Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
|
|
- Otto Tikkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen kunta/ yhdyskuntatekniikan lautakunta pyytää Uudenmaan liitolta lausuntoa otsikon mukaisesta asiasta. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kirkkonummen Upinniemessä Näsen kylässä noin 11 kilometriä kuntakeskuksesta etelään. Alueen pinta-ala on noin 23 ha. Suunnitelualue on Björkholmsfjärdenin rannalla ja siihen kuuluu manneralueen lisäksi osa Ändholmenin saaresta. Alueella on Veikkaus Oy:n omistama henkilökunnan vapaa-ajanviettopaikka. Nykyisin ympärivuotisessa lomakäytössä on 10 majoitusmökkiä vanhan päärakennuksen ja tilanhoitajan talon lisäksi. Asemakaavan tavoite Asemakaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa matkailupalvelujen aluetta, kehittää ja nykyaikaistaa alueella sijaitsevaa lomakylää sekä monipuolistaa sen palveluita. Tavoitteena on nykyisen yrityksen lomakeskuksen muuttaminen yhteisölliseksi, osakeyhtiömuotoiseksi loma-asuntoalueeksi. Kaavamuutos mahdollistaa alueelle yhteensä 47 ympärivuotista vapaa-ajan asuntoa sekä yhden ympärivuotisen asumiseen tarkoitetun, vanhan tilanhoitajan rakennuksen. Kaavamuutos laaditaan maanomistajan aloitteesta. Kaavoitustilanne Maakuntakaava Voimassa olevassa Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa alue on ns. valkoista aluetta, jonka suunnittelumääräyksen mukaan alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden ja niitä tukevien sivuelinkeinojen käyttöön. Suunnittelumääräyksen mukaan mm. asuin- ja työpaikkarakentamista on ohjattava taajamatoimintojen alueille ja kyliin. Yksityiskohtaisemmassa
2 2 (3) suunnittelussa voidaan alueelle osoittaa vaikutuksiltaan paikallisesti merkittävää maankäyttöä. Suunnittelussa on otettava huomioon ympäristön ominaispiirteet ja arvot. Taloudellisesti, ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävien alueiden pirstomista tulee välttää. Suunnittelualueen eteläpuolella on Natura verkostoon kuuluva alue: Kirkkonummen saaristo FI (SCI) ja FI (SPA). Luonnonsuojelulain perusteella alueelle tai sen läheisyyteen ei saa suunnitella toimenpiteitä, jotka merkittävästi heikentävät niitä lintudirektiivin tai luontodirektiivin mukaisia luonnonarvoja, joiden perusteella alue on otettu ohjelmaan. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksessa, joka on ollut nähtävillä , alue on osoitettu maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön ominaisuusmerkinnällä. Suunnittelumääräyksen mukaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on otettava huomioon maakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön vaaliminen. Yleiskaava Alue kuuluu Kirkkonummen kunnan saaristo- ja rannikkoalueiden osayleiskaavaan, joka on saanut lainvoiman v Osayleiskaavassa alueelle on osoitettu matkailupalvelujen aluetta (RM, virkistys- ja retkeilyaluetta (VR) sekä maa- ja metsätalousaluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta (MU). Osayleiskaavan rakennusoikeuslaskelmassa alueen kiinteistöille on merkitty yhteensä neljä rakennuspaikkaa. Asemakaava Osaa suunnittelualueesta koskee v hyväksytty asemakaava, jossa kiinteistölle 1:5 on osoitettu loma-asuntoalue: 60 k-m2 loma-asunnolle ja 20 k- m2 talousrakennukselle sekä kiinteistön 1:15 alueelle lomasauna-alue, jolle saa rakentaa yhteiskäyttöisen enintään 200 k-m2 saunarakennuksen. Lisäksi on osoitettu luonnontilassa säilytettävä kallioalue puistoalueena. Lausunto Alueen suunnittelua ohjaa voimassa oleva oikeusvaikutteinen Kirkkonummen rannikko- ja saaristoalueiden osayleiskaava (1998). Koska yleiskaava on jo lähes 20 vuotta vanha, sen ajantasaisuutta tulee arvioida alueen suunnittelussa. Vaikka asemakaavaluonnoksessa osoitettu maankäyttö on pääpiirteiltään voimassa olevan yleiskaavan mukaista, on asemakaavan luonnoksessa osoitettu rakentamisen mitoitus huomattavan suuri, millä voi olla seudullisia vaikutuksia. Kaavaluonnoksessa osoitettu ympärivuotinen loma-asuminen kasvaa alueella, jolle on heikot joukkoliikenneyhteydet ja jonka palvelut on haettava Kirkkonummen keskustasta. Alueen henkilöautoliikenne tulee lisääntymään. Alueelle suunnitellut 45 loma-asuntoa voi olla 150 k-m2 suuruisia ja ne suunnitellaan ympärivuotiseen vapaa-ajan käyttöön. Alue ei ole kunnallisen vesihuollon piirissä. Tulee ottaa huomioon, millaisia vaikutuksia kunnalle on siitä, jos vapaa-ajan asunnot muutetaan ympärivuotisiseen asumiseen tulevaisuudessa. Kaavaselostuksen mukaan suunnittelualueen koillispuolelle, Näsen kylään on jo osoitettu asemakaavalla 36 loma-asunnon alue. Nyt vireillä olevan
3 3 (3) asemakaavassa osoitetun loma-asumisen katsotaan laajentuvan ja liittyvän olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja taajamakuvaan. Lomaasumisalueiden laajentumisen yhteisvaikutuksia tulee arvioida yhdyskuntarakenteeseen, kunnallistekniikkaan, liikenteeseen, palveluihin, luontoarvoihin ja kulttuuriympäristöön. Lisäksi tulee tarkastella, millaisia vaikutuksia on loma-asumisen ja ympäristöön kohdistuvan lisääntyvän virkistyskäytön vaikutukset Naturaalueisiin. Kaavaselostuksen maakuntakaavatilannetta koskevaa tekstiä tulee täsmentää: Aluetta koskee voimassa olevan Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan Helsingin seudun valkoisia alueita koskeva suunnittelumääräys, joka on kumonnut ja korvannut Uudenmaan maakuntakaavan valkoisten alueiden kehittämissuosituksen. Voimaan tulleita vaihemaakuntakaavoja, joissa ei ole suunnittelualuetta koskevia merkintöjä, ei ole tarpeen esitellä, kun kappaleen alussa on kerrottu, ettei vaihemaakuntakaavassa ole osoitettu aluevarauksia tai muita merkintöjä. Uudenmaan 4.vaihemaakuntakaavaa koskeva kappale on hyvä päivittää. 4. vaihemaakuntakaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaavaselostuksen aluetta koskevissa suunnitelmissa tulee kertoa, että ympäristöministeriön valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnissa (v. 2013) Porkkalan saaristo- ja viljelymaisema, johon suunnittelualue kuuluu, on ehdotettu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemaalueeksi. Maisema-alueen rajaus on sama kuin Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksen maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön rajaus. Valtioneuvoston päätöstä maisema-alueista odotetaan vuoden 2017 aikana. Uudenmaan liitto toivoo, että lausunnossa esiin nostetut asiat otetaan huomioon kaavan jatkotyössä. Merja Vikman-Kanerva Aluesuunnittelun johtaja Heli Vauhkonen maakunta-arkkitehti Liitteet liite 1 Uudenmaan vahvistettujen maakuntakaavojen yhdistelmä 2016 liite 2 Uudenmaan vahvistettujen maakuntakaavojen ja 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksen yhdistelmä 2016 Jakelu Tiedoksi Kirkkonummen kunta Uudenmaan liitto / kirjaamo Uudenmaan ELY-keskus/Elina Kuusisto
4 UUDENMAAN LIITTO Lausunnon liite 1 Dnro 511/2016 KIRKKONUMMI RASTIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONNOS UUDENMAAN VAHVISTETTUJEN MAAKUNTAKAAVOJEN YHDISTELMÄ 2016 Natura 2000 verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue 1 : Maanmittauslaitos; Uudenmaan liitto
5 UUDENMAAN LIITTO Lausunnon liite 2 Dnro 511/2016 KIRKKONUMMI RASTIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONNOS UUDENMAAN VAHVISTETTUJEN MAAKUNTAKAAVOJEN JA 4.VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSEN YHDISTELMÄ 2016 VAHVISTETTUJEN MAAKUNTAKAAVOJEN YHIDISTELMÄ Natura 2000 verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Nähtävillä Maakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö Maanmittauslaitos; Uudenmaan 1 : liitto
Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B
Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan
LisätiedotUUDENMAAN LIITTO ESITYSLISTA 3/ Maakuntahallitus Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.
UUDENMAAN LIITTO ESITYSLISTA 3/2016 1 Maakuntahallitus 14.03.2016 29 Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS Tiivistelmä Kirkkonummen kunta pyytää lausuntoa Kuntakeskus
LisätiedotMaakuntahallitus Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS
Maakuntahallitus 29 14.03.2016 Lausunto Kirkkonummen kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavasta 14/05.01/2016 MHS 14.03.2016 29 Tiivistelmä Kirkkonummen kunta pyytää lausuntoa Kuntakeskus 2. vaiheen osayleiskaavan
LisätiedotRastirannan ranta-asemakaavaluonnoksen (piir.nro 3268) asettaminen nähtäville MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 77 20.10.2016 Rastirannan ranta-asemakaavaluonnoksen (piir.nro 3268) asettaminen nähtäville MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti 505/10.02.03/2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta
LisätiedotMarsuddenin alueen yleiskaavan muutosehdotus ja siihen liittyvä Kaakkois-Siuntion alueen yleiskaavan muutosehdotus
Lausunto 1 (4) 22.3.2018 Dnro 32/05.01/2012 Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen Siuntion kunta, tekninen toimisto Siuntiontien 504 02580 Siuntio tekninen@siuntio.fi Lausuntopyyntö 3.2.2018 Marsuddenin alueen
LisätiedotAsemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN-LEIKLUOTO RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotLausunto 1 (4) /05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Aila Elo. Nurmijärven kunta Lausuntopyyntö 28.3.
Lausunto 1 (4) 5.6.2017 271/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Aila Elo Nurmijärven kunta elku.kirjaamo@nurmijarvi.fi Lausuntopyyntö 28.3.2017 Lausunto Nurmijärven kunnalle Palojoen osayleiskaavan luonnoksesta
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
LisätiedotKokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
364-YK1804 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 Kiinteistöt 631-401-2-32, 631-401-2-33, 631-401-2-34 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.11.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting
LisätiedotLOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
LisätiedotIIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2)
IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) KAAVASELOSTUS 19.12.2016 2 IIN KUNTA IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA,
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotKatsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti
LisätiedotPADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
314-RAK1715 TAIVASSALON KUNTA POHJOLAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.2.2018 22.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa
LisätiedotINKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA
1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
LisätiedotKAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotLOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
376-RAK1812 TAIVASSALON KUNTA VÄHÄ-KAHILUODON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.12.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (13) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOsa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä
KEMIÖSAAREN KUNTA DRAGSFJÄRFIN LÄNTEISEN SAARISTON RANTAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOS Osa tiloista Stusnäs Östergård 322-516-1-0 ja Stusnäs Vestergård 322-516-2-10 Stusnäsin kylässä OSALLISTUMIS- JA
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL 65 ja MRA 19 : Hyväksytty
LisätiedotSeitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Lisätiedot, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
LisätiedotSIUNTIO 11.03.2015 Kuntakeskus / Siuntion Virkkula, asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SIUNTIO 11.03.2015 Kuntakeskus / Siuntion Virkkula, asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
386-RAK1902 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI AAHOLMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.9.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (13) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
LisätiedotPUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos
PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL
LisätiedotOKSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
HÄMEENLINNA Iso-Kyöpeli 109-591-2-2 Oksjärvi OKSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.2.2019, 27.3.2019 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Oksjärven ranta-asemakaavan
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
380-RAK1813 KUSTAVIN KUNTA KAURISSALO-KIPARLUOTO II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN Päiväys 24.11.2016 Asemakaavan muutos KOTOJÄRVENRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotLausunto 1 (4) Dnro 57/05.01/2018. Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen. Hangon kaupunki. Tekninen ja ympäristövirasto. Santalantie 2.
Lausunto 1 (4) 16.4.2018 Dnro 57/05.01/2018 Aluesuunnittelu/Heli Vauhkonen Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2 10900 Hanko kirjaamo@hanko.fi Lausuntopyyntö 13.2.2018 Hangon Koverharin
LisätiedotSuunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotKIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA
Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
LisätiedotKokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
LisätiedotPielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)
LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LisätiedotLOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS
MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2017 LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue
LisätiedotEdesholmen ranta-asemakaava
Kirkkonummen kunta 2.4.2007 Edesholmen ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) 1 Yleistä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sisältää pääpiirteissään suunniteltavan
LisätiedotLOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Arkkitehdit Kanerva oy Vuorineuvoksentie 4 00570 Helsinki 09-2785485 (fax) 045-670 5227 041-517 6227 e-mail: seppo.kanerva@jippii.fi jatta.kanerva@jippii.fi Helsinki 14.11.2013 LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA
LisätiedotLÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: FCG SUUNNITTELU
Lisätiedot1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
26.9.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKISTEN ETELÄRANNAN RANTA-ASEMAKAAVOJEN KUMOAMINEN Oittilan kylän Vahon 1:81 ja Ylä-Tihtarin 1:37 tilojen rantakaavan (hyv. 23.5.1985) kumoaminen sekä
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017
LisätiedotIITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
LisätiedotPÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
LisätiedotLepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
LisätiedotHakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE
LisätiedotKailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
LisätiedotMuonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 Kaavaluonnoksen selostus 04.06.2018 Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy,
LisätiedotKärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1.
Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen
LisätiedotIITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 12.10.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017 Ehdotusaineisto nähtävillä
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE
1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LisätiedotSuunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen
LisätiedotPäiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotLausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta
Maakuntahallitus 138 25.09.2017 Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta 391/05.01/2017 MHS 25.09.2017 138 Tiivistelmä Kaavaehdotusvaiheessa Karjaan läntisen taajaman
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
LisätiedotKolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
LisätiedotMuonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
LisätiedotSaunataipaleen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen
SUONENJOEN KAUPUNKI ANNA-LIISA AIRAKSINEN, ERKKI AIRAKSINEN JA PEKKA AIRAKSINEN Saunataipaleen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen Kaavaselostus, FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 549230-P30817 Kaavaselostus,
LisätiedotRANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Hirsitien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
LisätiedotKuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven
LisätiedotKOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY
LisätiedotKotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotKESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
LisätiedotEURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 184, 185 JA 307 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 184,
LisätiedotIso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotPOLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS
POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS 30.11.2017 Lamminniemi Maanmittauslaitos 2017 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI...
Lisätiedot