Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros"

Transkriptio

1 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Kuntakierros 1

2 MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ

3 SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Valtio-neuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA - Maakunnan liitto laatii ja hyväksyy - Ympäristöministeriö vahvistaa YLEISKAAVA - Kunta laatii ja hyväksyy ASEMAKAAVA

4 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN OIKEUSVAIKUTUKSET Maakuntakaava on ohjeena Laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa Ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi Maakuntakaava ei ole voimassa oikeusvaikutteisten yleis- tai asemakaavojen alueella Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta Otettava maakuntakaava huomioon ja myös pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista Toimenpiteillä ei saa vaikeuttaa kaavan toteuttamista

5 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN OIKEUSVAIKUTUKSET EHDOLLINEN RAKENTAMISRAJOITUS Koskee virkistys- ja suojelualueita sekä liikenteen tai teknisen huollon verkostoja Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää niin, että vaikeutetaan maakuntakaavan toteutumista Jos luvan epäämisestä aiheutuisi huomattavaa haittaa lupa on kuitenkin myönnettävä alue lunastettava tai haitta korvattava

6 LÄHTÖKOHTIA Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kansallinen suo- ja turvemaastrategia Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia Tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta

7 LÄHTÖKOHTIA Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, otteita Alueidenkäytössä ja sen suunnittelussa otetaan huomioon luonnonvarojen sijainti ja hyödyntämismahdollisuudet. Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeentuotantoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset. Alueidenkäytössä edistetään uusiutuvien energialähteiden hyödyntämismahdollisuuksia. Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin.

8 LÄHTÖKOHTIA Valtioneuvoston selonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta Strategian mukaan turve on kotimainen energialähde, jonka käyttö on energiahuollon normaali- ja poikkeusaikojen varmuuden ja energiarakenteen monipuolistamisen kannalta tärkeää. Tavoitteena on vuoteen 2050 mennessä luopua energiantuotannossa voimaloiden käyttöiän päätyttyä vaiheittain sellaisesta fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytöstä, jossa hiilidioksidia ei oteta talteen. Tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho noin MW:iin vuoteen 2020 mennessä. (HUOM: nyt TEM:n tavoitteena jo MW. Hankkeita vireillä noin MW!!!) Vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 2 % valtakunnan energiakulutuksesta. Tavoite tarkoittaa noin uutta tuulivoimalaa. Laitosrakentamisessa pyritään laajoihin yhtenäisiin alueisiin, tuulipuistoihin.

9 LÄHTÖKOHTIA / KESKI-SUOMI TUULIVOIMA Keski-Suomessa on muutamia pieniä yksityisiä tuulivoimaloita kotitalouskäytössä Isot toimijat kartoittavat parhaillaan kohteita Eräät kunnat valmistelevat tuulivoimakaavoja Maakuntakaavataso: vyöhyke, jolla noin 10 kpl tai enemmän ~3 MW voimaloita Tavoite Keski-Suomessa: 2 % sähköenergiatarpeesta tuulivoimalla (Keski-Suomen ilmastostrategia 2011) Tavoitteen täyttämiseen riittää tuulivoimalaa (eli noin 100 milj.euron investointi) Sisä-Suomen potentiaaliset tuulivoima-alueet. Selvitys v. 2011

10 EHDOTUS / TUULIVOIMA Muutokset kaavaluonnoksesta kaavaehdotukseksi: Kärpänkylän (Kuhmoinen), Keltinmäen (Jyväskylä), Kumpumäen ja Toulatin (Viitasaari) alueet poistettu - syynä tekniset tekijät, alueen koko, Natura, valtakunnalliset kulttuuriympäristö- ja luontoarvot Pihlajakosken alue oli rajatapaus ja sinne tehtiin Naturan tarveharkinta - tarveharkinta osoitti, että puistoalueiden rakentamisella ja käytöllä ei ole välittömiä tai välillisiä vaikutuksia läheisten Natura-alueiden suojeluperusteena oleviin luontotyyppeihin ja kasvilajistoon.

11 EHDOTUS / TUULIVOIMA Tuulivoimapuiston alue (tv) Alueen erityisominaisuutta kuvaava merkintä (osa-aluemerkintä) 9 kpl vyöhykkeitä Voimalinjan yhteystarve ( z ) Kehittämisperiaatemerkintä (informatiivinen) 4 kpl

12 EHDOTUS / TUULIVOIMA Vyöhykkeille sopisi noin 130 kpl tuulivoimaloita Investointina 3 5 milj.eur/kpl, yhteensä milj.euroa Kaavamääräys mahdolliselle jatkosuunnittelulle: Alueen suunnittelussa on otettava huomioon rakentamisen vaikutukset asutukseen, liikenneväyliin, maisemaan, kulttuuriperintöön, luontoon ja maaaineshuoltoon. Lisäksi tulee ottaa huomioon lentoliikenteen aiheuttamat rajoitteet ja puolustusvoimien valvontasensoreiden vaikutus suunniteltujen alueiden soveltuvuuteen tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi.

13 Nro Nimi Kunta Pinta-ala, km2 1 Häähninmäki Hankasalmi/Konnevesi 5,4 2 Kärkistensalmi Jyväskylä 7,3 3 Jämsänniemi Jämsä 26,0 4 Vekkula Jämsä 7,7 5 Pihlajakoski Kuhmoinen 8,3 6 Vehkoo Multia 7,2 7 Ilosjoki Pihtipudas 7,4 8 Soidinmäki Saarijärvi 3,3 9 Vestonmäki Toivakka/Joutsa 15,0

14 LÄHTÖKOHTIA / KESKI-SUOMI SUOLUONTO JA TURVE Turpeen nykykäyttö on noin 3,2 milj.irtom3, mikä vaatii noin ha tuotantoalaa Käytön ei arvioida K-S:ssa nykyisestään enää kasvavan Vanhoja tuotantokenttiä poistuu tuotannosta noin 300 ha/v. Uutta turvetuotantopinta-alaa tarvitaan ha (VTT 2009) Korvaa suurelta osin tuotannosta poistuvia tuotantoalueita Turvetta tarvitaan nykyisten laitosten tarpeisiin niiden käyttöajalle Keski-Suomen käyttöpaikkakuntia: Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Konnevesi, Saarijärvi, Muurame, Äänekoski Suoalasta ojitettu 84 % Monet suotyypit ja -lajit ovat uhanalaistuneet TURVA-hanke toteutettiin vuosina

15 EHDOTUS / TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO Koko maakuntaa koskevan turvetuotannon suunnittelumääräyksen tiukennus: Turvetuotanto tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että Keski-Suomen pintavesien toimenpideohjelmassa esitetyt vesienhoidon tavoitteet saavutetaan. Turvetuotantoa koskeva määräys muutamille valuma-alueille (tiukempi kuin koko maakuntaa koskeva): Turvetuotanto on voimakkaasti vaiheistettava ja vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kokonaistuotanto on suunniteltava ja mitoitettava siten, että se ei vaikuta vesien tilaan heikentävästi. Valuma-alueet on esitetty kaavaselostuksen liitekartassa.

16 EHDOTUS / TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO Turvetuotantoon soveltuva alue, ( tu ja tu1 ) Alueen erityisominaisuutta kuvaava merkintä (osa-aluemerkintä) 159 kpl ha (tuotantokelpoinen > 1,5 m syvyinen alue) ha (selvitysalue)

17 EHDOTUS / TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä suo (luo) Alueen erityisominaisuutta kuvaava merkintä (osa-aluemerkintä) 38 kpl ha (selvitysalue) Luonnonsuojelualue (SL) Aluevarausmerkintä 36 kpl ha Poistetaan 10 kpl Keski-Suomen maakuntakaavan turvetuotantoaluetta (EO/tu) Syy toiminnan loppuminen

18 AIKATAULU Ehdotus mkh Nähtävillä Viranomaisneuvottelu -elokuu? Maakuntavaltuustoon LISÄTIETOJA

19 KIITOS

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 1 LÄHTÖKOHTIA Maakuntasuunnitelma Keski-Suomen ilmastostrategia Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset

Lisätiedot

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA SEUTUKUNTAKIERROS OLLI RISTANIEMI WWW.KESKISUOMI.FI/2.VMK MAAKUNTAKAAVA OSANA SUOMEN KAAVAJÄRJESTELMÄÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Maakuntavaltuustoseminaari 5.10.2012 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Tuulivoimaseminaari 3.10.2012 Tampereen komediateatteri Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Mitä ollaan

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Antti Saartenoja Maakuntakaavoitus pähkinänkuoressa Yleispiirteinen

Lisätiedot

Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja

Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa Esa Halme, maakuntajohtaja tärkeys suojelu O2 Yhteisyys Kemia aluetalous Energia Arvonlisä Maisemaa ja kulttuuria Raaka-aine Työ Kansalliset kannustimet nautinnot

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika

Lisätiedot

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa 4.4.2019 Annaelina Isola, kaavoituspäällikkö Esityksen sisältö 1. Maakuntakaavan oikeusvaikutukset 2. Liikennevaraukset Pohjois-Savossa 3. Liikennevarausten toteutuneisuus

Lisätiedot

Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään:

Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään: LIITE 3 / OTE MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA 1(5) Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään: Otteet maakuntakaavan tarkistusehdotuksesta (ei mittakaavassa) LIITE 3 / OTE MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-

Lisätiedot

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen

Lisätiedot

Satakunnan ilmasto-ja energiastrategian huomioiminen aluerakenteen suunnittelussa. Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto

Satakunnan ilmasto-ja energiastrategian huomioiminen aluerakenteen suunnittelussa. Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunnan ilmasto-ja energiastrategian huomioiminen aluerakenteen suunnittelussa Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 11.12.2012 Ilmastokysymyksiä maakunnan suunnittelussa EU:n ilmasto- ja

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet

Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Valmisteluvaihe Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Yleisötilaisuus, Kokemäki, 14.2.2017 Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Pöyry Finland Oy Esiselvitys aurinkoenergian

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KOKONAISMAAKUNTAKAAVAN AJANTASAISTAMISTYÖN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖN KYTKENTÄ

Olli Ristaniemi KOKONAISMAAKUNTAKAAVAN AJANTASAISTAMISTYÖN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖN KYTKENTÄ 23.10.2014 Olli Ristaniemi KOKONAISMAAKUNTAKAAVAN AJANTASAISTAMISTYÖN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖN KYTKENTÄ 1 MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUKSEN AIKATAULU Syksy 2014 Kunta- ja sidosryhmäkierros puhtaalta pöydältä

Lisätiedot

Tuulivoima ja maanomistaja

Tuulivoima ja maanomistaja Tuulivoima ja maanomistaja Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Miksi tuulivoimaa? Tarve uusiutuvalle energialle, esim. EU:n tavoite 20-20-20 Tuulivoima

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS TIIVISTELMÄ Maakuntavaltuusto 1.12.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS Sisällys LAINVOIMAISET MAAKUNTAKAAVAT... 1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI... 2 MAAKUNTAKAAVAN

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys)

Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys) Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys) Uusimaa Itä-Uusimaa Häme Päijät-Häme PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Mistäon kyse? Suomen tavoitteena on tuottaa energiastaan tuulivoimalla

Lisätiedot

Linnut ja maakuntakaava

Linnut ja maakuntakaava Linnut ja maakuntakaava Jussi Mäkinen BirdLifen MAALI-seminaari 12.2.12 Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleis- ja asemakaavaa Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä ---

Lisätiedot

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE Suoseuran seminaarissa 23.3.2011 Projektipäällikkö Ismo Karhu Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma hanke SOIDEN MAAKUNTAKAAVOITUKSEEN KOHDISTUU MONENTASOISIA HAASTEITA MRL 1 edistetään ekologisesti,

Lisätiedot

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytön suunnittelu Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava Suosta on moneksi Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN 24.5.2016 Laatija: Mari Väänänen, Antti Saartenoja Suota on piisannut moneen käyttöön Suota (metsätieteellinen

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Luonnos

Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Luonnos (toukokuu 2018) Kainuun maakuntakaavan tarkistaminen Luonnos (2018) Maakunnan suunnittelujärjestelmä Kevät 2018 HH/Kainuun liitto Maakuntakaavoitus Kevät 2018 Kainuun liitto / HH Maakuntakaavoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe) Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista

Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista Maakuntakaavalla tehoa turvetuotantoon mitä uutta suo- ohjelma toi? Projektipäällikkö Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto SOIDEN KÄYTÖSSÄ LAAJA

Lisätiedot

Suoseuran esitelmätilaisuus

Suoseuran esitelmätilaisuus SUOT KAAVOITUKSESSA Suoseuran esitelmätilaisuus 7.4.2016 Erityisasiantuntija Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ismo Karhu 7.4.-16 Mitä kaavoitus on? Kunnallista suunnittelua, jolla järjestetään alueiden

Lisätiedot

Liite 16 1 HANKKEEN SOVELTUMINEN VALTAKUNNALLISIIN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEISIIN

Liite 16 1 HANKKEEN SOVELTUMINEN VALTAKUNNALLISIIN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEISIIN Liite 16 1 HANKKEEN SOVELTUMINEN VALTAKUNNALLISIIN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEISIIN 1.1 Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen Seuraavissa taulukoissa on käyty läpi tätä hanketta koskevat

Lisätiedot

Jarmo Koskinen ja Olli Ristaniemi MAAKUNTAKAAVOITUSKATSAUS 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

Jarmo Koskinen ja Olli Ristaniemi MAAKUNTAKAAVOITUSKATSAUS 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA 3.5.2013 Jarmo Koskinen ja Olli Ristaniemi MAAKUNTAKAAVOITUSKATSAUS 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ/ Maankäyttö- ja rakennuslaki Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019

Lisätiedot

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttäjistä Kysyntä ja tarjonta Tulevaisuus Energiaturpeen käyttäjistä Turpeen energiakäyttö

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

Pirkanmaan metsänhoitoyhdistykset tuovat kaavasta yleisesti esille seuraavaa:

Pirkanmaan metsänhoitoyhdistykset tuovat kaavasta yleisesti esille seuraavaa: 8.4.2015 KOMMENTTEJA PIRKANMAAN MAAKUNTAKAAVA 2040 -LUONNOKSEEN 1. Yleistä Pirkanmaa on yksi Suomen nopeimmin kasvavia maakuntia. Maakunnan kehitystä ohjaamaan on laadittu luonnos maankäytön eri osa-alueet

Lisätiedot

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA Kommenttipuheenvuoro soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaarissa 29.1. 2013 Projektipäällikkö Ismo Karhu Ismo Karhu 29.1.2013 Soiden käytön

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETTAVAT VASTINEET

LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETTAVAT VASTINEET 3. VMK (KAAVALUONNOS) TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA (NÄHTÄVILLÄ 14.11 30.12.2011) MH 14.2.2012 18 LIITE Vastine 9.2.2012 LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETTAVAT

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS Maakuntahallitus 20 10.03.2014 Maakuntahallitus 49 16.03.2015 Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/04.00.00/2012 MHS 10.03.2014 20 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Kanta-Hämeen 2.vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETUT VASTINEET (sisennyksellä)

TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETUT VASTINEET (sisennyksellä) 3. VMK (KAAVAEHDOTUS) (14.9.2012) TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA (NÄHTÄVILLÄ 14.5 19.6.2012) LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETUT VASTINEET (sisennyksellä) YLEISVASTINE...

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset

Lisätiedot

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Kaavoituksen ajankohtaispäivä, Turku Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.6.2014 Maakuntakaava & vaikutusten arviointi MRL 1 MRL 9 MRA

Lisätiedot

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET 1 MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET K y m e n l a a k s o n j a E t e l ä - K a r j a l a n m a a k u n n a t Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Kiviaineshuolto kaavoituksessa

Kiviaineshuolto kaavoituksessa Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoimapuisto, Savonlinna Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoima maailmalla Tuulivoimalla tuotettiin n. 2,26 % (282 482 MW) koko maailman sähköstä v. 2012 Eniten tuulivoimaa on maailmassa

Lisätiedot

Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta

Lausunto Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnoksesta Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA SIEVIN KUNTA JAKOSTENKALLIOIDEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAA OSALLISTUMIS- JA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT

MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT 6.3.2013 Hannu Korhonen MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ JA KESKI-SUOMEN LIITON TEHTÄVÄT Yhteisen kehittämistahdon muodostaja Strateginen suunnittelija ja kehittäjä Aktiivinen edunvalvoja 1 TOIMINNAN

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

2, MH

2, MH Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä MRL:n 63 ja MRA:n 30 mukaisesti 27.4. - 5.6.2015. Mielipiteet ja niihin laaditut vastineet Palautteen antaja Tiivistelmä

Lisätiedot