KAAVOITUSKATSAUS 2007
|
|
- Sari Turunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 KAAVOITUSKATSAUS 2007 ROVANIEMEN KAUPUNKI KAAVOITUS Hallituskatu 7, PL Rovaniemi
2 2 ASEMAKAAVAT 1. kaupunginosa, kulttuuri- ja hallintokeskus Lappia-talon, kirjaston ja kaupungintalon aluetta koskeva asemakaavan muutos suojeluarvojen ja mahdollisen lisärakentamisen selvittämiseksi on vireillä. Huhtikuussa 2005 valmistuivat Rovaniemen kulttuuri- ja hallintokeskuksen sekä Lappia-talon rakennushistoriaselvitys sekä Lappia-talon ja autotallin inventointi. Museovirastolta ja Alvar Aalto-säätiöltä on saatu vuoden 2007 aikana lausunnot ja suojelutarvemuistio Lappia-talon arkkitehtuurin arvottamisesta ja suojelutarpeista. Kaavoituksessa on tässä vaiheessa oltu yhteistyössä Lappia-talon peruskorjausta tai mahdollista laajentamista selvittelevän työryhmän kanssa. 1. kaupunginosa, kortteli 10 Ydinkeskustan korttelissa 10 Koskikadun, Korkalonkadun, Toripuistikon ja Valtakadun rajaamalla alueella on ollut vuodesta 2002 lähtien vireillä asemakaavan muutos. Kaavaprosessina tehtävä on haastava korttelin keskeisen sijainnin, kaupunkikuvallisen merkityksen ja suuren maanalaisiin tiloihin sijoitettavan pysäköintipaikkamäärän takia. Työ on edennyt eri vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen vaiheeseen, jossa syksyllä 2006 konsultiksi valittu Suunnittelukeskus Oy työsti kahta vaihtoehtoa edelleen ja laati tarvittavia kaavaa havainnollistavia kuvia. Alkukesästä 2007 järjestettiin kaavavaihtoehdoista luonnosvaiheen kuuleminen. Toimeksianto päättyi tilauksen mukaisesti tähän. Saadun palautteen perusteella voidaan todeta, ettei kumpikaan vaihtoehdoista sinällään tyydyttänyt korttelin kiinteistön omistajia. Kaavoitusta jatketaan arvioimalla palautetta ja mahdollisesti laatimalla kolmas vaihtoehto, josta suoritettaisiin vielä luonnosvaiheen kuuleminen. Maankäyttösopimus laaditaan niiden kiinteistöjen omistajien kanssa, joilla rakennusoikeus nousee yli 500 k-m kaupunginosa, kortteli 23 tontit 4 ja 6, Rovakatu 20 ja 22 Skanskakodit Oy on hakenut asemakaavan ja tonttijaon muuttamista saapuneeksi kirjatulla hakemuksella. Hakijan tarkoituksena on uuden asuin- ja liikekerrostalon rakentaminen, jossa olisi viisi kerrosta ja kadun puolelta sisäänvedetty kuudes kerros sekä maanalainen kellari/autohalli. Asemakaavan muutos on tulossa julkisesti nähtäville talvella Hakijan kanssa laaditaan maankäyttösopimus.
3 3 1. kaupunginosa, kortteli 28, Vanhan Torkkolan tontti Keskustan korttelin 28 tontille 2, osoitteessa Rovakatu 12 on haettu asemakaavan muutosta syksyllä Hakijan tarkoituksena olisi muuttaa asemakaavaa niin, että nykyinen kiinteistö saneerattaisiin ja lisäksi olisi mahdollista rakentaa uusi asuin- ja liikehuoneistoja käsittävä viisikerroksinen rakennus ja maanalaisen autopaikoitustila. Hakija on esittänyt neljä vaihtoehtoa tontin rakentamisesta. Asemakaavan muutoksessa selvitetään miten uusi lisärakennus sekä maanalainen autopaikoitustila tulee toteuttaa. Samalla tutkitaan tontilla olevan nykyisen rakennuksen suojelutarve ja kuinka oleva rakennus suhtautuu tontille kaavailtuun uudisrakennukseen nähden. Viranomaisneuvottelu on pidetty Seuraavaksi tekninen lautakunta käsittelee asemakaavan muutosluonnosta. Mikäli tontin rakennusoikeus nousee yli 500 m 2, edellyttää kaavamuutos maankäyttösopimuksen laatimista kiinteistön omistajan kanssa. 1. kaupunginosa, Korttelit 33 ja 34 Kaupunginhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti kaupunki järjestää yhdessä YIT Rakennus Oy:n kanssa yleisen suunnittelukilpailun Rovaniemen keskustakortteleiden 33 ja 34 suunnittelusta. Kilpailun tarkoituksena on löytää kortteleihin asemakaavan muutoksen pohjaksi arkkitehtonisesti, toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen kokonaisratkaisu, joka sopeutuu osaksi kaupungin keskustaa. Kilpailuaika on Kilpailuehdotukset arvostelee kaupunginhallituksen asettama palkintolautakunta. Ratkaisu palkittavista esityksistä ja jatkotoimenpiteistä tehdään maalis- huhtikuussa YIT Rakennus Oy:n ja kaupungin välillä on laadittu kaupunginhallituksen hyväksymä yhteistoimintasopimus. 2. kaupunginosa, Varastoalue Rautatien eteläpuolella valtatie 4 varressa olevan ns. Varastoalueen asemakaavaa ryhdytään uudistamaan vuoden 2008 aikana. Nykyisellään alueen maankäyttö ei vastaa sijainnin mahdollistamaa kehittämistä. Alue sijaitsee keskustan ja Eteläkeskuksen liikealueen välissä, jolloin aluetta tulisi hyödyntää enemmän liikepaikkana. Alueella sijaitsee myös Pirttilampi, jonka ympäristöä voidaan hyödyntää asuntoalueena. Rovaniemen yleiskaavassa 2015 Varastoalue on merkitty palvelu-, hallinto- ja asuntoalueeksi. 3. kaupunginosa, Lapinaukea ja Pallokenttä Kaupunginvaltuuston hyväksyessä Rovaniemen talousarvion ja taloussuunnitelman päätettiin myös Lapinaukean kentän kaavoittamisesta muuhun käyttöön (Talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosa liikuntalautakunnanhanke 2401 Keskusurheilukenttä). Pallokentän osalta yleiskaavamerkintää muutetaan niin, että siitä poistetaan mahdollisuus alueen asemakaavan muuttamiseksi asuntokäyttöön. Pallokenttä varataan koko nykyisessä laajuudessaan koululiikunnan ja urheiluseurojen ym. virkistyskäyttöön. Kaavoitusyksikössä on tutkittu eri vaihtoehtoja Lapinaukean alueen asemakaavan muuttamiseksi. Kaupungin valittua lopullisen ratkaisun kaavamuutoksen pohjaksi, tullaan alustavan suunnitelman mukaisesti alueen lopullinen suunnittelu ja rakentaminen kilpailuttamaan. Alueen toteuttaminen voidaan antaa useammallekin rakennuttajalle, joiden kanssa laaditaan yhteistoimintasopimukset.
4 4 3. ja 5. kaupunginosien pientaloalueet Rovaniemen yleiskaavassa 2015 määriteltiin ne jälleenrakennuskautta edustavat pientalokorttelit, joiden rakennustapa, tyylipiirteet ja ympäristö tulisi säilyttää. Nykyiset asemakaavat näillä alueilla ovat ristiriidassa säilyttämistavoitteiden kanssa. Asemakaavan muutoksia on laadittu alueittain. Juurakkotien, Kotitien ja Harjukadun alueiden asemakaavan muutokset ovat jo lainvoimaisia. Meneillään ovat Honkatien, Hirvaskadun, Aseveliaukean ja Niemelänkankaan alueiden asemakaavan muutokset. 4. kaupunginosa, korttelit 229, 480 ja uusi kortteli 498, Pullinranta Signe, Heino ja Iines Alapullin kuolinpesien osakkaat Helena Haverinen, Hellevi Pöysti, Juhani Alapulli ja Hannu Alapulli ovat hakeneet asemakaavan muutosta Pullinrannassa sijaitseville kortteleille 229 ja 480 sekä tilan RN:o 47:32 rautatien ja Jäämerentien väliselle alueelle. Hakijoiden tarkoituksena olisi, että asemakaava muutettaisiin pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi laajentamalla kortteleita 229 ja 480. Rovaniemen yleiskaavassa 2015 on Lossitien ja Pullinrannan kulmauksessa A-4-aluevaraus, joka tarkoittaa, että alueelle laaditaan asemakaava tai nykyistä asemakaavaa muutetaan. Alue tulee varata pientaloille. Asemakaavamuutoksella muodostuu 8 pientalotonttia (AP) ja 2 rivitalotonttia (AR). Asemakaavan muutos on tullut vireille ja asemakaavan muutos on ollut luonnosvaiheen kuulemisessa Tekninen lautakunta , 144 on päättänyt asemakaavan muuttamisesta ja ehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville. Kaupunginhallitus , 390 on päättänyt asemakaavan muuttamisesta ja ehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville. Muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä Asemakaavamuutos tulee hyväksyttäväksi alkuvuodesta Kaavoitus kohdistuu myös yksityisen omistuksessa olevalle maalle ja edellyttää maankäyttösopimuksen laatimista. 4. kaupunginosa, Ounasvaaran mökkialueen laajennus Kaupunginhallitus on päättänyt, että Rovaniemen yleiskaavaa 2015 ryhdytään muuttamaan Ounasvaaran osalta niin, että matkailupalvelujen aluetta laajennetaan mahdollistamaan 75 uuden mökin sijoittamisen nykyisten mökkialueiden läheisyyteen. Asemakaavan muutos ja laajennus laaditaan muutetun yleiskaavan mukaisesti. Yleis- ja asemakaavan muutoksiin liittyvän kuulemismenettelyn yhteydessä otetaan huomioon Ounasvaara 2:n linjaukset tavoitteena kokonaisvaltaisen kehittämissuunnitelman aikaansaaminen valtuustokäsittelyä varten. Mökkialueen laajentaminen edellyttää yleiskaavan ja asemakaavan muutosta. Tähän liittyvä viranomaisneuvottelu on pidetty Tekninen osasto on keväällä 2007 pidetyn tarjouspyyntökierroksen perusteella päättänyt antaa Ounasvaaran alueen luonto- ja maisemaselvityksen sekä asemakaavaluonnosvaihtoehtojen laatimisen kokkolalaiselle Sigma Konsultit Oy:lle. Aloituskokous konsultin kanssa pidettiin elokuussa Työ on aloitettu perus- ja ympäristötietojen kokoamisella, suunnittelualueen luonto- ja maisemaselvityksellä selkä osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisella. Valmisteluvaiheen kuuleminen järjestetään maaliskuussa Viimeistelty esitys asemakaavaluonnokseksi valmistuu huhti- toukokuussa 2008.
5 5 Mikäli kaavaa laaditaan yksityisen omistuksessa olevalle maalle, edellyttää kaava maankäyttösopimusta. 5. kaupunginosa, Pajaojanpuisto, Heinämiehentie-Jokiväylä Asemakaavan muutosalue käsittää 5. kaupunginosan korttelien 517 ja 528 välisen puistoalueen. Suunnittelualue sijoittuu Jokiväylän, Yliopistonkadun ja Heinämiehentien väliselle alueelle. Vaikutusalue käsittää lähiympäristön kortteli-, katu- ja puistoalueet. Rovaniemen yleiskaavassa 2015 on Jokiväylän ja Heinämiehentien välissä on A-4-aluevaraus, joka tarkoittaa, että alueelle laaditaan asemakaava tai nykyistä asemakaavaa muutetaan. Alue tulee varata kerrostaloille. Asemakaavaluonnoksessa alueelle muodostuu kolme asuinkerrostalotonttia. Asemakaavan muutos on tullut vireille Asemakaavan muutos on ollut luonnosvaiheen kuulemisessa Tekninen lautakunta ja kaupunginhallitus päättävät vaihtoehdoista ja muutoksen asettamisesta julkisesti nähtäville. Asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. 8. kaupunginosan Länsikankaan asemakaavan laajennus Tekninen osasto on käynnistänyt kaupunginvaltuuston hyväksymään yleiskaavaan merkityn A-2 -alueen asemakaavoituksen ja muutoksen laatimisen Länsikankaan alueella. Muutoksen tarkoituksena on turvata uuden Rovaniemen kaupungin pientalotonttitarjonta myös tuleville vuosille. Vireille kaava on tullut Luonnosvaiheen kuuleminen on suoritettu Asemakaavan muutos ja laajennus on ollut julkisesti nähtävillä Alueelle muodostetaan uusia omakotitalotontteja 102 kappaletta sekä rivi- ja pienkerrostalotontteja kolme kappaletta. Rakentamistehokkuudet tonteilla ovat välillä e= ja varsinaisten kerrosten lukumäärä on I-II. Keskimääräinen omakotitontin koko ja rakennusoikeus alueella on noin 1053 m 2 ja 263 kerrosala m 2. Kaavan toteutuessa kokonaisuudessaan, voi alueelle syntyä rakentamistavasta riippuen noin asuntoa. Kaupunginvaltuustoon hyväksyttäväksi kaava tulee alkutalvesta kaupunginosa, Eteläkeskus Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on tutkia koko Eteläkeskuksen kortteleiden käyttötarkoituksia ja rajauksia vastaamaan yleiskaavan ja elinkeinoelämän kehittymisen tarpeita. Samalla asemakaavalla mahdollistetaan katuverkon muutokset vastaamaan liikealueen kehittymisen mukanaan tuomaan liikenteeseen. Asemakaavan tarkoituksena on muuttaa alueen käyttötarkoitukset teollisuus- ja varastoalueista liikealueiksi sekä ohjata kaupan sijoittumista alueelle ja samalla turvata liikenneverkon tilatarpeet ja varaukset kehittämistarpeita varten. Asemakaavan muutosluonnos on tulossa nähtäville talvella
6 6 9. kaupunginosa, korttelit , Alakorkalo Kaavoitusyksikkö on laatinut Alakorkaloon Ankkalammen alueelle asemakaavan, jossa tuli Osuuskauppa Arinalle liikerakennusten korttelialue (KL) 9100, jossa on rakennusoikeutta 2900 km 2. Kortteliin on tulossa ABC-liikenneasema. Lisäksi kaavassa tuli eräälle yksityiselle maanomistajalle kaksi asunto- ja liikerakennusten korttelia Edellä mainittujen maanomistajien kanssa kaupunki on tehnyt maankäyttösopimukset. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan ja se on tullut lainvoimaiseksi korttelien , katu-, maa- ja metsätalous- ja vesialueen osilta. Kortteleiden osilta on valitettu Rovaniemen hallinto-oikeuteen. 11. kaupunginosa, Pöykkölän asuntoalueen laajennus Kaupunki on käynnistänyt asemakaavan laatimisen Pöykkölän alueen eteläpuolelle syyskuussa Kaava-alue sijaitsee Reissumiehentien ja Kajaanintien (kantatie 78) välisellä alueella, ulkoilureitin pohjoispuolella. Alue on hyväksytyn yleiskaavaan mukainen A-4 varaus, johon on tarkoitus asemakaava-aluetta laajentamalla sijoittaa asuntoalue. Vaihtoehdot asemakaavaksi ovat tulossa luonnosvaiheen kuulemiseen talvella Alueelle tulee noin 150 uutta asuinpientalo tonttia. Kaava-alueella on yksityinen maanomistaja, jonka kanssa laaditaan maankäyttösopimus. 13. kaupunginosa, Lehtikankaan alue, Ylikylä Ylikylän Lehtikankaan alueelle on vireillä asemakaavan laatiminen Kittiläntien ja paikallistien väliselle lähes kokonaan kaupungin omistamalle maa-alueelle. Alueelle on tulossa n. 40 omakotitonttia, joista kaupungin omistamia on 32 kpl. Tämä alue on Ylikylän ja Vennivaaran asemakaava-alueiden välissä teknisen huollon ja palvelujen piirissä. Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot. 14. kaupunginosa, korttelit ja , Pöyliövaara Kaavoitusyksikkö on laatinut Pöyliövaara-Ojanperä alueelle asemakaavan koulutuskuntayhtymän, kaupungin ja eräiden yksityisten omistamille maa-alueille. Asemakaavalla on muutettu entisen kotitalouskoulun alue liike- ja toimistorakennusten kortteliksi, muut koulutuskuntayhtymän alueet on merkitty kaavaan niiden nykyisen käyttötarkoituksen mukaisesti samoin kuin alueella jo olevien omakotitalojen tontit. Uusi kortteli on tulossa poliisin tietohallintokeskusta varten ja mahdollista päiväkotia varten. Lisäksi alueelle on kaavoitettu uusia toimistorakennusten tontteja. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan ja se on tullut lainvoimaiseksi koko alueelta.
7 7 15. kaupunginosa, K-Citymarket Rovaniemen kortteli 1181 Kesko Oyj on hakenut asemakaavan muutosta Saarenkylässä sijaitsevan Citymarketin kortteliin Hakijan tarkoituksena olisi saada tontin rakennussoikeutta nostettua nykyisestä k-m 2 :stä noin k-m 2 :n. Rakennusoikeuden lisäyksen perusteena on nykyisen Citymarketin laajennustarve liiketoimintaedellytysten turvaamiseksi ja laajennus antaisi mahdollisuuden kehittää toimintoja vastaamaan paremmin nykyisiä asiakastarpeita. Laajennuksen yhteydessä poistuvat autopaikat korvattaisiin kattopysäköinnillä. Hakijan tarkoituksena olisi toteuttaa pysäköinti kahteen tasoon liikekeskuksen edessä olevalle pysäköintialueelle. Asemakaavamuutoksella korttelin 1181 käyttötarkoitukseksi muutetaan KM, liikerakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön. Rakennusoikeutta lisätään 3000 k-m². Asemakaavaan lisätään merkintä, joka mahdollistaa pysäköinnin toteuttamisen kahteen tasoon. Lisäksi alueella kulkevia teknisen huollon verkostoja täytyy siirtää suunnitellun rakennushankkeen alta ja tätä varten kaavassa on osoitettu johtorasite alue. Asemakaavan muutos on tullut vireille Asemakaavan muutos on ollut luonnosvaiheen kuulemisessa Hakijan kanssa laaditaan maakäyttösopimus. 16. kaupunginosa, Napapiiri-Syväsenvaara Napapiiri- Syväsenvaara alueelle on laadittu asemakaavan laajennus, joka alkaa välittömästi Napapiirin kaava-alueelta ja jatkuu Syväsenvaarassa sijaitsevaan Santa-park- huvipuistoon saakka. Alue on lähes kokonaan kaupungin omistuksessa ja sille on kaavailtu matkailuun, liiketoimintaan ja ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta teollisuuteenliittyviä toimintoja. Syväsenvaara-Napapiiri välillä on tehty valtatie 4:ää koskeva tie- ja liittymäsuunnitelma. Asemakaavaehdotus on ollut v julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot.
8 8 18. kaupunginosa, Napapiirin alueen korttelit 5808 ja 5814 sekä viereiset LP-2 ja RT alueet Markku Broas ja Matti Rännäli ovat keväällä 2007 hakeneet Napapiirin alueelle asemakaavan muutosta kansalliset puitteet käsittävän ratsastuskeskuksen sijoittamista varten. Tallin lisäksi keskukseen kuuluisivat maneesi, ulkotarhat ja valaistu ulkoratsastuskenttä. Tavoitteena on hyödyntää Napapiirin turismia ja matkailua mm. rekiajelujen ja vaellusratsastusten muodossa. Hankkeella olisi myös työllistävä vaikutus. Alueen muut yrittäjät hyötyisivät ratsastustoiminnasta ja alueella järjestettävistä tapahtumista mm. ravintola- ja majoituspalveluiden osalta. Myös majoituspalvelujen sijoittaminen alueelle tutkitaan. Asemakaavan muutos on tullut vireille Kaupungininsinöörin päätöksellä , 86 em. hakemukseen liittyvää aluetta oli vuokrattu väliseksi ajaksi Arctic Festivals Oy:lle. Alueella järjestettiin Simerock tapahtuma Kaupunginhallitus päätti , 371, varata Arctic Festivals Oy:lle Napapiirin näyttelyalueen heinäkuun ensimmäisen viikonlopun ajalle vuosina Päätöksessään kaupunginhallitus on lisäksi edellyttänyt seuraavaa: Kaupunki kehittää aluetta tapahtuma/festivaalitoiminnan lisäksi siten, että alueelle voi tulla muuta matkailua tukevaa, vetovoimaista ja tuottavaa yritystoimintaa. Koska tapahtuma/festivaalitoiminta on lyhytkestoista ja koska laajan ja sijaintinsa vuoksi merkittävän alueen ympärivuotisesta käytöstä ovat kiinnostuneet myös muut yrittäjät, kaavaprosessissa ja tarvittaessa myöhemmin laadittavissa vuokrasopimuksissa tulee ottaa huomioon, että Arctic Festivals Oy sitoutuu yhteistyöhön samalla alueella toimivien ja mahdollisesti alueelle myöhemmin tulevien yrittäjien kanssa. Neuvottelut asemakaavan muutoksesta ja alueen kehittämisestä eri osapuolten kanssa ovat meneillään (marraskuu 2007). Kaavoitus etenee eri selvitysten kautta seuraavaksi luonnosvaiheeseen. 20. kaupunginosa, Pohtimolammen asemakaava ja asemakaavan muutos, korttelit 46 ja 47 Arctic Safaris Oy on hakenut asemakaavan laajentamista Pohtimolammen itärannalle kaupungin omistamien tilojen 522:1 ja 428:1 alueille päivätyllä kirjeellä. Tavoitteena on mökkimajoituksen laajentaminen ko. alueelle. Lähtökohtana on turvata mahdollisuus matkailutoiminnan myönteisen kehityksen jatkumiselle Pohtimolammen alueella matkailukeskuspalvelujen välittömässä läheisyydessä. Tällä asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella kaavaa muutetaan siten, että muodostetaan uusi loma-asuntojen kortteli (RA-1) 47. Rakennusoikeutta uuteen kortteliin osoitetaan 3000 k-m² ja kerrosluku on ½ II. Arctic Safaris Oy:n tarkoituksena on rakentaa tulevina vuosina korkeatasoisia kelo/hirsi paritaloja yhteensä n. 20 kpl kyseiselle alueelle. Uuteen kortteliin on osoitettu ajo-yhteys RM-korttelin 46 alueen kautta. Tässä matkailupalvelujen korttelissa sijaitsee Arctic hotel Pohtimon päärakennus. Lisäksi kaavamuutoksella on hieman muutettu korttelin 46 rakennusalueen rajoja lähinnä siten, että olemassa olevat rakennukset sijoittuisivat rakennusalalle. Asemakaava ja asemakaavan muutos on tullut vireille Asemakaava ja asemakaavan muutos on ollut luonnosvaiheen kuulemisessa Tekninen lautakunta , 143 on päättänyt asemakaavan muuttamisesta ja ehdotuksen asettamises-
9 9 ta julkisesti nähtäville. Kaupunginhallitus , 389 on päättänyt asemakaavan muuttamisesta ja ehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville. Muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty eri viranomaisten lausunnot. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto alkuvuodesta Hakijan kanssa laaditaan maankäyttösopimus. 21. kaupunginosa, Vitikanpää Kaavoitusyksikkö on laatinut Vitikanpään alueelle asemakaavan, jossa tuli alueelle 36 omakotitonttia (AO), 11 asuinpientalotonttia (AP), kaksi matkailua palvelevien rakennusten korttelia (RM) ja huvi- ja viihdepalvelujen kortteli, PV (Ounaspaviljonki). Vitikanpään aluetta on tähän saakka rakennettu suoraan rakennuslupien ja kunnanvaltuuston hyväksymän yleiskaavan perusteella. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavaan ja se on tullut lainvoimaiseksi koko alueelta. YLEISKAAVAT Narkauksen kaivosalueen yleiskaava Rovaniemen maalaiskunta on antanut Seitap Oy:n tehtäväksi yleiskaavan laatimisen Narkaukseen suunniteltua kaivosaluetta varten. Kaavoitusta varten on laadittu perusselvitykset. Kaavoitusprosessi on ollut keskeytyksessä kaivostoiminnan toimintaedellytysten selvittämiseksi. Keskeytys on tehty yhteistyössä silloisen kaivostoimintaa selvittävän konsulttiyhtiön kanssa. Kaivoshankkeen valmistelu on käynnistynyt uudestaan Lapin Vesitutkimus Oy:n tekemällä ympäristövaikutusten arvioinnilla. Yleiskaavan laatimista jatkaa Seitap Oy. Nivankylän yleiskaava Kaavoitusyksikkö on uudistanut ja laajentanut Nivankylän länsipuolen yleiskaavaa, joka korvaa kunnanvaltuuston hyväksymän oikeusvaikutuksettoman yleiskaavan. Yleiskaavaalueen pinta-ala on n. 191 ha. Yleiskaavassa on 209 omakotitonttia, joista uusia on 76 kpl, loma-asuntotontteja on 3 kpl ja kaksi matkailua palvelevia tontteja. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yleiskaavan. Hyväksymispäätöksestä ovat valittaneet Rovaniemen hallinto-oikeuteen Lapin ympäristökeskus ja kaksi yksityistä maanomistajaa, joista toisessa oli useampia allekirjoittajia. Lapin ympäristökeskuksen valitus koskee koko yleiskaavaa, joten sitä ei voitu panna täytäntöön ennen kuin valitukset on lopullisesti käsitelty muutoksen- hakuelimissä. Vaaralan yleiskaava Ympäristötaito Oy on laatinut uuden yleiskaavan Vaaralan kylälle, jossa on myös vanhentunut kunnanvaltuuston hyväksymä oikeusvaikutukseton yleiskaava. Yleiskaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä kaksi kertaa ja siitä on pyydetty lausunnot. Uusia omakoti-/ pienasuntotontteja on kaavassa tullut 54 kpl. Yleiskaavamääräyksenä on annettu, että ranta-alueella vaaditaan Lapin ympäristökeskuksen poikkeuslupa ja muulla alueella kaupungin suunnittelutarveratkaisu rakennuslupaa varten. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yleiskaavan. Hyväksymispäätöksestä on
10 10 valittanut Rovaniemen hallinto-oikeuteen kolme yksityistä maanomistajaa. Yhdessä valituksessa oli allekirjoittajina useampi maanomistaja. Vikajärven yleiskaava Kaavoitusyksikkö on laatinut Vikajärven kylälle oikeusvaikutteisen yleiskaavaan, joka alkaa Vaattungilta ja jatkuu varsinaiselle kylälle, jossa kylän pääasutus ja palvelut sijaitsevat. Yleiskaavan arvioidaan riittävän aina v saakka ja kaava-alueen pinta-ala on n ha. Vikajärvellä on asuntoja tällä hetkellä 79 kpl ja loma-asuntoja 62 kpl. Yleiskaavassa on uusia omakotitontteja 65 kpl, loma-asuntotontteja 42 kpl ja 4 matkailupalvelujen aluetta. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yleiskaavan Hyväksymispäätöksestä on tehty kaksi yksityisten maanomistajien tekemää valitusta. Yleiskaava on pantu täytäntöön muilta osin, joihin valitusten ei voida katsoa kohdistuvan. Tapionkylän yleiskaava Suunnittelukeskus Oy on laatinut Tapionkylään Ounasjoen molemmille puolille yleiskaavaehdotuksen, josta tulee MRL:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava. Tapionkylässä on tällä hetkellä nk. Ounasjokivarren yleiskaava (rakenneyleiskaava), jolla ei ole edellä mainittuja oikeusvaikutuksia. Tapionkylässä on tällä hetkellä 124 omakotitaloa ja 72 lomaasuntoa. Yleiskaavaehdotuksessa on 73 omakotitonttia, 11 loma-asuntotonttia ja kaksi matkailupalvelujen aluetta. Yleiskaavaehdotus on tulossa julkisesti nähtäville ja lausuntokierrokselle. Hirvaan osayleiskaava Tekninen lautakunta on päätöksellään päättänyt käynnistää Hirvaan osayleiskaavoituksen. Alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen suoraan rakennuslupaan oikeuttava osayleiskaava. YLEISKAAVAMUUTOKSET Yleiskaavamuutos on laadittu Norvajärvellä. Uusia yleiskaavan muutoksia on vireillä Lapinaukealla, Pallokentän alueella, Ounasvaaralla, Alakorkalossa, Rautiosaaressa ja Lehtojärvellä. MUUT SUUNNITELMAT Ylikylän ja Vennivaaran kaupunginosien kaavarunko- ja tieverkkotarkastelu Pöyry Environment Oy ja Insinööritoimisto Liidea Oy ovat laatimassa kaupungin toimeksiannosta edellä otsikossa mainittua suunnitelmaa, jota laaditaan Ylikylän paikallistien ja Kittiläntien väliselle alueelle sekä myös Vennivaaran puolelle. Suunnitelman tavoitteena on mm. luoda edellytykset tie- ja palveluverkon kehittämiselle mainitulla alueella. Suunnitelmassa on tutkittu Vennivaaran ja Ylikylän tulevan palvelukeskuksen eri tie- ja liittymävaihtoehdot, kaupan ja muiden palvelujen sijoitusvaihtoehdot sekä lähialueen maankäytön
11 suuntaviivat. Suunnitelma palvelee tulevien asemakaava-, tie- ja katuverkkosuunnitelmien laadintaa. MAAKUNTAKAAVA Rovaniemen maakuntakaavan osauudistus Lapin liiton valtuusto hyväksyi vuodelle 2007 toimintasuunnitelman, jonka mukaan selvitetään Rovaniemen maakuntakaavan uudistamisen tarve Rovaniemen alueiden käytön strategian perusteella. Strategiassa on kohtia, jotka eroavat maakuntakaavasta niin paljon, että niiden toteuttaminen saattaa edellyttää maakuntakaavan muuttamista. Kaavaa tehdään yhteistyössä niiden tahojen kanssa, joita kaava koskee, jotta mukaan saadaan mahdollisimman laaja asiantuntemus, osallisilla on hyvät vaikutusmahdollisuudet ja sitoudutaan yhdessä sovittujen tavoitteiden edistämiseen. Työ on aloitettu tammikuussa Työ on perusselvitysvaiheessa, jossa arvioidaan väestönkehitystä ja tilatarvetta, laaditaan maisema- ja luontoselvitykset (Destia Tieliikelaitos) sekä liikenneselvitykset (Liidea Oy). Maakuntakaavan osauudistus on tarkoitus saattaa valtuustokäsittelyyn vuoden 2008 lopussa. Muita kaavoja Kaavoitusyksikössä on valmisteilla myös useita muita eri vaiheissa olevia yleis- ja asemakaavoja. Kaikki vireillä olevat kaavat ja kaavoitusyksikön yhteystiedot ovat luettavissa kaupungin Internet sivuilta ( ). Kaavoituksen yhteystiedot: Sijainti: Hallituskatu 7, toinen kerros Rovaniemi Kaavoituspäällikkö: Jorma Korva puh. (016) / jorma.korva@rovaniemi.fi Kaavoitusinsinööri: Viljo Keskitalo puh. (016) / viljo.keskitalo@rovaniemi.fi Kaavoitusinsinööri: Markku Pyhäjärvi puh. (016) / markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi Kaavasuunnittelija: Timo Hätönen puh. (016) / timo.hatonen@rovaniemi.fi Kaavasuunnittelija: Petteri Lampi puh. (016) / petteri.lampi@rovaniemi.fi 11
12 12 Kaupunginarkkitehti: Juhani Isopahkala puh. (016) / juhani.isopahkala@rovaniemi.fi Arkkitehti: Marita Suikki Kaavavalmistelija: Raija Haataja Kaavavalmistelija: Sinikka Katainen puh. (016) sinikka.katainen@rovaniemi.fi Kaavavalmistelija: Rauni Kenttälä puh. (016) / rauni.kenttala@rovaniemi.fi Kaavavalmistelija: Raili Kosonen Havainnekuva korttelista 10, vaihtoehto Peura
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 18. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 5808 JA 5814 SEKÄ VIEREISILLÄ LP-, LP-2- JA RT-ALUEILLE, JOULUMAANTIE, NAPAPIIRI
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 18. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 5808 JA 5814 SEKÄ VIEREISILLÄ LP-, LP-2- JA RT-ALUEILLE, JOULUMAANTIE, NAPAPIIRI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin
Rovaniemen kaupunki Asemakaava ja asemakaavan muutos 20. kaupunginosa, Pohtimolampi Korttelit 46 ja 47 sekä virkistysalueet
Rovaniemen kaupunki Asemakaava ja asemakaavan muutos 20. kaupunginosa, Pohtimolampi Korttelit 46 ja 47 sekä virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 Kaavoituksen kohde: Rovaniemen
KAAVOITUSKATSAUS 2008
1 KAAVOITUSKATSAUS 2008 ROVANIEMEN KAUPUNKI KAAVOITUS Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi 14.11.2008 2 ASEMAKAAVAT 1. kaupunginosa, kulttuuri- ja hallintokeskus Lappia-talon, kirjaston ja kaupungintalon
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORT- TELISSA 328 /Kiinteistö Oy Minttulikööri ja Rovaniemen Pienteollisuustalo Oy 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Suunnittelun kohteena on
Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella
Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Rautiosaaren
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja
Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja kantatie 82:n risteysalueella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE
ROVANIEMEN KAUPUNKI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla
ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2.
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 38, Valtakatu 2. Oheiselle kartalle on osoitettu
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 15. kaupunginosa, Saarenkylä kortteli 1181
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 15. kaupunginosa, Saarenkylä kortteli 1181 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 15. kaupunginosan kortteli
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella
Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelukeskus 2010 SUUNNITTELUALUE:
Yleiskaavojen hyväksyminen 2015
Kaavoitus Yhteyshenkilöt: Toimialajohtaja Anttila Martti 040-5413645 Kaavoituspäällikkö Pyhäjärvi Markku 040-5789283 Kaupunginarkkitehti Korva Jorma 040-5789281 Kaavoitusarkkitehti Jutila Johannes 050-5674096
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2006 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen maalaiskunta Ylikylän asemakaavan laajennus liikekeskusta varten
Rovaniemen maalaiskunta Ylikylän asemakaavan laajennus liikekeskusta varten OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA kuvat: Petteri Lampi KAAVOITUSTOIMI 2005 KAAVOITUKSEN KOHDE: Rovaniemen maalaiskunta, Ylikylän
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9011, 9012, 9021, 9022, 9023, 9026 JA 9029 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 28 TONTTI 2, ROVAKATU 12 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Kaupungin ydinkeskustassa Rovankadun ja Ukkoherrantien kulmauksessa sijaitseva
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos tilan Taajoranta, Rn:o 44:9, alueella
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos tilan Taajoranta, Rn:o 44:9, alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2010 2 SUUNNITTELUALUE:
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-
Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus
1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN YLEISKAAVAN 2015 MUUTOS, TEOLLISUUSTIEN JA ALAKORKALONTIEN VARRESSA OLEVAT TYOPAIKKA ALUEET Osallistumis ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Alustava suunnittelualue
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin
ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos
KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA
Rovaniemen maalaiskunta TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKESKUS OY 2 ROVANIEMEN MAALAISKUNTA TAPIONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUKSEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 15.1.2003 1(6) ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaava koskee Tornion
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)
KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen
JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU
KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2017 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014
Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola