Jämijärven kunta 8-5. Vaikutusten arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jämijärven kunta 8-5. Vaikutusten arviointi"

Transkriptio

1 14. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH ) lausunnoilla asti VAIKUTUSTEN ARVIOINTI / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta Jämijärven kunta Käytännössä turvetuotannon vaikutuksia tulisi arvioida pääosin kahden merkittävimmän vaikutuksen näkökulmasta 1. Vesistövaikutukset ja 2. Elinkeino/työllisyysvaikutukset. vaiheessa (vaihe 2) on tarkasteltu Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 osoitettavien tuotannossa olevien tai sellaiset tuotantoon suunnitellut turpeenottoalueet, joilla tuotantotoiminnan edellytykset soiden luonnonarvojen säilymisen ja muun käytön kannalta on selvitetty maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tarkkuudella. Vaiheen 2 vesistövaikutusselvityksessä on käytetty hyväksi vaiheen 1 aineistoja. Herkille kolmannen jakovaiheen valuma-alueille on laskettu omat pitoisuuslisät ja niitä on verrattu alapuolisen vesistön laatuun. Vesistövaikutusten arvioinnin ohella laadittiin luontoselvitys, jossa selvitettiin kahdeksan eri suon luontoarvoja kasvillisuuspainotteisesti. Kuusi suota kuului luonnontilaisuusasteikkoon 2. Kasvillisuusselvityksen perusteella Pohjois-Satakunnan alueelta poistettiin Koppionevan (416) tuotantoaluetta koskeva varaus luontoarvojen perusteella. Lisäksi maakuntakaavaa hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on oltava selvillä kaavan vaikutuksista Natura verkostoon. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ratkaisuja koskeva Natura-arvioinnin tarveharkintaselvityksessä arvioitiin koko kaavan mahdollisia vaikutuksia Natura verkostoon kuuluviin alueisiin ja niiden luontoarvoihin valmisteluvaiheen aineistoihin perustuen. Natura-arvioinnin tarveharkinnan perusteella Honkajoen kunnan alueella sijaitseva Pälvisaarenkeitaan (15695) turvetuotantoalue poistettiin vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 1. Satakunnan vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 1 saaduissa lausunnoissa on kiinnitetty huomiota myös turvetuotannon vesistövaikutuksiin. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen viranomaislausunnossa on esitetty vaatimus yksityiskohtaisesta Natura-arvioinnin tarpeesta Karvianjoen koskien Natura-alueeseen liittyen. Tämä tulee vaikuttamaan ehdotuksen jatkosuunnitteluun Honkajoen kunnan alueella Varsinais-Suomen ELY-keskus, Kalatalous Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut-yksikön käsityksen mukaan on erittäin todennäköistä, että turvetuotannon kuormitusvaikutusta on aliarvioitu sekä kokonaisuudessaan että yksittäisiä tuotantoalueita koskien. Arviointi on varsin paljon perustunut ns. ominaiskuormitussoiden keskimääräisiin mittausarvoihin eikä kultakin suolta tehtyyn omaan kuormitustarkkailuun. Kun yksittäisen turvesuon päästöjä on selvitetty tarkemmin, on havaittu, että ominaiskuormitusarvoihin perustuvat päästölaskelmat ovat usein karkeita aliarvioita. Valtaosa turvepäästöistä kulkeutuu vesistöihin tulvien, rankkasateiden ym. poikkeustilanteiden aikana. Nämä kuormituspiikit eivät välttämättä näy tarkkailun tuloksissa lainkaan, eivätkä siten ole mukana turvesuon vuosikuormitusta koskevissa laskelmissa. selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Kaavaratkaisut, samoin kuin niitä koskevat selvitykset täydentyvät ja täsmentyvät kuntakaavoituksen ja hankesuunnittelun yhteydessä. Ympäristöministeriö on laatinut erillisen ohjeen Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa (Suomen ympäristö 7/2015), mikä on ollut Satakunnan vaihemaakuntakaavan suunnittelun pohjana. Ohjeessa on käsitelty mm. pintavesiin liittyvää vaikutusten arviointia ja todettu, että vesistöön kohdistuvaa kuormitusta arvioitaessa on tarkoituksenmukaista käyttää hyväksi ominaiskuormituslukuja. Satakuntaliitto on kiinnittänyt pienturvetuotantoalueiden olemassaoloon huomiota vaihemaakuntakaavan suunnittelun alkaessa vuoden 2014 tilanteen ja vallinneen lainsäädännön pohjalta. Pöyryn vuonna 2015 Satakuntaliitolle tekemässä turvetuotannon nykytilan vesistövaikutuksia Satakunnassa käsittelevässä selvityksessä (vaihe 1) otettiin huomioon huomioon sellaiset Karvianjoen valuma-alueen pienturvetuottajat (<10 ha tuotantoalue), jotka olivat Satakuntaliiton tiedossa. Tiedot pienturvetuotannossa olevista alueista saatiin Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymältä (PoSa). Varsinkin Karvianjoen vesistöalueella ongelmana ovat lisäksi pienet (alle 10 ha) luvittamattomat tuotantoalueet, joilla 24. toukokuuta 2018 Sivu 1/5

2 vesiensuojelurakenteet ovat puutteellisia, tai ne puuttuvat kokonaan. Luvittamattomat suot eivät sisälly tehtyihin kuormitusarvioihin, vaikka niiden vaikutus voi olla paikallisesti ja kokonaisuudenkin kannalta huomattava. Monet tuotantoalueet ovat aloittaneet toimintansa jo 1970-luvulla ja ovat siten olleet toiminnassa vuosikymmeniä ennen ympäristöluvassa annettuja vesiensuojelumääräyksiä. Turvetuotanto on ylipäätään vaikuttanut merkittävästi vesialueiden tilaan varsinkin Karvianjoen yläosalla Kankaanpään kaupunki Käytännössä turvetuotannon vaikutuksia tulisi arvioida pääosin kahden merkittävimmän vaikutuksen näkökulmasta 1. Vesistövaikutukset ja 2. Elinkeino/työllisyysvaikutukset. vaiheessa (vaihe 2) on tarkasteltu Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 osoitettavien tuotannossa olevien tai sellaiset tuotantoon suunnitellut turpeenottoalueet, joilla tuotantotoiminnan edellytykset soiden luonnonarvojen säilymisen ja muun käytön kannalta on selvitetty maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tarkkuudella. Vaiheen 2 vesistövaikutusselvityksessä on käytetty hyväksi vaiheen 1 aineistoja. Herkille kolmannen jakovaiheen valuma-alueille on laskettu omat pitoisuuslisät ja niitä on verrattu alapuolisen vesistön laatuun. Vesistövaikutusten arvioinnin ohella laadittiin luontoselvitys, jossa selvitettiin kahdeksan eri suon luontoarvoja kasvillisuuspainotteisesti. Kuusi suota kuului luonnontilaisuusasteikkoon 2. Kasvillisuusselvityksen perusteella Pohjois-Satakunnan alueelta poistettiin Koppionevan (416) tuotantoaluetta koskeva varaus luontoarvojen perusteella. Lisäksi maakuntakaavaa hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on oltava selvillä kaavan vaikutuksista Natura verkostoon. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ratkaisuja koskeva Natura-arvioinnin tarveharkintaselvityksessä arvioitiin koko kaavan mahdollisia vaikutuksia Natura verkostoon kuuluviin alueisiin ja niiden luontoarvoihin valmisteluvaiheen aineistoihin perustuen. Natura-arvioinnin tarveharkinnan perusteella Honkajoen kunnan alueella sijaitseva Pälvisaarenkeitaan (15695) turvetuotantoalue poistettiin vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 1. Satakunnan vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 1 saaduissa lausunnoissa on kiinnitetty huomiota myös turvetuotannon vesistövaikutuksiin. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen viranomaislausunnossa on esitetty vaatimus yksityiskohtaisesta Natura-arvioinnin tarpeesta Karvianjoen koskien Natura-alueeseen liittyen. Tämä tulee vaikuttamaan ehdotuksen jatkosuunnitteluun Honkajoen kunnan alueella Suomen luonnonsuojeluliitto Satakunta Turvetuotannon vesistövaikutuksia arvioitaessa on Karvianjoen vesistöalueella huomioitava myös Etelä-Pohjanmaalle tulevat uudet turpeenkaivuualueet. Lisäksi on otettava huomioon Pohjois-Satakunnan alueelle myönnetyt uudet ja hakuprosessissa olevat turpeenkaivuuluvat, joita ei ole esitetty vaihemaakuntakaava 2:n ehdotusvaiheessa. Karvianjoen vesistöalueella on huomioitava myös uudet pohjavedenottoluvat (Kauraharju, Kantinkangas ja Siniharju). Vesistövaikutukset ulottuvat koko alapuoliseen vesistönosaan. Lisäksi kaikkia vesistövaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon useissa Karvianjoenvesistön osissa esiintyvän endeemisen taimenen elinolosuhteiden turvaaminen. Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavan III ehdotusvaiheessa osoitetuista uusista turvetuotantoaluevarauksista ei kohdistu vesistövaikutuksia Satakunnan puolelle keväällä 2018 lausunnolla olleen aineiston perusteella. Vaihemaakuntakaavan 2 suunnitteluprosessin aikana on pyritty seuraamaan ympäristölupatilannetta Satakunnan alueella. Suunnitteluprosessin tässä vaiheessa vireillä on lähinnä pienturveturvetuotantoon liittyviä ympäristölupahakemuksia, jotka liittyvät uudistettuun ympäristönsuojelulakiin ja velvoitteseen hakea ympäristölupa myös pienille, alle 10 ha:n soille vuonna Kyseiset tuotantoalueet eivät täytä vaihemaakuntakaavan suunnittelun pinta-alakriteeriä. Edellä esitetyn lisäksi on hyvä huomata, että Pöyryn vuonna 2015 Satakuntaliitolle tekemässä turvetuotannon nykytilan vesistövaikutuksia Satakunnassa käsittelevässä selvityksessä (vaihe 1) otettiin huomioon huomioon sellaiset Karvianjoen valuma-alueen pienturvetuottajat (<10 ha tuotantoalue), jotka olivat Satakuntaliiton tiedossa. Tiedot pienturvetuotannossa olevista alueista saatiin Pohjois- Satakunnan peruspalvelukuntayhtymältä (PoSa). Kyseinen aineisto sijoitettiin kartalle tilatietoja ja maastokarttaa apuna käyttäen siten, että pienturvetuotannon kuormitus pystyttiin arvioimaan osana turvetuotannon nykytilaa koskevaa selvitystyötä. 24. toukokuuta 2018 Sivu 2/5

3 Yhteisvaikutukset tulee huomioida nimenomaan jo maakuntakaavavarausten pinta-aloissa valuma-aluekohtaisesti, koska myöhempää arviointia ei käytännössä tehdä. Vesistövaikutusten arvioinnin yhteydessä kerrotaan, että ekologisen tilan ei oleteta huonontuvan nykyisestä luokittelusta osoitettujen turvetuotantoalueiden vaikutuksesta. Tämä ei kuitenkaan riitä, koska vesienhoidon tavoitteena koko EU:ssa oli saavuttaa pinta- ja pohjavesien vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä, mutta valtaosassa Satakunnan vesistöjä vedentila on edelleen joko tyydyttävä tai jopa heikompi. Jonkin verran ongelmallisia kohteita on kuitenkin edelleen jäänyt ehdotukseen uusiksi turvetuotantoalueiksi. Eräät kohteet sijaitsevat aivan Natura2000- ja soidensuojelualueiden tuntumassa. Muutama esitetty alue sijaitsee aivan järven, lammen tai muun pienveden tuntumassa, eikä näille alueille tule osoittaa tuotantoa. Turvetuotanto muuttaa merkittävästi lähivesien vedenlaatua ja korkeutta, mikä vaikuttaa hyvin haitallisesti vesistöjen laatuun ja niiden ekologiseen tilaan. Muutamalla ehdotetulla kohteella on ojittamaton ja luonnontilansa kohtuullisesti säilyttänyt keskusosa kermirakenteineen, sekä hyvin säilynyt vesitalous. Nämä alueet eivät myöskään sovellu turvetuotantoon. Joidenkin ehdotettujen turvetuotantoalueiden vaikutukset veden laatuun ja mm. uhanalaisen taimenen elinolosuhteisiin vaativat edelleen erityishuomiota. selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Ympäristöministeriö on laatinut erillisen ohjeen Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa (Suomen ympäristö 7/2015), mikä on ollut Satakunnan vaihemaakuntakaavan suunnittelun pohjana. Ohjeessa on käsitelty mm. pintavesiin liittyvää vaikutusten arviointia. Vaihemaakuntakaavan 2 turvetuotantoalueiden suunnittelussa on otettu huomioon suoluonnon monimuotoisuuden säilymisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset ja sovitettu yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Merkinnöillä EO5 ja EO6 osoitetut alueet täydentävät Satakunnan maakuntakaavassa osoitettujen turvetuotantoalueiden EO3 ja EO4 verkostoa. Turvetuotantoalueet toteutetaan ympäristönsuojelulain mukaisella menettelyllä, jolloin turvetuotantoalueita koskeva vaikutusten arviointi tarkentuu haettavana olevan lupahakemuksen mukaisesti kohdetasolle. Samalla ympäristölupavaiheessa tarkentuu mille vesistöalueelle vedet tullaan johtamaan, koska tuotantoalueiden yksityiskohtainen suunnittelu ympäristölupavaiheessa ratkaisee lopulta vesistöalueiden rajalla sijaitsevien kohteiden veden kulut. a on käsitelty Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 selostuksessa osa A luvussa 8 ja osassa C on keskitytty vaikutusten arvioinnin kuvaukseen ja merkittävien vaikutusten raportointiin. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 suunnittelua varten on tehty selvityksiä sillä tarkkuudella kuin maakuntakaavan tarkkuustaso vaatii. vaiheessa (vaihe 2) vesistövaikutuksia on tarkasteltu Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineiston perusteella. Kuormitus- ja vesistövaikutusarvioinnissa on käytetty olettamusta, että kaikki valmisteluvaiheen aineistossa osoitetut uudet turvetuotantoalueet tulisivat tuotantoon samanaikaisesti. Todellisuudessa turvetuotannolle osoitetut alueet tulevat tuotantoon vaiheittain, jolloin alueilta tuleva vesistökuormitus jakautuu pidemmälle ajanjaksolle ja osa kaavasta osoitetuista alueista ei päädy koskaan turvetuotantoon mm. maanomistusoloista johtuen. Lisäksi kaavassa osoitettujen alueiden vesistövaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon, että nykyisten turvetuotantoalueiden on arvioitu poistuvan tuotannosta vuoteen 2040 mennessä. Osa ehdotusvaiheessa 1 osoitetuista alueista on jo nyt ympäristöluvan mukaisessa turvetuotannossa. Ympäristölupatilanne on esitetty selostuksen A osan vaihemaakuntakaavan 2 turvetuotannon ratkaisua käsittelevässä osassa sivuilla Turvetuotantoalueita (EO 5,EO6) koskevan suunnittelumääräyksen mukaan turvetuotantoalueiden käyttöönoton suunnittelussa, ajoittamisessa ja jälkikäytössä on otettava huomioon mm. valuma-alueen turvetuotantoalueiden yhteisvaikutus vesistöihin ja valuma-alueiden kokonaiskuormitus. Tarpeen vaatiessa samanaikaisesti käytössä olevien alueiden määrää on rajoitettava niin, että vesien tilaa koskevat tavoitteet voidaan saavuttaa. Lisäksi koko Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 suunnittelualuetta koskien on asetettu erillinen suunnittelumääräys, joka koskee vaihemaakuntakaavan ns. valkoisia alueita. Kyseisessä suunnittelumääräyksessä on kiinnitetty huomiota myös yhteisvaikutusten arvioinnin tärkeyteen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Alueiden käyttö Yksittäisten turvesoiden vaikutusarviot tulee tehdä kohdekohtaisesti, kuten lupaprosesseissakin. Ehdotettujen tuotantoalueiden vaikutuksia tulee siten tarkastella niiden alapuolisten vesimuodostumien tilan ja vesienhoidon tavoitteiden näkökulmasta yhteisvaikutukset huomioon ottaen. Karvianjoen em. latvajärvet vaikuttavat koko alapuoliseen vesistöön, joten niiden kuormitusta pitää vähentää voimakkaasti kaikilla sektoreilla. Konilakson uuden tuotantoalueen perustaminen Karvianjärven lähialueella ei tue vesienhoidon hyvän tilan tavoitteita. Takanevan vesiä ei tulisi ohjata Karvianjärveen. selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Turvetuotantoalueet toteutetaan ympäristönsuojelulain mukaisella menettelyllä, jolloin turvetuotantoalueita koskeva vaikutusten arviointi tarkentuu haettavana olevan lupahakemuksen mukaisesti kohdetasolle. Samalla ympäristölupavaiheessa tarkentuu mille vesistöalueelle vedet tullaan johtamaan, koska tuotantoalueiden yksityiskohtainen suunnittelu ympäristölupavaiheessa ratkaisee lopulta vesistöalueiden rajalla sijaitsevien kohteiden veden kulut. Ehdotusvaiheen valmistelun aikana pidettiin viranomaistyöneuvottelu Satakuntaliiton, ympäristöministeriön ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen välillä Laaditun muistion mukaan neuvottelussa todettiin, että selvitykset ml. Natura-arvioinnin tarveharkinta ja vesistövaikutusten arviointi ovat riittävät ja turvetuotantoa koskeva ratkaisu on perusteltu. Työneuvottelun jälkeen on laadittu yhteenveto kaavan keskeisiksi arvioiduista yhteis- ja kokonaisvaikutuksista. 24. toukokuuta 2018 Sivu 3/5

4 Samminjoen tilanne on ongelmallinen. Samminjoen ekologinen tila on luokiteltu hyväksi, mutta ravinnetaso heikentää ratkaisevasti joen tilaa. Joen fysikaalis-kemiallinen tila vastaa vain tyydyttävää ja on hyvin lähellä välttävää. Samminjoen tilaluokan heikkeneminen on todennäköinen melko vähäisenkin ravinnekuormituksen lisäyksestä, joten Samminjoen suuntaan ei pitäisi ohjata lisää turvetuotannon kuormitusta nykyiseen verrattuna. Alapuolisen Hirvijärven tilaa yritetään myös aktiivisesti parantaa. Samminjoen valuma-alueella esityksessä mainituista soista osalla on jo turvetuotantoa. Uudet tuotantoalueet Ketistönkeitaalla, Kuuskeitaalla ja Siikaisten Isokeitaalla eivät tue vesihoidon tavoitteita eikä laajennuksia tulisi perustaa. Aittomäenkeitaan kuivatusvesiä ei tulisi ohjata Samminjoen suuntaan. Kullaan vesistä ml. Joutsijärvi on tehty laajat selvitykset vesien tilan kartoittamiseksi ja parantamiseksi, ja vesimuodostumat ovat hyvässä tilassa. Kuivatusvesiä ei tulisi ohjata Joutsijärven suuntaan alueelle esitetyiltä turvetuotantoalueilta. ELY-keskus muistuttaa maakuntakaavassa olevasta vesien tilaa koskevasta suunnittelumääräyksestä. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 suunnittelua varten on tehty selvityksiä sillä tarkkuudella kuin maakuntakaavan tarkkuustaso vaatii. vaiheessa (vaihe 2) vesistövaikutuksia on tarkasteltu Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineiston perusteella. Kuormitus- ja vesistövaikutusarvioinnissa on käytetty olettamusta, että kaikki valmisteluvaiheen aineistossa osoitetut uudet turvetuotantoalueet tulisivat tuotantoon samanaikaisesti. Todellisuudessa turvetuotannolle osoitetut alueet tulevat tuotantoon vaiheittain, jolloin alueilta tuleva vesistökuormitus jakautuu pidemmälle ajanjaksolle ja osa kaavasta osoitetuista alueista ei päädy koskaan turvetuotantoon mm. maanomistusoloista johtuen. Lisäksi kaavassa osoitettujen alueiden vesistövaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon, että nykyisten turvetuotantoalueiden on arvioitu poistuvan tuotannosta vuoteen 2040 mennessä. Osa kaavan ehdotuksessa 1 osoitetuista alueista on jo nyt ympäristöluvan mukaisessa turvetuotannossa. Ympäristölupatilanne on esitetty selostuksen A osan vaihemaakuntakaavan 2 turvetuotannon ratkaisua käsittelevässä osassa sivuilla Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 osoitettuja turvetuotantoalueita (EO 5, EO6) koskevan suunnittelumääräyksen mukaan turvetuotantoalueiden käyttöönoton suunnittelussa, ajoittamisessa ja jälkikäytössä on otettava huomioon mm. valuma-alueen turvetuotantoalueiden yhteisvaikutus vesistöihin ja valuma-alueiden kokonaiskuormitus. Tarpeen vaatiessa samanaikaisesti käytössä olevien alueiden määrää on rajoitettava niin, että vesien tilaa koskevat tavoitteet voidaan saavuttaa. Laaditut selvitykset perustuvat valmisteluvaiheen aineistoon. Valmisteluvaiheen aineistossa esitetyistä turvetuotantoalueista on ehdotuksessa 1 poistettu kolme turvetuotantoaluetta Karvianjoen vesistöalueella (36.01) (Räminkeidas, 15926/Merikarvia - 71 ha, Peräneva, 15694/Siikainen (Heikinneva) - 95 ha ja Pälvisaarenkeidas, 15695/Honkajoki - 73 ha; yht. 239 ha). Perusteina ovat: luontoarvot ja Natura verkostoon kohdistuvat vaikutukset. Kyseisten vaihemaakuntakaavassa osoitettavien tuotantoalueiden poistaminen vähentää samalla vesistöihin kohdistuvaa potentiaalista kuormitusta ko. alueilla. Kokonaisuutena kaavassa osoitettujen turvetuotantoalueiden määrä väheni 47 alueeseen ja alueiden pintaala pieneni noin 3500 hehtaariin ehdotuksessa 1. Karviassa sijaitsevat Takaneva (21145), Harjukeidas (21140) ja Konilakso (21195) muodostavat toisiinsa liittyvän kokonaisuuden ja yksityiskohtaisessa lupaharkinnassa on mahdollista ohjata kuivatusvedet Mustajoen valuma-alueelle (42.05), missä pinta-alaltaan isoin alue (Harjukeidas) sijaitsee. Satakunnan vaihemaakuntakaavan turvetuotantoalueisiin (EO5, EO6) liittyvän suunnittelumääräyksen lisäksi kaavassa on esitetty koko vaihemaakuntakaava-aluetta koskeva turvetuotantoon liittyvä suunnittelumääräys, joka on uusi verrattuna Satakunnan maakuntakaavaan. Vaihemaakuntakaavan suunnittelumääräys korostaa vesistövaikutusten huomioonottamisen tärkeyttä osana ympäristölupaharkintaa Satakunnassa. Mustajoen valuma-alueen (42.05) välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa Konilakson (21195) turvetuotantoaluetta koskevaa aluekuvausta (Powerpoint-esitys) täydennetään Karvianjärven vedenlaatua koskevalla tilatiedolla. Lisäksi kuvaukseen lisätään maininta, että Konilakson turvetuotantoalueen osoittamisen perusteena vaihemaakuntakaavassa on yhteys Harjukeitaan (21140) ja Takanevan (21145) turvetuotantoalueiden muodostamaan kokonaisuuteen ja potentiaalinen mahdollisuus johtaa alueen kuivatusvedet Mustajoen valuma-alueelle em. turvetuotantoalueiden mahdollisen toteuttamisen yhteydessä. Honkajoen kunnan alueella sijaitsevilla Ketistönkeitaalla (15655) ja Kuuskeitaalla (15657) on voimassa olevat ympäristöluvat ja Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 kyseisten tuotantoalueiden rajaukset perustuvat ympäristölupien rajauksiin maakuntakaavan yleispiirteisyys huomioon ottaen. Siikaisten kunnan alueella sijaitsevalla Isokeitaan (15688) turvetuotantoalueella on myös voimassa oleva ympäristölupa, joka käsittää noin puolet vaihemaakuntakaavassa osoitetusta alueesta. Vaihemaakuntakaavassa osoitettu laajennus käsittää nykyisen turvetuotantoalueen ympärillä olevat ojitetut alueet. Aittomäenkeidas (15650) on ainoa Honkajoen kunnan alueelle osoitettu uusi turvetuotantoalue, jossa ei ole käynnissä turvetuotantoa. Vesistövaikutuksia käsittelevässä vaiheen 2 arviointiraportissa on arvioitu Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 osoitetun turvetuotannon kuormituksen osuutta valuma-alueella verrattuna muun maankäytön kuormitukseen ja tämän mukaan vaikutukset Samminjoen yläosan valuma-alueeseen (36.064) ovat vähäiset (Taulukko 7-3). Harjunpään valuma-alueen latvoille Joutsijärven alueelle (35.143) ja Kullaan alueelle (35.142) on osoitettu Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksessa kaksi turvetuotantoaluetta. Kivijärvensuo (95) ja Isosuo (31566) sijaitsevat Joutsijärven ja Kullaan vesistöalueiden rajalla, joten osa 24. toukokuuta 2018 Sivu 4/5

5 vesistä saattaa laskea Joutsijärveen. Maakuntakaavan suunnittelutasolla ei voida varmuudella tietää, mille vesistöalueelle vedet tullaan johtamaan, vaan tuotantoalueiden yksityiskohtainen suunnittelu ympäristölupavaiheessa ratkaisee lopulta vesistöalueiden rajalla sijaitsevien kohteiden veden kulut. Vesistövaikutuksia käsittelevässä vaiheen 2 arviointiraportissa on arvioitu osoitetun turvetuotannon kuormituksen osuutta valuma-alueella verrattuna muun maankäytön kuormitukseen ja tämän mukaan vaikutukset Joutsijärven valuma-alueeseen (35.143) ovat vähäiset (Taulukko 5-11 ja 7-3). Saadun palautteen perusteella luonnontilaisuusluokkaan 2 kuuluva Kivijärvensuo (95) poistetaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta luontoarvojen vuoksi ja samalla varauksen poistaminen vaikuttaa vähentävästi vesistöalueiden rajalla sijaitsevien turvetuotantoalueiden aiheuttamaan kuormitukseen. Vaihemaakuntakaavassa osoitetut Lutaneva (108) ja Rekikeidas (515) sijaitsevat Sääksjärven yläpuolisella Rukajoen (35.157) valuma-alueella. Haukisuolle (104) on myönnetty lokakuussa 2017 ympäristölupa, josta on valitettu hallinto-oikeuteen. Valituksen käsittely on Satakuntaliiton tietojen mukaan edelleen kesken. Ympäristöluvan mukaan Haukisuon (104) vedet ohjataan Sääksjärveen. Haukisuon (104) turvetuotantoaluetta koskeva varaus ehdotuksessa 2 muutetaan selvitysalueeksi. Selvitysaluemerkinnällä (se) osoitetaan sellaiset alueet, joiden käyttöä ei ole voitu ratkaista maakuntakaavaa laadittaessa mutta, jotka merkittävyytensä vuoksi katsotaan tarpeelliseksi osoittaa maakuntakaavassa alueeseen kohdistuvien intressien johdosta. Alueidenkäytön ratkaiseminen edellyttää lisäselvityksiä tai jatkosuunnittelua. Haukisuon osalta ratkaisu tarkentuu ympäristönsuojelulain mukaisen valitusprosessin kuluessa. 24. toukokuuta 2018 Sivu 5/5

Geologian tutkimuskeskus GTK 4-1

Geologian tutkimuskeskus GTK 4-1 2. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti TURVETUOTANTO / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 4 Geologian

Lisätiedot

Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta,

Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, valmisteluvaiheen aineistosta ehdotusvaiheeseen 2018 Ehdotusvaiheen 1 aineiston

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta 1 saadut lausunnot, vastineet ja ratkaisuehdotukset ehdotusvaiheessa 2

Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta 1 saadut lausunnot, vastineet ja ratkaisuehdotukset ehdotusvaiheessa 2 Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 ehdotusvaiheesta 1 ehdotusvaiheeseen 2 Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 2. Yhteenveto kaavan merkittävimmistä muutoksista ehdotusvaiheessa 2

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 2. Yhteenveto kaavan merkittävimmistä muutoksista ehdotusvaiheessa 2 Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 2 Yhteenveto kaavan merkittävimmistä muutoksista ehdotusvaiheessa 2 Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 prosessin vaihe 2014-2015 ALOITUSVAIHE 2015 TAVOITEVAIHE 2015-2017

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy Turvetuotanto; Ulvila 2 2-1

A. Ahlström Kiinteistöt Oy Turvetuotanto; Ulvila 2 2-1 2. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 2 aineisto oli MRL:n 65 ja MRA:n 12 mukaisesti julkisesti nähtävillä 12.11.- 14.12.2018. TURVETUOTANTO / lyhennelmät muistutuksista ja muistutuksiin laaditut

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 1. Yhteenveto merkittävimmistä muutoksista ja ehdotuksen ratkaisusta

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 1. Yhteenveto merkittävimmistä muutoksista ja ehdotuksen ratkaisusta Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 1 Yhteenveto merkittävimmistä muutoksista ja ehdotuksen ratkaisusta Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 prosessin vaihe 08/2014-11/2015 ALOITUSVAIHE 05-11/2015 TAVOITEVAIHE

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2,

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 1.2.2018, yleisötilaisuus, Pori 14.10.2016 1 Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe Seudulliset yleisötilaisuudet KAAVOITUSMENETTELY MAAKUNTAKAAVA (MRL 19 Maakunnan liiton tehtävät, MRL 25 Maakunnan suunnittelun tehtävät, MRL 26 Maakunnan

Lisätiedot

Henkilö 7 Turvetuotanto; Merikarvia

Henkilö 7 Turvetuotanto; Merikarvia 1. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineisto nähtävillä MRL:n 62 mukaan 1.2.-3.3.2017. TURVETUOTANTO / annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet Lyhenne lausunnon

Lisätiedot

Pienten turvetuotantoalueiden luvat

Pienten turvetuotantoalueiden luvat Pienten turvetuotantoalueiden luvat Selvitystyö Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilta Kauppinen Elsi, VAR ELY Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivät 13.11.2017 Tausta, ympäristönsuojelulain uudistus Uusi

Lisätiedot

Suoseuran esitelmätilaisuus

Suoseuran esitelmätilaisuus SUOT KAAVOITUKSESSA Suoseuran esitelmätilaisuus 7.4.2016 Erityisasiantuntija Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ismo Karhu 7.4.-16 Mitä kaavoitus on? Kunnallista suunnittelua, jolla järjestetään alueiden

Lisätiedot

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2,

Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Turvetuotannossa olevat tai turvetuotantoon soveltuvat alueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 14.2.2018, yleisötilaisuus, Eura 14.10.2016 1 Satakunnan

Lisätiedot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot 18.9.2012 1 (6) Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot Taustaa Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä

Lisätiedot

Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta

Lausunto Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnoksesta Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 1 LÄHTÖKOHTIA Maakuntasuunnitelma Keski-Suomen ilmastostrategia Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset

Lisätiedot

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen

Lisätiedot

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava Suosta on moneksi Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN 24.5.2016 Laatija: Mari Väänänen, Antti Saartenoja Suota on piisannut moneen käyttöön Suota (metsätieteellinen

Lisätiedot

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle Marjaana Eerola Vesienhoidon suunnittelusta Tavoitteena, ettei vesien tila heikkene ja että vedet olisivat vähintään hyvässä tilassa vuonna

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokitus

Soiden luonnontilaisuusluokitus Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.

Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry. 11.7.2015 YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE Muutoksenhaku Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavan turpeenottoaluevarauksista VALITTAJA Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry., Helsinki PROSESSIOSOITE VAATIMUKSET

Lisätiedot

Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet

Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Valmisteluvaihe Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Yleisötilaisuus, Kokemäki, 14.2.2017 Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Pöyry Finland Oy Esiselvitys aurinkoenergian

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Kaavoituksen ajankohtaispäivä, Turku Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.6.2014 Maakuntakaava & vaikutusten arviointi MRL 1 MRL 9 MRA

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Maakuntavaltuustoseminaari 5.10.2012 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus

Lisätiedot

POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013

POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 2. keynote: Monitavoitearviointi turvetuotannon vesiensuojelussa maakunnallinen näkökulma suunnittelutyökaluihin Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alle 10 ha turvetuotantoalueiden kartoitus

Kaakkois-Suomen alle 10 ha turvetuotantoalueiden kartoitus Kaakkois-Suomen alle 10 ha turvetuotantoalueiden kartoitus Kuntapäivä 29.11.2016 Tiina Ahokas Tausta YSL:n muutoksen voimaantullessa (1.9.2014) toiminnassa olleiden enintään 10 ha turvetuotantoalueiden

Lisätiedot

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE Suoseuran seminaarissa 23.3.2011 Projektipäällikkö Ismo Karhu Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma hanke SOIDEN MAAKUNTAKAAVOITUKSEEN KOHDISTUU MONENTASOISIA HAASTEITA MRL 1 edistetään ekologisesti,

Lisätiedot

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Puhdas Vesi projekti Vapo Oy:n vastuullisuusseminaari TOTEUTUS 10-12-14 1, Projektipäällikkö Turvetuotanto - yksi kuormittaja muiden joukossa Valtakunnallisesti

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Suo, luonto ja turve näkökulmia maakuntakaavaan Etelä-Pohjanmaan liitto Leena Ruokanen, Lapin ELY-keskus 25.5.2016 Tarkoitus löytää maakuntakaavoituksessa yhteen sovitettu

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS Maakuntahallitus 20 10.03.2014 Maakuntahallitus 49 16.03.2015 Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/04.00.00/2012 MHS 10.03.2014 20 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Kanta-Hämeen 2.vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro

Lisätiedot

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.11.2013 Hannu Salo aluepäällikkö, MH Soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategian sekä VnP:n

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. VASTASELITYS Kuninkaankatu 39 6.11.2012 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi PL 482 33101 Tampere Hämeentie 2 A 6, as. 2 13200 Hämeenlinna PL 46 30101 Forssa VAASAN HALLINTO-OIKEUS

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsinki

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsinki 30.6.2017 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Muutoksenhaku Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta Valituksenalainen päätös Valittaja Prosessiosoite Uudenmaan maakuntavaltuuston päätös 24.5.2017 (7 ) hyväksyä Uudenmaan

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 41 16.12.2015 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 41 A. Ahlström

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Turvetuotannon sijoittaminen

Turvetuotannon sijoittaminen Turvetuotannon sijoittaminen Turvelupa workshop 7.2.2017 Seinäjoki Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Muutoksia turvetuotannon sääntelyyn YSL 13 Turvetuotannon sijoittaminen YSL

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.2008 Yleistä arviointiselostus on laaja sekä esitystavaltaan hyvä

Lisätiedot

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus 23.11.2018, Polvijärvi Huhmari Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Höytiäinen - Suuri vähähumuksinen järvi - Pinta-ala 281 km 2, lisäksi Rauanlahti ja Syvälahti

Lisätiedot

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA Kommenttipuheenvuoro soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaarissa 29.1. 2013 Projektipäällikkö Ismo Karhu Ismo Karhu 29.1.2013 Soiden käytön

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti

Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Päätös 1 (6) Antopäivä Päätösnumero 6.2.2018 18/0048/1 Diaarinumero

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

Asia: VALITUS POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖKSESTÄ NUMERO 16/0357/1 DIAARINUMERO 00094/15/4102

Asia: VALITUS POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖKSESTÄ NUMERO 16/0357/1 DIAARINUMERO 00094/15/4102 Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Asia: VALITUS POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖKSESTÄ 1.11.2016 NUMERO 16/0357/1 DIAARINUMERO 00094/15/4102 Valittajat: 1) Seija Keskitalo-Foley, apulaisprofessori

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari 18.3.2019, Iisalmi Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus Esityksen sisältö Iisalmen reitin vesien erityispiirteistä Vesien tila ja siihen

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura 8. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti MAISEMA-ALUEET / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 2 2-1

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros 5.6.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Kuntakierros 1 MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Valtio-neuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA

Lisätiedot

Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa

Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Liite 12 Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Lisäselvitys kanteluun Suomen tasavaltaa vastaan EU:n luontodirektiivin rikkomisesta soiden luontotyyppien suojelun laiminlyönneillä

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Turvehankkeisiin vaikuttaminen

Turvehankkeisiin vaikuttaminen Turvehankkeisiin vaikuttaminen Suokoulutuspäivä 28.5.2011 Seinäjoki, Veneskoski aluepäällikkö Merja Ylönen Turpeenotto on luvanvaraista - turvetuotanto ja siihen liittyvä ojitus vaativat ympäristöluvan

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere p.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere p. Suomen luonnonsuojeluliiton LAUSUNTO Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 29.3.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Satakuntaliitto Maakuntahallitus Viite: Lausuntopyyntö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

2, MH

2, MH Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä MRL:n 63 ja MRA:n 30 mukaisesti 27.4. - 5.6.2015. Mielipiteet ja niihin laaditut vastineet Palautteen antaja Tiivistelmä

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

Ote: Maakuntahallitus Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta 1 saadut lausunnot ja niihin laaditut vastineet

Ote: Maakuntahallitus Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta 1 saadut lausunnot ja niihin laaditut vastineet Ote: 98 Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta 1 saadut lausunnot ja niihin laaditut vastineet Läsnäolijat... 1 98 Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksesta 1 saadut lausunnot ja niihin laaditut

Lisätiedot

ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin

ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskus Vedenottolupaseminaari 3.11.2016 Pohjavesiin liittyvät luonnonarvot Pohjavesistä suoraan riippuvaisia

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

30.08.13 KHO Powerpoint-pohja

30.08.13 KHO Powerpoint-pohja 1 KHO Powerpoint-pohja KHO:n oikeuskäytännön viimeaikaisia suuntaviivoja ympäristöasioissa - näkökulmia luonnonarvoihin oikeussihteeri Arto Hietaniemi SYS-päivät 5.9.2013 Helsinki Rakentamis- ja ympäristöasiat

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

TURPEENOTON VAIKUTUKSET JOKIVESISTÖJEN JA VAASAN VESIALUEIDEN TILAAN

TURPEENOTON VAIKUTUKSET JOKIVESISTÖJEN JA VAASAN VESIALUEIDEN TILAAN TURPEENOTON VAIKUTUKSET JOKIVESISTÖJEN JA VAASAN VESIALUEIDEN TILAAN SLL-POHJANMAAN PIIRI RY / TEEMU TUOVINEN 5.4.2017 Soiden käyttö Suomessa Läntisessä Suomessa turvetuotanto on maamme korkein 1,9% (Etelä-

Lisätiedot

Vesiensuojelu soiden ja turvemaiden käytössä Kansallisen suo- ja turvemaiden strategian aloitusseminaari 21.1.2009 Leena-Marja Kauranne, YM

Vesiensuojelu soiden ja turvemaiden käytössä Kansallisen suo- ja turvemaiden strategian aloitusseminaari 21.1.2009 Leena-Marja Kauranne, YM Vesiensuojelu soiden ja turvemaiden käytössä Kansallisen suo- ja turvemaiden strategian aloitusseminaari 21.1.2009 Leena-Marja Kauranne, YM 1 Sisältö turpeet ja suot muutamana lukuna suo- ja turvemaiden

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan liitto 2017 1 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 ISBN 978-951-766-349-6 (nide) ISBN 978-951-766-350-2

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12. Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.2017 Suomen soiden ja turvemaiden kestävä käyttö ja suojelu Ehdotus

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

Uhattuja soita. Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitto

Uhattuja soita. Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitto Uhattuja soita Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitto 15.2.2011 Pohjanmaan rannikkoa (orannssit alueet turvekaivoksia) Tapaus Kivisuo, Muhos Tapaus Kivisuo, Muhos Tapaus Kivisuo, Muhos Ojittamaton, enimmäkseen

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA 2000 -VERKOSTON ALUEISIIN 2007 1. Taustaa Natura 2000 verkosto on Euroopan Unionin kattava luonnonsuojelulle tärkeiden

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014 VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista (30.8.2012) - seuranta 2014 Jaana Kaipainen, MMM 18.3.2015 1 Seurannan tausta MMM, YM ja TEM vastaavat periaatepäätöksen toimeenpanosta hallinnonalallaan & vastaavat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Aira Kokko Suomen ympäristökeskus Kokemuksia luonnontilaisuusasteikon soveltamisesta ja erityisistä luonnonarvoista - seminaari 13.12.2011,

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

Ajankohtaista Alueiden käyttö. Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja

Ajankohtaista Alueiden käyttö. Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja Ajankohtaista Alueiden käyttö Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja Satakunnan maakuntakaava - Saanut lainvoiman 13.3.2013 (KHO) - Ohjaa suunnittelua kuntien suuntaan, n 120 lausuntoa/2015 -

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6. 1 16.6.2017 Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.2017 Esityksen sisältö Vesilaki Luonnonsuojelulaki Vesienhoidon

Lisätiedot