TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN TOIMINTARAKENTEEN MUUTOKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN TOIMINTARAKENTEEN MUUTOKSESSA"

Transkriptio

1 TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN TOIMINTARAKENTEEN MUUTOKSESSA Pirjo Kekäläinen, Terhi Somerkallio ja Timo Valtonen Työsuojelupäivät 2017 Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 1

2 SISÄLTÖ Helsingin yliopiston muutostilanteesta HR:n järjestämistä tukimuodoista Havaintoja riskien arvioinnista ja työpaikkaselvityksistä Työsuojeluvaltuutetun toiminta-areenoista Näkemyksiä ja tukimuotoja työhyvinvointiin Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 2

3 HELSINGIN YLIOPISTON MUUTOSTILANTEESTA Syksyllä 2015 käynnistettiin muutosohjelma, joka sisälsi sekä säästö- että uudistustoimenpiteitä. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin Irtisanomisten kohdentumisista päätettiin keväällä Sopeutustoimenpiteet toteutetaan siten, että yliopiston talous on tasapainossa vuoteen 2020 mennessä. Keväällä 2016 irtisanottiin 371 eli 4,4 % työntekijästä. Irtisanotuista 48 oli opetus- ja tutkimushenkilöstöä ja 323 muuta henkilöstöä. Hallintohenkilökunta keskitettiin Yliopistopalveluihin. Palveluiden määritteleminen, palveluprosessien kehittäminen LEAN-ajatteluun perustuen. Rakenneuudistus: Jatkossakin 11 tiedekuntaa, mutta tiedekuntien alaisista laitoksista luovutaan vuoden 2018 alusta alkaen. Tila- ja kiinteistökeskuksen yhtiöittäminen. Iso pyörä koulutusohjelmauudistus Opetuksen toteutuksen digi-loikka Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 3

4 HR:N TUKIMUODOT MUUTOKSESSA MUUTOS- TUKI Flamman muutosohjelma-sivusto, jossa laajasti ja ajankohtaisesti tiedotettu muutoksista sekä kerrottu tarjolla olevasta tuesta ja miten voi itse huolehtia hyvinvoinnistaan. Työyhteisön muutosta tukevia tiedonanto- ja neuvontatilaisuuksia, esim. johdon vetämät infotilaisuudet, muutostukitilaisuudet yhteistyössä työterveyshuollon ja AS3:n kanssa, esimiesten koulutustilaisuudet, keskustelutilaisuudet. Irtisanottujen muutostuki: Työnhaun tuki ryhmävalmennus, mahdollisuus yksilösparraukseen Muutoskoulutus: 3 koulutustarjotinta, joista rakennettiin henkilön oman osaamisen ja tavoitteiden mukainen koulutuspolku. Koulutuspalveluiden tarjoajina olivat Aalto EE, Saranen Consulting ja Talent-Gate. Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 4

5 TYÖTERVEYSHUOLLON MUUTOSTUKI otettiin työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan sekä 2016 että työterveyshuollon muutostukitilaisuudet läpi koko prosessin, nopea reagointi työyhteisöistä tuleviin signaaleihin noin 50 työyhteisöille suunnattua tilaisuutta erityisesti niille työyhteisöille, joille muutos aiheutti erityistä kuormittuneisuutta. irtisanomisten aikaan matalan kynnyksen tapaamiset työpsykologin tai työterveyshoitajan kanssa. Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 5

6 ESIMIESTUKI Esimiesten tukeminen muutoksen johtamisessa ja esimiestaitojen kehittämisessä: Esimiesten vertaismentorointi Esimieskoulutus yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi ja esimiesten Esimiesverkosto vertaisuuden vahvistamiseksi, ajankohtaisia esimiestyössä kehittymiseen liittyviä teemoja kevät 2017 lähtien Valmentavaa esimiestyötä tukeva webinaari kevät 2017 alkaen UniLead uusille esimiehille Coaching ja työnohjaus tarveharkintaisesti Mobiilityön johtaminen koulutus syksyksi 2017 Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 6

7 MUU TUKI Coaching ja työnohjaus jatkuvana toimintana tarveharkintaisesti Koko yliopistolle Yhteisöllisyyswebinaari sarja 2017 Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 7

8 TUKI YLIOPISTOPALVELUILLE Yliopistopalveluiden toimialojen sisäinen vastuiden jaon selkeyttäminen, toimenkuvien selkiyttäminen. Kehityskeskusteluissa jokaisen työntekijän tavoitteiden kirkastaminen, ryhmä keket. Substanssiosaamiseen, palveluosaamiseen ja esimiestyöhön liittyviä koulutuksia, joilla uusiin tehtäviin siirtyvien osaamista tuettu. Uusien (monialaisten)tiimien tiimivalmennukset Asiantuntijoiden vertaismentorointiryhmien pilotointi (tavoite tukea muutoksessa sekä tukea ammatillista kehittymistä) Poikkeuksellisen suurista liukuvan työajan ylitykset käyty läpi ja esimiehet keskustelleet työntekijöiden kanssa Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 8

9 HAVAINTOJA RISKIEN ARVIOINNEISTA JA TYÖPAIKKASELVITYKSISTÄ riskien arvioinneissa psykososiaaliset kuormitustekijät: työn määrä ja työtahti osion riskin kuvauksissa kommentteja muutostilanteen uhkasta, henkilöstön vähenemisestä jne Irtisanomisten jälkeen epävarmuutta koettiin edelleen esimerkiksi henkilöstön liikkuvuuden lisääntymisen vuoksi, uusien yt:den pelko, sitoutuminen yliopistoon väheni Uhka henkilöstön riittävyydestä työmäärään nähden, kiire Työnjaon epäselvyys, työntekemisen uusien tapojen opettelu Ypan organisoituminen, uudet tiimit, uudet työt, monitilatyöskentely, etätöiden lisääntyminen,digitalisoituminen Työsuojelupäivät , Turku 25/08/2017 9

10 HAVAINTOJA RISKIEN ARVIOINNEISTA JA TYÖPAIKKASELVITYKSISTÄ Monitilaympäristöjen ergonomia ja työskentelytapojen uudistaminen uudenlaisissa työtiloissa Ensiapukoulutettujen ja kiinteistöjen suojeluvastaavien päivittäminen Yliopistopalveluiden organisointi: Yliopistopalveluiden työntekijöiden kokemus kriittisestä palautteesta ypan toimintaa kohtaan Työsuojelupäivät , Turku 25/08/

11 TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TYÖHYVINVOINTITOIMINTA MUUTOSTILANTEESSA Työsuojelupäivät , Turku 25/08/

12 TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN TOIMINTA-AREENOITA Yliopiston yhteinen työsuojelutoimikunta Kampusten työsuojelutoimikunnat Työsuojeluvaltuutettujen kuukausitapaamiset Yksiköiden infotilaisuudet Työterveyshuollon tapaamiset Keskustelut HR-asiantuntijoiden kanssa Kasvokkaiset keskustelut esimiesten ja työntekijöiden kanssa Neuvottelut sähköpostitse ja puhelimitse Työsuojelupäivät , Turku 25/08/

13 NÄKEMYKSIÄ JA TUKI- MUOTOJA TYÖHYVINVOINTIIN Jaettu tietoa yt-prosessin etenemisestä Informoitu työntekijöitä irtisanomisprosessista Keskusteltu toiminnasta yt-prosessin ollessa päällä esim. miten voi minimisoida irtisanomisuhan Tuettu työntekijöitä yt-prosessin jälkeen tilanteen vakauttamisesta ja stressin välttämisestä Keskusteltu esimiesten kanssa toimenkuvista ja työprosessikuvauksista, lisäresurssitarpeesta Pohdittu työresurssien kohdentamista sekä työprosessien kipupisteitä Työsuojelupäivät , Turku 25/08/

14 Muutostilanteeseen liittyvät yhteydenotot ja tukipyynnöt vähentyneet Työhyvinvointikysely syksyllä Muutokset jatkuvat Työsuojelupäivät , Turku 25/08/

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Katja Ekman, Jenni Kantola ja Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, Johtamisen yksikkö Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä Henkilöstöjohtamisen tehtävät Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen Helsingin kotihoidossa

Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen Helsingin kotihoidossa Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen Helsingin kotihoidossa TTK Kuormitus hallintaan -seminaari 5. - 6.6.2017 Sanna Numminen, kotihoitopäällikkö Ilkka Konola, työsuojeluvaltuutettu Helsingin

Lisätiedot

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Sari Tappura 14.3.2017 Lähde: TJS-opintokeskus, Reilun pelin työkalupakki Ohje: Osallistavan työpajan aloittaminen 1. Ryhmäytyminen u Esittely ja luottamuksellisen

Lisätiedot

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät 9. 10. 9. 2010 Henkilöstö- ja lakiasiat Eeva-Liisa Putkinen, hallinnollinen ylilääkäri Terhi Somerkallio,

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖN KUORMITTAVUUDEN ARVIOIJANA. Minna Pihlajamäki Työterveyshuollon ylilääkäri, Terveystalo

TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖN KUORMITTAVUUDEN ARVIOIJANA. Minna Pihlajamäki Työterveyshuollon ylilääkäri, Terveystalo TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖN KUORMITTAVUUDEN ARVIOIJANA Minna Pihlajamäki Työterveyshuollon ylilääkäri, Terveystalo 02.12.2015 Hyvä työterveyshuoltokäytäntö (Vna 708/2013) Työterveyshuollon ydinprosessit Toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Valtuustoseminaari 13.6.2019 Nina Gros Henkilöstöjohtaja Esityksen sisältö Aineistot 1. Henkilöstökokemus 2. Lähiesimiestyön tila 3. Johdon näkemys

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon Parempi työ

Perusasiat kuntoon Parempi työ Perusasiat kuntoon Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2013 26.4.2013 Lahti Ylitarkastaja Jenny Rintala Työsuojelun vastuualue 1 Uutta psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Työn kuormituksen

Lisätiedot

Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2018-2022 Työhyvinvointiohjelman painopistealueet 2018-2022 1.Yksilön ja työyhteisön kyvykkyydet lisääntyvät. 2.Johtaminen ja esimiestyö tukevat oppimista, vuorovaikutusta

Lisätiedot

Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen

Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Kotkan kaupunki Perustettu vuonna 1879 Kotka, Karhula ja Kymi yhdistyivät 1977 Asukkaita noin 55.000 Kokonaispinta-ala 950km2, maata 271km2, merta 678km2 Rantaviivaa

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittämisen suuntaviivat YTT KH

Työhyvinvoinnin kehittämisen suuntaviivat YTT KH Työhyvinvoinnin kehittämisen suuntaviivat YTT 24.10.2017 KH 1.11.2017 Tuloksellisen organisaation kehittämissykli 2. TAVOITE / MITEN ASIOIDEN TULISI OLLA? -Mitä tietoa työhyvinvointikyselyltä odotetaan

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Psykososiaalinen työkuormitus ja riskit opettajan työssä

Psykososiaalinen työkuormitus ja riskit opettajan työssä Psykososiaalinen työkuormitus ja riskit opettajan työssä To be a Teacher Filmscreening ja keskustelutilaisuus 8.11.2017 Tarja Kantolahti, Jaana Vastamäki, työ- ja tasa-avo-osasto, STM 1 Sisaltö Psykososiaaliset

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus miten sitä hallitaan? Päivi Ojanen henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö, PsL

Psykososiaalinen kuormitus miten sitä hallitaan? Päivi Ojanen henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö, PsL Psykososiaalinen kuormitus miten sitä hallitaan? Päivi Ojanen henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö, PsL Riihimäen kaupunki työnantajana Kaksi toimialaa, sosiaalija terveystoimen sekä kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel. Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski

Lisätiedot

Työsuojelun toimintasuunnitelma 2018

Työsuojelun toimintasuunnitelma 2018 1 n toimintasuunnitelma 2018 1. Kokoukset 15.12.2017 Tiina Okkonen päällikkö ja/tai toimikunta ja Aaltoyliopiston koordinoiva Ajankohtaiset Helmikuu, kesäkuu, syyskuu ja työsuojeluasiantuntija, toimikunta

Lisätiedot

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,

Lisätiedot

Työsuojelutoiminta Eviran arjessa

Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä Kuntatalo 1.11.2017, Helsinki HENKILÖSTÖJOHTAMISEN KUNTOKARTOITUS Mukana 36 kaupunkia ja kuntaa Vastausprosentti

Lisätiedot

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018

Lisätiedot

PSYKOSOSIAALISET KUORMITUSTEKIJÄT JA NIIDEN ARVIOINTI TYÖPAIKOILLA

PSYKOSOSIAALISET KUORMITUSTEKIJÄT JA NIIDEN ARVIOINTI TYÖPAIKOILLA Työsuojelupaneeli VII PSYKOSOSIAALISET KUORMITUSTEKIJÄT JA NIIDEN ARVIOINTI TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen 16.11.2016 10.11.2016 Työsuojelupaneeli VII, Toivanen 2016 1 Työsuojelupaneeli VII Työsuojelupaneeli

Lisätiedot

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin 1.8.2019-31.12.2019 Tervetuloa opiskelemaan Ammattiopisto SAMIeduun! Tähän esitteeseen olemme koonneet johtamisen ja yritysjohtamisen opintokokonaisuuksia

Lisätiedot

Kuinka Kieku on muuttanut esimiestyötä?

Kuinka Kieku on muuttanut esimiestyötä? Kuinka Kieku on muuttanut esimiestyötä? Katri Vermanne Maanmittauslaitos Kieku käyttäjäfoorumi 26.11.2015 Esityksen sisältö Maanmittauslaitos pähkinänkuoressa Esimiehen rooli, ammattimainen esimiestyö

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2020 Henkilöstösuunnittelu Poliisihallitus asettaa Poliisiammattikorkeakoululle vuosittain kehysrahoitetun henkilöstön enimmäistason. Oletettavaa on, ettei henkilöstön (henkilötyövuosien)

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa Tiina Pohjonen Twitter @TiinaPohjonen 28.4.2017 3 Lisää työkykyisiä päiviä - kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloissa 2016 merkittävä lasku % 6 5,5 5 4,5 4

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN SELVITYS TYÖPAJAT Kirsi Kuusinen-James Hanna Yrjölä

SOSIAALITYÖN SELVITYS TYÖPAJAT Kirsi Kuusinen-James Hanna Yrjölä SOSIAALITYÖN SELVITYS TYÖPAJAT 27.03.2017 Kirsi Kuusinen-James Hanna Yrjölä Kysely / Selvitys Kysely osana laajempaa selvitystä (valmis 14.03.2017) Mika Forsberg (puheenjohtaja), Soile Sauranen, Eija Tiihonen,

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT 19.5.2009 Eeva-Liisa Putkinen Työhyvinvointiyksikkö Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn Vaikutusmahdollisuus omaan työhön

Lisätiedot

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ. Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen

Lisätiedot

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Elisa Vahteristo Länsirannikon koulutus Oy WinNova AMKE 28.10.2015

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015. py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen

HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015. py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖN TOIMINTA v. 2015 py-johtaja Anne Kantanen pa-yh Kirsi Leivonen hyh Merja Miettinen TOIMINNAN TAVOITTEET linjassa PA10n yhteisten tavoitteiden kanssa 1. henkilötyön tuottavuuden

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Pirkko Mäkinen, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2.

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2. Hyvinvointia työstä 1 Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla 20.4.2015, Tampere Rauno Hanhela, johtava asiantuntija, aluevastaava 2 Esittäjän nimi / 8.2.2011 1 Ihmisen mittainen työ

Lisätiedot

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan

Lisätiedot

Sinä itse. Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri

Sinä itse. Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri Sinä itse Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri Miksi esimiesarvioita tehdään? Oulun kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoitteeksi johtamistyön tukeminen. Kaupunkistrategiaa toteutetaan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Johtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa

Johtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa Johtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa Henkilöstötuottavuuden tutkija ja kehittäjä Ossi Aura, Ossi Aura Consulting Oy Seminaari 4.9.2018 ALUSTUKSEN SISÄLTÖJÄ Johtaminen Johtajuus

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Kotihoito valvontahavaintojen valossa

Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön

Lisätiedot

Työhyvinvointisuunnitelma vuodelle Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Työhyvinvointisuunnitelma vuodelle Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Työhyvinvointisuunnitelma vuodelle 2018 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Kaupungin työhyvinvointiohjelma 2018-21 (Työhyvinvointiohjelma-sivu Helmessä) Kansliapäällikön 11.3.2018 hyväksymä kaupungin

Lisätiedot

Työpaikkaselvitysmalli UEF:ssa

Työpaikkaselvitysmalli UEF:ssa Työpaikkaselvitysmalli UEF:ssa Yliopistojen valtakunnalliset työsuojelupäivät 25.08.2016 Johanna Uotinen Työsuojeluvaltuutettu Dosentti, yliopistonlehtori johanna.uotinen@uef.fi UEF // University of Eastern

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa. Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen

Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa. Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen KESKEINEN SISÄLTÖ 1. Näkökulman valinta kuntafuusioprosessit 2. Lähiesimiehet keskeisiä muutosjohtajia

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki

Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki Vaasan yliopiston tutkimus Rahoittajat: Työsuojelurahasto, Vaasan yliopisto, Kuntaliitto, Kunnallisalan kehittämissäätiö Sisältö Tutkimuksen tausta

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta 2016 Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset,

Lisätiedot

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija TYÖTURVALLISUUS JA TERVEYS TYÖPAIKALLA Työpaikka Työnantajan vastuu riskinarviointi työolojen seuranta

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena Hankkeen esittely 10.2.2015 -yksikkö Yksikön henkilöstö: Helena Tammi, yksikönjohtaja Juha-Petri Sievänen, HR-yhteyspäällikkö

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin

Lisätiedot

KEHITTÄMISVERKOSTON KUVAUS

KEHITTÄMISVERKOSTON KUVAUS 1 KEHITTÄMISVERKOSTON KUVAUS Kehittämisverkoston teema/aihe Kohderyhmä/asiakkaat Kehittämistarve ja alustava tavoite Kiire ja työjonot kuriin kuntatyössä Tavoitteena on, että verkostoon osallistuu johtoa,

Lisätiedot

Työkaari kantaa. - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke. KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry

Työkaari kantaa. - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke. KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali

Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali HJTVR Kaija Metsänranta 24.4.2019 Henkilöstöpolitiikka prosessi Henkilöstöpolitiikan prosessi Henkilöstöpolitiikka Asiakasryhmittely Keitä HR:n asiakkaat ovat? Keitä

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto 16.5.2017 Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto Suunnitelmasta tiedottaminen Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä johdon että henkilöstön sitoutumista tasaarvo- ja yhdenvertaisuus-työhön. Työyksiköitä

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki TYÖHYVINVOINTIKYSELY Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki 24.10.2017 Työhyvinvointikysely työhyvinvointijohtamisen työvälineenä Kyselyn pohjana strategia Tietoa koko henkilöstön työhyvinvoinnista, keskustelun

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena Hankkeen esittely 10.2.2015 -yksikkö Yksikön henkilöstö: Helena Tammi, yksikönjohtaja Juha-Petri Sievänen, HR-yhteyspäällikkö

Lisätiedot

Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke

Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Sote- ja maakuntauudistus koskettaa sekä maakuntaan siirtyvää henkilöstöä, että myös vanhoihin organisaatioihin jäävää henkilöstöä.

Lisätiedot

OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA. Suomi ja työtulevaisuus Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo

OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA. Suomi ja työtulevaisuus Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA Suomi ja työtulevaisuus 16.3.2016 Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo Hämeenmaa on yksi 20 S-ryhmän alueosuuskaupasta 2 Hämeenmaalla

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset

Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät 17.-18.2.2011, Johtajuus muuttuvassa järjestötyössä työryhmä. Petri Ruuskanen - Timo

Lisätiedot

HR-Johtajabarometri 2014. Yhteenveto tuloksista MPS Enterprises Tutkimuspäällikkö Niilo Mäkelä

HR-Johtajabarometri 2014. Yhteenveto tuloksista MPS Enterprises Tutkimuspäällikkö Niilo Mäkelä HR-Johtajabarometri 2014 Yhteenveto tuloksista MPS Enterprises Tutkimuspäällikkö Niilo Mäkelä Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä 20.11.-3.12.2013 välisenä aikana. Vastaajat 2012 2013

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Päivi Laukkanen Aluejohtaja Työaikakokeilu lukuvuonna 2013 2014 Mukana perusopetuksen

Lisätiedot