VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
|
|
- Leena Hänninen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto
2
3 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita, työn tekemisen muotoja, työtehtäviä ja niihin liittyviä osaamisvaatimuksia Digitalisaatio, tekoäly, koneoppiminen, robotisaatio, IoT, alustatalous, jakamistalous, kiertotalous ym. Muutoksen nopeus ja perinpohjaisuus vaihtelee alasta riippuen Eri arvioiden (esim. OECD, mukaan nykyisistä toimialoista merkittävä osa (9-47%) tulee häviämään automatisaation ja koneoppimisen/tekoälyn myötä Työ ei kuitenkaan häviä. Työvoimaa tarvitaan jatkossakin, mutta tehtävät ja osaamistarpeet poikkeavat merkittävästi nykyisestä. Onko ammatillisella koulutuksella tarvittavaa kyvykkyyttä tuottaa tulevaisuuden työelämässä tarvittavaa osaamista?
4 Uusi ammatillinen koulutus alkaen
5 TOIMIVA HENKILÖKOHTAISTAMINEN VAIKUTTAVUUDEN PERUSTANA
6
7 Tulokset ja vaikuttavuus rahoituksen perusteina Toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden painoarvo uudessa rahoitusmallissa merkittävä (suoritusrahoitus ja vaikuttavuusrahoitus = 50 % vuodesta 2022). Miksi? Opiskelijoiden ja työelämän tarpeet ohjaamaan vahvemmin koulutuksen järjestäjän ratkaisuja, kun koulutuksessa on yhdenmukaiset suoritteet (esim. opiskelijavuosia, tutkintoja ja niiden osia) ja rahoitusperusteet. Kannustetaan aiemmin hankitun osaamisen tehokkaaseen tunnustamiseen ja opintopolkujen sujuvoittamiseen. Palkitaan työllistymisen edistämisestä, jatko-opinnoista sekä asiakastyytyväisyydestä
8 KEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVUUTTA
9
10 Tukiohjelman tarkoitus Tukea uudistetun lainsäädännön nopeaa ja tehokasta toimeenpanoa Tukea ammatillisen koulutuksen toimintakulttuurin uudistamista Kehittää ja ottaa käyttöön kaikille koulutuksen järjestäjille yhteisiä toimintatapoja ja työvälineitä, jotka tukevat asiakaslähtöistä ja osaamisperusteista toimintaa oppija keskiössä tiivistää yhteistyötä koulutuksen järjestäjien, työ- ja elinkeinoelämän, opetus- ja työhallinnon sekä muiden sidosryhmien kanssa pedagogiset toimintamallit digitaaliset työkalut, materiaalit luoda toimijoille pidemmän aikajänteen näkymä koulutuksen kehittämiseen koordinoitu kokonaisuus tiekartta ja askelmerkit tuki- ja kehittämistoimille ja toimintakulttuurin uudistamiselle
11
12 TOIMEENPANON TUEN RAHOITUSLÄHTEET Valtionavustukset yhteistä kehittämistä yhteiset, koko ammatillisen koulutuksen kenttää tukevat kehittämistoimet pääosin verkostohankkeita uudistetun ammatillisen koulutuksen ydinprosessit digitaaliset palvelut, oppimateriaalit, oppimisalustat ym. käytettävissä noin 40 miljoonaa euroa Yksittäisistä hankkeista verkostomaisiin, pitkäjänteisiin kehittämisohjelmiin Opetushallitus pääsääntöisesti myöntää avustukset Tuloksellisuuden seuranta! Strategiarahoitus Koulutuksen järjestäjien strategialähtöisen kehittämisen tukeminen Koulutuspoliittisten tavoitteiden toteuttaminen
13 STRATEGIARAHOITUS REFORMIN TOIMEENPANON TUKENA Strategiarahoituksen tarkoituksena on tukea ja ohjata koulutuksen järjestäjiä toimintansa kehittämisessä ja uudistamisessa koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti Tuetaan koulutuksen järjestäjän strategialähtöistä, pitkäjänteistä toiminnan kehittämistä reformin tavoitteiden mukaisesti Vuonna 2019 strategiarahoituksella tuetaan erityisesti: ammatillisen koulutuksen järjestäjien toimintakyvyn vahvistamista Tarjonnan rakenteen uudistaminen Tilojen ja laitteiden käytön uudistamiseen ammatillisen koulutuksen ydinprosesseihin liittyvän osaamisen varmistamista HOKS-prosessin ja koulutus- ja oppisopimuksen palveluprosessin osaamisen kehittäminen Yhteisten toimintatapojen ja työvälineiden käyttöönotto
14 MISTÄ VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN? Asiakas palveluiden lähtökohdaksi Opiskelijan tarpeet, oppimisen edellytykset, motivaatio ja tarpeet Työelämän tarpeet Osaamisen kehittäminen sinne, missä oppija osaamista käyttää Osaaminen ja oppiminen keskiöön Toimivat ja asiakaslähtöiset prosessit ja pedagogiset toimintamallit Pedagogiikka edellä mikään ei ole tärkeämpää kuin oppiminen Yhdenmukaiset toimintatavat helpompi hahmottaa, miten polku etenee Tieto käyttöön toiminnan ohjaamisessa Tieto oppimis/opiskeluprosessin etenemisestä Tieto saavutetuista tuloksista Analytiikka mistä tiedämme, miten olemme onnistuneet? Digitalisaatio tukemaan oppimista Uudet mahdollisuudet kannattaa hyödyntää Oppiminen ja pedagogiikka määrittävät, miten digitalisaatiota voidaan parhaiten hyödyntää Tehdään yhdessä ja opitaan toisilta
15 KIITOS!
16 VUODEN 2019 STRAGTEGIARAHOITUS Strategiarahoitusta jaettiin n. 34 miljoonaa euroa Hakemuksia tuli 101 koulutuksen järjestäjältä Haettu määrä oli noin 62 miljoonaa euroa Strategiarahoituksen painopisteet ja haetut määrät Tarjonnan rakenteen uudistamiseen Tilojen ja laitteiden käytön uudistamiseen Koulutuksen järjestäjien yhdistymiseen Ydinprosesseihin liittyvän osaamisen varmistamiseen Lentokoneasennuskoulutuksen kehittämiseen Ammattitaitokilpailujen järjestämiseen
17 VUODEN 2019 STRAGTEGIARAHOITUS Strategiarahoitusta myönnettiin 93 koulutuksen järjestäjälle Strategiarahoitus jakautui painopisteittäin seuraavasti: Tarjonnan rakenteen uudistamiseen (5) Tilojen ja laitteiden käytön uudistamiseen (26) Koulutuksen järjestäjien yhdistymiseen (8) Ydinprosesseihin liittyvän osaamisen varmistamiseen (85) Lentokoneasennuskoulutuksen kehittämiseen (7) Ammattitaitokilpailujen järjestämiseen (4)
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Turku
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Turku 1.11.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen Työpaikalla järjestettävä
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.9.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen TEEMOJA Ammatillisen osaamisen pilottien käynnistäminen Vuodelle 2018 vielä jakamattomien
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019 Webinaari 10.5.2019 16.5.2019 1 Ohjelma Mika Tammilehdon alustus Vastaukset ennakkokysymyksiin Mahdollisuus esittää kysymyksiä ministeriölle ja
Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus
Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivät 30.1.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto/Opetusneuvos Jukka Lehtinen
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto/Opetusneuvos Jukka Lehtinen 11.6.2018 TEEMOJA Volyymilisäykset vuodelle 2018 Ammatillisen osaamisen pilottien käynnistäminen vielä
Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu
Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.2.2017 Ajankohtaista Tredu Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi - lähtökohtia Poistetaan nuorten
Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset Synergiaseminaari , Helsinki
Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset Synergiaseminaari 10.9.2018, Helsinki Ulla-Jill Karlsson, OKM Ajankohtaista Volyymilisäykset vuodelle 2018 vielä jakamattomien opiskelijavuosien kohdentaminen
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituksen haku 2019
Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituksen haku 2019 Webinaari 4.2.2019 4.2.2019 1 Ohjelma Mika Tammilehdon alustus Strategiarahoituksen hakulomake ja muu valmisteluaineistot nettisivuilla Tietoa Parasta-kehittämisohjelmista
Opetus- ja kulttuuriministeriön ajankohtaiset kuulumiset. Suomen oppisopimusosaajat ry Syysseminaari Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Opetus- ja kulttuuriministeriön ajankohtaiset kuulumiset Suomen oppisopimusosaajat ry Syysseminaari 30.10.2018 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista rahoituksessa (1) Vuoden 2019 talousarvioesitys:
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin 2. Toisen asteen ammatillisen
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Elise Virnes
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Elise Virnes 22.11.2017 Mikä tukee muutosta? 1. Mitkä nykykäytännöt tukevat muutosta? 2. Miten toimintaa on muutettava? 3. Millaista tukea tarvitsette muutoksen
Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta
Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta 25.5.2018 Työn murros on jo täällä työn murros, automatisaatio, robotisaatio, tekoäly Annamme talouskasvun tyrehtyä nykyisen
Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset
Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ylijohtaja Mika Tammilehto 16.2.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut
Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut Yhteentoimivuusfoorumi 6.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia Poistetaan
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten
Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos
Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden
Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä
Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus
Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto
Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Ammatillinen erityisopettaja mukana muutoksessa Ammatilliset erityisopettajapäivät 3-4.11.2017 opetusneuvos Anne Mårtensson OSAAMISPERUSTEISUUS ASIAKASLÄHTÖISYYS HENKILÖKOHTAISET
HAKUTIEDOTE 23/ (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen
HAKUTIEDOTE 23/2017 1 (5) 13.10.2017 Asia HAKUTIEDOTE 2017 Ammattikoulutus Osaamisperusteisuuden edistäminen ja jakaminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2017
Parasta kokonaisuus oppilaitosjohdolle
Parasta kokonaisuus oppilaitosjohdolle Toimeenpanon tukea uudistuvan ammatillisen koulutuksen johtamiseen 2.4.2019 Tieteiden talo, Helsinki OKM Mika Tammilehto ylijohtaja Videotervehdys Parasta päivään
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen
Ammatillinen koulutus muutospyörteessä
Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen
Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen
Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä
Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä 6.9.2016 Miksi? Hallituksen kärkihankkeeet osaamisen ja koulutuksen alalla painottavat mm. digitaalisia ratkaisuja, monipuolista yhteistyötä
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma
Kirje OKM/41/592/2016 26.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma 1. Johdanto Osana pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategista hallitusohjelmaa,
Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016
Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus Jyväskylän aikuisopisto, 16.2.2016 Aira Rajamäki, OPH/AMPA Sosiaali- ja terveysalan
Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille
Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,
10 askelta onnistumiseen
Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivä 10.11.2016 Turku Markku Karkama Opetushallitus Kuvat: Opetushallitus, Olli Häkämies LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto
Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala
Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa 9.12.2015 Arto Pekkala Rahoituksen leikkaukset Versio 3/2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen Aikataulut?
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen
Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka
Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia
Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös
OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA
OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon
Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen
Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen EK-Foorumi, Vaasa 13.9.2016 Johtaja Riikka Heikinheimo Työelämän uudistuminen haastaa myös ammatillisen koulutuksen uudistumaan 2 6.9.2016 Esimerkkejä digimurroksesta
Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo
Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet
Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset
Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio
Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio 7.4.2017 Soila Nordström, opetusneuvos Opetushallitus Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ-ja elinkeinoelämän osaamistarpeet
Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen
Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri
Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki 5.4.2017 Opetusneuvos Seija Rasku Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet
AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa
AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Anne Liimatainen
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Anne Liimatainen 5.11.2018 Ammatillisen koulutuksen reformi lisää valtaa ja vastuuta koulutuksen järjestäjille Järjestäjät suunnittelevat ja toteuttavat palveluitaan
kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot
RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä
Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema
Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari 30.11.2017 Kati Lounema Hallitus päätti kevään kehysriihessä tukea reformin toimeenpanoa yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
Ajankohtaista OKM:stä
Ajankohtaista OKM:stä 27.3.2019 Opso ry kevätpäivät, Vaasa Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund ehoks Kokoaa HOKS-tietoja valtakunnalliseen tietovarantoon. HOKS laaditaan ja tieto tuotetaan koulutuksen järjestäjän
Strategiarahoituksen haku. Materiaalit. Hakukohde: ydinprosessien osaamisen varmistaminen. HOKS osaaminen, osaamistesti ja kriittiset pisteet
Strategiarahoituksen haku Materiaalit Hakukohde: ydinprosessien osaamisen varmistaminen HOKS osaaminen, osaamistesti ja kriittiset pisteet HOKS-prosessi Opetus- ja ohjaushenkilöstön Uuden osaamisen oppaat
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä
Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen 6.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi 1 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen
Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus
Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.
Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Tulosohjausmekanismi, aikajänne
Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa. Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Elise Virnes
Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät 5.-6.10.2015 Elise Virnes Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.
Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta Laatua laineilla seminaari 1.9.2016 Vierumäki Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus
Maailman paras - suomalainen - Ammattiosaaminen 2025
Maailman paras - suomalainen - Ammattiosaaminen 2025 Keskustelupohja ammatillisen osaamisen strategiasta ja tulevaisuudesta Tulevaisuusvaliokunta Juha-Pekka Koivusalo (Winnova), Elina Oksanen-Ylikoski
Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse?
Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse? OAJ / Pohjois-Savo Kuopio 13.11.2015 Esa Karvinen Opetusneuvos Yksikön päällikkö Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN