Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona. Rovaniemi Markus Ekdahl

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona. Rovaniemi Markus Ekdahl"

Transkriptio

1 Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona Rovaniemi Markus Ekdahl

2 Kuolinpesät Suomessa Yli kuolinpesää 30 hehtaaria / kpl, yli 5 ha:n omistukset Lähes osakasta - jopa monessa polvessa, osalla jo edunvalvojat Yli 10 % Suomen yksityismetsistä (PP ja Lappi 13 %)

3 Kuolinpesä Muodostuu automaattisesti omistajan kuollessa Ei ole varsinainen omistaja, vaan vainajan omaisuuden hallintoa varten luotu juridinen käsite Kuolinpesällä tarkoitetaan henkilöitä, joilla on oikeus osallistua vainajan omaisuuden yhteishallintoon Kuolinpesän osakkaina ovat vainajan lakimääräiset perilliset, mahdolliset yleistestamentin saajat sekä leski Tarkoitettu tilapäiseksi hallintomuodoksi Voi kuitenkin pysyä jakamattomana määrättömän ajan, jos kukaan osakkaista ei vaadi jakoa

4 Metsätilojen arvostuksesta perintöja lahjaverotuksessa METSÄTOIMIJOILLA TARJOLLA ERILAISIA TILANARVOSOVELLUKSIA Metsätilan käyvän arvon määritys tapahtuu yleensä metsäammattilaisen tekemän tila-arvion perusteella (summa-arvomenetelmä) metsikkökuvioittain Tila-arviolaskelmassa on tuotesisältö ja perusteet liitteinä Lisäksi metsänomistajalla käytössä metsaan.fi palvelu Arvio voidaan tehdä myös ns. tuottoarvomenetelmän avulla Tuore metsäsuunnitelma on erinomainen apuväline tila-arvion tekemiseen ja sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tehtävien hakkuiden suunnitteluun

5 Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa olla hankalaa Tasapuolisesti suoritettu jako auttaa säilyttämään osakkaiden hyvät välit Tilanne monimutkaistuu entisestään, jos kuolinpesään syntyy sisäkkäinen kuolinpesä Järjestelyt olisi helpointa tehdä melko pian perunkirjoituksen jälkeen (käyvät arvot tiedossa)

6 Vaihtoehtoja: Pidetään ennallaan Jaetaan jokaiselle oma palsta Puretaan kuolinpesä yhtymäksi - Jälkeenpäin voidaan tehdä osuuksien kauppoja Jaetaan pesä eri omaisuuslajien perusteella Perustetaan/liitytään yhteismetsään Myydään metsätila vieraalle

7 Mitä on huomioitava mm.: - Testamentti, hallintaoikeus, avio-oikeus, avioehto, ennakkoperinnöt - Metsävähennys - Luovutusvoittovero - Omaisuuksien arvot - Pesän muu varallisuus esim. rakennukset - Lesken asema - Perillisten toiveet

8 Metsäyhtymät Yhtymäosuuksilla eli määräosilla voidaan helposti jatkaa perinnönjaossa tehtyjä omistusjärjestelyjä Määräosien kauppa on normaalia kiinteistökauppaa Määräosat ilmoitetaan murtolukuna Verotarkastelut ovat samat, kuin koko tilankin kaupassa Määräosan kauppa on hyvä tapa vaiheittaiseen sukupolvenvaihdokseen

9 Kuolinpesäosuus / Metsäyhtymäosuus Yhtymäosuus = murto-osuus yhdessä omistetusta metsäyhtymästä - Yhtymäosuuden kauppa osakkaiden kesken on kiinteän omaisuuden kauppaa, josta syntyy metsävähennys Kuolinpesäosuus = osuus koko kuolinpesän omaisuuteen - Kuolinpesäosuuden kauppa osakkaiden kesken on irtaimen omaisuuden kauppaa, josta ei synny metsävähennystä

10 Kuolinpesän muuttaminen yhtymäksi Kuolinpesä muuttuu verotusyhtymäksi osituksella ja perinnönjakosopimuksella (leski elossa) tai perinnönjakosopimuksella (molemmat vanhemmat kuolleet) Mahdollista myös osittainen ositus-/perinnönjako Lainhuudon haku metsäyhtymän yhtymäosuuksille - Liitteeksi alkuperäinen saantokirja (perukirja, perinnönjakokirja, sukuselvitys Mhy:t, pankit ja laki- / metsäpalveluyritykset ym. tarjoavat palveluitaan asiakirjojen teossa Metsäkeskuksesta saa lisätietoja

11 Lainhuudon haku Uuden omistajan tulee hakea kiinteistölle lainhuuto maanmittauslaitokselta 6 kuukauden kuluessa saantokirjan allekirjoittamisesta Lainhuudon haussa tarvittavat asiakirjat Täytetty hakemuslomake Kuitti varainsiirtoveron maksusta (kaupan yhteydessä) Mahdolliset muut saantoon liittyvät asiakirjat (perukirja, perinnönjakokirja, testamentti jne) Kaupanvahvistaja toimittaa sähköisesti kauppakirjan tai lahjakirjan liitteineen (valtakirjat, määräalan kartta) suoraan maanmittauslaitokselle Lainhuudon hausta peritään 119 :n kiinteistökohtainen maksu ( )

12 Omistusjärjestelyt aloitetaan tutustumalla perukirjaan KP:n omistusjärjestelyissä on kyse perukirjasta löytyvän omaisuuden jakamisesta Jos jaetaan molempien vanhempien kuolinpesät, tarkastellaan kahta perukirjaa Perukirjassa käytettyjä arvoja joudutaan usein päivittämään - esim. uuden ajantasaisen tila-arvion laatiminen Kaikki omaisuus ei välttämättä ole enää olemassa, esim. jotain on voitu myydä Jos kuolinpesää ei jaeta kokonaan, puhutaan osittaisesta perinnönjaosta

13 Avio-oikeus ja avio-oikeuden rajaus Puolisoilla on yleensä avio-oikeus toistensa omaisuuteen Avio-oikeutta voidaan rajata avioehdolla tai lahja- ja testamenttimääräyksellä Avio-oikeudella on merkitystä lähinnä avioliiton päättyessä Avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta ei oteta mukaan osituslaskelmaan Avio-oikeuden nojalla tuleva omaisuus ei ole perintöä Lapsettoman avioparin leski tosin voi periä puolisonsa

14 Testamentti On määrätty esimerkiksi metsätilan hallintaoikeus leskelle - Tällöin hallintaoikeuden arvo vähennetään perillisten perintöveroa laskettaessa Tai haluttu määrätä avio-oikeudesta Omistusoikeustestamentti - Puolisoiden kesken ei yleensä järkevä - Perintökaaresta poikkeaminen Lakiosaoikeus silti (puolet perintöosasta) Lakiosaa vaadittava erikseen

15 Hallintaoikeuden haittoja Jos hallintaoikeuden haltija ei ole oikeustoimikelpoinen, joudutaan metsäasioissa asioimaan maistraatin kanssa Metsänomistaja ei saa vähentää metsäverotuksessa omia kulujaan, hänellä ei ole hankintatyön verovapautta Hallintaoikeuden haltija ei voi käyttää mahdollista metsävähennystä tai metsälahjavähennystä

16 Elinikäisestä hallintaoikeudesta luopuminen Hallintaoikeuden haltija voi luopua elinikäisestä hallintaoikeudesta luovuttamalla hallintaoikeuden lahjakirjalla metsänomistajille (irtaimen omaisuuden lahjoitus) Toimenpiteestä tulee metsäomistajille useimmiten maksettavaksi lahjaveroseuraamus 80-vuotias metsänomistaja luopuu pidättämästään elinikäisestä hallintaoikeudesta (metsänomistajina kaksi lasta) koskien :n arvoista metsäpalstaa Koko lahjan arvo on 25 % (= 5 x 5 %) :sta eli eli /lapsi Lahjaveroa menee 2 x ( ,08 x ) = 2 x 700 = 1 400

17 Esimerkki kuolinpesäosuuden ja yhtymäosuuden kaupasta Lähtökohtatilanne Kuolinpesä on syntynyt 8 vuotta sitten. Siinä mukana leski ja 2 lasta (kuolinpesän osakkaat ovat keskenään lähisukulaisia) Kuolinpesän metsän käypä arvo on tällä hetkellä Osakkaiden hankintameno (lapsilla perintöveroarvo 8 vuoden takaa, leskellä hänen oma hankintamenoarvonsa) yhteensä Toinen lapsi ostaa osuudet leskeltä ja sisarukseltaan käypään arvoon ( ) Vaihtoehtona on tehdä kaupat joko kuolinpesäosuuskauppoina tai yhtymäosuuskauppoina Jos kaupat tehdään yhtymäosuuskauppoina, niin ensin pitää tehdä perinnönjako ja osuuskaupat tehdään vasta sen jälkeen

18 Kuolinpesäosuuden kauppa Jos kauppa tehdään suoraan kuolinpesäosuuskauppoina (irtaimen omaisuuden kauppaa) Myyjät (leski ja myyvä sisarus) joutuvat maksamaan luovutusvoittoveron, joka on vähintään 30 % luovutusvoitosta Myyjien osuus käyvästä arvosta Myyjien osuus hankintamenosta ,3 x ( ) = Kaupasta ei synny metsävähennystä ostajalle Ostaja ei joudu maksamaan kaupasta varainsiirtoveroa

19 Yhtymäosuuden kauppa Jos kauppa tehdään perinnönjaon jälkeen yhtymäosuuskauppoina (kiinteän omaisuuden kauppaa) Luovutusvoittoveroa ei mene (lähisukulaiskauppa yli 10 vuoden omistuksen jälkeen, ko. aikaan luetaan mukaan kuolinpesän omistusajan lisäksi myös vanhempien omistusaika ) Ostaja joutuu maksamaan kaupasta 4 %:n suuruisen varainsiirtoveron eli 0,04 x = Kaupasta syntyy ostajalle 60 %:n suuruinen metsävähennys hankintamenosta, jonka arvo pitkässä juoksussa on vähintään 30 % metsävähennyksestä eli 0,3 x 0,6 x =

20 Perintö- ja lahjavero muutokset v Käyttöön otetaan uudet perintö- ja lahjaverotaulukot - Perintöverotus kevenee 5-10 % - Lahjaverotus kevenee % 2. Perintöverotuksen puolisovähennys ja alaikäisyysvähennys nousevat - Puolisovähennys jatkossa (aikaisemmin ) - Alaikäisyysvähennys jatkossa (aikaisemmin ) 3. Vakuutuskorvausten (henkivakuutukset ja säästöhenkivakuutukset) osittainen perintöveroetu poistuu Henkivakuutuskorvaukset olivat aikaisemmin perintöverovapaita euroon saakka edunsaajaa kohti

21 Esimerkki perintöveron laskemisesta Henkilö kuolee ja häneltä jää perinnöksi kahdelle lapselle yhteensä käyvältä arvoltaan :n arvoinen metsäomaisuus Molempien lasten perintöosuuden käypä arvo on Perintövero 2 x ( ,10 x ) = 2 x = Perintöveron osuus on 5 % perityn metsäomaisuuden käyvästä arvosta II veroluokassa veroa menisi (12,8 % perityn metsäomaisuuden käyvästä arvosta)

22 Metsätilojen arvostuksesta perintö- ja lahjaverotuksessa Metsätilan käyvän arvon määritys tapahtuu yleensä metsäammattilaisen tekemän tila-arvion perusteella (summa-arvomenetelmä) metsikkökuvioittain Alle 15 hehtaarin tiloilla (Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa alle 30 ha ja Lapissa alle 60 ha) voidaan verotuksessa vaihtoehtoisesti käyttää laskennallista metsämaan arvoa, joka perustuu keskimääräisiin kauppahintoihin (maakunnittain määritetyt arvot vaihtuvat vuosittain)

23 Metsätilojen arvostuksesta perintö- ja lahjaverotuksessa V sovellettavat metsämaan laskennalliset arvot: - Uusimaa /ha - Etelä-Savo /ha - Varsinais-Suomi /ha - Pohjois-Karjala /ha - Satakunta /ha - Pohjois-Savo /ha - Ahvenanmaa /ha - Etelä-Pohjanmaa /ha - Keski-Suomi /ha - Pohjanmaa /ha - Kanta-Häme /ha - Keski-Pohjanmaa /ha - Pirkanmaa /ha - Pohjois-Pohjanmaa /ha - Päijät-Häme /ha - Kainuu /ha - Kymenlaakso /ha - Lappi /ha - Etelä-Karjala /ha - Joutomaan arvo koko maassa 50 /ha

24 Lahja Lahjaveroilmoitus on tehtävä, jos saadun lahjan käypäarvo on tai enemmän Ilmoitus on tehtävä myös silloin, jos on saanut samalta lahjanantajalta kolmen vuoden kuluessa useita lahjoja ja lahjojen yhteenlaskettu käypä arvo on tai enemmän Lahja huomioidaan perintöverotuksessa, jos lahjanantaja kuolee kolmen vuoden kuluessa lahjan antamisesta Lahjaveroilmoitus tehtävä 3 kk:n kuluessa saamisesta Lahjassa ja testamentissa voidaan sulkea lahjansaajien puolisoiden avio-oikeus poiserillisellä määräyksellä, kaupassa ei voida sulkea Lahja on lähtökohtaisesti ennakkoperintöä Jos lahjan ei haluta olevan ennakkoperintöä, tulee se mainita lahjakirjassa

25 Esimerkki lahjaveron laskemisesta v alkaen Henkilö lahjoittaa kahdelle lapselleen yhteensä käyvältä arvoltaan :n arvoisen metsäomaisuuden Molempien lasten saaman lahjan käypä arvo on Lahjavero 2 x = Lahjaveron osuus on 8,4 % lahjaksi saadun metsäomaisuuden käyvästä arvosta II veroluokassa veroa menisi eli /lahja (20,3 % lahjaksi saadun metsäomaisuuden käyvästä arvosta) Jos lahjoittajina olisivat puolisot yhdessä (4 lahjaa), lahjaveroa menisi yhteensä I luokassa eli /lahja (6,8 % lahjaksi saadun metsäomaisuuden käyvästä arvosta)

26 Metsävähennys keventää tilan ostajan verotusta Laskennallinen lisävähennys metsätalouteen 60% hankintamenosta (kauppahinta+varainsiirtovero+muut kulut) Vähennys tehdään metsätalouden tuloista

27 Metsävähennys Metsävähennyspohja ei synny kuolinpesäosuuksien kaupassa Metsävähennyspohja ei synny lahjassa tai perinnössä Käyttämätön metsävähennys siirtyy lahjassa tai perinnössä Metsävähennystä ei voi hyödyntää, jos omistus- ja hallintaoikeus on eri henkilöillä Lisätietoja metsävähennyksestä linkistä:

28 Miksi kuolinpesä kannattaa muuttaa verotusyhtymäksi? 1. Kuolinpesän metsätalouden vuotuinen tappio voidaan vähentää seuraavan 10 vuoden aikana vain kuolinpesälle syntyvistä pääomatuloista. Verotusyhtymän metsätalouden vuotuinen tappio vähennetään jo samana verovuonna yhtymän osakkaiden henkilökohtaisista pääomatuloista tai alijäämähyvityksen kautta ansiotulojen veroista 1000 euron tappiosta tulee vähintään 300 euron verohyöty

29 Miksi kuolinpesä kannattaa muuttaa verotusyhtymäksi? 2. Kuolinpesien sisäisissä sukupolvenvaihdoksissa saavutetaan merkittäviä taloudellisia etuja, kun ne muutetaan yhtymiksi ennen lopullisia sukupolvenvaihdosjärjestelyjä Jos kuolinpesän osakas ostaa toisilta osakkailta kuolinpesäosuuksia, ei ostaja saa tehdä metsävähennystä, koska kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa ja siitä tulee käyttöön täysi metsävähennys Yhtymäosuuden kaupat voidaan tehdä heti, kun yhtymä on perustettu

30 Miksi kuolinpesä kannattaa muuttaa verotusyhtymäksi? Jos kuolinpesän osakas myy lähisukulaiselleen (sisar, veli, sisarpuoli, velipuoli, oma lapsi, lapsen lapsi) kuolinpesäosuuden, joutuu myynnistä maksamaan normaalin luovutusvoittoveron Yhtymäosuuden kauppa ko. lähisukulaisille on vapautettu kokonaan luovutusvoittoverosta, jos vanhempien, kuolinpesän ja yhtymän yhteenlaskettu omistusaika on vähintään 10 vuotta Kuolinpesä muutetaan yhtymäksi ositus- ja perinnönjakosopimuksella (toinen vanhemmista elossa) tai perinnönjakosopimuksella (molemmat vanhemmat kuolleet).

31 Liittyminen yhteismetsään (P. Havia) osuuksia vastaan

32 Yhteismetsän perustaminen Riittävän kokoinen lainsäädäntö ei tunne minimikokoa Perustetaan perustamissopimuksella

33 Toimenpidelista Käytä hyväksesi Metsään-fi palvelua osoitteessa: Palveluun pääset - toimittamalla metsäkeskukseen perukirjan otteen, jossa on osakkaiden ajantasaiset yhteystiedot - kirjautuminen omilla verkkopankkitunnuksilla Metsäkeskuksen sivuilta löytyvät metsätila-arvioissa, sukupolvenvaihdoksissa ym. auttavat palveluntarjoajat

34 Kiitoksia! Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Markus Ekdahl Projektipäällikkö Puh Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 46

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu Markus Ekdahl

Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu Markus Ekdahl Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu 7.4.2018 Markus Ekdahl Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke on Suomen metsäkeskuksen hallinnoima tiedonvälityshanke, joka

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi

Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsää omistavat tahot Yksityishenkilöt Kuolinpesät, leski + perittävän lapset Yhtymät (yhteisomistus)

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos. Helsinki

Metsätilan sukupolvenvaihdos. Helsinki Metsätilan sukupolvenvaihdos Helsinki 6.3.2019 Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain 15 000 metsätilaa, joista vapailla markkinoilla hieman yli 3 000 metsätilaa

Lisätiedot

KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET Maa- ja metsätalo, Tampere

KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET Maa- ja metsätalo, Tampere KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET 8.11.2018 Maa- ja metsätalo, Tampere Tie kuolinpesäksi Elinaikana Kuoleman jälkeen Kauppa Lahja Testamentti Perukirjan mukainen perimäjärjestys Markkinahinta Lahjanluonteinen

Lisätiedot

Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista

Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Metsätilan sukupolvenvaihdos Tampere 19.5.2016 Antti Pajula Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain 15 000 metsätilaa, joista vapailla

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Luovutuksesta monenlaisia seuraamuksia 1. Kenellä on päätösvalta luovutuksen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos. Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen

Metsätilan sukupolvenvaihdos. Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen Metsätilan sukupolvenvaihdos Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen Metsäomaisuuden omistusjärjestelyt Esimerkkejä: Tilan luovutus perheen sisällä Tilan myynti ulkopuoliselle Omistusjärjestelyt

Lisätiedot

METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS

METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS Rovaniemi 18.3.2017 Ilkka Ronkainen Mhy Länsi-Pohja YKSITYISMETSIEN OMISTAJIEN ONGELMIA Metsänomistajien 2 1. Ikääntyminen oikeustoimikelvottomuus 2. Hallitsemattomat yhteisomistukset

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano

Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano 26.10.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain noin 15 000 metsätilaa Kauppa vieraalle 18

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja Näkökulmia ja tavoitteita Metsätalous säilyy kannattavana

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki

Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014 Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia 50 %

Lisätiedot

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA Kuusankoski 6.5.2016 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä Sukupolvenvaihdos suunnittelu ja alkukartoittaminen Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena

Lisätiedot

Sijoittajan perintöverosuunnittelu

Sijoittajan perintöverosuunnittelu Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä

Lisätiedot

Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija

Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo 3.9.2016 Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija www.metsapremium.fi Tärkeitä päätöksiä Päätös luopua

Lisätiedot

Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen. Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014

Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen. Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014 Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014 Ainutkertainen mahdollisuus tehdä hyviä ratkaisuja Jokainen tapaus on ainutkertainen ja ainutlaatuinen Ulkopuolinen taho voi

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdos. Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi

Metsätilan omistajanvaihdos. Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi Metsätilan omistajanvaihdos Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi Milloin kannattaa aloittaa suunnittelu? Metsätilan hoito ja veroasiat tuntuvat liian työläiltä Sopiva ja halukas jatkaja

Lisätiedot

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN

METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN SPV-metsäpäivä 9.11.2014 VT Miikka Autio Oma Säästöpankki Oy Metsätilan lahjoittaminen Käytännössä metsätilan siirtämisessä jälkipolville on useita vaihtoehtoja Lahja Normaali

Lisätiedot

Metsänomistajan talouskoulu

Metsänomistajan talouskoulu Metsänomistajan talouskoulu Metsän omistusmuodot ja omistusjärjestelyt Piia Perälä, Mhy Päijät-Häme 044 033 7529 Metsän omistusmuodot Yksinomistus Avioparin omistus Verotusyhtymä Kuolinpesä Osakeyhtiö

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein

Lisätiedot

Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016. Metsätilan. sukupolvenvaihdos. projektipäällikkö Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus

Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016. Metsätilan. sukupolvenvaihdos. projektipäällikkö Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus Metsätilan Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016 sukupolvenvaihdos projektipäällikkö Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan

Lisätiedot

Metsälahjavähennyslaskuri

Metsälahjavähennyslaskuri Metsälahjavähennyslaskuri Ohje metsälahjavähennyslaskurin käyttöön 7.4.2017 www.metsakeskus.fi Metsälahjavähennyslaskurin käyttö Metsälahjavähennyslaskuri opastaa metsälahjavähennyksen käytössä ja metsälahjavähennyspohjan

Lisätiedot

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos ProAgria Etelä-Savo Matti Lyömiö Kysymykset, vastaväitteet, kommentit yms. tervetulleita! Maa- ja metsätilan omistajanvaihdos Suunnittelu Toteutus Erityiskysymyksiä

Lisätiedot

Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa

Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa Helsinki 13.-14.3.2018 Markku Vaario, johtaja/tj., LKV, AKA Mhy Etelä-Karjala/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV Metsätilat.fi Metsätilojen ykkösvälittäjä

Lisätiedot

Arto Taskinen Oulu

Arto Taskinen Oulu Arto Taskinen Oulu 17.11.2016 YRITTÄJÄVÄHENNYS Yrittäjävähennys vuonna 2017 Vähennys 5 % metsätalouden tulosta Koskee metsätalouden harjoittajia, verotusyhtymiä, kuolinpesiä ja yhteismetsiä Helpottaa puun

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2017-15.3.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 16.3.2017 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa omin toimenpitein tulevan

Lisätiedot

Metsätilan myynti. Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus. Salon Osuuspankki. Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT

Metsätilan myynti. Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus. Salon Osuuspankki. Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT Metsätilan myynti Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT Salon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia

Lisätiedot

Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa

Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa Alpo Särkelä LKV Neuvonta-asiantuntija Metsäkiinteistöjen arvonmääritys, hallinta ja kauppa erikoistumisopinnot Kaupanvahvistaja Metsänomistajan tärkein

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT. Kajaani Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen

SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT. Kajaani Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT Kajaani 30.09.2017 Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen Sukupolvenvaihdokset

Lisätiedot

Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä

Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä Metsätilan sukupolvenvaihdos lahjoitus, kauppa vai perintö? Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä Metsänomistaja päättää 2 Metsänomistajia lukuisia, esim. Pudasjärvellä 2690 mh-maksua maksavaa omistajia

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Oulu 7.4.2018 Johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan luovutuksen

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa lakimies Tero Hämeenaho Veronmaksajain Keskusliitto ry Perinnöstä luopumisen veroedut Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan. Perinnöstä luopujaa

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Metsävähennys Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Perusteita: Metsävähennys on käytettävissä 1.1.1993 jälkeen vastikkeellisesti hankituilla metsätiloilla. Metsävähennysoikeutta ei ole yleensä alle 2 ha kiinteistöillä

Lisätiedot

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni

Lisätiedot

Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä. Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV

Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä. Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Vantaa 14.4.2018 4 henkilöä hoitaa metsätilan omistusjärjestyihin liittyviä

Lisätiedot

Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy

Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy I veroluokan lahja- ja perintöveroasteikot Lahja: Verotettavan osuuden Veron määrä Veroprosentti

Lisätiedot

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen

Lisätiedot

Metsätilan myynti 28.11.2012

Metsätilan myynti 28.11.2012 Metsätilan myynti 28.11.2012 Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Minnamari Tuovinen 28.11.2012 1 Esityksen sisältö sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen eri vaihtoehdot ja niiden verotus (lyhyesti)

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos. VT Matti Kiviniemi Tmi Metsälaki 21.3.2012

Metsätilan sukupolvenvaihdos. VT Matti Kiviniemi Tmi Metsälaki 21.3.2012 Metsätilan sukupolvenvaihdos VT Matti Kiviniemi Tmi Metsälaki 21.3.2012 Milloin kannattaa aloittaa suunnittelu? Metsänomistus ei ole ilo vaan rasite Sopiva ja halukas jatkaja on tiedossa Haluat varmistaa

Lisätiedot

Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012

Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012 Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012 Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Minnamari Tuovinen 16.10.2012 1 Esityksen sisältö Sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen Eri vaihtoehdot

Lisätiedot

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Timo Sipilä 19.3.2015 Sukupolvenvaihdoksen toteuttamistapoja Kauppa Lahjanluonteinen kauppa Lahja Toteuttamistapa vaikuttaa veroseuraamuksiin Keskeisiä

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen Vitikkalan koulu, Jämsä

Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen Vitikkalan koulu, Jämsä Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen 11.04.2018 Vitikkalan koulu, Jämsä Esityksen aiheet SPV taustaa Kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyistä Kuolinpesäosuus, Lesken osakkuus Ositus-

Lisätiedot

Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies

Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus keveni Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus Historiasta käyttöön v. 1919 aluksi määräaikainen laki nykyinen laki v. 1940 lukuisia muutoksia Miksi verotulot perinnön/lahjan

Lisätiedot

Perukirja. Verotuksen näkökulmasta

Perukirja. Verotuksen näkökulmasta Perukirja Verotuksen näkökulmasta Sisällysluettelo 2 Perukirja Ilmoittaminen Perunkirjoitusvelvollisuus Perunkirjoitus Lisäaikojen hakeminen Perukirjasta tulee ilmetä Perukirjan liitteet Valtakirja Toimita

Lisätiedot

Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet?

Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet? Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet? MTK:n metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Heureka 22.3. 2017 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK Metsätalouteen liittyvät hallitusohjelmatavoitteet Jo toteutetut

Lisätiedot

Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen

Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen Sisällys Kuolinpesä on väliaikainen omistusmuoto 3 Millaisen kuolinpesän osakas olet? 4 Mitkä ovat metsälliset tavoitteesi? 6 Mikä on osakkaille sopiva metsän omistusjärjestely?

Lisätiedot

Perintöverotus pähkinänkuoressa

Perintöverotus pähkinänkuoressa Perintöverotus Sisällysluettelo Perintöverotus pähkinänkuoressa Perunkirjoituksesta perintöverotukseen Perukirja Liitä perukirjaan Perintöveron määräytyminen Perintöverotuspäätös Omaisuus ja vähennykset

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos

Metsätilan sukupolvenvaihdos Metsätilan sukupolvenvaihdos Arto Leppämäki 2015 Oppaan sisältö Näin onnistut metsätilan sukupolvenvaihdoksessa sivu 2 Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen Metsäomaisuuden siirtämisen keinot Perintö

Lisätiedot

Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos

Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos www.tuokko.fi Yrityksen sukupolvenvaihdos vaatii huolellista suunnittelua Yrityksen sukupolvenvaihdos on monessa yrityksessä ainutkertainen tapahtuma, jonka suunnittelu

Lisätiedot

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen

Lisätiedot

Lahjaveroilmoituksen antaa lahjansaaja. Pääsääntöisesti lahjaveroilmoitusta varten ei tarvita liitteitä eikä niitä voi verkkolomakkeella lähettää.

Lahjaveroilmoituksen antaa lahjansaaja. Pääsääntöisesti lahjaveroilmoitusta varten ei tarvita liitteitä eikä niitä voi verkkolomakkeella lähettää. Lahjaveroilmoitus -verkkolomake Täyttöohjeet Lomaketta täyttäessäsi etene järjestyksessä täyttäen kaikki pakolliset valkoiset kentät (*) sekä muut ilmoitettavat tiedot. Harmaisiin kenttiin et voi ilmoittaa

Lisätiedot

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa

Lisätiedot

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Helinä Sairanen, yhteyspäällikkö Danske Bank Mikkeli 25.3.2017 Sukupolvelta sukupolvelle Tieto oman ja yhteisen omaisuuden arvosta Omaisuuden suojaaminen

Lisätiedot

Perhe- ja perintöoikeutta sekä perintö- ja lahjaverotusta pääpiirteissään

Perhe- ja perintöoikeutta sekä perintö- ja lahjaverotusta pääpiirteissään 6.2.2017 Päivi Kaari johtava lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry/verotieto Oy Perhe- ja perintöoikeutta sekä perintö- ja lahjaverotusta pääpiirteissään 1. Lakimääräiset perilliset 1.1. Rintaperilliset

Lisätiedot

Metsälahjavähennys. Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö

Metsälahjavähennys. Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö Metsälahjavähennys Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö Metsälahjavähennys Vuonna 2017 tai sen jälkeen lahjaksi saadusta metsäomaisuudesta voi muodostua

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Varautuminen sukupolven vaihtumiseen metsätilalla. Helsinki Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

Varautuminen sukupolven vaihtumiseen metsätilalla. Helsinki Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Varautuminen sukupolven vaihtumiseen metsätilalla Helsinki 24.9.2015 Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Ei-toivottua kehitystä Omistaja/luovuttaja aallon harjalla : koko

Lisätiedot

Metsänomistajan veromuutokset Metsän arvo, metsään sijoittaminen. Petra Huupponen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV

Metsänomistajan veromuutokset Metsän arvo, metsään sijoittaminen. Petra Huupponen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Metsänomistajan veromuutokset Metsän arvo, metsään sijoittaminen Petra Huupponen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Savonlinna 30.1.2018 MHY Etelä-Savo 14800 metsänomistajaa, 475 000ha metsää,

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus

Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Polvelta Toiselle Seinäjoki 8.11.2014 Marjaana Mokkilan edellisen vuoden messujen aineisto päivitettynä Kalle Isotalo Pohjois-Savon verotoimisto NIMIPERIAATE Lähtökohtaisesti

Lisätiedot

METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke

METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA 13.10.2016 Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke Esityksen aiheet SPV taustaa Kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyistä Kuolinpesäosuus, Lesken osakkuus Ositus- ja perinnönjako

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu I 29.4.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa tuli ensin toimittaa ositus P:n perillisten ja L:n kesken. Siinä oli puolisoiden

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus

Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus SUKUPOLVENVAIHDOS Asetetaan tavoitteet tilanpidon jatkumiselle Jakamattomana suvun hallussa Jaetaan Myydään tai vuokrataan Jatkajan koulutus ja valmistautuminen Tilakaupan

Lisätiedot

Maa ja metsätalouden sukupolvenvaihdokset ja omistusjärjestelyt. VT Matti Kiviniemi Tmi Metsälaki

Maa ja metsätalouden sukupolvenvaihdokset ja omistusjärjestelyt. VT Matti Kiviniemi Tmi Metsälaki Maa ja metsätalouden sukupolvenvaihdokset ja omistusjärjestelyt VT Matti Kiviniemi Tmi Metsälaki Milloin kannattaa aloittaa suunnittelu? Metsänomistus ei ole ilo vaan rasite Sopiva ja halukas jatkaja on

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti

Lisätiedot

Veroinfoa perukirjan laadinnasta, 16.3.

Veroinfoa perukirjan laadinnasta, 16.3. Veroinfoa perukirjan laadinnasta, 16.3. Verkkoseminaarissa esitetyt kysymykset vastauksineen. Kuolinpesään kuuluu edellisiltä sukupolvilta jakamatta jääneitä ns. niittypalstoja, joita kukaan perillisistä

Lisätiedot

PERINTÖ JA TESTAMENTTI

PERINTÖ JA TESTAMENTTI MATTI NORRI PERINTÖ JA TESTAMENTTI KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Talentum Helsinki 2010 Kuudes, uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja Matti Norri Piirrokset: Ahti Susiluoto ja Markku Annila Taitto: Maria Mitrunen

Lisätiedot

Metsä-webinaari

Metsä-webinaari Metsä-webinaari 24.4.2018 Kysymyksiä omistusmuodoista 1. Jos antaa metsää lapsille, niin onko omistusmuodolla vaikutusta lahjaveroon? 2. Voiko metsää lahjoittaa jälkeläisille osaomistuksena ilman, että

Lisätiedot

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014 Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,

Lisätiedot

puolison ja lesken jälkeen

puolison ja lesken jälkeen Perukirjan laadinnasta ensin kuolleen puolison ja lesken jälkeen Verohallinnon näkökulma Verkkoseminaari 16.3.2017 Kalle Isotalo Tilaisuuden sisältö Perunkirjoitus ensin kuolleen puolison (EKP) tai lesken

Lisätiedot

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008

Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008 Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 4/2008 Loppukuulustelujen 18.4. ja 25.4.2008 tulokset Eronen Taisto Färkkilä Maria Huotari Harri Isoahde Henri Jokineva Eeva Kapanen Ritva Ketola Antti

Lisätiedot

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen

Lisätiedot

TILASTO: Metsämaan omistus 2013

TILASTO: Metsämaan omistus 2013 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 TILASTO: Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2015 T I L A S T O Metsämaan omistus 2013 23.1.2015 Jussi Leppänen ja Jukka

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos Karstula

Maatilan sukupolvenvaihdos Karstula Maatilan sukupolvenvaihdos Karstula 8.10.2018 SUKUPOLVENVAIHDOS Asetetaan tavoitteet tilanpidon jatkumiselle Jakamattomana suvun hallussa Jaetaan Myydään tai vuokrataan Jatkajan koulutus ja valmistautuminen

Lisätiedot

METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS. POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut

METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS. POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 18.03.2017 Laki ja Metsä Oy Tuomo Liikanen, OTM, metsätalousinsinööri(amk),

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksesta. Eura, Laitila Eurajoki 3.2012 Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

Metsätilan sukupolvenvaihdoksesta. Eura, Laitila Eurajoki 3.2012 Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Metsätilan sukupolvenvaihdoksesta Eura, Laitila Eurajoki 3.2012 Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy mhy-ketjun yhtiö lakimiespalvelut:

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,

Lisätiedot

Maa- ja metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos

Maa- ja metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos Maa- ja metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Sukupolvenvaihdos Ennakkosuunnittelu, 2-5 v, valmistavat toimet Suunnittelu, 1-2 v. Luonnoskauppa tai -lahja

Lisätiedot