Turvehankkeisiin vaikuttaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvehankkeisiin vaikuttaminen"

Transkriptio

1 Turvehankkeisiin vaikuttaminen Suokoulutuspäivä Seinäjoki, Veneskoski aluepäällikkö Merja Ylönen

2 Turpeenotto on luvanvaraista - turvetuotanto ja siihen liittyvä ojitus vaativat ympäristöluvan Lupa myönnetään ympäristönsuojelulain nojalla - laki on pilaamislaki, jota sovelletaan toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista - lupa myönnetään ottoalueen ulkopuolelle kohdistuvien päästöjen perusteella - päästöjä ovat kuivatusvesien vaikutus alapuoliseen vesistöön, nostosta aiheutuva melu, kentältä, aumoista ja kuljetuksesta ympäristöön lentävä pöly sekä liikenne

3 7 luku lupaharkinta 41 Lupaharkinnan perusteet Ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää tämän lain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Lupaviranomaisen on tutkittava asiassa annetut ja tehdyt muistutukset sekä luvan myöntämisen edellytykset. Lupaviranomaisen on muutoinkin otettava huomioon, mitä yleisen ja yksityisen edun turvaamiseksi säädetään. Lupa-asiaa ratkaistaessa on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

4 41 Lupaharkinnan perusteet jatkuu... Lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Se tarkoittaa, että huomioon otetaan vaikutukset - luonnonsuojelualueisiin - suojeltuihin luontotyyppeihin (muista myös vesilaki 15a ja 17a ) - maisema-alueisiin - erityisesti suojeltaviin lajeihin (muuttohaukka, maakotka...) - EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin (49 ) - Natura 2000 suojeluohjelman kohteisiin

5 Turpeenoton vaikutukset Natura-alueeseen arvioitava - vuosikirjapäätös KHO:2008:72 (antopäivä ja taltionumero 2480) - sen mukaan turpeenoton vaikutukset Natura-kohteen valintaperusteina olleisiin luontoarvoihin on selvitettävä luonnonsuojelulain 65 :ssä säädetyllä tavalla, jos ei voi hakijan ilmoittama kuormitus huomioon ottaen ennalta objektiivisesti arvioida, että hanke ei merkittävästi heikentäisi kyseisiä luontoarvoja - kyseisessä Kaitasuon turpeennostohankkeessa Naturaohjelmassa suojellulle järvelle olisi ottoalueelta kilometrin matka

6 KHO taltionro 386 ja Dnrot 211/1/09 ja 248/1/09 Liitto-oravaryhmä eli luontodirektiivin liitteen IV lajit, jotka edellyttävät tiukkaa suojelua. Lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. - liitteen lajeihin kuuluvat mm. suurpedot, saukko, lepakot, viitasammakko, jättisukeltaja, isolampisukeltaja, vuollejokisimpukka, lummelampikorento... - Varsinais-Suomen Raumjärvellä turpeenottoaluetta supistettiin viitasammakon takia

7 LSK 47 Lajien esiintymispaikkojen suojelu -erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

8 42 Luvan myöntämisen edellytykset Luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa: 1) terveyshaittaa; 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa; 3) edellä 7-9 :ssä kiellettyä seurausta; 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella. Toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan (turpeenottoa koskien maakuntakaavan) vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 :ssä säädetään.

9 YSL 7. luku. Lupaharkinta 50 Eräiden suunnitelmien ja ohjelmien vaikutus Toiminta ei saa olla ristiriidassa 26 :n 1 mom tarkoitettuihin valtakunnallisiin suunnitelmiin ja ohjelmiin sisältyvien, toiminnanharjoittajaa sitovien velvoitteiden kanssa. Luvassa on 42 :n 1 mom 2 kohdassa tarkoitettua pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa otettava huomioon, mitä vesienhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

10 KHO , taltionro1869 ja Dnro 804/1/09 Alueelle K suunnitellusta turvetuotantotoiminnasta ja sen vaikutuksista saadut selvitykset huomioon ottaen katsottiin, että toiminnasta aiheutuisi yhdessä muiden vesistöä kuormittavien toimintojen kanssa vesistössä merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, jota ei päätökseen sisältyvin lupamääräyksin voitu poistaa... luvan myöntämisen edellytyksiä ei alueen K osalta ollut.

11 YSL 42 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista KHO (taltionro 147) Parkanon Saukonsuo: ''Hallituksen esityksessä on todettu, että erityisillä luonnonolosuhteilla tarkoitettaisiin säännöksessä alueen poikkeuksellisten luontoarvojen kokonaisuutta. YSL 5 Yleinen selvilläolovelvollisuus YSL asetus 9 Lupahakemuksen sisältö: 5) tiedot toiminnan sijaintipaikasta ja sen ympäristöolosuhteista (hakijan velvollisuutena riittävät selvitykset)

12 Turpeenottohankkeen toteuttaminen olisi edellyttänyt noron muuttamista ja veden ohjaamista uutta kaivettavaa uomaa pitkin > ei vesilain 17 a :n mukaista poikkeuslupaa (PSAVI Isoneva Haapavesi)

13 Pöly - Hakija arvioi pölyn vaikutuksen suppeasti, vain lähiasutukselle. - Vaikutukset ihmisiin korostuvat, mutta lupaviranomainen ottaa huomioon pölyn vaikutukset myös lähivesistöihin ja suojelualueisiin. Melu - Työkonemelulla on merkitystä erämaisten ja hiljaisten alueiden maankäytölle. Maakuntakaavassa saattaa olla myös hiljaisia alueita.

14 YSL 1. luku Yleiset säännökset 6 Sijoituspaikan valinta 2 mom: Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon: 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset; 3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

15 Maakuntakaava - Nykyisissä kaavoissa ei yleensä suokohtaisia varauksia. - Kaavoittaja ei halua tehdä maastoselvityksiä. - Suunnittelumääräys on kuitenkin oltava. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan turpeenottoa koskeva suunnittelumääräys vaatii, että: Turvetuotantoon tulee ottaa ensisijaisesti entisiin tuotantoalueisiin liittyviä soita, ojitettuja soita tai sellaisia ojittamattomia soita, joiden luonnon- tai kulttuuriarvot eivät ole seudullisesti merkittäviä. Tuotantoa tulee harjoittaa niin, että sen valuma-aluekohtainen vesistön kuormitus vähenee valtakunnallisen vesiensuojelun tavoiteohjelman mukaisesti.

16 Maakuntakaavan muut maankäyttövaraukset - jos suo on luonnontilainen, sen kuivatuksella saattaa olla kielteinen vaikutus muuhun ympäristön maankäyttöön - vaikka maakuntakaava on yleispiirteinen, siinä on paljon toisiinsa vaikuttavia maankäyttövarauksia. Suo saattaa esimerkiksi sijaita luonnon monikäyttöalueeksi rajatun alueen sisällä - maakuntakaavan suunnittelumääräys on myös keino valuma-aluetarkasteluun

17 KHO (taltionro 1129) - päätöksen mukaan tulee turvetuotannon hydrologiset vaikutukset alueen erityisiin luonnonarvoihin ottaa huomioon ratkaistaessa turvetuotannon sijoituspaikan soveltuvuutta (PSAVI Oulun Pälsynsuosta).

18 YSL 37 Muistutukset ja mielipiteet - asianosainen muistuttaa - muut kuin asianosaiset voivat ilmaista mielipiteensä (mm. luonnonsuojeluyhdistys) YSL 38 Lupahakemuksesta tiedottaminen Kuulutuksesta on annettava erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee. Muut saavat tiedon hallintomenettelylain säädösten mukaisesti (yleinen kuulutus lupavirastossa ja kunnassa)

19 Lupaviranomainen: aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue - Pohjois-Suomi, Itä-Suomi, Länsi- ja Sisä-Suomi, EteläSuomi > ympäristöluvat > ympäristö- ja vesitalousluvat > alue > ympäristöluvat > vireillä olevat ympäristölupa-asiat tai ympäristölupapäätökset - hanke, vireilletulopvm ja Dnro (kuulutus)

20 Ennen lupapäätöstä luvan hakija vastaa tehtyihin vaatimuksiin. Vastinetta voi vielä kommentoida ja täydentää samalla omaa mielipidettään. Lupaviranomainen voi ennen päätöksentekoa pitää vielä katselmuksen (ympäristönsuojeluasetus 17 ), jossa tarkastellaan hanketta maastossa. Jokainen läsnäoleva saa tuoda oman näkemyksensä esille, myös luvan hakija. Katselmukseen saavat kutsun ne, jotka ovat jättäneet mielipiteen tai muistutuksen.

21 YSL 96 Muutoksenhaku ja 97 Valitusoikeus - muutoksenhaku Vaasan hallinto-oikeudelle > KHO:lle - valitusoikeus muun muassa rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai elinympäristön viihtyisyyden edistäminen hankkeen vaikutusalueella

22 Turpeenotto saattaa vaatia YVAn -VNA ympäristövaikutusten arviointimenettelystä /713 2 luku 6 2e: turvetuotanto - kun yhtenäiseksi katsottava tuotantopinta-ala on yli 150 hehtaaria - YVAssa selvitettävä mm. suoria ja välillisiä vaikutuksia maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä näiden vuorovaikutussuhteita

23 Ympäristövaikutusten arviointimenettely ei ole turha - Lupaharkinnassa kaikkea YVA:n tietoa ei käytetä hyväksi, mikä heikentää YVA:n laatua. - YVA:ssa on kuitenkin kattavammin tietoa hankealueesta. - YVA:ssa turpeenoton soveltuvuutta kyseiselle suolle arvioidaan myös maankäyttönäkökulmasta. - Yhteysviranomaisen lausunto on painava asiakirja. Luonnontilaista suota koskevassa hankkeessa vaaditaan useamman vaihtoehdon vertailua ja ilmastovaikutusten selvittämistä.

24 Ympäristönsuojelulailla ei säädellä suon fyysistä muuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslaki toimii parhaiten ennakoivasti. KHO:n päätös : -turvetuotantoa koskevalla kaavavarauksella on tärkeä asema luonnon monimuotoisuuden säilyttämismahdollisuuden kannalta -vaikka maakuntakaava on laaja-alainen ja yleispiirteinen alueidenkäyttösuunnitelma, varausten perusteen oikeellisuuden ja toteuttamiskelpoisuuden tulee olla riittävästi selvitetty

25 VAT eli valtakunnallinen alueidenkäyttötavoite sitoo maakuntakaavoittajaa: Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset. Kansallinen suostrategia VATin tulkintaa - sovelletaan paraikaa uusittavissa maakuntakaavoissa.

26 VINKKILISTA * kerää paikkatietoa ja digikuvia * seuraa kuulutuksia * lue lupahakemusasiakirjat * tutustu keskeisiin lakeihin * kirjoita mielipide/muistutus * valita tarvittaessa * vaikuta ennakolta

27 Mihin muun muassa kannattaa kiinnittää huomiota? - suon tila ennen toimenpiteitä (luonnontilaisuuden aste) - lohkojen sijoittuminen - vesien virtaussuunnat (reunaojitukset ja niiden vaikutus) - pintavalutuskentän sijainti ja tila - mitä on eristysojan toisella puolella? - lajisto ja suotyypit ja suo osana luonnon monimuotoisuutta - pienvedet ottoalueella ja sen ulkopuolella (purot, lähteet, lammet) - alapuolisen vesistön tila - lähivesistöt (pölyn leviäminen) - maisema-arvot - virkistyskäyttö - maakuntakaavan maankäyttövaraukset ja suunnittelumääräykset - suojelualueet - suunnitelmat ja ohjelmat (vesienhoitosuunnitelma)

28 Toistaiseksi kamppaillaan suo suolta Et ole yksin asiasi kanssa. Sama prosessi toistuu eri puolilla maata. Katso apua esimerkiksi luonnonsuojelupiirien kotisivuilta

29 Suokurssi Taivalkoskella Katso lisätiedot pohjois-pohjanmaa

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Turvetuotannon sijoittaminen

Turvetuotannon sijoittaminen Turvetuotannon sijoittaminen Turvelupa workshop 7.2.2017 Seinäjoki Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Muutoksia turvetuotannon sääntelyyn YSL 13 Turvetuotannon sijoittaminen YSL

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUPAPROSESSI

TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUPAPROSESSI TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUPAPROSESSI Antti Ylitalo Ympäristöneuvos Itä-Suomen aluehallintovirasto 8.4.2011 Seinäjoki Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 21.04.11 1 Turvetuotannon luvitushistoria

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6. 1 16.6.2017 Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.2017 Esityksen sisältö Vesilaki Luonnonsuojelulaki Vesienhoidon

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa

Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Liite 12 Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Lisäselvitys kanteluun Suomen tasavaltaa vastaan EU:n luontodirektiivin rikkomisesta soiden luontotyyppien suojelun laiminlyönneillä

Lisätiedot

Suoseuran esitelmätilaisuus

Suoseuran esitelmätilaisuus SUOT KAAVOITUKSESSA Suoseuran esitelmätilaisuus 7.4.2016 Erityisasiantuntija Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ismo Karhu 7.4.-16 Mitä kaavoitus on? Kunnallista suunnittelua, jolla järjestetään alueiden

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 YSL:n soveltamisala 1 (2) Ympäristön pilaantumisentorjunnan yleislaki YSL:a sovelletaan toimintaan,

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Maakuntavaltuustoseminaari 5.10.2012 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokitus

Soiden luonnontilaisuusluokitus Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi

Lisätiedot

Raumjärvensuon turvetuotantoalueen tuotantolohkon 4 ympäristölupa, korkeimman hallinto-oikeuden palauttama asia, Laitila

Raumjärvensuon turvetuotantoalueen tuotantolohkon 4 ympäristölupa, korkeimman hallinto-oikeuden palauttama asia, Laitila Etelä-Suomi Päätös Nro 111/2012/2 Dnro ESAVI/447/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.5.2012 ASIA HAKIJA Raumjärvensuon turvetuotantoalueen tuotantolohkon 4 ympäristölupa, korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Visa Niittyniemi 24.5.2012 1 Järvien luokittelu Environment Centre / Presentation / Author Lovasjärvi 2 24.5.2012 Simpelejärven länsiosan fosforikuormitus

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010. Vapo Oy:n Meranevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Perho

Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010. Vapo Oy:n Meranevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Perho Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/197/04.08/2010

Lisätiedot

30.08.13 KHO Powerpoint-pohja

30.08.13 KHO Powerpoint-pohja 1 KHO Powerpoint-pohja KHO:n oikeuskäytännön viimeaikaisia suuntaviivoja ympäristöasioissa - näkökulmia luonnonarvoihin oikeussihteeri Arto Hietaniemi SYS-päivät 5.9.2013 Helsinki Rakentamis- ja ympäristöasiat

Lisätiedot

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009,

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä on

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. VASTASELITYS Kuninkaankatu 39 6.11.2012 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi PL 482 33101 Tampere Hämeentie 2 A 6, as. 2 13200 Hämeenlinna PL 46 30101 Forssa VAASAN HALLINTO-OIKEUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet 11.4.2014 Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Teemat üsuopolitiikat üturvetuotannon jännitteet ühe uudeksi ympäristönsuojelulaiksi

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä 16.4.2013 16.4.2013 Esityksen sisältö Milloin on tehtävä ilmoitus ojituksesta Mitä ilmoituksen tulee sisältää Vesilain mukaan

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU VAASAN HALLINTO-OIKEUS Valitus ympäristöluvasta/ Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoittelurata/liedon Rakennus- ja ympäristölautakunta 101/25.6.2008 (Ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0111/1 tehdyistä valituksista

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0111/1 tehdyistä valituksista Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 23.3.2017 17/0111/1 tehdyistä valituksista Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö 5.5.2017 diaarinumerot 1845, 1902

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE

SUOSTRATEGIAN MERKITYS MAAKUNTAKAAVOITUKSELLE Suoseuran seminaarissa 23.3.2011 Projektipäällikkö Ismo Karhu Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma hanke SOIDEN MAAKUNTAKAAVOITUKSEEN KOHDISTUU MONENTASOISIA HAASTEITA MRL 1 edistetään ekologisesti,

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0124/1 tehdyistä valituksista

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0124/1 tehdyistä valituksista Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 23.3.2017 17/0124/1 tehdyistä valituksista Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö 5.5.2017 diaarinumerot 1845, 1902

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Satu Räsänen, Ympäristöministeriö 16.9.2009 Lappeenranta Kaivannaisalan ympäristöpäivä Satu Räsänen /Ympäristöministeriö /Vesipolitiikan puitedirektiivi 1 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi 27.09.2010 MUISTUTUS Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/200/04.08/2010

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA 2000 -VERKOSTON ALUEISIIN 2007 1. Taustaa Natura 2000 verkosto on Euroopan Unionin kattava luonnonsuojelulle tärkeiden

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros 5.6.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Kuntakierros 1 MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Valtio-neuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA

Lisätiedot

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0123/1 tehdyistä valituksista

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0123/1 tehdyistä valituksista Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 23.3.2017 17/0123/1 tehdyistä valituksista Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö 5.5.2017 diaarinumerot 1845, 1902

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Teuva ja Kurikka

Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Teuva ja Kurikka Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/3 Dnro ESAVI/392/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2010 ASIA HAKIJA Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta,

Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, valmisteluvaiheen aineistosta ehdotusvaiheeseen 2018 Ehdotusvaiheen 1 aineiston

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

Viite: Pielavesi, Ventosuo nro 33/2014/1, dnro ISAVI/7/04.08/2013

Viite: Pielavesi, Ventosuo nro 33/2014/1, dnro ISAVI/7/04.08/2013 1/5 Iisalmen Luonnon Ystäväin Yhdistys ry (ILYY) Iisalmen luontomuseo, Kirkkopuistonkatu 9, 74100 IISALMI iisalmi.luontomuseo@gmail.com p. 017-818 387, 0407212618 Y-tunnus 0758532-0 MUUTOKSENHAKU Vaasan

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Asiantuntija, FM biologi Antje Neumann, on vuonna 2011 tehdyssä alueen lähes 200 ha kattaneessa selvityksessään todennut, että:

Asiantuntija, FM biologi Antje Neumann, on vuonna 2011 tehdyssä alueen lähes 200 ha kattaneessa selvityksessään todennut, että: 26.2.2016 HAKEMUKSEN TÄYDENNYS NRO 2 Dnro Hakija Asia PSAVI/995/2015 Kanteleen Voima Oy Lampisuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Pyhäjärvi Viite Täydennyspyyntö 18.1.2016 1. Asiantuntija-arvio tuotantoalueen,

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Suo, luonto ja turve näkökulmia maakuntakaavaan Etelä-Pohjanmaan liitto Leena Ruokanen, Lapin ELY-keskus 25.5.2016 Tarkoitus löytää maakuntakaavoituksessa yhteen sovitettu

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava

Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava Suosta on moneksi Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN 24.5.2016 Laatija: Mari Väänänen, Antti Saartenoja Suota on piisannut moneen käyttöön Suota (metsätieteellinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa

Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ympäristöoikeuden VII ajankohtaispäivä 10.4.2008 Joensuun yliopisto Hallintosihteeri Sinikka Pärnänen Korkein hallinto-oikeus Tilastoa Vesitalousasiat

Lisätiedot

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA HAKIJA Koivulannevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, toiminnanaloittamislupa ja vesien johtaminen toisen maalla

Lisätiedot

YSL:n instrumentteja pilaamisen torjunnassa

YSL:n instrumentteja pilaamisen torjunnassa Ympäristölupa Ympäristölupa Ympäristölupa pilaantumisen torjunnan välineenä Ympäristöluvan tarve ja poikkeukset Lupahakemus Ympäristölupaprosessi Lupaharkinta Luvan myöntämisen edellytykset Lupamääräykset

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/10/1 Dnro PSAVI/2/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/10/1 Dnro PSAVI/2/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 17/10/1 Dnro PSAVI/2/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2010 ASIA HAKIJA Pahanevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Pyhäntä Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2017/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3842/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 2/2017/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3842/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 2/2017/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3842/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.1.2017 ASIA HAKIJA Kaakimonneva-Vaatimonnevan turvetuotantoalueen ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa,

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro

Lisätiedot

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)

Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe) Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA

SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA SOIDEN KÄYTÖN JA SUOJELUN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNASSA Kommenttipuheenvuoro soidensuojelun täydennysohjelman aloitusseminaarissa 29.1. 2013 Projektipäällikkö Ismo Karhu Ismo Karhu 29.1.2013 Soiden käytön

Lisätiedot

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta

Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Yhteenveto erityisistä luonnonarvoista kevään (17.5.2011) työpajasta Aira Kokko Suomen ympäristökeskus Kokemuksia luonnontilaisuusasteikon soveltamisesta ja erityisistä luonnonarvoista - seminaari 13.12.2011,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 ASIA HAKIJA Viurusuon turvetuotantoalueen ympäristölupa ja vesilain mukainen poikkeuslupa sekä toiminnan- ja

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 1 LÄHTÖKOHTIA Maakuntasuunnitelma Keski-Suomen ilmastostrategia Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset

Lisätiedot

Ympäristöluvat dataa. huomaa aluehallintouudistus

Ympäristöluvat dataa. huomaa aluehallintouudistus Ympäristölupa Tärkein ympäristönsuojelulainsäädännön ennakkovalvontainstrumentti kuuluu hallinnollisiin ohjauskeinoihin on yksilöllinen hallintopäätös korostaa mm. ennalta varautumisen periaatetta Ympäristöluvat

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2013/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2013/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2013/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2013 ASIA Jokineva-Kiikkurämeen turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Pyhäjärvi LUVAN HAKIJA Konepalvelu Honkala

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot