Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja
|
|
- Risto Toivonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi
2 Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella kannattaa pyrkiä? Miksi kannattaa miettiä elinaikana? Milloin käyntiin? Mistä aloitetaan? Sukupolvenvaihdoksen yleisimmät tavat Esimerkkejä Muita mahdollisuuksia Miksi kuolinpesä kannattaa purkaa?
3 Päämäärä Siirtää omaisuutta ja sitä myöten vastuuta seuraavalle polvelle Pitää metsätalous jatkossakin kannattavana Asianosaiset, esimerkiksi perilliset tulee huomioida riittävän tasapuolisesti Vältetään riitoja tulevaisuudessa Metsäomaisuus siirtyy sellaisen henkilön käsiin, jolla on innostusta jatkaa aktiivista metsänomistusta Metsä ei ole vain kasa rahaa Erityinen omaisuuden muoto, vaatii omistajaltaan aktiivisuutta
4 Miksi elinaikana? Voidaan itse vaikuttaa siihen, kenen käsiin metsä päätyy Voidaan hyödyntää luopujan ja jatkajan keskinäisiä maksuaikajärjestelyitä On paljon helpompi ottaa huomioon sukupolvenvaihdoksesta syntyvät veroseuraamukset ja muut kulut Veroja maksetaan jollain tapaa joka tapauksessa, mutta ammattilaisen avulla veroseuraamukset voidaan hoitaa suunnitellusti ilman yllätyksiä.
5 Milloin käyntiin? Tapaukset ovat aina yksilöllisiä, mutta Yleisesti ottaen mitä varhaisemmassa vaiheessa aletaan suunnitella, sitä parempaan lopputulokseen kokonaisuuden kannalta päästään Kun tunnit metsässä omalta kohdalta ovat tulleet täyteen Kun metsäomaisuus on menettänyt merkityksen talouden turvana, tai investointien rahoituslähteenä Jatkajille metsä voisi tuoda turvaa asuntoa hankittaessa, tai ylipäätään arjen pyörittämisessä juuri silloin, kun taloudellinen tilanne sitä eniten vaatii Kun sopiva jatkaja on tiedossa/ jatkajaa tilalle ei ole
6 Miten alkuun? Mietitään keitä kaikkia henkilöitä sukupolvenvaihdokseen liittyy Puoliso, lapset, lapsenlapset, muut läheiset Henkilöt tapauskohtaisia Otetaan yhteyttä kaikkiin asianosaisiin ja laitetaan asia ns. hautumaan jo jokaisen mieliin Otetaan yhteyttä ammattilaiseen, joka osaa hoitaa kaikki sukupolvenvaihdokseen liittyvät asiat
7 Miten alkuun? Arvon määritykset Tarvittaessa Tarvittavien papereiden hankinta Perukirjat, vanhat kauppakirjat, kiinteistöasiapaperit Alustavat laskelmat ammattilaisen kanssa Veroseuraamukset, kustannukset yms. Keskustelut asianosaisten kanssa Päätökset -> Lähdetään toteuttamaan sukupolvenvaihdosta
8 Yleisimmät tavat toteutukseen Perintö Ei voida juurikaan vaikuttaa veroseuraamuksiin Testamenttimääräyksillä voidaan vaikuttaa siihen, kenen käsiin metsä päätyy Lahja Maksetaan verottajan kriteereiden mukaisesti lahjaveroa Mahdollinen metsälahjavähennysoikeus Lahjaluonteinen kauppa (alle 3/4 käyvästä arvosta) -> Maksetaan lahjaveroa osasta tilanarvosta Alihintainen kauppa (yli 3/4, mutta alle 4/4 käyvästä arvosta) -> Ei lahjaveroseuraamuksia Kauppa täydestä arvosta
9 Esimerkkejä * Perintö vs. Lahja 30 ha: tila Konnevedellä Arvo 3400 / ha Perintövero I veroluokassa yhdelle saajalle (milloinka omistajuus sitten vaihtuukaan???) Lahjavero I veroluokassa yhdelle saajalle Metsälahjavähennyspohja Verohyöty Lopullinen lahjavero huojennuksen jälkeen 8 494
10 Esimerkkejä * Lahjaluonteinen kauppa 1/5 tilan arvosta Kauppasumma Varainsiirtovero 816 Lahjan arvo Lahjavero I veroluokassa Metsävähennyspohja Verohyöty metsävähennyksestä Huom! Kaikki kaupan/ sukupolvenvaihdoksen kulut ja varainsiirtovero lasketaan mukaan metsävähennyspohjaan ja sitä kautta niistäkin saa osan pois Lopullinen verojen osuus Maksettu kauppasumma jää omaa piiriin Mahdolliset maksuaikajärjestelyt, kauppasumman palauttaminen omistajalle yms. mahdollisia
11 Kauppa ¾ ylittävästä arvosta Kauppasumma 0,76 x => Ei lahjaveroa Varainsiirtovero Metsävähennyspohja Verohyöty metsävähennyksestä Lopullinen verojen osuus Kauppasumman maksujärjestelyt luopujan ikä huomioiden usein mahdollisia Koroton laina luopujalta jatkajalle Kauppasumman palauttaminen jatkajan suuntaan Maksettu kauppasumma jää joka tapauksessa omaan piiriin
12 Kauppa täydestä arvosta Kauppasumma Varainsiirtovero Metsävähennyspohja Verohyöty metsävähennyksestä Lopullinen verojen osuus Järjestelyt kauppasumman suhteen perhepiirissä mahdollisia aivan kuten aiemmissakin esimerkeissä mahdollisia
13 Muita keinoja Liittyminen yhteismetsään Yhteismetsä METSO ottaa jatkuvasti uusia osakkaita Vaivaton tapa omistaa metsää, vrt. osakkeiden omistaminen Nautitaan vain tuotosta ilman omien voimien käyttöä Halutessa yhteismetsäosuuksien myynti, tai lahjoittaminen on yksinkertaista -> helpottaa sukupolvenvaihdosta Tilan myyminen ulkopuoliselle kilpailutettuna vapailla markkinoilla Tilasta saa varmasti käyvän hinnan Mahdollisuus realisoida omaisuutta sellaisessa vaiheessa, kun tuloja metsästä ei enää itselle ole tulossa, eikä halukasta jatkajaa ole
14 Kuolinpesä vs. Yhtymä Kuolinpesän metsätalouden vuotuinen tappio voidaan vähentää seuraavan 10 vuoden aikana vain kuolinpesälle mahdollisesti syntyvistä pääomatuloista Yhtymän metsätalouden vuotuinen tappio vähennetään jo samana verovuonna yhtymän osakkaiden henkilökohtaisista pääomatuloista tai alijäämähyvityksen kautta ansiotulojen veroista
15 Kuolinpesä vs. yhtymä Kuolinpesien sisäisissä sukupolvenvaihdoksissa saavutetaan merkittäviä taloudellisia etuja, kun ne muutetaan yhtymiksi ennen lopullisia sukupolvenvaihdosjärjestelyjä: Kuolinpesän osakas ostaa toisilta osakkailta kuolinpesäosuuksia irtaimen kauppaa ->ei metsävähennysoikeutta Yhtymäosuuden osto tulkitaan kiinteän omaisuuden kaupaksi -> täysi metsävähennysoikeus
16 Kuolinpesä vs. yhtymä Yhtymäosuuden kaupat voidaan nykyisin tehdä heti, kun yhtymä on perustettu Kuolinpesän osakas myy lähisukulaiselleen (sisar, veli, sisarpuoli, velipuoli, oma lapsi, lapsen lapsi) kuolinpesäosuuden myynnistä normaali luovutusvoittovero Yhtymäosuuden kauppa ko. lähisukulaisille on vapautettu kokonaan luovutusvoittoverosta, jos vanhempien, kuolinpesän ja yhtymän yhteenlaskettu omistusaika on vähintään 10 vuotta
17 Kiitos!!!
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä
Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa
Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena
Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu Markus Ekdahl
Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu 7.4.2018 Markus Ekdahl Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke on Suomen metsäkeskuksen hallinnoima tiedonvälityshanke, joka
METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN
METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN SPV-metsäpäivä 9.11.2014 VT Miikka Autio Oma Säästöpankki Oy Metsätilan lahjoittaminen Käytännössä metsätilan siirtämisessä jälkipolville on useita vaihtoehtoja Lahja Normaali
UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä
UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa
Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona. Rovaniemi Markus Ekdahl
Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona Rovaniemi 11.3.2017 Markus Ekdahl Kuolinpesät Suomessa Yli 35 000 kuolinpesää 30 hehtaaria / kpl, yli 5 ha:n omistukset Lähes
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa
METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä
METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA Kuusankoski 6.5.2016 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä Sukupolvenvaihdos suunnittelu ja alkukartoittaminen Jokainen metsätilan omistajanvaihdos
Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki
Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014 Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia 50 %
METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS
METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS Rovaniemi 18.3.2017 Ilkka Ronkainen Mhy Länsi-Pohja YKSITYISMETSIEN OMISTAJIEN ONGELMIA Metsänomistajien 2 1. Ikääntyminen oikeustoimikelvottomuus 2. Hallitsemattomat yhteisomistukset
SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy
SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Luovutuksesta monenlaisia seuraamuksia 1. Kenellä on päätösvalta luovutuksen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja Näkökulmia ja tavoitteita Metsätalous säilyy kannattavana
Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana
Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,
Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016. Metsätilan. sukupolvenvaihdos. projektipäällikkö Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus
Metsätilan Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016 sukupolvenvaihdos projektipäällikkö Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja
Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista
Metsätilan sukupolvenvaihdos Tampere 19.5.2016 Antti Pajula Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain 15 000 metsätilaa, joista vapailla
Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke
Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan
Metsätilan sukupolvenvaihdos. Helsinki
Metsätilan sukupolvenvaihdos Helsinki 6.3.2019 Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain 15 000 metsätilaa, joista vapailla markkinoilla hieman yli 3 000 metsätilaa
Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011
Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille 30.10.2017 TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä Johanna Lindvall, johtava talousasiantuntija Johanna.Lindvall@finanssila.fi 040 753 0204 Ville Kujanen,
Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi
Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsää omistavat tahot Yksityishenkilöt Kuolinpesät, leski + perittävän lapset Yhtymät (yhteisomistus)
Metsälahjavähennyslaskuri
Metsälahjavähennyslaskuri Ohje metsälahjavähennyslaskurin käyttöön 7.4.2017 www.metsakeskus.fi Metsälahjavähennyslaskurin käyttö Metsälahjavähennyslaskuri opastaa metsälahjavähennyksen käytössä ja metsälahjavähennyspohjan
KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET Maa- ja metsätalo, Tampere
KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET 8.11.2018 Maa- ja metsätalo, Tampere Tie kuolinpesäksi Elinaikana Kuoleman jälkeen Kauppa Lahja Testamentti Perukirjan mukainen perimäjärjestys Markkinahinta Lahjanluonteinen
Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme
Metsävähennys Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Perusteita: Metsävähennys on käytettävissä 1.1.1993 jälkeen vastikkeellisesti hankituilla metsätiloilla. Metsävähennysoikeutta ei ole yleensä alle 2 ha kiinteistöillä
Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano
Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano 26.10.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain noin 15 000 metsätilaa Kauppa vieraalle 18
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Timo Sipilä 19.3.2015 Sukupolvenvaihdoksen toteuttamistapoja Kauppa Lahjanluonteinen kauppa Lahja Toteuttamistapa vaikuttaa veroseuraamuksiin Keskeisiä
Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke
Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos ProAgria Etelä-Savo Matti Lyömiö Kysymykset, vastaväitteet, kommentit yms. tervetulleita! Maa- ja metsätilan omistajanvaihdos Suunnittelu Toteutus Erityiskysymyksiä
Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija
Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo 3.9.2016 Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija www.metsapremium.fi Tärkeitä päätöksiä Päätös luopua
Metsätilan sukupolvenvaihdos. Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen Metsäomaisuuden omistusjärjestelyt Esimerkkejä: Tilan luovutus perheen sisällä Tilan myynti ulkopuoliselle Omistusjärjestelyt
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa
Metsätilan omistajanvaihdos. Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi
Metsätilan omistajanvaihdos Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi Milloin kannattaa aloittaa suunnittelu? Metsätilan hoito ja veroasiat tuntuvat liian työläiltä Sopiva ja halukas jatkaja
Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen. Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014
Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014 Ainutkertainen mahdollisuus tehdä hyviä ratkaisuja Jokainen tapaus on ainutkertainen ja ainutlaatuinen Ulkopuolinen taho voi
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon
Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet?
Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet? MTK:n metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Heureka 22.3. 2017 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK Metsätalouteen liittyvät hallitusohjelmatavoitteet Jo toteutetut
SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT. Kajaani Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen
SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT Kajaani 30.09.2017 Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen Sukupolvenvaihdokset
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan
Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja
1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t
SPV MAATILALLA. Seinäjoki 8.11.2014
SPV MAATILALLA Seinäjoki 8.11.2014 Sukupolvenvaihdos on henkinen ja taloudellinen prosessi Kyse maatilan omistuksesta ja perheyrittäjyydestä (toimeentulosta) Onnistunut spv edellyttää henkistä, tuotannollista
Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014
Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,
Arto Taskinen Oulu
Arto Taskinen Oulu 17.11.2016 YRITTÄJÄVÄHENNYS Yrittäjävähennys vuonna 2017 Vähennys 5 % metsätalouden tulosta Koskee metsätalouden harjoittajia, verotusyhtymiä, kuolinpesiä ja yhteismetsiä Helpottaa puun
Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä. Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV
Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Vantaa 14.4.2018 4 henkilöä hoitaa metsätilan omistusjärjestyihin liittyviä
Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012
Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012 Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Minnamari Tuovinen 16.10.2012 1 Esityksen sisältö Sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen Eri vaihtoehdot
Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy
Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy I veroluokan lahja- ja perintöveroasteikot Lahja: Verotettavan osuuden Veron määrä Veroprosentti
YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA
YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Oulu 7.4.2018 Johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan luovutuksen
Sijoittajan perintöverosuunnittelu
Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä
Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia
Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen
Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia
Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia Pertti Ruuska Toivo-tiedonvälitys MTK-Keski-Suomi ry Konnevesi Maatilan sukupolvenvaihdos Maatilan sukupolvenvaihdos Maatilan sukupolvenvaihdosluovutus Maatilan
Metsänomistajan talouskoulu
Metsänomistajan talouskoulu Metsän omistusmuodot ja omistusjärjestelyt Piia Perälä, Mhy Päijät-Häme 044 033 7529 Metsän omistusmuodot Yksinomistus Avioparin omistus Verotusyhtymä Kuolinpesä Osakeyhtiö
OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA
OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA Omistajanvaihdoksen eri toimenpiteet Sukupolvenvaihdoksen huojennukset 16.6.2015 OMISTAJANVAIHDOKSEN ERI TOIMENPITEET Suunnittelu Aloitus riittävän ajoissa Asiantuntijan
Metsänomistusrakenteen kehittäminen
Metsätehon iltapäiväseminaari 24.5.2011 "Metsänomistus, puun tarjonta ja metsätietolähteet" Metsänomistusrakenteen kehittäminen Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi
Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen
Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun
SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara
SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen
YHTEISMETSÄOSUUS / KUOLINPESÄOSUUDET / RANTATONTIT / SALAOJAT vuokrama Osuus 0,00 % á e = 0 => 0 e
PROAGRIA KESKI-POHJANMAA SPV-KAUPPA 01.01.2017 Heikki Ojala, talousagronomi Kiinteä 100 % Ristirannankatu 1 Irtain 100 % 67100 KOKKOLA Puh. 020 747 3261 suora 10.01.2017 OMAISUUSOSIEN VEROTUKSELLISET KÄYVÄT
Metsätilan myynti. Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus. Salon Osuuspankki. Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT
Metsätilan myynti Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT Salon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia
Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa
Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Helinä Sairanen, yhteyspäällikkö Danske Bank Mikkeli 25.3.2017 Sukupolvelta sukupolvelle Tieto oman ja yhteisen omaisuuden arvosta Omaisuuden suojaaminen
Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari
Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut
Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa
Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa Helsinki 13.-14.3.2018 Markku Vaario, johtaja/tj., LKV, AKA Mhy Etelä-Karjala/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV Metsätilat.fi Metsätilojen ykkösvälittäjä
Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014
Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,
Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta
Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta Pasi Holm ja Leena Kerkelä 5.6.2014 Ruotsin (2004) ja Norjan (2014) poistivat perintö-
Metsätilan myynti 28.11.2012
Metsätilan myynti 28.11.2012 Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Minnamari Tuovinen 28.11.2012 1 Esityksen sisältö sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen eri vaihtoehdot ja niiden verotus (lyhyesti)
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Polvelta Toiselle Seinäjoki 8.11.2014 Marjaana Mokkilan edellisen vuoden messujen aineisto päivitettynä Kalle Isotalo Pohjois-Savon verotoimisto NIMIPERIAATE Lähtökohtaisesti
HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT. 29 tammikuuta 2011
HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT 29 tammikuuta 2011 1. Nykyinen suunnitelma 1. Wasaborg myy uusille osakkaille Hyllykallion liikkeen saaden 450,000 myyntituloa Tästä ei jouduta maksamaan myyntivoittoveroa,
Metsätilan sukupolvenvaihdos
Metsätilan sukupolvenvaihdos Arto Leppämäki 2015 Oppaan sisältö Näin onnistut metsätilan sukupolvenvaihdoksessa sivu 2 Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen Metsäomaisuuden siirtämisen keinot Perintö
Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä
Metsätilan sukupolvenvaihdos lahjoitus, kauppa vai perintö? Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä Metsänomistaja päättää 2 Metsänomistajia lukuisia, esim. Pudasjärvellä 2690 mh-maksua maksavaa omistajia
Omistajanvaihdos Mitä yrityskaupan jälkeen?
Omistajanvaihdos Mitä yrityskaupan jälkeen? 18.03.2015 Leena Rekola Nieminen Rantalainen & Rekola Nieminen Oy Luennoitsija Leena Rekola Nieminen, ekonomi KLT Rantalainen & Rekola Nieminen Oy:n kirjanpidon
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta
Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro
Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti
Maa- ja metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos
Maa- ja metsätilan onnistunut sukupolvenvaihdos Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Sukupolvenvaihdos Ennakkosuunnittelu, 2-5 v, valmistavat toimet Suunnittelu, 1-2 v. Luonnoskauppa tai -lahja
Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen
11.8.2014 Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen Pellervon taloustutkimus PTT Pasi Holm, toimitusjohtaja Esitys: Rajaveroprosentteja nostetaan kautta linjan 1- prosenttiyksikköä ja väliaikaiseksi
MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS. Suunnittelu ja toteutus
MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS Suunnittelu ja toteutus MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS Ei normitilaa eikä sukupolvenvaihdosta Sukupolvenvaihdoksen kohde on maatilayritys, johon liittyy yksittäisen yrittäjäperheiden
Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa
Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa Alpo Särkelä LKV Neuvonta-asiantuntija Metsäkiinteistöjen arvonmääritys, hallinta ja kauppa erikoistumisopinnot Kaupanvahvistaja Metsänomistajan tärkein
Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos
Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos www.tuokko.fi Yrityksen sukupolvenvaihdos vaatii huolellista suunnittelua Yrityksen sukupolvenvaihdos on monessa yrityksessä ainutkertainen tapahtuma, jonka suunnittelu
Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke
Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus Mikä on yhteismetsä? Kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi ensi sijassa kestävän
Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa
Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Haukiputaan ulkometsän tilusjärjestelyntoimituksen toimituskokous
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen Vitikkalan koulu, Jämsä
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen 11.04.2018 Vitikkalan koulu, Jämsä Esityksen aiheet SPV taustaa Kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyistä Kuolinpesäosuus, Lesken osakkuus Ositus-
Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa
Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön
Metsälahjavähennys. Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö
Metsälahjavähennys Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö Metsälahjavähennys Vuonna 2017 tai sen jälkeen lahjaksi saadusta metsäomaisuudesta voi muodostua
Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen
Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen Sisällys Kuolinpesä on väliaikainen omistusmuoto 3 Millaisen kuolinpesän osakas olet? 4 Mitkä ovat metsälliset tavoitteesi? 6 Mikä on osakkaille sopiva metsän omistusjärjestely?
Vaihtoehtoväyliä yrittäjyyteen
Vaihtoehtoväyliä yrittäjyyteen 27.3.2017 Yrityskauppa, osakkuus ja sukupolvenvaihdos Asianajaja Sanna Lunström Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset
- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana
Säämingin Yhteismetsä - muodostamisprosessi- Esa Lappalainen Perhemetsä 3G- hanke Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi Yhteistyössä mukana Säämingin yhteismetsän perusidea: Kootaan tulevat
METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke
METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA 13.10.2016 Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke Esityksen aiheet SPV taustaa Kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyistä Kuolinpesäosuus, Lesken osakkuus Ositus- ja perinnönjako
VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo
VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE
Sukupolvenvaihdoksen verotus
Sukupolvenvaihdoksen verotus Janne Juusela Sami Tuominen Sukupolvenvaihdoksen verotus Talentum Media Oy Helsinki 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara
Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys. Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Kari Pilhjerta
Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 11.3.2017 Kari Pilhjerta Yksityisluonteisesta metsänomistuksesta Metsänomistajien keski-ikä
Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen
Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän
METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä
METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin
Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia
Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Nordea Tampere, 8.5.2014 Riku Salomaa Yrityskaupan kulku Strategian ja kohteen valinta Kaupan toteuttamisvaihtoehdot Arvonmääritys Esisopimus Kaupan
Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset
Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset Christel Finne 4.3.2015 Omistajanvaihdoksen eri lähtökohdat Uusi omistaja Perheenjäsen tai lähisukulainen jatkaa yritystoimintaa (sukupolvenvaihdos) Työntekijä jatkaa
Metsätilan hallittu sukupolvenvaihdos esimerkkejä kentältä. Helsinki 12.10.2011 Tuomo Pesälä metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy
Metsätilan hallittu sukupolvenvaihdos esimerkkejä kentältä Helsinki 12.10.2011 Tuomo Pesälä metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy mhy-ketjun yhtiö
SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13
SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17
Omistajanvaihdoksen rahoitus , Wiitatupa
Omistajanvaihdoksen rahoitus 23.10.2017, Wiitatupa Omistajanvaihdoksen rahoitus - Vedenjakajana rahoitusmahdollisuuksien osalta toimii se, että onko kyseessä: - aktiivitilan omistajanvaihdos - kannattava
TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)
TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY
Sukupolvenvaihdos maatilalla
Sukupolvenvaihdos maatilalla Seinäjoki 08.03.2019 Olavi Kuja-Lipasti ProAgria Etelä-Pohjanmaa Onnistunut omistajanvaihdos hanke Sukupolvenvaihdos vaatii valmistautumista Kyse maatilan omistuksesta, toimeentulosta
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi