TEHTÄVÄKUVA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEHTÄVÄKUVA"

Transkriptio

1 TEHTÄVÄKUVA Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: Keskushallinto/Ylin päätöksenteko Kunnanjohtaja Kimmo Behm Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta. Hallintojohtaja Jukka Anttila Sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen Sosiaali ja terveysjohtaja Erja Pentti Tekninen johtaja Ilkka Ruutu Kehitysjohtaja Aarno Kononen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä Kunnan ylimmän päätöksenteon osana vastakunnan kokonaisvaltaisesta johtamisesta kuntalain ja valtuuston sekä hallituksen hyväksymän kuntastrategian ja johtosääntöjen sekä päätösten mukaisesti Kuntalain 38 ja 41 :ien mukaisesti johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa, sekä Nurmijärven kunnan hallintosäännön mukaisesti 1. johtaa kunnan strategista kehittämistä sekä vastaa kunnanhallituksen kanssa kuntakonsernin ohjauksesta 2. vastaa kunnan ylimpänä viranhaltijana kunnanhallituksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta sekä valtuuston ja kunnanhallituksessa päätettyjen tavoitteiden ja päätösten toteuttamisesta 3. vastaa siitä, että koko kunnan toiminta on taloudellisesti ja tehokkaasti hoidettu 4. johtaa kunnan hallintoa ja henkilöstöorganisaatioita 5. vastaa koko kunnan ulkoisesta ja sisäisestä tiedottamisesta 6. johtaa kunnan valmiussuunnittelua 7. edustaa tai määrää kunnan muun viranhaltijan tai kutsuu luottamushenkilön edustamaan kuntaa neuvotteluissa ja edustustilaisuuksissa, jollei kunnanhallitus yksittäistapauksissa toisin päätä.

2 Viranhaltijan/työntekijän sijainen: 1. Hallintojohtaja 2. Kehitysjohtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja Vss.jory 1. Hallintojohtaja 2. Tekninen johtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja Henkilön hoitamat sijaisuudet: Kunnanjohtopäivystys loma-aikana keväällä tehtävän sopimuksen mukaisesti.

3 TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2017 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU Johtaa kuntaa ja kuntakonsernia kuntastrategian suuntaisesti ja yhteisiksi asetettujen tavoitteiden ja erityisesti kärkihankkeiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Johtaa ja valmistella sekä tehdä yhteistyössä hallituksen, poliittisten ryhmien, johtoryhmän, toimialojen ja kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen kanssa kunnanhallitukselle kuntatalouden tasapainoa vahvistavia sekä kuntastrategian ja kärkihankkeiden toteuttamista tukevia esityksiä. Talousarvion 2018 valmistelu yhteistyössä kh ja johtoryhmä. Toimialojen ja toiminnan kehittämishankkeita koskevat esitykset. Johtaa kunnan valmistautumista maakunta- ja sote- uudistuksen mukanaan tuomiin muutoksiin kunnan ja kuntakonsernin johtamisessa ja toimintojen uudelleenorganisoinnissa. Osallistua kunnan toiminnan kehittämiseen ja valmisteluihin kunnan toiminnan uudelleenjärjestelyihin maakunta- ja sote -uudistuksen valmistelussa. Osallistua sairaanhoitoalueen sote-mallin valmisteluun hankkeen ohjaus- ja johtoryhmässä. Raportointi sote- uudistuksen aluemallin valmistelusta ja esitykset hallitukselle ja valtuustolle. Kunnanhallituksen toimintamallin käsittely tammikuu. Osallistuminen kunnan hallintosäännön valmisteluun. Hallintosäännön valmistelu ja käsittely maaliskuun valtuustoon. Kuntakonsernin johtaminen ja osallistuminen konserniyhtiöiden ohjaukseen ja yhteistyö konserniyhtiöiden johdon kanssa sekä uuden kuntalain konserniohjaukselta edellyttämien toimenpiteiden läpikäynti konserniyhtiöiden kanssa sekä asioiden valmistelu syksyllä aloittavalle kunnanhallituksen konsernijaostolle Konserniyhtiöiden toiminnan käsittely kunnanhallituksessa ja yhteiset tilaisuudet vuosikellon mukaisesti sekä konsernijaoston toiminta. Kunnan elinvoiman ja kehityksen turvaaminen sekä asukkaiden kuntalaisten hyvinvoinnin parantaminen. Osallistua ja johtaa kunnan hyvinvointityötä ja kuntien yhteisen HYTE 2018 projektin läpivientiä hyödyntäen yhteistä HYTE projektia sekä USO (uuden sukupolven organisaatiohankkeista saatavaa vertaistietoa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden edistäminen yhteistyössä toimialojen kanssa. Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman käsittely laajasti koko organisaatioissa. Valtuustoseminaarien valmistelut.

4 Johtoryhmätyön, yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin kehittäminen koko kunnassa. Edunvalvonta Kuuman ja Helsingin seudun kuntien yhteistyöelimissä sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin talousryhmässä (HUSTRA) Osallistuminen erilaisiin yhteistyötapaamisiin elinkeinoelämän - ja yrittäjäjärjestöjen kanssa. Osallistuminen kunnan toimipaikka-alueiden, kaupallisten palveluiden ja muiden elinkeinohankkeiden kehittämishankkeisiin kaavoituksen ja maankäytön yhteistyöryhmässä. Edistää johtoryhmässä, toimialajohtajien säännöllisissä tapaamisissa sekä yhteisissä esimiestapaamisissa avoimuutta, työyhteisön yhteishenkeä, osaamista sekä työhyvinvointia ja henkilöstöohjelman tavoitteiden toteutumista. Edistää tulevissa työyhteisöilmapiiriä kartoittavissa kyselyissä esille tulevien asioiden läpikäyntiä johtamisen ja sitä kautta työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Arvio edunvalvonnan tuloksista kehityskeskusteluissa. Raportointi Kuuma kunnille HUSTRA:n päätöksistä sekä avoin tiedottaminen kunnanhallitukselle pidetyistä tilaisuuksista. Arvio elinkeinopoliittisten hankkeiden edistymisestä ja onnistumisista kunnanhallituksessa. Johtoryhmän toiminnan arviointi ja koulutukset. Työhyvinvoinnin ja henkilöstöohjelman toteutumisen arviointi joryn kanssa. Vastata valmiussuunnittelun ja varautumisen ajan tasalla pidosta koko kuntaorganisaatiossa Kunnan valmiussuunnittelun johtoryhmän (vss-jory) työryhmän johtaminen ja yhteisten valmiusharjoituksen johtaminen. Vss-joryt touko- ja joulukuu. Harjoituksen onnistumisen arviointi.

5 OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISTARVE LYHYELLÄ OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI TÄHTÄIMELLÄ VUODELLE Kunnan strateginen johtaminen hallinnon Ajankohtaisen tiedon omaksuminen ja hyödyntäminen muutostilanteessa. valmistauduttaessa itsehallintouudistukseen. Hyväksyminen: Kunnanhallitus Esimiehen allekirjoitus KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ Kuntajohtajien yhteiset koulutustilaisuudet, kuntajohtajapäivät ja rahoitusfoorumi sekä seminaarit. Henkilön allekirjoitus Päiväys Outi Mäkelä kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Behm kunnanjohtaja

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti TEHTÄVÄKUVA 2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA Tehku17pe

TEHTÄVÄKUVA Tehku17pe TEHTÄVÄKUVA 2017 Tehku17pe 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja virkanimike Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA 2016. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta.

TEHTÄVÄKUVA 2016. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta. TEHTÄVÄKUVA 2016 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA 2015. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta.

TEHTÄVÄKUVA 2015. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta. TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

1. Hallintojohtaja 2. Kehitysjohtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja

1. Hallintojohtaja 2. Kehitysjohtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja TEHTÄVÄKUVA 2014 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo Sote-ohjausryhmä Ote pöytäkirjasta 5/2015 4 Aika Tiistai 1.12.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, Ryhmähuone 331 Aleksanterinkatu 20, 3. krs. 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Uusi organisoituminen

Uusi organisoituminen Uusi organisoituminen 8.8.2016 Organisaatiomuutostarkastelun ohjausryhmä Päivitetty 17.8. kunnan johtoryhmän ja 22.8. kunnanhallituksen antaman palautteen pohjalta 1 Toimintaperiaate Osa kunnan keskeisistä

Lisätiedot

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta)

Tätä johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella. Iin kunta edustajanaan kunnanhallitus (jäljempänä kunta) 1 IIN KUNTA JOHTAJASOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä johtajasopimuksella sovitaan kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista, palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen

Lisätiedot

Uusi organisoituminen

Uusi organisoituminen N U R M I J Ä R V I Uusi organisoituminen 8.8.2016 Organisaatiomuutostarkastelun ohjausryhmä Päivitetty 17.8. kunnan johtoryhmän ja 22.8. kunnanhallituksen antaman palautteen pohjalta Toimintaperiaate

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö 1 HOLLOLAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuusto 2.4.2012 Voimaantulo 1.5.2012 1 Toiminta-ajatus Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö Kunnanhallituksen johtosääntö voimaan 2013 1 Sisällys LUKU KUNNANHALLITUS... 3 Tehtävät... 3 Toimikausi ja kokoonpano... 3 Esittely... 3 Päätös- ja toimintavalta... 3 LUKU KONSERNIJAOSTO... 5 5. Kunnanhallituksessa

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö tulee voimaan 1.2.2013 Sisällysluettelo Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Valiokuntamalli Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Kempele Oulu 193 000 Hailuoto 1 000 Kempele 16 800 Lumijoki 2 100 Liminka Tyrnävä 6 600 9 500 Muhos 9 000 VALTUUSTON TIIMITYÖSKENTELY KEMPELEESSÄ

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa

Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa Lasten ja nuorten lautakunta 38 25.09.2017 Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa 481/12.00.00.04/2017 LANUL 38 Esittelijä/lisätiedot:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS

LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS LIPERIN KUNNAN JA KUNNANJOHTAJA HANNELE MIKKASEN VÄLINEN JOHTAJASOPIMUS Tällä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen ja Liperin kunnan välisellä johtajasopimuksella sovitaan poliittisen ja ammatillisen johdon

Lisätiedot

KUUMA-seudun yhteistyö

KUUMA-seudun yhteistyö KUUMA-johtokunta 20.9.2017 36 Liite 36 KUUMA-seudun yhteistyö 2017 12.9.2017 Antti Kuusela Yhteistyön historia ja tavoitteet 1(2) Keski-Uudenmaan kunnat, Tuusula, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä ja Nurmijärvi

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Sodankylä Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Hyvinvointikoordinaattori Sanna Ylitalo 1.3.2017 Hyvinvointijohtaminen Miten hyvinvointia johdetaan? Ei ole mitään rakettitiedettä

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntajohtamisen suunta 2017

Kuntajohtamisen suunta 2017 Kuntajohtamisen suunta 2017 Teemasessio nro 3 Puheenjohtajana Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Teemana kuntajohtamisen tila ja tulevaisuus Kuntajohtajien johtamisen liikkumavaraan vaikuttavat

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET

1. KAUPUNGINJOHTAJAN TEHTÄVÄT JA TYÖN PAINOPISTEET 1 Outokummun kaupunki Kaupunginhallitus JOHTAJASOPIMUS Tällä Outokummun kaupungin ja kaupunginjohtaja Pekka Hyvösen välisellä johtajasopimuksella selkiytetään poliittisen ja ammatillisen johdon vastuualueita,

Lisätiedot

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 07.12.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.12.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Osuuspankin kokoushuone 282 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Strategian aikajänne on valtuustokausi + vuosi Keminmaan kunta 2018 Strategian osa-alueet: 1. Talouden oikaisuliike 2. Kuntarakenne ja sote uudistus 3. Kunnan

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Talous Maankäyttö Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2015 Elinkeinopolitiikka 1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn: Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla USO seminaari Kuntamarkkinat 14.10.2011 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy USO-kuntien toteutunut

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 1 Edunvalvonta Kehittäminen Palvelut Oma esittelyni Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Tampereen

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän esitykset kuntayhteistyön tiivistämisestä 29.9.2014 28.11.2014 Page 1 Työryhmän esitykset 1. Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT MULTIA 2020 STRATEGIAKARTTA Multian kunnan - - MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT Käytännön toimenpiteet on kirjoitettu toimialojen tuloskortteihin Kunnanvaltuusto 11/2011 MULTIA Kuntaparikunta Jyvässeudulla

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi 18.2.2016 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta

KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma 2016 KUUMA-johtokunta KUUMA-SEUDUN TALOUSARVIO 1.1. 31.12.2016 Talousarvio 2016 Perustoiminta (yhteistyö) 289 870 Johtokunta 7 000 Hanketoiminta 223

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista

Kunnanjohtaja vastaa ammattijohtajana kunnan operatiivisesta johtamisesta ja työn organisoinnista PUNKALAITUMEN KUNTA Johtajasopimus Tällä Punkalaitumen kunnan ja kunnanjohtaja Jyrki Moilasen välisellä johtajasopimuksella sovitaan työn painopistealueista, tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista.

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 1/2010 Aika Torstai 14.1.2010, klo 18.00-19.15 Paikka Nurmijärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 2 b, Nurmijärvi 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 6.3.2017 ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 KOKOUSAIKA 6.3.2017 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittinen johtaminen Ohjausryhmän 13.12.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 18.12.2013 Page 1 Uuden kuntalain tuki demokratialle 1. Säilyttämällä

Lisätiedot

Osa A. Valtuustotyön arviointi

Osa A. Valtuustotyön arviointi Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään

Lisätiedot

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa 3.10.2016 Luottamushenkilöorganisaation uudistaminen vuonna 2017 Luottamushenkilöorganisaation/toimielinrakenteen

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia

Lisätiedot