OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
|
|
- Niilo Korhonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry, Blom Oy, 2014 Seuraa suunnitteluhanketta:
2 Maankäyttö- ja Rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, valmistelun ja päätöksenteon eteneminen, kaavan vaikutusten arviointitavat sekä osallistumismahdollisuudet ja tiedottaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään kaavatyön eri vaiheissa tarvittaessa. Maakuntakaava Suunnittelualueen sijainti. SUUNNITTELU- JA VAIKUTUSALUE Suunnittelualue sijaitsee 7. kaupunginosassa osoitteessa Myllärintie 17. Suunnittelualue käsittää korttelin 708 tontin 9. Vaikutusalueen piiriin kuuluvat lähialueen kortteli-,katu-ja puistoalueet. SUUNNITELUN TAVOITE Anne ja Kaj Jarlas ovat esittäneet kirjatussa hakemuksessa, että korttelin 708 tontin 9 asemakaavaa muutetaan siten, että tontille olisi mahdollista rakentaa rivitalo tehokkuudella e=0,25. SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANNE Tontti on yksityisessä omistuksessa ja tontin 9 rakennusoikeus on 200 krs-m². Rovaniemen maakuntakaavan vaihemaakuntakaavan yhdistelmäkartta. ja Alue kuuluu Rovaniemen maakuntakaavaalueeeseen. Ympäristöministeriö on vahvistanut Rovaniemen maakuntakaavan Rovaniemen vaihemaakuntakaavan Ympäristöministeriö vahvisti Suunnittelualue on maakuntakaavassa taajamatoimintojen aluetta (A). Rovaniemen yleiskaava 2015 Suunnittelualueella on voimassa kaupunginvaltuuston hyväksymä oikeusvaikutteinen yleiskaava. Yleiskaavassa suunnittelualue on pientalovaltaista APaluetta aluetta. Seuraa suunnitteluhanketta:
3 Asemakaava Suunnittelualue on vahvistuneessa asemakaavassa erillispientalojen korttelialuetta AO. Kerrosluku on I 3/4. Rakennusoikeutta tontilla on 200 krs-m². Ote voimassaolevasta asemakaavasta SUUNNITTELUTYÖN ORGANISOINTI Asemakaava muutoksen laatii Rovaniemen kaupungin kaavoitusyksikkö. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Työn kuluessa arvioidaan asemakaavan muutoksen vaikutuksia ympäröivään kaupunkirakenteeseen, kaupunkikuvaan ja asuinympäristöön, sekä kiinnitetään huomiota kulttuurihistoriallisten arvojen säilymiseen. ASEMAKAAVASTA TIEDOTTAMINEN Lapin ELY-keskus Lapin Pelastuslaitos Rovaniemen Energia Napapiirin vesi Vaikutusalueen kiinteistöt ja asukkaat OSALLISET JA VUOROVAIKUTUS Kaavan osallisia ovat maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kunnan jäsenille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta.
4 HANKKEEN TAVOITEAIKATAULU Tavoitteena on, että asemakaavan muutosluonnos on nähtävillä syksyllä 2015 ja asemakaavan muutosehdotus keväällä Tavoitteena on, että asemakaava tulisi voimaan kesä 2016 aikana. Käyntiosoite: Hallituskatu 7 YHTEYSHENKILÖT Maanmittausasiantuntija Timo Raitio , timo.raitio@rovaniemi.fi Kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi , markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi TEKNISET PALVELUT/KAAVOITUS Rovaniemen kaupunki PL Rovaniemi
5 KAAVOITUSPROSESSI Aloite kaavamuutokselle 9/2015 Teknisen lautakunnan (TEKLA) päätös kaavoituksen käynnistämisestä 10/2015 VIREILLETULO JA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN syksy/2015 mahdollisuus jättää mielipide TEKNINEN LAUTAKUNTA (TEKLA) kevät/2016 EHDOTUS JULKISESTI NÄHTÄVILLE mahdollisuus jättää mielipide kevät/2016 Tekninen lautakunta (TEKLA) hyväksyy kesä/2016 mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene
Asemakaavan muutos 7. kaupunginosan korttelin 729 osaa tonttia 4 sekä viereistä suojaviher- ja katualuetta, Kolpene OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSANKORTTELIN 3065 TONTILLA 2 ja 3, SANTAMÄENTIE 18 JA 20 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2
28.4.2016 Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa 1. kaupunginosan korttelin 17 tontti 2, Maakuntakatu 24 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2 Kuva
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Napapiirin alueen asemakaavan laajennus ja asemakaavan muutos
1.4.2016, päivitetty 3.2.2017 Asemakaavan laajennus ja muutos 18. kaupunginosa Napapiirin alueen asemakaavan laajennus ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Napapiirin alueen asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ylikylänkoulu
Asemakaavan ja tonttijaon muutos 13. kaupunginosan korttelit 28, 30 ja korttelin 20 tontti 4 sekä katu-, virkistys- ja eritysalueet, Ylikylän koulu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ylikylänkoulu Kuva
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava
5.7.2016 Osayleiskaava 21. kaupunginosa Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava Kuva 1.
LisätiedotKAAVASELOSTUS, osa 2/2, ehdotusvaihe 6. kaupunginosa korttelit 6072 ja 6073, LP-alue sekä viereinen puistoalue, Taivaanrannantie
16.2.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 6. kaupunginosa korttelit 6072 ja 6073, LP-alue sekä viereinen puistoalue, Taivaanrannantie KAAVASELOSTUS, osa 2/2, ehdotusvaihe 6. kaupunginosa korttelit 6072
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemanseutu
Asemakaavan muutos 2. kaupunginosan rautatiealueella (LR) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemanseutu Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue on rajattu punaisella katkoviivalla, Pictometry,
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2006 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA
LisätiedotOsallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
2009, päivitetty 15.12.2014 Asemakaavan muutos 2. kaupunginosa Lampela, Pirttilammen ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lampela, Pirttilammen ympäristö Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta,
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE
ROVANIEMEN KAUPUNKI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
Lisätiedotkortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9. kaupunginosa korttelit 9100-9105, virkistys-, vesi-, maa- ja metsätalous sekä tilat 25:31, 25:40, 25:42, 25:43 ja 25:63, Nurmenkummuntie Rovaniemen kaupunki Tekniset
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskenkylän osayleiskaava
15.2.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskenkylän osayleiskaava Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta, Rovaniemen kaupunki Seuraa suunnitteluhanketta: www.rovaniemi.fi/kaavatori Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9011, 9012, 9021, 9022, 9023, 9026 JA 9029 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
LisätiedotVARTIONIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TILA KOIVUKANGAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki VARTIONIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TILA KOIVUKANGAS 698-409-36-43 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.06.2019 Seitap Oy
LisätiedotROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla
LisätiedotJÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
LisätiedotJÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
10.08.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 5. kaupunginosa Riihipellonpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan ja tonttijaon muutos 5.kaupunginosa Riihipellonpuisto Kuva 1. Viistokuva
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 11.4.2018, luonnos KAAVOITUS 2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
LisätiedotRovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava
17.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ) kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, valmistelun ja päätöksenteon eteneminen,
LisätiedotHerusten asemakaavan muutos Valssitien alueella
Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotOulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan
LisätiedotKREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotRovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
2009, päivitetty 15.12.2014 Asemakaavan muutos 2. kaupunginosa Lampela, Varastoalue ja Veitikanlammen ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lampela, Varastoalue ja Veitikanlammen ympäristö Kuva
LisätiedotROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
Lisätiedotalue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LisätiedotLAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja
LisätiedotRovaniemen kaupunki 16.kaupunginosa Asemakaavan muutos Kortteli 3258, tontit 7 ja 8. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAANKÄYTTÖ 2011
Rovaniemen kaupunki 16.kaupunginosa Asemakaavan muutos Kortteli 3258, tontit 7 ja 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAANKÄYTTÖ 2011 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 21.4.2011
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla Pictometry, Blom Oy, 2014
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
22.10.2018 Asemakaavan muutos ja tonttijako 1. kaupunginosa, kortteli 38, tontti 6 As Oy Konttisenpuisto, Valtakatu 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA As Oy Konttisenpuisto, Valtakatu 2 Kuva 1. Ilmakuva
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014
Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/1432/2016 VP 34/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAKALANVAINIO 83. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 43 (KRAKANTIE 46) JA PUISTOALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN JA I ASEMAKAAVA 609
LisätiedotAkm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotAlueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
LisätiedotAk 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)
Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITEMA () MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSAIN :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITEMA Kaavan nimi: KOUUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan kortteleita,,,, ja sekä yleisiä alueita
LisätiedotNUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
LisätiedotTEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
16.2.2018 Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, Lapin aluehallintoviraston korttelialue 1. kaupunginosa, kortteli 38 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. kaupunginosa, Lapin aluehallintoviraston korttelialue
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 560 tontit 18, Väinämöisentie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 560 tontit 18, Väinämöisentie Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla Pictometry, Blom Oy, 2014
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Mukulamäen asemakaavan muutos. Ulvilan kaupunki, Mukulamäen (16.) kaupunginosa, kortteli 35, tontit 6-8
1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mukulamäen asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Mukulamäen (16.) kaupunginosa, kortteli 35, tontit 6-8 2 / 5 1. Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243
LisätiedotRovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella
Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Rautiosaaren
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
LisätiedotLiite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORT- TELISSA 328 /Kiinteistö Oy Minttulikööri ja Rovaniemen Pienteollisuustalo Oy 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Suunnittelun kohteena on
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
LisätiedotNUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2.
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 38, Valtakatu 2. Oheiselle kartalle on osoitettu
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
LisätiedotPäivämäärä
Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3. kaupunginosa, Pilke ja sen ympäristö
17.10.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, Pilke ja sen ympäristö 3. kaupunginosa, korttelit 118, 108, 355 (LPA), paikoitusalue (LP) sekä VP-alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3. kaupunginosa,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
LisätiedotSORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
LisätiedotHANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
LisätiedotTUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83
Lisätiedot