MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö"

Transkriptio

1 MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

2 ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö

3 Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa valmistelu jatkuu - Valmistelussa varaudutaan eri skenaarioihin on edelleen mahdollista, että uudistus menee läpi - Perustuslakivaliokunnan valmistelua ei voida lähtökohtaisesti kiirehtiä - käsittelyssä ensimmäistä kertaa koko SOTE MAKU -paketti - Mikäli lakien hyväksyminen lykkääntyy vuodelle 2019, tarvitsevat maakunnat vastaavasti siirtymäaikaa järjestäytymiselle - Tehty työ ei ole missään olosuhteissa turhaa. Muutoksen tekeminen ja kehittäminen jatkuu kaikissa skenaarioissa. - Muutosorganisaatiossa on tehty priorisointia valmistelun sisältöihin ja keskitytty ohjelmoimaan tulevia selvitystöitä - Varmistetaan nopeat valmiudet valmistelun jatkumiselle - tärkeää tehdyn työn dokumentointi ja eri osapuolille näkyväksi tuominen, viestintä sekä ohjelmointi ensi kevääseen. Mikäli uudistus menee eduskunnassa läpi, valmistelussa on kiire.

4 MUUTTUVAT ROOLIT ja EDISTÄMISTEHTÄVÄT Maakunnalle kuuluu yleinen edistämistehtävä mm. yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, luonnon monimuotoisuus, vesien hyvä tila, kestävä liikkuminen, hyvä saavutettavuus, kulttuuriympäristöjen turvaaminen Edistämistehtävässä onnistumisen edellytys on hyvä yhteistyö toimivaltaisten viranomaisten kesken. Tähän tarvitaan toimijoiden yhteistyötä, uusia toimintatapoja ja työkaluja. Edistävän hanketyön merkitys lakisääteisen edistämistehtävän onnistumisessa (hankkeet ja projektit). Maakunnassa julkisen toimijan rooli muuttuu. Maakunnan ja Lupa- ja valvontavirasto Luovan välisessä työnjaossa maakunnan tehtävä on edistää, neuvoa, ohjata ja kouluttaa olla kuntaa tukeva asiantuntijaorganisaatio. Valvontatehtävät ja ympäristöön liittyvät luvat siirtyvät Luovaan.

5 YMPÄRISTÖN TILA JA YMPÄRISTÖTIETO Ympäristökasvatus ja ympäristöosaamisen edistäminen Tiedon keruu ja tuottaminen, jalostaminen, seuranta ja välittäminen Tehtäviin kuuluu ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietoisuuden parantaminen. Ympäristötieto on osa maakunnan tietojohtamisen kokonaisuutta, jolla on kytkentöjä moniin maakunnan toimintoihin. Maakunnan tehtävänä on seurata laatimiensa ohjelmien (toimenpiteiden) ja suunnitelmien toteutumista ja edistymistä. Tehtäviin kuuluu myös ympäristössä tapahtuvan kehityksen ja muutoksen seuranta ja niitä koskevien tietojen kerääminen ja tuottaminen. Seurantaa varten maakunnan tulee kerätä tietoa ja toimittaa se niitä ylläpitävien valtion viranomaisten ja tutkimuslaitosten tietojärjestelmiin Maakunta käyttää järjestelmiin kerättyä tietoa alueellisen kehityksen analysointiin ja kuvaamiseen sekä kuntakohtaisten ja alueellisten tietotarpeiden tuottamiseen, maakunnan tilannekuvan ylläpitoon sekä maakunnan kehittämiseen ja suunnitteluun.

6 Maakunnat ympäristötiedon tuottajina ja käyttäjinä -hanke Varsinais-Suomen ELY-keskus yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton ja Keski- Suomen ELY-keskuksen kanssa toteuttaa parhaillaan ympäristöministeriön rahoittamaa hanketta Maakunnat ympäristötiedon tuottajina ja käyttäjinä. Hankkeessa selvitetään ympäristötiedon tuottamisen nykytilaa hallinnossa ja arvioidaan tiedon tuotannon, jakamisen ja käytön toimivuutta sekä yhteistyön ja käytäntöjen kehittämistarpeita tulevaa aluehallinnon uudistusta ajatellen. Hankkeen tuloksena esitetään alustavia malleja siitä, miten ympäristötieto tulisi sisällyttää maakunnan järjestämiseen, johtamiseen ja palvelurakenteeseen. Hankkeessa tarkastellaan myös ympäristökasvatusta ja ympäristötietouden edistämistä maakunnan tehtävänä.

7 VÄLILLINEN HYVINVOINTI Luonnonarvojen ja -varojen merkitys Virkistys- ja HYTE -vaikuttavuus ja yhteistyö. Ympäristökysymysten näkyminen ja jalkauttaminen maakunnalliseen päätöksentekoon ja siten kokonaiskuvan ja päätöksenteon vaikuttavuuden merkityksen vahvistaminen (mm. päästö- ja hiilineutraaliustavoitteiden, LUMOn ja vesien hyvän tilan edistämisessä) Hyvinvointi on palvelurajat läpileikkaava teema. Elinympäristön laadulla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisten elämän laatuun ja terveyteen, mistä voidaan saada merkittäviä hyötyjä maakuntien sote -tehtävien hoitamisessa. Maakunnan palvelurajat ylittävällä yhteistyöllä voidaan tunnistaa kattavammin hyvinvoinnin rakentumisen eri osatekijät.

8 YHTEISTYÖ Vuorovaikutus ja toimivat järjestelmät Maakunnan kehittämistehtävissä, välillisissä edistämistehtävissä sekä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten tavoitteiden yhteensovittamisessa onnistuminen edellyttää yhteistyötä. Toimivaa viranomaisyhteistyötä, alueellista suunnitteluyhteistyötä, valtakunnan maakunnan - kuntatason välistä yhteistyötä vapaaehtoiset kumppanuus- ja asiantuntijayhteistyöverkostot asiantuntijuuden ja tiedon jakamiseksi Työnjako ja yhteistyön merkitys Luova Maakunta Kunta: Tiedon keruun ja seurannan toimivuuden varmistaminen! - Tiedon tuottaminen, kokoaminen ja seuranta rekisterien ja tietokantojen käyttö ja toimivuus - LUOVAlla yleisneuvonta ympäristötehtävissä, maakunnissa alueellinen ja kunnissa paikallinen tuntemus Uudistuksen valmistelussa on viesti rinnakkain tehtävästä työstä noussut esiin. Tätä viestiä tulee maakunnassa edelleen vahvistaa, koska kyse on uudesta tavasta tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken: pois hierarkkisesta, ylhäältä tulevasta ohjauksesta kohti keskustelevaa, vuorovaikutteista ja yhteisten tavoitteiden eteen tehtävää työtä.

Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Maakuntalain 6 mukaan maakunnan tehtäviin kuuluu

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia, ympäristöministeriö 11.4.2018 Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivä, Helsinki Maakuntalaki HE 15/2017 2 luku

Lisätiedot

Martti Talja kansanedustaja

Martti Talja kansanedustaja Maamaakuaakuntaja sote-uudistus Mitä, miksi, miten? Martti Talja kansanedustaja Maakunta- ja soteuudistuksen eteneminen EK:n valiokunnissa yli 40 lakia Valinnanvapauslakivalmistelu Valinnanvapauslaki-HE

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Tarja Bergström, hankepäällikkö Verkostotapaaminen 16.11.2018 - Koordinaation tehtävänä on luoda edellytyksiä ohjelman verkottumiselle ja vuorovaikutukselle,

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset

Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset PIMA-päivät 5.9.2018 Satu Pääkkönen, Uudenmaan ELY-keskus Tilannekatsaus sote- ja maakuntauudistukseen Aloituksen aikataulu siirtyi vuoteen 2021

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset 10.9.2019 Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT Tietojohtamisen vastuuvalmistelija ad.31.3.2019 Tietojohtamisen kehittämiskokemukset Alla olevia asioita

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys. Työpaja I. Mikko Rotonen Timo Hakala

Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys. Työpaja I. Mikko Rotonen Timo Hakala Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys Työpaja I Mikko Rotonen Timo Hakala 13.2.2018 Lähtökohdat SOTE tiedolla johtamisen selvitys- ja suunnitteluprojektit (STM) Järjestämisen

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän

Lisätiedot

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus VÄLKE-ryhmän toiminta Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus 22.4.2014 Ympäristö ja luonnonvarat ympäristönsuojelu alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus ympäristövaikutusten arviointi

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset

Lisätiedot

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 30.3.2017 Margit Päätalo Johtaja, PohjoisSuomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3.

Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3. Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3.2018 Keva-päivä Suurta olla pieni kansa entä tulevaisuudessa? Johtajuus Luottamus Välittäminen

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Neuvotteleva virkamies Katja Palonen Valtiovarainministeriö 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Katsaus maakuntauudistukseen

Katsaus maakuntauudistukseen Katsaus maakuntauudistukseen Leader-ryhmien ajankohtaispäivät 21.11.2017 Kirkkonummi 20.11.2017 Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö Miksi maakuntauudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon

Lisätiedot

Maakuntaja sote-uudistus

Maakuntaja sote-uudistus Maakuntaja sote-uudistus Tiedotustilaisuus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä 2017: Uudistus on välttämätön, kiireellinen

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ 13.4.2016 Paula Qvick Tilanne Päätöstä maakuntakaavan laadinnan aloittamisesta ei ole Tarkistustarvetta on: suot, puolustusvoimien alueet, maisemat Yleinen tarkistustarve:

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat 5 MUISTIO 2/2019 1 AIKA 11.03.2019 klo 10:15-11:45 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta

Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta 6.6.2019 Tiedolla johtaminen on tiedon hyödyntämistä päätöksenteon tukena tiedon johtaminen

Lisätiedot

päättäminen Emmi Hyvönen

päättäminen Emmi Hyvönen Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Emmi Hyvönen 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa Kuntamarkkinat 13.9.2018 Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Lainvalmistelusta toimeenpanoon Lainvalmistelu alkaa olla valmista, lait ovat eduskunnan käsittelyssä

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

päättäminen Maakuntahallitus

päättäminen Maakuntahallitus Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Maakuntahallitus 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä Timo Jokelainen

Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä Timo Jokelainen Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä 8.2.2017 Timo Jokelainen Mihin ollaan menossa: uusi kolmitasoinen hallintomalli 1.1.2019 alkaen Uudessa kolmetasoisessa hallinnossa on (Sote ja maakuntauudistus:

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Tilannekatsaus joulukuu 2017 Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Osana maakuntavalmistelua toteutettiin syys-marraskuun aikana tukipalveluselvitys (taloushallinto, henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen kehittäminen STM OHO DITI Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Julkisen hallinnon rakenne ja työnjako muuttuu olennaisesti. Valtionhallinnon jako keskus, alue ja paikallishallintoon päättyy. Lapin aluehallintovirasto, johtaja

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot