TARJOUSPYYNTÖ MAAILMANPERINTÖPORTTI
|
|
- Noora Majanlahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARJOUSPYYNTÖ MAAILMANPERINTÖPORTTI
2 TARJOUSPYYNTÖ Maailmanperintöportin näyttelysuunnittelu - Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallitus pyytää tarjouksia tulevan Maailmanperintöportin näyttelysuunnittelusta. Maailmanperintöportin sisältökokonaisuus suunnitellaan. Leader-hankkeessa (Världsarvsporten planering och utveckling) ja toteutetaan toisessa Leader hankkeessa (Världsarvsporten investeringsprojekt) ja muilla hankkeilla. Euroopan maaseuturahaston, Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Aktion Österbotten Leader rahoittamien hankkeiden kokonaisbudjetti on euroa. Hankkeiden hallinnoija on Merenkurkun maailmanperintö ry. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu Korsnäsin, Maalahden, Mustasaaren, Vaasan ja Vöyrin kuntien sekä Metsähallituksen edustajat sekä yhdistyksen toiminnanjohtaja. Lisäksi kylien tarinoita ja sisältöjä tuotetaan Merenkurkun maailmanperintö ry:n kylähankkeessa. Digitaalisia sisältöjä ja pelejä on tuotettu ja tuotetaan muilla hankkeilla. TILAAJA Tarjousten tulee olla perillä klo Toimeksianto alkaa heti, kun hankintapäätös astuu voimaan, viimeistään ja toimeksiannon tulee kokonaisuudessaan olla valmis , mikäli talon rakennusprojekti pysyy aikataulussa. Merenkurkun maailmanperintö ry Maailmanperintöportin projektipäällikkö Maria Norrlin-Asplund Keskustie Mustasaari NÄYTTELYN LÄHTÖKOHTA JA SUUNNITTELUKRITEERIT: Maailmanperintöportti rakennetaan Raippaluodon sillan kupeeseen toimimaan Merenkurkun maailmaperintöalueen asiakaspalvelupisteenä, näyttelynä sekä ulosheittopisteenä koko maailmaperintöalueelle. Rakennuksen kokonaisala on 359 m², johon tulee aula näyttelytiloineen sekä myymälätila, toimistotila, galleria vaihtuville näyttelyille sekä elämyksellinen näyttelytila. Näyttelysisällöt koostuvat mm Merenkurkun ja Korkearannikon maailmanperintöalueesta ja Merenkurkun käyntikohteista, tarinoista, historiasta ja tulevaisuudesta. Siellä tuodaan esille myös muita maailmanperintökohteita ja globaalia maailmanperintöaatetta sekä kestävää kehitystä sisältäen uusia energiaratkaisuja. Näyttelysisällöt tuodaan esille monipuolisesti valokuvin, äänin, tekstein, esinein ja teknologisia innovaatioita hyväksi käyttäen. Rakennuksen arvioidaan olevan muuttovalmis Näyttelyn avajaispäivää suunnitellaan kesäkuulle Leader-hankkeen päätarkoituksena on tuottaa Maailmanperintöporttiin houkutteleva, elämyksellinen ja innovatiivinen näyttely ja koko Merenkurkun maailmanperintöalueen infopiste. Maailmanperintöportin alustavaa runkosuunnitelmaa on valmisteltu projektipäällikön johdolla yhdessä Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallituksen ja yhteistyökumppaneista koostuvan projektiryhmän kanssa. Mustasaaren kunnan kulttuuritoimi vastaa galleriatilojen sisällöstä.
3 Maailmanperintöportin suunniteltuja teemoja ovat - Sopeutuminen: Merenkurkun kivinen saaristo jatkaa kohoamistaan merestä, ja se on Suomen ainoa luonnonperintökohde Unescon maailmanperintöluettelossa yhdessä Ruotsin Korkea Rannikon kanssa. - Vaikuttava historia: Perinteitä vaalivat saaristokylät ja hyvin hoidetut kylämaisemat sykkivät elämää. - Kestävä kehitys: Maailmanperintökohteiden rooli edelläkävijänä. Kytkentä seutuun, globaaliseen maailmanperintöperheeseen, nykyaikaan, tulevaisuuteen ja uusiutuva energia. - - Maailmanperintöportin kohderyhmä - Ryhmät: Linja-autolla saapuvat ryhmämatkailijat, lentokoneella saapuvat kansainväliset ryhmät sekä koululaisryhmät, yritysasiakkaat ja muut ryhmät. - Lapset ja nuoret: Lapsiperheet ja nuoret. - Aikuiset: Kotimaassa aktiivisesti omalla autolla matkailevat aikuiset, paikallisväestö, paikallisväestön vieraat, kansainväliset aktiivimatkailijat. MUUTA KÄYTÄNNÖN TIETOA - Kiinteistö Oy Merten Talo vastaa kiinteistön rakennuttamisesta ja perussisustuksesta (lattia-, seinä- ja kattomateriaalit) ja talotekniikasta. - Tilaaja on jo valmistellut näyttelyn runkosuunnitelmaa alla olevan mukaisesti. Runkosuunnitelmaa ja käsikirjoitusta kehitetään edelleen yhteistyössä näyttelysuunnittelijan, käsikirjoittajan ja Merenkurkun maailmaperintö ry:n kanssa. - Käsikirjoittaja valitaan elokuussa. Äänisuunnittelu tehdään käsikirjoituksen yhteydessä. - Tilaaja vastaa valokuvien, esineiden ja kuvatallenteiden etsimisestä ja hankinnasta, koneiden ja laitteiden hankinnasta, näyttelyrakenteiden rakennuttamisesta sekä painatuskuluista. - Projektipäällikkö vastaa siitä, että toimeksiantoon valittu suunnittelija saa käyttöönsä jo suunnitellut ja tuotetut materiaalit. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE: NÄYTTELYSUUNNITTELU AULA: Aula on pinta-alaltaan 85 m², ja se on suunniteltu sisältävän vähintään seuraavaa: Näyttelysisällöt (osa aulassa, osa elämyshuoneessa): Merenkurkun maailmanperintöalue ja sen kylät ja muut käyntikohteet, Korkearannikko ja muita maailmanperintökohteita, globaali maailmanperintöaate sekä Merenkurkun käyntikohteet. Sisällöt tuodaan esille kuvien, tekstien, esineiden ja digiteknologian avulla lattiassa, ikkunoissa ja seinissä ja muiden näyttelyrakenteiden avulla. Tilasuunnittelu, valaistussuunnittelu ja näyttelyrakenteiden suunnittelu kuuluu toimeksiantoon. Toiveena on myös lattiaan tuotettava kuvitettu painettu kartta maailmaperintöalueesta. Kartan design sisältyy toimeksiantoon. - Matkamuistomyymälä, josta yhdistys voi myydä maailmanperintölogolla varustettuja tuotteita ja muita matkamuistoja. Huonekalujen valinta kuuluu toimeksiantoon. - Maailmanperinnön infopiste sisältäen esitteitä sekä digitaalista informaatiota innovatiivisella tavalla. Ulkoasu, rakenteet ja esitetelineiden ja kalusteiden valinta tai suunnittelu kuuluu toimeksiantoon. - Aulasta on kulku käytävän kautta galleriaan ja näyttelytilaan, pieneen toimistotilaan sekä Berny s ravintolatiloihin. ELÄMYSHUONE: Huone on pinta-alaltaan 86 m²
4 - Näyttelysisällöt (osa aulassa, osa elämyshuoneessa): Merenkurkun maailmanperintöalue ja sen kylät ja muut käyntikohteet, Korkearannikko ja muita maailmanperintökohteita, globaali maailmanperintöaate sekä Merenkurkun käyntikohteet. Sisällöt tuodaan esille kuvien, tekstien, esineiden ja digiteknologian avulla lattiassa, ikkunoissa ja seinissä ja muiden näyttelyrakenteiden avulla. Tilasuunnittelu, valaistussuunnittelu ja näyttelyrakenteiden suunnittelu kuuluu toimeksiantoon. - Maankohoamisen digitaalinen simulaatio. Tilaaja vastaa sisältöjen kehittämisestä ja tekniikasta. Näyttelyrakenteiden suunnittelu kuuluu toimeksiantoon. - Maailmanperintöalueen luonto- ja historiafilmien kartoitus, näiden katseluun tuleva tila sisältyy toimeksiantoon. Elämyshuoneeseen on jo tuotettu seuraavat digitaaliset tuotteet Muovan ja Vaasan Energiainstituutin hankkeiden puitteissa, mutta niihin sisältyy tehtäviä myös toimeksiantoon: - Virtuaalinen lentomatka Maailmanperintöalueen yli. Lento koetaan VR-laseilla. Lennolle pääsee kaksi henkilöä kerralla. Kokeakseen lentoelämyksen kävijä istuu korituolissa, joka riippuu katosta (tuoli on jo suunniteltu). Tilaaja huolehtii tarvittavasta tekniikasta. Tuolien ripustuslaitteisto ja tekniikan kätkeminen näyttelyrakenteisiin sisältyy toimeksiantoon. - Sukellus Raippaluodon sillan ali pullopostina. Rakenteet on jo suunniteltu, ja tilaaja vastaa sen tekniikasta (kolme näyttöruutua). Pullon halkaisija on 1,90 metriä ja korkeus 4 metriä. Toteutuksen viimeistely ja sopeutus muuhun ympäristöön kuuluu toimeksiantoon. - Kävijät saavat myös tutusta eri energiaratkaisuihin digitaalisovelluksen (AR) kautta. Energiaratkaisujen esittelyä on suunniteltu pieneen energiamökkiin, jossa tuodaan esiin myös maailmanperintöalueemme kestävää kehitystä ja uusiutuva energia. Energiamökin suunnittelu sisältö toimeksiantoon. GALLERIA: on pinta-alaltaan 47 m², ja Mustasaaren kunnan kulttuurisihteeri suunnittelee sinne vuosittain neljä vaihtuvaa näyttelyä. Näyttelyt kertovat menneisyydestä, luonnosta, saaristosta ja maailmanperinnöstä. Gallerian valaistussuunnittelu kuuluu toimeksiantoon. KÄYTÄVÄ: - Näyttelytilaan ja wc-tiloihin johtava käytävä sisältyy kokonaissuunnitteluun, jossa tulee huomioida seinien hyödyntäminen maailmanperinnöstä tiedottamiseen sekä mahdollisesti naulakkotiloina. TYÖN OSA-ALUEET JA AIKATAULU OSA 1: OSAN 1 DEADLINE Näyttelyn runkosuunnitelma sekä isoimpien näyttelyrakenteiden luonnostelu, valaistussuunnitelmaluonnos, näyttelytilojen tehostevärien valinta, ensimmäisten näyttelyesineiden ja muiden näyttelyyn liittyvien sisusteiden valinta ja sijoittelu. Huonekalujen valinta. 2. Näyttelysuunnittelun ja toteutuksen aikataulu- ja läpivientisuunnitelma. 3. Alustava hankintaluettelo näyttelyn toteuttamiseksi yhteistyössä projektipäällikön kanssa 4. Näyttelyn graafisen ilmeen luonnostelu
5 OSA 2: 1. Näyttelyn runkosuunnitelman viimeistely, kokonaissuunnittelu sisältäen näyttelyrakenteet ja muut erikoisrakenteet mm koneille ja laitteille, valaistussuunnitelma, loput esineiden ja muiden sisusteiden valinnat lopullisen käsikirjoituksen valmistuttua. 2. Näyttelyplanssien graafinen suunnittelu ja toteutus (taitto) 3. Täydennetty hankintaluettelo näyttelyn toteuttamiseksi yhteistyössä projektipäällikön kanssa 4. Näyttelyn rakentamisen jäsentely ja käytännön suunnittelu ja aikataulutus. OSAN 2 DEADLINE OSA 3: OSAN 3 DEADLINE Näyttelyn rakentamisen johtaminen yhteistyössä projektipäällikön tai toiminnanjohtajan kanssa. 2. Näyttelyrakentamisen viimeistelyn seuranta ja lopputarkastus yhteistyössä projektiryhmän kanssa. TARJOUKSEN SISÄLTÖ Tarjouksen tulee sisältää Täytetty tarjouslomake. Tarjottuun kokonaishintaan tulee sisältyä kustannusarvio näyttelyn kokonaissuunnittelusta osien 1-3 mukaisesti sekä kokous- ja matkakustannukset viiteen suunnittelukokoukseen Vaasaan tai Mustasaareen toimeksiannon aikana. 3 referenssiä vastaavista toimeksiannoista kahdelta viime vuodelta. Jos käytetään alihankkijoita, tarjoukseen on liitettävä kolme referenssiä myös näiltä. Malleja aiemmista taittotöistä Kelpoisuusehtojen mukaiset todistukset ja otteet. KELPOISUUSEHDOT Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallituksen tarjoajille asettamat kelpoisuusehdot: Yrityksellä ei ole maksamattomia veroja tai veroista täytyy olla verottajan hyväksymä maksusuunnitelma (verottajan todistus ja/tai mahdollinen maksusuunnitelma liitteeksi). Yrityksellä ei ole maksamattomia työeläkkeitä tai eläkkeistä täytyy olla työeläkeyhtiön hyväksymä maksusuunnitelma (työeläkeyhtiön todistus ja/tai mahdollinen maksusuunnitelma liitteeksi). Yhteiskunnalliset velvoitteet ovat kunnossa, mm. tilaajavastuulain edellyttämät asiat (osoitettava pyydettäessä). Yritys vastaa täysin omasta toiminnastaan, työntekijöistä ja käyttämistään alihankkijoista. Kaupparekisteriote, josta selviää nimenkirjoitusoikeus.
6 VALINTAPERUSTEET Valinnan tekee Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallitus. Valinta tehdään kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perusteella ottaen huomioon seuraavan tärkeysjärjestyksen mukaiset arviointiperusteet: LAATU Referenssit (3 kpl) vastaavanlaisten toimeksiantojen laatimisesta ja toteuttamisesta viimeisten 2 vuoden ajalta. Referenssit on nimettävä, ja niihin on liitettävä referenssin yhteystiedot ja linkki verkkosivustoille tai muita näytteitä työn laadusta. Malleja aikaisemmista taittotöistä. HINTA Suunnittelun kokonaishinta, joka koostuu seuraavista: Näyttelykokonaisuuden suunnittelun kokonaishinta sisältäen määritellyt työt osien 1-3 mukaisesti sekä viisi suunnittelukokousta Vaasaan/Mustasaareen toimeksiannon aikana sisältäen kaikki matkakulut (alv 0%) Lisätyöhinta toimeksiannon ulkopuolisista suunnittelutöistä (alv 0%) Lisämatkan hinta ylimääräiseen suunnittelukokoukseen (maks 8h) Vaasaan/Mustasaareen sisältäen kaikki yhden päivän matkakulut Arviointiperusteet on lueteltu tärkeysjärjestyksessä: laatu (painoarvo 70 %) ja hinta (painoarvo 30 %). Vertailuhinta lasketaan suunnittelun kokonaishinnasta sekä 10 h lisätyötä ja 2 kpl lisämatkoja. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallitus varaa itselleen oikeuden tarkentavien kysymysten tekemiseen tarjousten saamiseksi yhdenmukaisesti vertailukelpoisiksi. Tarjous on voimassa 2 kuukautta tarjouksen viimeisestä jättöpäivästä. Hankintapäätös tehdään sähköpostilla, mitä varten pyydämme tarjoajan sähköpostiosoitteen. Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallitus pidättää itselleen oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. SOPIMUS Hankkeesta tehdään sopimus valitun toimittajan kanssa. Sopimuspohjana käytetään Merenkurkun maailmanperintö ry:n yleisesti käyttämiä sopimusmalleja. LUOTTAMUKSELLISUUS Hankinta-asiakirjat tulevat asianosaisille pääsääntöisesti julkisiksi viimeistään, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Salassa pidettäviä asiakirjoja ovat kuitenkin muun muassa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- ja ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa. Tämän vuoksi tarjoajaa pyydetään ehdottomasti ilmoittamaan ja yksiselitteisesti yksilöimään tarjouksessaan
7 ne tiedot, joita tarjoaja pitää salassa pidettävinä ja joita sen mukaan ei saisi antaa kolmannelle osapuolelle. Hinta ei ole liikesalaisuus. Merenkurkun maailmanperintö ry:n hallitusta koskee kuitenkin laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Salassapitovelvoite ei siten ulotu tietoihin, joista laissa on toisin säädetty. TARJOUKSEN JÄTTÄMINEN Tarjouksen tulee olla perillä klo osoitteessa Tarjouspyyntöön liittyviin kysymyksiin vastaa allekirjoittanut. Mustasaaressa Maria Norrlin-Asplund, projektipäällikkö, Maailmanperintöportti Puh
8 TARJOUSLOMAKE Yrityksen nimi Vastuuhenkilö ja puh.nro Y-tunnus Sähköpostiosoite Osoite TARJOAMME 1. Maailmanperintöportin hankkeen näyttelysuunnittelukokonaisuuden aikatauluineen sisältäen seuraavat työt: 1. Näyttelyn runkosuunnitelma sekä isoimpien näyttelyrakenteiden luonnostelu, valaistussuunnitelmaluonnos, näyttelytilojen tehostevärien valinta, ensimmäisten näyttelyesineiden ja muiden näyttelyyn liittyvien sisusteiden valinta ja sijoittelu. Huonekalujen valinta. 2. Näyttelysuunnittelun ja toteutuksen aikataulu- ja läpivientisuunnitelma. 3. Alustava hankintaluettelo näyttelyn toteuttamiseksi yhteistyössä projektipäällikön kanssa 4. Näyttelyn graafisen ilmeen luonnostelu 5. Näyttelyn runkosuunnitelman viimeistely, kokonaissuunnittelu sisältäen näyttelyrakenteet ja muut erikoisrakenteet mm koneille ja laitteille, valaistussuunnitelma, loput esineiden ja muiden sisusteiden valinnat lopullisen käsikirjoituksen valmistuttua. 6. Näyttelyplanssien graafinen suunnittelu ja toteutus (taitto) 7. Täydennetty hankintaluettelo näyttelyn toteuttamiseksi yhteistyössä projektipäällikön kanssa 8. Näyttelyn rakentamisen jäsentely ja käytännön suunnittelu ja aikataulutus. 9. Näyttelyn rakentamisen johtaminen yhteistyössä projektipäällikön tai toiminnanjohtajan kanssa. 10. Näyttelyrakentamisen viimeistelyn seuranta ja lopputarkastus yhteistyössä projektiryhmän kanssa. Sekä viisi suunnittelukokousta toimeksiannon aikana sisälten kaikki matkaan liittyvät kulut Vaasaan/Mustasaareen. Kokonaishinta alv 0 %
9 2. Lisätyöt Muut mahdolliset ja satunnaiset suunnittelutyöt sopimuskauden aikana, joita ei ole määritelty edellä. Tuntihinta lisätöiden osalta. alv 0 % /h 3. Matkakulut Matkakulut Vaasaan/Mustasaareen mahdollisten lisämatkojen osalta suunnittelu- kokouksiin (maks 8h) /matka Paikka ja aika Allekirjoitus Nimenselvennys
10 KUVALIITE:
Lisätietoja Suomen metsäkeskuksesta ja sen toiminnasta löytyy verkkosivuiltamme
HANKEHAKU 1 (5) HANKEHAKU LUONNONHOITOHANKKEEN TOTEUTUKSESTA 1. Tausta Luonnon- ja ympäristönhoidon edistäminen sekä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ovat Suomen metsäkeskuksen lakisääteisiä tehtäviä.
LisätiedotTarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä
LisätiedotPÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö
PÖYTYÄN KUNTA PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö Pöytyän kunta Tarjouspyyntö I SISÄLLYSLUETTELO 1 Hankinnan kuvaus... 1 1.1 Tarjouspyynnön sisältö... 1 2 Tarjouksen jättäminen... 1 2.1 Tavoitteellinen
LisätiedotKOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS
LIITE 4 TARJOUSLOMAKE 1 (6) KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Eri yhteenliittymät tekevät kukin oman tarjouksensa riippumatta
LisätiedotTarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren
LisätiedotTarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.
LisätiedotAURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito
Tarjouspyyntö 1 (5) 8.9.2017 AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito 2017 2019 Tarjouspyyntö 1 Yleistä 2 Hankinnan kuvaus Auran kunta pyytää tarjoustanne kaavateiden ja piha-alueiden
LisätiedotOsatarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan
LisätiedotMAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.
TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme
LisätiedotToimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän
LisätiedotOripään kunnan talvikunnossapito
ORIPÄÄN KUNTA Oripään kunnan talvikunnossapito 2018 2021 Tarjouspyyntö Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Hankinnan kuvaus... 2 3 Vähimmäisvaatimukset... 2 4 Tarjous... 3 4.1 Tarjouksen antaminen... 3 4.2
LisätiedotOsatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän
Lisätiedot1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut
1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi
LisätiedotTARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, Turku
TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, 20380 Turku Teräskatu 8, 20520 Turku Y-tunnus 0863729-2 0780510-0 Yhteyshenkilö
Lisätiedot11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden
LisätiedotLIITE 1 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN
TARJOUSLOMAKE 1/4 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN Tarjouksen tekeminen Tarjous tulee tehdä kirjallisena suomen kielellä.
LisätiedotEtelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.
TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen
LisätiedotOsallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka
Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön
LisätiedotLänsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista
LisätiedotUrjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille sekä optiotalvikaudelle
Urjalan kunta TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille 2016 2017 + 2017 2018 + 2018 2019 sekä optiotalvikaudelle 2019 2020 TARJOUS Tarjoan/tarjoamme Urjalan
LisätiedotALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka
ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka HUOM. Tämä on osallistumispyynnön liitteenä toimitettu alustava tarjouspyyntö, joka voi muuttua hankintamenettelyn kuluessa. Tässä ilmoitetut
LisätiedotTekninen toimi. Tarjous on toimitettava liitteenä 2 olevalla tarjouslomakkeella.
TARJOUSPYYNTÖ VÄHÄJÄRVEN KOSTEIKON 2 VAIHEEN RAKENTAMISESTA Urakan kohde Nivalan kaupungin tekninen toimi pyytää tarjoustanne Vähäjärven kosteikon 2 vaiheen rakennustöistä. Vähäjärven kosteikon 2 vaiheen
LisätiedotESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen
LisätiedotTarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA
Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää
LisätiedotTarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä:
1 Keuruun kaupunki 2.6.2015 Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista
LisätiedotTarjouspyyntö siivouksesta
Kotihoidon johtaja Tarjouspyyntö siivouksesta Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta kotihoidon tukipalveluina ostettavasta siivouspalvelusta. Siivoustyö tehdään kaupungin alueella noin
LisätiedotRajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation
TARJOUSPYYNTÖ 1 / 5 Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation käsittelyn digitalisointi 05/2017 11.5.2017 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön
LisätiedotTarjouspyyntö Työn Rautjärvi -koordinaatiohankkeen toteutuksesta
Rautjärven kunta Tarjouspyyntö 1(5) Tarjouspyyntö Työn Rautjärvi -koordinaatiohankkeen toteutuksesta 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta Y-tunnus: 0206951-1 Simpeleentie 12 56800 Simpele rautjarven.kunta(at)rautjarvi.fi
LisätiedotK/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020
Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.
LisätiedotLIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan
LisätiedotPOLTTOPUIDEN HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.
LisätiedotHenkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön
Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun
LisätiedotYpäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YPÄJÄN KUNTA JA LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Ypäjä-Loimaa siirtoviemäri ja varavesiyhteys Tarjouspyyntö FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy P25129 Tarjouspyyntö Kauko Marttila
LisätiedotRIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut
RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön nimi Tarjouspyyntöasiakirjat Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla Hilma hankintailmoitusjärjestelmän kautta
LisätiedotTARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 14.11.2012 Markkinointiviestintä- ja viestintäpalvelut
KORJATTU 1 (16) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 14.11.2012 Markkinointiviestintä- ja viestintäpalvelut Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen.
LisätiedotTAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN
TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne Tampereen kaupunkiseudun ympäristöterveydenhuollon
LisätiedotEvijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI
Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde
LisätiedotHankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:
HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014
TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja
LisätiedotHelsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014
Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston
LisätiedotTARKASTUSAUTON HANKINTA
1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ
TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa
LisätiedotVesilahden kunnan verkkosivu-uudistus
Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistuksen käyttöönottoprojektista. 19.1.2018 Vesilahden kunta www.vesilahti.fi
LisätiedotHankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.
1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Korpilahden satama RAKENNUSURAKKA Käsittelyvaihe 1. tarjouksen sisältövaatimukset Pyydämme tarjoustanne Korpilahden sataman
LisätiedotKainuun maakunta -kuntayhtymä TAR- JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Materiaalipalvelut
JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Sotkamontie 13 87140 KAJAANI Puh. 08 615 62076 Fax 08 615 62071 1. YLEISTÄ Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kainuu siirtyi 1.1.2005 uuteen aikakauteen, ensimmäisenä Manner-Suomen
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt
Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten
LisätiedotSomeron kaupunki pyytää tarjoustanne Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnoista.
Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnat Hankinnan kuvaus Someron kaupunki pyytää tarjoustanne Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnoista. Tarjouspyynnön liitteessä 1 (hintaliite)
LisätiedotVIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet
1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet
LisätiedotLänsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN
LisätiedotKaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta.
1 ( 5) TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Valkeakosken kaupunki pyytää tarjoustanne kaupunkistrategian uusimisen konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin.
LisätiedotTarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)
1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.
Lisätiedot29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta
TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,
LisätiedotTarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa
Sivu 1/6 Liite 1 Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Ateria- ja elintarvikekuljetuksia on kuutena päivänä viikossa. Kuljetettavat ateriat noudetaan Evijärven terveysaseman keittiöltä (Antinniemi 8)
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ
TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien
LisätiedotValitun toimittajan tulee käydä tilaajan kanssa tarjotut tuotteet yksityiskohtaisesti läpi
. a.a^ Tarjouspyyntö KURUUN KOULUN LIIKUNNAN OPETUKSEN VÄLINEISTÖÄ Hankinnan kuvaus. meron kaupunki Pyytää tarjoustanne Kiiruun uuden koulun liikunnan opetuksen välineistöstä. Kiiruun uusi koulukeskus
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)
Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)
TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin
LisätiedotMALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA
1(6) Hankintasäännön D 2 liite 2 MALLITARJOUSPYYNTÖ XX.XX.201X Mallitarjouspyyntö soveltuu käytettäväksi kansallisen kynnysarvon alittavien ja ylittävien tavara- ja palveluhankintojen valmistelussa. Mallitekstit
LisätiedotIisalmen terveyskeskuksen hoitajakutsujärjestelmä Liite 1
Iisalmen kaupunki Tarjouslomake Iisalmen terveyskeskuksen hoitajakutsujärjestelmä Liite 1 LIITE 1 Tarjouslomake (palautetaan täytettynä liitteineen) Yleiset ohjeet tarjouslomakkeen täyttämiseksi: Tarjoaja
LisätiedotTarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset
1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTON HANKINTA 2018 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: - 3 kpl öljyntorjuntapuomikontteja - 12 kpl kalustolaatikoita - 500 m öljyntorjuntapuomia
Lisätiedot15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.
POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä
LisätiedotLIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE
LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaihe on tarjoajien kelpoisuuden arviointi. Arviointi suoritetaan tämän lomakkeen ja sen liitteiden
LisätiedotEspoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ
TARJOUSPYYNTÖ 28.5.2019 Luonnon ja jätevesinäytteiden analysointi 2019 2022 Sisällys Hankinnan tavoitteet ja kuvaus 2 Hankintamenettely 2 Tarjouksen antajan kelpoisuus 2 Alihankkijat 3 Muut soveltuvuusvaatimukset
LisätiedotPöytyän kunta pyytää tarjousta uusien verkkosivujensa suunnittelusta, toteutuksesta, julkaisujärjestelmästä sekä sen tuki- ja ylläpitopalveluista.
Tarjouspyyntö Pöytyän kunnan verkkosivuista Pöytyän kunta pyytää tarjousta uusien verkkosivujensa suunnittelusta, toteutuksesta, julkaisujärjestelmästä sekä sen tuki- ja ylläpitopalveluista. Hankinnan
LisätiedotJuhlatalo Rak29, kalustehankinta
Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29
LisätiedotPorvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla
Tarjouspyyntö 1 (5) Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Porvoon kaupungin matkailutoimisto pyytää tarjoustanne Porvoon kaupunkioppaan painotyöstä. Esite painetaan neljälle (4) eri kielellä.
LisätiedotHAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA
HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.11.2017 julkaistun hankintailmoituksen
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ HITSAUSKONE HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2010 HITSAUSKONE HANKINTA Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on Satakunnan suurin 2. asteen koulutuspalveluja tuottava ammatillinen oppilaitos. WinNova kehittää ja parantaa toimintojaan
LisätiedotHATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ
HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta Puitejärjestely Sopimuskausi Hankintapäätös Hankintasopimus Espoon kaupunki pyytää tarjousta rotaatio- ja suurarkkipainotöistä (arkkikoot
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta.
TARJOUSPYYNTÖ 3.10.2013 Pyydämme teitä tarjoamaan seuraavaa: Märkärainausprosessin vesisäiliön lämpöeristys. 1 Yleistä taustaa 1.2 Hankkeen toteuttaja 1.3 Hankkeen rahoittaja 2 Hankinta 2.1 Lähtötiedot
LisätiedotPyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus
LisätiedotBlue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus
Tarjouspyyntö 1 (6) Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Sisällys 1 Hankinnan kohde... 2 2 Hankekuvaus ja hankkeelle asetetut tavoitteet... 2 2.1 Mallinnuksen toteutus... 2 2.2 Alihankinta...
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu
Tarjouspyyntö 1 (6) 4.10.2013 Hallinto-osasto HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS Diaarinumero: HEL 2013-005356 Hanke 1. Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyytää Helsingin kaupunkitilaohjetta
LisätiedotEvijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä.
Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 26.10.2017 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Kohde Tarjouspyyntö koskee
LisätiedotTarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia
LisätiedotHYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA
1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely
LisätiedotAjoneuvorenkaiden hankinta
Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.
LisätiedotHARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ
Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous
LisätiedotLIITE 8: TARJOUSLOMAKE
LIITE 8: TARJOUSLOMAKE Tarjoavan yrityksen nimi 1. TARJOAJAN TUNNISTETIEDOT Tarjoajan osoite Yrityksen Y-tunnus (tai vastaava) Tarjoajan yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköpostiosoite
LisätiedotOsatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä).
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) ESPOON LUUKINJÄRVEN JA MATALAJÄRVEN KUNNOSTAMINEN ILMASTAMALLA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia ilmastuksen järjestämisestä Espoon Luukinjärvelle kesäksi
LisätiedotELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA
1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kahdesta (2) elektronisesta suurtehohälyttimestä asennuksineen, teholtaan 2000 W, jäljempänä olevan tarjouspyynnön
LisätiedotOM 1/52/2010. Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus
TEKNINEN IT-KONSULTOINTI Sivu 1 5.12.2013 OM 1/52/2010 Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus 1. PERUSTIEDOT Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden
LisätiedotHankintailmoitus Tatu ja Patu elämyskohteen suunnitelma 1
Hankintailmoitus Tatu ja Patu elämyskohteen suunnitelma 1 HANKINTAILMOITUS NÄYTTELY- JA SISUSTUSSUUNNITELMAN TUOTTAMINEN TATU & PATU -ELÄMYSKOHTEESEEN Hankinnan kuvaus Hankinnan kohteena on Tatu ja Patu
LisätiedotALUSTAVA TARJOUS. DYNAAMINEN HANKINTAJÄRJESTELMÄ: Altek Aluetekniikka -liikelaitoksen maa- ja kiviaineshankinnat. Alustavan tarjouksen tekijä
TARJOUSLOMAKE (Tarjouspyynnön Liite 0a) 1 (10) ALUSTAVA TARJOUS DYNAAMINEN HANKINTAJÄRJESTELMÄ: Altek Aluetekniikka -liikelaitoksen maa- ja kiviaineshankinnat Alustavan tarjouksen tekijä Nimi: Tarjoaja
LisätiedotTekninen lautakunta Liite 2 10
Tekninen lautakunta 31.1.2017 Liite 2 10 04.01.2017 1/11 89432 Virallinen nimi Kansallinen yritys- ja Postiosoite Postitoimipaikka Mikkeli Postinumero 50100 Maa Suomi Carita Hakkarainen +358 447942667
LisätiedotOsatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden
LisätiedotYhteyshenkilö Satu Sikanen Hankinnan kohteena on Etelä-Karjalan maakunta-areenaa koskeva esiselvitys.
TARJOUSPYYNTÖ 1. HANKINTAYKSIKKÖ Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D 53100 Lappeenranta ekarjala.fi/liitto Yhteyshenkilö Satu Sikanen satu.sikanen@ekarjala.fi 0400 661318 2. HANKINTAMENETTELY Kyseessä
LisätiedotMUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014
Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA
1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion
LisätiedotHUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.
1 (13) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 2012 Mainostoimistopalvelut Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen. Tarjouksen jättäessään tarjoaja sitoutuu
LisätiedotTilintarkastuspalvelut vuosille
1 Tilintarkastuspalvelut vuosille 2013 2016 Hankinnan kohde Pyydämme tarjousta Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän kuntalain 72 :n mukaisesta hallinnon ja talouden tarkastuksesta vuosille 2013-2016 tai
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä
LisätiedotTUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU
1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla
LisätiedotTarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)
Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...
LisätiedotEspoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012
VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen
Lisätiedot