kenttätyö Tiedonkeräysmenetelmänä yhdistetty puhelin- ja internetkysely, vastaajille lähetettiin sähköpostitse tai kirjeitse kutsu sekä kysymyslomake Tiedonkeräys ja -käsittely toteutettiin SFS-ISO 0 -standardia noudattaen Satoennuste 0

21 Tutkimuksessa käytetty aluejako Työvoima- ja elinkeinokeskukset Uudenmaan Varsinais-Suomen Satakunnan Hämeen Pirkanmaan Kaakkois-Suomen Etelä-Savon Pohjois-Savon 9 Pohjois-Karjalan 0 Keski-Suomen Etelä-Pohjanmaan Pohjanmaan Pohjois-Pohjanmaan Kainuun Lapin Pohjanmaa Pohjois-Suomi 0 9 Itä-Suomi Lounais-Suomi Etelä-Suomi Satoennuste 0

22 Satoennuste Satoennuste 0

23 Viljasadon määrä 0 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen verrattuna noin %, ollen noin,09 miljoonaa tonnia Vehnän (+ %) ja rukiin (+0 %) kokonaissadot ovat selvästi viime vuotta suurempia Ohran sekä kauran osalta kokonaissadot puolestaan jäävät viime vuotta pienemmiksi Ennusteen mukaan tänä syksynä korjattu ohrasato on % edellisvuotta pienempi, määrältään noin, miljoonaa tonnia (0,9 milj. tn) Vehnän osalta kokonaissato kasvaisi ennusteen mukaan jopa viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna ollen noin, 0 miljoonaa tonnia (0: 0,, + %) Kaurasadon arvioidaan tulosten perusteella olevan,0 miljoonaa tonnia (0,0 milj. tn, - 0 %) Rypsin ja rapsin yhteenlaskettu kokonaissato olisi edelleen vähenemässä, ollen nyt noin tuhatta tonnia (0: 0, - %) Kyselyn antaman ennusteen mukaiset hehtaarisadot ovat keskimäärin 0 kg/hakorkeampia verrattuna viimeisen 0 vuoden tilastokeskiarvoihin Satoennuste 0

24 Viljojen kokonaissatoennuste KASVI Viljelyala 0, 000 ha Sato, kg/ha Sato tn TIKE ennakkosatotilasto..0 Kaura 0, Vehnä, Ohra 9, Ruis, Seosvilja *, 00 Vilja yhteensä, Tuorevilja, Rypsi, 0 9 Rapsi, 00 * Tässä kyselyssä ei selvitetty tuoreviljan tai seosviljojen satoja, näiltä osin tietolähteenä TIKEn arviot. Satoennuste 0

25 Vehnän ja rukiin kokonaissadot ovat edellisvuoteen verrattuna suurempia, ohralla, kauralla ja öljykasveilla pienemmät 000 tn Muutos KAURA VEHNÄ OHRA Sato 0 Satoennuste 0 9 RUIS RYPSI RAPSI 0 09 VILJAT YHTEENSÄ - 0% + % - % + 0 % - % - % + % Satoennuste 0

26 VYR-kyselyn ennusteet (viljat yhteensä) verrattuna TIKEn virallisiin tilastoihin tn VYR ennuste TIKE tilasto (0 ennuste),,,,,,,,0,0,09,0,,9,99,, 0, Satoennuste 0

27 Satoennuste 0 Petri Pethman 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

28 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=0 Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli noin 0, jota voidaan pitää erittäin hyvänä Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde: ETT DataLaari- nimistö Tiedonkeräys Kenttätyö Tiedonkeräysmenetelmänä yhdistetty puhelin- ja internetkysely, vastaajille lähetettiin sähköpostitse tai kirjeitse kutsu sekä kysymyslomake Tiedonkeräys ja -käsittely toteutettiin SFS-ISO 0 -standardia noudattaen

29 Tutkimuksessa käytetty aluejako Työvoima- ja elinkeinokeskukset Uudenmaan Varsinais-Suomen Satakunnan Hämeen Pirkanmaan Kaakkois-Suomen Etelä-Savon Pohjois-Savon 9 Pohjois-Karjalan 0 Keski-Suomen Etelä-Pohjanmaan Pohjanmaan Pohjois-Pohjanmaan Kainuun Lapin Pohjanmaa Pohjois-Suomi 0 9 Itä-Suomi Lounais-Suomi Etelä-Suomi

30 Viljelyalojen kehitys ja tuotantopanosten käytön muutosaikomukset

31 Arvioikaa eri kasvien viljelyalojen kehitystä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0)? 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Rehukaura Elintarvikekaura Syysvehnä Kevätvehnä Mallasohra 9 9 Rehuohra 9 Muu ohra (tärkkelys/entsyymi Ruis Öljykasvit Härkäpapu Herne 0 0 % kaikista viljelijöistä Ala lisääntyy Ala pysyy ennallaan EOS Ala vähenee 0

32 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Rehukaura 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto Muu tuotanto ha yli - ha % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

33 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Elintarvikekaura 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ha yli - ha 0 % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi 0 0 : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

34 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Syysvehnä 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ha yli - ha 9 % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi 0 9 : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

35 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Kevätvehnä 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ha yli - ha % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi 9 : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee 9 9 9

36 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Mallasohra 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ha yli - ha 0 0 % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi 0 : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

37 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Rehuohra 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto 0-9 ha yli - ha % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

38 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Ruis 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ha yli - ha 0 % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi 9 : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

39 Viljelijöiden arviot viljelyalan kehityksestä tuotantosuunnan, peltoalan ja alueen mukaan -Öljykasvit 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto 0-9 ha yli - ha 0 9 % kaikista viljelijöistä E-Suomi L-Suomi I-Suomi Pohjanmaa P-Suomi 0 : Ala lisääntyy : Ala pysyy ennallaan Ei osaa sanoa : Ala vähenee

40 Tuotantopanosten käytön suhteen suurin muutos on odotettavissa ostolannoitteiden käytön suhteen, jonka osalta käytön vähentämistä suunnittelevia on selvästi enemmän kuin lisääviä Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0)? % viljaa viljelevistä OSTOLANNOITTEET - KARJANLANTA RIKKAKASVIEN TORJUNTA-AINEET - - Lisää käyttöä TAUTITORJUNTA-AINEET - Vähentää käyttöä KALKKI - SERTIFIOITU SIEMEN -

41 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella verrattuna edelliseen? 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % KALKKI SERTIFIOITU SIEMEN Lisääntyy Pysyy ennallaan Eos. Vähenee

42 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella verrattuna edelliseen? OSTOLANNOITTEET KARJANLANTA % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % Lisääntyy Pysyy ennallaan Eos. Vähenee 9 9

43 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella verrattuna edelliseen? 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 % RIKKAKASVIEN TORJUNTA-AINEET TAUTITORJUNTA-AINEET Lisääntyy Pysyy ennallaan Eos. Vähenee

44 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0? OSTOLANNOITTEET % kaikista tiloista Kaikki TUOTANTOSUUNTA - Maidontuotanto - Muu kotieläintuotanto - Lisää käyttöä Viljanviljely Muu kasvintuotanto TILAKOKO - - Vähentää käyttöä 0-9 ha yli - ha -

45 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0? KARJANLANTA % kaikista tiloista Kaikki TUOTANTOSUUNTA - Maidontuotanto - Muu kotieläintuotanto - Lisää käyttöä Viljanviljely - Muu kasvintuotanto TILAKOKO 0 Vähentää käyttöä 0-9 ha yli - ha -

46 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0? KALKKI % kaikista tiloista Kaikki TUOTANTOSUUNTA - Maidontuotanto - Muu kotieläintuotanto Viljanviljely - - Lisää käyttöä Muu kasvintuotanto TILAKOKO - Vähentää käyttöä 0-9 ha yli - ha

47 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0? SERTIFIOITU OSTOSIEMEN Kaikki TUOTANTOSUUNTA Maidontuotanto Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto TILAKOKO 0-9 ha yli - ha % kaikista tiloista Lisää käyttöä

48 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0? RIKKAKASVIAINEET % kaikista tiloista Kaikki - TUOTANTOSUUNTA Maidontuotanto - Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto TILAKOKO Lisää käyttöä Vähentää käyttöä 0-9 ha yli - ha -

49 Arvioikaa vilja- ja öljykasvien viljelyssä käytettävien tuotantopanosten käyttöä tilallanne tulevalla kasvukaudella (0) verrattuna edelliseen (0? TAUTIAINEET % kaikista tiloista Kaikki TUOTANTOSUUNTA - Maidontuotanto - Muu kotieläintuotanto Viljanviljely - - Lisää käyttöä Muu kasvintuotanto TILAKOKO - Vähentää käyttöä 0-9 ha yli - ha -0 9

50 Tyytyväisyys viljanviljelyn onnistumiseen

51 Kuinka tyytyväinen olette tähän mennessä ollut tämän vuoden osalta viljasadon ja viljanmyynnin onnistumiseen kokonaisuutena? Erittäin tyytymätön Erittäin tyytyväinen Ei osaa sanoa 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 %

52 Eniten viljanviljelyn onnistumiseen tyytymättömiä on Etelä- ja Lounais-Suomen alueella Kuinka tyytyväinen olette tähän mennessä ollut tämän vuoden osalta viljasadon ja viljanmyynnin onnistumiseen kokonaisuutena? Erittäin tyytymätön Erittäin tyytyväinen Ei osaa sanoa Kaikki SUURALUE: Etelä-Suomi Lounais-Suomi Itä-Suomi 9 Pohjanmaa Pohjois-Suomi 9 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 %

53 Kotieläintiloilla on viljanviljelyn onnistumiseen tyytyväisiä hieman enemmän kuin kasvinviljelytiloilla Kuinka tyytyväinen olette tähän mennessä ollut tämän vuoden osalta viljasadon ja viljanmyynnin onnistumiseen kokonaisuutena? Erittäin tyytymätön Erittäin tyytyväinen Ei osaa sanoa Kaikki Maidontuotanto Naudanlihantuotanto 9 9 Sikatalous 0 0 Muu kotieläintuotanto Viljanviljely 9 Muu kasvintuotanto Muu tuotanto 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 00 %

54 Viljan myyntiaikomukset

55 Viljan kauppaantulo, kyselyn mukaan Viljelijöiden kyselyssä ilmoittamien myyntiaikomusten perusteella, syksy 0 kevät 0 - Tulosten mukaan noin % kaikista viljelijöistä myy viljaa KASVI Kauppa- ja välitysliikkeille % sadosta Suoraan teollisuuteen % sadosta Kauppaantulo yhteensä % sadosta Kaura (N=) Vehnä (N=) Mallasohra (N=) Muu ohra (N=) Ruis (N=) % % % % % % % % % % % 9 % 0 % % %

56 Kauppaantulon jakautuminen eri ajanjaksoille myyntiaikomusten mukaan Kauppa- ja välitysliikkeille myytävä vilja Suoraan teollisuuteen myytävä vilja Loppuvuosi 0 Tammi-helmikuu 0 Maaliskuu 0 - Loppuvuosi 0 Tammi-helmikuu 0 Maaliskuu 0 - Kaura (N=) % % 0 % 0 % % % Vehnä (N=) % % % 9 % % % Mallasohra (N=) Muu ohra (N=) % 9 % % 0 % % 9 % 0 % 9 % % % % %

57 Myyntiaikomukset 00-0 kauppa- ja välitysliikkeille myytävä vilja - myyntiaikeet hieman edellisvuotta aikaisemmassa

58 Myyntiaikomukset 00-0 suoraan teollisuuteen myytävä vilja - kauran osalta loppuvuonna myytävä osuus edellisvuotta suurempi, ohralla pienempi

59 Sopimustuotantoa koskevat kysymykset

60 Oletteko jatkossa kiinnostunut tekemään viljan tai öljykasvin ostajan kanssa sopimuksia, joissa hinta sovitaan etukäteen? Kyllä Ehkä En En osaa sanoa % % 0 % % 00 % % kaikista viljelijöistä

61 Oletteko jatkossa kiinnostunut tekemään viljan tai öljykasvin ostajan kanssa sopimuksia, joissa hinta sovitaan etukäteen? % viljaa myyvistä viljelijöistä 0 % % 0 % % 00 % KAIKKI PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Maidontuotanto Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ALUE: Etelä-Suomi Lounais-Suomi Itä-Suomi Pohjanmaa Pohjois-Suomi PELTOALA: Alle 0 ha ha Kyllä Ehkä En En osaa sanoa 0

62 Kiinnostusta hintaa etukäteen määrittäviin sopimuksiin löytyy eniten suuremilla kasvinviljelytiloilla Etelä- ja Lounais-Suomen alueella % kaikista viljelijöistä Oletteko jatkossa kiinnostunut tekemään viljan tai öljykasvin ostajan kanssa sopimuksia, joissa hinta sovitaan etukäteen? 0 % % 0 % % 00 % KAIKKI PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Maidontuotanto Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto ALUE: Etelä-Suomi Lounais-Suomi Itä-Suomi Pohjanmaa Pohjois-Suomi PELTOALA: Alle 0 ha ha Kyllä Ehkä En En osaa sanoa

63 Oletteko kiinnostunut tekemään viljan tai öljykasvin ostajan kanssa yli kasvukauden ulottuvia (- v) sopimuksia, joissa hinta tai hinnoitteluperusteet sovitaan etukäteen? Kyllä Ehkä En En osaa sanoa % % 0 % % 00 % % kaikista viljelijöistä

64 Pitkäkestoisemmista sopimuksista kiinnostuneita on suhteellisesti eniten suurimpien kasvinviljelytilojen joukossa "Oletteko kiinnostunut tekemään viljan tai öljykasvin ostajan kanssa yli kasvukauden ulottuvia (- v) sopimuksia, joissa hinta tai hinnoitteluperusteet sovitaan etukäteen?" % kaikista viljelijöistä Kyllä Ehkä En En osaa sanoa 0 % % 0 % % 00 % KAIKKI 0 9 PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Maidontuotanto 9 Muu kotieläintuotanto Viljanviljely 0 Muu kasvintuotanto ALUE: Etelä-Suomi 9 Lounais-Suomi Itä-Suomi 0 Pohjanmaa 9 Pohjois-Suomi PELTOALA: Alle 0 ha ha

65 Sopimusten yleisyys 0 tilakokoluokittain ko. viljaa viljelevillä ja myyvillä tiloilla -KAURA

66 Sopimusten yleisyys 0 tilakokoluokittain ko. viljaa viljelevillä ja myyvillä tiloilla -OHRA

67 Sopimusten yleisyys 0 tilakokoluokittain ko. viljaa viljelevillä ja myyvillä tiloilla -VEHNÄ

68 Esinäytteiden toimittaminen ja kiinnostus luomuun

69 Esinäytteiden toimittaminen kyselyajankohtaan mennessä kasveittain % ko. kasvia viljelleistä 0% 0% 0% 0% 0% 0% 0% 0% 0% Kaura Kevätvehnä Syysvehnä Mallasohra Muu ohra Ruis Rypsi Rapsi % % % % % 0% % 9% % % % % % % 0% % % % % % % % % % 0% % % 0% % % % %

70 Onko tilanne luonnonmukaisessa tuotannossa tai oletteko kiinnostunut siirtymään luomutuotantoon? % kaikista vastaajista Tila on luomutuotannossa Tila on luomutuotannon siirtymävaiheessa Olen kiinnostunut siirtymään luomuun En ole kiinnostunut siirtymään luomutuotantoon Eos/Ei vast. Kaikki TUOTANTOSUUNTA: Maidontuotanto Naudanlihantuotanto Sikatalous Muu kotieläintuotanto Viljanviljely Muu kasvintuotanto Muu tuotanto % % 0 % % 00 %

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( ) Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS Satoennuste 0 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Satoennuste Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy TNS

Satoennuste Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy TNS Satoennuste 0 Petri Pethman 0.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=0 Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli noin 0, jota voidaan pitää erittäin

Lisätiedot

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS Petri Pethman 8.11.2016 221100472 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=552 Kokonaisvastaajanäyte 2 135 vastaajaa Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde:

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä.0.0 Työnro. 000 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä: Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187)

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187) Kylvöalaennuste 2013 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 5.3.2013 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=614 Kokonaisvastaajanäyte 2 300 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( )

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( ) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Satokysely 2015. Petri Pethman 18.11.2015. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2015 TNS

Satokysely 2015. Petri Pethman 18.11.2015. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2015 TNS Satokysely 0 Petri Pethman..0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satokysely 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte vastaajaa vastausprosentti oli yli 0, jota voidaan pitää erittäin

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Kylvöaikomukset 2009 Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008 Petri Pethman Työnro. 76442 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2010 Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010 Petri Pethman Työnro. 77723 Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 2.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=4 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

KYLVÖAIKOMUKSET Vilja-alan yhteistyöryhmä - Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

KYLVÖAIKOMUKSET Vilja-alan yhteistyöryhmä - Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu KYLVÖAIKOMUKSET 15.2.2007 - Vilja-alan yhteistyöryhmä - Tutkija: Petri Pethman Työnro: 72049, Itätuulenkuja 10, 02100 Espoo Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö 25.1.2016 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

VYR kylvöalaennuste 2016

VYR kylvöalaennuste 2016 Petri Pethman.3.16 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Missä määrin seuraavat tekijät vaikuttavat kylvöpäätöksiinne kasvukauden 16 osalta? Ei lainkaan Erittäin paljon 1 2 3 4 5 Viljelykierto 3,32 Peltolohkojen

Lisätiedot

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855

Lisätiedot

Sertifioidun siemenen käyttö

Sertifioidun siemenen käyttö Sertifioidun siemenen käyttö Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS Gallup Oy:n lupaa. ISO 001 -sertifioitu

Lisätiedot

Viljatutkimus 10/2007

Viljatutkimus 10/2007 Viljatutkimus 10/2007 Tutkimus toteutettiin sähköisenä web-kyselynä koko maassa 9.10-28.10.2007 välisenä aikana Farmit Website Oy:n toimesta yhteistyössä Innolink Research Oy:n kanssa. Toimeksiantaja oli

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Jukka Saarinen 18.3.2014 Huittinen Luonnonmukaisen tuotannon nykytilanne ja kehittämistarpeet Satakunnassa Satafood Kehittämisyhdistyksen ja Pyhäjärviinstituutin yhteishanke

Lisätiedot

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv ivä johdatus päivp ivän n aiheisiin Juha Lappalainen, MTK Keski-Suomi (Markkinoiden osalta tilanne/näkemys 8.2.2012, joka voi muuttua) Viljamarkkinoiden ajankohtaispäivä.

Lisätiedot

Viljakaupan markkinakatsaus

Viljakaupan markkinakatsaus Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia

Lisätiedot

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,

Lisätiedot

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,

Lisätiedot

Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt

Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely on ostajan ja viljelijän välinen kumppanuussuhde, jolla tuotantoa ohjataan kysyntälähtöisempään

Lisätiedot

Raision sopimusviljely

Raision sopimusviljely Raision sopimusviljely Hankintajohtaja Jukka Hollo Raisio-konserni OSTOT JA LOGISTIIKKA 17.2.2008 sivu 1 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 17.2.2008 sivu 2 1 Raision viljan

Lisätiedot

Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin

Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin MMM Saarnivaara, Pasi, Kallinen Anne, Pirttijärvi Reijo 29.6.2018 Kantar TNS Agri Oy Sisältö 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus 6 3 Myyntikanavat

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Kevät Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Kevät Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Kevät 2012 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset

Lisätiedot

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva Joensuu 18.11.2013 Raisioagro Oy Jari Eeva 1 Raisioagro juuret Suomessa 75 vuotta 2014 Rehut, viljakauppa, rehuvalkuainen, kasviöljyt, tuotantopanokset (lannoitteet, polttoöljyt, siemenet, kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa

Lisätiedot

Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä

Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne 14.11.2012 Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä VYR:in kysely syksyn sadosta 8.11.2012 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen

Lisätiedot

Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Suomen Gallup Elintarviketieto - Valmius lähiruokapalveluihin

Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Suomen Gallup Elintarviketieto - Valmius lähiruokapalveluihin Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin 31.8.2016 Contents 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto 6 3 Myyntikanavat 9 4 Elintarvikkeiden jatkojalostusta

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla

Ajankohtaista viljamarkkinoilla Ajankohtaista viljamarkkinoilla 4.3.2011 Jukka Heinonen Hankkija-Maatalous Oy Kasvinviljely, Länsi-Suomi Viljamarkkinoista Suomen viljamarkkinat osana maailmanmarkkinaa Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut

Lisätiedot

Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR)

Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) 1 Sisältö Viljan hintaan vaikuttavia tekijöitä Mitä seurata markkinoilla?

Lisätiedot

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Sisältö Kannattavan luomumaidontuotannon perusedellytykset luomulypsykarjatilalla Peltoviljelyn suunnittelu Herneen ja härkäpavun

Lisätiedot

Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta. Pellervo Kässi

Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta. Pellervo Kässi Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta Pellervo Kässi Riski rypsin ja viljan viljelyssä Keväällä sidotaan panoksia maahan epävarmuudessa tulevan kesän sääoloista: Siemenet Lannoitteet Työ Sadon varmistamiseksi

Lisätiedot

Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa

Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa Jukka Hollo, Tilasiemen Oy Tilasiemenpakkaajat Tilasiemen Oy Tilasiemenen osuus luomusiementuotannossa runsas kolmannes Yhdellä numerolla pärjää: 010 217 6777 Netissä

Lisätiedot

Luomutilojen EUtuki-Info Lammilla

Luomutilojen EUtuki-Info Lammilla Luomutilojen EUtuki-Info 1.4.2016 Lammilla Kaija Hinkkanen/ProAgria Etelä-Suomi Luomun tilanne Luomutilojen määrä kasvaa tasaisesti peruskursseilla noin 70 osallistujaa, kotieläinpäivissä 30 (ProAgria

Lisätiedot

Luomukinkeritilaisuudet 2016

Luomukinkeritilaisuudet 2016 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Luomumarkkinoista Pienet tuotantoalat, pienet markkinat,

Lisätiedot

Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys Csaba Jansik

Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys Csaba Jansik Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys 21 Csaba Jansik I I Viljan hinnat Suomessa EUR/t 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 IV VVI V VI IX XXI X I I IV VVI

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2012. 6.3.2012 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. petri.pethman@tnsglobal.com. SFS-ISO 20252 -sertifioitu

Kylvöalaennuste 2012. 6.3.2012 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. petri.pethman@tnsglobal.com. SFS-ISO 20252 -sertifioitu SFS-ISO 20252 -sertifioitu Kylvöalaennuste 2012 6..2012 Petri Pethman petri.pethman@tnsglobal.com Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina

Lisätiedot

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen Kansallinen siementuotannon tuki päättyi 21. (Timotein siementuen alasajo meneillään.) EU:n siemen ja lisäysmateriaalilainsäädännön uudistuminen. Sertifioidun siemenen alhainen käyttöaste. Kuva: Matti

Lisätiedot

Mallasohranviljelijän puheenvuoro. 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä

Mallasohranviljelijän puheenvuoro. 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä Mallasohranviljelijän puheenvuoro 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä Tilan tietoja Viljelijä vuodesta -89 Tilan pinta-ala 235 ha, josta peltoa 55 ha Vuosittainen kylvöala 350 ha josta suorakylvönä n. 150 ha

Lisätiedot

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina viljelykierrossa

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Apetit Luomuviljelyn kiinnostavuus

Apetit Luomuviljelyn kiinnostavuus Apetit Luomuviljelyn kiinnostavuus vilja, marja, vihannes, öljykasvit..201 Lähde mainittava aineistoa käytettäessä Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimusnäytteen rakenne Mitä seuraavista tuotantosuunnista

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä

Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista Viljelijätuki-info, Asikkala 2.4.2019 Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnän tuotanto palautuu hehtaarisatojen kasvun seurauksena Varastot

Lisätiedot

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 SISÄLTÖ 1. Luomutuotannon osuudet 2013 2. Luomutuottajan yrittäjäominaisuudet 3. Luomutuotannossa jatkaminen ja luomuun siirtyminen

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013

NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 31.1.2013 Jukka Virolainen MMM/markkinayksikkö MARKKINAKEHITYS MAAILMALLA 800 700 600 679 Maailman vehnätase (IGC) Tuotanto Kulutus Varastot Viejien varastot 696 693 690

Lisätiedot

Viljelykierrolla kannattavuutta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti

Viljelykierrolla kannattavuutta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti Viljelykierrolla kannattavuutta Kasvintuotannon tulos 2015: kevätviljat selvällä miinuksella Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Syysrapsi ensimmäistä kertaa laskelmissa v. 2015: hyvä tulos selittyy

Lisätiedot

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy

Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 DLA viljakaupassa Kokonaisvolyymi yli 4 miljoonaa tonnia Vienti ylittää miljoona tonnia Oman rehuteollisuuden

Lisätiedot

Ajankohtaista viljakauppa-asiaa

Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Valtakunnallinen siemen- ja viljantuotantoseminaari Varsinais-Suomen kylvösiemenyhdistys Loimaan ammatti- ja aikuisopisto Minna Oravuo, vilja-asiamies, MTK EU:n viljamarkkinat

Lisätiedot

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen Mustialan kokemukset v 2018 Jukka Korhonen Mustiala Peltoa 185 ha Lehmiä 75 + uudistus Luomu pellot siirtymävaihe 2018 Luomu kotieläimet marraskuu 2019 Muutos tutkimuksen kohteena Peltolinnustokartoitus

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä

Lisätiedot

Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät. MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala

Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät. MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala 28.2.2017 Milj. tonnia Maailman varastot ennätykseen 2013/14 2014/15 2015/16 2016/17 Ennuste Tuotanto 2007 2048

Lisätiedot

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268 Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA 33 016 Kotielän asiakkaat 1150 Homemyrkyt 6268 Havaintokaistat 8 paikkaa Homemyrkyt kaura DON Alueittain Analyysejä KPL Alle 18 1,8 g /K Kg %Yli 1,8 g / Kg % Suurin arvo

Lisätiedot

Tervetuloa! Välkommen! T.G

Tervetuloa! Välkommen! T.G Tervetuloa! Välkommen! T.G 28.11-10 Viljan kysyntä markkinoilla Maailman viljasato. Agrimarketin vientikauppa Mitä etuja DLA:N yhteistyö merkitsee viljan viennissä Suomesta Viljan laadut 2013 Maailman

Lisätiedot

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä

Lisätiedot

21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016

21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Maailman satoennuste on hyvä, vaikka jäädäänkin ennätyksestä 2012/13 2013/14 2014/15 2015/16 Milj. tonnia Ennuste Tuotanto

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Ajankohtaista viljamarkkinoilla Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Kansainvälinen viljaneuvosto eli IGC, Maailman vehnätase-ennuste +12% Lähde: IGC eli Kansainvälinen Viljaneuvosto

Lisätiedot

Siemenpakkaajan puheenvuoro

Siemenpakkaajan puheenvuoro Siemenpakkaajan puheenvuoro Jukka Hollo, Tilasiemen Oy Sertifioidun luomusiemenen nykytilanne viljanviljelyssä Luomuviljelyssä käytettiin vuoden 2014 viljojen kylvöihin 2 300 tonnia sertifioitua luomusiementä,

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2011. Vilja-alan yhteistyöryhmä 2.3.2011. Petri Pethman Työnro. 79234. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu

Kylvöaikomukset 2011. Vilja-alan yhteistyöryhmä 2.3.2011. Petri Pethman Työnro. 79234. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2011 Vilja-alan yhteistyöryhmä 2.3.2011 Petri Pethman Työnro. 79234 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, 1 24.3.2014 Viljan tuotanto ja kulutus kasvussa Maailman tuotanto, kulutus ja varastot, kaikki viljat (Lähde:

Lisätiedot

Missä mennään viljamarkkinoilla

Missä mennään viljamarkkinoilla Missä mennään viljamarkkinoilla Somero 12.2.2014 Tarmo Kajander Hankkija Vilja- ja raaka-aineryhmä Valkuaisen ja viljan hinnat nousevia HINTAVAIHTELU KASVANUT ja JATKUU Sato 2013/2014: Maailman viljatase

Lisätiedot

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan

Lisätiedot

12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita

12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita 12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita Sade kesällä 2014 Heinäkuun 2014 sateet Sade elokuu 5.5. 10.5. 15.5. 20.5. 25.5. 30.5. 4.6. 9.6. 14.6. 19.6.

Lisätiedot

Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky

Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky Timo Karhula MTT Taloustutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina ja käytössä oleva maatalousmaa Kumina

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Krister Hildén

Kannattavuus on avainasia. Krister Hildén Kannattavuus on avainasia Krister Hildén - 1 2 3 4 Kaikki Pinta-ala, ha yhteensä 713,7 965,7 1042 1082,1 3803,5 Lohkoja, kpl 198 196 196 196 786 Sadon määrä kg/ha tai ry/ha 4725,4 4552 4352 4211,9 4433

Lisätiedot

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009 Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017

Kannattavuus on avainasia. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017 Kannattavuus on avainasia Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017 ProAgria Etelä-Suomi Lähes 9 000 asiakasta 13 500 maatilaa Liikevaihto 9 milj. euroa 150 työntekijää Viljatilan johtaminen/kannattavuus

Lisätiedot

VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013

VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta. Tike tuottaa

Lisätiedot

Luomuväen Viking Grace seminaari to 24.1.2013 klo 9-12.30 Kokoustila SAMBA

Luomuväen Viking Grace seminaari to 24.1.2013 klo 9-12.30 Kokoustila SAMBA Luomuväen Viking Grace seminaari to 24.1.2013 klo 9-12.30 Kokoustila SAMBA Luomuviljelyn vaikutus maan rakenteeseen, Janne Heikkinen, TehoPlus Pientuottajana markkinoilla, Aira Sevón, Gobbas Gård Biohiilen

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan

Lisätiedot

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä

Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Kansainvälinen markkina Viljamarkkinat korkealla tasolla Viljan markkinahinnat ovat tänään historiallisesti korkealla

Lisätiedot

Myllyvilja- ja mallasohraseminaari Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt

Myllyvilja- ja mallasohraseminaari Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 29.1.2018 Mallasohrakatsaus Sanna Kivelä, Viking Malt VIKING MALT 2018 Halmstad 220.000 t/a Lahti 75.000 t/a Vordingborg 120.000 t/a Panevezys 75.000 t/a Viking Malt

Lisätiedot

Luomukasvintuotannon kannattavuus. ProAgria Etelä-Suomen viljelyryhmien tuloksia. Vyr Luomuviljaseminaari Salo

Luomukasvintuotannon kannattavuus. ProAgria Etelä-Suomen viljelyryhmien tuloksia. Vyr Luomuviljaseminaari Salo Luomukasvintuotannon kannattavuus ProAgria Etelä-Suomen viljelyryhmien tuloksia. Vyr Luomuviljaseminaari Salo Luomukasvintuotannon kannattavuus Luomumallasohraa 2017 Lohkon sato 2330 kg/ha 2 Luomukasvintuotannon

Lisätiedot

12.2.2014. -Tukes -Viljan laatu -Havaintokaistat -ISO-VILJA tulokset -DON -NOS -BSAG

12.2.2014. -Tukes -Viljan laatu -Havaintokaistat -ISO-VILJA tulokset -DON -NOS -BSAG 12.2.2014 -Tukes -Viljan laatu -Havaintokaistat -ISO-VILJA tulokset -DON -NOS -BSAG Koulutus ja tutkinto kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjille Tutkintovelvoite, mutta koulutus vapaaehtoinen Laki kasvinsuojeluaineista

Lisätiedot

Maatalousaineistojen maantieteellinen analyysi

Maatalousaineistojen maantieteellinen analyysi Maatalousaineistojen maantieteellinen analyysi Excelissä toimivalla tilastosovelluksella Pirttijärvi, Reijo 2019 Kaikki alkaa tilastosta Perinteinen taulukko ja ehkäpä vielä kuva Tilastojen lähde: Ruokavirasto;

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen 2020 1 Tärkeimpiä alueellisia tavoitteita: Luonnonmukaisen tuotannon lisääminen ja monipuolistaminen Luomukotieläintuotannon

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012

PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012 PRO RUIS RY Rukiin viljelyn kehitysohjelma Viljaklusterin sadonkorjuuseminaari 17.10.2012 Tilastoja Lähde: Tike (Maa ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) Pinta-ala Vuonna 2013 - Vuonna 2012 21

Lisätiedot

Luomutuotannon kehitysnäkymät 2025

Luomutuotannon kehitysnäkymät 2025 Luomutuotannon kehitysnäkymät 2025 MMM Saarnivaara Pasi, Kallinen Anne, Pirttijärvi Reijo 29.6.2018 Kantar TNS Agri Oy Sisältö 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus 5 3 Luomutuotannon kehitys

Lisätiedot

Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly

Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly Greppa Marknaden, Västankvarn Peltopäivä 9.7.2015 Kannustava sopimustuotanto. Case: Kotimainen ruis Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 9.7.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä

Lisätiedot

Vilja ja öljykasvikaupassa käytettävät sopimukset 2012

Vilja ja öljykasvikaupassa käytettävät sopimukset 2012 Vilja ja öljykasvikaupassa käytettävät sopimukset 2012 Rikard Korkman, 16.2. 2012 Mitäpitäisi viljellä2012 ja koska kannattaa myydä? Perussopimustyypit vilja-ja öljykasvikaupassa Sopimusviljely 1)Avohintainen

Lisätiedot

Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset

Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset Kasvuohjelma kokeet - Siemen nurmi Viljan laatutulokset -TJP

Lisätiedot

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomuviljelyn peruskurssi LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomutuotannon tilanne Muutokset tilan toiminnassa luomuun siirryttäessä Maan rakenteen ja viljelykierron merkitys Viljelykiertoon

Lisätiedot

Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään

Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Joka viides Suomessa syöty nautakilo on tuontilihaa = markkinoilla on tilaa suomalaiselle tuotannolle Suomen Gallup Elintarviketieto Oy - Lihamarkkinakatsaus

Lisätiedot