Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu Markus Ekdahl
|
|
- Juho Hiltunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Kuolinpesä metsäyhtymä metsänomistusmuotona Oulu Markus Ekdahl
2 Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke on Suomen metsäkeskuksen hallinnoima tiedonvälityshanke, joka toteutetaan yhteistyössä Maanmittauslaitoksen kanssa. Hankkeessa tiedotetaan metsänomistajille erilaisista metsänomistuksen ja metsätalouden kehittämismahdollisuuksista. Lähtökohtana on auttaa metsänomistajia tekemään yritysmäiseen metsäomaisuuden hallintaan ja metsätalouden harjoittamiseen johtavia ratkaisuja. Hankkeen toimikausi on toimialueena Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi. Hankkeen ovat rahoittaneet EU:n maaseuturahasto sekä Pohjois- Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset. Sivu 2
3 Hanke järjestää tiedotustilaisuuksia mm. seuraavista aiheista: Kuolinpesän omistusjärjestelyt Sukupolvenvaihdoksen toteuttaminen Yhteismetsän perustaminen, yhteismetsään liittyminen ja yhteismetsän toiminnan kehittäminen Metsätilusjärjestelyt ja tilusvaihdot Yritysmäinen metsänomistus Asiantuntijaverkoston luominen (toimijaluettelot) Hanke tekee yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa Hankkeella on käytettävissä myös laaja yhteistyöverkosto muiden metsätilarakennetta kehittävien hankkeiden kautta. Sivu 3
4 Hankkeen toimihenkilöt Markus Ekdahl, projektipäällikkö, Oulu, puh Taito Kemppe, projektineuvoja Rovaniemi, puh Mikko Honkanen, asiantuntija tilusjärjestelyt, yhteismetsät Oulu, puh Pirjo Tapanila, projektisihteeri, Oulu puh Jarmo Mulari, metsätilarakenteen asiantuntija, Kajaani puh Sähköpostit ovat muotoa: Lisätietoa hankkeen tapahtumista: Sivu 4
5 Kuolinpesät Suomessa Yli kuolinpesää 30 hehtaaria / kpl, yli 5 ha:n omistukset Lähes osakasta - jopa monessa polvessa, osalla jo edunvalvojat Yli 10 % Suomen yksityismetsistä (PP ja Lappi 13 %)
6 Kuolinpesä Muodostuu automaattisesti omistajan kuollessa Ei ole varsinainen omistaja, vaan vainajan omaisuuden hallintoa varten luotu juridinen käsite Kuolinpesällä tarkoitetaan henkilöitä, joilla on oikeus osallistua vainajan omaisuuden yhteishallintoon Kuolinpesän osakkaina ovat vainajan lakimääräiset perilliset, mahdolliset yleistestamentin saajat sekä leski Tarkoitettu tilapäiseksi hallintomuodoksi Voi kuitenkin pysyä jakamattomana määrättömän ajan, jos kukaan osakkaista ei vaadi jakoa Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 6
7 Kuolinpesä Itsenäinen verotusobjekti, erillinen verovelvollinen Puukauppatulot, kulut ja verot kuuluvat kuolinpesälle Osakkaille jaettava ylijäämä on verovapaata Kuolinpesän tappiot voidaan vähentää seuraavien 10 vuoden aikana kuolinpesän tuloista Mielletään usein passiiviseksi metsänomistajaksi (30%) Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 7
8 Kuolinpesän osakkaiden mietteitä Mitkä on osakkaiden tarpeet ja tavoitteet metsäomistukselle? Kiinnostaako metsänomistus kaikkia osakkaita? Syntyykö työnjaosta, päätöksenteosta, tavoitteista jatkuvasti erimielisyyksiä tai riitoja osakkaiden kesken? Sopiiko osakkaille yhteisomistus vai halutaanko muutosta? Jatketaanko kuolinpesänä metsänomistusta? Pohdinnan perusteella voidaan suunnitella sopivin metsänomistusmuoto kuolinpesän jälkeiselle ajalle Sivu 8
9 Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa olla hankalaa Tasapuolisesti suoritettu jako auttaa säilyttämään osakkaiden hyvät välit Tilanne monimutkaistuu entisestään, jos kuolinpesään syntyy sisäkkäinen kuolinpesä Järjestelyt olisi helpointa tehdä melko pian perunkirjoituksen jälkeen (käyvät arvot tiedossa)
10 Tutustutaan perukirjaan Omistusjärjestelyissä on kysymys perunkirjasta löytyvän omaisuuden jakamisesta, mahdollisesti kaksi perukirjaa. Tilojen käyvät arvot muuttuvat, kannattaa hankkia metsäsuunnitelma/tila-arvio metsäammattilaiselta Usein edullisinta muuttaa kuolinpesä yhtymäksi - jonka jälkeen voidaan tehdä mahdollisia yhtymäosuuksien kauppoja osakkaiden kesken Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 10
11 Kuolinpesän osakkaalla edunvalvoja Jos jollakin kuolinpesän osakkaalla on edunvalvoja: - Maistraatin lupa vaaditaan: Perinnön ja päämiehen perintöosuuden luovuttamiseen Kuolinpesän yhteishallintasopimuksen tekemiseen Sopimuksen tekemiseen omaisuuden osituksesta ja perinnönjaosta, jos ei ole määrätty erikseen pesänjakajaa Puukauppojen ja maa-aineksen myyntiin ilman maistraatin hyväksymää hoitosuunnitelmaa (esim. metsien osalta metsäsuunnitelma) Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 11
12 Kuolinpesän verotus ja tuet Veroprosentti 30 %, :n ylittävältä osalta 34 % Voi hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi Oikeus Kemera-tukeen Kuolinpesän tulot eivät vaikuta Kelan maksamiin tukiin (esim. opintotuki ja asumistuki)
13 Yhtymät Yhtymäosuuksilla eli määräosilla voidaan helposti jatkaa perinnönjaossa tehtyjä omistusjärjestelyjä Määräosien kauppa on normaalia kiinteistökauppaa Määräosat ilmoitetaan murtolukuna Verotarkastelut ovat samat, kuin koko tilankin kaupassa Määräosan kauppa on hyvä tapa vaiheittaiseen sukupolvenvaihdokseen Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 13
14 Miksi kuolinpesä kannattaa muuttaa verotusyhtymäksi? 2. Kuolinpesien sisäisissä sukupolvenvaihdoksissa saavutetaan merkittäviä taloudellisia etuja, kun ne muutetaan yhtymiksi ennen lopullisia sukupolvenvaihdosjärjestelyjä Jos kuolinpesän osakas ostaa toisilta osakkailta kuolinpesäosuuksia, ei ostaja saa tehdä metsävähennystä, koska kuolinpesäosuuden osto on irtaimen omaisuuden kauppaa Yhtymäosuuden osto on kiinteän omaisuuden kauppaa ja siitä tulee käyttöön täysi metsävähennys Yhtymäosuuden kaupat voidaan tehdä heti, kun yhtymä on perustettu Sivu 14
15 Hyödyllisiä linkkejä (Metsä Group) Sivu 15
16 Miksi kuolinpesä kannattaa muuttaa verotusyhtymäksi? 1. Kuolinpesän metsätalouden vuotuinen tappio voidaan vähentää seuraavan 10 vuoden aikana vain kuolinpesälle syntyvistä pääomatuloista. Verotusyhtymän metsätalouden vuotuinen tappio vähennetään jo samana verovuonna yhtymän osakkaiden henkilökohtaisista pääomatuloista tai alijäämähyvityksen kautta ansiotulojen veroista 1000 euron tappiosta tulee vähintään 300 euron verohyöty Sivu 16
17 Miksi kuolinpesä kannattaa muuttaa verotusyhtymäksi? Jos kuolinpesän osakas myy lähisukulaiselleen (sisar, veli, sisarpuoli, velipuoli, oma lapsi, lapsen lapsi) kuolinpesäosuuden, joutuu myynnistä maksamaan normaalin luovutusvoittoveron Yhtymäosuuden kauppa ko. lähisukulaisille on vapautettu kokonaan luovutusvoittoverosta, jos vanhempien, kuolinpesän ja yhtymän yhteenlaskettu omistusaika on vähintään 10 vuotta Kuolinpesä muutetaan yhtymäksi ositus- ja perinnönjakosopimuksella (toinen vanhemmista elossa) tai perinnönjakosopimuksella (molemmat vanhemmat kuolleet). Sivu 17
18 Muutetaan kuolinpesästä - metsäyhtymä Laaditaan sopimus yhteisomistustilan yhteishallinnosta - mahdollisten yhtymäosuuskauppojen jälkeen Sopimus selkeyttää ja nopeuttaa yhtymän toimintaa Tärkeä asiakirja uusille ja vanhoille metsäyhtymille Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 18
19 Metsävähennys keventää tilan ostajan verotusta Laskennallinen lisävähennys metsätalouteen 60% hankintamenosta (=metsävähennyspohja) (kauppahinta+varainsiirtovero+muut kulut) Vähennys tehdään metsätalouden tuloista Soveltuu hyvin runsaspuustoisille tiloille
20 METSÄVÄHENNYS tilan hankintamenon osittaista poistamista koskee yksityisten jälkeisiä vastikkeellisia saantoja metsävähennyspohja 60% metsän hankintamenosta vähennys on korkeintaan 60 % metsävähennykseen oikeutettujen tilojen tulosta. pienin mahdollinen metsävähennys saadaan 2500 : n verotettavasta tulosta Tarkista, että olet ottanut metsävähennysoikeuden käyttöön täysimääräisenä laskenta on omistajakohtaista Kaikki saman omistajan vähennyskelpoiset tilat samassa laskennassa käytetty metsävähennys tuloutetaan tilan myynnissä ei tuloudu verovapaissa sukupolvenvaihdoksissa ei tuloudu yhteismetsäosuuksien myynnissä 20
21 Metsävähennys Metsävähennyspohja ei synny kuolinpesäosuuksien kaupassa Metsävähennyspohja ei synny lahjassa tai perinnössä Käyttämätön metsävähennys siirtyy lahjassa tai perinnössä Metsävähennystä ei voi hyödyntää, jos omistus- ja hallintaoikeus on eri henkilöillä Lisätietoja metsävähennyksestä linkistä:
22 Yhtymä Kyseessä silloin, kun muut kuin aviopuolisot omistavat yhdessä tilan Määräosa = yhtymäosuus Tila on maastossa yksi kokonaisuus Tulot ja verot jaetaan osakkaille yhtymäosuuksien suhteessa Vähennykset palautuvat kaikkien osakkaiden verohyödyksi Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 22
23 Lainhuudon haku Uuden omistajan tulee hakea kiinteistölle lainhuuto maanmittauslaitokselta 6 kuukauden kuluessa saantokirjan allekirjoittamisesta Lainhuudon haussa tarvittavat asiakirjat Täytetty hakemuslomake Kuitti varainsiirtoveron maksusta (kaupan yhteydessä) Mahdolliset muut saantoon liittyvät asiakirjat (perukirja, perinnönjakokirja, testamentti jne) Kaupanvahvistaja toimittaa sähköisesti kauppakirjan tai lahjakirjan liitteineen (valtakirjat, määräalan kartta) suoraan maanmittauslaitokselle Lainhuudon hausta peritään 119 :n kiinteistökohtainen maksu ( ) Sivu 23
24 Hallintaoikeuden haittoja ja huomioitavaa Jos hallintaoikeuden haltija ei ole oikeustoimikelpoinen, joudutaan metsäasioissa asioimaan maistraatin kanssa Metsänomistaja ei saa vähentää metsäverotuksessa omia kulujaan, hänellä ei ole hankintatyön verovapautta Hallintaoikeuden haltija ei voi käyttää mahdollista metsävähennystä eikä metsälahjavähennystä Jos halutaan pidättää hallintaoikeus: Määräaikainen hallintaoikeus parempi vaihtoehto kuin elin-ikäinen hallintaoikeus
25 Elinikäisestä hallintaoikeudesta luopuminen Hallintaoikeuden haltija voi luopua elinikäisestä hallintaoikeudesta luovuttamalla hallintaoikeuden lahjakirjalla metsänomistajille (irtaimen omaisuuden lahjoitus) Toimenpiteestä tulee metsäomistajille useimmiten maksettavaksi lahjaveroseuraamus 80-vuotias metsänomistaja luopuu pidättämästään elinikäisestä hallintaoikeudesta (metsänomistajina kaksi lasta) koskien :n arvoista metsäpalstaa Koko lahjan arvo on 25 % (= 5 x 5 %) :sta eli eli /lapsi Lahjaveroa menee 2 x ( ,08 x ) = 2 x 700 = 1 400
26 Metsätilojen arvostuksesta perintö- ja lahjaverotuksessa V sovellettavat metsämaan laskennalliset arvot: - Pohjois-Pohjanmaa /ha - Kainuu /ha - Lappi /ha - Joutomaan arvo koko maassa 50 /ha Sivu 26
27 Perintövero alkaen (I veroluokka) Perintö, Vero alarajalla, Vero ylimenevältä osin (%) I - veroluokkaan kuuluvat perinnönjättäjän aviopuoliso, lapsi, ottolapsi, lapsen lapsi, vanhemmat, isovanhemmat, ottovanhemmat, aviopuolison lapsi tai lapsen lapsi Lisäksi puolisovähennys ja alaikäisyysvähennys
28 Perintövero alkaen (II veroluokka) Perintö, Vero alarajalla, Vero ylimenevältä osin (%) II - veroluokkaan kuuluvat muut sukulaiset ja vieraat
29 Esimerkki perintöveron laskemisesta Henkilö kuolee ja häneltä jää perinnöksi kahdelle lapselle yhteensä käyvältä arvoltaan :n arvoinen metsäomaisuus Molempien lasten perintöosuuden käypä arvo on Perintövero 2 x ( ,10 x ) = 2 x = Perintöveron osuus on 5 % perityn metsäomaisuuden käyvästä arvosta II veroluokassa veroa menisi (12,8 % perityn metsäomaisuuden käyvästä arvosta)
30 Toimenpidelista Käytä hyväksesi Metsään-fi palvelua osoitteessa: Kuolinpesän osakas pääsee palveluun: - toimittamalla metsäkeskukseen perukirjan otteen, jossa on osakkaiden ajantasaiset yhteystiedot - kirjautuminen omilla verkkopankkitunnuksilla Metsäkeskuksen sivuilta löytyvät metsätila-arvioissa, sukupolvenvaihdoksissa ym. auttavat palveluntarjoajat Metsälahjavähennyslaskuri metsäkeskuksen nettisivulla: Sivu 30
31 Kiitoksia! Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Markus Ekdahl Projektipäällikkö Puh Pohjoisen metsätilat kasvuun -hanke Sivu 31
Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke. Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona. Rovaniemi Markus Ekdahl
Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Kuolinpesä Metsäyhtymä metsän omistusmuotona Rovaniemi 11.3.2017 Markus Ekdahl Kuolinpesät Suomessa Yli 35 000 kuolinpesää 30 hehtaaria / kpl, yli 5 ha:n omistukset Lähes
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa
Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke
Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan
Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja
Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella
Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi
Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsää omistavat tahot Yksityishenkilöt Kuolinpesät, leski + perittävän lapset Yhtymät (yhteisomistus)
Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke
Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt
Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa
Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana
Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,
Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista
Metsätilan sukupolvenvaihdos Tampere 19.5.2016 Antti Pajula Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain 15 000 metsätilaa, joista vapailla
Metsätilan sukupolvenvaihdos. Helsinki
Metsätilan sukupolvenvaihdos Helsinki 6.3.2019 Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Suomessa omistajaa vaihtaa vuosittain 15 000 metsätilaa, joista vapailla markkinoilla hieman yli 3 000 metsätilaa
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa
Metsätilan sukupolvenvaihdos. Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen Metsäomaisuuden omistusjärjestelyt Esimerkkejä: Tilan luovutus perheen sisällä Tilan myynti ulkopuoliselle Omistusjärjestelyt
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen
Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja Näkökulmia ja tavoitteita Metsätalous säilyy kannattavana
Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano
Metsätilan sukupolvenvaihdos Parkano 26.10.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain noin 15 000 metsätilaa Kauppa vieraalle 18
KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET Maa- ja metsätalo, Tampere
KUOLINPESÄ JA SEN HAASTEET 8.11.2018 Maa- ja metsätalo, Tampere Tie kuolinpesäksi Elinaikana Kuoleman jälkeen Kauppa Lahja Testamentti Perukirjan mukainen perimäjärjestys Markkinahinta Lahjanluonteinen
SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy
SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Luovutuksesta monenlaisia seuraamuksia 1. Kenellä on päätösvalta luovutuksen
METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS
METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS Rovaniemi 18.3.2017 Ilkka Ronkainen Mhy Länsi-Pohja YKSITYISMETSIEN OMISTAJIEN ONGELMIA Metsänomistajien 2 1. Ikääntyminen oikeustoimikelvottomuus 2. Hallitsemattomat yhteisomistukset
Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki
Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014 Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia 50 %
METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä
METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA Kuusankoski 6.5.2016 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä Sukupolvenvaihdos suunnittelu ja alkukartoittaminen Jokainen metsätilan omistajanvaihdos
UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä
UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos
Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen. Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014
Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen Raimo Summanen, Hämeenlinna 1.4.2014 Ainutkertainen mahdollisuus tehdä hyviä ratkaisuja Jokainen tapaus on ainutkertainen ja ainutlaatuinen Ulkopuolinen taho voi
Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa
Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena
Metsätilan omistajanvaihdos. Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi
Metsätilan omistajanvaihdos Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskus Lounais-Suomi Milloin kannattaa aloittaa suunnittelu? Metsätilan hoito ja veroasiat tuntuvat liian työläiltä Sopiva ja halukas jatkaja
Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme
Metsävähennys Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Perusteita: Metsävähennys on käytettävissä 1.1.1993 jälkeen vastikkeellisesti hankituilla metsätiloilla. Metsävähennysoikeutta ei ole yleensä alle 2 ha kiinteistöillä
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta
METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN
METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN SPV-metsäpäivä 9.11.2014 VT Miikka Autio Oma Säästöpankki Oy Metsätilan lahjoittaminen Käytännössä metsätilan siirtämisessä jälkipolville on useita vaihtoehtoja Lahja Normaali
Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016. Metsätilan. sukupolvenvaihdos. projektipäällikkö Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus
Metsätilan Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016 sukupolvenvaihdos projektipäällikkö Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja
Sijoittajan perintöverosuunnittelu
Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä
Arto Taskinen Oulu
Arto Taskinen Oulu 17.11.2016 YRITTÄJÄVÄHENNYS Yrittäjävähennys vuonna 2017 Vähennys 5 % metsätalouden tulosta Koskee metsätalouden harjoittajia, verotusyhtymiä, kuolinpesiä ja yhteismetsiä Helpottaa puun
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat
Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011
Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki
Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija
Sujuvasti seuraavalle. Miten omistajanvaihdos käytännössä tehdään? Pääkaupunkiseudun metsäpäivä Espoo 3.9.2016 Pirjo Havia yrittäjä / tietokirjailija www.metsapremium.fi Tärkeitä päätöksiä Päätös luopua
Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa
Huomioitavat veroseikat metsätilan Sukupolvenvaihdoksessa Helsinki 13.-14.3.2018 Markku Vaario, johtaja/tj., LKV, AKA Mhy Etelä-Karjala/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV Metsätilat.fi Metsätilojen ykkösvälittäjä
Metsälahjavähennyslaskuri
Metsälahjavähennyslaskuri Ohje metsälahjavähennyslaskurin käyttöön 7.4.2017 www.metsakeskus.fi Metsälahjavähennyslaskurin käyttö Metsälahjavähennyslaskuri opastaa metsälahjavähennyksen käytössä ja metsälahjavähennyspohjan
VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo
VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE
Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen
Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen Sisällys Kuolinpesä on väliaikainen omistusmuoto 3 Millaisen kuolinpesän osakas olet? 4 Mitkä ovat metsälliset tavoitteesi? 6 Mikä on osakkaille sopiva metsän omistusjärjestely?
Metsänomistajan talouskoulu
Metsänomistajan talouskoulu Metsän omistusmuodot ja omistusjärjestelyt Piia Perälä, Mhy Päijät-Häme 044 033 7529 Metsän omistusmuodot Yksinomistus Avioparin omistus Verotusyhtymä Kuolinpesä Osakeyhtiö
Metsätilan myynti. Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus. Salon Osuuspankki. Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT
Metsätilan myynti Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT Salon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Oulu 7.4.2018 Johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan luovutuksen
Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia
Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa
Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä. Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV
Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Vantaa 14.4.2018 4 henkilöä hoitaa metsätilan omistusjärjestyihin liittyviä
Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö
Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta
Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin
Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, 7.4.2018,
Metsätilan myynti 28.11.2012
Metsätilan myynti 28.11.2012 Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Minnamari Tuovinen 28.11.2012 1 Esityksen sisältö sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen eri vaihtoehdot ja niiden verotus (lyhyesti)
Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy
Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy I veroluokan lahja- ja perintöveroasteikot Lahja: Verotettavan osuuden Veron määrä Veroprosentti
Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja
1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t
Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa
Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön
Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa
Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa Alpo Särkelä LKV Neuvonta-asiantuntija Metsäkiinteistöjen arvonmääritys, hallinta ja kauppa erikoistumisopinnot Kaupanvahvistaja Metsänomistajan tärkein
Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin
Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin Polvelta Toiselle messut, Rovaniemi 18.3.2017 Antti Pajula,
Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014
Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti
Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012
Metsätilan myynti Asiantuntijailtapäivä Hakkiluoto, 17.10.2012 Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Minnamari Tuovinen 16.10.2012 1 Esityksen sisältö Sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen Eri vaihtoehdot
Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen
Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän
Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys. Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Kari Pilhjerta
Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 11.3.2017 Kari Pilhjerta Yksityisluonteisesta metsänomistuksesta Metsänomistajien keski-ikä
Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen
Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Timo Sipilä 19.3.2015 Sukupolvenvaihdoksen toteuttamistapoja Kauppa Lahjanluonteinen kauppa Lahja Toteuttamistapa vaikuttaa veroseuraamuksiin Keskeisiä
Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke
Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen
Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa
Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Helinä Sairanen, yhteyspäällikkö Danske Bank Mikkeli 25.3.2017 Sukupolvelta sukupolvelle Tieto oman ja yhteisen omaisuuden arvosta Omaisuuden suojaaminen
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Seinäjoki 8.11.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta henkilöiltä
Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa
Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Haukiputaan ulkometsän tilusjärjestelyntoimituksen toimituskokous
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen
Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet?
Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet? MTK:n metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Heureka 22.3. 2017 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK Metsätalouteen liittyvät hallitusohjelmatavoitteet Jo toteutetut
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen Vitikkalan koulu, Jämsä
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja kuolinpesän purkaminen 11.04.2018 Vitikkalan koulu, Jämsä Esityksen aiheet SPV taustaa Kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyistä Kuolinpesäosuus, Lesken osakkuus Ositus-
Varautuminen sukupolven vaihtumiseen metsätilalla. Helsinki Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy
Varautuminen sukupolven vaihtumiseen metsätilalla Helsinki 24.9.2015 Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Ei-toivottua kehitystä Omistaja/luovuttaja aallon harjalla : koko
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos ProAgria Etelä-Savo Matti Lyömiö Kysymykset, vastaväitteet, kommentit yms. tervetulleita! Maa- ja metsätilan omistajanvaihdos Suunnittelu Toteutus Erityiskysymyksiä
Metsälahjavähennys. Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö
Metsälahjavähennys Tuloverolain (1535/1992) 55 a mukaisen metsälahjavähennyksen muodostuminen ja käyttö Metsälahjavähennys Vuonna 2017 tai sen jälkeen lahjaksi saadusta metsäomaisuudesta voi muodostua
Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta
Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta Pasi Holm ja Leena Kerkelä 5.6.2014 Ruotsin (2004) ja Norjan (2014) poistivat perintö-
Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä
Metsätilan sukupolvenvaihdos lahjoitus, kauppa vai perintö? Vantaa 10.2.2007 metsälakimies Tuomo Pesälä Metsänomistaja päättää 2 Metsänomistajia lukuisia, esim. Pudasjärvellä 2690 mh-maksua maksavaa omistajia
Perintösuunnittelu Vero
Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein
Metsävero Mhy Etelä-Karjala
Metsävero 2018 Mhy Etelä-Karjala Metsävero-ohjelma Metsäveroilmoituksen periaatteet ja kausiveroilmoitus (alv-ilmoitus) Metsälahjavähennys Metsäyrittäjyysvähennys Edunvalvontaa puunjuurelta Brysseliin.
SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT. Kajaani Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen
SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT Kajaani 30.09.2017 Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen Sukupolvenvaihdokset
METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke
METSÄT POLVELTA TOISELLE -ILTA 13.10.2016 Sykettä Keski-Suomen metsiin -hanke Esityksen aiheet SPV taustaa Kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyistä Kuolinpesäosuus, Lesken osakkuus Ositus- ja perinnönjako
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Polvelta Toiselle Seinäjoki 8.11.2014 Marjaana Mokkilan edellisen vuoden messujen aineisto päivitettynä Kalle Isotalo Pohjois-Savon verotoimisto NIMIPERIAATE Lähtökohtaisesti
KUOLINPESÄN METSÄASIAT KÄYTÄNNÖT SUJUVIKSI
Metsänomistajat KUOLINPESÄN METSÄASIAT KÄYTÄNNÖT SUJUVIKSI MUISTILISTA UUDELLE KUOLINPESÄLLE 1 Perunkirjoitus on tehtävä 3 kk:n kuluessa kuolemasta. Me neuvomme ja tarvittaessa laadimme perukirjan. 2 Metsäomaisuuden
Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies
Perintö- ja lahjaverotus keveni Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus Historiasta käyttöön v. 1919 aluksi määräaikainen laki nykyinen laki v. 1940 lukuisia muutoksia Miksi verotulot perinnön/lahjan
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus Mikä on yhteismetsä? Kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi ensi sijassa kestävän
Edunvalvontavaltakirja ja testamentti
Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni
Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?
Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,
SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara
SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi
Perintösuunnittelu Vero
Perintösuunnittelu Vero2017-15.3.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 16.3.2017 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa omin toimenpitein tulevan
Metsätilan sukupolvenvaihdos
Metsätilan sukupolvenvaihdos Arto Leppämäki 2015 Oppaan sisältö Näin onnistut metsätilan sukupolvenvaihdoksessa sivu 2 Johdatus metsätilan sukupolvenvaihdokseen Metsäomaisuuden siirtämisen keinot Perintö
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO
YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi
YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN
YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Yksityismetsänomistuksen vaihtoehtoja 2 Yksin tai puolison kanssa Yksityismetsänomistuksen perusta Päätöksenteko helppoa Yhtymä
Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014
Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,
Metsätilat tuottokuntoon
Metsätilat tuottokuntoon Toimiva metsä hankeen tiedotustilaisuus metsätilusjärjestelyistä ja yhteismetsistä. Oulainen 22.2.2011 2 2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:
METSÄTILAN SUKUPOLVENVAIHDOS
Jarmo Moilanen METSÄTILAN SUKUPOLVENVAIHDOS Opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Huhtikuu 2010 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 7.4.2010 Tekijä Jarmo Moilanen Koulutusohjelma ja suuntautuminen
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon
Metsätilat tuottokuntoon
Metsätilat tuottokuntoon Toimiva metsä hankeen tiedotustilaisuus metsätilusjärjestelyistä ja yhteismetsistä. Ylivieska 20.1.2011 2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke Hankkeen
METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä
METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo
MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:
Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008
Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy 24 v Lapin Metsämarkkinat LKV 6 milj m 3 puuta apporttiomaisuus. Joka työpäivä keskimäärin:
Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy 24 v Lapin Metsämarkkinat LKV 6 milj m 3 puuta 2000 metsätilakauppaa 8.12.1992 apporttiomaisuus 2016 Joka työpäivä keskimäärin: Yksi metsätilakauppa 60 rekkakuormaa puuta
Metsänomistusrakenteen kehittäminen
Metsätehon iltapäiväseminaari 24.5.2011 "Metsänomistus, puun tarjonta ja metsätietolähteet" Metsänomistusrakenteen kehittäminen Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi
Metsänomistajan veromuutokset Metsän arvo, metsään sijoittaminen. Petra Huupponen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV
Metsänomistajan veromuutokset Metsän arvo, metsään sijoittaminen Petra Huupponen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Savonlinna 30.1.2018 MHY Etelä-Savo 14800 metsänomistajaa, 475 000ha metsää,